Lue keskustelun säännöt.
Onko teidätkin kasvatettu olemaan "harmaa ja näkymätön"? Pitää hakea juhlissa ruoka viimeisenä jne?
Onko tuttua? Aina pitää hyväksyä kaikki ja kääntää toinenkin poski, pitää vaan olla kaikesta hiljaa ja hys hys ja mikä tärkeintä että ettei vaan naapurit ala puhumaan mitään! Muiden mielistely, se on se tärkein!
Matkustaminen on SUURUUNDENHULLUUTTA ja samoin muista asioista haaveilu. Oli se sitten joku "erikoisen" harrastuksen aloittaminen, museoauton hankkiminen, eri tavalla pukeutuminen kuin suurin osa. Mikä vaan asia, joka saa kateelliset ihmiset puhumaan asiasta.
Aina pitäisi mielistellä muita niin kauan kun pystyy. Pitäisi vaan omistaa se harmaa Skoda ja käydä sauvakävelyllä. Mahdollisimman neutraalit värit vaatteissa, ei kirkkaan punaista ainakaan. Korkeintaan pienet nappikorvikset, ei missään nimessä isoja (yli 1cm) koruja.
Mulla kesti 25 vuotta kasvaa tästä ajatusmaailmasta yli mihin on opetettu. Nyt vasta jonkin aikaa uskaltanut olla oma itsensä, eikä välitä enää mitä muut sanoo. Kauan se vaati, mutta nykyään parempi olo kun ei tarvi aina miettiä että voiko tehdä sitä ja tätä, mitä muut sanoo. Tekee niinkuin itse haluaa, muut puhuu jos puhuu.
Vanhemmat ovat edelleen tuollaisia että mistään ei saa nauttia ja täytyy näyttää ulkopuolisille että on mahdollisimman kurjaa, ettei kukaan vaan naapurustosta luule että menee hyvin ja ala puhumaan.
Kommentit (330)
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja mulle on opetettu että jos itse järjestää juhlat, ottaa itse viimeisenä pöydästä. Tämä siksi, että jos jokin uhkaa loppua niin riittää vieraille varmemmin.
Nykyään mieheni suvun puolelta tämä taas on hankalaa, koska he eivät koskaan haluaisi ottaa ruokaa ennen kuin emäntä on ottanut, tiedä sitten syytä.
Poikkeuksena iltatähti, eli oma mieheni, joka mm. lapsemme ristiäisissä riensi ensimmäisenä ottamaan äitinsä tekemää kääretorttua n. 1/4 palan koko tortusta koska onhan äitinsä sen juuri häntä varten tehnyt. Minua hävetti.
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tutulta. Minulle on jäänyt lapsuudesta ja nuoruudesta se kuva, että meillä paheksuttiin vähän kaikkea. Kaikenlaiset hankinnat ja uudet tavarat (tarpeellisetkin) olivat turhuutta, vaikka niitä hankittiinkin. Telkkarit, videot, tietokoneet, kännykät ja muut on kyllä hankittu mutta joka kerta paheksuvan jupinan kera. Jos jossain toisessa perheessä oli jonkin asian suhteen vähän erilaiset käytännöt, sitä paheksuttiin.
Meillä oli myös oudon vähättelevä ilmapiiri, jota en osaa oikein kuvailla. Minulla on vielä aikuisenakin sellainen tunne, että minun ajatukseni, mielipiteeni ja tunteeni eivät ole tärkeitä eikä kukaan välitä niistä. Olen vääränlainen, kiinnostunut vääristä asioista ja ajattelen väärin. En oikein uskalla innostua asioista, koska pelkään vähättelyä ja paheksuntaa. Voisi kai sanoa, että masennukseni on osittain lapsuudenkotini peruja.
Otsikossa mainittu harmaus, näkymättömyys ja ruuan hakeminen viimeisenä on juuri sitä, miten minut on kasvatettu. Minusta tuntuu vieläkin, etten ansaitse asioita tai etten voi pyytää itselleni mitään. Nykyään kyllä käytän rahani kuten haluan mutta teen paljon asioita "salaa": tällaisia asioita ovat mm. karkin, oluen ja kalliin kosmetiikan ostaminen.
