Lapset jatkavat keskenään leikkejään - suosituksista viis
Miksi jotkut antavat lastensa leikkiä edelleen esim. pihalla muiden lasten kanssa vaikka tietäisivät suosituksista tai vaikka perheessä olisi riskiryhmäläisiä.
En ymmärrä - osaisiko joku avata tätä ajatuksenjuoksua. Tämän vuoksi on kohta ulkonaliikkumiskiellot.
Kommentit (250)
Vierailija kirjoitti:
En voi mitenkään pitää 9 ja 11-vuotiaita poikiani täysin sisällä. Käyvät pyöräilemässä ja joskus tapaavat yhden kaverin ulkona. Meinasitteko oikeasti pitää lapsenne täysin eristettynä kavereista, jos epidemia kestää 4-6 kk? Lapsen mielenterveys joutuu siinä kovalle koetukselle.
Ulkoilet lastesi kanssa ja katsot ettei kontaktia tule. Ei siinä sen kummempaa.
Milloin viimeeksi maailman historiassa vanhempien on pitänyt hoitaa kotona samanaikaisesti päiväkotia, koulua, omaa työtään ja leikkiä vielä kotiäitiä JA samaan aikaan koko perhe on keskenään kotona 24/7 ilman sosiaalisia suhteita? Oikeasti tämä tilanne on aivan perseestä ja mielestäni on täysi oikeus valittaa tilanteesta! Olisin toivonut, että tämä jotenkin kasvattaisi tsemppihenkeä ja kannustettaisiin toisia selviytymään, mutta sen sijaan nokitellaan toisia ja paukutellaan omia henkseleitä ja korostetaan omaa erinoimaisuutta. Ihan naurettavaa syyttää kasvatuksen puutteesta, kun lapset ja teinit eivät riemusta hihkuen poteroidu kotiinsa 24/7. Tai sitten ihmetellään, kun etäkoulu ei sujukaan kaikilla oppilailla. Tai ihmetellään miten joillain voi olla vaikeaa "kun me miehen kanssa vuorotellen hoidetaan lapsia ja saadaan siten omat työt tehtyä". Mahtaa tulla yllätyksenä, ettei kaikilla ole puolisoa tai lapsilla toista vanhempaa apuna?
Vierailija kirjoitti:
En voi mitenkään pitää 9 ja 11-vuotiaita poikiani täysin sisällä. Käyvät pyöräilemässä ja joskus tapaavat yhden kaverin ulkona. Meinasitteko oikeasti pitää lapsenne täysin eristettynä kavereista, jos epidemia kestää 4-6 kk? Lapsen mielenterveys joutuu siinä kovalle koetukselle.
Öh. On eri asia pitää sisällä ja pitää erossa toisista. Et voi pitää sisällä, mutta sinun TÄYTYY pitää erossa toisista. Jos ei onnistu niin sitten pitää pitää sisällä. Eikö teidän lapset tottele tai ymmärrä puhetta? Meinaan todellakin pitää täysin eristettynä kavereista, kun ei tiedetä heidän perheiden kontakteja. Niin sinunkin pitää mutta anna kun arvaan; hirveen vaikeeta, tosi hankalaa, mitä se haittaa jos me vähäsen, minun lapseni täytyy saada.
Huonot vanhemmat eivät osaa kasvattaa lapsiaan ja tälläisenä kriisin hetkenä se paistaa läpi.
Ei osata toimia ohjeistuksen mukaan kun ei saada puuroeemeliä viihtymään vaan työnnetään muiden pentujen sekaan.
Terveiden ihmisten ei ole kiellettyä tavata ystäviä, vaan välttää sitä (kts. THL ohje). Meillä lapset saavat toistaiseksi tavata yhtä kaveria kerrallaan ulkona. Kun korona tulee meidän paikkakunnalle voi olla, että rajoitetaan lisää.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajanko…
Meillä kolme lasta, 11-, 9- ja 7-vuotiaat. Lapset ovat kaikki kotona. Ulkoilemme yhdessä joka arkipäivä klo 11-13. Käymme läheisessä metsässä bongailemassa lintuja, tutkimassa kasveja ja leikkimässä piilosta. Olen yrittänyt nivoa näitä juttuja lasten koulutehtäviin ja hyvin ne tukevat toisiaan. Yhtenä päivänä rakensimme puroon pienen siipirattaan ja askartelimme maitopurkeista laivoja, joita uitimme sitten purossa. Nyt odottelemme, että voimme alkaa kerätä ja kuivata kasveja kasviota varten.
