Perheterapeutin mielestä minua vaivaa kiintymyssuhteen trauma äidistäni

Äitini on sellainen ”olen parempi ihminen velvollisuuksieni masentamana kuin nuo onnelliset ihmiset, jotka ovat vastuuttomia” -ihminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen ”olen parempi ihminen velvollisuuksieni masentamana kuin nuo onnelliset ihmiset, jotka ovat vastuuttomia” -ihminen.

Ap

Ja sitten sama minulle. Mun oli esitettävä, miten paljon velvollisuudet mua masentaa että olin ok.

Ap

Ei ollut huonoa käytöstä minun osaltani, enkä saanut raivaria, vaan äitini loukkasi minua. En käskenyt muuntelemaan totuutta, huomaatko? Sinä muuntelisit siis äitinä totuutta, et bälittäisi lapsesi tunteista, joita olit loukannut. Oijoi, paha äiti, kamala. Äitini olisi pitämyt myöntää, että LOUKKASI minua, ymmärrätkö, kertoa TOTUUS itsestään äitinä vieraille, nyt mennään totuuden kanssa, vastaa, mitä haittaa olisi SIITÄ, että äitini olisi vieraille sanonut. Että hän loukkasi minua, ja se pitää selvittää ensin, ennen kuin mulla voi taas olla hyvä mieli hänestä, saati juhlista? Niin? Osaatko vastata pysyen totuudessa, vai haluatko vääristellä ja valehdella saadaksesi minusta viallisen? Jota en siis ole, kun asiaa katsotaan totuudessa. Veikkaanpa, ettet aikuisena ihmisenä vain kykene ottamaan vastuuta syyllisyydestäsi lapsesi tunteiden loukkaamiseen.

Ap[/quote]

Itse tykkäisisin, ettei riitoja selvitettäisi vieraiden läsnäollessa, pystyn ainakin itse parempaan ja avoimempaan kommunikointiin kun vieraita ei läsnä. Toivoisin myös, että jos olisin vieraana, kyläpaikassa ei tapeltaisi kenenkään toimesta. Koen riidat ja moittimiset ahdistavina. Mutta olen sitä mieltä, että anteeksi olisi voinut pyytää vieraiden lähdettyä sinulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa tuon onnettoa mt ongelmaisen meiskata yksin. Kyllästyy kun kukaan ei vastaa. En tiedä mitä iloa saatte hänen kanssa riitelystä - eikö voisi vain olemaan tyytyväinen, että itse kykenee onnellisempaan elämään, olemaan läheisilleen, omille lapsilleen ja muulle perheelle rakastavampi läheinen kuin tämä onneton. JOka jatkaa onnettomana niin kauan kun kaikki syy on muissa, muita ei voi muuttaa, ainoastaa itseään ja omaa ajatteluaan, ja sitähän tämä ihminen ei halua, siis meiskatkoon yksin, vahingoittaa niin vähiten muita.

Ai kykenee? Siis se kyky mussa on, mutta äitini melkein tappoi ja hävitti sen minulta! Ainoa syy, miksi se ei kuollut, on lasteni isän antama tuki minulle! Ja ainoa syy, mistä se koskaan syntyi, oli OMAN ISÄNI antama elämisen malli minulle! On tietenkin äitikin antanut mallia, muissa asioissa, mutta isän asenne oli just niin oikea että elämästä pitää nauttia! Ja mun saatanan pilutelinemutsi kuvittelee, että isäni elämän on i olisi ollut siinä, kun kokee itsensä paremmaksi ihmiseksi kärsiessään arkea, tehden siinä monotonisesti yhtä ja samaa, mistä äitini ois ollut hyvilläön. Miten itsekästä koplata oma hyvinvointi toisen pahoinvointiin!

