Lue keskustelun säännöt.
Lihavien syyllistäminen on nyt virallisesti kiellettyä
04.03.2020 |
Lihavuuden uusi hoitosuositus painottaa syyllistämisen välttämistä
Lihavuuden uudistetussa hoitosuosituksessa korostuvat kannustavuus ja myönteinen ilmapiiri. Kaikenlaisesta ylipainoon ja lihavuuteen yhdistyvästä syyllistämisestä halutaan eroon.
– Karsitaan pois kaikki huonoa oloa tuottava ilmapiiri, jota lihavuuden hoitoon on mahdollisesti aiemmin liittynyt, sanoo hoitosuosituksen tekemiseen osallistunut professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopiston Lihavuustutkimusyksiköstä.
https://yle.fi/uutiset/3-11238943
Toivottavasti sanoma kunnioittaa uusia ohjeita :)
Kommentit (379)
Lihavat haukkuvat tässä muita eikä toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen juuri laihduttamassa loppuja 30 kilon ylipainosta, jota kannoin kymmenen vuotta. Vähemmän lihava olen ollut lapsesta saakka, ihan jo neuvolakortista löytyy mainintoja, että painoon on pakko alkaa kiinnittää huomiota. Ruokailu perheessämme oli varsin laadutonta: voileipää, nakkia ja makkaraa, karkkia, keksiä, juustoja, ruskeakastikkeita, kermaa... Salaattia ei kukaan tehnyt, eikä sitä oltaisi syötykään. Äiti sanoi, että kotiruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja minähän jaksoin. (Rakastin syömistä ja rakastan edelleen, ruoka maistuu ihanalta.) Jaksoin kaksi, kolme, neljä lautasellista ja kylkeen kolme leipää paksulla voilla. Äiti oli tyytyväinen kun lapsi syö niin hyvin. Käyriä ei pidä tuijottaa, hän sanoi. Olet lapsenpyöreä, lasten kuuluu olla pyöreitä. Pituuskasvu korjaa tilanteen. Niinhän nykyäänkin äidit sanovat kun lapsen lihavuudesta mainitaan. Tai että lapsi on roteva. Laitetaan facebookiin kuva, että eihän tämä näytä ylipainoiselta, eikä kukaan kehtaa sanoa, että näyttää. Minäkin olin lihava, eikä tullut mitään korjaavaa pituuskasvua, koska sain liikaa energiaa.
Kylmä totuus on se, että ihminen laihtuu syömällä vähemmän kaloreita. Sen voi toteuttaa tietysti monella tavalla, mutta kyllä se kirpaisee. Hyvästi santsilautaset, rasvakastikkeet ja kaiken maailman kahviherkut. Tai jos syö kahviherkut, jättää syömättä seuraavan ruuan, valinta on oma. Itse valitsen nykyään ruuan syömisen herkun sijaan. Ympäristö kannustaa lihomaan koko ajan. Tajusin vasta tänä vuonna, liki 40-vuotiaana, että kaikkea mitä kaupassa myydään, ei ihan oikeasti tarvitse ostaa. Eikä pidä. Vähintään puolet kaupassa olevista elintarvikkeista on roskaa, jota ei pidä koriinsa laittaa saati suuhunsa. Kaupassa ei käydä mielihalun takia ostamassa sipsuja, kaupasta ei osteta ollenkaan sipsuja, koskaan. Paitsi sinne lasten synttäreille kerran tai kaksi vuodessa.
Kaloripitoisia herkkuja syödään todellakin vain juhlissa, ne eivät ole arkiruokaa. Eivät edes joka viikkoisia ruokia. Eivät rasvajuustot, kermat, pullat tai viini. Tai jos ovat, et syö sinä päivänä mitään muuta, kuten todettu. Kas näin, ja pysyt normaalipainoisena, se vaatii jatkuvaa työtä, itsekuria ja kieltäytymistä houkutuksista. Varsinkin meillä, jotka rakastamme syömistä. Mutta tämähän on syyllistämistä, hyi minua kun sanoin sen ääneen.
Eipä tuo syyllistämistä ole.
