Lue keskustelun säännöt.
Lasten kanssa raskasta eron jälkeen
08.03.2020 |
Onko muilla samoja kokemuksia? Ja helpottaako tämä?
Erosin vajaa 3 kk sitten pitkästä liitosta, koska mieheni ei enää vuosiin ollut rakastanut. Ero oli siis välttämättömyys, koska elämä ilman rakkautta satutti joka päivä. Virallisesti minä tein aloitteen, mutta mies ei vastaan pannut.
Meillä on kohta 5 ja 8-vuotiaat pojat. Uusi arki on niin rankkaa, etten tiedä miten jaksan. Paluuta vanhaan ei ole, mutta monesti tulee mieleen, että olisiko pitänyt jäädä, niin ei olisi ollut arki näin rankkaa. Sillä aiemmin hengitin rakkaudetonta elämää joka päivä, mutta olihan se arki jaettuna helpompaa. Nyt elän edelleen (luonnollisesti tässä vaiheessa) yksin, ja koen kovaa yksinäisyyttä ja ajatuksia, etten ehkä enää koskaan tule kokemaan rakkautta.
Viimeisen 2,5 kk aikana on tapahtunut paljon: eropäätös, uuden vuokra-asunnon hankinta, muutto, kodin ja rutiinien luominen. Samaan aikaan on pitänyt jaksaa pitkää päivää vaativassa työssä.
Lapset ovat 50/50 luonani, mutta ovat isän poikia. Jatkuvasti protestoivat, että joutuvat välillä luokseni. Ex jäi vanhaan kotiin kun tarpeeksi minua painosti, ja toki lapsille tuo asunto, jossa ovat koko elämänsä asuneet, on heille koti. Kertovat, että minun kotini ei ole koti ja osaavat jo olla todella ilkeitä ja satuttavia.
Asunto on meille vielä vähän pieni, uutta omistuasuntoa ei tunnu löytyvän, joten tässä pärjättävä. Lapsipäivinä tuntuu, että pää hajoaa, kun melua ei voi paeta minnekään. Ei ole omaa huonetta, jonne mennä edes viideksi minuutiksi.
Arkiöisin ehdin nukkua vain 5-6 h, kun lasten viennit ja haut sekä omat työmatkat vievät aikaa. Viikonloppuna lapset aloittavat meluamisen klo 6. Ei mahdollisuutta nukkua päiväunia tai olla hetkeäkään yksin. Olen ollut lähes koko eron jälkeisen ajan flunssassa putkeen kun lepoa ei saa.
Lapset tappelevat, meluavat, pistävät hanttiin. Vuokra-asunnossa pitää olla koko ajan hyssyttelemässä ja valvomassa, etteivät tuhoa paikkoja. Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa.
Valmiustilassa 24/7: ensin töissä, jossa asiakkaat vaativat 150 % suoritusta ja sitten kotona.
Haluaisin nauttia lasten seurasta. He kun oikeasti ovat ainoa arvokas mitä elämässäni on. Mutta olen niin väsynyt, ettei ajatus kulje. Olen henkisesti ja fyysisesti ihan poikki. Tulevaisuus näyttää toivottomalta: tätäkö loppuelämä? Ja samalla omatunto ilkkuu, että siitäs sait kun halusit parisuhteen, jossa on rakkautta. Hah haa, sellaista et tule saamaan koskaan, ja rangaistuksena arki tulee olemaan helvettiä.
Tukea ei oikein saa mistään. Äidiltäni sitä voisin saada, mutta hänen parantumaton syöpänsä taas paheni - en voi rasittaa. Ja ties vaikka syöpä olisi pahentunut, koska ero oli hänellekin kova paikka.
Mitä jos uuvuttaa niin, että menetän työni? Miten sitten elätän lapseni? Olenko kohta täysin yksin jos en ole riittävä äidiksi?
Kommentit (146)
Yh kirjoitti:
Tuollaista on yksinhuoltajien arki. Saavat siihen vielä haukut ja perheellisten ilkeät katseet päälle.
Ei ole tuollaista yksinhuoltajan arki, tässä on kyse yhteishuoltajuudesta. Olen leski ja kahden pienen pojan kanssa yksin. Tukiverkko kaukana, koska töiden perässä tänne ok-seudulle maalta muutettiin.
