Sosiaalityö pääsykokeet 2020

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä pitäis avata nuorille enemmän mitä työtehtäviä eri aloihin kuuluu. Näin estetään väärien(ei tunnu omalta alalta sittenkään) alojen aloittaminen, "katuminen". Itse opiskelin 40h viikossa sosiaalityöhön ja nyt taas alan ajatella, että enhän minä halua tehdä työtä jossa vain ohjataan ihmisiä tukien pariin ja palveluihin. Olen viimevuoden ylioppilas ja samassa tilanteessa kun vuosi sitten: kadoksissa, en löydä alaani. Tilanne ahdistaa paljon, koska en halua, että menee koko elämä "pohtimiseen".

Millaista työtä etsit? Mitä haluaisit tehdä? Ehkä me osaamme auttaa!

Vierailija kirjoitti:

Koska oikeat vastaukset julkaistaan? Haluan laskea pisteeni arviolta

ei voi vielä tietää... ei missään lue...

Vierailija kirjoitti:

Jätän oman hakuni tämän vuoden osalta tähän. Harmittaa ihan älyttömästi, että käytin koko toukokuun lukemiseen ja lopputulos on tämä. Turhauttaa, kun oikikseen ensisijaisesti ja sosiaalityöhön B-vaihtoehtona hakenut kaverini sai vastaukset etsittyä kokeen aikana 5 tunnin lukemisella, samalla kun itse luin vähintään tuon tuntimäärän joka päivä kuukauden ajan... Olin varautunut paljon vaikeampiin ja soveltavampiin tehtäviin.

Jätin ainakin 4 kohtaa varmuuden vuoksi tyhjäksi, koska halusin pelata varman päälle. Käytin samaa taktiikkaa aikoinaan Vakava-kokeessa ja pääsin kirkkaasti soveltuvuuskokeisiin. Tässä tämänpäiväisessä kokeessa oli niin vähän kysymyksiä, että vastaamatta jättäminen tulee taatusti kostautumaan minulle. Alkoi b-osassa kaduttaa, kun tajusin virheeni enkä päässyt enää muokkaamaan sitä a-osaa.

Vaikka ihmeen kaupalla pääsisinkin jatkoon, en pärjäisi aineistokokeessa. Ahdistaa ajatus jostain esseen pohjalta pidettävästä haastattelusta. Ensi vuonna uusi yritys.. Alkaa olla ikävä normaalia pääsykoetta, joka on kerralla ohi😞

Itse pääsin aikanaan viikon pääsykoekirjan lukemisella sisään (pari tuntia päivässä). Ehkä tämä on epistä jonkun mielestä, joka on lukenut tunteja kk ajan. Mutta näin ollaan erilaisia omaksumisessa. Samahan se on kirjoituksissakin, jotkut pärjäävät hyvin paljoa kertaamatta ja jotkut eivät yllä samaan vaikka valmistautuvat. Töissäkin on eritasoista suoriutumista samoissa tehtävissä. Kannattaa miettiä ensisijassa omaa tekemistä ja onko siihen tyytyväinen.

Mielenkiintoista keskustelua täällä! Ymmärrän että alan tunteville on tärkeää korjata mahdollisia virhekäsityksiä, mutta toivoisin että hakijoiden ymmärtämärtömyyden toitottaminen jätettäisiin vähemmälle. Jos ei ole aikaisemmin edes opiskellut sosiaalialaa, saati työskennellyt siellä, miten ihmeessä kukaan voisi tarkalleen tietää alan rankkuuden ja miten itse tulee siihen reagoimaan?

Suurin osa hakijoista on hakujen suhteen yliopistojen yms kuvausten varassa, ellei sattumalta lähipiirissä ole kyseistä alaa tekeviä. Väitän kuitenkin, että aika harva meistä tietää tarkalleen muiden alojen realiteetit ja rankkuudet. Tuskin kaikki hakijat tietävät sitäkään miten rankkaa esimerkiksi juristin, lääkärin, psykologin, fysioterapeutin, näyttelijän tai vaikka markkinointijohtajan työ on, mutta kai niihinkin paikkoihin hakea saa.

