Lue keskustelun säännöt.
Laulukoetrauma vaivaa monia: Oletko yksi heistä?
Nuotin vierestä
05.03.2020 |
Minä olen. Toisella luokalla, vuonna 1980, piti vielä laulaa luokan edessä. Luokkakavereita nauratti ja sain arvosanaksi kuutosen. Kolmannella luokalla kieltäydyin laulamasta edes siivouskomerossa ja sain jälki-istuntoa. Neljännellä luokalla sain onneksi soittaa pianoa ja sain muistaakseni yhdeksikön.
Onko sinulla samanlaisia muistoja? Vieläkö asia häiritsee? Itse ilahduin pari vuotta sitten näkemästäni dokumentista, jossa todistettiin, miten aikuinenkin voi oppia laulamaan. Niinpä olenkin päättänyt, että ostan itselleni 50-vuotislahjaksi laulutunteja. Ties vaikka uskaltaisi kirkossa mumista mukana tai jopa kännissä hoilata karaokessa.
Kommentit (33)
En ole.
Osaan laulaa. Eikä opettaja pilkannut ketään, edes niitä huonoja.
Voikkqtuntitraumat jäi kyllä.
Kai voikkamaikat joita oon nähnyt on kiusaajia: pilkattiin kömpelöitä, luokan ainutta lihavaa ja silmälasipäisiä. Tai sitä josta maikka ei muuten vaan tykännyt.
Lellipennut oli liikunnanharrastajia, mut siinäkin piti olla maikqn mieleinen laji.
Esim kaveri oli telinevoikkaaja, maikka ei tykännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä ihmettelen, miksi joku aineenopettaja omalla käytöksellään aiheuttaa tarkoituksellista inhoa omaa oppiainettaan kohtaan. Ei kai kukaan tosissaan voi kuvitella, että kaikki ovat yhtä hyviä ja innostuneita kuin opettaja itse.
-90-luvun alku, kolmannen luokan laulukokeessa laulettiin luokan edessä. Vuorotellen piti käydä luikauttamassa laulu. Jännitti, valitsin sellaisen laulun jonka muutkin, vaikka en tykännyt laulusta, enkä oikein osannutkaan sitä, ääni tärisi ja en saanut laulettua kuin pienen pätkän. Oli todella kamalaa. Sen jälkeen jännitin kaikkia esiintymisiä ihan hirveästi, vaikka siihen asti esiintyminen oli ollut parasta mitä tiesin. Eli trauma jäi todellakin.
Mitenkähän tää on aikanaa perusteltu opetussuunnitelmissa? Ja miksi kaikki vanhat musiikinopettajat ovat hiirenhiljaa näistä?
En myöskään muistaettä jumppamaikatkaan olisivat mitenkään selittäneet sitä että iso osa ikäluokan lapsista syrjäytettiin liikunnasta.
Selityksiä kaivataan.
Onko se laulukoe nyt sitten paha? Minulle esim. käsityöt oli yhtä tuskaa. En osannut kutoa ja tuli niin pientä (kireää) jälkeä, että opettajakaan ei saanut puikkoa läpi. Vein sukat aina kotiin, jossa purin kutomani ja äitini kutoi jatkamaansa.
Sama ompelussa.
Kuvis oli kivaa, mutta mitään en saanut ikinä tunnilla aikaiseksi. Tein kaiken kotona.
Liikunta, sielläkin joutui tekemään jotain esityksiä välillä. Ei sekään ollut kaikista hauskaa.
Tuosta laulukokeesta, sainkin neljännellä yllättäen ysin ja menin kuoroon. Olen perheeni ainut jollakin tavalla musikaalinen ihminen. Aloitin myös soittoharrastuksen.
En olisi alkanut harrastamaan musiikkia, jollen olisi saanut laulusta kiitettävää. Opettaja ikäänkuin löysi musikaalisuuden minusta. Minusta oli sitäpaitsi mukava harjoitella laulu- ja soittokokeeseen. Istuin kylmässä saunassa ja soitin varpunen jouluaamuna. Sieluni sykähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitten ilmeisesti ainut, jolla ei ole mitään traumaa laulukokeesta. Siinä opetellaan esiintymään ja äänenkäyttöä. Ja tosiaan voi löytyä piilomusikaalisuutta myös.
Opetellaan vain viittä kieltä ja nipistetään taideaineista. Osataan useita kieliä, mutta ei ole mitään sanottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikoinaan laulunumero laskettiin mukaan keskiarvoon, joten suvussa suurin osa yksinkertaisesti kieltäytyi laulamasta. Oli parempi saada laulunumeroksi "-" kuin "4", koska viivaa ei otettu mukaan keskiarvoon. Jatkoin tätä samaa tapaa. Vasta kun laulunumeron tilalle tuli musiikinnumero, sain 8 tai 9, koska kokeessa oli musiikinteoriaa ja osasin soittaa pianoa.
Yllätyin kovasti, kun lapseni ovat laulaneet kuorossa ja ovat selkeästi musikaalisia. Heillä ei ole ollut mitään omituisia laulukokeita ilman minkäänlaista harjoittelua.
Olen jutellut asiasta useamman musiikinopettajan kanssa. Keskustelin tässä yhteydessä siitä kuinka tutkimusten ja omien kokemusten mukaan se on kaikkein traumatisoivin koulumuisto ja hiljentänyt useita sukupolvia. Ainoat saamani perustelut:
"on niin kiva kun oppilaat laulaa mulle"
"musta on niin ihana kuulla miten oppilaat laulaa"
"olen utelias kuulemaan jokaisen lauluäänen"
"on ihanaa kun oppilaat jakaa kanssani jotain niin henkilökohtaista, kuin oma ääni ja laulutaito. saatan olla ainoa, joka ne pääsee ikinä kuulemaan."
"on kiva kiduttaa oppilaita *naurun remakkaa*"
Eli syy: oma mielihyvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama asia jos lapsille annettaisiin todistukseen numero sen mukaan miten kaunis lapsi on opettajansa mielestä. Laulukokeesta sain aina vitosen, ulkonäöstä olisi takuulla tullut nelonen.
Ei tuollaista laulukoetta pitäisi olla enää ollenkaan. Ja ainakaan sitä EI saisi arvostella numeraalisesti!
Eihän kukaan laulutaidolleen voi yhtään mitåän.
Se on suorastaan törkeää arvostella toisen laulutaitoa ja nöyryyttävää.
Nyt loppu tuollaiselle ihan oikeesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina olen ollut sen verran jääräpää, että kun tykkään soittaa, laulaa, piirtää ja maalata, niin vaikken mitään näistä osaa hyvin harrastan niitä kuitenkin. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka jättävät asioita tekemättä vain koska eivät ole hyviä niissä. Ai niin, ja ihan varmasti olen surkea kirjoittajakin, mutta harrastan sitä silti. 😁👍
Kyllä olen! Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt 1999 ja käynyt kouluni 2000-luvulla. Oli vähän vanhanaikainen ope...