Esimerkiksi Rakel Lignell osasi kyllä laihtua, mutta sitten lihoi, vaikka kirjoitti hienon kirjankin.
Toisaalta voi ajatella myös niin, että nykyisin psykopaatti pärjää yhteiskunnassa parhaiten, koska silloin puuttuu se tunnesidos. Sama pätee syömiseenkin: jos pystyy katkaisemaan tunnesiteen syömisestä saatuun mielihyvään, varmasti laihtuu. Eli enemmän psykopatiaa, vähemmän tunteita.
:D painonhallintaan kykenevä on psykopaatti, sipsejä ja munkkeja rakastava on terve tunneihminen?
En ole aikoihin nauranut näin!
Voi kai asian noinkin nähdä, jos ei näe viestin oikeaa sisältöä.
Kas kun ei lihavuusholokausti! :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Kas kun ei lihavuusholokausti! :D :D :D
Kohtahan tuo on käsillä. Kun koronavirus tulee, niin lihavat elävät vararavinnollaan pisimpään. Laihat kuolevat ensin.
"Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon."
Ilmeisesti lihavat haluavat olla ihan oma rotunsa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon."
Ilmeisesti lihavat haluavat olla ihan oma rotunsa. :D
Miten tajuat sanan TAI jälkeen olevan asian? Wikin mukaan se on "Etnisellä ryhmällä tarkoitetaan ihmisjoukkoa, jonka katsotaan muodostavan erillisen ryhmän, joka perustuu sen jäsenten yhteiseen kulttuuriperintöön, uskontoon, kieleen, alkuperämaahan tai ulkonäköön."
Vierailija kirjoitti:
Ei se lääkäri sinne ihmisen kotiin pääse valvomaan mitä se ihminen oikeasti tekee. Sen takia pitäisi olla suljettuja hoitolaitoksia, joissa syömistä ja liikkumista valvotaan jatkuvasti.
On se ihme että esim. vankileireillä ei vangit ole lihonneet 200kg painoon. Vai onko siellä geenitestit vangeille, että ottavat vain "laihuusgeenisiä" leireille?
Kaikenmaailman tekosyitä.
No on se ihme! Not.
Ymmärrätkö, että lihavia ovat myös 80-kiloiset ja varmasti on 80-kiloisia vankejakin, jopa painavampiakin.
Ärysttää, että nykykeskustelussa ihan kaikki ylipainoiset, lihavat, sairaalloisen lihavat ja liikuntakyvyttömäksi lihoneet niputetaan samaan massaan ja kuvitellaan kaikilla olevan samat ongelmat ja samat aiheuttajat ja samat ratkaisut asiaan. Se ei ole rakentavaa itse asiankaan kannalta, koska se ei auta lihavia ihmisiä laihtumaan eikä ketään ymmärtämään yhtään mitään.
Ja kaikki keskitysleirivertaukset ovat mauttomia tai ainakaan kenenkään, joka niitä viljelee ei kannata puhua mitään terveydestä. Hänelle läskit ovat vain esteettinen ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aha.. onko syyllistämistä sanoa että syö vähemmän?
Syyllistämistä on, jos tarkoituksesi on saada kohde tuntemaan syyllisyyttä.