Itse olen käynyt koko ajan töissä väh 40h/viikko ja lukenut siinä ohella ja silti omaksunut asiat todella hyvin, jos olisin ollut vain kotona lukemassa niin en varmaan olisi saanut mitään aikaan, kun olisin vaan stressannut koetta ja jättänyt koko muun elämän kuukaudeksi syrjään. Eli lukutuntien määrä ei ole yhtä suuri kuin osaamisen määrä. Joku omaksuu ja sisäistää asiat nopeammin ja toisen pitää enemmän päntätä ja opetella asioita ulkoa pärjätäkseen.

Onko teistä monella jo todistusvalinnalla paikka ja koititte nyt päästä ylempään hakutoiveeseen? Itsellä paikka Jyväskylään todistuksella mutta yritän vielä kokeella ylempiin hakutoiveisiin. :)

Tämä hakukerta on ollut oikeasti pelleilyä. Yksi artikkeli ruotsiksi julkaistiin vasta 2 viikkoa jälkeen muiden artikkelien. En olisi huomannut sitä, ellei ystäväni olisi vinkannut minulle asiasta. Tieto ei kulje, mikä lisää stressiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätän oman hakuni tämän vuoden osalta tähän. Harmittaa ihan älyttömästi, että käytin koko toukokuun lukemiseen ja lopputulos on tämä. Turhauttaa, kun oikikseen ensisijaisesti ja sosiaalityöhön B-vaihtoehtona hakenut kaverini sai vastaukset etsittyä kokeen aikana 5 tunnin lukemisella, samalla kun itse luin vähintään tuon tuntimäärän joka päivä kuukauden ajan... Olin varautunut paljon vaikeampiin ja soveltavampiin tehtäviin.

Jätin ainakin 4 kohtaa varmuuden vuoksi tyhjäksi, koska halusin pelata varman päälle. Käytin samaa taktiikkaa aikoinaan Vakava-kokeessa ja pääsin kirkkaasti soveltuvuuskokeisiin. Tässä tämänpäiväisessä kokeessa oli niin vähän kysymyksiä, että vastaamatta jättäminen tulee taatusti kostautumaan minulle. Alkoi b-osassa kaduttaa, kun tajusin virheeni enkä päässyt enää muokkaamaan sitä a-osaa.

Vaikka ihmeen kaupalla pääsisinkin jatkoon, en pärjäisi aineistokokeessa. Ahdistaa ajatus jostain esseen pohjalta pidettävästä haastattelusta. Ensi vuonna uusi yritys.. Alkaa olla ikävä normaalia pääsykoetta, joka on kerralla ohi😞

Itse pääsin aikanaan viikon pääsykoekirjan lukemisella sisään (pari tuntia päivässä). Ehkä tämä on epistä jonkun mielestä, joka on lukenut tunteja kk ajan. Mutta näin ollaan erilaisia omaksumisessa. Samahan se on kirjoituksissakin, jotkut pärjäävät hyvin paljoa kertaamatta ja jotkut eivät yllä samaan vaikka valmistautuvat. Töissäkin on eritasoista suoriutumista samoissa tehtävissä. Kannattaa miettiä ensisijassa omaa tekemistä ja onko siihen tyytyväinen.

Ei tässä nyt ole kenelläkään ongelmaa sen itsestäänselvyyden kanssa, että eri ihmiset sisäistävät asiat eri tavalla ja jotkut joutuvat tekemään paljon enemmän työtä, kuin toiset. Se turhauttaa, että aiemmin sosiaalityön pääsykokeet ovat mitanneet juuri tuota, miten hyvin hakija on ennakkomateriaalit sisäistänyt, ja sellainen kuva minulla oli tämänkin kokeen suhteen. Tästä syystä moni hakija teki paljon töitä oppiakseen materiaalit mahdollisimman hyvin. Ja sitten pari päivää ennen koetta kävikin ilmi, että materiaaleja saa käyttää ja koe oli vielä tehty sellaiseksi, että vastaukset ehti helposti löytää hakutoiminnolla.

Onko ihme, että hakijoita turhauttaa, kun kuvittelimme lukemisesta olevan hyötyä kokeessa, mutta ei sitten ollutkaan? Tuon kokeen olisi todellakin saanut helposti tehtyä sellaiseksikin, että sillä olisi mitattu materiaalien sisäistämistä - enemmän & vaikeampia kysymyksiä ja paljon lyhyempi koeaika. Kyllähän tässä tuntee olonsa todella harhaan johdetuksi, kun käytti paljon aikaa ja vaivaa valmistautumiseen, mutta koe ei mitannutkaan sitä tippaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen käynyt koko ajan töissä väh 40h/viikko ja lukenut siinä ohella ja silti omaksunut asiat todella hyvin, jos olisin ollut vain kotona lukemassa niin en varmaan olisi saanut mitään aikaan, kun olisin vaan stressannut koetta ja jättänyt koko muun elämän kuukaudeksi syrjään. Eli lukutuntien määrä ei ole yhtä suuri kuin osaamisen määrä. Joku omaksuu ja sisäistää asiat nopeammin ja toisen pitää enemmän päntätä ja opetella asioita ulkoa pärjätäkseen.

