Lue keskustelun säännöt.
Korona-ahdistus
16.03.2020 |
Tehdään tästä korona-ahdistus-ketju.
Mä en halua lietsoa paniikkia läheisiin tai ystäviin tai saada mielialoja matalalle kun osa läheisistä ja ystävistä työskentelee terveydenhuollossa.
Mutta mihin helvettiin tämän ahdistuksen purkaisi ?
Ei vaan voi mitään, että tämä ahdistaa ihan sikana. Koko tämä touhu. Katastrofipuheet ja vaikka katastrofia ei tulisi, ahdistaa jo ihan tämä jatkuva pelko, elämän rajoittaminen, koulujen sulkeminen! Kaikki tämä pelottaa mua ihan helvetisti. .
Eikö muita pelota ?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä minua ei ahdista. En ole hamstrannut mitään, en vaan usko ruoan suomesta loppuvan. Perheessämme on myös riskiryhmään kuuluva. Käsiäni pesen kuitenkin huomattavasti useammin kuin ennen, samoin käsidesiä käytän.
Olen pitänyt itseäni aina hieman hysteriaan taipuvaisena mutta en taida ollakaan kun ympärilleni katson.
Ehkä osaankin tosi paikan tullen käyttäytyä järkevästi enkä ylireagoida?
Mulla sama. Jos elämä olisi mennyt toisella tavalla aiemmin, olisi voinut käyttää vuodet hyväksi ja opiskella johonkin ammattiin joka vaatii psyykettä. Kestäisin varmaankin aika paljon.
Olo on vakaa ja luottavainen. Vaikka maailma mullistuukin, niin eikö tärkeintä ole elämän jatkuminen tavalla tai toisella? Kyllä me pärjätään, vaikka sitten hetken huonommin.
Olen lukenuy hirveästi ihmisten ajatuksia kuten nyt tämänkin ketjun bongasin. Ymmärrän hädän ja huolen sillä tavalla, että tekisi mieli jotenkin lohdutta. Kuitenkaan en saa kiinni siitä, mikä aiheuttaa paniikin ja pelon? Omistan kyllä tunteet, mutta tositilanteessa järkeistän asioita. Ja sehän on tavallaan pakko tehdä. Totta kai pelkäisin jos läheiseni olisi vaarassa, mutta silloinkin pelkäisin hänen menettämistään, en maailman tilannetta.
Kyllä ihmiskunta on nähnyt yhtä sun toista. Yritetään olla vahvoja, ei me niin heikkoja olla että romahdetaan jos yhteiskunta ja mukavuudet horjuu.
Tästä voidaan oppia paljon hyvää.Ja jos voit, älä ajattele rajoitteita punaisina huutomerkkeinä ja paniikkinappuloina. Ajattele, että näin me ihmiset toimimme suojellaksemme toisiamme ja sitä hyvää mitä meillä on.
PS. Tuleeko pelko kuolemanpelosta? Ne joiden kohdalla näin on, suosittelen alkaa oikeasti hidastamaan tahtia ja tuntemaan maa jalkojen alla. Palaamaan elämän äärelle. Pelättävää ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ärsyttää kun vanhemmat ihmiset vähättelee tilannetta, ja vielä enemmän tätä taloustilannetta. Mua ihan itkettää, koko vanhuuteni turva ja unelma omasta asunnosta menivät rahastojen syöksyn mukana, samaten yrittäjänä kalenteristani hupeni asiakkuuksia 50%. Mies jäi työttömäksi vähän ennen pandemiaa. Omat vanhempani joko ymmärtämättömyyttään tai tsempatakseen sanoivat mulle että "kyllä se siitä paranee".
Ei parane, ainakaan meidän kolmikymppisten elinaikana. Emme tule koskaan esim. saamaan eläkettä tätä menoa, ainakaan me yksinyrittäjät + muut silpputyöläiset + nollatuntilaiset + osa-aikaiset. Ainostaan vakituisessa kokoaikatyössä olevat on turvassa ja voi luoja, kuinka kadehdin heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä minua ei ahdista. En ole hamstrannut mitään, en vaan usko ruoan suomesta loppuvan. Perheessämme on myös riskiryhmään kuuluva. Käsiäni pesen kuitenkin huomattavasti useammin kuin ennen, samoin käsidesiä käytän.