Iltapäivällä neljästä viiteen urheillaan ja leikitään kotipihalla. Tässä lapset eivät tarvitse valvontaa, vaan keksivät ihan itsekin tekemistä.
Kaverikontaktit IRL olen vähentänyt nollaan. Ruutuaika on sen sijaan aika lailla rajoittamatonta koulutuntien (hyvä termi, jonka keksin rytmittämään arkea), soittotuntien ja aterioiden ulkopuolella. Kavereiden kanssa ollaan yhteydessä puhelimilla, paitsi pienin, jonka kaverisuhteet ovat vielä niin nupullaan, ettei hän edes hahmota miksi pitäisi puhua videopuheluita esim omien luokkalaisten kanssa. Perhe riittää hänelle oikein hyvin.
Lapsia harmittaa eniten, että soittotunnit ovat jääneet pois. Vanhin ja keskimmäinen soittavat viulua ja nuorin aloittelee pianoa. Vanhin saa onneksi soitto-opetusta netin kautta ja äänittää omia kappaleitaan, jotka lähettää sitten opelle ja saa palautteen.
Lapsemme ovat muutenkin pieniä nörttejä joita kiinnostavat kaikki jännät jutut enemmän kuin päämäärätön hengailu kaverien kanssa. Vanhin sanoikin, että tämä on ihanin kevät ikinä, kun ei tarvitse mennä kouluun!
Olen myös itse huomannut, miten paljon lapset ovat edistyneet opinnoissaan näiden kahden viikon aikana, jotka ovat olleet kotona. Esim englannin koko kevään oppimateriaali on käyty jo läpi. 5- ja 4-luokkalainen käy läpi samoja materiaaleja ja opettelevat esim Beatlesin laulujen sanoja :DDDD
Vierailija kirjoitti:
yVierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella tuntuu täällä olevan myös sellainen käsitys, että nämä THL:n ohjeet koskevat vain Uudellamaalla asuvia. Kyllä ohjeet koskevat ihan koko kansaa. Myös lapsia. Lasten osalta vanhempien tulee pitää huoli, että ulkoillessa ei olla kontaktissa perheen ulkopuolisiin ihmisiin.
Jos olet terve, saat
- hoitaa välttämättömät asioinnit (kauppa ja apteekki)
- ulkoilla, pitäen 1-2m turvavälin muihin kuin perheenjäseniinKokoontumiset ovat kiellettyjä ja ystävien tapaamista on vältettävä.
Sairaille, karanteenissa oleville ja riskiryhmille on tiukemmat ohjeet.
Ja nämä ohjeet koskevat KAIKKIA. Kenellekään ei ole annettu poikkeuslupia.
Ja lapset ovat päiväkodissa 1,5 metrin päässä toisistaan?
Sitten ovat. Joidenkin vanhempien on vietävä lapsensa päiväkotiin. Päiväkodissa henkilökunta pitää huolen lapsista parhaan tietonsa mukaan. Päiväkotipäivän jälkeen vanhempana pidät huolen, että myös lapsen osalta ohjeiden noudattaminen toteutuu.
Voin kertoa etteivät turvavälit päiväkodissa ole 1,5 metriä:) aika mahdotonta olisi hoitaa lapsia siltä etäisyydeltä tai pitää lapset pois toistensa läheltä ahtaissa tiloissa. Tiedän ettei se onnistu lapsenikaan päiväkodissa sen paremmin.
Koska ne ovat ainoastaan suosituksia. Itselläni ei ole tapana suosituksia noudattaa.
