Sosiaalityö pääsykokeet 2020

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Ei oikeastaan. Tuon hoitaa psykologit/sairaanhoitajat tuon "miten on mennyt" keskustelut. Sosiaalityöntekijät keskittyvät enemmän tarjoamaan asiakkaille sitä tietoa mistä saa tukia ja tarvittavia muita palveluita. Lastensuojelussa saattaa olla ehkä vähän enemmän tuota, mutta tuostakaan en ole täysin varma (ei ole tuttavia lastensuojelussa), että onko sielläkin nuo "miten menee" käynnit siirretty sairaanhoitajien ja psykologien tehtäviksi ja sosiaalintyöntekijät tekevät vain tarkistuskäyntejä, arvioivat ja sitten ohjaavat tukiin/palveluihin.

Jos haluat sellaista työtä, missä enemmänkin keskitytään juuri tuollaiseen "miten on mennyt, onko menny paremmin jne" niin suosittelen esim sairaanhoitaja -> päihde/mielenterveys.

Tosi huono fiilis jäi kokeesta. Olin kuukauden ajan päntännyt 30-40h viikossa, iski paniikki ja stressi muutenkin koko koronan vaikuttaman pääsykoehässäkän takia, ja sit tulee tällaisia kysymyksiä, mihin mun mieskin olisi voinut muistiinpanoista tai ctrl+ painiketta hakemmalla vastata...

Osa tehtävistä oli todella helppoja, mutta muutamaan kompaan kompastuin ylianalysoinnin takia.

Mä vastasin varmaan kaikkiin kysymyksiin ja tiedän varmaksi, että meni 4-8 kohtaa väärin. :( Pari kohtaa meni kyllä myös oman ylianalysoinnin piikkiin, mut kokonaisvaltaisesti jäi vähän hämmentynyt olo. Kauhea työmäärä takana ja sit lopputulos on tämä. :D

Noh, eipä tässä. Ei varmastikaan ole mitään saumoja toiseen vaiheeseen. Ei voi mitään. Onneksi voin jatkaa yo-tutkintoani loppuun ja tästä pänttäämisestä oli kyllä hyötyäkin. Syksyllä on kirjoitukset ja panostan niihin kyllä kaikkeni, ja ens keväänä nappaan (toivottavasti) E:n paperit ja toivottavasti pääsisin sitten suoraan sisään ilman tätä pääsykoehärdelliä.

Vierailija kirjoitti:

Tosi huono fiilis jäi kokeesta. Olin kuukauden ajan päntännyt 30-40h viikossa, iski paniikki ja stressi muutenkin koko koronan vaikuttaman pääsykoehässäkän takia, ja sit tulee tällaisia kysymyksiä, mihin mun mieskin olisi voinut muistiinpanoista tai ctrl+ painiketta hakemmalla vastata...

Osa tehtävistä oli todella helppoja, mutta muutamaan kompaan kompastuin ylianalysoinnin takia.

Mä vastasin varmaan kaikkiin kysymyksiin ja tiedän varmaksi, että meni 4-8 kohtaa väärin. :( Pari kohtaa meni kyllä myös oman ylianalysoinnin piikkiin, mut kokonaisvaltaisesti jäi vähän hämmentynyt olo. Kauhea työmäärä takana ja sit lopputulos on tämä. :D

Noh, eipä tässä. Ei varmastikaan ole mitään saumoja toiseen vaiheeseen. Ei voi mitään. Onneksi voin jatkaa yo-tutkintoani loppuun ja tästä pänttäämisestä oli kyllä hyötyäkin. Syksyllä on kirjoitukset ja panostan niihin kyllä kaikkeni, ja ens keväänä nappaan (toivottavasti) E:n paperit ja toivottavasti pääsisin sitten suoraan sisään ilman tätä pääsykoehärdelliä.

Mulla sama. Luin viimeisinä päivinä melkein 10h päivä (eli koko päivä meni, muuta en tehnytkään) ja tuntuu, ettei mitään hyötyä. Noh, aion silti lukea yhä ja kertailla.

