Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kanssa raskasta eron jälkeen
08.03.2020 |
Onko muilla samoja kokemuksia? Ja helpottaako tämä?
Erosin vajaa 3 kk sitten pitkästä liitosta, koska mieheni ei enää vuosiin ollut rakastanut. Ero oli siis välttämättömyys, koska elämä ilman rakkautta satutti joka päivä. Virallisesti minä tein aloitteen, mutta mies ei vastaan pannut.
Meillä on kohta 5 ja 8-vuotiaat pojat. Uusi arki on niin rankkaa, etten tiedä miten jaksan. Paluuta vanhaan ei ole, mutta monesti tulee mieleen, että olisiko pitänyt jäädä, niin ei olisi ollut arki näin rankkaa. Sillä aiemmin hengitin rakkaudetonta elämää joka päivä, mutta olihan se arki jaettuna helpompaa. Nyt elän edelleen (luonnollisesti tässä vaiheessa) yksin, ja koen kovaa yksinäisyyttä ja ajatuksia, etten ehkä enää koskaan tule kokemaan rakkautta.
Viimeisen 2,5 kk aikana on tapahtunut paljon: eropäätös, uuden vuokra-asunnon hankinta, muutto, kodin ja rutiinien luominen. Samaan aikaan on pitänyt jaksaa pitkää päivää vaativassa työssä.
Lapset ovat 50/50 luonani, mutta ovat isän poikia. Jatkuvasti protestoivat, että joutuvat välillä luokseni. Ex jäi vanhaan kotiin kun tarpeeksi minua painosti, ja toki lapsille tuo asunto, jossa ovat koko elämänsä asuneet, on heille koti. Kertovat, että minun kotini ei ole koti ja osaavat jo olla todella ilkeitä ja satuttavia.
Asunto on meille vielä vähän pieni, uutta omistuasuntoa ei tunnu löytyvän, joten tässä pärjättävä. Lapsipäivinä tuntuu, että pää hajoaa, kun melua ei voi paeta minnekään. Ei ole omaa huonetta, jonne mennä edes viideksi minuutiksi.
Arkiöisin ehdin nukkua vain 5-6 h, kun lasten viennit ja haut sekä omat työmatkat vievät aikaa. Viikonloppuna lapset aloittavat meluamisen klo 6. Ei mahdollisuutta nukkua päiväunia tai olla hetkeäkään yksin. Olen ollut lähes koko eron jälkeisen ajan flunssassa putkeen kun lepoa ei saa.
Lapset tappelevat, meluavat, pistävät hanttiin. Vuokra-asunnossa pitää olla koko ajan hyssyttelemässä ja valvomassa, etteivät tuhoa paikkoja. Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa.
Valmiustilassa 24/7: ensin töissä, jossa asiakkaat vaativat 150 % suoritusta ja sitten kotona.
Haluaisin nauttia lasten seurasta. He kun oikeasti ovat ainoa arvokas mitä elämässäni on. Mutta olen niin väsynyt, ettei ajatus kulje. Olen henkisesti ja fyysisesti ihan poikki. Tulevaisuus näyttää toivottomalta: tätäkö loppuelämä? Ja samalla omatunto ilkkuu, että siitäs sait kun halusit parisuhteen, jossa on rakkautta. Hah haa, sellaista et tule saamaan koskaan, ja rangaistuksena arki tulee olemaan helvettiä.
Tukea ei oikein saa mistään. Äidiltäni sitä voisin saada, mutta hänen parantumaton syöpänsä taas paheni - en voi rasittaa. Ja ties vaikka syöpä olisi pahentunut, koska ero oli hänellekin kova paikka.
Mitä jos uuvuttaa niin, että menetän työni? Miten sitten elätän lapseni? Olenko kohta täysin yksin jos en ole riittävä äidiksi?
