Mitä ajattelet henkilöstä joka pitää lapsiaan elämänsä suurimpana saavutuksena?

Säälittävä typerys mikäli on noin nuori. 60 v jo voikin pitää lapsiaan parhaimpana saavutuksenaan ja tällöin hänellä taatusti on muitakin meriittejä.

Ihmisellä on biologinen tarve tai tavoite vahvistaa elinvoimaisuuttaan ja joissa lapset ovat yksi syy antaa sille tarpeelle tarkoituksensa. Kun biologinen tarve on täytetty voi tietysti olla, ettei se täysin riitä ihan kaikille. Mutta hienoa, jos hän niin kokee. Kadehdittavan yksinkertaista ja selkeää ja toivoisin olevani hänen sijassaan, sillä sitten jäisi loppu elämä kokea mielenrauhaa ja iloa oman elämänsä tarkoituksesta.

Onnellisena <3

Itse olen kokenut paljon ja kouluttautunut hyvin, koti on ihana, mieskin hyvä ja ystäviä paljon. Silti sanon, että kolme lastani on ihanassa elämässäni parasta ja myös paras saavutukseni, vaikka lahjaahan he oikeasti ovat <3

Tunnen yhden tämmöisen naisen. Raukka meni lisääntymään jo 17-vuotiaana ja nyt hän on 32-vuotias. Päivääkään ei oo palkallista työtä tehnyt eikä ole kouluja käynyt peruskoulun jälkeen. 

Ihmisenä jotenkin yksinkertainen ja tyhjäkatseinen. Lapsia nyt kolme, kahdelle eri miehelle. Aina kun tähän naiseen törmään ajattelen että voisihan se itsellä olla asiat huonomminkin. Säälittää.

Lasten teko ei paljoa vaadi. Yleensä se kertoo siitä, ettei olevpaljoa muuta sitten saavuttanutkaan. Lapsia yhtään väheksymättä!

Minusta lasten kasvattaminen elämässä pärjääviksi aikuisiksi on ihmisen suurin saavutus. Oli nainen tai mies. Eli en yhtään ihmettele tai vähättele kyseistä kommenttia. Kaikki kunnioitus vanhemmille jotka tekevät kaikkensa lastensa eteen.

Ainakin minulla on kaksi ylempää korkeakoulututkintoa, työskentelen erityisasiantuntijana ja elämässäni olen muutenkin mennyt eri tavoin eteenpäin.

Siitä huolimatta pidän suurimpina saavutuksinani kahta kasvattamaani lasta. 

Työhön, harrastuksiin tai muihin ns. saavutuksiin liittyvät asiat eivät oikeastaan mielestäni ole minkään veroisia siihen nähden, että olen vaimoni kanssa saanut ja kasvattanut kaksi ihanaa ihmistä tähän maahan.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden tämmöisen naisen. Raukka meni lisääntymään jo 17-vuotiaana ja nyt hän on 32-vuotias. Päivääkään ei oo palkallista työtä tehnyt eikä ole kouluja käynyt peruskoulun jälkeen. 

Ihmisenä jotenkin yksinkertainen ja tyhjäkatseinen. Lapsia nyt kolme, kahdelle eri miehelle. Aina kun tähän naiseen törmään ajattelen että voisihan se itsellä olla asiat huonomminkin. Säälittää.

Asiat voisivat olla huonomminkin: entä jos tuolla naisella ei olisi edes niitä lapsia?

Olisiko hänestä tullut esimerkiksi menestyvä yrittäjä tai arvostettu taiteilija, vai olisiko hän todennäköisemmin piikittämässä piriä ostoskeskuksen takapihalla?

On tehty töitä, on matkusteltu. On maksettu talo ja hieno huvila. On uudet autot ja kaks kivaa kissaa. Mutta parasta on oma perhe. Hyvä mies ja viisi lasta. Mikään ei lyö vertoja tunteelle, kun saat vauvan ekan kerran syliin. Sellaista rakkautta ei tunne ketään muuta kohtaan. Ei raha ja tavara ole mikään saavutus.

