Mitä ajattelet henkilöstä joka pitää lapsiaan elämänsä suurimpana saavutuksena?

Ennemmin ajattelisin kysymyksen esittäjästä (ap), että kovin kateellinen ja pikkusieluinen ihminen, joka on itse turhantärkeä jostain omasta asiastaan, mitä pitää suurena saavutuksena.

Aloituksen tarkoitus lienee saada joku lapseton tai itse lasten kasvatuksessa epäonnistunut katkera ihminen tuntemaan itsensä muita paremmaksi, jos muutkin olisivat ajatelleen samoin. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ikä on tässä epäolennainen asia. Olen kuullut liki viisikymppisen yritysjohtajan sanovan puheessaan lapsiensa olevan hänen tärkein saavutuksensa. Ajattelen kaikista, jotka sanovat näin, samalla tavalla: valheellista ja kiusallista. Näin sanotaan siksi, että halutaan viestiä kuulijoille perhekeskeistä arvomaailmaa, ei siksi, että oikeasti lapset olisivat sanojan mielestä elämän suurin saavutus. Jos olisi, sanoja olisi ryhtynyt koti-isäksi tai vaikka perhepäivähoitajaksi eikä yritysjohtajaksi.

Et ole ymmärtänyt elämän todellisista arvoista mitään. Vain ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi se asia, jolla on elämässä merkitystä. Muut asiat luovat enemmän tai vähemmät hyvä puitteet elämälle (ja sinänsä toki tärkeitä ja tuovat sisältöä), mutta en usko kenenkään katuvan sitä, ettei elämässään viettänyt enemmän aikaa töissään, mutta lapsien/perheen kanssa vietettyä vähäistä aikaa moni myöhemmin katuu. Tämän asian sisäistää osa heti, toisen iän myötä ja loput vasta kuolinvuoteellaan... 

Et ehkä ymmärtänyt pointtiani. Totta kai ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin työ - näin on myös omalla kohdallani. Minusta tämä vain on niin itsestäänselvä asia, että tuntuu oudolta ottaa se esille tilanteessa, joka ei liity niihin lapsiin mitenkään, ja näin juuri tämä mainittu johtaja teki. Minulla heräsi myös kysymys, ovatko sanojan puheet ja teot välttämättä linjassa toistensa kanssa. On kovin helppo sanoa, että lapset ovat tärkeintä elämässä, mutta eiköhän historia tunne aika monta esimerkkiä kiireisestä uraa tekevästä isästä, jolla tosiasiassa ei ole ollut aikaa lapsilleen.

Ja siinä se ongelma onkin.

Jos tuntee itse niin ja on onnellinen ja hyvinvoiva. Me emme voi tietää, miksi joku toinen ihminen haluaa tehdä asioita. Voimme vain arvailla.

Lapset tuo tutkimusten mukaan tasapainoa ja onnellisuutta.

Tietty jatkumo elämässä: kun hoitaa ja kasvattaa lapsen hyvin, voi odottaa, että lapsi myös auttaa vanhana. Ei tarvitse olla yksin.

Minulle lapset ovat tuoneet tasapainoa ja onnea. Elämässä on uutta: uusi mahdollisuus.

Tietenkin välillä on raskasta, mutta kun silittää nukkuvan lapsen poskea ja vartioi untansa, niin en ole ollut onnellisempi ♥️

En kyllä itse ollut 24-vuotiaana saavuttanut juuri mitään. Hattua nostan niille, jotka jaksavat ja osaavat kasvattaa lapsistaan kunnollisia ja tasapainoisia ihmisiä. On siinä hommaa.

Toivoisin että jokainen vanhempi ajattelisi lapsistaan noin ja kasvattaisi ja hoitaisi heitä viisaudella ja rakkaudella.

Vierailija kirjoitti:

Surkeaa. Osoittaa että joko ihminen ei oikeasti ole saavuttanut mitään, tai että hän on vain oppinut vastaamaan tuohon kysymykseen noin, eikä ole oikeasti edes miettinyt asiaa kunnolla koskaan.

No yksittäisenä saavutuksenä tuo on silti mielestäni tärkein. Ei millään muilla saavutuksilla ole loppunelopuksi mittän väliä tai pysyvää merkitystä. Hyvin harva tekee mitään mullistavia keksintöjä, ja vaikka tekisikin, niin yleensä luultavasti ennemmin tai myöhemmin joku muu olisi kuitenkin tehnyt sen saman keksinnön.

