Lue keskustelun säännöt.
Onko teidätkin kasvatettu olemaan "harmaa ja näkymätön"? Pitää hakea juhlissa ruoka viimeisenä jne?
Onko tuttua? Aina pitää hyväksyä kaikki ja kääntää toinenkin poski, pitää vaan olla kaikesta hiljaa ja hys hys ja mikä tärkeintä että ettei vaan naapurit ala puhumaan mitään! Muiden mielistely, se on se tärkein!
Matkustaminen on SUURUUNDENHULLUUTTA ja samoin muista asioista haaveilu. Oli se sitten joku "erikoisen" harrastuksen aloittaminen, museoauton hankkiminen, eri tavalla pukeutuminen kuin suurin osa. Mikä vaan asia, joka saa kateelliset ihmiset puhumaan asiasta.
Aina pitäisi mielistellä muita niin kauan kun pystyy. Pitäisi vaan omistaa se harmaa Skoda ja käydä sauvakävelyllä. Mahdollisimman neutraalit värit vaatteissa, ei kirkkaan punaista ainakaan. Korkeintaan pienet nappikorvikset, ei missään nimessä isoja (yli 1cm) koruja.
Mulla kesti 25 vuotta kasvaa tästä ajatusmaailmasta yli mihin on opetettu. Nyt vasta jonkin aikaa uskaltanut olla oma itsensä, eikä välitä enää mitä muut sanoo. Kauan se vaati, mutta nykyään parempi olo kun ei tarvi aina miettiä että voiko tehdä sitä ja tätä, mitä muut sanoo. Tekee niinkuin itse haluaa, muut puhuu jos puhuu.
Vanhemmat ovat edelleen tuollaisia että mistään ei saa nauttia ja täytyy näyttää ulkopuolisille että on mahdollisimman kurjaa, ettei kukaan vaan naapurustosta luule että menee hyvin ja ala puhumaan.
Kommentit (330)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa lukea, miten vanhemmat häpeävät jopa lapsensa onnistumista ja pärjäämistä. Ihan uskomatonta, miten ajatusmaailma voi olla vääristynyt.
Uskonto on syypää tähän. Luterilainen mentaliteetti. Surullista, koska ne on vaan satuja.
Tää on totta. Luterilaisuus perustuu Lutherin teoriaan kärsimysopista. Keskiajalla kirkko yritti selittää, miksi ihmiset kärsivät ja mikä on sen pointti. Luther nojautui kärsimysteoriaan, jossa Jumala testaa ihmisiä. Mitä enemmän kärsimystä siedät, sen parempi ja sen pyhempi ja arvokkaampi olet sekä Jumalan että luterilaisen yhteiskunnan silmissä. Kärsimys oli hyve, merkki siitä, että Jumala välittää ja on armollinen sinulle. Kaikenlainen helppo elämä ja nautinto oli sitten paholaisesta.
Vaikka Suomi ei ole millään mittarilla uskonnollinen maa, tämä luterilainen kärsimysoppi vaikuttaa edelleen siellä taustalla meidän yhteiskunnassa tosi vahvana.
Äläs nyt, saihan Luther vastauksen Jumalalta: minun vanhurskaani on elävä uskosta, kun hän oli mennyt tarpeeksi itseruoskintaa.
Raamattu opettaa selkeästi, että vain liioittelu on syntiä, ja loukkaaminen.
Raamattu voi opettaa mitä tahansa, se on silti satukirja. Luther ei ole saanut miltään "jumalalta" mitään vastauksia, koska se on satuolento.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa lukea, miten vanhemmat häpeävät jopa lapsensa onnistumista ja pärjäämistä. Ihan uskomatonta, miten ajatusmaailma voi olla vääristynyt.
Uskonto on syypää tähän. Luterilainen mentaliteetti. Surullista, koska ne on vaan satuja.
Tää on totta. Luterilaisuus perustuu Lutherin teoriaan kärsimysopista. Keskiajalla kirkko yritti selittää, miksi ihmiset kärsivät ja mikä on sen pointti. Luther nojautui kärsimysteoriaan, jossa Jumala testaa ihmisiä. Mitä enemmän kärsimystä siedät, sen parempi ja sen pyhempi ja arvokkaampi olet sekä Jumalan että luterilaisen yhteiskunnan silmissä. Kärsimys oli hyve, merkki siitä, että Jumala välittää ja on armollinen sinulle. Kaikenlainen helppo elämä ja nautinto oli sitten paholaisesta.