Ap

Ihmettelen sitä miksi kukaan yleensä haluaa vastailla sinulle. Jatka sinä omaa elämääsi, minä jatkan omaani, kumpikin niin onnellisena kuin kykenee. Ja jos joskus luet onnellisuustutkimuksia huomaat, että onnellisuus on paljon kiinni omasta asenteesta: huomattavasti sinun lapsuutta kehnommista oloista tulleet ihmiset kykenevät elämään elämänsä ihan onnellisina, monet, kuten sinä jää kiinni negatiivisuuteen ja lapsuuden traumoihin. Päihdeperheiden lapset, sotatilassa eläneet lapset, väkivaltaisten perheiden lapset, monet selviävät, kykenevät tekemään rauhan menneisyytensä kanssa ja keskittyvät kaikkeen hyvään mikä edessä, sinulta menee omien lastesi lapsuus täysin ohi kun tuijotat noita pieniä kärsimiäsi vääryyksiä koko ikäsi. OK niin, harmi vain, että halusit äidiksi ja siirrät onnettomuutta seuraavaan sukupolveen. Mutta tämä viimeinen kerta kun aukaisen ketjujasi, toivotan hyvää, jospa joskus uskaltaisit katsoa myös itseäsi peiliin samoilla silmillä millä katsot äitiäsi, peilistä näkemällesi, sen käyttäytymiselle muita kohtaan voisit jotakin jos haluaisit.

Jos äitisi on luonnevammainen narsisti niin ei hän kärsi mistään mitä sinä hänelle yrität tehdä. Kun katsos narsistia ei kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/lapsuuden-traumat-vaikuttavat-ihmi… Hakeudu terapiaan. Ongelmasi ei ratkea täällä. Kaikkea hyvää sinulle! Hyvä että olet jo saanut perheneuvolasta apua ja arviointia ja eteenpäin ohjausta, tartu siihen. Kukaan täällä ei liene äitisi, eikä sinun kannata projisoida tunteitasi meihin. Tsemppiä!

On terapia, mutta voi olla, että se pitää vaihtaa edelleen toisenlaiseen, koska ei ole enää kyse minun paskaan sopeutumiseni lopettamisesta, vaan kiintymyssuhdetraumaattisuudesta ennemminkin.

Ap

Terapeuttia voi vaihtaa. On parempi vaihtaa, kuin hukata se terapiamahdollisuus kokonaan väärän suuntauksen terapeutin kanssa. 

Tietenkin voi vaihtaa, kyssäri vain kuuluukin, kenenlaisen hoteissa asiani edistyisi?

Ap

Ehkä traumaterapeutin. Sähän voisit lähestyä asiaa niinkin, että tekisin jonkun viestin, jossa tiivistät tilanteesi ja sen, mitä terapialta haluat. Sitten voisi lähettää sitä eri terapeuteille ja kysyä, että onko heillä osaamista auttaa tällaisessa. Jos sulla on vielä käyntejä psykologilla, ehkä häneltä voisi myös kysyä neuvoa. 

Sitä odotellessa jos haluat kokeilla... Niin kirjoita. Täytä muistivihkoja, kirjoita ylös ihan kaikki, mitä sulle tulee aiheesta mieleen ja kirjoita moneen kertaan, jos on tarvis. Traumojen käsittelyssä on täysin normaali vaihe se, että tapahtuneista täytyy puhua yhä uudestaan ja uudestaan ennenkuin niistä voi tavallaan lähteä eteenpäin. Kirjoittaminen on yksi keino ja siihen ei ainakaan kukaan muu pääse sanomaan väliin typeriä ajatuksiaan siitä, miten sun pitäisi ajatella. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on sellainen ”olen parempi ihminen velvollisuuksieni masentamana kuin nuo onnelliset ihmiset, jotka ovat vastuuttomia” -ihminen.

Ap

Ja sitten sama minulle. Mun oli esitettävä, miten paljon velvollisuudet mua masentaa että olin ok.

