Muita sinkkuja, jotka olisivat halunneet parisuhteen?

En ole lukenut koko ketjua, mutta täälläkin yksi kohtalontoveri. Seurustelusuhteita on kyllä takana, mutta kaikki enemmän tai vähemmän väärien tyyppien kanssa. Aina olen joutunut tekemään niin paljon kompromisseja miehen takia, joka ei tietenkään samalla tavalla vaivaudu minun vuokseni, että olen todennut antavani suhteessa enemmän kuin mitä saan. Miehet on myös oman kokemukseni perusteella tosi kummallisia, lapsellisia, itsepäisiä, pikkumaisia ja niillä on tosi lyhyt pinna. En ole ketään normaalia, fiksua, mukavaa ja henkisesti aikuista miestä koskaan tavannutkaan. Oon tullut siihen tulokseen, ettei sellaisia ole. Mieluummin sitten yksin kuin sekopään kanssa, vaikka onhan sinkkuna tosi yksinäistä, ei sitä käy kieltäminen.

N32

Parisuhteeton kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Minua ei edes huvita enää tavata pariutuneita/perheytyneitä tuttuja kun alkaa vain masentaa. Ihmiset puhuu 99 % ajasta oman lähipiirinsä ihmisistä jossain muodossa ja kun ei ole vastaavaa lähipiiriä niln ei ole mitään puhuttavaakaan.

Kaikkein parasta(huonointa), näissä parisuhteellisten suhteettomissa jutuissa on se, kun kaikesta pitää puhua ME-muodossa , eli monikossa, vaikka keskustelisit sillä hetkellä vain yhden ainoan henkilön kanssa! En ole enää aikoihin uskonut että kyseessä olisi vain epähuomio, vaan parisuhteelliset kyllä todella haluavat tehdä selväksi, ja mainostaa että ovat parisuhteessa! Auta armias jos joku juuri HEITÄ sinkuksi luulisi!

Ärsytti minuakin tuo me-muodossa puhuminen, kun tuntui että kaverilla ei ole enää omaa elämää. Mutta sitten päädyin itsekin parisuhteeseen 3-kymppisenä ja kyllä tuo me-muoto on tullut puheeseen. En mainosta, mutta tuntuu hassulta sanoa että "matkustin lomalla mökille" tai "kävin leffassa" kun en kuitenkaan käynyt yksin. Aika vähän tulee enää tehtyä mitään juttuja yksin.

Ei kukaan mies uskalla tällaisena metoo aikana ketään naista lähestyä. Toisaalta naisilla on nykyään enemmän valinnanvaraa kun on enemmän vapaita miehiä, jotka eivät voi tehdä aloitetta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan mies uskalla tällaisena metoo aikana ketään naista lähestyä. Toisaalta naisilla on nykyään enemmän valinnanvaraa kun on enemmän vapaita miehiä, jotka eivät voi tehdä aloitetta.

Mutta kukaan nainen ei halua sitä miestä, jonka aloite on sellainen että siitä voi nostaa oikeusjutun halutessaan. Joten ne miehet saavat olla ihan rauhassa vapaana. Kaatopaikalle ne kuuluvat.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan mies uskalla tällaisena metoo aikana ketään naista lähestyä. Toisaalta naisilla on nykyään enemmän valinnanvaraa kun on enemmän vapaita miehiä, jotka eivät voi tehdä aloitetta.

Jos aloite tarkoittaa sinulle tekoa, josta voidaan haastaa oikeuteen, niin on ihan oikein olla lähestymättä naisia. Sen sijaan logiikkaasi en ymmärrä: miten naisilla on enemmän valinnanvaraa silloin, jos miehet eivät voi tehdä aloitetta? Onko tämä taas se kuuluisa logiikka, jonka mukaan baarissakin on enemmän haluttavia miehiä, jos nainen toimii aloitteentekijänä kuin mitä siellä olisi, jos miehet tekisivät aloitteita? Se ei ole minulle koskaan avautunut, mistä ne haluttavat miehet sinne putkahtavat.

17 vuotiaan ei tosiaan pitäisi olla täällä.

