Mitä ajattelet henkilöstä joka pitää lapsiaan elämänsä suurimpana saavutuksena?

Ajattelen, että ihana, perhekeskeinen ihminen, joka on hyvä äiti/isä. 

Tottakai hänellä voi olla vaikka kuinka huikea ura tai menestystä harrastuksissa, tai sitten ei mitään muuta kuin lapset, ei sillä ole mitään väliä... jos ja kun lapset ovat se hienoin saavutus, niin se kertoo vain ja ainoastaan siitä, että tuolla ihmisellä on arvot kohdallaan. Respect. 

No siis minä vain jäin miettimään, että pitääkö 24-vuotiaalla muka olla jo elämässään "saavutuksia". Eivätkö ne ole enemmän 40-60-vuotiaiden juttua, että katsotaan sitä elämää taaksepäin ja mietitään mitä on saavutettu.

Harva kai nyt kolmukymppuisenäkään on mitään saavuttanut erityistä.

Tai miksi sitä sitten saavutuksia mielletään? Koulutus? Työpaikka? Ura? Oma kirja?

Kun käsittääkseni elämän voi elää ihan vain eläenkin. Tehdä vaikka siivoojan täitä, harrastaa jotain mielekästä, viettää aikaa ystävien kanssa, rakastua ja perustaa perheen. Elämän tosiasia lienee, että suurimmalle osalle tämä riittää mielekkääseen elämään.

Minulla on aikuiset lapset ja kyllä pidän heitä elämäni suurimpana saavutuksena. Näin jälkikäteen olen huomannut, miten iso urakka lasten kasvattaminen on ollut. Nyt näkee, miten paljon hyötyä on ollut lapsille lukemisesta, harrastuksiin ohjaamisesta, erilaisten taitojen opettamisesta, koulutukseen kannustamisessa, vanhempainilloissa ravaamisessa, yhteisen ajan järjestämisessä ja varsinkin yhteisissä ruokahetkissä. Kaikelta ei lapsia voi varjella ja varsinkin kaveripiirillä on lapsiin iso vaikutus. Onnekseni kaverit ovat olleet fiksuja,

No jos se henkilö ajattelee, että se lasten synnyttäminen on se suurin saavutus, niin itse olen eri mieltä. Sen sijaan perhe on minulle tärkeintä, ja tärkein saavutukseni on kyllä rakastava avioliitto ja järkipäisten empaattisten lasten kasvattaminen. Toivon myös, että olen onnistunut antamaan lapsilleni luottamuksen elämään ja ihmisiin sekä itseensä. Toivottavasti onnistun tässä asiassa tulevaisuudessakin (kasvatusta vielä noin 8 ja 6 vuotta jäljellä, ainakin).

Ei lisääntyminen sinänsä, mutta jos onnistut myös kasvattamaan hyviä, onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä, niin mikä voisi olla suurempi saavutus? Joku työsuoritus jonkun firman pelinappulana?

No, ehkä jos teet jonkun valtavan tieteellisen läpimurron, joka vaikuttaa koko ihmiskuntaan ja jää historiaan.

Lapseni ja mieheni ovat todella elämäni suurimpia saavutuksiani! Muut meriitit, kuten kohta toinen akateeminen tutkinto, vakityö jne voivat olla urani kannalta merkityksellisiä ja asioita, joista olen ylpeä, mut mies ja lapset, thst's all that matters <3

Vierailija kirjoitti:

Ei lisääntyminen sinänsä, mutta jos onnistut myös kasvattamaan hyviä, onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä, niin mikä voisi olla suurempi saavutus? Joku työsuoritus jonkun firman pelinappulana?

No, ehkä jos teet jonkun valtavan tieteellisen läpimurron, joka vaikuttaa koko ihmiskuntaan ja jää historiaan.

Jonkun lapsi tekee senkin.

Hitler, Stalin ja heidän kautta miljoonat muut olisivat hyötyneet järkevästä kasvatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aikuiset lapset ja kyllä pidän heitä elämäni suurimpana saavutuksena. Näin jälkikäteen olen huomannut, miten iso urakka lasten kasvattaminen on ollut. Nyt näkee, miten paljon hyötyä on ollut lapsille lukemisesta, harrastuksiin ohjaamisesta, erilaisten taitojen opettamisesta, koulutukseen kannustamisessa, vanhempainilloissa ravaamisessa, yhteisen ajan järjestämisessä ja varsinkin yhteisissä ruokahetkissä. Kaikelta ei lapsia voi varjella ja varsinkin kaveripiirillä on lapsiin iso vaikutus. Onnekseni kaverit ovat olleet fiksuja,

Ja lopulta on kyse pienistä arkisista asioista. Siitä että viitsii tehdä ne, ja ajatella muiden kuin omaa välitöntä mukavuuttaan.

Vierailija kirjoitti:

Näin kahden parikymppisen 'lapsen' vanhempana sanoisin, ettei se lasten tekeminen ole juurikaan saavutus, mutta kasvattaminen on, varsinkin jos onnistuu kasvattamaan kaikin puolin 'hyviä' ihmisiä eikä mitään kuspäämänttejä.