Olen pitänyt itseäni aina hieman hysteriaan taipuvaisena mutta en taida ollakaan kun ympärilleni katson.
Ehkä osaankin tosi paikan tullen käyttäytyä järkevästi enkä ylireagoida?
Mulla sama. Jos elämä olisi mennyt toisella tavalla aiemmin, olisi voinut käyttää vuodet hyväksi ja opiskella johonkin ammattiin joka vaatii psyykettä. Kestäisin varmaankin aika paljon.
Olo on vakaa ja luottavainen. Vaikka maailma mullistuukin, niin eikö tärkeintä ole elämän jatkuminen tavalla tai toisella? Kyllä me pärjätään, vaikka sitten hetken huonommin.
Olen lukenuy hirveästi ihmisten ajatuksia kuten nyt tämänkin ketjun bongasin. Ymmärrän hädän ja huolen sillä tavalla, että tekisi mieli jotenkin lohdutta. Kuitenkaan en saa kiinni siitä, mikä aiheuttaa paniikin ja pelon? Omistan kyllä tunteet, mutta tositilanteessa järkeistän asioita. Ja sehän on tavallaan pakko tehdä. Totta kai pelkäisin jos läheiseni olisi vaarassa, mutta silloinkin pelkäisin hänen menettämistään, en maailman tilannetta.
Kyllä ihmiskunta on nähnyt yhtä sun toista. Yritetään olla vahvoja, ei me niin heikkoja olla että romahdetaan jos yhteiskunta ja mukavuudet horjuu.
Tästä voidaan oppia paljon hyvää.Ja jos voit, älä ajattele rajoitteita punaisina huutomerkkeinä ja paniikkinappuloina. Ajattele, että näin me ihmiset toimimme suojellaksemme toisiamme ja sitä hyvää mitä meillä on.
PS. Tuleeko pelko kuolemanpelosta? Ne joiden kohdalla näin on, suosittelen alkaa oikeasti hidastamaan tahtia ja tuntemaan maa jalkojen alla. Palaamaan elämän äärelle. Pelättävää ei ole.
Omalla kohdallani ainakin ahdistus ja pelko johtuu perusturvallisuuden puuttumisesta. Kun ei ole olemassa mitään turvasatamaa, jossa voisi hengähtää tällaisissa tilanteissa. Ei ole mitään mikä olis pysyvästi tuttua ja turvallista. Ja kun totutut kuviot muuttuu, niin koko korttitalo kaatuu. Siirtyy vaan johonkin väärään todellisuuteen, jossa on IHAN yksin. Vähemmästäkin ahdistaa. T. Aiemmin kommentoinut dissosiaatiohäiriöinen
En ymmärrä tätä korona-ahidistusta. Radiossa sanottiin tänään, että ihan psykologien puhelinlinjoja perustettu näille ahdistuneille. Öhhhh.
Minulla iskee korona-ahi jos en ole sen kanssa tarkkana. Olen todella neuroottinen ja ahdistusherkkä yksilö, ollut jo lapsesta asti. Korona-asioihin olisi helppo jäädä jumiin ajatukseni kanssa, joten joudun olemaan aika tarkkana päivän läpi tämän asian kanssa.
En seuraa koronauutisia aamusta iltaan, ehkä iltauutiset katson. Käyn toki läheisten kanssa keskustelua asiasta, mutta lähinnä kuuntelen heidän tuntemuksiaan ja kerron omistani. En osallistu työpaikan kahvihuoneen päivittelyihin, spekulaatioihin ja sellaiseen "kuulin että..." -keskusteluun.
Töissä on vähän helpompaa kuin tekeminen ei lopu kesken. Työpäivän jälkeen olen suunnitellut illan esim. jotenkin tällä tavalla. Välipala, juoksulenkki (kuuntelen jotain ei-korona-aiheista radio-ohjelmaa YLE Areenasta, tulen kotiin, teen rauhassa ruokaa ja syön. Soitan ehkä sukulaiselle tai ystävälle ihan muuten vaan. Katson jotain kepeää elokuvaa tai luen mukavaa kirjaa kunnes nukahdan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä korona-ahidistusta. Radiossa sanottiin tänään, että ihan psykologien puhelinlinjoja perustettu näille ahdistuneille. Öhhhh.