Emme me tavalliset ihmiset elämässä mitään erityistä yleensä saavuta. Opiskelumme ja työmme ovat aika pitkälti yhtä tyhjän kanssa. En ymmärrä miksi ihmiset kokevat saavuttaneensa jotain elämässä niin pienillä meriiteillä, eihän se ole mitään, että istuu koulussa ja käy töissä. Kyllä lapset sopivat noin mitättömään listaan saavutuksiksi ihan hyvin.

Ymmärrän täysin mitä ap tarkoitti aloituksellaan, mutta tuota ikää en ehkä vetäisi mukaan kuitenkaan. Mutta joo sellaiset ihmiset ovat hyvin säälittäviä ja kertoo aika paljon heidän yksinkertaisuudestaan, kun pitää kaikki lasten elämisen hetketkin jakaa instaan, faceen yms. Ja he kuvittelevat vielä, että lapsensa ovat vielä mielenkiintoisia muidenkin mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jolla on sydän.

Yhdelläkään miehellä ei sitten ole sydäntä.

Mä vastaisin samoin. Olen päälle nelikymppinen, kaksi akateemista tutkintoa, pitkä työura, pitkä avioliitto, omaisuutta, joka on hankittu sillä työllä, perintörahoja ei ole ollut. Silti sanoisin, että perhe ja lapset on suurin saavutus minulla. Lapset eivät enää ole pieniä, he käyttäytyvät hyvin, ovat työteliäitä ja kivoja, harrastavat aktiivisesti. Musta äitinä olo on ollut ja on ihan parasta.

Näin kuusikymppisinä voimme todellakin sanoa, että lapset ovat olleet parasta, mitä elämässämme on tapahtunut. Ja vielä kun näkee, kuinka hyvin he pärjäävät elämässään.

Näin se vaan on, vaikka olemme molemmat koulutettuja, miehellä on loistokas kansainvälinen ura, on autoja ja taloja siellä sun täällä ja omaisuutta enemmän kuin tarpeeksi.

Mulla lienee perspektiiviä vastata tähän, koska olen kolmen lapsen aikuisen lapsen äiti, ja ehtinyt myös tehdä täyden työuran ja saanut siinä paljon aikaan.

Pidän lapsiani ilman parhaina aikaansaannoksinani.

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuollainen ihminen sitten kovin korkealle ole tavoitteitaan asettanut, mutta ei siinä ole mitään väärää.

Lapset ovat vain osoitus siitä, että osaa harrastaa suojaamatonta seksiä ja tuohon nyt pystyy kuka hyvänsä. Siksi ihmettelen, miksi sitä pidetään minkään tason saavutuksena.

Tämä. Mikä tahansa ameeba osaa lisääntyä. Yksikään lapsia saanut ei ole voinut millään lailla vaikuttaa alkion solunjakautumiseen. Ei vaadi mitenkään hirveän korkeatasoista älyllistä osaamista toimia elatusalustana.

Vierailija kirjoitti:

Surkeaa. Osoittaa että joko ihminen ei oikeasti ole saavuttanut mitään, tai että hän on vain oppinut vastaamaan tuohon kysymykseen noin, eikä ole oikeasti edes miettinyt asiaa kunnolla koskaan.

Surkeaa? Miksi pitää olla noin mustavalkoinen ja ennakkoluuloinen? Luuletko tosiaan että perhekeskeinen ihminen ei voi olla saavuttanut mitään muuta merkittävää elämässään? Kärjistetysti siis kaikki, jotka sanovat perheen perustamista suurimmaksi saavutukseen, ovat kouluttamattomia yh-mutseja jotka saivat lapsensa 18-vuotiaana vahinkoraskaudesta ja ovat asuneet koko ikänsä samassa kaupungissa eivätkä ole nähneet maailmaa? Ja vaikka olisivatkin, mitä väliä? Mitä toisten onni on sinulta pois?