Mieheni kuolemasta on vasta vähän aikaa, joten suru on suuri kaikilla. Mutta päivä kerrallaan. Väkisin tulee ajatus, että olisikin joka toinen viikko vapaa ja joku muu mukana lasten kasvatuksessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
117 jatkaa.
Ihan oikeasti. Tulee helpottamaan, ja tulee vaikeutumaan.
5-vuotiaalle saattaa tulla 6-vuotiaan uhma, ja 8-vuotias tulee jossain vaiheessa teini-ikään.
Nyt te olette kuitenkin kaikki vielä sokissa erosta, suruissanne, ja yritätte järjestää elämänne parhain mahdollisin tavoin.
Jää sairaslomalle, kunnes olet taltuttanut flunssasi.
Nyt olisi mielestäni tärkeää, että teet lyhyen ajan suunnitelman ensin kesään asti, ja koululaisen hoitojärjestelyt kesäksi.
Vaikka parin kuukauden ajan käyttäisit palveluja enemmän kuin mihin olet ehkä tottunut, niin se kantaa hyvää tulevaan. jos sairastut loppuunpalamiseen, mikä on uhkana, niin silloin taloudellinen tilanteenne joka tapauksessa muuttuu huonoksi.
Kiitos, nämä hyviä neuvoja! Kai se tästä uusi arki alkaa sujumaan kun vähän hakee uusia ratkaisuja.
-Ap
Ja kesä onneksi turvattu, kun toimisto menee kuukaudeksi kiinni. Muutaman viikon hoidot saan järjestymään kesäleirien ja sukulaisten avulla. Tarha nyt on auki heinäkuuta lukuunottamatta. Jo parisuhteen aikana jouduttiin lomailemaan eri aikoihin - ei meillä juuri yhteistä lomaa ollutkaan. Ex ei ollut mitenkään innokas yhteistä lomaa sumplimaankaan (taas yksi osoitus, että tokkopa koskaan minua rakastinkaan). Eli uusi tilanne ei asiaa muuta.
Se voi olla seetä se rakkaudettomuuden tunne vaikuttaa kaikkeen: Kun lapset kiukuttelevat, saattaa tunne tulla esiin, kun tuntuu, että kaikki kiusaa, kun asiakkaat ovat itsekeskeisiä, taas tuntuu, että kaikki vain vaativat, vaativat, mutta mitään ei itse saa. Siinä tunteessa kokee väsyneenä myös sitä syyllitymistä, kun pitää omista oikeuksistaan kiinni.
Kai jossain vaiheessa saat ne tunnit pidetyksi vapaana tai sitten saat ne rahana?
Entä oletko jaksanut vielä tehdä kyselyitä vapaista asunnoista lähempänä hoitopaikkaa/vanhaa kotia?
Kirjoita lista vaatimuksista, joitka kodissa pitää olla.
Toisaalta kannattaa ottaa huomioon, että on vain pari vuotta siihen kun nuorempi aloittaa koulun. Sitä voi miettiä, että kannattaisiko sen kodin olla silloin hieman lähempänä työpaikkaa, mutta niin, että sieltäkin voi kouluun kulkea.
Toisaalta, jos pikkuhiljaa etsit sitä toista työpaikkaa, niin ei ehkä kannata heti kotia ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Yh kirjoitti:
Tuollaista on yksinhuoltajien arki. Saavat siihen vielä haukut ja perheellisten ilkeät katseet päälle.
Ei ole tuollaista yksinhuoltajan arki, tässä on kyse yhteishuoltajuudesta. Olen leski ja kahden pienen pojan kanssa yksin. Tukiverkko kaukana, koska töiden perässä tänne ok-seudulle maalta muutettiin.
Mieheni kuolemasta on vasta vähän aikaa, joten suru on suuri kaikilla. Mutta päivä kerrallaan. Väkisin tulee ajatus, että olisikin joka toinen viikko vapaa ja joku muu mukana lasten kasvatuksessa...
Mutta siis sinäkin joudut nousemaan klo 5, jotta pääset töihin kello 8?
