Tyhjästä puhkeava mini-burnout

Outoa miten yhtäkkiset muutokset ympäröivässä tilassa, siis aistiärsykkeissä, niiden muutoksessa voivat muuttaa päivää. Heräsin innoissani tutkimaan netistä löytämääni kirjalliskriittistä teosta joka jäi harmillisesti kesken viime yönä. Sitten ne tulivat. Pilvet kaihtimien takana keskeyttivät päivittäisen rytmini. Pikkuasiat alkoivat kiusata. Sivuäänien hälinä, jolle harvemmin edes kiinnitän huomiota, kuten koronavirusepidemia, alkoivat vaivata. Ei niinkään strategisessa mielessä, vaan informaatiotulvana. Keskeytymiseni hankkeeseeni herpaantui. Huomasin lukeneeni yhtä kappaletta uudestaan ja uudestaan. Jokainen pikkuasia oli liikaa. Kiiltävät ja heijastavat asiat tuottivat pahoinvointia. Yritin suojautua aistitulvaa vastaan kuppikuulosuojaimillani (pidän näitä aina varalta pöytälaatikossani) mutta lopulta kaikki oli liikaa, tunsin paineen nousevan sisälläni ja tässä vaiheessa yleensä tiuskin ja rikon tavaroita. Tämä on aina kovin turhauttavaa koska hankkeeni viivästyvät. En näe ylikuormitustilanteista olevan mitään hyötyä, tai sitten se energiamäärä purkautuu aina ”väärään” suuntaan. Kun tämänkaltainen tilanne putkahtaa, ajatukseni jumittuvat isoon liikenneruuhkaan, ja huomaan alkavani jumittamaan, ajatukset ovat levällään, ja hädintuskin pystyn pitämään koossa yhtä kappaletta tekstiä. Tässä tilassa tavaroilla on alttius rikkoutua, mikä on jälkikäteen ajateltuna kovin turha tilanne. Tiesin kaiken jo ennakkoon, olenhan kokenut näitä aikaisemminkin. Usein ne tapahtuvat kun jokin tärkeäksi kokema rutiinini rikkoutuu tai jos olen ollut ihmisten seurassa liikaa aikaa tai jos olen ympäristössä jossa en voi hallita aistiärsykkeitä tai jos minulta odotetaan jotain jota en voi ymmärtää koska se ei voi olla loogisesti tai moraalisesti mahdollista tai mielekästä. Autistinen meltdown tulee mieleen googlattaessa, mutta epäilen, koska minua ei olla tsekattu. Kysymys on ehkä niin että onko muillakin palstalaisilla ollut koskaan samanlaisia miniburn-outteja? :DDDD