Ap

Jos olin ihan että en halua sillälailla elää, äitini uskoi aivan tosissaan minusta huonoa ja pahaa. Ja uskotteli sen myös minulle. Ja miten KAIKKI ajattelee minusta samoin kuin hän. Mitään armoa siinä ei tunnettu. Aivan sama, miten paha olo minulle tuli. Aivan sama. Odotan vaan niin paljon, että pääsen kostamaan hänelle. Eikä siinä siis tarvitse tehdä muuta, kuin auttaa häntä itse pysymään valitsemassaan ajatustavassa. Tuoda vain jokin juttu hänen elämäänsä, jossa hän itse voi valita sen taas.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäänikin äiti syytti aina siitä, että tämä halusi elämän olevan kivaa, eikä sopeutunut tylsään perhearkeen, eli rutiineihin ja tapahtumattomuuteen. En edes lapsena ymmärtänyt, miksi äiti halusi mieluummin sellaista elämää? Kuin vaihtelua, ja sitä, että nautitaan? Jotain vikaa pään ruuveissa, selkeästi. Minusta isä oli hyvä just siks, että tahtoi tehdä kaikkea kivaa. Jos arjen askareet aiheuttavat vittuuntumista, niin miksi ottaa niitä vastuulleen? Idiotismia.

Ap

Tätä ei voi kysyä äidiltä, koska hän alkaa välittömästi vain huutaa. Miten hän sai aina tehdä kaiken yksin ja sellaista? So? Mitä jos muut eivät halua elämänsä olevan paskaa kotitöiden takia? En tajua, mitä väärää siinä on.

Ap

Kun äiti siis vielä erottuaankin selitti, miten he olisivat hyvin voineet jatkaa, jos isäni vain olisi suostunut elämään ankeaa arkiaskare-elämää. Eli hänestä sellainen olisi hyvä asia ihmiselle, jota rakasti? En tajua. Isä oli siinä vaiheessa jo löytänyt uuden, jonka kanssa jäi pois työelämästä ja alkoi nauttia elämästä matkustellen ulkomailla yms. Niin äitini vain jankutti, miyen paljon PAREMPI ihminen isäni ois ollut, jos ois kärsinyt äitini kanssa. Se oli se asian ydin. Parempi ihminen. Minusta tuollainen on ITSEKÄSTÄ, isä oli varmasti ONNELLISEMPI ihminen, kun ei tarvinnut sellaista paskaa sietää. Mutta se, että mun piti oli se ongelman alku ja ydin.

Ap[/

Miksi isäsi ei ottanut sinua luokseen elämään tuota onnellista elämää? Olen ymmärtänyt, että hänelle alkoholi maistui enemmän kuin hyvin. Jos äitisi ei jaksanut katsella isäsi viinanhuuruista, hauskaa elämää ja siksi erosi hänestä?

Olipas kehno provo

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi on luonnevammainen narsisti niin ei hän kärsi mistään mitä sinä hänelle yrität tehdä. Kun katsos narsistia ei kiinnosta. 

Näinhän se on. Nyt pitäisikin vain keksiä jokin kuormitusta tuottava paha asia, jonka hyvä ihminen, siis muita parempi ihminen tekee, tai ihminen tekee kokeakseen jälleen kerran itsensä muita paremmaksi ihmisenä,ja sysätä se sen eteen. Jotain, mihin hän haluaa tarttua.

Ap

Narsisti äiti, psykopaatti lapsi. Huokaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäänikin äiti syytti aina siitä, että tämä halusi elämän olevan kivaa, eikä sopeutunut tylsään perhearkeen, eli rutiineihin ja tapahtumattomuuteen. En edes lapsena ymmärtänyt, miksi äiti halusi mieluummin sellaista elämää? Kuin vaihtelua, ja sitä, että nautitaan? Jotain vikaa pään ruuveissa, selkeästi. Minusta isä oli hyvä just siks, että tahtoi tehdä kaikkea kivaa. Jos arjen askareet aiheuttavat vittuuntumista, niin miksi ottaa niitä vastuulleen? Idiotismia.

Ap

Tätä ei voi kysyä äidiltä, koska hän alkaa välittömästi vain huutaa. Miten hän sai aina tehdä kaiken yksin ja sellaista? So? Mitä jos muut eivät halua elämänsä olevan paskaa kotitöiden takia? En tajua, mitä väärää siinä on.