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Koska mies ei rakastanut. Vuosia järkkäsin kylpylälomia, mutta jos kerran vuodessa velvollisuudesta harrastetaan seksiä ja kerran vuodesta saa pusun poskelle, niin jostain se kertoo. Mies myös haukkui, nälvi, ei tukenut kun työpaikka meni, vanhempi kuoli. Ei puhunut tai halunnut asioita selvittää. Kyllä monella mun työkaverilla on myös perhe ja parisuhde, vaikka pitkät päivät. Mutta se vaatii tasa-arvoisen suhteen. Mun mies on kasvatettu siihen, että naisen paikka on kotona. Olen akateeminen ja hän suorittanut peruskoulun. Maailmankuvamme oli erilainen. Eikä ero ollut ”minun” vaan meidän. Ex vaan oli saamaton ja antoi minun tehdä likaisen työn. Ei hänkään halunnut jatkaa. Ja miten sitä yksin voisi ”päättää” jäädä kun toinen ei enhän sitoutunut suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa."
No tässä on tuskin takana exäsi oman ajan kaipuu vaan ihan se, että tuollaisessa tilanteessa lasta ei todellakaan se toinen vanhempi tule luokseen hakemaan. Jos lapselle opettaa että heti kun äiti kieltää, isä laukkaa paikalle lasta "pelastamaan" (tai toisinpäin; isä kieltää niin äiti pelastaa) niin ongelmien pitkittyminen ja paheneminen on sinun ja lapsen välillä ihan takuuvarma juttu. Jo tuo soittelu olisi aiheellista käydä exän kanssa läpi että hän ohjaisi lapsen puhumaan asiasta sen kieltäneen vanhemman kanssa, ei tilanteen ulkopuolelta toinen vanhempi voi tuollaiseen ottaa mitään kantaa.
Moni eronnut vanhempi tuntuu siinä vaiheessa kaipaavan sitä exäänsä, lasten toista vanhempaa tuekseen, kun omat keinot ei riitä. Tämä on toisaalta ihan luonnollista mutta eron jälkeen on vaan hyväksyttävä se, että kyllä sitten kummankin pitää ns. hoitaa oma tonttinsa ja jos ei lasten kanssa itse pärjää niin sitten on itse etsittävä ne keinot siihen, miten homma toimisi. Totta kai kumpikin vanhempi osaltaan huolehtii lasten kasvatuksesta ja yleisellä tasolla opettaa mm. sen että vanhempia pitää kunnioittaa mutta ei niin että esim. sitä toista vanhempaa huudetaan hätiin juuri silloin kun on vaikka joku riita lapsen kanssa.
Päin vastoin! Olen sanonut, että soittelun on loputtava. Mutta kun puhelinta ei saa takavarikoida, kun exä sitä mieltä että saatava soittaa. Minä en siis exän apuun ole kertaakaan turvautunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Koska mies ei rakastanut. Vuosia järkkäsin kylpylälomia, mutta jos kerran vuodessa velvollisuudesta harrastetaan seksiä ja kerran vuodesta saa pusun poskelle, niin jostain se kertoo. Mies myös haukkui, nälvi, ei tukenut kun työpaikka meni, vanhempi kuoli. Ei puhunut tai halunnut asioita selvittää. Kyllä monella mun työkaverilla on myös perhe ja parisuhde, vaikka pitkät päivät. Mutta se vaatii tasa-arvoisen suhteen. Mun mies on kasvatettu siihen, että naisen paikka on kotona. Olen akateeminen ja hän suorittanut peruskoulun. Maailmankuvamme oli erilainen. Eikä ero ollut ”minun” vaan meidän. Ex vaan oli saamaton ja antoi minun tehdä likaisen työn. Ei hänkään halunnut jatkaa. Ja miten sitä yksin voisi ”päättää” jäädä kun toinen ei enhän sitoutunut suhteeseen.
No miksi aloit edes seurustella tuollaisen luuserin kanssa, lapsista sun muusta puhumattakaan?! Olet kyllä melkoinen tollo. Itsekunnioitus, elämänhallinta ja omien voimavarojen arviontikyky puuttuvat sinulta täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa."