Vierailija kirjoitti:
Milloin viimeeksi maailman historiassa vanhempien on pitänyt hoitaa kotona samanaikaisesti päiväkotia, koulua, omaa työtään ja leikkiä vielä kotiäitiä JA samaan aikaan koko perhe on keskenään kotona 24/7 ilman sosiaalisia suhteita? Oikeasti tämä tilanne on aivan perseestä ja mielestäni on täysi oikeus valittaa tilanteesta! Olisin toivonut, että tämä jotenkin kasvattaisi tsemppihenkeä ja kannustettaisiin toisia selviytymään, mutta sen sijaan nokitellaan toisia ja paukutellaan omia henkseleitä ja korostetaan omaa erinoimaisuutta. Ihan naurettavaa syyttää kasvatuksen puutteesta, kun lapset ja teinit eivät riemusta hihkuen poteroidu kotiinsa 24/7. Tai sitten ihmetellään, kun etäkoulu ei sujukaan kaikilla oppilailla. Tai ihmetellään miten joillain voi olla vaikeaa "kun me miehen kanssa vuorotellen hoidetaan lapsia ja saadaan siten omat työt tehtyä". Mahtaa tulla yllätyksenä, ettei kaikilla ole puolisoa tai lapsilla toista vanhempaa apuna?
Hei ota huomioon että täällä pitää suurinta syyttävää sormea pystyssä nämä palstan katkeat vanhatpiiat. Kerrankin he ovat niitä ketkä elävät "oikein" ja se näkyy.
Me normaalit mennään taas maanantain julkisilla töihin, käydään kaupassa jne. Siinä sitten pitäisi hirveästi stressata jos teini käy kaverilla kylässä. Yksi pisara itämeressä.
Kulttuuriykkönen on outo ohjelma.
Ne, joilla on perheessään riskiryhmään kuuluvia pysykööt sisällä! Flunssaoireiset pysykööt sisällä! Muut saavat mielestäni leikkiä 1-2(alle 10 tällä hetkellä) kaverin kanssa pihalla.
Mielenterveys on myös tärkeää. Uökoilu on tärkeää. Jos on vain hyvin pieni todennäköisyys saada naapurin pojalta korona, on turha ulkoleikkejä turha perua sen takia. On myös riski, että lapset putoavat keinusta ja murtavat niskansa.
Onneksi elämä kuljettaa yleensä pahimman yli.
Lapsistamme kasvaa tulevaisuudessa neurootikkoja. Hysteerisiä, pöpökammoisia. Apua mihin tämä elämä on menossa. Lasten huolettomuus karisee nyt huolella ja elämä menee vakavaksi. Heistä kasvaa vakavia aikuisia tätä menoa liian nopeaa
Vierailija kirjoitti:
Meillä kolme lasta, 11-, 9- ja 7-vuotiaat. Lapset ovat kaikki kotona. Ulkoilemme yhdessä joka arkipäivä klo 11-13. Käymme läheisessä metsässä bongailemassa lintuja, tutkimassa kasveja ja leikkimässä piilosta. Olen yrittänyt nivoa näitä juttuja lasten koulutehtäviin ja hyvin ne tukevat toisiaan. Yhtenä päivänä rakensimme puroon pienen siipirattaan ja askartelimme maitopurkeista laivoja, joita uitimme sitten purossa. Nyt odottelemme, että voimme alkaa kerätä ja kuivata kasveja kasviota varten.
Iltapäivällä neljästä viiteen urheillaan ja leikitään kotipihalla. Tässä lapset eivät tarvitse valvontaa, vaan keksivät ihan itsekin tekemistä.
Kaverikontaktit IRL olen vähentänyt nollaan. Ruutuaika on sen sijaan aika lailla rajoittamatonta koulutuntien (hyvä termi, jonka keksin rytmittämään arkea), soittotuntien ja aterioiden ulkopuolella. Kavereiden kanssa ollaan yhteydessä puhelimilla, paitsi pienin, jonka kaverisuhteet ovat vielä niin nupullaan, ettei hän edes hahmota miksi pitäisi puhua videopuheluita esim omien luokkalaisten kanssa. Perhe riittää hänelle oikein hyvin.
Lapsia harmittaa eniten, että soittotunnit ovat jääneet pois. Vanhin ja keskimmäinen soittavat viulua ja nuorin aloittelee pianoa. Vanhin saa onneksi soitto-opetusta netin kautta ja äänittää omia kappaleitaan, jotka lähettää sitten opelle ja saa palautteen.