Ap

Kun äiti siis vielä erottuaankin selitti, miten he olisivat hyvin voineet jatkaa, jos isäni vain olisi suostunut elämään ankeaa arkiaskare-elämää. Eli hänestä sellainen olisi hyvä asia ihmiselle, jota rakasti? En tajua. Isä oli siinä vaiheessa jo löytänyt uuden, jonka kanssa jäi pois työelämästä ja alkoi nauttia elämästä matkustellen ulkomailla yms. Niin äitini vain jankutti, miyen paljon PAREMPI ihminen isäni ois ollut, jos ois kärsinyt äitini kanssa. Se oli se asian ydin. Parempi ihminen. Minusta tuollainen on ITSEKÄSTÄ, isä oli varmasti ONNELLISEMPI ihminen, kun ei tarvinnut sellaista paskaa sietää. Mutta se, että mun piti oli se ongelman alku ja ydin.

Ap[/

Miksi isäsi ei ottanut sinua luokseen elämään tuota onnellista elämää? Olen ymmärtänyt, että hänelle alkoholi maistui enemmän kuin hyvin. Jos äitisi ei jaksanut katsella isäsi viinanhuuruista, hauskaa elämää ja siksi erosi hänestä?

Ei hän itsekään ollut täydellinen vanhempi. Ehkei ois siis tarvinnutkaan olla, mutta mä en ainakaan sitä tiennyt. Mä luulin, että se on yksi syy, miksi mun KANNATTAA olla äidin luona. Äiti ei ois varmaan myös antanut minua. Se ei ois ollut muita paremman äidin ratkaisu.

Ap

Ap, hyväksytään faktaksi että olet äitisi uhri. Olet lapsuudessa kaltoinkohdelluksi tullut uhri, joka ei trauman vuoksi pysty aikuisenakaan tekemään omia valintoja tai elämään kuten haluaa. Mikään huono asia elämässäsi, pieleen mennyt tekosi tai huono valintasi ei ole omaa syytäsi, vaan äitisi syytä. Koko maailma myöntää tämän ja saat virallisen todistuksen, joka leimaa äitisi syylliseksi ihan kaikkeen mikä on huonoa sinussa ja elämässäsi.

Saatko sitten rauhan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa tuon onnettoa mt ongelmaisen meiskata yksin. Kyllästyy kun kukaan ei vastaa. En tiedä mitä iloa saatte hänen kanssa riitelystä - eikö voisi vain olemaan tyytyväinen, että itse kykenee onnellisempaan elämään, olemaan läheisilleen, omille lapsilleen ja muulle perheelle rakastavampi läheinen kuin tämä onneton. JOka jatkaa onnettomana niin kauan kun kaikki syy on muissa, muita ei voi muuttaa, ainoastaa itseään ja omaa ajatteluaan, ja sitähän tämä ihminen ei halua, siis meiskatkoon yksin, vahingoittaa niin vähiten muita.

Ai kykenee? Siis se kyky mussa on, mutta äitini melkein tappoi ja hävitti sen minulta! Ainoa syy, miksi se ei kuollut, on lasteni isän antama tuki minulle! Ja ainoa syy, mistä se koskaan syntyi, oli OMAN ISÄNI antama elämisen malli minulle! On tietenkin äitikin antanut mallia, muissa asioissa, mutta isän asenne oli just niin oikea että elämästä pitää nauttia! Ja mun saatanan pilutelinemutsi kuvittelee, että isäni elämän on i olisi ollut siinä, kun kokee itsensä paremmaksi ihmiseksi kärsiessään arkea, tehden siinä monotonisesti yhtä ja samaa, mistä äitini ois ollut hyvilläön. Miten itsekästä koplata oma hyvinvointi toisen pahoinvointiin!