Tällainen paheksunta ja negatiivisuus on todella tuttua, ja olet varmasti ihan oikeassa siinä, että sillä kasvatetaan ahdistuneita ja masentuneita aikuisia. Mistään ei saa innostua eikä haaveilla. Kaikki, mistä on kiinnostunut on turhaa ja vähäarvoista. Omassa lapsuudessa oli ihan samanlaista. Kaikki tarpeellinen sentään hankittiin mutta pitkällisen valituksen ja haukkumisen kera. Uudet vaatteet, joululahjat, syntymäpäivälahjat, kaikki säestettiin häpeällä, haukuilla ja voivotteluilla.
Tärkein sääntö oli: ikinä, koskaan, milloinkaan, ei saa kertoa kenellekään, että jotain on hankittu. Vaikka se olisi sukkapapri. Kerran olimme juhlissa ja vanhempi sukulainen kysyi ystävällisesti, että mitäs sinä sait joulupukilta. Olin saanut kivoja tavallisia lahjoja (kirjoja, yöpaidan jne.) mutta äiti katsoi minua pöydän yli sen näköisenä kuin sukulainen olisi pyytänyt juomaan myrkkyä. Mutisin sitten hädissäni jotain, että en paljon mitään. Ilmeisesti se oli oikea vastaus koska jälkikäteen ei tällä kertaa tullut huutoa ja haukkuja äidiltä. Ajatelkaa nyt, tuollaisesta asiasta opettaa lapset pelkäämään ja hipsimään varpaillaan!
Lopputuloksena en oikein edelleenkään osaa keskustella rennosti ihmisten kanssa, koska pelkään, että sanon jotain väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja mulle on opetettu että jos itse järjestää juhlat, ottaa itse viimeisenä pöydästä. Tämä siksi, että jos jokin uhkaa loppua niin riittää vieraille varmemmin.
Nykyään mieheni suvun puolelta tämä taas on hankalaa, koska he eivät koskaan haluaisi ottaa ruokaa ennen kuin emäntä on ottanut, tiedä sitten syytä.
Poikkeuksena iltatähti, eli oma mieheni, joka mm. lapsemme ristiäisissä riensi ensimmäisenä ottamaan äitinsä tekemää kääretorttua n. 1/4 palan koko tortusta koska onhan äitinsä sen juuri häntä varten tehnyt. Minua hävetti.
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
Miksi KUKAAN vapaaehtoisesti pitää tällaisia ihmisiä puolisoina? Jos ei ole noin alkeellisia käytöstapojakaan? Selittää toisaalta aika paljon sitä, miksi naiset on nykyään mieluummin lapsettomia sinkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
Oletko naimisissa kahdeksanvuotiaan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja mulle on opetettu että jos itse järjestää juhlat, ottaa itse viimeisenä pöydästä. Tämä siksi, että jos jokin uhkaa loppua niin riittää vieraille varmemmin.
Nykyään mieheni suvun puolelta tämä taas on hankalaa, koska he eivät koskaan haluaisi ottaa ruokaa ennen kuin emäntä on ottanut, tiedä sitten syytä.
Poikkeuksena iltatähti, eli oma mieheni, joka mm. lapsemme ristiäisissä riensi ensimmäisenä ottamaan äitinsä tekemää kääretorttua n. 1/4 palan koko tortusta koska onhan äitinsä sen juuri häntä varten tehnyt. Minua hävetti.
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
No tee isompi kakku tai kaksi pienempää. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme kovin paheksuttuja, koska "Ei ne osaa käyttäytyä".
Kysymys ei ollut mistään törkeästä tai edes keskinkertaisesta ryntäilystä, etuilusta, ahmimisesta, humalasta tai möykkäämisestä.
Vaan seuraavista asioista:
-Ei mennä istumaan seinänvierille, nurkkiin tai eteiseen pidoissa, keskelle, voi Herranjestas!