Lapsemme ovat muutenkin pieniä nörttejä joita kiinnostavat kaikki jännät jutut enemmän kuin päämäärätön hengailu kaverien kanssa. Vanhin sanoikin, että tämä on ihanin kevät ikinä, kun ei tarvitse mennä kouluun!
Olen myös itse huomannut, miten paljon lapset ovat edistyneet opinnoissaan näiden kahden viikon aikana, jotka ovat olleet kotona. Esim englannin koko kevään oppimateriaali on käyty jo läpi. 5- ja 4-luokkalainen käy läpi samoja materiaaleja ja opettelevat esim Beatlesin laulujen sanoja :DDDD
Ihan kiva. Ota huomioon että kaikki eivät ole kotiäitejä. Pitäs omatkin työt tehdä jossain vaiheessa eikä vaan keskittyä lasten viihdyttämiseen.

En ole kotiäiti, vaan etätöissä. Olen tutkija ja kirjailija. Omat työni hoidan lasten koulutuntien aikana, iltapäivällä kun lapset ovat ulkona ja iltaisin. Myös lasten isä on etätöissä, ja jaamme lasten avustamisen 50-50. Minulla on hyvin paljon aikaa tehdä omaa työtäni ja vieläpä ulkoilla ja harrastaa.

Oletpa ihanan täydellinen. Lapsesi eivät varmaan myöskään koskaan tappele keskenään, parisuhteesi kukoistaa ja syötte aina terveellisiä itse alusta alkaen valmistettuja aterioita, ei missään nimessä eineksiä.
Vierailija kirjoitti:
Milloin viimeeksi maailman historiassa vanhempien on pitänyt hoitaa kotona samanaikaisesti päiväkotia, koulua, omaa työtään ja leikkiä vielä kotiäitiä JA samaan aikaan koko perhe on keskenään kotona 24/7 ilman sosiaalisia suhteita? Oikeasti tämä tilanne on aivan perseestä ja mielestäni on täysi oikeus valittaa tilanteesta! Olisin toivonut, että tämä jotenkin kasvattaisi tsemppihenkeä ja kannustettaisiin toisia selviytymään, mutta sen sijaan nokitellaan toisia ja paukutellaan omia henkseleitä ja korostetaan omaa erinoimaisuutta. Ihan naurettavaa syyttää kasvatuksen puutteesta, kun lapset ja teinit eivät riemusta hihkuen poteroidu kotiinsa 24/7. Tai sitten ihmetellään, kun etäkoulu ei sujukaan kaikilla oppilailla. Tai ihmetellään miten joillain voi olla vaikeaa "kun me miehen kanssa vuorotellen hoidetaan lapsia ja saadaan siten omat työt tehtyä". Mahtaa tulla yllätyksenä, ettei kaikilla ole puolisoa tai lapsilla toista vanhempaa apuna?
Tämä oli suurinpiirtein ensimmäinen tervejärkinen kommentti tähän ketjuun.

Miten tämä liittyy mitenään tsemppihenkeen. Jos lapset ei saa leikkiä kavereiden kanssa jne niin toimitaan. Ei se liity tsemppaamiseen mitenkään, että annetaan yksihuoltajalle erivapaus. Eikö yksinhuoltaja ole vastuussa lapsestaan siinä missä ydinperheen vanhemmatkin. Ovat. Tsempata voi muutenkin, mutta kaverileikkejä ei voi sallia tässa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Niin ne leikkivät lapset siellä tarhassakin? Miksi tästä nyt ei voisi olla yhtää mieltä? Näkee peukutuksistakin, että mielipiteet jakautuu kovin.
Tässä nyt ei vaan kysytä kenenkään mielipidettä asiasta, kun ohjeet on kerta annettu. Jos niitä ei noudata niin minusta siihen pitäisi saada rangaistus.
Ei. Vaan sinä hoidat työsi ja lapsesi ohjeen mukaan kuten muutkin. Tai annat lapsesi sellaiselle, joka osaa hoitaa. Ei kaikilta vaan onnistu. Oman tappionsa voi myöntää ja sitten jatkaa elämää. Toisten altistaminen tartunnoille ei ole vaihtoehto vain jos omassa elämänhallinnassa on ongelmia.