Mutta miksi sinun pitäisi päästä sanomaan, että syö vähemmän? Ajatteletko, että sanasi voisivat jotenkin auttaa ylipainoista, esim. tuoda hänelle jonkun ratkaisevan oivalluksen että totta tosiaan, voisin varmaan syödä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen juuri laihduttamassa loppuja 30 kilon ylipainosta, jota kannoin kymmenen vuotta. Vähemmän lihava olen ollut lapsesta saakka, ihan jo neuvolakortista löytyy mainintoja, että painoon on pakko alkaa kiinnittää huomiota. Ruokailu perheessämme oli varsin laadutonta: voileipää, nakkia ja makkaraa, karkkia, keksiä, juustoja, ruskeakastikkeita, kermaa... Salaattia ei kukaan tehnyt, eikä sitä oltaisi syötykään. Äiti sanoi, että kotiruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja minähän jaksoin. (Rakastin syömistä ja rakastan edelleen, ruoka maistuu ihanalta.) Jaksoin kaksi, kolme, neljä lautasellista ja kylkeen kolme leipää paksulla voilla. Äiti oli tyytyväinen kun lapsi syö niin hyvin. Käyriä ei pidä tuijottaa, hän sanoi. Olet lapsenpyöreä, lasten kuuluu olla pyöreitä. Pituuskasvu korjaa tilanteen. Niinhän nykyäänkin äidit sanovat kun lapsen lihavuudesta mainitaan. Tai että lapsi on roteva. Laitetaan facebookiin kuva, että eihän tämä näytä ylipainoiselta, eikä kukaan kehtaa sanoa, että näyttää. Minäkin olin lihava, eikä tullut mitään korjaavaa pituuskasvua, koska sain liikaa energiaa.
Kylmä totuus on se, että ihminen laihtuu syömällä vähemmän kaloreita. Sen voi toteuttaa tietysti monella tavalla, mutta kyllä se kirpaisee. Hyvästi santsilautaset, rasvakastikkeet ja kaiken maailman kahviherkut. Tai jos syö kahviherkut, jättää syömättä seuraavan ruuan, valinta on oma. Itse valitsen nykyään ruuan syömisen herkun sijaan. Ympäristö kannustaa lihomaan koko ajan. Tajusin vasta tänä vuonna, liki 40-vuotiaana, että kaikkea mitä kaupassa myydään, ei ihan oikeasti tarvitse ostaa. Eikä pidä. Vähintään puolet kaupassa olevista elintarvikkeista on roskaa, jota ei pidä koriinsa laittaa saati suuhunsa. Kaupassa ei käydä mielihalun takia ostamassa sipsuja, kaupasta ei osteta ollenkaan sipsuja, koskaan. Paitsi sinne lasten synttäreille kerran tai kaksi vuodessa.
Kaloripitoisia herkkuja syödään todellakin vain juhlissa, ne eivät ole arkiruokaa. Eivät edes joka viikkoisia ruokia. Eivät rasvajuustot, kermat, pullat tai viini. Tai jos ovat, et syö sinä päivänä mitään muuta, kuten todettu. Kas näin, ja pysyt normaalipainoisena, se vaatii jatkuvaa työtä, itsekuria ja kieltäytymistä houkutuksista. Varsinkin meillä, jotka rakastamme syömistä. Mutta tämähän on syyllistämistä, hyi minua kun sanoin sen ääneen.
Miksi ylipainonsa pois laihduttaneet ihmiset tulevat usein niin ylimielisiksi kuten sinäkin? Oletko nyt siirtynyt parempien ihmisten joukkoon, kun olet laihtunut?
Jokainen laihduttanut kuvittelee aina kuuluvansa siihen pariin prosenttiin, jotka pystyvät pitämään uuden alhaisemman painonsa. Valitettavasti vaan suurin osa ei siihen kuulu.
Laihtuminen ei vielä auta, kun se työ kestää loppuelämän ja keho tekee kaikkensa kerätäkseen kilot takaisin. Sinäkin saatat vielä kokea sen hetken kun itsekurisi ei kestä vaan epäonnistut kerta toisensa jälkeen etkä siihen hetkeen enää kaipaa lisäksi muiden syyllistämistä ja kehoituksia ottaa itseäsi niskasta kiinni.
Suhtautumisesi ei yllätä minua lainkaan, jos yritit loukata sillä tai piikitellä, epäonnistuit. Kohtaan tätä samaa nykyään jatkuvasti 50+ sukulaistädeiltä, joille on hirvittävän kova pala kun laihduin. En olekaan enää yksi heistä, yksi "meidän suvun pulskista naisista". Olen petturi. Heitä selvästi ahdistaa herkutella seurassani entiseen tapaansa, ottaa toista lautasellista ja syödä kahvin kanssa joka kerta herkkuja. Minä en tietenkään enää niin tee, ja ymmärrän että tuntuu vaikealta kun yksi ei enää osallistukaan ruokaorgioihin. Vähän kuin absolutisti ryyppyporukan seurassa, molemmat tuntevat olonsa kiusaantuneiksi.
