Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lasten isä (ex) kiristää, että koiran vaatima leikkaus olisi otettava lasten (9- ja 11v) säästöistä ja tulevista viikkorahoista, tai koira lopetetaan, mitä ihmettä teen?

Vierailija
24.02.2020 |

Olemme ihan kamalassa tilanteessa. Koiramme tarvitsee hintavan leikkauksen, tai sen elämänlaatu tulisi olemaan niin huonoa, että se täytyy lopettaa.

Koira otettiin aikanaan yhdessä, ja eron tullessa se jäi minulle ja lapsille. Tällöin koiraa varten perustettiin myös hätävaratili, juuri tällaisten tapausten varalle, mutta erotessa ex nosti oman puolikkaansa pois. Olen ollut jo jonkiin aikaa työttömänä ja minulla ei olisi sijoittaa leikkaukseen kun se raha, minkä sinne hätävaratilille aikoinaan laitoin. Lasten kontolle jäisi lähes 1000€ maksettavaa.

Ex oli minun tietämättäni soittanut vanhemmalle lapselle ja kiristänyt heidän rahojaan koiran lopetuksen uhalla. Lapset tulivat suoraa huutoa itkien sanomaan että eivät tarvitse enää ikinä viikkorahaa jos koira pelastuu ja ovat valmiita antamaan myös säästönsä. (Syntymäpäivä- ja joululahjarahoja sukulaisilta pääosin) Vanhempi on esimerkiksi säästänyt ensi kesän linnanmäki-reissuun käyttämällä naapurin koiraa lenkillä euron per lenkki. Siksikin olisi kohtuutonta laittaa lapset maksamaan, kun toinen nähnyt tosissaan vaivaa.

Työttömänä ei saa lainaa, töitä ei ole näköpiirissä lukuisista yrityksistä huolimatta. Mitä ihmettä me teemme :( Koira on minullekin älyttömän rakas.

Kommentit (146)

Vierailija
21/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän se ex liity enää mitenkään koiraan ja varsinkaan sen rahat, aika törkeää käydä hänen niskaansa niitä kaatamaan.

Vierailija
22/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaisesta leikkauksesta on kysymys? Onko ihan varma, että koiran elämänlaatu paranee merkittävästi?

Nämä ovat niitä sydäntä raastavia päätöksiä. Jos koira on jo iäkäs, eikä elämänlaadun paranemisesta ole takeita, kivuttomuudesta puhumattakaan, ja leikkauksesta huolimatta, valmistelisin lapset siihen, että koira pitää lopettaa. Jos koiralla on selvästi paha olla, kärsimystä ei saa pitkittää edes lasten hädän takia. Suurinta välittämistä on silloin päästää kaveri tuskistaan. Kun asia selitetään lapsille kaikessa rauhassa, he ymmärtävät kyllä ajastaan. Surua se ei tietysti lievitä yhtään.

Jos koiralla olisi hyviä vuosia edessään leikattuna, raapisin rahat kokoon. Joillakin asemilla on tosiaan rahoitusjärjestelmiä, että koko summaa ei tarvi olla heti kasassa.

Kysyisin myös hoitavalta lääkäriltä rehellisen arvion koiran tilanteesta, ja hintahaarukan myös, ellet ole jo tehnyt sitä.

Joka tapauksessa isä toimi täysin törpösti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se mies pitäisi lopettaa. Ei teillä sattuisi olemaan hätävaratiliä sen lopetukseen?

Vierailija
24/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lasten kontolle jää 1000€. LASTEN kontolle?!

Miten lasten vastuulla voi olla mitään kuluja, varsinkaan eläimen!? Sinä siitä olet vastuussa, eikä ole exänkään ongelma millään tasolla, kun olet näköjään osituksessa sopineet että koira jää sinun omaisuudeksesi.

Vierailija
25/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten kontolle jää 1000€. LASTEN kontolle?!

Miten lasten vastuulla voi olla mitään kuluja, varsinkaan eläimen!? Sinä siitä olet vastuussa, eikä ole exänkään ongelma millään tasolla, kun olet näköjään osituksessa sopineet että koira jää sinun omaisuudeksesi.

Älä länkytä, ellet pysty neuvomaan. Ihmisten omahyväisyys ja tunnekylmyys on kyllä käsittämätöntä.

Vierailija
26/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän ole kaikille parempi, että koira lopetetaan suosiolla. Ei ole takeita, että leikkaus auttaa, ja jos rahat on noin tiukilla, olette todella kusessa sitten kun tarvitaan taas seuraavan kerran kalliita toimenpiteitä. Lisäksi voi käydä niin, että alattekin pitää koirasta vähemmän, kun elämänlaatunne romahtaa sen kremppojen vuoksi. Sen sijaan jos se viedään nyt piikille, jää siitä kaikille hyvä muisto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi koiraa ei ole vakuutettu?

Lapsille voi kertoa, että koirille on oma taivaansa.

Koiravakuutukset on huijausta. Penniäkään eivät korvaa. Lisäksi älyttömän kalliita.

Neuvottele eläinlääkärin kassa, josko voisit maksaa osamaksulla. Selvitä myös mahdolliset tulevat hoidot.

Höpö höpö todellakin korvaa, silkkaa typeryyttä olla ottamatta vakuutusta ellei tilillä ole varalla useamman tonnin puskuria tähän. Itsellä koiralla vakuutus ja todellakin korvannut hyvin näinä 9 v aikana jonka koira ollut. Ilman sitä olisi oltu pulassa muutamaankin kertaan.