Minun neuvoni: elä oikeaa elämää, opiskele, ole aktiivinen oppilaskunnassa, käy bileissä (juoda ei paljoa tarvitse). Tutustu irl isoon määrään ihmisiä, hanki paljon ystäviä ja kavereita.

Koko aloitelätinä on turhaa, toimiessaan kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että toinen tekee aloitteen, ja toinen on passiivinen.

Eli joo, mene juttelemaan, mutta vasta jos olet jo saanut jonkin viestin vastapuolelta (katse, hymy). Kuka silloin on tehnyt aloitteen? Aivan oikein, nainen.

Ellei nainen edes katso sinuun päin, olet jo vastauksesi saanut.

Mieluummin sinkku kuin parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei siivoa, laita ruokaa tai huolehdi hygieniasta.

Reilu pari vuotta sinkkuilua takana. Alkuun olisi ollut vientiä mutta en ollut valmis uuteen suhteeseen heti. Nykyään ihastumiset on sitten vaan yksipuolisia. Ei ketään kenen kanssa käydä reissuissa tai edes ravintolassa, kaverit hengaa vaan miestensä kanssa. Melko yksinäistä on, varsinkin koronahässäkän aikaan kun ei edes työkavereita näe.

Vierailija kirjoitti:

Reilu pari vuotta sinkkuilua takana. Alkuun olisi ollut vientiä mutta en ollut valmis uuteen suhteeseen heti. Nykyään ihastumiset on sitten vaan yksipuolisia. Ei ketään kenen kanssa käydä reissuissa tai edes ravintolassa, kaverit hengaa vaan miestensä kanssa. Melko yksinäistä on, varsinkin koronahässäkän aikaan kun ei edes työkavereita näe.

Annakun arvaan. BMI yli 30?

hsaa kirjoitti:

Mieluummin sinkku kuin parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei siivoa, laita ruokaa tai huolehdi hygieniasta.

MIeluummin sinkku kuin parisuhteessa ruman naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reilu pari vuotta sinkkuilua takana. Alkuun olisi ollut vientiä mutta en ollut valmis uuteen suhteeseen heti. Nykyään ihastumiset on sitten vaan yksipuolisia. Ei ketään kenen kanssa käydä reissuissa tai edes ravintolassa, kaverit hengaa vaan miestensä kanssa. Melko yksinäistä on, varsinkin koronahässäkän aikaan kun ei edes työkavereita näe.

Annakun arvaan. BMI yli 30?

BMI 24, pari kertaa viikossa salilla ja vakituinen työpaikkakin on jolla elätän itseni. Sori.

Vierailija kirjoitti:

Reilu pari vuotta sinkkuilua takana. Alkuun olisi ollut vientiä mutta en ollut valmis uuteen suhteeseen heti. Nykyään ihastumiset on sitten vaan yksipuolisia. Ei ketään kenen kanssa käydä reissuissa tai edes ravintolassa, kaverit hengaa vaan miestensä kanssa. Melko yksinäistä on, varsinkin koronahässäkän aikaan kun ei edes työkavereita näe.

Mihin se vienti on kadonnut? Viejät pariintuneet? Et käy enää siellä missä viejiä oli?

Vierailija kirjoitti:

Koko aloitelätinä on turhaa, toimiessaan kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että toinen tekee aloitteen, ja toinen on passiivinen.

Eli joo, mene juttelemaan, mutta vasta jos olet jo saanut jonkin viestin vastapuolelta (katse, hymy). Kuka silloin on tehnyt aloitteen? Aivan oikein, nainen.

Ellei nainen edes katso sinuun päin, olet jo vastauksesi saanut.

Katse tai hymy ei ole aloite eikä tarkoita välttämättä yhtään mitään. Kokeiltu on.

Eiköhän suurinosa meistä sinkuista haluaisi olla parisuhteessa. Minäkin olen jo melkolailla luovuttanut. Melko tarkalleen 4v sitten exä löyti parempaa seuraa ja exäkin oli usean vuoden ja tuskan takana löytää. Oikeastaan tinder ja s24 on ainoita vaihtoehtoja löytää ketään ja niissäkin puhut aina ne samat jutut uudelleen ja uudelleen, treffeille jos pääsee, niin ne jää yksiin ja taas sama kierros alusta. Ei ihminen jaksa tällaista. Se on ollut lottovoitto löytää se kumppani ja etenkin pysyvä siitä lähipiiristä tai koulusta ja arpaonni ei osunut omalle kohdalle...

