Mitä tuli luokkasi rumasta/kiusatusta oppilaasta

Menin sellaiseen lukioon, johon kukaan muu ei koulustani tullut. Löysin itselleni poikaystävän, pääsin yliopistoon, menin naimisiin, perustin perheen. Olen asiantuntijatöissä, mutta tulen edelleen herkästi kiusatuksi, minusta selvästi houkuu vääränlainen alistuminen. En kuitenkaan ole ainoa, ne kiusaajat kiusaavat muitakin. Nykyisessä työssäni ei kiusata.

Pitkälle olen lähtökohtiini nähden päässyt.

Lukiossa luokallani 80-luvun alussa oli kaksi poikaa, joiden ulkonäkö oli jatkuvasti kiusaamisen aiheena. Toisesta pojasta tuli pappi ja toisesta lastenhoitaja, kumpikin on nykyisin isoisä.

Opiskelin lukion jälkeen Filosofian maisteriksi, mutta kun oman alan töitä ei löytynyy, lähdin opiskelemaan sosionomiksi.

Parisuhteessa en oo ollut pitkiin aikoihin, kun ihastun vain harvoin ja joskus vaikea luottaa miehiin. Seksiä kyllä riittää ihan mukavasti.

Pidän itseäni omalla tavallaan kauniina.

Elämä on ihan mukavaa 😊

N30

Olin kiusattu koko yläasteen. En todellakaan ollut ruma , olin kaunis sekä urheilussa menestyvä , kilpauimari. Kuitenkin tämä aloittanut kiusaaja sattui saamaan taakseen hiljaisen enemmistön , omasin jo silloin hyvän itsetunnon ja ymmärsin että kiusaaminen johtuu heidän omista ongelmistaan, joten se ei jättänyt minuun jälkiä. Hauska oli nähdä kun lukiossa nämä kiusaajat sitten yhtäkkiä halusivat olla niin kaveria , koska Uudet pojat (osittain yläasteelta myös) Lukiossa olivat kimpussani eivätkä nää tytöt kehdanneet edes yrittää aloittaa mitään. Löysin mieheni siinä ysin ja lukion kesälomalla , nyt olen 30 ja meillä on kolme lasta ja elämässä kaikki hyvin. Kiusaajista en tiedä mutta toivon että he osaavat katua ainakin sen verran että opettavat lapsilleen olemaan kiusaamatta, ja toivottavasti ei heidän lapsiaan aleta kiusaamaan.

Nykyään tekee menestyksekästä uraa ulkomailla äärimmäisen mielenkiintoisessa ammatissa sekä omaa muutaman lapsen ja puolison. Kiusaajat on jotain hikisten peräkylien tavis opettajia. Eli niistä ei tullut mitään.

Minusta tuli työkyvyttömyyseläkeläinen. Opiskelupaikka olisi yliopistossa, mutta opinnot on edenneet aika hitaasti, koska pelkään ihmisiä. En tiedä pääsenkö tästä pelosta ja ahdistuksesta koskaan eroon.

Työkyvytön.

Joku valtiotieteen maisteri se poika oli kun näin sitä joskus reilu parikymppisenä, eiköhän se joku professori ollut alle 30v. Mutta väitteli sen kiusaajakin, ja on yhden lapsen isä ja naimisissa. Molemmat pärjänneet ihan hyvin.

Yhdestä ilmeisesti tuli ylipainoinen työtön ja sama rasvainen letti kun silloin kouluaikoinakin.

Toisesta tuli hipahtava opettaja johonkin opistoon, ulkonäköä tsempannut sen verran ettei ainakaan kuvissa ole rasvainen letti niin kuin kouluaikoina. Lievästi lihava kyllä.

Pitäkää nuoret itsestänne ja erityisesti hygieniastanne hyvää huolta.

Tuli erittäin hyvin palkattu akateeminen Johtavassa asemassa oleva. Hyvässä kunnossa olen ja ikäistäni nuoremman näköinen. Ihana puoliso ja kolme lasta. Mutta Luottoystäviä ei sitten ole, ulkopuolinen olen edelleenkin. Lapsiin ja puolisoon hyvä suhde kuitenkin tuota korvaa ja harrastuksista löytänyt sosiaalista elämää ja mukavia tuttavia.

