Mitä tuli luokkasi rumasta/kiusatusta oppilaasta

Vierailija kirjoitti:

Elämässä olen pärjännyt, on parisuhde, koulutus, työ, asunto, mukavasti rahaa jne.

Mutta lapsuuden/nuoruuden kiusaaminen sai minut uskomaan, että olen oksettavan ruma. Ja niin ajattelen edelleen. Jos voisin, kulkisin oikeasti pussi päässä tuolla ulkona.

N29

Et ole ruma. Oikeasti. 

Tulee paha mieli, kun lukee näitä ja ihmiset uskovat lapsena kuulemansa kauheudet. :(

Vierailija kirjoitti:

Luokan kauniit tytöt dissasivat minua, koska olin vähän pyöreä pellavapää jonka äiti ompeli lähes kaikki vaatteet minulle ja veljelleni eikä meillä ollut Leviksiä. Sittemmin minusta on sukeutunut aika mukiinmenevän näköinen, pitkähiuksinen vaaleaverikkö, joka kääntää katseita ja kurvit ovat kohdallaan.  Olen pienisieluinen, myönnän, mutta se tunne luokkakokouksessa, kun nämä entiset prinsessat näyttivät tantoilta ja meidän luokan söpöin poika, nykyinen palomieskomistus, josta ehkä olin ala-asteella lähinnä nähnyt päiväunia, sanoi koko porukan edessä, että "eiköhän meidän ole aika lähteä täältä". Ne tyttöjen ilmeet vaikkei mihinkään lähdettykään, mutta oli aika ihana vaihteeksi paistatella luokan poikien suosiossa.

Niin ja se pahin sortajatyttö, joka aina päätti kuka saa olla kenenkin kaveri, on nyt narkkari ja anelee välillä että lähtisin kahville tai jotain. Ei oikein kiinnosta.

Ymmärrän todella mitä tarkoitat ja hyvä asia, että sinulla menee paremmin. Täytyy silti muistaa se, että usein käy toisin ja monet kiusaajat pääsevät elämässä hyvinkin pitkälle. Minua ei nyt edes mihinkään kokoukseen kutsuttaisi ja en sinne edes menisi, koska tiedän sen etteivät ne asetelmat olisi muuttuneet mihinkään ja olisin edelleen se nurkassa yksin istuva nuori ihminen josta kaikki puhuisivat mitä tuo täällä tekee ja kehtasi tänne edes tulla toisten päivää pilaamaan. Minun kiusaajani ovat siinä mielessä "vahvoja" ihmisiä, että eivät koskaan myöntäisi mitään ja pärjäävät elämässään hyvin. Ovat myös pidettyjä ihmisiä joidenkin keskuudessa ja osaavat näytellä hyvin. Tähän meni moni opettaja jo silloin lankaan ja kehui heitä ja monet ihmettelivät miten kiusaaja voi saada kehuja, mutta eihän sitä kukaan uskaltanut sanoa mitään ja olisiko heitä edes uskottu. Pahinta on varmaan se, kun kiusaaja saa kehuja ja itse tiedät, että se on suuri vääryys. Minulla ei myöskään ulkonäkö ole edelleenkään mikään kovin hyvä ja siinä mielessä ei minulla ole mitään "asetta" muita vastaan. Olen aina iloinen siitä, että joku saa sen aiempien vuosien tilanteen muutettua ja saa tavallaan luun kurkkuun kiusaajille. Toisaalta on varmaan monia joille ei käy näin niin kuin minäkin ja voin sanoa, että vieläkin kiusaamisen kokemukset mielessä ja tietyllä tavalla pelkään kiusaajiani vieläkin ja ihan kammoan ajatusta heidän näkemisestään ja ne kerrat jos olen joskus nähnyt eivät ole paljon menneisyyden kokemuksista eronneet. Tosin itse olen nuori ihminen, mutta eihän kaikki muutu koskaan tai kadu mitään.

Hassua sinänsä, että kun kirjoitit kiusaajasi olevan narkkari niin tuli mieleen, että onneksi en käytä päihteitä kun jäisin varmaan itse heti koukkuun ja olisin sitte itse se narkkari. Jotenkin siis uskon, että kyllä silläkin puolella on paljon porukkaa joille ei ole käynyt niin hyvin ja uskon näiden olevan monesti kiusattuja ihmisiä. Tietenkin se olisi mukavaa ajatella, että kiusaajani ovat niitä elämässään huonossa jamassa olevia rumia yksinäisiä ihmisiä joilla kaikilla paha päihdeongelma ja mielenterveys mennyt, mutta kun se ei vaan ole näin ja löydän itseni jo siltä heikommalta puolelta, vaikka kuinka ajattelisin muuta. Tietenkin hyvä, että joillekin käy toisin.