Ap

Ihmettelen sitä miksi kukaan yleensä haluaa vastailla sinulle. Jatka sinä omaa elämääsi, minä jatkan omaani, kumpikin niin onnellisena kuin kykenee. Ja jos joskus luet onnellisuustutkimuksia huomaat, että onnellisuus on paljon kiinni omasta asenteesta: huomattavasti sinun lapsuutta kehnommista oloista tulleet ihmiset kykenevät elämään elämänsä ihan onnellisina, monet, kuten sinä jää kiinni negatiivisuuteen ja lapsuuden traumoihin. Päihdeperheiden lapset, sotatilassa eläneet lapset, väkivaltaisten perheiden lapset, monet selviävät, kykenevät tekemään rauhan menneisyytensä kanssa ja keskittyvät kaikkeen hyvään mikä edessä, sinulta menee omien lastesi lapsuus täysin ohi kun tuijotat noita pieniä kärsimiäsi vääryyksiä koko ikäsi. OK niin, harmi vain, että halusit äidiksi ja siirrät onnettomuutta seuraavaan sukupolveen. Mutta tämä viimeinen kerta kun aukaisen ketjujasi, toivotan hyvää, jospa joskus uskaltaisit katsoa myös itseäsi peiliin samoilla silmillä millä katsot äitiäsi, peilistä näkemällesi, sen käyttäytymiselle muita kohtaan voisit jotakin jos haluaisit.

Et tajuakaan, että mun kohdalla on kyse henkisestä väkivallasta, eikä siitä, ettei voisi olla onnellinen. Äitini sanoi, että olisin muita huonompi ihminen valintoineni, (jotka olisivat tuntuneet paremmilta, kuin hänen ohjeensa) niin miksi olisin niitä valinnut?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, hyväksytään faktaksi että olet äitisi uhri. Olet lapsuudessa kaltoinkohdelluksi tullut uhri, joka ei trauman vuoksi pysty aikuisenakaan tekemään omia valintoja tai elämään kuten haluaa. Mikään huono asia elämässäsi, pieleen mennyt tekosi tai huono valintasi ei ole omaa syytäsi, vaan äitisi syytä. Koko maailma myöntää tämän ja saat virallisen todistuksen, joka leimaa äitisi syylliseksi ihan kaikkeen mikä on huonoa sinussa ja elämässäsi.

Saatko sitten rauhan?

En. Rauha sijaitsee itsen kokemisessa rakastetuksi ja hyvässä suhteessa lapsiini, jossa ei se, että äitini vaati minun olevan pahoinvoiva ja onneton, häiritse.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa tuon onnettoa mt ongelmaisen meiskata yksin. Kyllästyy kun kukaan ei vastaa. En tiedä mitä iloa saatte hänen kanssa riitelystä - eikö voisi vain olemaan tyytyväinen, että itse kykenee onnellisempaan elämään, olemaan läheisilleen, omille lapsilleen ja muulle perheelle rakastavampi läheinen kuin tämä onneton. JOka jatkaa onnettomana niin kauan kun kaikki syy on muissa, muita ei voi muuttaa, ainoastaa itseään ja omaa ajatteluaan, ja sitähän tämä ihminen ei halua, siis meiskatkoon yksin, vahingoittaa niin vähiten muita.

Ai kykenee? Siis se kyky mussa on, mutta äitini melkein tappoi ja hävitti sen minulta! Ainoa syy, miksi se ei kuollut, on lasteni isän antama tuki minulle! Ja ainoa syy, mistä se koskaan syntyi, oli OMAN ISÄNI antama elämisen malli minulle! On tietenkin äitikin antanut mallia, muissa asioissa, mutta isän asenne oli just niin oikea että elämästä pitää nauttia! Ja mun saatanan pilutelinemutsi kuvittelee, että isäni elämän on i olisi ollut siinä, kun kokee itsensä paremmaksi ihmiseksi kärsiessään arkea, tehden siinä monotonisesti yhtä ja samaa, mistä äitini ois ollut hyvilläön. Miten itsekästä koplata oma hyvinvointi toisen pahoinvointiin!