No tässä on tuskin takana exäsi oman ajan kaipuu vaan ihan se, että tuollaisessa tilanteessa lasta ei todellakaan se toinen vanhempi tule luokseen hakemaan. Jos lapselle opettaa että heti kun äiti kieltää, isä laukkaa paikalle lasta "pelastamaan" (tai toisinpäin; isä kieltää niin äiti pelastaa) niin ongelmien pitkittyminen ja paheneminen on sinun ja lapsen välillä ihan takuuvarma juttu. Jo tuo soittelu olisi aiheellista käydä exän kanssa läpi että hän ohjaisi lapsen puhumaan asiasta sen kieltäneen vanhemman kanssa, ei tilanteen ulkopuolelta toinen vanhempi voi tuollaiseen ottaa mitään kantaa.
Moni eronnut vanhempi tuntuu siinä vaiheessa kaipaavan sitä exäänsä, lasten toista vanhempaa tuekseen, kun omat keinot ei riitä. Tämä on toisaalta ihan luonnollista mutta eron jälkeen on vaan hyväksyttävä se, että kyllä sitten kummankin pitää ns. hoitaa oma tonttinsa ja jos ei lasten kanssa itse pärjää niin sitten on itse etsittävä ne keinot siihen, miten homma toimisi. Totta kai kumpikin vanhempi osaltaan huolehtii lasten kasvatuksesta ja yleisellä tasolla opettaa mm. sen että vanhempia pitää kunnioittaa mutta ei niin että esim. sitä toista vanhempaa huudetaan hätiin juuri silloin kun on vaikka joku riita lapsen kanssa.
Päin vastoin! Olen sanonut, että soittelun on loputtava. Mutta kun puhelinta ei saa takavarikoida, kun exä sitä mieltä että saatava soittaa. Minä en siis exän apuun ole kertaakaan turvautunut.
Saathan sinä omassa kodissasi takavarikoida puhelimen.
Toisaalta voi olla hyvä, että lapsi soittaa, ja valittaa ja huomaa, että vanhemmat pitävät yhtä. ( Vaikka se johtuisikon levon tarpeesa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa."
No tässä on tuskin takana exäsi oman ajan kaipuu vaan ihan se, että tuollaisessa tilanteessa lasta ei todellakaan se toinen vanhempi tule luokseen hakemaan. Jos lapselle opettaa että heti kun äiti kieltää, isä laukkaa paikalle lasta "pelastamaan" (tai toisinpäin; isä kieltää niin äiti pelastaa) niin ongelmien pitkittyminen ja paheneminen on sinun ja lapsen välillä ihan takuuvarma juttu. Jo tuo soittelu olisi aiheellista käydä exän kanssa läpi että hän ohjaisi lapsen puhumaan asiasta sen kieltäneen vanhemman kanssa, ei tilanteen ulkopuolelta toinen vanhempi voi tuollaiseen ottaa mitään kantaa.
Moni eronnut vanhempi tuntuu siinä vaiheessa kaipaavan sitä exäänsä, lasten toista vanhempaa tuekseen, kun omat keinot ei riitä. Tämä on toisaalta ihan luonnollista mutta eron jälkeen on vaan hyväksyttävä se, että kyllä sitten kummankin pitää ns. hoitaa oma tonttinsa ja jos ei lasten kanssa itse pärjää niin sitten on itse etsittävä ne keinot siihen, miten homma toimisi. Totta kai kumpikin vanhempi osaltaan huolehtii lasten kasvatuksesta ja yleisellä tasolla opettaa mm. sen että vanhempia pitää kunnioittaa mutta ei niin että esim. sitä toista vanhempaa huudetaan hätiin juuri silloin kun on vaikka joku riita lapsen kanssa.
Päin vastoin! Olen sanonut, että soittelun on loputtava. Mutta kun puhelinta ei saa takavarikoida, kun exä sitä mieltä että saatava soittaa. Minä en siis exän apuun ole kertaakaan turvautunut.
Ei eksä voi määrätä sitä, että onko lapsella puhelin silloin kun lapsi on sinun luonasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teet töitä yölläkin?