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän suurinosa meistä sinkuista haluaisi olla parisuhteessa. Minäkin olen jo melkolailla luovuttanut. Melko tarkalleen 4v sitten exä löyti parempaa seuraa ja exäkin oli usean vuoden ja tuskan takana löytää. Oikeastaan tinder ja s24 on ainoita vaihtoehtoja löytää ketään ja niissäkin puhut aina ne samat jutut uudelleen ja uudelleen, treffeille jos pääsee, niin ne jää yksiin ja taas sama kierros alusta. Ei ihminen jaksa tällaista. Se on ollut lottovoitto löytää se kumppani ja etenkin pysyvä siitä lähipiiristä tai koulusta ja arpaonni ei osunut omalle kohdalle...

Samanlainen fiilis. Viimeisen 3v aikana 60 treffit ja vaikka pääsisi 3. tai 4.treffeille niin pakit sieltä aina tulee.

Ihan käsittämätöntä miten vaikeaa tää pariutuminen on.

Vierailija kirjoitti:

hsaa kirjoitti:

Mieluummin sinkku kuin parisuhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei siivoa, laita ruokaa tai huolehdi hygieniasta.

MIeluummin sinkku kuin parisuhteessa ruman naisen kanssa.

Miksiköhän tätä tosiasiaa ja järkevää ajattelua on alapeukutettu? Onko ”ruma” sana, jota ei saa käyttää. Sehän on täysin subjektiivinen asia.

Tietenkin on parempi olla sinkkuna kuin itselleen vastenmielisen ihmisen kanssa! Jos parisuhde heikentää elämänlaatua, sitä ei kannata aloittaa tai ainakaan jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koko aloitelätinä on turhaa, toimiessaan kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että toinen tekee aloitteen, ja toinen on passiivinen.

Eli joo, mene juttelemaan, mutta vasta jos olet jo saanut jonkin viestin vastapuolelta (katse, hymy). Kuka silloin on tehnyt aloitteen? Aivan oikein, nainen.

Ellei nainen edes katso sinuun päin, olet jo vastauksesi saanut.

Katse tai hymy ei ole aloite eikä tarkoita välttämättä yhtään mitään. Kokeiltu on.

Eli teet mieluummin aloitteita naisille, jotka eivät ole edes huomanneet sinua TAI ovat huomanneet ja kääntäneet huomionsa nopeasti muualle? Millaisella menestyksellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reilu pari vuotta sinkkuilua takana. Alkuun olisi ollut vientiä mutta en ollut valmis uuteen suhteeseen heti. Nykyään ihastumiset on sitten vaan yksipuolisia. Ei ketään kenen kanssa käydä reissuissa tai edes ravintolassa, kaverit hengaa vaan miestensä kanssa. Melko yksinäistä on, varsinkin koronahässäkän aikaan kun ei edes työkavereita näe.

Annakun arvaan. BMI yli 30?

Jos ei päässyt siihen pariutumisbuumiin mukaan 20 vuotiaana.  Niin yli 30 kannattaa katsella toisella kierroksella olevia. Oman ikäisissä kun ovat jäljellä lähinnä ne laarin pohjimmaiset. Sieltä 40+ vuotiaista löytyy niitä kunnollisia lapsensa jo maailmalle kasvattaneita ja omillaan pärjääviä miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman ruma ja vähän ylipainoinen nainen, jonka saa huolellisella laittautumisella ihan ookooksi. Mulla ongelmana on, että heti kun suhde menee yöpymis-/saunomistasolle, epäviehättävyyteni paljastuu. Mieheni olenkin napannut hurmaavalla persoonallani =D Olen oikeasti aika hauska ja vähän älytön tyyppi, luulen että se on vedonnut miehiin joiden kanssa olen viimeksi ollut parisuhteessa.