Enemmän ahdistaa nuo mahdolliset "oltava kamera, mikki, jne" ja haastattelut. Eikai nyt niin kävisi, mutta entä jos on ruma naama niin hylätäänkö? :D

Saavatko kaikki 1. vaiheen kokeeseen osallistujat sähköpostiin tietoa siitä pääsiko jatkoon toiseen vaiheeseen vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityö on sen verran rankkaa hommaa, ettei siihen ihan oikeasti kannata lähteä, ellei ole ihan varma valinnastaan ja siitä, että tykkää vähän rankemmasta ja vastuullisesta työstä. Itse olen ensikertalainen hakija ja todellakin tiedostan sosiaalityön raadollisuuden, mut minkäs teet, kun veri vetää kyseiseen ammattiin (lastensuojelu ja päihdepuoli, myös vankien kuntoutus kiinnostaa) ja en pidä muita aloja vaihtoehtona.

Vertaisin ehkä tätä sairaanhoitajan ammattiin. Kuulostaa kivalta hoitsuduunilta, mut todellisuudessa aikamoista raatamista suhteellisen pienellä korvauksella. Jos ei yhtään ole varma valinnastaan eikä työ ole ns. kutsumusammatti, niin ei sitä tule kestämäänkään vuotta pidempään ja sinne meni sit ne ensikertalaisuuden edut. Ja mielenterveys. 

Ja jos tämä valintaprosessi tuntuu tosi rankalta ja epäoikeudenmukaiselta, niin tsemppiä tulevaan työhösi, koska tämä epävarmuus, muuttuvat tekijät ja huolehtiminen on osa sosiaalityön arkipäivää.

Omalta osaltani tämän päivän koe meni aika hyvin! Turhauttaa kylläkin, että 5 viikkoa luettu täyttä häkää, vaikka kokeessa olisi pärjännyt parin viikon tiiviillä lukemisella. Innolla myöskin odotan esseekoetta sekä haastattelua, koska koen olevani niissä vahvoilla.

Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, vaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tsemppiä kaikille tulevaan toiseen koitokseen ja maltetaan rauhassa odottaa tämän ekan vaiheen tuloksia :) 

Tietäisitpä vaan, miten paljon meille avohuoltoon tulee työntekijöitä juuri tuolla asenteella, mutta ääni muuttuu kellossa jo muutamien kuukausien jälkeen. Työn raadollisuuden ymmärtää usein vasta sitten, kun sitä tekee itse. Opiskelijana vielä menettelee, kun siinä on harjoittelua ohjaavan sos.tt:n tuki, mutta entäs sitten valmistuneena työelämään siirtyessä. Siinä jää helposti yksin ja ilman kunnollista perehdytystä, kun ei yksinkertaisesti ole resursseja. Ulkopuolisena voi olla helppo fantasioida ja uskotella itselleen omaa pärjäämistä haastavassa työssä. En myöskään kannata minkään alan nimeämistä kutsumisammatiksi, sillä se aliarvioi (usein naisvaltaisten) alojen työn merkitystä ja lisää mielikuvaa siitä, ettei vaativasta työstä tarvitse maksaa asianmukaista palkkaa. Varmasti hyvä taka-ajatus, mutta ei pelkkä kutsumus tuo leipää pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Saavatko kaikki 1. vaiheen kokeeseen osallistujat sähköpostiin tietoa siitä pääsiko jatkoon toiseen vaiheeseen vai ei?

Luulen, että vain ne saavat sähköpostia jotka pääsevät 2 vaiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Ei oikeastaan. Tuon hoitaa psykologit/sairaanhoitajat tuon "miten on mennyt" keskustelut. Sosiaalityöntekijät keskittyvät enemmän tarjoamaan asiakkaille sitä tietoa mistä saa tukia ja tarvittavia muita palveluita. Lastensuojelussa saattaa olla ehkä vähän enemmän tuota, mutta tuostakaan en ole täysin varma (ei ole tuttavia lastensuojelussa), että onko sielläkin nuo "miten menee" käynnit siirretty sairaanhoitajien ja psykologien tehtäviksi ja sosiaalintyöntekijät tekevät vain tarkistuskäyntejä, arvioivat ja sitten ohjaavat tukiin/palveluihin.