Asiakkaat vaativat. Jos on deadline aamulla, ja hommat ei valmiina klo 16 kun lapsia lähden hakemaan, niin pakkohan se on.
Työsi in sinulle liian vaativa.
Kuule ei se liian vaativaa ole. Työajat vaan ovat. Ja jokainen meidän firmassa on samassa tilanteessa. 10-14 h päivät ihan normi.
Onko sinulla toistaiseksi voimassa oleva työsopimus? Nimittäin jos silloin kieltäydyt yli 8h vuoroista ja muutenkin palkattomista ylitöistä, niin työnantaja ei voi sille asialle mitään.
Viime keväänä sain lähteä ison pörssiyhtiön palveluksesta juuri siksi, että otin esiin työajan noudattamisen. Ja viranomaistarkastuksessa löytyi tuntikirjauksia, jotka menivät laillisen yli. Ne olivat työnantajan määräämiä. Henkilövajetta oli, mutta lisää ei saanut palkata. Oli helpompaa maksaa ”ongelma” ulos kuin selittää tarkastajille tai käsitellä asiaa. Laittomaksi totesi liittoni, mutta minulle oli edullisinta ottaa iso kultainen kädenpuristus. Summa oli toki huomattava, koska tilanne oli räikeästi laiton.
Sen siis olen oppinut, että ei auta valittaa ylitöistä. Jos ei miellytä, niin on pakko lähteä uuteen. Jos valittaisin nyt, olisin ilman työtä. Mieluummin haen nykyisen sivussa muualle kaikessa hiljaisuudessa.
Unohda se deittailu ja uuden miehen pakonomainen metsästäminen nyt kokonaan. Ei ihminen siihen kuole jos elää välillä ilman parisuhdetta (tai deittailua). Uusi kumppani tulee kun on tullakseen, mutta hakemalla hakien sitä tuskin löytyy. Tuskin olisit itsekään valmis vielä uuteen suhteeseen. Teillä kaikilla on nyt toipumis- ja sopeutumisvaihe käynnissä, siihen jos vielä sotket liian äkkiä uuden miehen mukaan niin helvetti on irti; se tuskin mitenkään helpottaisi lastesi oloa.´ja teidän välejänne.
Keskity lepäämiseen ja itsesi hoivaamiseen aina silloin kun voit, ja koeta puhua lastesi kanssa tilanteesta, ymmärtäen että he ovat tällä hetkellä hämmentyneitä, surullisia ja vihaisia. Vielä parempi ehkä olisi, että hankkisit jotain perheterapia-apua. Ja ota myös selvää, olisiko sinulla mahdollisuus tehdä lyhempää työpäivää ainakin väliaikaisesti.
Kyllä kaikki järjestyy kunhan et panikoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Koska mies ei rakastanut. Vuosia järkkäsin kylpylälomia, mutta jos kerran vuodessa velvollisuudesta harrastetaan seksiä ja kerran vuodesta saa pusun poskelle, niin jostain se kertoo. Mies myös haukkui, nälvi, ei tukenut kun työpaikka meni, vanhempi kuoli. Ei puhunut tai halunnut asioita selvittää. Kyllä monella mun työkaverilla on myös perhe ja parisuhde, vaikka pitkät päivät. Mutta se vaatii tasa-arvoisen suhteen. Mun mies on kasvatettu siihen, että naisen paikka on kotona. Olen akateeminen ja hän suorittanut peruskoulun. Maailmankuvamme oli erilainen. Eikä ero ollut ”minun” vaan meidän. Ex vaan oli saamaton ja antoi minun tehdä likaisen työn. Ei hänkään halunnut jatkaa. Ja miten sitä yksin voisi ”päättää” jäädä kun toinen ei enhän sitoutunut suhteeseen.
No miksi aloit edes seurustella tuollaisen luuserin kanssa, lapsista sun muusta puhumattakaan?! Olet kyllä melkoinen tollo. Itsekunnioitus, elämänhallinta ja omien voimavarojen arviontikyky puuttuvat sinulta täysin.
