Mitä tuli luokkasi rumasta/kiusatusta oppilaasta

Työtön, joka asuu vielä vanhempiensa luona. Jonku koulun se on käyny, mut ei ole päivääkään töitä tehnyt

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten pärjännyt pahin kiusaaja. Näkyy elävän lokoisasti Thaimaassa thai vaimon ja lasten kanssa tehden vain huvikseen töitä. Vaikka oli teininä väkivaltainen niin selvinnyt kait puhtain paperein.

Outoa että ne kenestä opettajat uskoi tulevan suuria tulevaisuuden lupauksia ovatkin todella matalapalkkaisissa töissä ja moni jääneet pikkupaikkakunnalle. Nekin kenellä ois kielitaitoa niin ihan vaan kaupan kassalla nököttävät. Noloa joutua asioimaan niiden kanssa kun ollaan kuin ei tunnettaisi.

Puhummeko samasta henkilöstä? Mistä päin tuo Thaimassa asuva entinen kiusaaja on kotoisin?

Mua kiusattiin rankasti ikävuosina 8-14. Kotiolot oli todella kurjat, äitini täys juoppo, joka makoili pitkin ojia ja kaikki sen tiesi. Lisäksi olin pullea ja mulla oli rumat rillit. Yhtäkään ystävää mulla ei lapsuusaikana ollut.

Mä lähdin pois kotipaikkakunnaltani heti kun peruskoulu loppui. Tein hanttihommia että pystyin opiskeleen. Heti kun tuli ikää tarpeeksi, lähdin pois Suomesta. 

Nyt mulla on asiat todella hyvin. On mies, kaksi lasta ja olen hyvinkin varakas omilla ansioillani. Olen antanut vanhojen asioiden olla, käynyt jopa luokkakokouksessa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole tullut yhtään mitään. Olen vielä reilusti alle 30-vuotias, mutta en ole opiskellut lukion jälkeen mitään ja monet ammatit joissa pitää olla sosiaalinen ovat ihan poissuljettuja. En meinaa päästä opiskelemaan ja uskon, että kun haku-uudistuksia tulee niin se ovi sinne mihin tahtoisin menee kiinni lopullisesti. En ole tyytyväinen elämääni ja ilo hävinnyt elämästä. Jännitän myös kaikkea ja ihmisiä muutenkin. Itsetunto täysin nolla ja kavereita puhumattakaan kumppani ei ole. Ajattelen myös, että kenenkään ei tarvi rakastaa minua ja olen täysin epäonnistunut sekä muuten surkea ihminen joka häpeää itseään ja elämäänsä. Olen myös niin yksinäinen, että tuskin tajuan mikä on kaveri ja en muista koska olen viimeksi ollut sellainen jolla ystävä on ollut. Ehkä  joskus yli kymmenen vuotta sitten oli koulussa yksi kaveri. En toivo enää elämältä mitään suurta ja mietin oikeasti, että maksan nyt aika kovan hinnan tästä kaikesta ja samalla ajaudun yhä kauemmas sellaisesta ihmisestä joka pääsee eteenpäin. Jos minulla olisi rahaa niin varmasti muuttaisin Suomesta pois, mutta tätä ei luultavammin tapahdu. Kiusaaminen on tietenkin vain yksi syy tähän kaikkeen, mutta kyllä ne jäljet johtavat sinne jos miettii sitä hetkeä kun elämä on mennyt huonoon suuntaan. Tosin olen ehkä muutenkin herkempi ja sellainen ihminen joka ei vaan kestä nini paljon.

En tiedä missä asut, mutta omalla paikkakunnallani ja muuallakin olen törmännyt etsivään nuorisotyöhön. On tarkoitettu alle 30-vuotiaile, auttavat mm ammatillisissa asioissa ja muutenkin saa tukea. Kerrot, että ilo hävinnyt elmästä, kuulostaa että masennusta voisi olla. Auttavat varmasti tarvittaessa mielenterveys-asioissakin saamaan apua/hakeutumaan lääkäriin/hoitajalle. Olet todella nuori vielä ja vaikka ymmärrän tämän hetkisen olosi, kyllä sulla on vielä mahdollisuus tehdä vielä mitä tahansa ja olla onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

En edes ollut piirteiltäni mitenkään ruma, mutta oli yllättävän karu kokemus varttua lievästi ylipainoisena teini-ikäisenä sinä hoikkuutta ihannoivana aikakautena, jolloin suurin osa ikäisistä oli hoikkia ja pelkästään sitä kautta suojassa kiusaamiselta. Luonteeltani olin hiljainen ja myös huonoitsetuntoinen, mikä varmasti vain lisäsi vettä myllyyn. Koska olin myöhäisherännäinen, puhkesin kukkaan vasta parinkympin kieppellä, jolloin muutuin kuin taikaiskusta nätiksi naapurintytöksi, minkä lisäksi aloitin urheilullisen elämäntyylin. Olen edelleen ulkonäöllisesti vuosia ikäisiäni nuoremman näköinen, elämässä menestynyt sekä yhdessä unelmieni miehen kanssa. Kouluaikojen suositut kiusaajatyypit jäivät pienen paikkakunnan duunarihommiin, saivat lapsia, rupsahtivat ja erosivat.