Jos haluat sellaista työtä, missä enemmänkin keskitytään juuri tuollaiseen "miten on mennyt, onko menny paremmin jne" niin suosittelen esim sairaanhoitaja -> päihde/mielenterveys.

Aa okei kiitos sulle tosi paljon! Avasi paljon asiaa. :)

Ompas tämä keskustelu mennyt yhtäkkiä todella kielteiseksi.

Haastattelun tarkoituksena on vain tarkistaa, että kokeen on tehnyt oikea ihminen. Jos heillä herää epäilys siitä, ettei hakija ole tehnyt koetta itse tai on toiminut muuten vilpillisesti, se johtaa hylkäykseen. Mutta uskon, että jos on rehellisesti lukenut ja tehnyt omat kokeensa, niin haastattelu tulee menemään hyvin. Haastattelijat saattavat kysyä tarkennuksia joillekin käsitteille, joita hakija on esseessä käyttänyt. He ovat varmasti ammattilaisia ja ymmärtävät senkin, että jännitys vaikuttaa aina omalla tavallaan haastattelutilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saavatko kaikki 1. vaiheen kokeeseen osallistujat sähköpostiin tietoa siitä pääsiko jatkoon toiseen vaiheeseen vai ei?

Luulen, että vain ne saavat sähköpostia jotka pääsevät 2 vaiheeseen.

No ei mene noin. myös kutsumatta jääneille ilmoitetaan asiasta. kai nyt oma pistemäärä pitää saada tietoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saavatko kaikki 1. vaiheen kokeeseen osallistujat sähköpostiin tietoa siitä pääsiko jatkoon toiseen vaiheeseen vai ei?

Luulen, että vain ne saavat sähköpostia jotka pääsevät 2 vaiheeseen.

No ei mene noin. myös kutsumatta jääneille ilmoitetaan asiasta. kai nyt oma pistemäärä pitää saada tietoon.

Voi olla, että ne pisteet ilmestyy opintopolkuun tai sitten henkilöille lähetetään vasta myöhemmin, ettei tullut valituksi.

Esim. todistusvallinnassakaan ei tullut ilmoituksia, ettei valittu todistusvalinnalla. Mutta ne näkee opintopolusta.

Mun mielestä kokeessa oli paljon kysymyksiä modernisaatioartikkelista...ymmärrettävää, koska kyseinen artikkeli oli pisin ja hankalin. Sen sijaan esim. masennusartikkelin polkutyypeistä ei ollut mitään?? Itse tankkasin niitä, kun luulin tulevan pikkutarkkoja kysymyksiä alaryhmien eroista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityö on sen verran rankkaa hommaa, ettei siihen ihan oikeasti kannata lähteä, ellei ole ihan varma valinnastaan ja siitä, että tykkää vähän rankemmasta ja vastuullisesta työstä. Itse olen ensikertalainen hakija ja todellakin tiedostan sosiaalityön raadollisuuden, mut minkäs teet, kun veri vetää kyseiseen ammattiin (lastensuojelu ja päihdepuoli, myös vankien kuntoutus kiinnostaa) ja en pidä muita aloja vaihtoehtona.

Vertaisin ehkä tätä sairaanhoitajan ammattiin. Kuulostaa kivalta hoitsuduunilta, mut todellisuudessa aikamoista raatamista suhteellisen pienellä korvauksella. Jos ei yhtään ole varma valinnastaan eikä työ ole ns. kutsumusammatti, niin ei sitä tule kestämäänkään vuotta pidempään ja sinne meni sit ne ensikertalaisuuden edut. Ja mielenterveys. 

Ja jos tämä valintaprosessi tuntuu tosi rankalta ja epäoikeudenmukaiselta, niin tsemppiä tulevaan työhösi, koska tämä epävarmuus, muuttuvat tekijät ja huolehtiminen on osa sosiaalityön arkipäivää.

Omalta osaltani tämän päivän koe meni aika hyvin! Turhauttaa kylläkin, että 5 viikkoa luettu täyttä häkää, vaikka kokeessa olisi pärjännyt parin viikon tiiviillä lukemisella. Innolla myöskin odotan esseekoetta sekä haastattelua, koska koen olevani niissä vahvoilla.

Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, vaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tsemppiä kaikille tulevaan toiseen koitokseen ja maltetaan rauhassa odottaa tämän ekan vaiheen tuloksia :) 

Tietäisitpä vaan, miten paljon meille avohuoltoon tulee työntekijöitä juuri tuolla asenteella, mutta ääni muuttuu kellossa jo muutamien kuukausien jälkeen. Työn raadollisuuden ymmärtää usein vasta sitten, kun sitä tekee itse. Opiskelijana vielä menettelee, kun siinä on harjoittelua ohjaavan sos.tt:n tuki, mutta entäs sitten valmistuneena työelämään siirtyessä. Siinä jää helposti yksin ja ilman kunnollista perehdytystä, kun ei yksinkertaisesti ole resursseja. Ulkopuolisena voi olla helppo fantasioida ja uskotella itselleen omaa pärjäämistä haastavassa työssä. En myöskään kannata minkään alan nimeämistä kutsumisammatiksi, sillä se aliarvioi (usein naisvaltaisten) alojen työn merkitystä ja lisää mielikuvaa siitä, ettei vaativasta työstä tarvitse maksaa asianmukaista palkkaa. Varmasti hyvä taka-ajatus, mutta ei pelkkä kutsumus tuo leipää pöytään.

Niin siis millä asenteella? Että se on rankkaa? 

En nyt ihan ymmärrä, että miten se on sinulta pois, jos ulkopuolinen kokee pärjäävänsä vähän rankemmassa ammatissa? Olenko mä sit jotenkin väärässä, kun luonnehdin sosiaalityötä rankaksi alaksi, joka voi käydä mielen päälle? Toki voi siinä vaiheessa pudota korkealta ja kovaa, jos ei odota asiakkaikseen seksuaali- tai perheväkivallan uhreja, _todella_ huonoista lähtökohdista ponnistavia asiakkaita tai päihdepuolen huumeiden käyttäjiä. 

Aiemmalla tekstilläni tarkoitus oli saada hakijoita miettimään omaa motivaatiotaan sosiaalityöhön. Koska ilman sitä motivaatiota ei välttämättä hirveän pitkälle jaksa. Kumpi putoaa korkeammalta, se joka nyt muuten vaan hakee sosiaalityöhön muiden alojen ohessa vai se, joka tunnistaa ja tunnustaa JO ulkopuolisena sosiaalityön ongelmakohdat ja alan rankkuuden? Itsestäni en ole huolissani, sillä työni kautta olen ollut niin väkivallan uhrien kuin mt-puolen kanssa tekemisissä. Ja olen hyvä siinä. Mutta tiedostan senkin, että ei musta olisi ollut sosiaalityöhön suoraan lukion penkiltäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saavatko kaikki 1. vaiheen kokeeseen osallistujat sähköpostiin tietoa siitä pääsiko jatkoon toiseen vaiheeseen vai ei?

Luulen, että vain ne saavat sähköpostia jotka pääsevät 2 vaiheeseen.

No ei mene noin. myös kutsumatta jääneille ilmoitetaan asiasta. kai nyt oma pistemäärä pitää saada tietoon.

Voi olla, että ne pisteet ilmestyy opintopolkuun tai sitten henkilöille lähetetään vasta myöhemmin, ettei tullut valituksi.

Esim. todistusvallinnassakaan ei tullut ilmoituksia, ettei valittu todistusvalinnalla. Mutta ne näkee opintopolusta.

Siellä sosiaalityön yhteisvalinnan sivuilla ihan sanotaan, että sähköposti lähetetään 9.6. mennessä sekä 2. vaiheeseen päässeille, että niille, joiden pisteet eivät sinne riittäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalityö on sen verran rankkaa hommaa, ettei siihen ihan oikeasti kannata lähteä, ellei ole ihan varma valinnastaan ja siitä, että tykkää vähän rankemmasta ja vastuullisesta työstä. Itse olen ensikertalainen hakija ja todellakin tiedostan sosiaalityön raadollisuuden, mut minkäs teet, kun veri vetää kyseiseen ammattiin (lastensuojelu ja päihdepuoli, myös vankien kuntoutus kiinnostaa) ja en pidä muita aloja vaihtoehtona.