Niin, asiat olivat alkuun ihan toisin. Mies muuttui vuosien varrella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auto? Ajokortti? Työ kuulostaa vaativalta ja tunteja tulee paljon, joten palkkakin lienee ihan kohtuullinen. Auto säästäisi paljon aikaa tuossa kuviossa, ihan ok pelin saa jo alle tonnilla niin pääsee ainakin alkuun.
Olen viestintäkonsultti, ja alan kulttuuriin on sisäänkirjoitettu tällaiset joustot ja ylityöt. Mun 2-3 h työt illalla ovat ihan normi alalla. Ylitöistä ei makseta. Palkka kohtuullinen, mutta ei niin hyvä, että lastenhoitajia voisi maksaa. Tai voisi joskus maksaakin, mutta pitäisi tietää etukäteen, ei voi 10 min ennen lähtöä järkätä hoitajaa hakemaan lasta.
Uutta työtä en halua hakea, vasta tämänkin sain ja työn haku nelikymppisenä kilpaillulla alalla oli kovaa. Ja täällä nukkumalähiössä niitä työpaikkoja ei olisikaan. Mutta ehkä tosiaan on pakko hakea uusi työ. Työnantajat tosin epäilevät, kun työnhakija hakee vuoden sisään jo toistamiseen työtä.Eipä paljon puhuta tästä työelämän ongelmasta, että vastuulliseksikin itsensä julistavat firmat vaativat sellaista venymistä, ettei siihen hommaan esim. vuoroviikkovanhempi taivu. Juuri perjantaina meinasi tulla töissä itku kun asiakas vaati joustoa just sillä hetkellä kun piti lähteä. Tuntui hölmöltä sanoa, että ei onnistu kriittinen juttu, koska mun lapsella ei ole ketään muuta hakemassa. Pomo tän keskustelun kuuli, mutta tuliko tukea? Ei.
Kerrot jämäkästi, että työskentelet toimistoajan puitteissa ja nyt pitää lähteä. Itsellänikin on lapsia, mitta kyllä korvaan särähtää se, että töistä pitää lähteä lapsiin vedoten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Koska mies ei rakastanut. Vuosia järkkäsin kylpylälomia, mutta jos kerran vuodessa velvollisuudesta harrastetaan seksiä ja kerran vuodesta saa pusun poskelle, niin jostain se kertoo. Mies myös haukkui, nälvi, ei tukenut kun työpaikka meni, vanhempi kuoli. Ei puhunut tai halunnut asioita selvittää. Kyllä monella mun työkaverilla on myös perhe ja parisuhde, vaikka pitkät päivät. Mutta se vaatii tasa-arvoisen suhteen. Mun mies on kasvatettu siihen, että naisen paikka on kotona. Olen akateeminen ja hän suorittanut peruskoulun. Maailmankuvamme oli erilainen. Eikä ero ollut ”minun” vaan meidän. Ex vaan oli saamaton ja antoi minun tehdä likaisen työn. Ei hänkään halunnut jatkaa. Ja miten sitä yksin voisi ”päättää” jäädä kun toinen ei enhän sitoutunut suhteeseen.
No miksi aloit edes seurustella tuollaisen luuserin kanssa, lapsista sun muusta puhumattakaan?! Olet kyllä melkoinen tollo. Itsekunnioitus, elämänhallinta ja omien voimavarojen arviontikyky puuttuvat sinulta täysin.
Tuliko itsellesi tuosta kommentista hyvä mieli? Ei taida olla asiat sinullakaan kaksisesti? Empatiakyvytön ihminen ei ole terve. Ja ennen kaikkea hän on paska ihminen ja tietää itsekin sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auto? Ajokortti? Työ kuulostaa vaativalta ja tunteja tulee paljon, joten palkkakin lienee ihan kohtuullinen. Auto säästäisi paljon aikaa tuossa kuviossa, ihan ok pelin saa jo alle tonnilla niin pääsee ainakin alkuun.