Vierailija
28/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko koira lopetetaan tai sitten siitä luovutaan.

Selkeästi teillä ei ole nyt varaa koiraan ja hoitamatta jättäminen on eläinsuojelurikos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eksä veke tuosta kuviosta, koska lopetti osallisuuden koiraan erossa. 

Sitten sinä teet päätöksen aikuisena. Jos lapset ovat myös kiintyneitä koiraan ja valmiita osallistumaan, voit lainata rahan lapsilta. Lapsille voi jäädä isommat traumat, jos pakkolopetat koiran, vaikka olisivat halunneet antaa rahaa koiran hyväksi. Näin lapset myös saavat mahdollisuuden tehdä pyytetöntä hyvää ja kasvaa ja oppia. 

Minulla on ikävä muisto siitä, miten meidän koira lopetettiin ikävällä tavalla, kun olin lapsi. 

Vierailija
30/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ex liity enää mitenkään koiraan ja varsinkaan sen rahat, aika törkeää käydä hänen niskaansa niitä kaatamaan.

Taas tämä luetun ymmärtäminen! Otappa nyt silimä näppiin ja lue aloitus uudelleen! ISÄ vaahtoo rahoista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle tuli mieleen, että ex yrittää saada sua ongelmiin. Jos käytät lasten rahoja koiran leikkausta varten, hän voi esittää asian lastenvalvojalle niin että sinä olisit kavaltanut lastesi tililtä rahaa koiran hoitoja varten (eli väärinkäyttänyt oikeuttasi heidän pankkitileihinsä).

Joku äiti sai takavuosina tuomion kun oli käyttänyt lastensa rahoja itsensä ja lastensa yhteisten lomamatkojen maksamiseen (lasten tietämättä) joten ehkä ex haluaa nyt kokeilla saisiko sinut "ansaan".

Vierailija
32/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ähä!!

Ojaan ajoit!

Lapsia ei saa käyttää työvoimana enää.

Muutenkin haiseeeeeeeeeee kauas

tämä

PROVO

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veisin koiran piikille ja sanoisin lapsille että mitään ei ollut enää tehtävissä. Ei se olisi valhe, koska jos aikuisilla ei ole rahaa koiran leikkaukseen niin sittenhän koira ei voi saada leikkausta.

En käyttäisi lasten rahoja.

Vierailija
34/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai se kirpaisee, mutta enemmän kadut jos annat koiran kuolla. Ja siitä myös lapset enemmän kärsivät. Exäsi on kyllä tuon perusteella itsekäs ja julma ihminen, jonka isäksi sopivuutta epäilen vahvasti.

On ihan normaalia että nainen tekee ainakin sen ensimmäisen lapsen narsistisen psykopaatin kanssa.

K ilttimie het eivät nuorta naista kiinnosta.

Niin. K ilttimies on sosiopaatti, joten ei sen parempi kuin narsisti tai psykopaatti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasten kontolle jää 1000€. LASTEN kontolle?!

Miten lasten vastuulla voi olla mitään kuluja, varsinkaan eläimen!? Sinä siitä olet vastuussa, eikä ole exänkään ongelma millään tasolla, kun olet näköjään osituksessa sopineet että koira jää sinun omaisuudeksesi.

Jos se koira ja hänelle, niin miksi ex sai tyhjentää sen koiran tilin kuitenkin? Eikö sekin olisi pitänyt jäädä koiran kanssa?

Vierailija
36/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Veisin koiran piikille ja sanoisin lapsille että mitään ei ollut enää tehtävissä. Ei se olisi valhe, koska jos aikuisilla ei ole rahaa koiran leikkaukseen niin sittenhän koira ei voi saada leikkausta.

En käyttäisi lasten rahoja.

Piikille vientikin maksaan 500 e.

Vierailija
37/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veisin koiran piikille ja sanoisin lapsille että mitään ei ollut enää tehtävissä. Ei se olisi valhe, koska jos aikuisilla ei ole rahaa koiran leikkaukseen niin sittenhän koira ei voi saada leikkausta.

En käyttäisi lasten rahoja.

Piikille vientikin maksaan 500 e.

Missä muka noin kallis eutanasia? Hevosen lopetus Viikissä oli ''vain'' reilu 300e, ei voi olla noin pieni eläin kalliimpi. 

Eutanasian eläinlääkärit joutuvat tekemään myös vaikka ei olisi rahaa, eläinsuojelullisista syistä.

Vierailija
38/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta otskosta voisi luulla, että koira on isällä. Ei koiran hoito kuulu mitenkään isälle. Tunteetön typerys kuitenkin lasten isä on. Ihan kuten minunkin lasteni isä.

Vierailija
39/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koiran hoito, olemassaolo, kustannukset, organisointi, mikään koiraan liittyvä ei kuulu exälle sen enempää kuka ap:n kotona käy kaupassa ja mitä ostetaan. 

Vierailija
40/146 |
24.02.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kyllä miehet on sikoja, kun eivät eron jälkeen kustanna minulle ja minun lapsilleni haluamaani elintasoa! Jätä se sika, eikun tee siitä lasu, eikun vie se oikeuteen!"

Juuh. Ja nämä kasvattavat seuraavaa sukupolvea... Tulisi jo sade joka pyyhkii kaiken lian pois.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kaksi