Tässä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miten hyvin omaksuu vaan sen, että sillä omaksumisella tai lukutunneilla ei ole väliä, koska kaikki vastaukset (tai suurimman osan) on kerennyt löytää materiaalista.

Ei tarvitse jankata, eiköhän tullut jo selväksi!!! Laittakaa ne valitukset kokeen järjestäjille älkääkä tänne keskustelupalstoille. Ei täällä vinkumisesta ole hyötyä

Vvv3 kirjoitti:

Mielenkiintoista keskustelua täällä! Ymmärrän että alan tunteville on tärkeää korjata mahdollisia virhekäsityksiä, mutta toivoisin että hakijoiden ymmärtämärtömyyden toitottaminen jätettäisiin vähemmälle. Jos ei ole aikaisemmin edes opiskellut sosiaalialaa, saati työskennellyt siellä, miten ihmeessä kukaan voisi tarkalleen tietää alan rankkuuden ja miten itse tulee siihen reagoimaan?

Suurin osa hakijoista on hakujen suhteen yliopistojen yms kuvausten varassa, ellei sattumalta lähipiirissä ole kyseistä alaa tekeviä. Väitän kuitenkin, että aika harva meistä tietää tarkalleen muiden alojen realiteetit ja rankkuudet. Tuskin kaikki hakijat tietävät sitäkään miten rankkaa esimerkiksi juristin, lääkärin, psykologin, fysioterapeutin, näyttelijän tai vaikka markkinointijohtajan työ on, mutta kai niihinkin paikkoihin hakea saa.

Kai täällä keskustelussa ilmeneviin seikkoihin saa ottaa kantaa? Eiköhän se ole kaikkien etu, että puhutaan asioista oikeilla nimillä eikä kaunistella asioita vaan sen takia, että ottaakohan joku näistä kannanotoista nokkiinsa. Ja tässä ketjussa nyt puhutaan nimenomaan sosiaalityöstä, varmasti muillakin aloilla on omat haasteensa.

Tarkoituksena on ehkä enemmän haastaa hakijaa itseään miettimään, että onko nämä niitä seikkoja, mitä haluaa omalta tulevaisuudelta. Jos on, niin todellakin ääntä kohti vaan ja sosiaalityö saa mahtavia uusia ammattilaisia piiriinsä. Jos ei, hakija säästää siinä itseään ja toivottavasti löytää sit toisen sopivan alan itselleen :) 

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse jankata, eiköhän tullut jo selväksi!!! Laittakaa ne valitukset kokeen järjestäjille älkääkä tänne keskustelupalstoille. Ei täällä vinkumisesta ole hyötyä

Tai sit sä voisit mennä pois ketjusta, jonka otsikko on ”Sosiaalityön pääsykokeet 2020”, jos häiriinnyt noin paljon siitä, että ihmiset keskustelevat sosiaalityön pääsykokeesta 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Ei oikeastaan. Tuon hoitaa psykologit/sairaanhoitajat tuon "miten on mennyt" keskustelut. Sosiaalityöntekijät keskittyvät enemmän tarjoamaan asiakkaille sitä tietoa mistä saa tukia ja tarvittavia muita palveluita. Lastensuojelussa saattaa olla ehkä vähän enemmän tuota, mutta tuostakaan en ole täysin varma (ei ole tuttavia lastensuojelussa), että onko sielläkin nuo "miten menee" käynnit siirretty sairaanhoitajien ja psykologien tehtäviksi ja sosiaalintyöntekijät tekevät vain tarkistuskäyntejä, arvioivat ja sitten ohjaavat tukiin/palveluihin.

Jos haluat sellaista työtä, missä enemmänkin keskitytään juuri tuollaiseen "miten on mennyt, onko menny paremmin jne" niin suosittelen esim sairaanhoitaja -> päihde/mielenterveys.