-Ei ymmärretä nöyristellä 'Herroille', vaan puhutaan ihan normaalisti normaaleista asioista
-Omasi oman mielipiteen ja kehtasi sanoa sen
-Mennään ottamaan ruokaa perheenä juhlakalujen/arvovieraiden/vanhusten jälkeen, ihan noin vain
-Ottaa jopa KOLME pientä perunaa ruokapöydästä
-Juhlavaatteet olivat aivan liian prameita, kulta kimalsi ja asut olivat jopa oikean kokoisia!
-Savusauna on ihan tarpeetonta ja hullun hommaa sekä se yksi saunaolut on ryyppäämistä
-Auto oli kauniin turkoosi
Näistä hävyttömyyksistä noin puolet yhteisöstä paheksui syvästi ja odotti päällemme lankeavaa hirmuista rangaistusta (mitä ei ole vieläkään näkynyt)
Herrat, suurimmat talolliset, narrit ja pahnanpohjimmaiset pitivät meistä kyllä.
Kyllä, tutulta kuulostaa.
Mitään ei saa haluta eikä yrittää, vaatimattomuus ja nöyryys elämän päämäärä. Äitini on oma-aloitteinen marttyyri Savosta, uskonnollisesta perheestä. Paheksuu kaikkia, jotka jossain menestyvät, akateemisella uralla olevat "ovat niin ollakseen". Ikinä ei ole mistään minua kehunut, ettei hemmottele pilalle. Olen toki oppinut hyvät käytöstavat kotoa, mutta hirveä työ on ollut sopeutua tavalliseen ympäristöön. Muuten kyllä lapsuuden kotini oli hyvä ja turvallinen, täytyy vaan ajatella, että äitini on aikansa tuote, eipä hänkään ole yhtään sen rohkaisevampaa kasvatusta itse saanut lapsena. Koska lapsen tahto pitää lannistaa, että se tottelee paremmin, muistan kuulleeni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkäsin nuorena pukeutua muodikkaasti ja vähän erikoisesti, aina kotona muistutettiin RUMAT NE VAATTEILLA KOREILEE.
Vierailija kirjoitti:
Miksi epämiellyttävät jankkaajat tulevat pilaamaan kaikki hyvät vertaistukiketjut? MIKSI OI MIKSI???
Epämiellyttävä jankkaaja on älyllisesti niin matalaa tasoa, ettei kykene perustamaan omaa vertaistukiketjua omille ongelmilleen. Ei epämiellyttävä jankkaaja osaa käsitellä omia ongelmiaan tai katsoa itseään peilistä.
Epämiellyttävä jankkaaja on aika säälittävä surkimus, joka ikuisesti vaeltaa ympäriinsä jankkaamassa ja oksentamassa pahaa oloaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kasvatettu noin ja pitäisi nuukailla ihan järjettömissä asioissa kuten ei saisi ostaa uusia vaatteita vaan hakea kaikki jostain kierrätyksestä. Ei onnistu sillä ostan kaikki vaatteet uusina ja kunnon kalliit kengät niin ei tarvitse jatkuvasti niitä ostella halpoja ja huonoja. Turhaa saastuttamista emme harrasta mutta sellaisissa perustarpeissa ei turhaan säästellä mitä terveyteen ja hyvinvointiin liittyy. Meillä ei ole lapsia, päihde tai peliriippuvuuksia ja on varaa kaikki ostaa uutena. Hautaamme mitään emme saa mukaan. Lapsuudessa meillä on ollut kaikki vanhaa vaatetta, kenkää ja kierrätys sängyissä nukuttu niin että en käy missään kirppareilla enkä kierrätyskeskuksissa. Osa jää säästöön sairauden ja työttömyyden varalle ja sitten jos säästöt hupenisivat niin voi myydä omaisuutta. Vanhana se kulutuksen tarve vähenee mutta sitten sairaudet voi tulla isona eränä tilalle, on vähän sitäkin ajateltu nyt yli puolet elämästämme kun olemme eläneet.