Minusta tuli korkeasti koulutettu ja onnellinen. Yliopistosta löysin ensin opiskelu- ja sitten työkavereita, jotka hyväksyivät minut sellaisena kuin olen. Puolison kanssa olemme olleet yhdessä jo yli 15 vuotta, yhteisestä päätöksestä ei lapsia. Työ on luovaa ja monipuolista. Usean vuoden terapian kaikki tämä toki vaati. Entisistä kiusaajista en tiedä mitään, luokkakokouksen jätin väliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

En näe kommentteja kehuskeluina, vaan mainintoina siitä, miten paljon paremmin asiat ovat. En ollut kiusattu, vaan yritin useita kertoja estää kiusaamisia - ja asuisin hyvin mielelläni yksin tai perheeni kanssa puiston reunalla olevassa rakennuksessa. 

En edes ollut piirteiltäni mitenkään ruma, mutta oli yllättävän karu kokemus varttua lievästi ylipainoisena teini-ikäisenä sinä hoikkuutta ihannoivana aikakautena, jolloin suurin osa ikäisistä oli hoikkia ja pelkästään sitä kautta suojassa kiusaamiselta. Luonteeltani olin hiljainen ja myös huonoitsetuntoinen, mikä varmasti vain lisäsi vettä myllyyn. Koska olin myöhäisherännäinen, puhkesin kukkaan vasta parinkympin kieppellä, jolloin muutuin kuin taikaiskusta nätiksi naapurintytöksi, minkä lisäksi aloitin urheilullisen elämäntyylin. Olen edelleen ulkonäöllisesti vuosia ikäisiäni nuoremman näköinen, elämässä menestynyt sekä yhdessä unelmieni miehen kanssa. Kouluaikojen suositut kiusaajatyypit jäivät pienen paikkakunnan duunarihommiin, saivat lapsia, rupsahtivat ja erosivat.

En ole katkera siitä mitä aikoinaan oli, koska nykyhetki on kuitenkin se ainoa merkitsevä asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Myönnän ihan avoimesti, että ainakin minä saan nautintoa siitä, että osat ovat vaihtuneet. Olen itse johtaja ja menestyn elämässä. Sen sijaan kiusaajani on asiakaspalvelussa töissä tarjoilijana.  Käyn usein hänen vuorollaan syömässä ja esim. viimeksi kun pidimme töissä juhlia, huolehdin, että hän pääsi tarjoilemaan meille. Teen kaiken, mitä voin, että nuo tarjoilukeikat olisivat hänelle mahdollisimman ikävä kokemus. Vaadin häntä esimerkiksi herrottelemaan ja teitittelemään minua ja muita seurueeni jäseniä, samoin yritän aina löytää jotain virheitä hänen suorituksistaan ja saada syyn pyytää esimies paikalle. :)

Itse en entisenä kiusattuna ymmärrä tätä ajatusta ja minusta se ei ole jotenkin oikein enää aikuisena jatkaa tuollaista käytöstä. Ymmärrän sen, että joillekin on tärkeää näpäyttää kiusaajia ja muuten saavat siitä jonkun nautinnon. Siinä kun sortuu sitten itse siihen kiusaamiseen ja minusta se ei enää ole mitään aikuisen ihmisen käytöstä. On tietenkin eri asia jos kiusaaja käyttäytyy edelleen ikävästi ja silloin voi tietenkin puolustautua, mutta muuten en ymmärrä sitä jos haluaa kostaa toiselle. Itsekin antaisin varmaan anteeksi jos joku sitä pyytäisi ja näin pääsisin itsekin eteenpäin elämässä. Omassa tapauksessa tosin ne osat ovat toisin päin ja moni kiusaaja on menestynyt jo elämässään ja siinä jos esim siivoisin kiusaajani työpaikalla ( en tosin siellä ole ollut) olisi vähän vaikeaa päteä kun kiusaajan asema olisi nyt pikkuisen korkeammalla kuin minun. En voi silti sanoa, että pitäisin viestistäsi ja minulle tulee jotenkin siitäkin ikävä olo ja en tiedä arvostaisinko sinua jos olisin seurueessasi syömässä ja näkisin sen tilanteen. Minusta järkevä ihminen ei enää jatka aikuisena tuollaista käytöstä. Ja jokainen voi tietenkin ajatella tästä viestistä mitä tahtoo. Ja ei kannata epäillä ettei minua olisi kiusattu, koska tiedän kyllä sen elämän ja minua on hyvin paljon kiusattu. En silti voi muuttaa ajatustani.