Nykyinen parisuhteeni meinasi kaatua joitakin viikkoja sitten ja auta armias sitä paniikkia kun tajusin, että taas pitäisi alkaa etsiä jotakuta uutta ja näillä spekseillä se nyt vain on aika hemmetin haastavaa. Käänsin kuitenkin kelkkani ja päätin pitää mieheni - otin itse etäisyyttä, aloin harrastaa intohimoisesti rakastamiani asioita (luonto, liikunta), aloin käydä ulkona entistä enemmän ja huomasin myös, että kyllä minäkin tarvittaessa baarista kainalon itselleni yhdeksi yöksi löytäisin. Meni ehkä viikko, kun mieheni alkoikin tarrautua MINUUN. Luulenpa siis, että miehiin vetoavat itsevarmat, itsenäiset, hauskat ja tasapainoiset naiset! Jätin silloin siis kaikki ”tässä suhteessa minua ahdistaa tämä ja se, millä tasolla suhteemme sinun mielestäsi on” -lätinät pois ja johan alkoi miestä taas kiinnostaa. Vinkkinä siis sinkuille: älä anna sinkkuahdistuksen näkyä vaan esitä itsevarmaa, coolia, menevää ja sellaista, joka kyllä pärjää ilman muita. Se tuntuu vetoavan putkiaivoihin =D

Näinhän se menee, että mäkin kelpaan sillon kun olen hauska, puhelias, menevä ja itsenäinen. Mutta haluan kelvata myös silloin, kun olen heikko, herkkä ja hiljainen. Tätä ei oo nyt hetkeen tapahtunut vaan miehet ottaa etäisyyttä, kun musta paljastuu noita inhimillisiä puolia, herkkyyttä tai huonoa oloa. En vaan jaksa esittää, että kaikki on hyvin jos ei ole, mutta tällaisena rumana naisena vissiin pitäs aina olla se viihdyttävä seuralainen, että kelpaa. Nyt just paikkailen sydäntäni, kun mies jolle näytin jo sisintäni aika tavalla ja joka yritti suhdetta vakiinnuttaa mielestäni vähän liian nopsaan ja oli niin olevinaan minuun kovin rakastunut, ei ole reiluun viikkoon ehtinyt vastata viestiini, että sellanen rakkaus oli se. Veikkaan että rakkaus säilyi, mutta kohde vaihtui. Mutta vielä mä uskon, että jollekin oon just kokonaisena se täydellinen. Tai sitten olen vain yksinäni täydellinen.

Ap täällä. Olisin voinut kirjoittaa ihan samaa kuin sinä. Onko ihan tosiaan niin, että kumppanille ei saisi näyttää tarvitsevuutta? Ei kukaan halua roikkujaa jolla ei ole mitään muuta elämää, mutta minusta parisuhteessa pitää pystyä myös tukeutumaan toiseen huonona hetkenä. Mikä suhde sellainen on, jossa pitää esittää vahvaa koko ajan? Tietenkin pidemmän päälle käy raskaaksi, jos toisella on aina paha olla. Meillä kaikilla kuitenkin elämässä sattuu ikäviä asioita ja silloin haluaisin luottaa siihen, että kumppani pysyy vierellä.

Olen itsenäinen ja pärjäävä. Mulla on paljon omia mielenkiinnonkohteita. Siitä ei siis ole kiinni. En kuitenkaan ala pelaamaan mitään pelejä, että esitämpä tässä nyt etäistä niin mies kiinnostuu, kun saa jahdata. Ei jaksa semmoisia.

Huomattu tämä sama ilmiö myös, valitettavasti. Ekassa (ja ainoassa) parisuhteessani kävi niin, että miehelle oli ennen minun tapaamistani tapahtunut jotain, mitä hän ei ollut käsitellyt. Sitten suhteen alkuaika käytiin tätä asiaa läpi ja työstettin sitä ja lopulta kaikki oli hyvin. Minulle kävi sitten suhteen aikana suht samanlainen juttu, mutta mies ei edes halunnut puhua kanssani aiheesta koska häntä "ahdisti". Erottiin sitten aika pian tuon jälkeeen. Oli suhteessa paljon muutakin vikaa, mutta tuo itsekkyys näkyi kyllä monessa asiassa.