En ole katkera siitä mitä aikoinaan oli, koska nykyhetki on kuitenkin se ainoa merkitsevä asia.

Älä valehtele itsellesi. Yksikään nainen ei ole vuosia ikäistään nuoremman näköinen.

Ta.ppoi vissiin itsensä lääkkeillä mitä ex-luokkalaiselta kuulin. Eipä pahemmin kiinnosta.

Mä ihmettelen sitä miten moni täällä ajattelee jonkun epäonnistuneen siksi että on jäänyt asumaan kotiseudulleen eikä tienaa kuin Wahlroosista seuraava. Mä kysyisin että kuka on onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen, en sitä missä asut ja paljonko tienaat. Se onni kun ei aina näy päällepäin. :)

Vierailija kirjoitti:

Luokan kauniit etytöt dissasivat minua, koska olin vähän pyöreä pellavapää jonka äiti ompeli lähes kaikki vaatteet minulle ja veljelleni eikä meillä ollut Leviksiä. Sittemmin minusta on sukeutunut aika mukiinmenevän näköinen, pitkähiuksinen vaaleaverikkö, joka kääntää katseita ja kurvit ovat kohdallaan.  Olen pienisieluinen, myönnän, mutta se tunne luokkakokouksessa, kun nämä entiset prinsessat näyttivät tantoilta ja meidän luokan söpöin poika, nykyinen palomieskomistus, josta ehkä olin ala-asteella lähinnä nähnyt päiväunia, sanoi koko porukan edessä, että "eiköhän meidän ole aika lähteä täältä". Ne tyttöjen ilmeet vaikkei mihinkään lähdettykään, mutta oli aika ihana vaihteeksi paistatella luokan poikien suosiossa.

Niin ja se pahin sortajatyttö, joka aina päätti kuka saa olla kenenkin kaveri, on nyt narkkari ja anelee välillä että lähtisin kahville tai jotain. Ei oikein kiinnosta.

Nyt ihan oikeasti jotain rajaa näihin absurdeihin fantasioihin. Ymmärrän, että kius.atut ka sorretu kaipaavat anonyymillä palstalla vertaistukea kokemuksiinsa, ja myös uskoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta joku roti sentään täysin keksittyihin tarinoihin.

Edes Disney ei keksi noon mustavalkoista romantiikka-onnellisuushömppää.

Vierailija kirjoitti:

Kun täällä pyörii näitä kauniista/priimuksista samanaiheisia keskusteluja niin ajattelin kysyä tätä.

Meillä se olin minä. Vieläkään en ole kaunis tai suosittu (pian 30v) mutta 2 amk-tutkintoa, hyvä avioliitto, 1 lapsi, vakaa työ.

Mites muilla?

Onneksi olkoon!

❤❤❤❤

Työtön, tosin olin viime talvena melkein 2 kk työkokeilussa. Olen käynyt psykologilla säännöllisesti 3 vuotta. Olin aikoinaan koulukiusattu 3.lk:sta 9. lk asti. Kiusaamisen syy oli vammaisuus. Kavereita ja harrastuksia on muutama. Kumppania ei ole, eikä myöskään lapsia. Sosiaaliset suhteet tuottaa edelleen vaikeuksia. N. 25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokan kauniit etytöt dissasivat minua, koska olin vähän pyöreä pellavapää jonka äiti ompeli lähes kaikki vaatteet minulle ja veljelleni eikä meillä ollut Leviksiä. Sittemmin minusta on sukeutunut aika mukiinmenevän näköinen, pitkähiuksinen vaaleaverikkö, joka kääntää katseita ja kurvit ovat kohdallaan.  Olen pienisieluinen, myönnän, mutta se tunne luokkakokouksessa, kun nämä entiset prinsessat näyttivät tantoilta ja meidän luokan söpöin poika, nykyinen palomieskomistus, josta ehkä olin ala-asteella lähinnä nähnyt päiväunia, sanoi koko porukan edessä, että "eiköhän meidän ole aika lähteä täältä". Ne tyttöjen ilmeet vaikkei mihinkään lähdettykään, mutta oli aika ihana vaihteeksi paistatella luokan poikien suosiossa.

Niin ja se pahin sortajatyttö, joka aina päätti kuka saa olla kenenkin kaveri, on nyt narkkari ja anelee välillä että lähtisin kahville tai jotain. Ei oikein kiinnosta.