Vertaisin ehkä tätä sairaanhoitajan ammattiin. Kuulostaa kivalta hoitsuduunilta, mut todellisuudessa aikamoista raatamista suhteellisen pienellä korvauksella. Jos ei yhtään ole varma valinnastaan eikä työ ole ns. kutsumusammatti, niin ei sitä tule kestämäänkään vuotta pidempään ja sinne meni sit ne ensikertalaisuuden edut. Ja mielenterveys. 

Ja jos tämä valintaprosessi tuntuu tosi rankalta ja epäoikeudenmukaiselta, niin tsemppiä tulevaan työhösi, koska tämä epävarmuus, muuttuvat tekijät ja huolehtiminen on osa sosiaalityön arkipäivää.

Omalta osaltani tämän päivän koe meni aika hyvin! Turhauttaa kylläkin, että 5 viikkoa luettu täyttä häkää, vaikka kokeessa olisi pärjännyt parin viikon tiiviillä lukemisella. Innolla myöskin odotan esseekoetta sekä haastattelua, koska koen olevani niissä vahvoilla.

Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, vaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tsemppiä kaikille tulevaan toiseen koitokseen ja maltetaan rauhassa odottaa tämän ekan vaiheen tuloksia :) 

Tietäisitpä vaan, miten paljon meille avohuoltoon tulee työntekijöitä juuri tuolla asenteella, mutta ääni muuttuu kellossa jo muutamien kuukausien jälkeen. Työn raadollisuuden ymmärtää usein vasta sitten, kun sitä tekee itse. Opiskelijana vielä menettelee, kun siinä on harjoittelua ohjaavan sos.tt:n tuki, mutta entäs sitten valmistuneena työelämään siirtyessä. Siinä jää helposti yksin ja ilman kunnollista perehdytystä, kun ei yksinkertaisesti ole resursseja. Ulkopuolisena voi olla helppo fantasioida ja uskotella itselleen omaa pärjäämistä haastavassa työssä. En myöskään kannata minkään alan nimeämistä kutsumisammatiksi, sillä se aliarvioi (usein naisvaltaisten) alojen työn merkitystä ja lisää mielikuvaa siitä, ettei vaativasta työstä tarvitse maksaa asianmukaista palkkaa. Varmasti hyvä taka-ajatus, mutta ei pelkkä kutsumus tuo leipää pöytään.

Niin siis millä asenteella? Että se on rankkaa? 

En nyt ihan ymmärrä, että miten se on sinulta pois, jos ulkopuolinen kokee pärjäävänsä vähän rankemmassa ammatissa? Olenko mä sit jotenkin väärässä, kun luonnehdin sosiaalityötä rankaksi alaksi, joka voi käydä mielen päälle? Toki voi siinä vaiheessa pudota korkealta ja kovaa, jos ei odota asiakkaikseen seksuaali- tai perheväkivallan uhreja, _todella_ huonoista lähtökohdista ponnistavia asiakkaita tai päihdepuolen huumeiden käyttäjiä. 

Aiemmalla tekstilläni tarkoitus oli saada hakijoita miettimään omaa motivaatiotaan sosiaalityöhön. Koska ilman sitä motivaatiota ei välttämättä hirveän pitkälle jaksa. Kumpi putoaa korkeammalta, se joka nyt muuten vaan hakee sosiaalityöhön muiden alojen ohessa vai se, joka tunnistaa ja tunnustaa JO ulkopuolisena sosiaalityön ongelmakohdat ja alan rankkuuden? Itsestäni en ole huolissani, sillä työni kautta olen ollut niin väkivallan uhrien kuin mt-puolen kanssa tekemisissä. Ja olen hyvä siinä. Mutta tiedostan senkin, että ei musta olisi ollut sosiaalityöhön suoraan lukion penkiltäkään.