Aa okei kiitos sulle tosi paljon! Avasi paljon asiaa. :)

Olen sossu lastensuojelussa (päihdepuolellakin käväissyt) ja itse en kyllä tunnista työtäni tuosta edellisestä kuvauksesta! Toki sosiaalityöntekijän homma on usein koordinoida asiakkaan palveluita ja antaa neuvontaa, terapiaa sosiaalityö ei tosiaan ole. Mutta kyllähän sosiaalityöntekijän arvio pääsääntöisesti perustuu asiakkaan kanssa keskustelemiseen. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan oman asiantuntijuuden arvostaminen ovat kova sana alalla nykyään eli työntekijän ei ole tarkoitus sanella ulkoapäin mitä tehdään. Eri osa-alueilla on varmaankin eroja sossun roolissa.

Lastensuojelussa työntekijän ja asiakkaan yhteydenpito ja tapaamiset ovat usein juuri tuollaista kuulumisten päivittelyä ja tulevan suunnittelua, mietitään onko tavoitteita saavutettu ja asetetaan yhdessä uusia. Sossu on usein se henkilö, jolle soitetaan kun tulee joku kriisi ja sitten mietitään ratkaisua. Tämä tosin riippuu vähän tapauksesta, lasussa perheissä työskentelee usein perhetyö, jotka tapaavat perhettä tiiviimmin. Tilanteesta riippuen asiakkailla on myös hoitosuhteita esim. nuorisopsykiatrialle tai muita tukia, joista jokainen palvelee omaa tarkoitustaan. Päihdepuolella taas olen toiminut esim. korvaushoitoasiakkaiden omatyöntekijänä, mihin kuuluivat säännölliset keskustelutapaamiset.

Eli työnkuvia on monia, mutta itse en kyllä koe että sosiaalityö ei olisi ihmisläheistä tai että asiakkaiden kanssa ei saisi jutella tarpeeksi. Kannattaa tosiaan miettiä esim. sosionomin koulutusta, jos kiinnostaa enemmän sellainen konkreettinen kädet saveen -ihmistyö ja/tai päätösten teko ei viehätä. Niistä hommista tosin usein maksetaan vähän huonommin, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos on kahden vaiheilla.

Juuri tuossa tekstissäni kuvasin, että nimenomaan en tiedä miten lastensuojelussa on, mutta päihde- ja mielenterveystoimistoissa ja puolella sosiaalityöntekijä ei usein kysele kuulumisia, vaan nuo hoitaa sairaanhoitaja ja psykologi (koska ne ovat ensimmäiset ja tärkeimmät hoitokontaktit heillä, ei sosiaalityöntekijä).

Ensinnäkin, työtä voi tehdä omalla persoonalla, toki viranomaisaspekti huomioiden. Työtehtäviä on erilaisia ja juuri mielenterveys- ja päihdepuoli ovat viranomaispäätöksistä vapaita, eli auktoriteettiasema ei ole esteenä kanssakäymisen tasaveroisuudelle.

Olen työskennellyt molemmilla ja ihan asiakkaan tarpeesta riippuen keskustellaan myös tunnepuolen asioista sekä arjesta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin arvioi tukitoimia ja niiden toteuttamisen mahdollisuutta, joten vointi on tärkeä huomioida, myös mahdolliset muut esteet tai asiakkaan huolet. Asiakas toki itse säätelee, tarvitseeko vain käytännön neuvoja vai haluaako keskustella syvällisemmin asioistaan.

Sosiaalityöntekijän työ näillä alueilla, kuten muutenkin terveydenhuollossa on moniammatillista, jolloin työnjakoa pohditaan yhdessä ja usein myös tavataan asiakasta yhdessä. Ei kannata sos.tt.n suunnitella esimerkiksi asiakkaan kuntoutukseen osallistumista vaikka ilmeistä tarvetta olisi, jos hällä ei ole voimia sillä hetkellä tai ahdistuu ryhmämuotoisesta toiminnasta. Keskustella pitää, jotta saadaan edes järjellinen suunnitelma aikaiseksi onnistumisen edellytyksillä. Toki työtä voi tehdä mentaliteetilla "no yritin jotain ja asiakas ei ottautunut", mutta onko kuunneltu ja kysytty? Lähtökohtana on, että asiakas haluaa tulla kohdatuksi. Tämä harvoin toteutuu sillä, että annetaan esitteet käteen ja hyvää päivänjatkoa :) Sosiaalinen äly on tärkeässä roolissa erilaisten ihmisten todella monimuotoisia tilanteita kohdatessa, kuuntelun taito erityisen tärkeää mielestäni. Tapaamiset ovat myös oikeasti työn suola, joskus toki haastavaakin. Tsemppiä kaikille hakijoille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse jankata, eiköhän tullut jo selväksi!!! Laittakaa ne valitukset kokeen järjestäjille älkääkä tänne keskustelupalstoille. Ei täällä vinkumisesta ole hyötyä

