Korona-ahdistus
Tehdään tästä korona-ahdistus-ketju.
Mä en halua lietsoa paniikkia läheisiin tai ystäviin tai saada mielialoja matalalle kun osa läheisistä ja ystävistä työskentelee terveydenhuollossa.
Mutta mihin helvettiin tämän ahdistuksen purkaisi ?
Ei vaan voi mitään, että tämä ahdistaa ihan sikana. Koko tämä touhu. Katastrofipuheet ja vaikka katastrofia ei tulisi, ahdistaa jo ihan tämä jatkuva pelko, elämän rajoittaminen, koulujen sulkeminen! Kaikki tämä pelottaa mua ihan helvetisti. .
Eikö muita pelota ?
Kommentit (42)
Ahdistaa kyllä. Olo on epätodellinen kuin sumussa eläisi. Entinen miesystäväni on sairaalassa kovassa kuumeessa, hänellä on sydämen vajaatoiminta. Tänä aamuna isoisäni valitti hengitystieoireita. Koko perhe on meillä riskiryhmää ja on aika lohduton olo, luulen ettei meistä monikaan selviä. Koulu onneksi etäopetuksessa, mutta se on laiha lohtu tässä tilanteessa.
Jostain syystä minua ei ahdista. En ole hamstrannut mitään, en vaan usko ruoan suomesta loppuvan. Perheessämme on myös riskiryhmään kuuluva. Käsiäni pesen kuitenkin huomattavasti useammin kuin ennen, samoin käsidesiä käytän.
Olen pitänyt itseäni aina hieman hysteriaan taipuvaisena mutta en taida ollakaan kun ympärilleni katson.
Ehkä osaankin tosi paikan tullen käyttäytyä järkevästi enkä ylireagoida?
Ahdistaa. Itsellä krooninen sairaus, molemmat vanhemmat myös riskiryhmää. Eikä meistä kukaan vanha ole. Ahdistaa eniten se jos itse tai joku läheinen sairastuu pahasti eikä mahdu hoitoon. Ja ahdistaa yleinen kaaos. Tuntuu epätodelliselta. Yritän lohduttautua sillä että sodistakin on ihmiset selvinneet ja aina elämä jatkuu tavalla tai toisella. Nyt on eletty poikkeuksellisen vakaita aikoja Suomessa niin emme vain ole tottuneet tällaisiin isompiin kriiseihin. Voimia kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä minua ei ahdista. En ole hamstrannut mitään, en vaan usko ruoan suomesta loppuvan. Perheessämme on myös riskiryhmään kuuluva. Käsiäni pesen kuitenkin huomattavasti useammin kuin ennen, samoin käsidesiä käytän.
Olen pitänyt itseäni aina hieman hysteriaan taipuvaisena mutta en taida ollakaan kun ympärilleni katson.
Ehkä osaankin tosi paikan tullen käyttäytyä järkevästi enkä ylireagoida?
Kolmonen lisää vielä, lapsemme käyvät koulussa edelleen ja käyvät niin kauan kunnes sieltä sanotaan ettei sinne saa tulla.
Eikös se ole vain mukavaa joillekin kun saavat kouhottaa tärkeänä ja ryysiä pitkin kauppoja kärryt täynnä tavaraa. Vähän niin kuin kulutusjuhlia viettäisi.
Ahdistaa. Mulla on dissosiaatiohäiriö ja huomattavasti pienemmätkin muutokset elämässä saa mun mielen järkkymään. On niin epätodellinen olo, että sekoon kohta. Itse virus ei pelota, mutta ahdistaa se, kun koko maailma on yhtäkkiä täysin erilainen.
En haluu mennä kauppaankaan, kun en kestä sitä ettei siellä näytä samalta ku ennen. Alkaa olla ruoka ja wc-paperi vähissä täällä. 7
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa. Mulla on dissosiaatiohäiriö ja huomattavasti pienemmätkin muutokset elämässä saa mun mielen järkkymään. On niin epätodellinen olo, että sekoon kohta. Itse virus ei pelota, mutta ahdistaa se, kun koko maailma on yhtäkkiä täysin erilainen.
Koita jaksaa. Mullakin samanlaiset fiilikset, diagnoosina PTSD. Kroppa kokoajan hälytystilassa, kierroksilla tästä kaikesta. Ahdistaa ja ei oo semmonen perusturvallinen olo, mitä hoidossa yrittänyt saada.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa. Mulla on dissosiaatiohäiriö ja huomattavasti pienemmätkin muutokset elämässä saa mun mielen järkkymään. On niin epätodellinen olo, että sekoon kohta. Itse virus ei pelota, mutta ahdistaa se, kun koko maailma on yhtäkkiä täysin erilainen.
Sama juttu. Sekoan jo huomattavasti pienemmistä vastoinkäymisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa. Mulla on dissosiaatiohäiriö ja huomattavasti pienemmätkin muutokset elämässä saa mun mielen järkkymään. On niin epätodellinen olo, että sekoon kohta. Itse virus ei pelota, mutta ahdistaa se, kun koko maailma on yhtäkkiä täysin erilainen.