Vaikka Suomi ei ole millään mittarilla uskonnollinen maa, tämä luterilainen kärsimysoppi vaikuttaa edelleen siellä taustalla meidän yhteiskunnassa tosi vahvana.
On olemassa kaikenlaisia vatkutuksia joita vanhakansa jankuttaa. Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat.
Ylpeys käy lankeamuksen edellä. Se joka itsensä ylentää se alennetaan.
Tuon viimeisen he käsittävät ilmeisesti siten, että kun alentaa itseään ja vaikka tyttölastaan, niin sitten vastaavasti miespuolinen jumala miespuolisen poikansa kanssa ylentää, kun pääsee taivaaseen sen kirkkaan marttyyri uhrikruununsa kanssa.
Kuka täyspäinen tuollaiseen taivaaseen edes haluaa. Yäk!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä.
Kärsi kärsi kirkkaimman kruunun saat.
Ei oo näkynyt tähän päivään mennessä.
Malta mielesi, jospa vielä saisit palkintosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa lukea, miten vanhemmat häpeävät jopa lapsensa onnistumista ja pärjäämistä. Ihan uskomatonta, miten ajatusmaailma voi olla vääristynyt.
Uskonto on syypää tähän. Luterilainen mentaliteetti. Surullista, koska ne on vaan satuja.
Tää on totta. Luterilaisuus perustuu Lutherin teoriaan kärsimysopista. Keskiajalla kirkko yritti selittää, miksi ihmiset kärsivät ja mikä on sen pointti. Luther nojautui kärsimysteoriaan, jossa Jumala testaa ihmisiä. Mitä enemmän kärsimystä siedät, sen parempi ja sen pyhempi ja arvokkaampi olet sekä Jumalan että luterilaisen yhteiskunnan silmissä. Kärsimys oli hyve, merkki siitä, että Jumala välittää ja on armollinen sinulle. Kaikenlainen helppo elämä ja nautinto oli sitten paholaisesta.
Vaikka Suomi ei ole millään mittarilla uskonnollinen maa, tämä luterilainen kärsimysoppi vaikuttaa edelleen siellä taustalla meidän yhteiskunnassa tosi vahvana.
On olemassa kaikenlaisia vatkutuksia joita vanhakansa jankuttaa. Kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat.
Ylpeys käy lankeamuksen edellä. Se joka itsensä ylentää se alennetaan.
Tuon viimeisen he käsittävät ilmeisesti siten, että kun alentaa itseään ja vaikka tyttölastaan, niin sitten vastaavasti miespuolinen jumala miespuolisen poikansa kanssa ylentää, kun pääsee taivaaseen sen kirkkaan marttyyri uhrikruununsa kanssa.
Kuka täyspäinen tuollaiseen taivaaseen edes haluaa. Yäk!
No, tuosta ensimmäisestä en tiedä, mutta nuo jälkimmäiset toimii ihan elävässä elämässäkin varsin hyvin.
Kyllä (tyhmän)ylpeät ihmiset tuppaa saamaan palautetta, eikä monikaan heistä pidä tai arvosta heitä.
Voisi kai sanoa, että heille tapahtuu eräänlainen kasvojen menetys.
Voi olla, että vaatimaton äitini minut siten yrittikin kasvattaa, mutta ei mennyt oppi perille. Olen enemmän isäni kaltainen ja olen tottunut tuomaan itseni esille. Sitä on edesauttanut myös se, että olen joutunut/päässyt edustamaan mieheni työn myötä enemmän kuin tarpeeksi. Ja vaikka kuulostaa kamalalta, on asemani yhteiskunnassa kuitenkin ollut sellainen, että olen väkisinkin ollut esillä (mutta en todellakaan minään tosi-TV- julkkiksena tai ”seurapiirikaunottarena”).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuttua. Vanhemmat nolostelee ammattiani, joka on ilmeisesti liian hieno, vielä esimiestehtävissä - suoranaista pröystäilyä. Ja vielä jatkokoulutustakin!! Tämä on niin surullista. Kyllä minä jo 45-vuotias nainen tiedän osaanko työni ja sovellu jo tehtävääni, silti vanhempani sitä yhä epäilevät. Kun valmistuin ammattiini ehdotti isäni minulle, että nyt sitten paikalliselle tehtaalle tuotantolinjalle duunariksi. Olin ilmeisesti hänen mielestään jo haihatellut kylliksi opintojen parissa ja olisi ollut aika palata todellisuuteen eli heittää hukkaan hyvä tutkinto.
Omien lasteni kohdalla kannustan ja uskon heidän taitoihinsa ja kykyynsä tehdä omat ratkaisunsa. Tunnen heistä ylpeyttä ihmisinä ja yksilöinä, tulee heistä sitten mitä hyvänsä.