Joudut tekemään ylitöitä kahden työpäivän verran viikossa?
Koet suurta surua rakkaudettomasta liitosta ja kokemastasi välinpitämöttömyydestä?
Itse olen totaaliyh. Lapsen etä näkee lasta pari kertaa vuodessa. Töissä on kiusaamista. Silti olen sitä mieltä, että ap:lla on tällä hetkellä monessa asiassa vaikeampaa kuin minulla pienituloisella totaaliyksinhuoltajalla.
Minusta täällä ollaan tukemassa toisia, ja antamassa konkreettisia vinkkejä/neuvoja siitä, että miten elämää voisi helpottaa. Elämää ei helpota se, että kertoo kuinka kauheaa on itsellä.
Sinulle antaisin sen neuvon, että hanki tukiperhe. Niitä saa sekä järjetöjen että sosiaalitoimen kautta. Näin et ole ehkä niin katkera, kun muut apua tarvitsevat saavat neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.
Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Lepää kun lapset isällään. Kotihommat minimiin: ei tartte joka viikko siivota niin kauheasti.Käytä osittain valmisruokia. Lasten vaatteita ei yhden pienen tahran takia kannata pestä. Lasten viikkoraha kouraan vasta sitten kun kotityöt (roskien vienti, tiskarin tyhjennys ym) on tehty. Hoida työaikanasi kaikki hlökohtasiat mitkä voit (esim. yhteydenpito kouluun, lääkärien varaukset ym., ymmärrän jos et voi).
Todennäköisesti olet uupunut uuteen tilanteeseen. Ajan kanssa helpottaa 🙂 Been there, done that....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos uuvuttaa niin, että menetän työni? Miten sitten elätän lapseni?
Työttömyystuella, toimeentulotuella, asumistuella. Kaikkine lapsikorotuksineen niistä tulee aika iso summa.
Lähivanhemmalle toki sataa lapsista etuisuuksia, mutta etävanhempi ei saa mitään tukia lapsista. Ei edes asumistukeen tule lisää viikko-viikkosysteemissäkään. Tai no joo, työtön etävanhempi voi saada työttömyystukeensa lapsikorotuksen joka kylläkin maksatetaan lähivanhemmalle elatusapuna. Työssäkäyvä etävanhempi ei saa lapsista senttiäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Kyllä se on, silloin kun rakkaudettomuus on pilkkaa, ivaa, haukkumista ja välinpitämöttömyyttä. Tuollainen kohtelu tekee huonoa hyvinvoinnille. On parempi olla yksin vaikka raskaammissa olosuhteissa, kuin helpommissa olosuhteissa haukuttavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Muuttuihan se, paljonkin. Nyt ei ap.n tarvitse kuunnella haukkumista. Lisäksi lasten ei tarvitse saada kuvaa siitä, että normaali parisuhde on sellainen, joss vaimoa halveksitaan ja ivataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh kirjoitti:
Tuollaista on yksinhuoltajien arki. Saavat siihen vielä haukut ja perheellisten ilkeät katseet päälle.
Ei ole tuollaista yksinhuoltajan arki, tässä on kyse yhteishuoltajuudesta. Olen leski ja kahden pienen pojan kanssa yksin. Tukiverkko kaukana, koska töiden perässä tänne ok-seudulle maalta muutettiin.
Mieheni kuolemasta on vasta vähän aikaa, joten suru on suuri kaikilla. Mutta päivä kerrallaan. Väkisin tulee ajatus, että olisikin joka toinen viikko vapaa ja joku muu mukana lasten kasvatuksessa...Mutta siis sinäkin joudut nousemaan klo 5, jotta pääset töihin kello 8?
Joudut tekemään ylitöitä kahden työpäivän verran viikossa?
Koet suurta surua rakkaudettomasta liitosta ja kokemastasi välinpitämöttömyydestä?
Itse olen totaaliyh. Lapsen etä näkee lasta pari kertaa vuodessa. Töissä on kiusaamista. Silti olen sitä mieltä, että ap:lla on tällä hetkellä monessa asiassa vaikeampaa kuin minulla pienituloisella totaaliyksinhuoltajalla.