Samaa mieltä. En ole aiemmin kehdannut kommentoida tästä enkä halua loukata ketään, mutta useampi kommentti tässä ketjussa on osoittanut, että sossuksi on haettu aika löyhin perustein. Voi tulla shokkina, että duuni ei olekkaan kevyttä jutustelua asiakkaiden kanssa. Mikäli joku tunnistaa itsensä, kannattaa tästä eteenpäin perehtyä hakukohteeseen kunnolla jo ennen haun alkamista, ettei tarvitse pääsykokeiden keskellä vaivata päätään asialla :-) Tämä kommentti on tarkoitettu hyvällä, hakijan omaa parasta ajatellen. Helpompi lähteä opiskelemaan, kun tietää mitä tuleman pitää. Aurinkoista kesää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Ei oikeastaan. Tuon hoitaa psykologit/sairaanhoitajat tuon "miten on mennyt" keskustelut. Sosiaalityöntekijät keskittyvät enemmän tarjoamaan asiakkaille sitä tietoa mistä saa tukia ja tarvittavia muita palveluita. Lastensuojelussa saattaa olla ehkä vähän enemmän tuota, mutta tuostakaan en ole täysin varma (ei ole tuttavia lastensuojelussa), että onko sielläkin nuo "miten menee" käynnit siirretty sairaanhoitajien ja psykologien tehtäviksi ja sosiaalintyöntekijät tekevät vain tarkistuskäyntejä, arvioivat ja sitten ohjaavat tukiin/palveluihin.

Jos haluat sellaista työtä, missä enemmänkin keskitytään juuri tuollaiseen "miten on mennyt, onko menny paremmin jne" niin suosittelen esim sairaanhoitaja -> päihde/mielenterveys.

Aa okei kiitos sulle tosi paljon! Avasi paljon asiaa. :)

Olen sossu lastensuojelussa (päihdepuolellakin käväissyt) ja itse en kyllä tunnista työtäni tuosta edellisestä kuvauksesta! Toki sosiaalityöntekijän homma on usein koordinoida asiakkaan palveluita ja antaa neuvontaa, terapiaa sosiaalityö ei tosiaan ole. Mutta kyllähän sosiaalityöntekijän arvio pääsääntöisesti perustuu asiakkaan kanssa keskustelemiseen. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan oman asiantuntijuuden arvostaminen ovat kova sana alalla nykyään eli työntekijän ei ole tarkoitus sanella ulkoapäin mitä tehdään. Eri osa-alueilla on varmaankin eroja sossun roolissa.

Lastensuojelussa työntekijän ja asiakkaan yhteydenpito ja tapaamiset ovat usein juuri tuollaista kuulumisten päivittelyä ja tulevan suunnittelua, mietitään onko tavoitteita saavutettu ja asetetaan yhdessä uusia. Sossu on usein se henkilö, jolle soitetaan kun tulee joku kriisi ja sitten mietitään ratkaisua. Tämä tosin riippuu vähän tapauksesta, lasussa perheissä työskentelee usein perhetyö, jotka tapaavat perhettä tiiviimmin. Tilanteesta riippuen asiakkailla on myös hoitosuhteita esim. nuorisopsykiatrialle tai muita tukia, joista jokainen palvelee omaa tarkoitustaan. Päihdepuolella taas olen toiminut esim. korvaushoitoasiakkaiden omatyöntekijänä, mihin kuuluivat säännölliset keskustelutapaamiset.

Eli työnkuvia on monia, mutta itse en kyllä koe että sosiaalityö ei olisi ihmisläheistä tai että asiakkaiden kanssa ei saisi jutella tarpeeksi. Kannattaa tosiaan miettiä esim. sosionomin koulutusta, jos kiinnostaa enemmän sellainen konkreettinen kädet saveen -ihmistyö ja/tai päätösten teko ei viehätä. Niistä hommista tosin usein maksetaan vähän huonommin, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos on kahden vaiheilla.