Olen viestintäkonsultti, ja alan kulttuuriin on sisäänkirjoitettu tällaiset joustot ja ylityöt. Mun 2-3 h työt illalla ovat ihan normi alalla. Ylitöistä ei makseta. Palkka kohtuullinen, mutta ei niin hyvä, että lastenhoitajia voisi maksaa. Tai voisi joskus maksaakin, mutta pitäisi tietää etukäteen, ei voi 10 min ennen lähtöä järkätä hoitajaa hakemaan lasta.
Uutta työtä en halua hakea, vasta tämänkin sain ja työn haku nelikymppisenä kilpaillulla alalla oli kovaa. Ja täällä nukkumalähiössä niitä työpaikkoja ei olisikaan. Mutta ehkä tosiaan on pakko hakea uusi työ. Työnantajat tosin epäilevät, kun työnhakija hakee vuoden sisään jo toistamiseen työtä.Eipä paljon puhuta tästä työelämän ongelmasta, että vastuulliseksikin itsensä julistavat firmat vaativat sellaista venymistä, ettei siihen hommaan esim. vuoroviikkovanhempi taivu. Juuri perjantaina meinasi tulla töissä itku kun asiakas vaati joustoa just sillä hetkellä kun piti lähteä. Tuntui hölmöltä sanoa, että ei onnistu kriittinen juttu, koska mun lapsella ei ole ketään muuta hakemassa. Pomo tän keskustelun kuuli, mutta tuliko tukea? Ei.
Kerrot jämäkästi, että työskentelet toimistoajan puitteissa ja nyt pitää lähteä. Itsellänikin on lapsia, mitta kyllä korvaan särähtää se, että töistä pitää lähteä lapsiin vedoten.
Toki alkuun jämäkästi sanoinkin, että sopimus loppuu klo 16, ja että tehtävät tulee antaa niin, että ehdin ne tekemään siihen mennessä. Tunnin työ ei voi tulla klo 15.50. Ilmoitin seuraavaksi, että joudun lähtemään klo 16, mutta voin poikkeuksellisesti joustaa ja jatkaa klo 18 kun olen kotona. Ei auttanut. Oli pakko sanoa, että en pysty jäämään yli 16, koska lapsi on haettava tarhasta, eikä siellä ole joustoa. Kurja fiilis jäi itselle. Todella arvoton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Koska mies ei rakastanut. Vuosia järkkäsin kylpylälomia, mutta jos kerran vuodessa velvollisuudesta harrastetaan seksiä ja kerran vuodesta saa pusun poskelle, niin jostain se kertoo. Mies myös haukkui, nälvi, ei tukenut kun työpaikka meni, vanhempi kuoli. Ei puhunut tai halunnut asioita selvittää. Kyllä monella mun työkaverilla on myös perhe ja parisuhde, vaikka pitkät päivät. Mutta se vaatii tasa-arvoisen suhteen. Mun mies on kasvatettu siihen, että naisen paikka on kotona. Olen akateeminen ja hän suorittanut peruskoulun. Maailmankuvamme oli erilainen. Eikä ero ollut ”minun” vaan meidän. Ex vaan oli saamaton ja antoi minun tehdä likaisen työn. Ei hänkään halunnut jatkaa. Ja miten sitä yksin voisi ”päättää” jäädä kun toinen ei enhän sitoutunut suhteeseen.
No miksi aloit edes seurustella tuollaisen luuserin kanssa, lapsista sun muusta puhumattakaan?! Olet kyllä melkoinen tollo. Itsekunnioitus, elämänhallinta ja omien voimavarojen arviontikyky puuttuvat sinulta täysin.
Sinä olet pelkkä paska!
Et mitään muuta!
Ohis
Vierailija kirjoitti:
5 vuotiaalle ero on rankka.
Pojat tarvivat liikuntaa tai ajatustyötä. Pelaatteko lautapelejä? Otatko heidät kokkaamaan kanssasi? Teette vuorotellen lempiruokia ja käytte yhdessä kaupassa, metsäretket, uimahalli?
Tuon ikäiset voivat jo ulkoilla lähipihalla kaksin. Jalkapallo mukaan.