Minut kasvatettiin pärjäämään vähemmällä tai siis siten, että vanhempani eivät halunneet panna penniäkään harrastuksiini tai elämääni. Vaatteeni ostettiin halpahalleista ja hiukset leikatttiin kotona. Päiväkodissa olin naamiaispäivänä se, joka sai kulkea isän Jukolan viesti -paidassa, kun taas kaikilla muilla oli hienot naamiaispuvut. Koulun retkipäiville sain lähteä ilman eväitä tai taskurahoja. Mummolaan mentiin viettämään pääsiäistä ilman, että oli mukana ensimmäistäkään suklaamunaa - koska menomatkalla poikettiin kummitädin luona ja sain häneltä suklaamunan, yritin säästää sen pääsiäiseksi, mutta vanhempani pakottivat syömään sen autossa - ja sitten pääsiäisaamuna sain katsella vierestä, kun serkut mässäilivät Kindereillä ja kaivoivat niistä kaikenlaisia yllätyksiä.
Emme olleet rikkaita mutta emme köyhiäkään. Vanhempani kertoivat säästävän lapsilisärahani minulle opiskelurahoiksi, mutta käyttivät ne, kun ostivat omakotitalon.
Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Minulla on aikuisena itsetunto- ja ihmissuhdeongelmia, yllätys yllätys. Olen kyllä päässyt aika hyvään ammattiin kouluttautumalla ja töitä tekemällä, mutta omaa perhettä minulla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä.
Kärsi kärsi kirkkaimman kruunun saat.
Ei oo näkynyt tähän päivään mennessä.
Eihän sitä kruunua eläessään saa, vaan kuoleman jälkeen sitten taivaassa tai jossakin toisessa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Minut on kasvatettu juuri noin.
Äitini tykkäsi lannistaa minua sanomalla "älä kuvittele, että olet yhtään parempi kuin muut". Parhaan ystäväni äiti taas totesi minun kuulteni tälle ystävälleni, että "olet yhtä hyvä kuin kaikki muutkin".
Sama asia, mutta huikea ero siinä, miten asia ilmaistaan.
Voi ei. Minä olen sanonut omille lapsille, että ei ne muut ole sen kummempia mitä sinä. Olisi ollut paljon parempi muoto sanoa, että olet yhtä hyvä kuin muutkin. Olen kyllä kehunut lapsiani enkä ole vähätellyt heitä tai verrannut toisiin. Miten ihmeessä sitä saman asian saakin eri sanoilla kuulostamaan niin erilaiselta?
Minusta tuokin on ihan hanurista. Isäni sanoi mulle kerran ”muista aina, että olet yhtä hyvä, kuin muutkin”
- ja minä ajattelin mielessäni, että miksi sanot noin, koska tuohon sanomiseen sisältyy oletus, että luulisin olevani jotenkin muita huonompi. Tuollaisen sanominen kertoo eniten sanojan omasta itsetunnosta, kuin mistään muusta. Jos isälläni on ollut vaikeuksia uskoa olevansa ”yhtä hyvä, kuin muut”, hän parka ilman muuta kuvitteli, että tunnen samoin = en todellakaan. Tiesin jo lapsena olevani hyvin paljon lahjakkaampi, kuin suurin osa. ( Ja tuo on fakta, ei vain tunne ).
Tiesit olevasi lahjakkaampi? No siksi isäsi sinulle niin sanoi. Etkö tajua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa jo pariin kertaan mainittu, että tuollainen ylikorostettu nöyryys on vain itsetehostusta. Ei se mitään oikeaa nöyryyttä ole. Paras suhtautuminen itseensä ja muihin on luontainen arvokkuus, jossa kunnioitetaan sekä itseä että muita.
Juuri näin! Aidosti nöyrällä ihmisellä ei ole tarvetta olla joka välissä hakemassa huomiota sillä, miten hyvä ja nöyrä ihminen hän on. Pahimmillaan nämä "nöyrät" aiheuttavat sillä itsekorostuksen tarpeellaan enemmän vaivaa ja hääräämistä muille kuin muut, jotka eivät "ymmärrä ja välitä mistään".
Usein tällaiseen persoonallisuuteen liittyvät myös vaatimukset erityiskohtelusta sillä perusteella, että elämä on kohdellut niin rumasti. Vakavimmissa tapauksissa marttyyriushan on sitä käänteistä narsismia, googlatkaa vaikka pehmeäkuorinen narsismi.