Ei kannatakyllä odottaa että kalliista tavaroista saa hyvää hintaa myytynä, varsinkaan vaatteista! Ei välttämättä mene edes kaupaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja mulle on opetettu että jos itse järjestää juhlat, ottaa itse viimeisenä pöydästä. Tämä siksi, että jos jokin uhkaa loppua niin riittää vieraille varmemmin.
Nykyään mieheni suvun puolelta tämä taas on hankalaa, koska he eivät koskaan haluaisi ottaa ruokaa ennen kuin emäntä on ottanut, tiedä sitten syytä.
Poikkeuksena iltatähti, eli oma mieheni, joka mm. lapsemme ristiäisissä riensi ensimmäisenä ottamaan äitinsä tekemää kääretorttua n. 1/4 palan koko tortusta koska onhan äitinsä sen juuri häntä varten tehnyt. Minua hävetti.
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
ikävää ettet ole vielä oppinut tekemään/ostamaan riittävästi kakkua ja kääretorttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja mulle on opetettu että jos itse järjestää juhlat, ottaa itse viimeisenä pöydästä. Tämä siksi, että jos jokin uhkaa loppua niin riittää vieraille varmemmin.
Nykyään mieheni suvun puolelta tämä taas on hankalaa, koska he eivät koskaan haluaisi ottaa ruokaa ennen kuin emäntä on ottanut, tiedä sitten syytä.
Poikkeuksena iltatähti, eli oma mieheni, joka mm. lapsemme ristiäisissä riensi ensimmäisenä ottamaan äitinsä tekemää kääretorttua n. 1/4 palan koko tortusta koska onhan äitinsä sen juuri häntä varten tehnyt. Minua hävetti.
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
Miksi KUKAAN vapaaehtoisesti pitää tällaisia ihmisiä puolisoina? Jos ei ole noin alkeellisia käytöstapojakaan? Selittää toisaalta aika paljon sitä, miksi naiset on nykyään mieluummin lapsettomia sinkkuja.
Mutta olisi se aika hassu avioeron syy. Kuin jostain farssista. "Erosin miehestäni, koska hän rohmusi liikaa kakkua, enkä kestänyt sitä enää."
Muuten, jos mies pitää kakusta noin paljon, niin miksei hän itse leivo niitä kakkuja? Niitä voisi tehdä sitten useampiakin, jotta riittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua juttua... Tavaraa ei saa olla, varsinkaan mitään pröystäilevää (esim. vääränmerkkinen auto, iso tv). Oikeastaan kaiken on aina pitänyt olla vähäistä ja halpaa. Ulkoisesti ja käytökseltä on hyvä olla hillitty ja huomaamaton -no olen molempia liiaksi luonnostaan, en tiedä oliko siihen järkevä erikseen kannustaa. Tekemisissä on hyvä huomioida että mitä ne muut nyt ajattelevat. Jos on se riski että ruoka loppuu kesken, annetaan muiden syödä oikein kylläiseksi ja ollaan itse ilman. Työpaikoista puhutaan siihen malliin, että huoliiko ne sinne, ei nyt palkkaa kummiskaan kauheesti... Jne.
Muistan erittäin elävästi lapsuudesta äitini lentävän lauseen, noin neljänkymmenen vuoden takaa :
Itku pitkästä ilosta!
Kun oli hauskaa, niin se hauska piti tappaa tuolla lauseella. Ettei vaan ole liian hauskaa. Voi tulla itku. No mitä sitten??!! Edelleen tulee epämääräinen olo kun tuota lausetta muistelee ja muistan oman hämmennykseni, miksi iloitseminen pitää lopettaa keskenkaiken?
Ihmeellisiä sääntöjä löytyi roppakaupalla vaikkapa että, talvella esim ei voi pitää valkoisia vaatteita. Ja se kuuluisa, mitä muutkin ajattelee??!!