Lisäisin listaan vielä yhteiskuntakelpoisuuden. Ts. että lapset ovat opiskelleet ja työllistyvät/ovat työllistyneet opintojensa jälkeen.

Minusta ikä on tässä epäolennainen asia. Olen kuullut liki viisikymppisen yritysjohtajan sanovan puheessaan lapsiensa olevan hänen tärkein saavutuksensa. Ajattelen kaikista, jotka sanovat näin, samalla tavalla: valheellista ja kiusallista. Näin sanotaan siksi, että halutaan viestiä kuulijoille perhekeskeistä arvomaailmaa, ei siksi, että oikeasti lapset olisivat sanojan mielestä elämän suurin saavutus. Jos olisi, sanoja olisi ryhtynyt koti-isäksi tai vaikka perhepäivähoitajaksi eikä yritysjohtajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vähän säälittää.

Mikä, elämässään onnistunut nuori vanhempiko?

Se on siihen astisen elämän tärkein saavutus.

Kuka tahansa,joka pystyy harmonisoimaan lapsen tärkeimmät vuodet, on kiitoksen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas on ollut opettelimista siinä, että osaisin arvostaa saavutuksiani elämässäni ja urallani, kun minulla ei ole sitä perhettä eikä lapsia.

Ainoat haaveeni ovat liittyneet siihen, että minulla olisi perhe, mutta olenkin saavuttanut ihan eri asioita. Ja tunnen itseni luuseriksi, koska en ole saanut sitä "minkä kuka tahansa" pystyy tekemään (joo, ei oikeasti kuka tahansa ole hyvä äiti tai vaimo, mutta silti heilläkin saattaa olla mies ja lapsia). Toisaalta olen saavuttanut sellaisia juttuja, mihin läheskään jokainen ei pysty, mutta silti tuntuu siltä, että olen jotenkin huonompi kuin muut, kun tuollainen perusasia puuttuu. 

Erityisesti, jos on kärsinyt lapsettomuudesta ja kumppanin puutteesta, osaa arvostaa lapsen saantia suunnattomasti. Moni uranainen on joutunut tekemään valinnan uran ja lasten saannin välillä. Nuorena tätä ei edes ymmärrä, mutta kun miehet suosivat urallaan vähemmän menestyneitä naisia, niin mahdollisuutta parisuhteeseen ei synny. Kun tekee pitkiä päiviä töissä, eikä ehdi käydä baarissa etsimässä miehiä, niin jää helposti lapsettomaksi ilman kumppania.

Lasten saanti on hieno juttu.

Vierailija kirjoitti:

Mulle lapset on mun elämäni suurin saavutus ja tärkein asia. 

Puhun kyllä muiden ihmisten kanssa aivan muista asioista ja urallani olen sellaisessa vaiheessa, että moni varmaan kuvittelee, että en ole kovinkaan perhekeskeinen ihminen.

Aika usein tuntuu, että minä (49v) ja nuoremmat naiset elämme hyvin erilaisissa todellisuuksissa ja käsityksissä elämästä.  

Sellaista se on.

En tiedä, ovatko lapset "saavutuksia", mutta tärkein asia elämässä lapset toki ovat. Jostain syystä tämä "tärkein" sana sekoitetaan siihen, ettei elämässä olisi mitään muuta. Itselläni kaksi lasta ja kyllä elämä on rakentunut lasten syntymän jälkeen lasten ikäkauden ja tarpeiden mukaisesti. Ensimmäiset vuodet kotona lasten kanssa ja tehtiin asioita lasten ehdoilla. Kun lapset kasvoivat, niin itse palasin työelämään, vapaa-aika silti pitkälti lasten tarpeiden mukaan. Nyt lapset teini-ikäisiä ja itse keskityn enemmän omaan työhön ja harrastuksiin, mutta silti lapset ovat ykkösenä, jos vanhempiaan tarvitsevat. Aikaa jutteluun ja yhdessä tekemiseen löytyy aina, eivät itse vaan enää niin paljon vanhempiaan tarvitse.

Jos saan lapset täysikäisiksi ilman suurempia ongelmia, niin koen sen kyllä saavutukseksi. Lasten kasvattaminen ei ole nimittäin mikään helpoin homma, sitä tekee vuosikausia käytännössä 24/7 ja lopputuloksesta ei ole mitään takeita, kun tyypit tekee omia päätöksiään loppujen lopuksi monessakin asiassa. Työ on "vaan" työtä, ja töissä olen täysin korvattavissa. Omille lapsille äiti ei ole korvattavissa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ikä on tässä epäolennainen asia. Olen kuullut liki viisikymppisen yritysjohtajan sanovan puheessaan lapsiensa olevan hänen tärkein saavutuksensa. Ajattelen kaikista, jotka sanovat näin, samalla tavalla: valheellista ja kiusallista. Näin sanotaan siksi, että halutaan viestiä kuulijoille perhekeskeistä arvomaailmaa, ei siksi, että oikeasti lapset olisivat sanojan mielestä elämän suurin saavutus. Jos olisi, sanoja olisi ryhtynyt koti-isäksi tai vaikka perhepäivähoitajaksi eikä yritysjohtajaksi.