Aidosti nöyrää ihmistä ohjaa ihan vain halu olla avuksi ja hyödyksi, ei mikään huomion tarve. Tämän takia hän ei kuvittele olevansa mitenkään erityinen tai ansaitsevansa vaikka mitä, kun hän on mukava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa lukea, miten vanhemmat häpeävät jopa lapsensa onnistumista ja pärjäämistä. Ihan uskomatonta, miten ajatusmaailma voi olla vääristynyt.
Uskonto on syypää tähän. Luterilainen mentaliteetti. Surullista, koska ne on vaan satuja.
Tää on totta. Luterilaisuus perustuu Lutherin teoriaan kärsimysopista. Keskiajalla kirkko yritti selittää, miksi ihmiset kärsivät ja mikä on sen pointti. Luther nojautui kärsimysteoriaan, jossa Jumala testaa ihmisiä. Mitä enemmän kärsimystä siedät, sen parempi ja sen pyhempi ja arvokkaampi olet sekä Jumalan että luterilaisen yhteiskunnan silmissä. Kärsimys oli hyve, merkki siitä, että Jumala välittää ja on armollinen sinulle. Kaikenlainen helppo elämä ja nautinto oli sitten paholaisesta.
Vaikka Suomi ei ole millään mittarilla uskonnollinen maa, tämä luterilainen kärsimysoppi vaikuttaa edelleen siellä taustalla meidän yhteiskunnassa tosi vahvana.
Äläs nyt, saihan Luther vastauksen Jumalalta: minun vanhurskaani on elävä uskosta, kun hän oli mennyt tarpeeksi itseruoskintaa.
Raamattu opettaa selkeästi, että vain liioittelu on syntiä, ja loukkaaminen.
Raamattu voi opettaa mitä tahansa, se on silti satukirja. Luther ei ole saanut miltään "jumalalta" mitään vastauksia, koska se on satuolento.
Oletko ihan varma? Perustele väitteesi. Vai oletko joku jumalahullu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellisuus tekee muut taatusti kateelliseksi.
Kateellisuus on näkynyt myös elämässäni muun muassa vähättelynä, panetteluna ja juoruiluna.
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua. Vanhemmat nolostelee ammattiani, joka on ilmeisesti liian hieno, vielä esimiestehtävissä - suoranaista pröystäilyä. Ja vielä jatkokoulutustakin!! Tämä on niin surullista. Kyllä minä jo 45-vuotias nainen tiedän osaanko työni ja sovellu jo tehtävääni, silti vanhempani sitä yhä epäilevät. Kun valmistuin ammattiini ehdotti isäni minulle, että nyt sitten paikalliselle tehtaalle tuotantolinjalle duunariksi. Olin ilmeisesti hänen mielestään jo haihatellut kylliksi opintojen parissa ja olisi ollut aika palata todellisuuteen eli heittää hukkaan hyvä tutkinto.
Omien lasteni kohdalla kannustan ja uskon heidän taitoihinsa ja kykyynsä tehdä omat ratkaisunsa. Tunnen heistä ylpeyttä ihmisinä ja yksilöinä, tulee heistä sitten mitä hyvänsä.
I feel your pain. Minulla on aika sama tilanne, tosin olen mies, sinua 10 vuotta nuorempi ja minulla ei ole esimiesvatuuta, vaan toimin erittäin vaativissa asiantuntijatehtävissä. Silti vanhempieni mielestä pitäisi olla teknisen fysiikan tohtorina liukuhihnahommissa ja he ovat yhä sitä mieltä, että potkuni ovat vain ajan kysymys. On kuulemma käynyt tuuri, etten ole vielä mokannut potkujen arvoisesti, mutta olen heistä ylpistynyt niin paljon, että on vain ajan kysymys, kun olen kilometritehtaalla ja liukuhihnahomma kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isäni toisteli aina: ”muiden lapset ne tekee mitä osaa, mutta meidän lapset tekee mitä haluaa!”
Isä ei itse ollut erityisen koulutettu, mutta hänellä oli terävä pää ja arkijärkeä. Hänellä oli myös aika vahvoja mielipiteitä yksinkertaisista ja massan mukana menevistä ”lampaista” sekä ”tuuliviireistä”, joilla ei ollut omia mielipiteitä.
Aika kovat paineet siitä tuli. Piti olla aina hemmetin fiksu ja nokkela ja pärjäävä. Ei oikein ollut ikinä tilaa sanoa ”en osaa” tai ”en jaksa”. Aina piti näyttää että hoitaa hommat. Jossain vaiheessa olin vähällä palaa loppuun, kun itse asetin itselleni niin kovia vaatimuksia.