Minusta täällä ollaan tukemassa toisia, ja antamassa konkreettisia vinkkejä/neuvoja siitä, että miten elämää voisi helpottaa. Elämää ei helpota se, että kertoo kuinka kauheaa on itsellä.
Sinulle antaisin sen neuvon, että hanki tukiperhe. Niitä saa sekä järjetöjen että sosiaalitoimen kautta. Näin et ole ehkä niin katkera, kun muut apua tarvitsevat saavat neuvoja.
En ole tuo leski, mutta ei joka toinen viikko omien lasten kanssa ole paljon. 26 viikkoa omaa aikaa vuodessa, se on aika paljon se. Ei tuo leskelle ehdottamasi tukiperhe ihan tuohon pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Kyllä se on, silloin kun rakkaudettomuus on pilkkaa, ivaa, haukkumista ja välinpitämöttömyyttä. Tuollainen kohtelu tekee huonoa hyvinvoinnille. On parempi olla yksin vaikka raskaammissa olosuhteissa, kuin helpommissa olosuhteissa haukuttavana.
En lukenut koko ketjua, toki henkinen väkivalta muuttaa tilannetta. Kysyinkin kuitenkin onko se rakkaudettomuus aina hyvä syy erota. Se voi ilmetä muutoinkin kuin noin rajusti. Pohdin asiaa enempi yleisellä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh kirjoitti:
Tuollaista on yksinhuoltajien arki. Saavat siihen vielä haukut ja perheellisten ilkeät katseet päälle.
Ei ole tuollaista yksinhuoltajan arki, tässä on kyse yhteishuoltajuudesta. Olen leski ja kahden pienen pojan kanssa yksin. Tukiverkko kaukana, koska töiden perässä tänne ok-seudulle maalta muutettiin.
Mieheni kuolemasta on vasta vähän aikaa, joten suru on suuri kaikilla. Mutta päivä kerrallaan. Väkisin tulee ajatus, että olisikin joka toinen viikko vapaa ja joku muu mukana lasten kasvatuksessa...Mutta siis sinäkin joudut nousemaan klo 5, jotta pääset töihin kello 8?
Joudut tekemään ylitöitä kahden työpäivän verran viikossa?
Koet suurta surua rakkaudettomasta liitosta ja kokemastasi välinpitämöttömyydestä?
Itse olen totaaliyh. Lapsen etä näkee lasta pari kertaa vuodessa. Töissä on kiusaamista. Silti olen sitä mieltä, että ap:lla on tällä hetkellä monessa asiassa vaikeampaa kuin minulla pienituloisella totaaliyksinhuoltajalla.
Minusta täällä ollaan tukemassa toisia, ja antamassa konkreettisia vinkkejä/neuvoja siitä, että miten elämää voisi helpottaa. Elämää ei helpota se, että kertoo kuinka kauheaa on itsellä.
Sinulle antaisin sen neuvon, että hanki tukiperhe. Niitä saa sekä järjetöjen että sosiaalitoimen kautta. Näin et ole ehkä niin katkera, kun muut apua tarvitsevat saavat neuvoja.
En ole tuo leski, mutta ei joka toinen viikko omien lasten kanssa ole paljon. 26 viikkoa omaa aikaa vuodessa, se on aika paljon se. Ei tuo leskelle ehdottamasi tukiperhe ihan tuohon pysty.
Juu ei paljoa omien lasten kanssa.
Ap.lla vain menee aikaa työmatkoihin ja noihin ylimääräisiin työtunteihin.
Ilman lapsiakin tuolla työmaarällä väsyisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Kyllä se on, silloin kun rakkaudettomuus on pilkkaa, ivaa, haukkumista ja välinpitämöttömyyttä. Tuollainen kohtelu tekee huonoa hyvinvoinnille. On parempi olla yksin vaikka raskaammissa olosuhteissa, kuin helpommissa olosuhteissa haukuttavana.
En lukenut koko ketjua, toki henkinen väkivalta muuttaa tilannetta. Kysyinkin kuitenkin onko se rakkaudettomuus aina hyvä syy erota. Se voi ilmetä muutoinkin kuin noin rajusti. Pohdin asiaa enempi yleisellä tasolla.