Nykyään asiat on hyvin. Lukiossa alkoi jo tilanne parantumaan, ja parin välivuoden jälkeen menin yliopistoon, pääsin ykkösvaihtoehtooni. Nyt teen toista tutkintoa, sen kautta olen saanut hyväpalkkaisen työn. Nykyisen puolisoni tapasin opiskeluaikoinani, ja nyt odotetaan esikoista. Kavereitakin olen matkan varrella saanut, mistä olen onnellinen! Tuntuu, että peruskouluaika alkaa vihdoin olemaan vain hailu muisto, enkä kanna kaunaa kenellekkään.

Minä olin meidän luokalla se kiusattu. Kiusaaminen ei ollut fyysistä vaan verbaalista. Olin (ja olen edelleen) rillipäinen, huonoryhtinen ja hintelä. Olen tekniikan tohtori, hyväpalkkaisessa ja mielenkiintoisessa työssä. Vaikka olen jo nelikymppinen, olen kuitenkin sinkku. Kavereita kyllä on (lähinnä opiskelu- ja armeija-ajoilta), mutta vakavassa parisuhteessa en ole ollut koskaan. Luultavasti arkuuteni naisrintamalla johtuu siitä, että pahimmat kiusaajat olivat tyttöjä. 

Vierailija kirjoitti:

Sekakäyttäjä joka ampui

itsensä.

Miksi alapeukku tälle? Vai onko se kultalusikat persuksissa syntyneille hyvin pärjänneille mussukoille niin vaikeaa tajuta että kiusaaminen voi pilata koko elämän ja lopulta tuhota sen.

Minä olin se luokan ruma ja kiusattu. Musta tuli akateemisesti koulutettu mielenterveysalan asiantuntijatehtävissä toimiva henkilö. Muu elämä ei niin upeassa kuosissa ole. Avoliitto päättyi muutama vuosi sitten, ei lapsia. Työn takia monet olettaa, että olen tasapainoinen ja tyytyväinen, ja sellaista kuvaa kai itsekin annan jopa lähimmille ystävilleni. Oikeasti itken itseni iltaisin uneen, sillä olen yksinäinen.

Minua kiusattiin ala-asteelta yläasteen loppuun. Olin hieman pyöreä (en varsinaisesti lihava), murrosikä alkoi ennen muita, kotiolot haastavat ym. Kavereita ei ollut ja minua pidettiin nolona -> vietin suurimman osan ajasta aina yksin.

Opiskelin kaksi ammattikoulututkintoa, pääsin töihin, minut koulutettiin esimiesasemaan, tapasin miehen, tehtiin 4 lasta, ostettiin asunto ym ym, hyvin peruselämää. Pistettiin rahaa talteen ja kohta (noin 45 kumpikin) ollaan velattomia ja elämä on oikeastaan kohdellut ihan hyvin.

Luokkakokouksissa en ole käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Myönnän ihan avoimesti, että ainakin minä saan nautintoa siitä, että osat ovat vaihtuneet. Olen itse johtaja ja menestyn elämässä. Sen sijaan kiusaajani on asiakaspalvelussa töissä tarjoilijana.  Käyn usein hänen vuorollaan syömässä ja esim. viimeksi kun pidimme töissä juhlia, huolehdin, että hän pääsi tarjoilemaan meille. Teen kaiken, mitä voin, että nuo tarjoilukeikat olisivat hänelle mahdollisimman ikävä kokemus. Vaadin häntä esimerkiksi herrottelemaan ja teitittelemään minua ja muita seurueeni jäseniä, samoin yritän aina löytää jotain virheitä hänen suorituksistaan ja saada syyn pyytää esimies paikalle. :)