Pienempi risti se ehkä kuitenkin oli kuin aloittajan kuvaama kotitausta.
Samainen isä muuten opetti, että sivistynyt ihminen osaa ottaa tyylikkäästi vastaan kaiken mitä tarjotaan. Hän oli pidetty seuramies. Kuulemma vain moukat kursailevat eivätkä osaa vastaanottaa kestitystä, lahjoja tai kohteliaisuuksia, koska eivät itse tajua omaa arvoaan.
Minua ei ole kasvatettu otsikon tapaukseksi. Olen sitä luonnostaan.
Pois siitä on yritetty kasvattaa koko ikäni ja kaikkialla.
Antakaa minun olla oma itseni!
Isäni, synt, 1925, korosti aina, että sinä tyttöni osaat mitä vain!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin tuttua. Vanhemmat nolostelee ammattiani, joka on ilmeisesti liian hieno, vielä esimiestehtävissä - suoranaista pröystäilyä. Ja vielä jatkokoulutustakin!! Tämä on niin surullista. Kyllä minä jo 45-vuotias nainen tiedän osaanko työni ja sovellu jo tehtävääni, silti vanhempani sitä yhä epäilevät. Kun valmistuin ammattiini ehdotti isäni minulle, että nyt sitten paikalliselle tehtaalle tuotantolinjalle duunariksi. Olin ilmeisesti hänen mielestään jo haihatellut kylliksi opintojen parissa ja olisi ollut aika palata todellisuuteen eli heittää hukkaan hyvä tutkinto.
Omien lasteni kohdalla kannustan ja uskon heidän taitoihinsa ja kykyynsä tehdä omat ratkaisunsa. Tunnen heistä ylpeyttä ihmisinä ja yksilöinä, tulee heistä sitten mitä hyvänsä.I feel your pain. Minulla on aika sama tilanne, tosin olen mies, sinua 10 vuotta nuorempi ja minulla ei ole esimiesvatuuta, vaan toimin erittäin vaativissa asiantuntijatehtävissä. Silti vanhempieni mielestä pitäisi olla teknisen fysiikan tohtorina liukuhihnahommissa ja he ovat yhä sitä mieltä, että potkuni ovat vain ajan kysymys. On kuulemma käynyt tuuri, etten ole vielä mokannut potkujen arvoisesti, mutta olen heistä ylpistynyt niin paljon, että on vain ajan kysymys, kun olen kilometritehtaalla ja liukuhihnahomma kelpaa.
Ai kamala millaiset vanhemmat sinulla on. Oma mies sanoi parikymppisille lapsilleen "olen teistä niin ylpeä, että halkean". Silloin nuorempikin oli päässyt yliopistoon. Ammattikoulun käynyt mies jaksaa ihmetellä, miten lapsista tuli niin fiksuja.
Minä luulin karistaneeni harmauden varjon itseni ja perheeni yltä.
Tytär (29-vuotta) täräytti kahvipöydässä seuraavaa: "Sit kun sä kuolet, niin minä vien nämä kupit ja lusikat heti kirpparille! Ja sitten kun kukaan ei sitä osta, niin heitän ne roskiin!".
Hän oli todella ilahtunut tästä ajatuksesta.
Hänen mielestään halppishallien astiat riittävät. Niiden pitää riittää.
Muutenkin 'liian hienot' asiat ahdistavat pahasti ja niistä pitää päästä äkkiä eroon tai ainakin haudata kaapin perille.
Pienenä hänellä oli hieman tätä piirrettä, mutta muutettuaan kotoaan harmaus on ottanut vallan.
Harmaata, huomaamatonta, halpaa, kulunutta, vaatimatonta, kurjaa. Sitten on tosi hyvä.
En ymmärrä.
Kaikella on hinta mutta millään ei ole arvoa. Luulen tossa ilmiössä olevan osin kyse tosta. Tavallaan mitään ei voida tehdä koskaan asian itsensä vuoksi. Osa ei halua olla huomion kohteena ja ymmärrän sen. Osa näistä säästäväisistä on kuitenkin puhtaasti itaria mihin yhdistyy ettei osata nauttia mistään mikä ei tuo jotain mitattavaa hyötyä.
Tämä. 100% tämä. Usein tuntuu, että muissa maissa ihmiset hyväksytään helpommin sellaisina kuin ovat ja on helpompi löytää muista positiivisia ominaisuuksia. Ilo ja onni ovat luonteva osa elämää. Ei Suomessa.