Tai sit sä voisit mennä pois ketjusta, jonka otsikko on ”Sosiaalityön pääsykokeet 2020”, jos häiriinnyt noin paljon siitä, että ihmiset keskustelevat sosiaalityön pääsykokeesta 😂

Haluan keskustella varsinaisesta pääsykokeesta enkä lukea 10 peräkkäistä viestiä siitä, miten epäreilu systeemi. Katsokaa peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätän oman hakuni tämän vuoden osalta tähän. Harmittaa ihan älyttömästi, että käytin koko toukokuun lukemiseen ja lopputulos on tämä. Turhauttaa, kun oikikseen ensisijaisesti ja sosiaalityöhön B-vaihtoehtona hakenut kaverini sai vastaukset etsittyä kokeen aikana 5 tunnin lukemisella, samalla kun itse luin vähintään tuon tuntimäärän joka päivä kuukauden ajan... Olin varautunut paljon vaikeampiin ja soveltavampiin tehtäviin.

Jätin ainakin 4 kohtaa varmuuden vuoksi tyhjäksi, koska halusin pelata varman päälle. Käytin samaa taktiikkaa aikoinaan Vakava-kokeessa ja pääsin kirkkaasti soveltuvuuskokeisiin. Tässä tämänpäiväisessä kokeessa oli niin vähän kysymyksiä, että vastaamatta jättäminen tulee taatusti kostautumaan minulle. Alkoi b-osassa kaduttaa, kun tajusin virheeni enkä päässyt enää muokkaamaan sitä a-osaa.

Vaikka ihmeen kaupalla pääsisinkin jatkoon, en pärjäisi aineistokokeessa. Ahdistaa ajatus jostain esseen pohjalta pidettävästä haastattelusta. Ensi vuonna uusi yritys.. Alkaa olla ikävä normaalia pääsykoetta, joka on kerralla ohi😞

Itse pääsin aikanaan viikon pääsykoekirjan lukemisella sisään (pari tuntia päivässä). Ehkä tämä on epistä jonkun mielestä, joka on lukenut tunteja kk ajan. Mutta näin ollaan erilaisia omaksumisessa. Samahan se on kirjoituksissakin, jotkut pärjäävät hyvin paljoa kertaamatta ja jotkut eivät yllä samaan vaikka valmistautuvat. Töissäkin on eritasoista suoriutumista samoissa tehtävissä. Kannattaa miettiä ensisijassa omaa tekemistä ja onko siihen tyytyväinen.

Sukulaismies pääsi sosiaalityöntekijäksi ilman koulutusta vielä 70-luvulla ja nyt on erittäin ylimielinen kun on työttömiä maistereita. Oikein pistää inhoksi sen mairea ylimielisyys ja ylenkatsominen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan muu tullut toisiin ajatuksiin sosiaalityöstä lukiessaan tätä keskustelua? Olen seurannut alusta asti ja lukenut kuinka ainakin 4/5 ihmistä kertovat ettei se sosiaalityö ole niin ruusuista kuin mitä me ajatellaan olevan. Mitä mieltä olette? Joku täällä vielä tais sanoa ettei kannata ensikertalaisuuttaan käyttää tähän.

Mielenkiintoista olisi kuulla millaiset odotukset ihmisillä on ylipäätänsä sosiaalityöstä?

Itse ainakin haluan tehdä ihmisläheistä työtä. En vain istua toimistolla. Haluan auttaa laajasti kaikin puolin vanhoja, nuoria, sairaita ym.

Noilla spekseillä suosittelen ennemmin sosionomin tai yhteisöpedagogin tutkintoa. Sosiaalityöntekijän työ on byrokraattista ja pääosin nykyään toimistossa istumista. Siitä työstä on ihmisläheisyys yllättävän kaukana.