Et lukenut koko ketjua, muuta kuitenkin saatoit väittää, että ap:n tilanne vaikeutui.
Vierailija kirjoitti:
Yh kirjoitti:
Tuollaista on yksinhuoltajien arki. Saavat siihen vielä haukut ja perheellisten ilkeät katseet päälle.
Ei ole tuollaista yksinhuoltajan arki, tässä on kyse yhteishuoltajuudesta. Olen leski ja kahden pienen pojan kanssa yksin. Tukiverkko kaukana, koska töiden perässä tänne ok-seudulle maalta muutettiin.
Mieheni kuolemasta on vasta vähän aikaa, joten suru on suuri kaikilla. Mutta päivä kerrallaan. Väkisin tulee ajatus, että olisikin joka toinen viikko vapaa ja joku muu mukana lasten kasvatuksessa...
Osanottoni suruusi.
Sinulla on varmaan antaa ap:lle yksinhuoltajana paljon hyviä ja rakentavia neuvoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemusta muusta (ero, vaikea työmatka tms), mutta vaikeasta työtilanteesta on. Olin lähes kymmenen vuotta vähän ap:n kaltaisessa työtilanteessa. Työtä ja vastuuta oli hirveästi ja aloin voida muutamista syistä johtuen tosi huonosti. Koska työ ja asuinpaikka on sellainen, ettei joka oksalla ole uusia paikkoja, roikuin löysässä hirressä. Nyt olen ollut jonkin aikaa eri organisaatiossa ja koko perheeni voi paremmin, kun minä voin paremmin. Joten etsi ihmeessä uusi homma, ajan kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Kyllä se on, silloin kun rakkaudettomuus on pilkkaa, ivaa, haukkumista ja välinpitämöttömyyttä. Tuollainen kohtelu tekee huonoa hyvinvoinnille. On parempi olla yksin vaikka raskaammissa olosuhteissa, kuin helpommissa olosuhteissa haukuttavana.
En lukenut koko ketjua, toki henkinen väkivalta muuttaa tilannetta. Kysyinkin kuitenkin onko se rakkaudettomuus aina hyvä syy erota. Se voi ilmetä muutoinkin kuin noin rajusti. Pohdin asiaa enempi yleisellä tasolla.
Itse olen valinnut jäädä rakkaudettomaan liittoon juuri pienen lapsen takia. Ero tulee sitten, kun lapsellakin on jo ”oma” elämä eli voi mennä itsekseen, eikä tarvi 100% vahtimista. Nyt väliajalla pärjään itse asiassa erinomaisesti, koska satsaan kaiken liikenevän ajan itseeni esim. mulla on harrastus, joka antaa valtavasti energiaa. Miehelle en enää aikaani uhraa, enkä todellakaan järjestä mitä kahdenkeskistä. Koko perheenä kyllä reissataan. Mies on myös niin vähän kotona, että välttely on helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuotiaalle ero on rankka.
Pojat tarvivat liikuntaa tai ajatustyötä. Pelaatteko lautapelejä? Otatko heidät kokkaamaan kanssasi? Teette vuorotellen lempiruokia ja käytte yhdessä kaupassa, metsäretket, uimahalli?
Tuon ikäiset voivat jo ulkoilla lähipihalla kaksin. Jalkapallo mukaan.
Saatko noista ylitöistä palkkaa vai oletko kiinteistövälittäjä? Tee itsellesi selkeät rajat.
Tein aiemmin töitä markkinoinnissa ja en osannut lopettaa sähköposteja ja suunnittelua 8 tuntiin. Sitten päätin etten avaa työkonetta enää kotona. Arki parantui merkittävästi.
Jos sinulla on liukuma niin mikä kiire on olla töissä niin aikaisin? Voisitko rauhoittaa aamut itsellesi. Etkö voi tehdä etätöitä?
Ohis miten se liukuma aamu auttaa. Kun ap vie lapset tarhaan ja suuntaa töihin tiettyyn aikaan, jotta saa haettua lapset ajoissa.
Jos menee liukuman puitteissa myöh. töihin ne tunnit pitää tehdä takaisin.