Saatko noista ylitöistä palkkaa vai oletko kiinteistövälittäjä? Tee itsellesi selkeät rajat.
Tein aiemmin töitä markkinoinnissa ja en osannut lopettaa sähköposteja ja suunnittelua 8 tuntiin. Sitten päätin etten avaa työkonetta enää kotona. Arki parantui merkittävästi.
Jos sinulla on liukuma niin mikä kiire on olla töissä niin aikaisin? Voisitko rauhoittaa aamut itsellesi. Etkö voi tehdä etätöitä?
Ohis miten se liukuma aamu auttaa. Kun ap vie lapset tarhaan ja suuntaa töihin tiettyyn aikaan, jotta saa haettua lapset ajoissa.
Jos menee liukuman puitteissa myöh. töihin ne tunnit pitää tehdä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuotiaalle ero on rankka.
Pojat tarvivat liikuntaa tai ajatustyötä. Pelaatteko lautapelejä? Otatko heidät kokkaamaan kanssasi? Teette vuorotellen lempiruokia ja käytte yhdessä kaupassa, metsäretket, uimahalli?
Tuon ikäiset voivat jo ulkoilla lähipihalla kaksin. Jalkapallo mukaan.
Saatko noista ylitöistä palkkaa vai oletko kiinteistövälittäjä? Tee itsellesi selkeät rajat.
Tein aiemmin töitä markkinoinnissa ja en osannut lopettaa sähköposteja ja suunnittelua 8 tuntiin. Sitten päätin etten avaa työkonetta enää kotona. Arki parantui merkittävästi.
Jos sinulla on liukuma niin mikä kiire on olla töissä niin aikaisin? Voisitko rauhoittaa aamut itsellesi. Etkö voi tehdä etätöitä?
Ohis miten se liukuma aamu auttaa. Kun ap vie lapset tarhaan ja suuntaa töihin tiettyyn aikaan, jotta saa haettua lapset ajoissa.
Jos menee liukuman puitteissa myöh. töihin ne tunnit pitää tehdä takaisin.
Näin juuri. Voin mennä töihin vaikka klo 12, mutta jos yritän saada työtunnit tehtyä ennen klo 16, jolloin joudun lähtemään, niin helpolla matikalla voi laskea, että töissä oltava klo 8. Ja se tarkoittaa, että lapsi jätettävä tarhaan klo 7. Kotoa lähdettävä 6.30 jälkeen. Siinä ei paljon aamuja leppoisteta, ja klo 5 herätys hädin tuskin riittää. Isompi kuitenkin syö aamupalaakin kotona. Jos joskus nukun pitkään, niin klo 5.30 asti korkeintaan.
En ymmärrä miten minun elämän- ja ajanhallinnassa nyt on vikaa? Minusta tilanne on osin minusta riippumatta todella vaikea. Heti ensi viikolla en saa joustavampaa ja perhemuönteisempää työtä, löydä sopivaa asuntoa kun niitä ei tarjolla ole, voi käyttää autoa kun ei ole ajokorttia. Ja kyllä: etsin uutta työtä, uutta asuntoa ja ajan ajokortin heti kun vaan päivän tunnit siihen riittävät. Muuhun en pysty, ja siihen asti on rankkaa. Miten selviän NYT? Miten paljon maailmassa onkaan empatiakyvttömiä ihmisiä ja mistä se kumpuaa? Vai onko niin, että kaupan kassalle selvä yhtälö olisi: a) älä eroa vaikka mikä olisi b) muuta siihen Alepan viereen asumaan, niin työmatka on lyhyt c) vaihda töihin K-markettiin, jos työajat on huonot?
Ei kyllä ole ihme, että lasten tekeminen jää vähemmälle. Jos yhteiskunta haluaa lapsia, on työskentelyolosuhteissa tapahduttava muutos.
Auttaisiko ne etäpäivät edes alkuun?
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä ole ihme, että lasten tekeminen jää vähemmälle. Jos yhteiskunta haluaa lapsia, on työskentelyolosuhteissa tapahduttava muutos.
Auttaisiko ne etäpäivät edes alkuun?