Olen jotenkin alkanut kyynistyä ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä on suhteessa itsekkäitä. Olen kuullut liikaa tarinoita joissa kumppani on jätetty, kun tämä on sairastunut vakavasti. Miehet ovat yleensä myös se osapuoli joka lähtee, jos perhearki ei miellytäkään. Kun ihmiset listaavat kriteereitä kumppanille, siellä listataan tulotasoja, tiettyjä harrastuksia, koulutusta jne. Onko tällöin kyse edes rakkaudesta vaan siitä, että etsitään rinnalle ihmistä, joka vaan parantaa omaa elämää? Eikö rakkaudessa välitetä toisesta niin, että haluaa kestää vastoinkäymiset ja tosissaan olla rakastamansa ihmisen kanssa? Minusta olisi ahdistavaa seurustella ihmisen kanssa, jolle esimerkiksi se tulotasoni olisi tärkeää. Minähän tulisin varmaan heti jätetyksi, jos jäisinkin työttömäksi. 

Anteeksi kun yleistän. Tämä on vaan omaa ajatustulvaa, jonka halusin tuoda ilmi. Onko kukaan muu pohtinut samaa? 

Olen pohtinut ihan samaa oikeastaan kaikenlaisten ihmissuhteiden kohdalla. Olen 32-vuotias nainen ja olen ikäväkseni todennut olevani aivan pihalla ihmissuhteista ja siitä miten ne toimivat ja mihin ne perustuvat. Olen lapsena saanut oikein wanhan ajan kiltin tytön kasvatuksen jonka myötä kasvoin omia tarpeita väheksyväksi ja muita ihmisiä varten eläväksi aikuiseksi. Tokihan tuollainen käytös vetää puoleensa hyväksikäyttäjiä ja yhden räikeän tapauksen vuoksi aloin jossain vaiheessa kyseenalaistaa käytöstäni. Samassa huomasin, miten oikeastaan miltei jokainen ihmissuhteeni oli yksipuolinen. Minulta tarvittiin autokyytejä, rahaa lainaksi, kuuntelijaa huolille. Eihän tarvitsevuudessa ja palvelusten pyytämisessä itsessään ole vikaa mutta kun noista muodostui ihmissuhteitteni ainoa sisältö eivätkä ne koskaan toimineet toiseen suuntaan, päätin jättää ne ihmiset taakseni. Toistaiseksi en kuitenkaan ole löytänyt uusia tilalle eli olen hyvin yksinäinen.

Eipä oikeastaan ihme olekaan että kun olen näin pihalla, on miesrintamallakin hyvin hiljaista. Olen toki tapaillut miehiä ja joitakin seurusteluyrityksiäkin on ollut. Olen kuitenkin huomannut että jostain syystä päädyn olemaan miehille jonkinlainen välietappi pidempien suhteiden väliin. Kieltämättä on masentavaa että nekin tyypit jotka ovat ihan tosimielellä seuraa hakemassa, eivät kuitenkaan ota minua tosissaan.

Noissa parisuhdeviritelmissänikin minulla on ollut olo kuin seurustelu olisi nuorallakävelyä. Minun pitäisi koko ajan olla iloinen, nauravainen, hymyileväinen ja ikään kuin miehen naispuolinen vastine, aina samaa mieltä kaikesta tms. Jos vähänkään lipsahtaa muuhun, suhde viilenee välittömästi. Miehet siis tarvitsevat minusta väliaikaista helppoa ja kivaa seuraa. Muuhun en jostain syystä ole toistaiseksi kelvannut. Tätä mysteeriä olen pohtinut jo vuosia. Kaveripiirissäni on (tai siis oli) naisia, jotka pystyivät olemaan ihan omia itsejään parisuhteissaan eli ilon ja onnen hetkien lisäksi saattoivat nakella niskojaan, kiukutella, olla ajamatta säärikarvojaan kuukausiin tms. eivätkä nämä naiset missään kohtaa pelänneet että miehet lähtisivät livohkaan. Eivätkä miehet lähteneetkään. Eivätkä nuo miehet mitään epätoivoisia ripustautujia olleet vaan jokaiselle heistä olisi varmasti muitakin ottajia. Itse taas olen onnistunut häätämään miehiä mitä käsittämättömistäkin syistä. Kerran yhtä miestä ärsytti suuresti kun olin ostanut tulppaaneja maljakkoon, se kuulemma kertoi miten turhamainen olen verrattuna hänen maanläheisyyteensä. Voi huoh. Todellisuudessahan tuollaiset pinnalliset syyt kertovat vain siitä ettemme alun alkaenkaan olleet toisillemme sopivat jolloin pienimmätkin "viat" alkavat ärsyttää. Minulla ei ole ollut yhtäkään pitkää parisuhdetta ja luulen että jo se seikka yksinään tämän ikäisen kohdalla kasvattaa ennakkoluuloja.