Näin juuri. Voin mennä töihin vaikka klo 12, mutta jos yritän saada työtunnit tehtyä ennen klo 16, jolloin joudun lähtemään, niin helpolla matikalla voi laskea, että töissä oltava klo 8. Ja se tarkoittaa, että lapsi jätettävä tarhaan klo 7. Kotoa lähdettävä 6.30 jälkeen. Siinä ei paljon aamuja leppoisteta, ja klo 5 herätys hädin tuskin riittää. Isompi kuitenkin syö aamupalaakin kotona. Jos joskus nukun pitkään, niin klo 5.30 asti korkeintaan.
En ymmärrä miten minun elämän- ja ajanhallinnassa nyt on vikaa? Minusta tilanne on osin minusta riippumatta todella vaikea. Heti ensi viikolla en saa joustavampaa ja perhemuönteisempää työtä, löydä sopivaa asuntoa kun niitä ei tarjolla ole, voi käyttää autoa kun ei ole ajokorttia. Ja kyllä: etsin uutta työtä, uutta asuntoa ja ajan ajokortin heti kun vaan päivän tunnit siihen riittävät. Muuhun en pysty, ja siihen asti on rankkaa. Miten selviän NYT? Miten paljon maailmassa onkaan empatiakyvttömiä ihmisiä ja mistä se kumpuaa? Vai onko niin, että kaupan kassalle selvä yhtälö olisi: a) älä eroa vaikka mikä olisi b) muuta siihen Alepan viereen asumaan, niin työmatka on lyhyt c) vaihda töihin K-markettiin, jos työajat on huonot?
Kirjoitan tämän nyt ihan tosissani: Väitän, että jos kaikki noudattaisivat lihavoimaani neuvoa, lasten hyvinvointi Suomessa keskimäärin paranisi.Toki joillain menisi huonomminkin, jos väkivaltaisen alkoholistin kanssa jäätäisiin yhteen. Mutta niin paljon on turhia eroja. Ap:nkin ero kuulostaa todella ylireagoinnilta. Ja kuten aina, eniten kärsivät lapset. Silti ap vain itsekkäänä on huolissaan omasta hyvinvoinnistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuotiaalle ero on rankka.
Pojat tarvivat liikuntaa tai ajatustyötä. Pelaatteko lautapelejä? Otatko heidät kokkaamaan kanssasi? Teette vuorotellen lempiruokia ja käytte yhdessä kaupassa, metsäretket, uimahalli?
Tuon ikäiset voivat jo ulkoilla lähipihalla kaksin. Jalkapallo mukaan.
Saatko noista ylitöistä palkkaa vai oletko kiinteistövälittäjä? Tee itsellesi selkeät rajat.
Tein aiemmin töitä markkinoinnissa ja en osannut lopettaa sähköposteja ja suunnittelua 8 tuntiin. Sitten päätin etten avaa työkonetta enää kotona. Arki parantui merkittävästi.
Jos sinulla on liukuma niin mikä kiire on olla töissä niin aikaisin? Voisitko rauhoittaa aamut itsellesi. Etkö voi tehdä etätöitä?
Ohis miten se liukuma aamu auttaa. Kun ap vie lapset tarhaan ja suuntaa töihin tiettyyn aikaan, jotta saa haettua lapset ajoissa.
Jos menee liukuman puitteissa myöh. töihin ne tunnit pitää tehdä takaisin.
Näin juuri. Voin mennä töihin vaikka klo 12, mutta jos yritän saada työtunnit tehtyä ennen klo 16, jolloin joudun lähtemään, niin helpolla matikalla voi laskea, että töissä oltava klo 8. Ja se tarkoittaa, että lapsi jätettävä tarhaan klo 7. Kotoa lähdettävä 6.30 jälkeen. Siinä ei paljon aamuja leppoisteta, ja klo 5 herätys hädin tuskin riittää. Isompi kuitenkin syö aamupalaakin kotona. Jos joskus nukun pitkään, niin klo 5.30 asti korkeintaan.