Puukkoa sataa sekä selkään että suoraan päin näköä. Keskustelu alkaa usein "voi hirveää miten sä olet laihtunut". Niin, siis juuri ja juuri normaalipainoiseksi. Parempaa ihmisyyttä toistellaan, ja että minussa on edelleen muita vikoja, joita ei laihdutuksella korjata. On toki, en sitä kiellä, mutta en myöskään pidä asiallisena ruotia ja roastata toista niin. Lihon tietysti uudestaan, en pysty pitämään tällaista ruokavaliota jatkossa, en tietenkään. Ja olenko sairastunut ortoreksiaan, älä ainakaan lapsille välitä noin sairasta kuvaa syömisestä. Voi kauhea, ottakaa edes lapset tästä herkkuja jos äiti ei ota. Tädeillä on toki sairautensa, joiden takia eivät voi vähentää omaa kymmenien kilojen ylipainoaan, sekin pitää selittää joka kerta, vaikken edes kysy, enkä koskaan kommentoi kenenkään painoa. Kohta alan kommentoida, jollei kiusaaminen lopu.
- Se, jota lainasit
Suurin osa meistä ylipainoisista ei kuitenkaan ole huonokäytöksisiä kuten sukulaisesi. Kannattaisi varmaan vähentää kanssakäymistä tuollaisten ihmisten kanssa!
Kaikki me ylipainoiset ei myöskään harrasteta mitään ruokaorgioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lihavuusrasismi on uusi tekosyy.
Yhteiskunnan ja muiden vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa oman tarinani. Olen ollut aina pyöreä, mutta kun elämässä kasaantui kaikki ikävät asiat, aloin todella syödä suruuni ja painoa alkoi kertyä kymmeniä kiloja lisää.
Lopulta painoin 140 kg. Joka ikinen kerta, kun menin lääkäriin, sain kuulla painostani. Vaikka olisin mennyt sinne silmätulehduksen takia. Työterveystarkastuksista lähdin itku silmässä pois, kun terveydenhoitaja piti 45 minuutin saarnan.
Saarnaaminen ja syyttely ei auttanut mitään. Siitä tuli vain paha mieli, eikä se suinkaan saanut menemään lenkille vaan jäämään sinne sohvalle. Lopulta alkoi käydä niin, etten mennyt ollenkaan lääkäriin tai hoitajalle, ellei ollut aivan pakko. Vuosien aikana jäi varmasti moni vaiva hoitamatta, mutta en halunnut mennä nöyryytettäväksi.
Ystävän suosittelemaan päätin uskaltautua ravitsemusterapeutin luo. Hän oli empaattinen, ei haukkunut eikä syyllistänyt. Yhdessä saimme tehtyä ruokavalion, jota minun oli helppo noudattaa. Katsos vaan, kun kerrankin joku halusi oikeasti auttaa eikä tyrkyttää ikuista ”syö vähemmän” -mantraa, sain laihdutukseen motivaatiota.
Pelkällä ruokavaliolla laihduin 30 kg, en harrastanut liikuntaa. Kun pääsin alle 100 kg, olin niin innoissaan, että palkitaan itseni personal trainerilla. Hän myös kannusti, ei koskaan syyllistänyt eikä pitänyt minua vajaaälyisenä, jolle täytyy toistaa samaa mantraa vähemmän syömisestä.
Nykyään painan 60 kg. Se on 170 cm pituiselle oikein hyvä paino. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, ravitsemusterapeutille ja personal trainerille.
Positiivisuus ja kannustava ilmapiiri kantaa pitkälle.
Mahtava suoritus, onnittelut!
Sinun tekstistäsi pomppaa silmille se, ettet uhriudu tai syytä ympäröivää maailmaa kiloistasi, etkä jäänyt niiden vangiksi. Ja se on se suuri ero. Sä olet hurja, nostan hattua!