Itse en entisenä kiusattuna ymmärrä tätä ajatusta ja minusta se ei ole jotenkin oikein enää aikuisena jatkaa tuollaista käytöstä. Ymmärrän sen, että joillekin on tärkeää näpäyttää kiusaajia ja muuten saavat siitä jonkun nautinnon. Siinä kun sortuu sitten itse siihen kiusaamiseen ja minusta se ei enää ole mitään aikuisen ihmisen käytöstä. On tietenkin eri asia jos kiusaaja käyttäytyy edelleen ikävästi ja silloin voi tietenkin puolustautua, mutta muuten en ymmärrä sitä jos haluaa kostaa toiselle. Itsekin antaisin varmaan anteeksi jos joku sitä pyytäisi ja näin pääsisin itsekin eteenpäin elämässä. Omassa tapauksessa tosin ne osat ovat toisin päin ja moni kiusaaja on menestynyt jo elämässään ja siinä jos esim siivoisin kiusaajani työpaikalla ( en tosin siellä ole ollut) olisi vähän vaikeaa päteä kun kiusaajan asema olisi nyt pikkuisen korkeammalla kuin minun. En voi silti sanoa, että pitäisin viestistäsi ja minulle tulee jotenkin siitäkin ikävä olo ja en tiedä arvostaisinko sinua jos olisin seurueessasi syömässä ja näkisin sen tilanteen. Minusta järkevä ihminen ei enää jatka aikuisena tuollaista käytöstä. Ja jokainen voi tietenkin ajatella tästä viestistä mitä tahtoo. Ja ei kannata epäillä ettei minua olisi kiusattu, koska tiedän kyllä sen elämän ja minua on hyvin paljon kiusattu. En silti voi muuttaa ajatustani.

Olen niin samaa mieltä sinun kanssa, että pakko kompata! Mietin itse, että miten voi olla onnellinen elämäänsä, jos kantaa aina kaunaa/yrittää saavuttaa asioita jotta voisi "näyttää" jollekkin. Oma onnellisuus on se ratkaisevin asia. Ap ei ole päässyt yli kiusaamisesta.

Kiusatusta tuli kiusaaja ja sekakäyttäjä. Ei sillä äitiäkään ollut kun sen hylkäsi jo lapsena. Sairas ja turha suku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekakäyttäjä joka ampui

itsensä.

Miksi alapeukku tälle? Vai onko se kultalusikat persuksissa syntyneille hyvin pärjänneille mussukoille niin vaikeaa tajuta että kiusaaminen voi pilata koko elämän ja lopulta tuhota sen.

En tiedä. Olisiko joku lisännyt alapeukun esimerkiksi surun vuoksi? En osannut kommentoida tilannetta, joka järkytti minua.

Ihmettelen, miksi sinä syyllistät ihmisiä, joista valtaosa kertoo olleensa kiusattuja? 

Olen erittäin pahoillani, että menetit henkilön, josta kirjoitit.

Pitkäaikaistyötön

Vierailija kirjoitti:

Minä olin se luokan ruma ja kiusattu. Musta tuli akateemisesti koulutettu mielenterveysalan asiantuntijatehtävissä toimiva henkilö. Muu elämä ei niin upeassa kuosissa ole. Avoliitto päättyi muutama vuosi sitten, ei lapsia. Työn takia monet olettaa, että olen tasapainoinen ja tyytyväinen, ja sellaista kuvaa kai itsekin annan jopa lähimmille ystävilleni. Oikeasti itken itseni iltaisin uneen, sillä olen yksinäinen.

Hienoa, että toimit tehtävissä, joissa voit mm. oman taustasi vuoksi auttaa muita. 

Olen pahoillani, että voit huonosti. Olisiko sinun mahdollista jutella jonkun kanssa tilanteestasi?

Vierailija kirjoitti:

Minä olin meidän luokalla se kiusattu. Kiusaaminen ei ollut fyysistä vaan verbaalista. Olin (ja olen edelleen) rillipäinen, huonoryhtinen ja hintelä. Olen tekniikan tohtori, hyväpalkkaisessa ja mielenkiintoisessa työssä. Vaikka olen jo nelikymppinen, olen kuitenkin sinkku. Kavereita kyllä on (lähinnä opiskelu- ja armeija-ajoilta), mutta vakavassa parisuhteessa en ole ollut koskaan. Luultavasti arkuuteni naisrintamalla johtuu siitä, että pahimmat kiusaajat olivat tyttöjä. 

Kurjaa, että sinua kiusattiin.

Silmälaseissa, ryhdissäsi tai kroppasi rakenteessa ei ole mitään vikaa, koska maailmassa on monenlaisia ihmisiä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli työkyvyttömyyseläkeläinen.

Sama.

Ja myöskin sama.

Taisi tehdä itsemurhan :(

Minusta kiusatusta:  Huono elämä. Masennus, ahdistus, unihäiriöt ja yksinäisyys. Velkakierre ja sen jälkeen velat meni ulostottoon. Epäonnistuneita parisuhteita. En kykene normaaliin parisuhteeseen. En ole rakastunut enää. Huonopalkkainen duunari jolla on työperäinen selkäsairaus. En voi tehdä sitä työtä enää. Vaihdan ammattia. Toivottavasti saan töitä vielä vaikka olen viisikymppinen.