Nyt ihan oikeasti jotain rajaa näihin absurdeihin fantasioihin. Ymmärrän, että kius.atut ka sorretu kaipaavat anonyymillä palstalla vertaistukea kokemuksiinsa, ja myös uskoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta joku roti sentään täysin keksittyihin tarinoihin.

Edes Disney ei keksi noon mustavalkoista romantiikka-onnellisuushömppää.

Miksei voisi pitää paikaansa? Kyllä minullekin on tullut muutama yläasteella nenää nirpistellyt prinsessa tullut kehumaan kuinka minusta onkaan tullut niin komea. Että sellaista. Osat voivat vaihtua nopeammin kuin arvaatkaan.

Ala-asteen kiusattu kehitysv*mmainen poika (onko poliittisesti korrektis sanoa noin? Toivottavasti!) on jossain avustetussa asuntolassa ja tekee jotain kuntouttavaa työtä. Ikinä en ymmärtänyt miksi poika laitettiin kiusattavaksi normaaliin kouluun, kun ei ollut kykeneväinen siellä pärjäämään. Hänellä oli aina kaksi assistenttia ja oli oaljon jäljessä kehityksessä. Tuntui jo silloin lapsena epäreilulta että hänet pakotettiin siellä pärjäämään.

Yläasteen kaksi kiusattua tyttöä: yksi korjasi huonoa itsetuntoa hyppimällä miehestä toiseen kunnes löysi 20 vuotta vanhemman rikkaan miehen jonka kanssa meni naimisiin ja sai pari mukulaa. Toinen kouluttautui lakimieheksi, deittailee vain varattuja miehiä ja etsii sitä kautta hyväksyntää.

Lukion kaksi kiusattua: tyttö on vieläkin omanlainen tyyppi, töissä museossa ja tunnettu työpaikalla kiusaavana pomona jolle k*si noussut hattuun. Kiusattu poika hävisi kuvioista, joten hänestä en tiedä.

Jätti lukion kesken (juorukello paskapää luokanvalvojamme antoi ymmärtää, että mt-syistä) eikä sen jälkeen häntä enää nähty kuin silloin tällöin sattumalta läheisimmässä isossa kaupungissa. Muutti siis ilmeisesti sinne, tekemään mitä, en tiedä, tuskin oli opiskelukykyinen enää siinä vaiheessa. Ei ollut facebookissa niin sieltäkään ei tullut mitään lisätietoja. Kuolinilmoitus näkyi alueemme sanomalehdessä muutama vuosi tämän jälkeen. Haudattiin tälle pikkupaikkakunnallemme isovanhempiensa hautaan, huomasin että hauta on oman mummoni haudan lähellä kun vein kukkia. Kyllä se vähän pysäytti nähdä se nimi hautakivessä. En itse kiusannut, mutta en kyllä tehnytkään asialle mitään. Häntä siis kiusattiin ala-asteelta lähtien, olimme aina samalla luokalla niin näin kyllä. Juoppoperheestä, köyhiä. Vaikutti aina jotenkin ongelmaiselta, oli ihan perusfiksu koulumenestykseltä mutta todella sulkeutunut (onko mikään ihme kun aina tuli irvailua). Puhui vain tunneilla viitatessa.

Minusta tuli lasten ja nuorten ohjaaja, joka haaveilee suomen kielen opettajan tai toimintaterapeutin koulutuksesta. Olen tätä nykyä aika nätti ja tykätty, mutta kyllä kiusaaminen tosi syvät haavat jätti.

Vaativan erikoisalan erityisasiantuntija.(joita ei ole montaa )

Kiusatusta tuli paniikkihäiriöinen, masentunut pitkäaikaistyötön ja kiusaajasta 200 kiloinen sairas läskikasa, joka asuu yksinään hoitajien turvin. 

Tässä ketjussa on nostettu isoiten ylös se ,ettette te hyvät av mammat tunnu pitävän duunareita yhtään minään:)

Kiusa on pienikin kiusa,

Ja kiusas on suuri.

Ministeriön virkamies.  Niin se vaan paarusti sitkeästi koulut ja opinnot läpi, ja tienaa nyt paremmin kuin kukaan luokaltaan.  Joskus kesällä ja jouluna käy kotipaikakkunnalla tapaamassa vanhempiaan.

No ainakin minusta tuli sellainen, joka piilottaa itsensä netissä helvetin tarkkaan. Kenenkään entisen luokkalaisen ei tarvitse tietää minusta tasan mitään. Jos jonkun heistä näkisin, suhtautuisin avoimen vittumaisesti.

Muuten tällä hetkellä menee ihan. Oli vuosia jolloin en saanut noustua sängystä juurikaan masennuksen takia, mutta nyt olen yliopistossa. Olen aina ollut puhelias muille kuin ihmisperseille, joten kaverittomuusongelmaa ei ole.

Minusta tuli hyvännäköinen, kiusaajan geeneillä moinen ihme on mahdotonta, joten olen tyytyväinen.