Perusvakaan mielen omaan lienee mahdotonta ymmärtää millainen on esim. neuroottisen ja ahdistukseen taipuvaisen ihmisen mielenmaisema, toki tämä toimii myös päinvastoin. Eikä siitä oikeastaan olekaan mitään haittaa jos ei ymmärrä, kunhan kuitenkin uskoo että toisen tuntemukset, pelot ja neuroosit ovat hänelle ihan todellinen asia eikä sorru vähättelemään niitä.
Ahdistaa joo. Jossain määrin itse viruskin (tosin en jotenkin usko saavani sitä, en ole ollut kesän jälkeen edes flunssassa joten lienen aika vastustuskykyinen) mutta erityisesti siihen reagointi. Tehdäänkö nyt liikaa vai liian vähän? Noudattavatko ihmiset ohjeita? Tuleeko tiukempia rajoituksia? Koska rajoituksia aletaan purkaa, ja mitä sen jälkeen tapahtuu epidemialle? Jossain vaiheessahan ne on pakko purkaa, yli 2kk ei oikein voi mennä näin... Nyt Terveystalon chattilääkäriltä lupa ottaa kaapista löytyvää Opamoxia vaikka parikin viikkoa unilääkkeeksi. Tärkeää saada nukuttua kuitenkin, että pysyy toimintakykyisenä - olen ns. kriittisellä alalla töissä ja ehdottomasti haluan pystyä töissä käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä näin tänään unta, että ruokakaupat olivat tyhjiä. Valot sammutettuja päivän aikana. Oli kamala uni. Mä saan ruuasta turvaa ja mulla on nyt joku paniikki siitä, että ruoka loppuu vaikka onkin kuukauden kotivara.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa. Mulla on dissosiaatiohäiriö ja huomattavasti pienemmätkin muutokset elämässä saa mun mielen järkkymään. On niin epätodellinen olo, että sekoon kohta. Itse virus ei pelota, mutta ahdistaa se, kun koko maailma on yhtäkkiä täysin erilainen.
Sama.. ja ahdistaa perheen puolesta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa eri tasoilla.
Itsekkäästi ahdistaa se, että olen yksipuolisesti rakastunut mieheen joka on muuttamassa pois ja nyt tämän takia en voi nähdä häntä. Ahdistaa myös se että urheilukisat perutaan ja varmasti Euroviisut ja kaikki muut kivat tapahtumat.
Epäitsekkäästi taas talous, maailman muuttuminen, muiden yksinäisten kohtalo jne. Riittääkö ruoka ja kauanko kaikkien pitää kotona istua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä minua ei ahdista. En ole hamstrannut mitään, en vaan usko ruoan suomesta loppuvan. Perheessämme on myös riskiryhmään kuuluva. Käsiäni pesen kuitenkin huomattavasti useammin kuin ennen, samoin käsidesiä käytän.
Olen pitänyt itseäni aina hieman hysteriaan taipuvaisena mutta en taida ollakaan kun ympärilleni katson.
Ehkä osaankin tosi paikan tullen käyttäytyä järkevästi enkä ylireagoida?
Mulla sama. Jos elämä olisi mennyt toisella tavalla aiemmin, olisi voinut käyttää vuodet hyväksi ja opiskella johonkin ammattiin joka vaatii psyykettä. Kestäisin varmaankin aika paljon.
Olo on vakaa ja luottavainen. Vaikka maailma mullistuukin, niin eikö tärkeintä ole elämän jatkuminen tavalla tai toisella? Kyllä me pärjätään, vaikka sitten hetken huonommin.
Olen lukenuy hirveästi ihmisten ajatuksia kuten nyt tämänkin ketjun bongasin. Ymmärrän hädän ja huolen sillä tavalla, että tekisi mieli jotenkin lohdutta. Kuitenkaan en saa kiinni siitä, mikä aiheuttaa paniikin ja pelon? Omistan kyllä tunteet, mutta tositilanteessa järkeistän asioita. Ja sehän on tavallaan pakko tehdä. Totta kai pelkäisin jos läheiseni olisi vaarassa, mutta silloinkin pelkäisin hänen menettämistään, en maailman tilannetta.
Kyllä ihmiskunta on nähnyt yhtä sun toista. Yritetään olla vahvoja, ei me niin heikkoja olla että romahdetaan jos yhteiskunta ja mukavuudet horjuu.
