Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kanssa raskasta eron jälkeen
08.03.2020 |
Onko muilla samoja kokemuksia? Ja helpottaako tämä?
Erosin vajaa 3 kk sitten pitkästä liitosta, koska mieheni ei enää vuosiin ollut rakastanut. Ero oli siis välttämättömyys, koska elämä ilman rakkautta satutti joka päivä. Virallisesti minä tein aloitteen, mutta mies ei vastaan pannut.
Meillä on kohta 5 ja 8-vuotiaat pojat. Uusi arki on niin rankkaa, etten tiedä miten jaksan. Paluuta vanhaan ei ole, mutta monesti tulee mieleen, että olisiko pitänyt jäädä, niin ei olisi ollut arki näin rankkaa. Sillä aiemmin hengitin rakkaudetonta elämää joka päivä, mutta olihan se arki jaettuna helpompaa. Nyt elän edelleen (luonnollisesti tässä vaiheessa) yksin, ja koen kovaa yksinäisyyttä ja ajatuksia, etten ehkä enää koskaan tule kokemaan rakkautta.
Viimeisen 2,5 kk aikana on tapahtunut paljon: eropäätös, uuden vuokra-asunnon hankinta, muutto, kodin ja rutiinien luominen. Samaan aikaan on pitänyt jaksaa pitkää päivää vaativassa työssä.
Lapset ovat 50/50 luonani, mutta ovat isän poikia. Jatkuvasti protestoivat, että joutuvat välillä luokseni. Ex jäi vanhaan kotiin kun tarpeeksi minua painosti, ja toki lapsille tuo asunto, jossa ovat koko elämänsä asuneet, on heille koti. Kertovat, että minun kotini ei ole koti ja osaavat jo olla todella ilkeitä ja satuttavia.
Asunto on meille vielä vähän pieni, uutta omistuasuntoa ei tunnu löytyvän, joten tässä pärjättävä. Lapsipäivinä tuntuu, että pää hajoaa, kun melua ei voi paeta minnekään. Ei ole omaa huonetta, jonne mennä edes viideksi minuutiksi.
Arkiöisin ehdin nukkua vain 5-6 h, kun lasten viennit ja haut sekä omat työmatkat vievät aikaa. Viikonloppuna lapset aloittavat meluamisen klo 6. Ei mahdollisuutta nukkua päiväunia tai olla hetkeäkään yksin. Olen ollut lähes koko eron jälkeisen ajan flunssassa putkeen kun lepoa ei saa.
Lapset tappelevat, meluavat, pistävät hanttiin. Vuokra-asunnossa pitää olla koko ajan hyssyttelemässä ja valvomassa, etteivät tuhoa paikkoja. Jokaisen kiellon jälkeen isompi soittaa exälleni ja sepittää omia liioiteltuja tarinoita tapahtuneesta ja itkee hakemaan kotiin. Ex ei tietysti hae, koska kaipaa omaa aikaa.
Valmiustilassa 24/7: ensin töissä, jossa asiakkaat vaativat 150 % suoritusta ja sitten kotona.
Haluaisin nauttia lasten seurasta. He kun oikeasti ovat ainoa arvokas mitä elämässäni on. Mutta olen niin väsynyt, ettei ajatus kulje. Olen henkisesti ja fyysisesti ihan poikki. Tulevaisuus näyttää toivottomalta: tätäkö loppuelämä? Ja samalla omatunto ilkkuu, että siitäs sait kun halusit parisuhteen, jossa on rakkautta. Hah haa, sellaista et tule saamaan koskaan, ja rangaistuksena arki tulee olemaan helvettiä.
Tukea ei oikein saa mistään. Äidiltäni sitä voisin saada, mutta hänen parantumaton syöpänsä taas paheni - en voi rasittaa. Ja ties vaikka syöpä olisi pahentunut, koska ero oli hänellekin kova paikka.
Mitä jos uuvuttaa niin, että menetän työni? Miten sitten elätän lapseni? Olenko kohta täysin yksin jos en ole riittävä äidiksi?