No se "uhriutuminen" tuli tuossa viestin alussa. Sinä tulkitsit sen nyt "ei uhriutumiseksi" kun henkilö on nykyään normaalipainoinen.
Jos hän ei olisi KANNUSTUKSEN ja EMPATIAN vuoksi laihtunutkaan, niin tulkitsisit tuon viestin alun auttamatta uhriutumiseksi ja maailman syyttämiseksi omista ongelmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää ylipäätään sanoa toisten painosta mitään? Kyllä me tiedetään että ollaan lihavia eikä se ole järkevää. Jostain syystä painon kommentointi näyttää olevan jotenkin sallitumpaa kuin muiden piirteiden, miksi näin?
Niin, miksi kommentoitte ihmisiä pulkannaruiksi ja riukuheiniksi? Ilmeisesti se nyt vaan on jotenkin kivempi hakea olomuodolleen normaaliutta jotenkin alentamalla toisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen juuri laihduttamassa loppuja 30 kilon ylipainosta, jota kannoin kymmenen vuotta. Vähemmän lihava olen ollut lapsesta saakka, ihan jo neuvolakortista löytyy mainintoja, että painoon on pakko alkaa kiinnittää huomiota. Ruokailu perheessämme oli varsin laadutonta: voileipää, nakkia ja makkaraa, karkkia, keksiä, juustoja, ruskeakastikkeita, kermaa... Salaattia ei kukaan tehnyt, eikä sitä oltaisi syötykään. Äiti sanoi, että kotiruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja minähän jaksoin. (Rakastin syömistä ja rakastan edelleen, ruoka maistuu ihanalta.) Jaksoin kaksi, kolme, neljä lautasellista ja kylkeen kolme leipää paksulla voilla. Äiti oli tyytyväinen kun lapsi syö niin hyvin. Käyriä ei pidä tuijottaa, hän sanoi. Olet lapsenpyöreä, lasten kuuluu olla pyöreitä. Pituuskasvu korjaa tilanteen. Niinhän nykyäänkin äidit sanovat kun lapsen lihavuudesta mainitaan. Tai että lapsi on roteva. Laitetaan facebookiin kuva, että eihän tämä näytä ylipainoiselta, eikä kukaan kehtaa sanoa, että näyttää. Minäkin olin lihava, eikä tullut mitään korjaavaa pituuskasvua, koska sain liikaa energiaa.
Kylmä totuus on se, että ihminen laihtuu syömällä vähemmän kaloreita. Sen voi toteuttaa tietysti monella tavalla, mutta kyllä se kirpaisee. Hyvästi santsilautaset, rasvakastikkeet ja kaiken maailman kahviherkut. Tai jos syö kahviherkut, jättää syömättä seuraavan ruuan, valinta on oma. Itse valitsen nykyään ruuan syömisen herkun sijaan. Ympäristö kannustaa lihomaan koko ajan. Tajusin vasta tänä vuonna, liki 40-vuotiaana, että kaikkea mitä kaupassa myydään, ei ihan oikeasti tarvitse ostaa. Eikä pidä. Vähintään puolet kaupassa olevista elintarvikkeista on roskaa, jota ei pidä koriinsa laittaa saati suuhunsa. Kaupassa ei käydä mielihalun takia ostamassa sipsuja, kaupasta ei osteta ollenkaan sipsuja, koskaan. Paitsi sinne lasten synttäreille kerran tai kaksi vuodessa.
Kaloripitoisia herkkuja syödään todellakin vain juhlissa, ne eivät ole arkiruokaa. Eivät edes joka viikkoisia ruokia. Eivät rasvajuustot, kermat, pullat tai viini. Tai jos ovat, et syö sinä päivänä mitään muuta, kuten todettu. Kas näin, ja pysyt normaalipainoisena, se vaatii jatkuvaa työtä, itsekuria ja kieltäytymistä houkutuksista. Varsinkin meillä, jotka rakastamme syömistä. Mutta tämähän on syyllistämistä, hyi minua kun sanoin sen ääneen.
Miksi ylipainonsa pois laihduttaneet ihmiset tulevat usein niin ylimielisiksi kuten sinäkin? Oletko nyt siirtynyt parempien ihmisten joukkoon, kun olet laihtunut?