Mun mielestä pitäis avata nuorille enemmän mitä työtehtäviä eri aloihin kuuluu. Näin estetään väärien(ei tunnu omalta alalta sittenkään) alojen aloittaminen, "katuminen". Itse opiskelin 40h viikossa sosiaalityöhön ja nyt taas alan ajatella, että enhän minä halua tehdä työtä jossa vain ohjataan ihmisiä tukien pariin ja palveluihin. Olen viimevuoden ylioppilas ja samassa tilanteessa kun vuosi sitten: kadoksissa, en löydä alaani. Tilanne ahdistaa paljon, koska en halua, että menee koko elämä "pohtimiseen".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Ei oikeastaan. Tuon hoitaa psykologit/sairaanhoitajat tuon "miten on mennyt" keskustelut. Sosiaalityöntekijät keskittyvät enemmän tarjoamaan asiakkaille sitä tietoa mistä saa tukia ja tarvittavia muita palveluita. Lastensuojelussa saattaa olla ehkä vähän enemmän tuota, mutta tuostakaan en ole täysin varma (ei ole tuttavia lastensuojelussa), että onko sielläkin nuo "miten menee" käynnit siirretty sairaanhoitajien ja psykologien tehtäviksi ja sosiaalintyöntekijät tekevät vain tarkistuskäyntejä, arvioivat ja sitten ohjaavat tukiin/palveluihin.

Jos haluat sellaista työtä, missä enemmänkin keskitytään juuri tuollaiseen "miten on mennyt, onko menny paremmin jne" niin suosittelen esim sairaanhoitaja -> päihde/mielenterveys.

Aa okei kiitos sulle tosi paljon! Avasi paljon asiaa. :)

Olen sossu lastensuojelussa (päihdepuolellakin käväissyt) ja itse en kyllä tunnista työtäni tuosta edellisestä kuvauksesta! Toki sosiaalityöntekijän homma on usein koordinoida asiakkaan palveluita ja antaa neuvontaa, terapiaa sosiaalityö ei tosiaan ole. Mutta kyllähän sosiaalityöntekijän arvio pääsääntöisesti perustuu asiakkaan kanssa keskustelemiseen. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan oman asiantuntijuuden arvostaminen ovat kova sana alalla nykyään eli työntekijän ei ole tarkoitus sanella ulkoapäin mitä tehdään. Eri osa-alueilla on varmaankin eroja sossun roolissa.

Lastensuojelussa työntekijän ja asiakkaan yhteydenpito ja tapaamiset ovat usein juuri tuollaista kuulumisten päivittelyä ja tulevan suunnittelua, mietitään onko tavoitteita saavutettu ja asetetaan yhdessä uusia. Sossu on usein se henkilö, jolle soitetaan kun tulee joku kriisi ja sitten mietitään ratkaisua. Tämä tosin riippuu vähän tapauksesta, lasussa perheissä työskentelee usein perhetyö, jotka tapaavat perhettä tiiviimmin. Tilanteesta riippuen asiakkailla on myös hoitosuhteita esim. nuorisopsykiatrialle tai muita tukia, joista jokainen palvelee omaa tarkoitustaan. Päihdepuolella taas olen toiminut esim. korvaushoitoasiakkaiden omatyöntekijänä, mihin kuuluivat säännölliset keskustelutapaamiset.

Eli työnkuvia on monia, mutta itse en kyllä koe että sosiaalityö ei olisi ihmisläheistä tai että asiakkaiden kanssa ei saisi jutella tarpeeksi. Kannattaa tosiaan miettiä esim. sosionomin koulutusta, jos kiinnostaa enemmän sellainen konkreettinen kädet saveen -ihmistyö ja/tai päätösten teko ei viehätä. Niistä hommista tosin usein maksetaan vähän huonommin, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos on kahden vaiheilla.

Juuri tuossa tekstissäni kuvasin, että nimenomaan en tiedä miten lastensuojelussa on, mutta päihde- ja mielenterveystoimistoissa ja puolella sosiaalityöntekijä ei usein kysele kuulumisia, vaan nuo hoitaa sairaanhoitaja ja psykologi (koska ne ovat ensimmäiset ja tärkeimmät hoitokontaktit heillä, ei sosiaalityöntekijä).

Koska oikeat vastaukset julkaistaan? Haluan laskea pisteeni arviolta