Kiitos vastauksesta. Voisitko avata enemmän asiaa? Miten ihmisläheisyys on kaukana? Mitä he tekevät 8tuntia päivässä? :)

Esim päihde ja mielenterveyspuolella sosiaalityöntekijät kuulemani mukaan pääsääntöisesti käyvät lävitse mitä tukia asiakas voi hakea kelalta ja mihin kunnan tai päihde-/mielenterveystoimiston harrasteryhmiin he voivat myös hakeutua. Sitten on tottakai koulutus ja työasiat.. Asiakkaita on paljon, joten 8 tuntia ei välttämättä edes riitä, kun monella on todella monimutkaisia ja isojakin ongelmia (varsinkin päihde- ja peliongelmaisilla paljon rahallisia ongelmia, joita sitten saa selvittää).

Eli se työ on semmosta missä vaan neuvotaan mitä tukia ihminen voi hakea? Esim. Ei keskustella, että miltä tuntuu, onko elämässä mennyt paremmin tai vastaavaa. Ainoastaan kerrotaan tuista ja tälläisistä asioista? 😃

Ei oikeastaan. Tuon hoitaa psykologit/sairaanhoitajat tuon "miten on mennyt" keskustelut. Sosiaalityöntekijät keskittyvät enemmän tarjoamaan asiakkaille sitä tietoa mistä saa tukia ja tarvittavia muita palveluita. Lastensuojelussa saattaa olla ehkä vähän enemmän tuota, mutta tuostakaan en ole täysin varma (ei ole tuttavia lastensuojelussa), että onko sielläkin nuo "miten menee" käynnit siirretty sairaanhoitajien ja psykologien tehtäviksi ja sosiaalintyöntekijät tekevät vain tarkistuskäyntejä, arvioivat ja sitten ohjaavat tukiin/palveluihin.

Jos haluat sellaista työtä, missä enemmänkin keskitytään juuri tuollaiseen "miten on mennyt, onko menny paremmin jne" niin suosittelen esim sairaanhoitaja -> päihde/mielenterveys.

Aa okei kiitos sulle tosi paljon! Avasi paljon asiaa. :)

Olen sossu lastensuojelussa (päihdepuolellakin käväissyt) ja itse en kyllä tunnista työtäni tuosta edellisestä kuvauksesta! Toki sosiaalityöntekijän homma on usein koordinoida asiakkaan palveluita ja antaa neuvontaa, terapiaa sosiaalityö ei tosiaan ole. Mutta kyllähän sosiaalityöntekijän arvio pääsääntöisesti perustuu asiakkaan kanssa keskustelemiseen. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan oman asiantuntijuuden arvostaminen ovat kova sana alalla nykyään eli työntekijän ei ole tarkoitus sanella ulkoapäin mitä tehdään. Eri osa-alueilla on varmaankin eroja sossun roolissa.

Lastensuojelussa työntekijän ja asiakkaan yhteydenpito ja tapaamiset ovat usein juuri tuollaista kuulumisten päivittelyä ja tulevan suunnittelua, mietitään onko tavoitteita saavutettu ja asetetaan yhdessä uusia. Sossu on usein se henkilö, jolle soitetaan kun tulee joku kriisi ja sitten mietitään ratkaisua. Tämä tosin riippuu vähän tapauksesta, lasussa perheissä työskentelee usein perhetyö, jotka tapaavat perhettä tiiviimmin. Tilanteesta riippuen asiakkailla on myös hoitosuhteita esim. nuorisopsykiatrialle tai muita tukia, joista jokainen palvelee omaa tarkoitustaan. Päihdepuolella taas olen toiminut esim. korvaushoitoasiakkaiden omatyöntekijänä, mihin kuuluivat säännölliset keskustelutapaamiset.

Eli työnkuvia on monia, mutta itse en kyllä koe että sosiaalityö ei olisi ihmisläheistä tai että asiakkaiden kanssa ei saisi jutella tarpeeksi. Kannattaa tosiaan miettiä esim. sosionomin koulutusta, jos kiinnostaa enemmän sellainen konkreettinen kädet saveen -ihmistyö ja/tai päätösten teko ei viehätä. Niistä hommista tosin usein maksetaan vähän huonommin, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos on kahden vaiheilla.