Jokainen laihduttanut kuvittelee aina kuuluvansa siihen pariin prosenttiin, jotka pystyvät pitämään uuden alhaisemman painonsa. Valitettavasti vaan suurin osa ei siihen kuulu.
Laihtuminen ei vielä auta, kun se työ kestää loppuelämän ja keho tekee kaikkensa kerätäkseen kilot takaisin. Sinäkin saatat vielä kokea sen hetken kun itsekurisi ei kestä vaan epäonnistut kerta toisensa jälkeen etkä siihen hetkeen enää kaipaa lisäksi muiden syyllistämistä ja kehoituksia ottaa itseäsi niskasta kiinni.
Herranen aika. Kukahan tässä nyt on ylimielinen? Nyt on kyllä enää turha tulla sanomaan, etteivät ylipainoiset hauku normaalipainoisia ja hoikkia.
En kyllä sanallakaan haukkkunut normaalipainoisia vaan totesin vain sen faktan, että ne laihdutetut kilot äärimmäisen harvoin pysyvät poissa. Syytä en minäkään tiedä.
Kaikista tärkeintä olisi estää lihominen alusta alkaen, se on varmin tapa pitää kansa normaalipainoisena. Laihduttaminen johtaa useimmiten kierteeseen, jossa kuluu sitten loppuelämä jojotellen painon kanssa.
"Miksi ylipainonsa pois laihduttaneet ihmiset tulevat usein niin ylimielisiksi kuten sinäkin? Oletko nyt siirtynyt parempien ihmisten joukkoon, kun olet laihtunut?"
Tämä on suoraan sinun tekstistäsi. Ei tämä nyt varsinaisesti kehultakaan kuulosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lihavuusrasismi on uusi tekosyy.
Yhteiskunnan ja muiden vika.
Tekosyy mille?
Vierailija kirjoitti:
Alkaa olemaan jo järkyttävää tämä läskien ihannointi. Maailmassa on paljon rasismia esimerkiksi ihmisten ihonvärin vuoksi jolle he eivät itse voi mitään.
Läski voi lopettaa sen pullan mättämisen ja lähteä lenkille sieltä sohvalta, ylipaino on oma valinta. Sitten heitä ei saisi edes kehottaa elämään terveellisemmin.
Ei se kehottaminen auta ylipainoista laihtumaan, vaan usein päinvastoin. Siksi sitä kai kannata tehdä, vaikka kuinka haluttaisi. Ja tämän tosiasian toteaminen ei ole mitään läskien ihannointia!
Läskillä on pakonomainen tarve mättää suustaan sisään kaikkea typerää. Sinulla on pakonomainen tarve päästää suustasi ulos kaikkea typerää. Pohjimmiltaan tunteenne on sama, ette vain kykene vastustamaan kiusausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa oman tarinani. Olen ollut aina pyöreä, mutta kun elämässä kasaantui kaikki ikävät asiat, aloin todella syödä suruuni ja painoa alkoi kertyä kymmeniä kiloja lisää.
Lopulta painoin 140 kg. Joka ikinen kerta, kun menin lääkäriin, sain kuulla painostani. Vaikka olisin mennyt sinne silmätulehduksen takia. Työterveystarkastuksista lähdin itku silmässä pois, kun terveydenhoitaja piti 45 minuutin saarnan.
Saarnaaminen ja syyttely ei auttanut mitään. Siitä tuli vain paha mieli, eikä se suinkaan saanut menemään lenkille vaan jäämään sinne sohvalle. Lopulta alkoi käydä niin, etten mennyt ollenkaan lääkäriin tai hoitajalle, ellei ollut aivan pakko. Vuosien aikana jäi varmasti moni vaiva hoitamatta, mutta en halunnut mennä nöyryytettäväksi.