Siihen aikaan kun työpäivät olivat lakisääteisesti 12-tuntisia oli perheiden keskimääräinen lapsiluku noin 5.
Jokaisella aikuisella ihmisellä pitäisi olla edes ajokortti. En ymmärrä ollenkaan, että akateemisella ihmisellä noin vaativassa työssä ei ole autoa käytössä. Luotettu siihen, että mies kuskaa koko perheen ihan loputtomiin. Jotain itsekunnioitusta nyt naiset ja hommatkaa myös tyttärillenne ajokortti, kummasti tuo itsenäisyyttä elämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä ole ihme, että lasten tekeminen jää vähemmälle. Jos yhteiskunta haluaa lapsia, on työskentelyolosuhteissa tapahduttava muutos.
Auttaisiko ne etäpäivät edes alkuun?
Siihen aikaan kun työpäivät olivat lakisääteisesti 12-tuntisia oli perheiden keskimääräinen lapsiluku noin 5.
Mitäs luulet, oliko ihan omasta tahdosta?
Sen sijaan fakta on, että lapsiluku pienentynyt edellisestä sukupolvesta. Ja mun vanhempien työaika oli 8 h. Kesällä vielä kesäaika.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella aikuisella ihmisellä pitäisi olla edes ajokortti. En ymmärrä ollenkaan, että akateemisella ihmisellä noin vaativassa työssä ei ole autoa käytössä. Luotettu siihen, että mies kuskaa koko perheen ihan loputtomiin. Jotain itsekunnioitusta nyt naiset ja hommatkaa myös tyttärillenne ajokortti, kummasti tuo itsenäisyyttä elämään!
Olen kaupunkilainen, en asu missään Espoon pitäjässä. Tässä ei ole kyse mistään itsenäisyyden puutteesta.
Mulla ei ollut mitään syytä hankkia korttia, koska asuin 18-32-vuotiaana Helsingin ydinkeskustassa, kaksi korttelia Stockalta. Kävelin kaikkialle. Järjetön olisi hankkinut yksin auton. Mihin sen parkkeeraisi vaikka Kalevankadulla?
Vanha koti perustettiin tarkoituksella toimivien kulkuyhteyksien varrelle. Ongelma on nyt, kun sormia napsauttamatta ei löytynyt väliaikaista vuokra-asuntoa nykyisen vierestä.
Maalaiset..
Alue: Aihe vapaa
"Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa."
No tässä on tuskin takana exäsi oman ajan kaipuu vaan ihan se, että tuollaisessa tilanteessa lasta ei todellakaan se toinen vanhempi tule luokseen hakemaan. Jos lapselle opettaa että heti kun äiti kieltää, isä laukkaa paikalle lasta "pelastamaan" (tai toisinpäin; isä kieltää niin äiti pelastaa) niin ongelmien pitkittyminen ja paheneminen on sinun ja lapsen välillä ihan takuuvarma juttu. Jo tuo soittelu olisi aiheellista käydä exän kanssa läpi että hän ohjaisi lapsen puhumaan asiasta sen kieltäneen vanhemman kanssa, ei tilanteen ulkopuolelta toinen vanhempi voi tuollaiseen ottaa mitään kantaa.
Moni eronnut vanhempi tuntuu siinä vaiheessa kaipaavan sitä exäänsä, lasten toista vanhempaa tuekseen, kun omat keinot ei riitä. Tämä on toisaalta ihan luonnollista mutta eron jälkeen on vaan hyväksyttävä se, että kyllä sitten kummankin pitää ns. hoitaa oma tonttinsa ja jos ei lasten kanssa itse pärjää niin sitten on itse etsittävä ne keinot siihen, miten homma toimisi. Totta kai kumpikin vanhempi osaltaan huolehtii lasten kasvatuksesta ja yleisellä tasolla opettaa mm. sen että vanhempia pitää kunnioittaa mutta ei niin että esim. sitä toista vanhempaa huudetaan hätiin juuri silloin kun on vaikka joku riita lapsen kanssa.