Onneksi olen suht introvertti ja yksikseenkin viihtyvä. Olen lisäksi harrastanut viime vuosina melkoista itsetutkiskelua ja saanut nostettua pohjamudissa olleen itsetuntoni parempaan jamaan. Vielä jaksan siis toivoa että löydän tasapainoisia ihmissuhteita. Toivotan tsemppiä muillekin saman aiheen kanssa painiville!

Samanlaisia kokemuksia myös täällä, ettei omana itsenään kelpaa vaan pitäisi olla tietynlainen, jotta kelpaa. Olen tuon lainaamani viestin kirjoittajan kanssa saman ikäinen. Omalla kohdallani ne ei kelpaavat piirteet ovat ilmeisesti ulkonäkö ja parisuhdetausta. Olen hyvin tavallisen näköinen ja normaalipainoinen. Luonteesta saan kyllä kehuja, olen kuulemma niin kiltti, empaattinen, ystävällinen ja mutkaton nainen, ettei ole toista samanlaista tullut vastaan. Näin ovat siis treffikumppanit todenneet.

Olen tässä parin vuoden ajan kokeillut nettideittailua ja sitä kautta antanut mahdollisuuden hyvin erilaisille miehille. Osa jutuista on päättynyt hyvinkin nopeasti, osa on kestänyt muutamille treffeille. Yhteistä kaikille tapaamilleni miehille on se, että jossain vaiheessa he ovat ottaneet nämä puutteeni esille. On ihan suoraan tullut ehdotusta, että voisin vähän laittautua enemmän, etten hukkuisi niin paljon massaan ja miten eräs sen ilmaisi: olisin enemmän ilo silmille. Muutama on selvästi tykännyt hyvin hoikista naisista ja minullekin on ehdoteltu laihduttamista.

Olen myös huomannut sen, ettei naisella saisi olla mitään ”epämääräistä” taustaa. Olen nuorempana kohdannut seksuaalista väkivaltaa parisuhteessa. En ole ottanut tätä esille, ellei mies ole itse ensin kysynyt aiemmasta parisuhdehistoriasta. Muutamalle olen kertonut suoraan, mitä on käynyt, ja tämäkin vain sen takia, että kyseiset miehet vaikuttivat hyvin luotettavilta ja empaattisilta. Muille olen kertonut epämääräisemmin, että on ikäviä kokemuksia taustalla. En ole puhunut asiasta mitenkään sääliä tai draamaa hakien, vaan ihan neutraaliin sävyyn. Viimeistään tässä kohtaa miehet ovat ruvenneet epäröimään, eikä osasta ole enää kuulunut mitään. Olen käsitellyt taustaani terapiassa ja omasta mielestäni olen taustastani huolimatta ihan normaali nainen.

Täällä ketjussa aiemmin eräs mies kirjoitti, että hänestä oltiin kiinnostuneita vain, kun naiset halusivat perustaa perheen. Hassua, että itselläni on myös sen suuntaisia kokemuksia. Tahtoisin kumppanin, joka on kanssani suunnilleen saman ikäinen. Nettitreffeillä minusta kiinnostuvat poikkeuksetta 10 vuotta tai sitäkin vanhemmat miehet, joista paistaa läpi se, että he haluavat perheen ja mahdollisimman pian. Tulee tunne, että minun kanssani tavoitellaan sitä omaa toivetta (lapsia), mutta olen ikään kuin väline toiveen toteutumiseen, minusta itsestäni ei olla kiinnostuneita.