Tästä voidaan oppia paljon hyvää.Ja jos voit, älä ajattele rajoitteita punaisina huutomerkkeinä ja paniikkinappuloina. Ajattele, että näin me ihmiset toimimme suojellaksemme toisiamme ja sitä hyvää mitä meillä on.
PS. Tuleeko pelko kuolemanpelosta? Ne joiden kohdalla näin on, suosittelen alkaa oikeasti hidastamaan tahtia ja tuntemaan maa jalkojen alla. Palaamaan elämän äärelle. Pelättävää ei ole.
Omalla kohdallani ainakin ahdistus ja pelko johtuu perusturvallisuuden puuttumisesta. Kun ei ole olemassa mitään turvasatamaa, jossa voisi hengähtää tällaisissa tilanteissa. Ei ole mitään mikä olis pysyvästi tuttua ja turvallista. Ja kun totutut kuviot muuttuu, niin koko korttitalo kaatuu. Siirtyy vaan johonkin väärään todellisuuteen, jossa on IHAN yksin. Vähemmästäkin ahdistaa. T. Aiemmin kommentoinut dissosiaatiohäiriöinen
Ymmärrän. Oikeasti. Kiitos kun vastasit. Toivon, että sinulla on joku lähellä, jonka kanssa elää tätä tilannetta ja saada turvaa toisistanne. Et ole yksin. Sittenkään jos olet fyysisesti yksin. Nyt on tärkeää verkostoitua vaikka sitten näin netin välityksellä ja pitää toisistamme huolta. Kukaan ei nyt jätä toista. Toivon että saat nukuttua kuitenkin. Ja sinä pienenä hetkenä, vaikka se olisi yksi sekunti kun pelko hälvenee edes vähän, muista, että me ihan oikeasti selvitään. Yhdessä. Tämä on ennen kaikkea henkinen taistelu vaikka fysiikkaakin koetellaan. Siksi tarvimme toisiamme eikä ketään jätetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa ja pelottaa enemmän kuin "laki sallii". Olen sekä sydän-ja keuhkosairas, että ihan fyysisiäkin perusteita pelkoon on. Nukkuminen ollut jo monta yötä tosi huonoa. Ja kun ei yhtään tiedä kauanko tätä kestää...🤔
Ihana että meillä on tämä vertaistuki-ahdistus ketju.
Mitä tästä nyt luin niin ihmisiä ahdistaa hyvin monet eri seikat ja asiat tässä tilanteessa.
Joku puhui perusasioiden hyväksymisestä .. sen hyväksymisestä että asiat on miten on. Sehän varmasti kaiken avain on. Ihmisiä kun ollaan se ei kuitenkaan käy käden käänteessä. Armollisuutta meille kaikille asian suhteen.
Eilen oli jo parempi päivä mutta en taaskaan saanut nukuttua ja tänään ahdistaa.
Illalla saan unta mutta yöllä herään. En aktiivisesti ajattele tätä virusta mutta herään silti.
Eka päivä poikkeustilaa, lapset kotona koulussa.
Nyt tuli jo se olo, miten me tästä selvitään. Miten mä selviän ja jaksan. Työssä pitää jaksaa käydä, itsekin kriittisellä alalla vaikka etätyössä. Porukasta ei voi alkaa tippumaan ihmisiä henkisin perustein. Selkäranka työnteolle on mulla hyvä.
Ja on se vakituinen työ, mistä joku yrittäjä kirjoitti.
Koitetaan miettiä niitä asioita mitkä on hyvin elämässä.
Kyllä kai tähän tottuu. Tartunta ei pelota minua niin paljon kuin yleinen yhteiskunnallinen kaaos. Tuttujen asioiden ja rakenteiden katoaminen.
Koitan pitää ajatukset poissa niistä pahoista asioista mitä tästä kaikesta voi seurata. En kestä ajatella mitään inhimillistä kärsimystä mitä tätä virus aiheuttaa. On niinkuin kaikki kärsimys olisi tässä ja nyt jos annan yhtään tilaa niille ajatuksille.
Koitetaan jaksaa. Voimia kaikille. Kyllä me tästä selvitään. Asiat järjestyy varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on ollut todella kummallista viime aikoina. Koronavirus ahdistaa muakin, ja sen aiheuttamat lieveilmiöt. Olen ennen kaikkea huolissani läheisistäni.