Juuri tuossa tekstissäni kuvasin, että nimenomaan en tiedä miten lastensuojelussa on, mutta päihde- ja mielenterveystoimistoissa ja puolella sosiaalityöntekijä ei usein kysele kuulumisia, vaan nuo hoitaa sairaanhoitaja ja psykologi (koska ne ovat ensimmäiset ja tärkeimmät hoitokontaktit heillä, ei sosiaalityöntekijä).

Ensinnäkin, työtä voi tehdä omalla persoonalla, toki viranomaisaspekti huomioiden. Työtehtäviä on erilaisia ja juuri mielenterveys- ja päihdepuoli ovat viranomaispäätöksistä vapaita, eli auktoriteettiasema ei ole esteenä kanssakäymisen tasaveroisuudelle.

Olen työskennellyt molemmilla ja ihan asiakkaan tarpeesta riippuen keskustellaan myös tunnepuolen asioista sekä arjesta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin arvioi tukitoimia ja niiden toteuttamisen mahdollisuutta, joten vointi on tärkeä huomioida, myös mahdolliset muut esteet tai asiakkaan huolet. Asiakas toki itse säätelee, tarvitseeko vain käytännön neuvoja vai haluaako keskustella syvällisemmin asioistaan.

Sosiaalityöntekijän työ näillä alueilla, kuten muutenkin terveydenhuollossa on moniammatillista, jolloin työnjakoa pohditaan yhdessä ja usein myös tavataan asiakasta yhdessä. Ei kannata sos.tt.n suunnitella esimerkiksi asiakkaan kuntoutukseen osallistumista vaikka ilmeistä tarvetta olisi, jos hällä ei ole voimia sillä hetkellä tai ahdistuu ryhmämuotoisesta toiminnasta. Keskustella pitää, jotta saadaan edes järjellinen suunnitelma aikaiseksi onnistumisen edellytyksillä. Toki työtä voi tehdä mentaliteetilla "no yritin jotain ja asiakas ei ottautunut", mutta onko kuunneltu ja kysytty? Lähtökohtana on, että asiakas haluaa tulla kohdatuksi. Tämä harvoin toteutuu sillä, että annetaan esitteet käteen ja hyvää päivänjatkoa :) Sosiaalinen äly on tärkeässä roolissa erilaisten ihmisten todella monimuotoisia tilanteita kohdatessa, kuuntelun taito erityisen tärkeää mielestäni. Tapaamiset ovat myös oikeasti työn suola, joskus toki haastavaakin. Tsemppiä kaikille hakijoille!

Mutta nuokin ahdistukseen ja muuhun viittaavat tekstisi kuuluvat yhä suurimmaksi osaksi psykologille/sairaanhoitajalle/psykiatrille, jotka yleisemmin päättävät näistä asioista. Sosiaalityöntekijä tekee sitten yhteistyötä psykologin/sairaanhoitajan/psykiatrin kanssa. Tottakai siellä puhutaan siitä, mitä asiakas haluaa tehdä ja mitä hän on esimerkiksi puhunut psykologin/psykiatrin kanssa, mutta pääosin työ on tukien/palveluiden löytämistä ja asiakkaan siirtämistä näihin.

Mielenterveyspuolella asiakkaat harvoin tapaavat sosiaalityöntekijöitä muussa, kuin nimenomaan tuki/palvelu asioissa. Ja koska ajat ovat lyhyitä, siellä harvoin keretään hirveästi puhumaan miten henkilö jaksaa ja miten tällä menee (varsinkin kun sosiaalityöntekijä ei tapaa heitä kuin ehkä muutaman kerran vuodessa, jos sitäkään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä vastasitte siihen "viimeisen 10v aikana kuntoutustuki on kohdistettu niihin, joilla realistisena tavoitteena on työelämään osallistuminen"? Artikkelissa puhuttiin, että 2010-luvulla aktivoivan työpolitiikan mukaisesti kuntoutustukea kohdistetaan heihin, joiden kuntoutumista/palaamista työelämään pidetään todennäköisenä. Hirveä kompa, kun käytännössä tuo kuulostaa samalta asialta, mutta toisaalta siinä on pieni sävyero..

Vastasin että kyllä näin on eli kuntoutustuki on kohdistettu heihin joita pidetään tod näk palaamaan työelämään. Eli nuorille tulee enemmän hylkyjä hakemukseen tästä syystä. 