En ymmärrä miten minun elämän- ja ajanhallinnassa nyt on vikaa? Minusta tilanne on osin minusta riippumatta todella vaikea. Heti ensi viikolla en saa joustavampaa ja perhemuönteisempää työtä, löydä sopivaa asuntoa kun niitä ei tarjolla ole, voi käyttää autoa kun ei ole ajokorttia. Ja kyllä: etsin uutta työtä, uutta asuntoa ja ajan ajokortin heti kun vaan päivän tunnit siihen riittävät. Muuhun en pysty, ja siihen asti on rankkaa. Miten selviän NYT? Miten paljon maailmassa onkaan empatiakyvttömiä ihmisiä ja mistä se kumpuaa? Vai onko niin, että kaupan kassalle selvä yhtälö olisi: a) älä eroa vaikka mikä olisi b) muuta siihen Alepan viereen asumaan, niin työmatka on lyhyt c) vaihda töihin K-markettiin, jos työajat on huonot?
Kirjoitan tämän nyt ihan tosissani: Väitän, että jos kaikki noudattaisivat lihavoimaani neuvoa, lasten hyvinvointi Suomessa keskimäärin paranisi.Toki joillain menisi huonomminkin, jos väkivaltaisen alkoholistin kanssa jäätäisiin yhteen. Mutta niin paljon on turhia eroja. Ap:nkin ero kuulostaa todella ylireagoinnilta. Ja kuten aina, eniten kärsivät lapset. Silti ap vain itsekkäänä on huolissaan omasta hyvinvoinnistaan.
Oletko ihan idiootti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuotiaalle ero on rankka.
Pojat tarvivat liikuntaa tai ajatustyötä. Pelaatteko lautapelejä? Otatko heidät kokkaamaan kanssasi? Teette vuorotellen lempiruokia ja käytte yhdessä kaupassa, metsäretket, uimahalli?
Tuon ikäiset voivat jo ulkoilla lähipihalla kaksin. Jalkapallo mukaan.
Saatko noista ylitöistä palkkaa vai oletko kiinteistövälittäjä? Tee itsellesi selkeät rajat.
Tein aiemmin töitä markkinoinnissa ja en osannut lopettaa sähköposteja ja suunnittelua 8 tuntiin. Sitten päätin etten avaa työkonetta enää kotona. Arki parantui merkittävästi.
Jos sinulla on liukuma niin mikä kiire on olla töissä niin aikaisin? Voisitko rauhoittaa aamut itsellesi. Etkö voi tehdä etätöitä?
Ohis miten se liukuma aamu auttaa. Kun ap vie lapset tarhaan ja suuntaa töihin tiettyyn aikaan, jotta saa haettua lapset ajoissa.
Jos menee liukuman puitteissa myöh. töihin ne tunnit pitää tehdä takaisin.
Näin juuri. Voin mennä töihin vaikka klo 12, mutta jos yritän saada työtunnit tehtyä ennen klo 16, jolloin joudun lähtemään, niin helpolla matikalla voi laskea, että töissä oltava klo 8. Ja se tarkoittaa, että lapsi jätettävä tarhaan klo 7. Kotoa lähdettävä 6.30 jälkeen. Siinä ei paljon aamuja leppoisteta, ja klo 5 herätys hädin tuskin riittää. Isompi kuitenkin syö aamupalaakin kotona. Jos joskus nukun pitkään, niin klo 5.30 asti korkeintaan.
En ymmärrä miten minun elämän- ja ajanhallinnassa nyt on vikaa? Minusta tilanne on osin minusta riippumatta todella vaikea. Heti ensi viikolla en saa joustavampaa ja perhemuönteisempää työtä, löydä sopivaa asuntoa kun niitä ei tarjolla ole, voi käyttää autoa kun ei ole ajokorttia. Ja kyllä: etsin uutta työtä, uutta asuntoa ja ajan ajokortin heti kun vaan päivän tunnit siihen riittävät. Muuhun en pysty, ja siihen asti on rankkaa. Miten selviän NYT? Miten paljon maailmassa onkaan empatiakyvttömiä ihmisiä ja mistä se kumpuaa? Vai onko niin, että kaupan kassalle selvä yhtälö olisi: a) älä eroa vaikka mikä olisi b) muuta siihen Alepan viereen asumaan, niin työmatka on lyhyt c) vaihda töihin K-markettiin, jos työajat on huonot?