Jotenkin myös henkilökohtaiset ongelmat viime aikoina ovat polttaneet mut ihan täysin karrelle; meinasin menettää hiljattain kumppanini sairauskohtaukselle (onneksi hän selvisi siitä <3 ), asunnossani on suoritettu tuholaismyrkytys ja tämä tuholaisongelma on myös vienyt mielenrauhani. Nukun vaan muutaman tunnin yössä, en syö juuri mitään.
Toivon koko ajan että kaikki järjestyisi maailmassa.
Hoitajana ahdistaa ja pelottaa että sairastun ja vielä oireettomana ehdin altistaa hoitamiani potilaita.
Ei taida koronastakaan olla mitään hyötyä. Kuolleisuus vain 3-4 %. Maapallon väestöstä pitäisi hävittää 85 % jotta luonnonvarat riittäisivät. Paljon melua tyhjästä, ihan turhanaikainen virus.
En usko koko koronaan. Lopettakaa jankutus.
Onneksi pystyy somessa ja puhelimella pitämään yhteyttä kavereihin ja läheisiin, nyt olisi kyllä kamalaa jos ei olisi puhelimia tai somea keksittykään. Olen yksin asuva.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on ollut todella kummallista viime aikoina. Koronavirus ahdistaa muakin, ja sen aiheuttamat lieveilmiöt. Olen ennen kaikkea huolissani läheisistäni.
Jotenkin myös henkilökohtaiset ongelmat viime aikoina ovat polttaneet mut ihan täysin karrelle; meinasin menettää hiljattain kumppanini sairauskohtaukselle (onneksi hän selvisi siitä <3 ), asunnossani on suoritettu tuholaismyrkytys ja tämä tuholaisongelma on myös vienyt mielenrauhani. Nukun vaan muutaman tunnin yössä, en syö juuri mitään.
Toivon koko ajan että kaikki järjestyisi maailmassa.
Kiitos.
Siis kiitos sinulle ihminen ! ❤️ Tuholaismyrkytys ei todellakaan ole kiva asia ja kun luin viestisi ajattelin, että tuo olisi minulla se asia joka varmaan katkaisisi kamelin selän.
Kiitos. Kun sinäkin jaksat niin jaksan minäkin. Tänään tuli jo se olo että en mä jaksa . Tää kaikki on vaan liian sekavaa ja vaikeaa. Jotenkin minua tuo tuholaismyrkytys ihan nauratti vähän! Anteeksi ! Mutta se että elämä ei lähettänyt sulle vielä tarpeeksi vaikeuksia, vaan päätti lähettää vielä tuholaiset päälle. Murphyn laki.kaikkea hyvää sinulle. Toivottavasti asiat selviää .
Ja samaa minä toivon, joka päivä. ❤️
Mulla sama. Jos elämä olisi mennyt toisella tavalla aiemmin, olisi voinut käyttää vuodet hyväksi ja opiskella johonkin ammattiin joka vaatii psyykettä. Kestäisin varmaankin aika paljon.
Olo on vakaa ja luottavainen. Vaikka maailma mullistuukin, niin eikö tärkeintä ole elämän jatkuminen tavalla tai toisella? Kyllä me pärjätään, vaikka sitten hetken huonommin.
Olen lukenuy hirveästi ihmisten ajatuksia kuten nyt tämänkin ketjun bongasin. Ymmärrän hädän ja huolen sillä tavalla, että tekisi mieli jotenkin lohdutta. Kuitenkaan en saa kiinni siitä, mikä aiheuttaa paniikin ja pelon? Omistan kyllä tunteet, mutta tositilanteessa järkeistän asioita. Ja sehän on tavallaan pakko tehdä. Totta kai pelkäisin jos läheiseni olisi vaarassa, mutta silloinkin pelkäisin hänen menettämistään, en maailman tilannetta.
Kyllä ihmiskunta on nähnyt yhtä sun toista. Yritetään olla vahvoja, ei me niin heikkoja olla että romahdetaan jos yhteiskunta ja mukavuudet horjuu.
Tästä voidaan oppia paljon hyvää.
Ja jos voit, älä ajattele rajoitteita punaisina huutomerkkeinä ja paniikkinappuloina. Ajattele, että näin me ihmiset toimimme suojellaksemme toisiamme ja sitä hyvää mitä meillä on.