Vastasin että väärin koska artikkelissa sanottiin että "kuntoustukea alettiin kohdentaa ENTISTÄ TIUKEMMIN niille, joiden kuntoutumista työelämään pidetään todennäköisenä"

miks vastasit väärin

Siis artikkelin mukaan kuntoustukea oli hankalampi saada jos oli realistiset tavoitteet päästä takaisin työelämään, jolloin monet saivat hakemuksiinsa hylkäävän päätöksen. Eli kuntoutustukea ei ole kohdistettu niihin joiden katsotaan kykenevät palaamaan työelämään (tämä aiheutti sitä piilotyökyvyttömyyttä!) vaan niille joille palautuminen työelämään on epätodennäköisempää. Ymmärsitkö? :)

Mitähän minä olen sitten lukenut. Mielestäni kuntoutustuki on nimenomaan nuoremmille, joilla on mahdollisuus vielä työllistyä myöhemmin ja siis kuntoutua. Nämä ovat usein esim. nuoria. Vanhemmat ihmiset ja joiden ei nähty enää todennäköisesti kykenevän töihin eivät sitä saaneet, vaan saivat muita etuuksia.

Mutta varmaan vastasin tähän väärin sitten.

Voi ei, nyt ymmärsin tämän ja en tiedä miten olin ymmärtänyt tämän väärinpäin :D:D Kiitos teille selvennyksestä! Toivottavasti tästä ainakaan ei jää pääsy kakkosvaiheeseen kiinni itsellä. Näin sitä voi sattua kömmähdyksiä vaikka kuinka on varma et oikeen menee :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä pitäis avata nuorille enemmän mitä työtehtäviä eri aloihin kuuluu. Näin estetään väärien(ei tunnu omalta alalta sittenkään) alojen aloittaminen, "katuminen". Itse opiskelin 40h viikossa sosiaalityöhön ja nyt taas alan ajatella, että enhän minä halua tehdä työtä jossa vain ohjataan ihmisiä tukien pariin ja palveluihin. Olen viimevuoden ylioppilas ja samassa tilanteessa kun vuosi sitten: kadoksissa, en löydä alaani. Tilanne ahdistaa paljon, koska en halua, että menee koko elämä "pohtimiseen".

Millaista työtä etsit? Mitä haluaisit tehdä? Ehkä me osaamme auttaa!

Kiitos paljon halustasi auttaa. Mitä ajattelet jos sosiaalityön jälkeen hakisi psykoterapeutiksi? :) silloinhan pääsee tekemään sitä ihmisläheistä työtä mitä moni täälläkin haluaa tehdä.

Kokeessa kysyttiin relationaalisesta hyvinvointikäsityksestä ja sen riippuvuussuhteesta luontoon, mitä vastasitte siihen kysymykseen (oikein/väärin)? 🧐 Mielestäni Hyvinvointia niukkuudesta? artikkelissa mainittiin paljon relationaalisesta hyvinvointikäsityksestä ja sen suhteesta toisiin ihmisiin ja luontoon, mutta tuo kohta oli itselleni epäselvä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä pitäis avata nuorille enemmän mitä työtehtäviä eri aloihin kuuluu. Näin estetään väärien(ei tunnu omalta alalta sittenkään) alojen aloittaminen, "katuminen". Itse opiskelin 40h viikossa sosiaalityöhön ja nyt taas alan ajatella, että enhän minä halua tehdä työtä jossa vain ohjataan ihmisiä tukien pariin ja palveluihin. Olen viimevuoden ylioppilas ja samassa tilanteessa kun vuosi sitten: kadoksissa, en löydä alaani. Tilanne ahdistaa paljon, koska en halua, että menee koko elämä "pohtimiseen".

Millaista työtä etsit? Mitä haluaisit tehdä? Ehkä me osaamme auttaa!

Kiitos paljon halustasi auttaa. Mitä ajattelet jos sosiaalityön jälkeen hakisi psykoterapeutiksi? :) silloinhan pääsee tekemään sitä ihmisläheistä työtä mitä moni täälläkin haluaa tehdä.

Jos tarkoituksesi ei ole tehdä 3+2v opintoja sosiaalityössä, niin ihan hyvä idea! Muuten vaikuttaa todella pitkältä kouluttautumiselta (3+2+3v). Nopeampi keino olisi mennä sairaanhoitajan tai sosionomin kautta. Sairaanhoitajan koulutuksesta pääsee myös helpommin erikoistumaan tuolle alalle.