Kirjoitan tämän nyt ihan tosissani: Väitän, että jos kaikki noudattaisivat lihavoimaani neuvoa, lasten hyvinvointi Suomessa keskimäärin paranisi.Toki joillain menisi huonomminkin, jos väkivaltaisen alkoholistin kanssa jäätäisiin yhteen. Mutta niin paljon on turhia eroja. Ap:nkin ero kuulostaa todella ylireagoinnilta. Ja kuten aina, eniten kärsivät lapset. Silti ap vain itsekkäänä on huolissaan omasta hyvinvoinnistaan.
Väitä mitä haluat, mutta joskus se ero on parempi kuin umpisurkea liitto missä on moni asia aivan nurinkurin.
En muuten tiedä yhtäkään turhaa eroa, ja mistä tiedät mistä syistä ihmiset laittavat lusikat jakoon? Monien kotiseinien sisäpuolella tapahtuu kaikenlaista, joista ei puhuta ja joista lapset kärsivät hirveästi. Moni lapsi saaattaa eron jälkeen oirehtia postuumisti aiempia kotiolojaan, kuten itsellenikin kävi ja vanhemmat luulivat että kärsin heidän erostaan vaikka se oli ainoa helpotus tilanteessa. Usein erot vielä luetellaan naisten syiksi, eli nainen on se kamala peto mikä ei saa ongelmia katoamaan lastenhoidon ohella. Et vain voi luetella noin ylimaallisesti miten ihmiset eroavat turhaan etkä varsinkaan tällaiseen päivitykseen. Harva sitä paitsi kertoo edes sinulle todellisia syitä eroonsa, joten helppo huudella miten ihmiset eroavat turhan takia. Lasten hyvinvointiin vaikuttaa moni muukin asia, aloitetaan vaikka porsimoiksi muutetuista synnäreistä, ylikookkaista päivähoitoryhmistä ja liian suurista kouluista sisäilmaongelmineen. Ei se ero ole ainoa asia mikä lapsen maailman kaataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Kyllä se on, silloin kun rakkaudettomuus on pilkkaa, ivaa, haukkumista ja välinpitämöttömyyttä. Tuollainen kohtelu tekee huonoa hyvinvoinnille. On parempi olla yksin vaikka raskaammissa olosuhteissa, kuin helpommissa olosuhteissa haukuttavana.
En lukenut koko ketjua, toki henkinen väkivalta muuttaa tilannetta. Kysyinkin kuitenkin onko se rakkaudettomuus aina hyvä syy erota. Se voi ilmetä muutoinkin kuin noin rajusti. Pohdin asiaa enempi yleisellä tasolla.
Itse olen valinnut jäädä rakkaudettomaan liittoon juuri pienen lapsen takia. Ero tulee sitten, kun lapsellakin on jo ”oma” elämä eli voi mennä itsekseen, eikä tarvi 100% vahtimista. Nyt väliajalla pärjään itse asiassa erinomaisesti, koska satsaan kaiken liikenevän ajan itseeni esim. mulla on harrastus, joka antaa valtavasti energiaa. Miehelle en enää aikaani uhraa, enkä todellakaan järjestä mitä kahdenkeskistä. Koko perheenä kyllä reissataan. Mies on myös niin vähän kotona, että välttely on helppoa.
Jos mies on vielä todella vähän kotona, niin ketä tuollainen liitto palvelee? Korkeintaan miestä, koska olet kodinhoitaja ja lasten piika. Mitä jos hänellä olisikin sivusuhde ja saisit tietää sen kaikkien noiden vuosien jälkeen? Eikö kannattaisi miettiä vielä valintojaan, koska marttyyrikruunua et haudallesi saa.
Eipä kestä. Googlailin vielä, että tietyssä pesulassa maksaa paidan pesu 5-6,5€ kappale. Jos käytät paitapuseroita töissä, niin kuinka olisi niiden pesettäminen? Sinun tuskin täytyy joka päivä vaihtaa niitä likaantumisen takia, mutta noiden pesettäminen ( ja se silitys) voisi helpottaa elämää. Itsellä ainakin menee paidan oikeaoppiseen silittämiseen ihan hurjasti aikaa. Lisäksi jos käyttäisit irtokainalopappuja, niin pesuväli olisi pidempi.