Ap

Ihmettelen sitä miksi kukaan yleensä haluaa vastailla sinulle. Jatka sinä omaa elämääsi, minä jatkan omaani, kumpikin niin onnellisena kuin kykenee. Ja jos joskus luet onnellisuustutkimuksia huomaat, että onnellisuus on paljon kiinni omasta asenteesta: huomattavasti sinun lapsuutta kehnommista oloista tulleet ihmiset kykenevät elämään elämänsä ihan onnellisina, monet, kuten sinä jää kiinni negatiivisuuteen ja lapsuuden traumoihin. Päihdeperheiden lapset, sotatilassa eläneet lapset, väkivaltaisten perheiden lapset, monet selviävät, kykenevät tekemään rauhan menneisyytensä kanssa ja keskittyvät kaikkeen hyvään mikä edessä, sinulta menee omien lastesi lapsuus täysin ohi kun tuijotat noita pieniä kärsimiäsi vääryyksiä koko ikäsi. OK niin, harmi vain, että halusit äidiksi ja siirrät onnettomuutta seuraavaan sukupolveen. Mutta tämä viimeinen kerta kun aukaisen ketjujasi, toivotan hyvää, jospa joskus uskaltaisit katsoa myös itseäsi peiliin samoilla silmillä millä katsot äitiäsi, peilistä näkemällesi, sen käyttäytymiselle muita kohtaan voisit jotakin jos haluaisit.

Et tajuakaan, että mun kohdalla on kyse henkisestä väkivallasta, eikä siitä, ettei voisi olla onnellinen. Äitini sanoi, että olisin muita huonompi ihminen valintoineni, (jotka olisivat tuntuneet paremmilta, kuin hänen ohjeensa) niin miksi olisin niitä valinnut?

Ap

No, minulla meni 25-vuotiaaksi asti, että opin elämään omaa elämääni, tekemään omat ratkaisuni ja kantamaan vastuun niistä. Ehkä sinä viisikymppisenä opit, ei se ole koskaan liian myöhäistä ja vaatii itsenäistymistä, irrottautumista, katseen luomista omaan itseen ja onneen sekä omien tarpeiden tunnistamista ja rohkeutta lähteä tavoittelemaan niitä.

Sinähän elät sinulle asetettua polkua. Olet kuunnellut äitiäsi ja pedannut elämäsi edellisten polvien perinnön varaan. Missä ovat omat saavutuksesi? Mitä projekteja olet tehnyt, joista olet saanut tyydytystä ja onnistumisentunnetta? Ei ihmekään, että tunnet itsesi lapseksi. Et tee aikuisten juttuja. 

Haluaisin todellakin jollainlailla lyödä lisää löylyä tuollaisen kärsimyksestä itsensä muita paremmaksi ihmiseksi kokevan ihmisen ajatuksiin. Missä hän voisi vielä tuskailla, kun pitää suorittaa ja yltää täydellisyyteen? Ja siis kyse ei ole ihmisestä, joka haluaisi millään muotoa luopua ajatuksistaan itsestään ylivertaisena muihin. Jos olisikin, eiköhän ois jo tajunnut itsekin, ettei ihmisarvo ole siitä kiinni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa tuon onnettoa mt ongelmaisen meiskata yksin. Kyllästyy kun kukaan ei vastaa. En tiedä mitä iloa saatte hänen kanssa riitelystä - eikö voisi vain olemaan tyytyväinen, että itse kykenee onnellisempaan elämään, olemaan läheisilleen, omille lapsilleen ja muulle perheelle rakastavampi läheinen kuin tämä onneton. JOka jatkaa onnettomana niin kauan kun kaikki syy on muissa, muita ei voi muuttaa, ainoastaa itseään ja omaa ajatteluaan, ja sitähän tämä ihminen ei halua, siis meiskatkoon yksin, vahingoittaa niin vähiten muita.

Ai kykenee? Siis se kyky mussa on, mutta äitini melkein tappoi ja hävitti sen minulta! Ainoa syy, miksi se ei kuollut, on lasteni isän antama tuki minulle! Ja ainoa syy, mistä se koskaan syntyi, oli OMAN ISÄNI antama elämisen malli minulle! On tietenkin äitikin antanut mallia, muissa asioissa, mutta isän asenne oli just niin oikea että elämästä pitää nauttia! Ja mun saatanan pilutelinemutsi kuvittelee, että isäni elämän on i olisi ollut siinä, kun kokee itsensä paremmaksi ihmiseksi kärsiessään arkea, tehden siinä monotonisesti yhtä ja samaa, mistä äitini ois ollut hyvilläön. Miten itsekästä koplata oma hyvinvointi toisen pahoinvointiin!