Ystävän suosittelemaan päätin uskaltautua ravitsemusterapeutin luo. Hän oli empaattinen, ei haukkunut eikä syyllistänyt. Yhdessä saimme tehtyä ruokavalion, jota minun oli helppo noudattaa. Katsos vaan, kun kerrankin joku halusi oikeasti auttaa eikä tyrkyttää ikuista ”syö vähemmän” -mantraa, sain laihdutukseen motivaatiota.
Pelkällä ruokavaliolla laihduin 30 kg, en harrastanut liikuntaa. Kun pääsin alle 100 kg, olin niin innoissaan, että palkitaan itseni personal trainerilla. Hän myös kannusti, ei koskaan syyllistänyt eikä pitänyt minua vajaaälyisenä, jolle täytyy toistaa samaa mantraa vähemmän syömisestä.
Nykyään painan 60 kg. Se on 170 cm pituiselle oikein hyvä paino. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, ravitsemusterapeutille ja personal trainerille.
Positiivisuus ja kannustava ilmapiiri kantaa pitkälle.
Mahtava suoritus, onnittelut!
Sinun tekstistäsi pomppaa silmille se, ettet uhriudu tai syytä ympäröivää maailmaa kiloistasi, etkä jäänyt niiden vangiksi. Ja se on se suuri ero. Sä olet hurja, nostan hattua!No se "uhriutuminen" tuli tuossa viestin alussa. Sinä tulkitsit sen nyt "ei uhriutumiseksi" kun henkilö on nykyään normaalipainoinen.
Jos hän ei olisi KANNUSTUKSEN ja EMPATIAN vuoksi laihtunutkaan, niin tulkitsisit tuon viestin alun auttamatta uhriutumiseksi ja maailman syyttämiseksi omista ongelmista.
Ah, kiitos kun kerrot minulle mitä ajattelen.
Onko tää nyt fatsplaining vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää ylipäätään sanoa toisten painosta mitään? Kyllä me tiedetään että ollaan lihavia eikä se ole järkevää. Jostain syystä painon kommentointi näyttää olevan jotenkin sallitumpaa kuin muiden piirteiden, miksi näin?
Niin, miksi kommentoitte ihmisiä pulkannaruiksi ja riukuheiniksi? Ilmeisesti se nyt vaan on jotenkin kivempi hakea olomuodolleen normaaliutta jotenkin alentamalla toisia?
En kommentoi ihmisiä pulkannaruiksi tai riukuheiniksi.
Tuntemani ylipainoiset ovat ihan normaalit käytöstavat omaavia ihmisiä.
Ja meidän normaaleihin käytöstapoihin ei kuulu ihmisten ulkonäön haukkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää ylipäätään sanoa toisten painosta mitään? Kyllä me tiedetään että ollaan lihavia eikä se ole järkevää. Jostain syystä painon kommentointi näyttää olevan jotenkin sallitumpaa kuin muiden piirteiden, miksi näin?
Niin, miksi kommentoitte ihmisiä pulkannaruiksi ja riukuheiniksi? Ilmeisesti se nyt vaan on jotenkin kivempi hakea olomuodolleen normaaliutta jotenkin alentamalla toisia?
Ainakaan minä en ole kommentoinut koskaan moista. Ehkäpä se on se sama ihmistyyppi, joka kommentoi toisia rumasti ja kohderyhmä valitaan sen mukaan, mihin leiriin itse kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavuusrasismi on uusi tekosyy.
Yhteiskunnan ja muiden vika.Tekosyy mille?
Ylipainoisena pysymiselle. Ylipainolle ei voi tehdä mitään, koska ylipaino on yhteiskunnan syy ja koska muut ovat lihavuusrasisteja, ylipainoinen voi tehdä vielä vähemmän. Näinhän tämä näyttää toimivan.
En kyllä sanallakaan haukkkunut normaalipainoisia vaan totesin vain sen faktan, että ne laihdutetut kilot äärimmäisen harvoin pysyvät poissa. Syytä en minäkään tiedä.
Kaikista tärkeintä olisi estää lihominen alusta alkaen, se on varmin tapa pitää kansa normaalipainoisena. Laihduttaminen johtaa useimmiten kierteeseen, jossa kuluu sitten loppuelämä jojotellen painon kanssa.