Sain lapset hiukan vanhemmalla iällä. Työelämässä on ollut hyviä saavutuksia ja olen korkeakoulutettu. Silti olen sitä mieltä, että nämä touhukkaat lapset ovat tärkein saavutukseni ja ilon aihe. Ehkä sekin vaikuttaa, että tiedän monenlaisia kohtaloita, joissa lapsettomuus ei ole ollut oma valinta.

greetan vanhemmat pisti idiootti tyttönsä tienaamaan. nyt lennellään ympäri mailmaa ja rahaa tulee

Ajattelen että se on oikeassa! Mikä saavutus muka olisi yksittäiselle henkilölle suurempi kuin lapsen saaminen ja kasvattaminen!? Elämän perustarkoituksen täyttäminen siis. Siitähän kaikessa on kyse: luoda uutta elämää ja turvata ihmiskunnan jatkuvuus. Toki ne lapset pitää kasvattaa hyvin jotta heistä tulee hyvinvoivia, itsenäisiä, tuottavia ja osallistuvia yhteiskunnan jäseniä. Siinä kun onnistuu on kyllä saavuttanut jotain todella suurta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ikä on tässä epäolennainen asia. Olen kuullut liki viisikymppisen yritysjohtajan sanovan puheessaan lapsiensa olevan hänen tärkein saavutuksensa. Ajattelen kaikista, jotka sanovat näin, samalla tavalla: valheellista ja kiusallista. Näin sanotaan siksi, että halutaan viestiä kuulijoille perhekeskeistä arvomaailmaa, ei siksi, että oikeasti lapset olisivat sanojan mielestä elämän suurin saavutus. Jos olisi, sanoja olisi ryhtynyt koti-isäksi tai vaikka perhepäivähoitajaksi eikä yritysjohtajaksi.

Et ole ymmärtänyt elämän todellisista arvoista mitään. Vain ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi se asia, jolla on elämässä merkitystä. Muut asiat luovat enemmän tai vähemmät hyvä puitteet elämälle (ja sinänsä toki tärkeitä ja tuovat sisältöä), mutta en usko kenenkään katuvan sitä, ettei elämässään viettänyt enemmän aikaa töissään, mutta lapsien/perheen kanssa vietettyä vähäistä aikaa moni myöhemmin katuu. Tämän asian sisäistää osa heti, toisen iän myötä ja loput vasta kuolinvuoteellaan... 

Et ehkä ymmärtänyt pointtiani. Totta kai ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin työ - näin on myös omalla kohdallani. Minusta tämä vain on niin itsestäänselvä asia, että tuntuu oudolta ottaa se esille tilanteessa, joka ei liity niihin lapsiin mitenkään, ja näin juuri tämä mainittu johtaja teki. Minulla heräsi myös kysymys, ovatko sanojan puheet ja teot välttämättä linjassa toistensa kanssa. On kovin helppo sanoa, että lapset ovat tärkeintä elämässä, mutta eiköhän historia tunne aika monta esimerkkiä kiireisestä uraa tekevästä isästä, jolla tosiasiassa ei ole ollut aikaa lapsilleen.

Ja siinä se ongelma onkin.

En ole varma, mihin viittaat, mutta kommentoin kuitenkin. Minusta tuntuu siltä, että sitä, mitä yritän sanoa, ei ehkä ole ymmärretty tässä ketjussa. On paljon helpompaa sanoa jotain kuin osoittaa sitä teoin. Haluaisin tietää, kuinka usein tämä yritysjohtaja on jäänyt töistä pois hoitamaan sairasta lasta kotiin, kuinka monta työmatkaa on peruttu lapsen jalkapallo-ottelun vuoksi, kuinka monessa vanhempainillassa hän on ollut ja kuinka monta neuvolakäyntiä hoitanut. Aika usein se, että pääsee johtoasemaan työelämässä, edellyttää, että lapsen toinen vanhempi joustaa.