Kommentit (146)
Kovin monesti erotilanteessa unohdetaan se LAPSEN ETU. Onko lapsen etu välttämättä viikko/viikko. Lapset oireilevat hyvinkin rankasti vanhempiensa eroa. Vanhempien ero, jossa ei kumpikaan vanhemmista tue lapsia erossa vaan äiti uupuu ja tinderöi jo uusia treffejä. Heitellään vaan viikko/viikko kodista toiseen. Kyllä sinun tapauksessasi olisi ihan järkevää luopua ainakin alkuun tuosta systeemistä ja kun lastenkin kipuilu vähenee, niin tilannetta voi katsoa uudelleen.
Åiti ei jaksa ja isä ei jaksa/kiinnosta ja lapset jää yksinään oman kipunsa keskellä.
Terapia on ihan hyvä keksintö .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä miksi erosit? Jos työpäivät noin pitkiä ja lisäksi työmatkat. Eihän sitä miestä ehdi juurikaan nähdä. Pelkkä rakkaudettomuus huono syy, jos ei mitään väkivaltaa yms ollut. Eikö vaikka kulpyläloma silloin tällöin yms yksin olisi auttanut jaksamaan edes siihen asti, että molemmat lapset koulussa ja pystyvät kulkemaan bussilla keskenään? Miksi sinulla ei ole autoa?
Rakkaudettomuus on ihan hyvä syy erota.
Ap on itse tehnyt elämästään raskasta laittamalla työn etusijalle. Vaikkei hänellä olisi lapsia, niin hänellä olisi silti raskasta.Onko se tosiaan joka kerta? Tilanne kun ei eroamalla muuttunut APn tapauksessa, mutta arjen pyöritys vaikeutui. Lapset tottakai reagoi, eivätkä ole tyytyväisiä tilanteeseen. Ei se ramppaaminen kahden huushollin väliä mitään hauskaa puuhaa ole ja perhettä ei enää ole.
Minusta kuulostaa siltä että lapset vain nyt roikkuvat tilanteen mukana ja tilanne on kaoottinen. Äiti ei jaksa, lapsetkin ovat stressitilassa ja nyt vasta sitten näkevätkin tilanteen onnettomuuden.
Toki maito on kaatunut jo, mutta mielestäni AP on tehnyt virheen eron ottaessaan tässä vaiheessa kun lapset ovat noin pieniä. Alkuperäiseen ongelmaan olisi voitu keksiä muu ratkaisu ja erota myöhemmin. Mietin myös milloin se rakkaus yhtäkkkä hävisi. Onko sitä ollut vielä kun toinen lapsi on tehty? Miksi asioihin ei puututa silloin kun alamäki on tulossa vaan odotetaan että se mäki loppuu ja ollaan pohjalla.
Kyllä se on, silloin kun rakkaudettomuus on pilkkaa, ivaa, haukkumista ja välinpitämöttömyyttä. Tuollainen kohtelu tekee huonoa hyvinvoinnille. On parempi olla yksin vaikka raskaammissa olosuhteissa, kuin helpommissa olosuhteissa haukuttavana.
En lukenut koko ketjua, toki henkinen väkivalta muuttaa tilannetta. Kysyinkin kuitenkin onko se rakkaudettomuus aina hyvä syy erota. Se voi ilmetä muutoinkin kuin noin rajusti. Pohdin asiaa enempi yleisellä tasolla.
Itse olen valinnut jäädä rakkaudettomaan liittoon juuri pienen lapsen takia. Ero tulee sitten, kun lapsellakin on jo ”oma” elämä eli voi mennä itsekseen, eikä tarvi 100% vahtimista. Nyt väliajalla pärjään itse asiassa erinomaisesti, koska satsaan kaiken liikenevän ajan itseeni esim. mulla on harrastus, joka antaa valtavasti energiaa. Miehelle en enää aikaani uhraa, enkä todellakaan järjestä mitä kahdenkeskistä. Koko perheenä kyllä reissataan. Mies on myös niin vähän kotona, että välttely on helppoa.
Jos mies on vielä todella vähän kotona, niin ketä tuollainen liitto palvelee? Korkeintaan miestä, koska olet kodinhoitaja ja lasten piika. Mitä jos hänellä olisikin sivusuhde ja saisit tietää sen kaikkien noiden vuosien jälkeen? Eikö kannattaisi miettiä vielä valintojaan, koska marttyyrikruunua et haudallesi saa.