Tässä sinulle esimerkki: olen 28v, syntynyt ei-akateemiseen perheeseen ja asunut koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni metsän ja peltojen keskellä - siis melko yksinkertaisista lähtökohdista kotoisin. Nyt olen korkeakoulutettu, matkustanut vajaassa 30 maassa, reppureissannut yksin Euroopassa, asunut tähän mennessä yhteensä reilu 6v kolmessa eri maassa (ja asun edelleen ulkomailla), puhun sujuvasti useaa eri kieltä, olen saanut hyväpalkkaisen työpaikan eräällä suurella teollisuudenalalla eikä minun tarvitse miettiä riittääkö raha loppukuuksi ruokaan. Olen naimisissa ja pienen lapsen äiti. Ikääni nähden olen siis kokenut ja saavuttanut mielestäni aika paljon.

Silti (tai juuri siksi) voin sanoa merkittävimmäksi saavutukseni sen, että olen äiti ihanalle pienelle ihmiselle, jota päivä päivältä saan kasvattaa, rakastaa ja ohjata elämässä oikeaan suuntaan. Jotta hänestä kasvaisi hyväsydäminen, rehellinen ja empatiakykyinen ihminen. Jotta hänen ei myöhemmin tarvitsisi kokea oikeudekseen tuomita ja arvostella muita valitsemallaan tiellä. Kuten joku kokeneempi äiti tuossa aiemmin sanoi, on kovaa työtä kasvattaa lapsista täysjärkisiä ja fiksuja ihmisiä, ei vanhemmuudessa ole saavutuksena kyse vain siitä että on ollut kykenevä harrastamaan seksiä.

Olemme kaikki erilaisia ja hyvä niin. Sinut tekee ehkä onnelliseksi oma ura, raha pankkitilillä tai matkustelu..? Jonkun toisen suurin onni ja ylpeys on oma perhe ja lapset. Turha toisten tuntemuksia on arvostella ja vähätellä, vaikka oma elämäntilanne olisikin erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuollainen ihminen sitten kovin korkealle ole tavoitteitaan asettanut, mutta ei siinä ole mitään väärää.

Lapset ovat vain osoitus siitä, että osaa harrastaa suojaamatonta seksiä ja tuohon nyt pystyy kuka hyvänsä. Siksi ihmettelen, miksi sitä pidetään minkään tason saavutuksena.

Tämä. Mikä tahansa ameeba osaa lisääntyä. Yksikään lapsia saanut ei ole voinut millään lailla vaikuttaa alkion solunjakautumiseen. Ei vaadi mitenkään hirveän korkeatasoista älyllistä osaamista toimia elatusalustana.

Lisääntyminen sinänsä ei ole temppu eikä mikään. Mutta lapsensa kasvattaminen aikuiseksi, menestyväksi yksilöksi onkin jo kympin arvoinen suoritus. Minä ihmettelen näitä joiden mielestä vanhemmuus on jotain nuhjuista epä-älyllistä itsekkyyttä. Jokuhan heidätkin on tehnyt. Eivätkö he arvosta omia vanhempiaan? Vai perustuuko heidän näkemyksensä omaan ankeaan lapsuuteen? Sen kyllä ymmärtäisin, parempi monen olisi jättää lapset tekemättä kun ei resurssit vanhemmuuteen riitä.

Reppana mutta rakastava sellainen.

No siis hmm.. kyllä minulle lapset varmaan ovat suurin saavutus, vaikka olen kouluttautunut haaveammattiin, harrastanut SM tasolla, käynyt armeijan ja toteuttanut unelmia esim asunut ulkomailla. Eihän mikään noista merkitse kellekään muulle mitään kuin minulle, mutta lapset jäävät elämään ja kenties jatkavat sukua. Ovathan he suurin asia.