Olispa munkin tarina yhtä hohdokas, mutta ei ole. 

Olen parikymppinen vailla mitään koulutusta ja ystäviä. Oppimisvaikeuden lisäksi en jaksanut panostaa kouluun. Lintsasin yllättävän paljon ja en päässyt opiskelemaan. Mulla ei vaan ollut mitään motivaatiota. Haluaisin opiskella, mutta kynnys lähteä kouluun uudestaan tuntuu liian suurelta. Kiusaaminen alkoi ala-asteen lopussa ja jatkui yläasteelle ja sieltä starttilukioon asti, kun eräs kiusaaja päätyi samaan paikkaan. Avoimesta ja elämänintoa pursuavasta tytöstä tuli sulkeutunut hiljainen hissukka. 

Hyvin realistinen ketju. Kertoo myös sen, kuinka osa kiusatuista jää työelämän ulkopuolelle.

Minua kiusattiin, mutta oli myös paljon kavereita.

Välillä koen itseni ulkopuoliseksi, ja aina ihmettelen kun vaikka lasten kavereiden vanhemmat pyytävät kahville, joogaan tms. Myös töissä työkaverit haluavat viettää vapaa-aikaa kanssani, se on mukavaa.

Pahimmille kiusaajille kävi huonosti, mutta pari eteni elämässään mukavasti.

En ole kiusaajille katkera, näillä pahimmilla oli huonot kotiolot, ja hyvien perheiden lapsilla varmasti myös, vaikkei kyse ollut varattomuudesta.

Minua on kannatellut ihana lapsuuden perhe, sisarukset ja sitten ne hyvät lapsuudenystävät, jotka ovat vieläkin elämässäni.

Nykyisin on mies, lapset ja teen paljon asioita joista nautin. Yritän vuosi vuodelta välittää vähemmän muiden mielipiteistä, pääasia että ole onnellinen 😊

Riippuu kiusatusta. Esimerkiksi veljeni ja hänen kaverinsa olivat niitä pilkattuja nörttipoikia. Aika paljon heitä kiusattiin, vaikka onneksi heillä oli toisensa. Nyt nelikymppisenä ne kiusaajat on mahakkaita, eronneita "varastomiehiä", joilla oli suuruuden päivät 15-vuotiaana. Veli ja kaveri ovat urheillulisia, paremman näköisiä, hyvin puettuja, asuvat kauniissa kodissa kauniin ja fiksun vaimon kanssa jne. Ja vuosipalkat on kuusinumeroiset. 

Toisaalta jos kiusattu oli muutenkin heikko kannu (sosiaalinen tausta, koulumenestys yms.), niin tulevaisuus voi olla tosi ankea, kun vielä lytätään muutenkin nuoruudessa.

Maisteri. Kiusaajat on jo kuolleet, vissiin huumeisiin, tai ovat jossain muussa elämäm katuojassa.

Parhaiten pärjännyt pahin kiusaaja. Näkyy elävän lokoisasti Thaimaassa thai vaimon ja lasten kanssa tehden vain huvikseen töitä. Vaikka oli teininä väkivaltainen niin selvinnyt kait puhtain paperein.

Outoa että ne kenestä opettajat uskoi tulevan suuria tulevaisuuden lupauksia ovatkin todella matalapalkkaisissa töissä ja moni jääneet pikkupaikkakunnalle. Nekin kenellä ois kielitaitoa niin ihan vaan kaupan kassalla nököttävät. Noloa joutua asioimaan niiden kanssa kun ollaan kuin ei tunnettaisi.

Minusta, tavallinen liikunnallinen perheellinen duunari asuntolainoineen. Kouluja ei ole kiinnostanut (yllätys) käydä, mutta ihan perus hyvää elämää tässä vietetään ilman koulujakin töitä tehden. Kiusaajien elämästä ei ole mitään tietoa, en ole facebookissa tms enkä kuullut heistä aikuisiällä. Sosiaaliset tilanteet ahdistaa enemmän tai vähemmän yhä.