Aarrgh ihan sama ja mitä sitten!! Itse olen koko elämäni pyrkinyt tuosta ajatuksesta poispäin ja pyrin edelleen- toivottavasti ajattelevatkin ja oikein huolella :D
Jaahas. Joku pääsi osastolta nettipalstalle iltapäivällä. Ihme kommentteja, mutta selvästi kyse mieleltään sairaasta raukkaparasta.
Terkantäti kirjoitti:
Jaahas. Joku pääsi osastolta nettipalstalle iltapäivällä. Ihme kommentteja, mutta selvästi kyse mieleltään sairaasta raukkaparasta.
Ai, millä sivulla? Et lainannut ketään. En ala lukea koko ketjua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 80-luvun lopulla, ja mulle on opetettu että jos itse järjestää juhlat, ottaa itse viimeisenä pöydästä. Tämä siksi, että jos jokin uhkaa loppua niin riittää vieraille varmemmin.
Nykyään mieheni suvun puolelta tämä taas on hankalaa, koska he eivät koskaan haluaisi ottaa ruokaa ennen kuin emäntä on ottanut, tiedä sitten syytä.
Poikkeuksena iltatähti, eli oma mieheni, joka mm. lapsemme ristiäisissä riensi ensimmäisenä ottamaan äitinsä tekemää kääretorttua n. 1/4 palan koko tortusta koska onhan äitinsä sen juuri häntä varten tehnyt. Minua hävetti.
Jaan tämän kakkuärsytyksen. Mulla on samanlainen mies ja tämä asia nyppii mua joka vuosi. Hän haluaa aina pitää syntymäpäivänään juhlat, joihin minä teen kakun, yleensä menee 5-6 kananmunaa. Miehen palaset on ihan hillittömiä ja saan aina jännätä riittäkö sitä kaikille. Kun sanon ennen juhlia, että et rohmua sitä kakkua heti aluksi vaan otat lisää kun kaikki on saaneet ja vastaus on "Mut eiks se oo mun kakku?" No on, mutta sinä olet kutsunut myös vieraat. Yleensä se päätyy siihen, että miehellä on niin iso pala, että hänellä tekee tiukkaa syödä se ja vieraat ottaa minipalat, että kaikille riittää ja minä otan, jos jää. Kääretortut ja pullapitkot sama homma. Miehen pala on sellainen 1/4 kääretortusta. Olen kokeillut jakaa valmiiksi paloihin, mutta mies ottaa jonkun 4-5 kerralla kun "ei noista tuu ku paha mieli".
Kamala äijä sulla. Mun isäni oli juuri tuollainen ahnep##ka. Itseasiassa moni mies omaa tuon piirteen. Jos esim. töihin joku tuo karkkia, niin ahneimpia ovat miehet jotka eivät ymmärrä, että muillekin kuuluu jättää.
Eli tuollaisissa tilanteissa voi todeta vaatimattomuuden kaunistavan.
Ei todellakaan ole. Tuohan on ihan hullua.
Tottakai pitää olla kohteliaat käytöstavat eikä rynnätä ensimmäisenä ottamaan, mutta ei se tarkoita sitä että pitäisi harmaana hiirulaisena seinän vierellä kyhjöttää, vaan olla normaali oma itsensä.
-74
"Mitä muutkin ajattelee?"
"Antaa susta tietynlaisen kuvan"
"Oikeestiko haluat leimautua?"
Esim. jos olisin halunnut värjätä hiukset shokkivärillä teininä. Ei! Loppuiän leimautuminen enkä saa koskaan töitä, koska joku muu voi ajatella jotain!
Vaikka me matkustettiin ja meitä lapsia kyllä kehuttiin, yllä olevia lausahduksia sai kuulla harva se päivä. Ja kaikkea piti olla aina pyytämässä anteeksi! Jos ravintolassa sai väärän annoksen, hyvä jos siitä kehtasi edes mainita, tai virheellinen tuote piti yrittää korjata itse kauppaan palauttamisen sijaan, koska jostain syystä muka noloa valittaa, ja mitä muutkin nyt ajattelee!
Tollasta oli meillä 90-luvulla. Vieläkin huono itsetunto ja mietin ihan liikaa muiden mielipiteitä.