Minua ihmetyttää, että niin moni uskoo esimerkkini miehen olleen täysin vilpitön sanoissaan. Minusta se, että on halunnut edetä urallaan tiettyyn asemaan, kertoo kyllä tärkeysjärjestyksestä. Vaikea kuvitella, että tämä olisi onnistunut ilman perhe-elämän uhrauksia. Suhtautuisin eri tavoin, jos kommentti olisi esitetty tilanteessa, jossa johtaja ilmoittaa astuvansa sivuun tai vähentävänsä tehtäviään, mutta se esitettiin yhteydessä, jossa uusi yhteistyökumppani esittäytyi projektin aloitustilaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ikä on tässä epäolennainen asia. Olen kuullut liki viisikymppisen yritysjohtajan sanovan puheessaan lapsiensa olevan hänen tärkein saavutuksensa. Ajattelen kaikista, jotka sanovat näin, samalla tavalla: valheellista ja kiusallista. Näin sanotaan siksi, että halutaan viestiä kuulijoille perhekeskeistä arvomaailmaa, ei siksi, että oikeasti lapset olisivat sanojan mielestä elämän suurin saavutus. Jos olisi, sanoja olisi ryhtynyt koti-isäksi tai vaikka perhepäivähoitajaksi eikä yritysjohtajaksi.

Et ole ymmärtänyt elämän todellisista arvoista mitään. Vain ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi se asia, jolla on elämässä merkitystä. Muut asiat luovat enemmän tai vähemmät hyvä puitteet elämälle (ja sinänsä toki tärkeitä ja tuovat sisältöä), mutta en usko kenenkään katuvan sitä, ettei elämässään viettänyt enemmän aikaa töissään, mutta lapsien/perheen kanssa vietettyä vähäistä aikaa moni myöhemmin katuu. Tämän asian sisäistää osa heti, toisen iän myötä ja loput vasta kuolinvuoteellaan... 

Et ehkä ymmärtänyt pointtiani. Totta kai ihmissuhteet ovat tärkeämpiä kuin työ - näin on myös omalla kohdallani. Minusta tämä vain on niin itsestäänselvä asia, että tuntuu oudolta ottaa se esille tilanteessa, joka ei liity niihin lapsiin mitenkään, ja näin juuri tämä mainittu johtaja teki. Minulla heräsi myös kysymys, ovatko sanojan puheet ja teot välttämättä linjassa toistensa kanssa. On kovin helppo sanoa, että lapset ovat tärkeintä elämässä, mutta eiköhän historia tunne aika monta esimerkkiä kiireisestä uraa tekevästä isästä, jolla tosiasiassa ei ole ollut aikaa lapsilleen.

Ja siinä se ongelma onkin.

En ole varma, mihin viittaat, mutta kommentoin kuitenkin. Minusta tuntuu siltä, että sitä, mitä yritän sanoa, ei ehkä ole ymmärretty tässä ketjussa. On paljon helpompaa sanoa jotain kuin osoittaa sitä teoin. Haluaisin tietää, kuinka usein tämä yritysjohtaja on jäänyt töistä pois hoitamaan sairasta lasta kotiin, kuinka monta työmatkaa on peruttu lapsen jalkapallo-ottelun vuoksi, kuinka monessa vanhempainillassa hän on ollut ja kuinka monta neuvolakäyntiä hoitanut. Aika usein se, että pääsee johtoasemaan työelämässä, edellyttää, että lapsen toinen vanhempi joustaa.

Minua ihmetyttää, että niin moni uskoo esimerkkini miehen olleen täysin vilpitön sanoissaan. Minusta se, että on halunnut edetä urallaan tiettyyn asemaan, kertoo kyllä tärkeysjärjestyksestä. Vaikea kuvitella, että tämä olisi onnistunut ilman perhe-elämän uhrauksia. Suhtautuisin eri tavoin, jos kommentti olisi esitetty tilanteessa, jossa johtaja ilmoittaa astuvansa sivuun tai vähentävänsä tehtäviään, mutta se esitettiin yhteydessä, jossa uusi yhteistyökumppani esittäytyi projektin aloitustilaisuudessa.

Ei ihmiset ehkä pidä sitä yritysjohtajuutta minään saavutuksena tai arvosta sitä ihmistä sen vuoksi penninkään vertaa. Iso osa on persoonallisuudeltaan samanlaisia rottia, kun postin irtisanoutunut ex johtaja.

Kiva, että on saavuttanut jotain. Itse olen 29-vuotias eikä mitään saavutuksia: kesken jääneet opinnot, ei työtä, ei miestä, ei lapsia.