Täällä on muutama kommentti siitä kuinka kiusaajat ovat menestyneet elämässään mutta voin sanoa, että se on todella harvinaista. Yleensä ne, jotka olivat suosittuja yläkoulussa, ovat aikuisena katuojassa tai jossain kaupan kassalla. Se, että teininä elämänsä huipulla, on säälittävää. Elämä alkaa vasta kakskymppisestä, muistakaa se.

Meidän luokan pahimmasta kiusaajasta tuli tohtori. Ei mikään yllätys, hyvin narsistinen ja ylimielinen persoonallisuus. Toisaalta ei minullakaan kiusatulla huonosti mene. Jätin Suomen tomut taakseni aikoja sitten, ja teen töitä unelma-ammatissa taiteiden parissa. Täällä kukaan ei kiusaa, ja uusia ystäviä on enemmän kuin koskaan. Jossain vaiheessa kiusaaja yritti tehdä tuttavuutta aikuisiällä se loppui kyllä lyhyeen.  Pahat traumat tästä ajasta jäi, ja yhä vieläkin kärsin ajoittaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Toivon että tämä herra vielä niittää sitä mitä kylvää ja saa jotain kautta kokea aiheuttamansa tuskan omassa elämässään. Anteeksi antaminen on niin vaikeaa, mutta ei ehkä kuitenkaan mahdotonta. 

Vierailija kirjoitti:

Luokan kauniit tytöt dissasivat minua, koska olin vähän pyöreä pellavapää jonka äiti ompeli lähes kaikki vaatteet minulle ja veljelleni eikä meillä ollut Leviksiä. Sittemmin minusta on sukeutunut aika mukiinmenevän näköinen, pitkähiuksinen vaaleaverikkö, joka kääntää katseita ja kurvit ovat kohdallaan.  Olen pienisieluinen, myönnän, mutta se tunne luokkakokouksessa, kun nämä entiset prinsessat näyttivät tantoilta ja meidän luokan söpöin poika, nykyinen palomieskomistus, josta ehkä olin ala-asteella lähinnä nähnyt päiväunia, sanoi koko porukan edessä, että "eiköhän meidän ole aika lähteä täältä". Ne tyttöjen ilmeet vaikkei mihinkään lähdettykään, mutta oli aika ihana vaihteeksi paistatella luokan poikien suosiossa.

Niin ja se pahin sortajatyttö, joka aina päätti kuka saa olla kenenkin kaveri, on nyt narkkari ja anelee välillä että lähtisin kahville tai jotain. Ei oikein kiinnosta.

Toisin sanottuna sinä pulskana ja kiusattuna halusit sitä ihan samaa luokan"parhaimman näköistä"poikaa kuin ne kauniimmat ja suositut kiusaajatytötkin vaikka sinun tasoasi olisi ollut ja on edelleen se pullea kiusattua vähemmän komea poika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Myönnän ihan avoimesti, että ainakin minä saan nautintoa siitä, että osat ovat vaihtuneet. Olen itse johtaja ja menestyn elämässä. Sen sijaan kiusaajani on asiakaspalvelussa töissä tarjoilijana.  Käyn usein hänen vuorollaan syömässä ja esim. viimeksi kun pidimme töissä juhlia, huolehdin, että hän pääsi tarjoilemaan meille. Teen kaiken, mitä voin, että nuo tarjoilukeikat olisivat hänelle mahdollisimman ikävä kokemus. Vaadin häntä esimerkiksi herrottelemaan ja teitittelemään minua ja muita seurueeni jäseniä, samoin yritän aina löytää jotain virheitä hänen suorituksistaan ja saada syyn pyytää esimies paikalle. :)

Ei kannattaisi, hän pystyy salaa vaikka sylkemään ruokaasi tms. Tämä on ehkä yleisempää USA:ssa enkä todellakaan suosittele kenellekään moisen kokeilua, kyseessä on rangaistava teko.