Tässä taas malliesimerkki siitä, kuinka oikea av-mamma ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Tuon kommentoimasi viestin kirjoittaja asettaa etusijalle LAPSENSA hyvinvoinnin. Mutta ilmeisesti sinun mielestäsi olisi parempi olla tinderöimässä panoseuraa ja lapsi kuunnelkoot vieressä. Sitä paitsi jos tunneyhteys mieheen on jo kokonaan katkennut, mitä ihmeen väliä on sivusuhteella? Sinä tässä et ole miettinyt valintoja, vaan menet pelkästään tunteella.
-eri
Jännä kuinka täällä ihmiset ei jaksa lukea viestiketjua ja kommentoivat sitten ihan asian vierestä.
Lisäksi ap on varmasti miettinyt työn vaihtoa. Mutta on vastuullista vanhemm<uutta huolehtia perheen toimeentulosta ja tehdä työtä, sormia napsauttamalla ei kaikilta aloilta uutta hyvää työpaikkaa löydy. Vaikka nyt on rankkaa, työ kuitenkin mahdollistaa riittävän toimeentulon, ja jatkossa toivottavasti paremman asunnon jne. Kyllähän tuo ap:n tilanne kuulostaa mahdottoman rankalta. Mutta tulee kesä, ehkä löytyy uusi asunto ja uusi työkin. Lapset sopeutuvat. Elämä on nyt kuitenkin kaikille parempaa siinä suhteessa, ettei ap:n tarvitse sietää jatkuvaa mitätöintiä ja lasten nähdä sellaista parisuhdetta.
Ei mulla mitään erityisiä vinkkejä ole. Joku oma harrastus voisi kaikesta huolimatta olla voimaannuttava, vaikka yksi tanssitunti viikossa? Onko tukiverkostoa? Ystäviä, jotka tulisivat käymään? Tinder-treffit kannattaa kyllä vielä tuossa vaiheessa jättää ja keskittyä rakentamaan toimivaa arkea ja omaan hyvinvointiin (juu, ei se ole vain omaan napaan tuijottamista, kyllä lasten hyvinvoinnin edellytyksenä on hyvinvoiva äiti).
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla mitään erityisiä vinkkejä ole. Joku oma harrastus voisi kaikesta huolimatta olla voimaannuttava, vaikka yksi tanssitunti viikossa? Onko tukiverkostoa? Ystäviä, jotka tulisivat käymään? Tinder-treffit kannattaa kyllä vielä tuossa vaiheessa jättää ja keskittyä rakentamaan toimivaa arkea ja omaan hyvinvointiin (juu, ei se ole vain omaan napaan tuijottamista, kyllä lasten hyvinvoinnin edellytyksenä on hyvinvoiva äiti).
Ai tanssitunti, kun ei kerkeä nukkuakaan? Enpä lähtis tuohon. Tai kävisin tunnilla vain lapsivapailla viikoilla. Mutta nähdäkseni hän kyseli neuvoja niihin viikkoihin, kun lapset ovat paikalla, ja tanssitunti ei siinä kyllä auta vaan pahentaa kaaosta.
Mä koin eron aivan toisin. 3 lasta 3-12v, samaan osui vielä muuton yms lisäksi äidin sairastuminen, kuolema ja työpaikan vaihto.
Arki oli ihanaa kun ei tarvinnut ajatella aikuista joka ei rakastanut eikä arvostanut. Nauru palasi elämään:)
Niin ja siihen aikaan mies piti lapsia vain 1 vrk/ 2 vkoa! Nyt on tosi helppoa kun on vuoroviikot!
Asennekydymys
Alue: Aihe vapaa
Kuten moni onkin jo sanonut, sulla ei ole raskasta LASTEN kanssa vaan tuon ylisuuren, kohtuuttoman TYÖMÄÄRÄSI kanssa. Tuo työmäärä ei kerta kaikkiaan sovi yksinhuoltajalle. (Sanoo ainakin tämä totaali-yh.) Sun on pakko saada siihen muutos. Sitten kerkeät nukkua tarpeeksi ja saat muutkin asiat elämässä reilaan.