Eipä. Viesti on "F*ck urakiito, vain ihmissuhteilla on väliä."

Ura kuolee kun lähdet eläkkeelle. Ei se tule sinua sairaalaan katsomaan.

Kyllä mäkin pidän lapsiani elämäni suurimpina saavutuksina. He ovat fiksuja pieniä ihmisiä ja koen onnistuneeni kasvatustehtävässäni hyvin. Töitä olen tehnyt monenlaisia ja opiskellut pari ammattia, mutta en laske niitä kyllä minkään sortin saavutuksiksi. Mielestäni on itseisarvo, että aikuinen terve ihminen kykenee täällä hankkimaan elantonsa itselleen ja perheelleen. Harrastan monipuolisesti kaikkea ja siltä saralta saan mielekkyyttä elämään ja koen että harrastusten kautta olen saavuttanut enemmän kuin työssä. Mutta tärkein elämäntyöni on kuitenkin lasteni kasvattaminen ja heistä huolehtiminen.

Vierailija kirjoitti:

Surkeaa. Osoittaa että joko ihminen ei oikeasti ole saavuttanut mitään, tai että hän on vain oppinut vastaamaan tuohon kysymykseen noin, eikä ole oikeasti edes miettinyt asiaa kunnolla koskaan.

Kyllä on, jos on itse jostain pilipaliperheestä ja on pystynyt välttämään karkeimmat virheet.

Silloin asia on varmasti mietitty.

Minusta on eri asia sanoa, että lapset ovat elämän tärkein asia ja että lapset ovat elämän tärkein saavutus. Yleensä jälkimmäisellä tarkoitetaan ensimmäistä. Harva "panostaa" lapsiin samalla kuin vaikka uraan. Saavutus on jotain, jonka eteen nähdään tietoisesti vaivaa. Kuka tahansa ilman mitään koulutusta tai kokemusta pystyy kasvattamaan täyspäisiä, yhteiskuntakelpoisia lapsia, ja vastaavasti kaikesta vaivannäöstä huolimatta lapsesta voi kasvaa vaikka rikollinen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ikä on tässä epäolennainen asia. Olen kuullut liki viisikymppisen yritysjohtajan sanovan puheessaan lapsiensa olevan hänen tärkein saavutuksensa. Ajattelen kaikista, jotka sanovat näin, samalla tavalla: valheellista ja kiusallista. Näin sanotaan siksi, että halutaan viestiä kuulijoille perhekeskeistä arvomaailmaa, ei siksi, että oikeasti lapset olisivat sanojan mielestä elämän suurin saavutus. Jos olisi, sanoja olisi ryhtynyt koti-isäksi tai vaikka perhepäivähoitajaksi eikä yritysjohtajaksi.

Et ole ymmärtänyt elämän todellisista arvoista mitään. Vain ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi se asia, jolla on elämässä merkitystä. Muut asiat luovat enemmän tai vähemmät hyvä puitteet elämälle (ja sinänsä toki tärkeitä ja tuovat sisältöä), mutta en usko kenenkään katuvan sitä, ettei elämässään viettänyt enemmän aikaa töissään, mutta lapsien/perheen kanssa vietettyä vähäistä aikaa moni myöhemmin katuu. Tämän asian sisäistää osa heti, toisen iän myötä ja loput vasta kuolinvuoteellaan... 

Vierailija kirjoitti:

No siis minä vain jäin miettimään, että pitääkö 24-vuotiaalla muka olla jo elämässään "saavutuksia". Eivätkö ne ole enemmän 40-60-vuotiaiden juttua, että katsotaan sitä elämää taaksepäin ja mietitään mitä on saavutettu.

Harva kai nyt kolmukymppuisenäkään on mitään saavuttanut erityistä.

Tai miksi sitä sitten saavutuksia mielletään? Koulutus? Työpaikka? Ura? Oma kirja?

Kun käsittääkseni elämän voi elää ihan vain eläenkin. Tehdä vaikka siivoojan täitä, harrastaa jotain mielekästä, viettää aikaa ystävien kanssa, rakastua ja perustaa perheen. Elämän tosiasia lienee, että suurimmalle osalle tämä riittää mielekkääseen elämään.

Ehdottomasti 24-vuotiaalla tulee olla vaikka mitä saavutuksia.

Olin tulossa sanomaan, että vaikka minulla on elämässä monia ”saavutuksia”, kuten akateeminen tutkinto, mukava vakityö ja pari julkaistua kirjaa, niin lapseni ovat todellakin tärkein saavutukseni... mutta aika moni taisi jo ehtiä ensin.

Sen sijaan kysyn: ap ja muut, jotka pitävät lapsien saamista pikkujuttuna, mikä siis on teidän elämänne suurin saavutus? Ja millaiset asiat ovat teidän mielestänne hyväksyttäviä vastauksia kysymykseen elämän suurimmasta saavutuksesta?