Ap

Ihmettelen sitä miksi kukaan yleensä haluaa vastailla sinulle. Jatka sinä omaa elämääsi, minä jatkan omaani, kumpikin niin onnellisena kuin kykenee. Ja jos joskus luet onnellisuustutkimuksia huomaat, että onnellisuus on paljon kiinni omasta asenteesta: huomattavasti sinun lapsuutta kehnommista oloista tulleet ihmiset kykenevät elämään elämänsä ihan onnellisina, monet, kuten sinä jää kiinni negatiivisuuteen ja lapsuuden traumoihin. Päihdeperheiden lapset, sotatilassa eläneet lapset, väkivaltaisten perheiden lapset, monet selviävät, kykenevät tekemään rauhan menneisyytensä kanssa ja keskittyvät kaikkeen hyvään mikä edessä, sinulta menee omien lastesi lapsuus täysin ohi kun tuijotat noita pieniä kärsimiäsi vääryyksiä koko ikäsi. OK niin, harmi vain, että halusit äidiksi ja siirrät onnettomuutta seuraavaan sukupolveen. Mutta tämä viimeinen kerta kun aukaisen ketjujasi, toivotan hyvää, jospa joskus uskaltaisit katsoa myös itseäsi peiliin samoilla silmillä millä katsot äitiäsi, peilistä näkemällesi, sen käyttäytymiselle muita kohtaan voisit jotakin jos haluaisit.

Et tajuakaan, että mun kohdalla on kyse henkisestä väkivallasta, eikä siitä, ettei voisi olla onnellinen. Äitini sanoi, että olisin muita huonompi ihminen valintoineni, (jotka olisivat tuntuneet paremmilta, kuin hänen ohjeensa) niin miksi olisin niitä valinnut?

Ap

No, minulla meni 25-vuotiaaksi asti, että opin elämään omaa elämääni, tekemään omat ratkaisuni ja kantamaan vastuun niistä. Ehkä sinä viisikymppisenä opit, ei se ole koskaan liian myöhäistä ja vaatii itsenäistymistä, irrottautumista, katseen luomista omaan itseen ja onneen sekä omien tarpeiden tunnistamista ja rohkeutta lähteä tavoittelemaan niitä.

Sinähän elät sinulle asetettua polkua. Olet kuunnellut äitiäsi ja pedannut elämäsi edellisten polvien perinnön varaan. Missä ovat omat saavutuksesi? Mitä projekteja olet tehnyt, joista olet saanut tyydytystä ja onnistumisentunnetta? Ei ihmekään, että tunnet itsesi lapseksi. Et tee aikuisten juttuja. 

Noooo, en tiedä tuost aikuistumisesta.... minusta se i ole mikään ihanan elämän mittari. Mutta se olisi, ettei tuollainen pskainen et ole hyvä etkä edes riittävä ihminen, ellet elä elämääsi tietyillä tavoilla -asenne haittaisi siinä. Minusta ois ollut kivaa ajelehtia ympäriinsä elämässä ja päätyä kokemaan kaikkea kivaa.

Ap

Kun ihminen keskittyy tekemään muille hyvää ja olemaan rakentava ihmissuhteisssaan, hän tuntee olonsa hyväksi. Kun ihminen tekee toiselle pahaa, hän tuntee olonsa kurjaksi ja kehnoksi itsekin. 

Paras kosto äidillesi olisi, että eläisit onnellista ja kukoistavaa elämää itse valitsemallasi polulla. 

Varmaan paras kosto sit olis että hoidat pääsi kuntoon, löydät aidon onnen ja tasapainon ja opettelet päästämäänirti äidistä. Suosittelen EMDR terapiaa!