Koita jaksaa. Mullakin samanlaiset fiilikset, diagnoosina PTSD. Kroppa kokoajan hälytystilassa, kierroksilla tästä kaikesta. Ahdistaa ja ei oo semmonen perusturvallinen olo, mitä hoidossa yrittänyt saada.
Kiitos
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa. Mulla on dissosiaatiohäiriö ja huomattavasti pienemmätkin muutokset elämässä saa mun mielen järkkymään. On niin epätodellinen olo, että sekoon kohta. Itse virus ei pelota, mutta ahdistaa se, kun koko maailma on yhtäkkiä täysin erilainen.
Kaikkien ahdistukseen tähän mennessä pystyn samastumaan.
Mutta just tää että kaikki on yhtäkkiä aivan erilaista..
Tää on mullekin se suurin katastrofi.
Ei niinku polla pysy vaan perässä 🤔
Ahdistaa vaan saatanasti..
Mulla on vielä adhd. Niin mun ensimmäinen luontainen reaktio tähän asiaan on että selviäisin tästä jos saisin lopettaa työt, myydä auton ja muuttaa mökille. Pois kaikesta tästä.
Mutta mulla on mies, lapsi ja kaksi koiraa 😅😆
Joten en mä vaan voi tehdä niin.
Niin siis tämä asiako pitää muka vaan pystyä handlaamaan jotenkin?
Tuntuu vaa et ei v ttu ei pysty 😳🤯🤯
Vierailija kirjoitti:
En haluu mennä kauppaankaan, kun en kestä sitä ettei siellä näytä samalta ku ennen. Alkaa olla ruoka ja wc-paperi vähissä täällä. 7
Ymmärrän. Nostan ketjua jos joku haluaa purkaa ahdistustaan.
Tänään vähän itketti melkein jo.
Aivot yrittää vastustaa tätä koko asiaa että ei tää tapahdu täällä tai ole totta..
Mihin tää kaikki vie?
Mitä helvettiä oikeesti 🤯😨
Olen valtavan ahdistunut, ihan hirveän pahasti ahdistaa. Epätietoisuus ja se että Suomi ei valmistaudu ollenkaan niin kuin muut maat... miksi??! Kysymyksiin vastaamattomuus, viruksen vaarallisuus, kaikki.
Jäin vielä pari viikkoa sitten työttömäksi, joten aikaa uutisten seuraamiseen on ollut aivan liikaa. Huomaan että en silti pysty lopettamaan uutisten lukemista/katsomista. Lapset otin kotiin tänään koulusta ja mies jäi etätöihin. Nyt sitten vaan odotellaan mitä tuleman pitää😿ja pää meinaa hajota 😦
Ahdistaa todella paljon. Olen 18-vuotias ja minulla on sydämessä ja keuhkoissa synnynnäisiä vaurioita, joten olen riskiryhmää. Erittäin huono olo nytkin, olen kuumeessa ja henkeä ahdistaa.
Eiliset toimenpiteet ja valmiuslaki toi vähän toivoa.
Silti nukuin huonosti. Olen nyt nukkunut huonosti viime torstaista lähtien. Heräilen ja näen painajaisia.
Mutta huomaan että on vaikea keskittyä esim töihin koska ne muistuttaa liikaa siitä, että asiat ei ole normaalisti, koska joudun työskentelemään kotona.
Lapsilla loppuu koulu huomenna. Joten tilanne muuttuu vielä enemmän.
Minua ei lasten kotonaolo haittaa vaan se että sitten kun he on kotona, tämän poikkeustilan muistaa joka hetki.
Muistaa sen muutenkin. Vanhemmista on huoli. Miten yksinäisiä heistä tulee kuukauden aikana. Pitää soittaa paljon videopuheluita.
Koitan olla ajattelematta pitkälle, ja spekuloimatta tämän tilanteen pitkiä vaikutuksia yhreiskunnallisesti. Sosiologina se on kuitenkin mahdotonta sulkea pois mielestä kokonaan.
Yksi ulkomailla asuva läheinen yrittää päästä Suomeen eikä tietoa pääseekö kotiin. Kaikki keskustelut tuntuu absurdilta. Niinkuin tämä olisi jokin absurdi esitys.
Ajattelin alkaa kirjoittaa päiväkirjaa.
Voimia kaikille, pysytään kotona. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme .
Pelottaa en pysty nukkumaan. Ja lähiomaiseni työskentelevät terveydenhoitoaloilla.
Jos joku heistä sairastuu niin en voi mennä edes katsomaan heitä koska rajat kiinni.
Tää on kyllä paha. Talouden kaatuminen ja kaikki. Sain vielä jonkun hengitystieinfektion, on äärimmäisen huono ja ahdistunut olo.
Kumpi on pahempi, korona vai ahdistus. Korona lähtee aikanaan. Ahdistusta helpottaa, kun tunnustaa tosiasiat. Niin on hyvä kuin on.
Ei todellakaan ahdista. Kaapeissa ruokaa, kerrankin saa olla rauhassa himassa ja tehdä omia juttuja.
Ei. En jaksa murehtia tulee jos on tullakseen. Katotaan sitten, että loppuuko matka vai ei.