Mitä tuli luokkasi rumasta/kiusatusta oppilaasta

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

En voi uskoa, että vieläkin haukutte lapsia rumaksi. Mitä teillä on aivojen tilalla? Mikä saa kiusaamaan? Tähän asti ajattelin, että kyse on vielä lapsen kehittymättömyydestä. Miten joku voi sanoa lapsesta, että tämä on rum

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Minulta pimitettiin koko luokkakokous.

Kuulin että kaikki muut oli kutsuttu.

Myöhemmin olen sitten ollut työpaikkakiusattu, tulevaisuus näyttää todella synkältä. Jopa pääluottamusmies on kiusannut minua julkisesti ulkonäköni vuoksi.

Yhdeksännellä luokallani oli huisin pitkä, laiha, hiljainen ja vanhannäköinen tyttö. Tapasimme 25 v myöhemmin. Hän on edelleen pitkä ja hoikka. Ja täsmälleen saman näköinen kuin nuorena. Ei varmaan vanhene koskaan. Ja lääkäri.

Olisimpa puoliksi niin hyvännäköinen ja oppinut...

Vierailija kirjoitti:

En voi uskoa, että vieläkin haukutte lapsia rumaksi. Mitä teillä on aivojen tilalla? Mikä saa kiusaamaan? Tähän asti ajattelin, että kyse on vielä lapsen kehittymättömyydestä. Miten joku voi sanoa lapsesta, että tämä on rum

Jopa mun oma äitini on aina haukkunut mua rumaksi. Aloitti kun olin ihan pieni, ei siinä mitään itsetuntoa voinut rakentaa.

Luokan kauniit tytöt dissasivat minua, koska olin vähän pyöreä pellavapää jonka äiti ompeli lähes kaikki vaatteet minulle ja veljelleni eikä meillä ollut Leviksiä. Sittemmin minusta on sukeutunut aika mukiinmenevän näköinen, pitkähiuksinen vaaleaverikkö, joka kääntää katseita ja kurvit ovat kohdallaan.  Olen pienisieluinen, myönnän, mutta se tunne luokkakokouksessa, kun nämä entiset prinsessat näyttivät tantoilta ja meidän luokan söpöin poika, nykyinen palomieskomistus, josta ehkä olin ala-asteella lähinnä nähnyt päiväunia, sanoi koko porukan edessä, että "eiköhän meidän ole aika lähteä täältä". Ne tyttöjen ilmeet vaikkei mihinkään lähdettykään, mutta oli aika ihana vaihteeksi paistatella luokan poikien suosiossa.

Niin ja se pahin sortajatyttö, joka aina päätti kuka saa olla kenenkin kaveri, on nyt narkkari ja anelee välillä että lähtisin kahville tai jotain. Ei oikein kiinnosta.

Minusta ei tullut mitään.

Olen ollut lapsesta asti masentunut ja ajan myötä tullut muitakin ongelmia, kuten pakko-oireinen häiriö ja krooninen unettomuus. Elän pienesti ja piilossa, mutta huonomminkin voisi olla. Minulla on oma koti ja ihana kissa.

Herttaisesta, mutta ylipainon ja aknen takia sorretusta tytöstä tuli vaimo papille ja äiti kahdelle suloiselle tytölle. Asuu nimittäin naapurissa tätä nykyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Elämässä olen pärjännyt, on parisuhde, koulutus, työ, asunto, mukavasti rahaa jne.

Mutta lapsuuden/nuoruuden kiusaaminen sai minut uskomaan, että olen oksettavan ruma. Ja niin ajattelen edelleen. Jos voisin, kulkisin oikeasti pussi päässä tuolla ulkona.

N29

Mitä te "normaalit" sivustakatselijat tai itse kiusaajat ajattelette siitä luokan/koulun rankasti kiusatusta nyt myöhemmin? Nauratteko mielessänne vieläkin sen surkeudelle vai onko katumusta tai empaattisia ajatuksia noussut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Myönnän ihan avoimesti, että ainakin minä saan nautintoa siitä, että osat ovat vaihtuneet. Olen itse johtaja ja menestyn elämässä. Sen sijaan kiusaajani on asiakaspalvelussa töissä tarjoilijana.  Käyn usein hänen vuorollaan syömässä ja esim. viimeksi kun pidimme töissä juhlia, huolehdin, että hän pääsi tarjoilemaan meille. Teen kaiken, mitä voin, että nuo tarjoilukeikat olisivat hänelle mahdollisimman ikävä kokemus. Vaadin häntä esimerkiksi herrottelemaan ja teitittelemään minua ja muita seurueeni jäseniä, samoin yritän aina löytää jotain virheitä hänen suorituksistaan ja saada syyn pyytää esimies paikalle. :)

Minä, siitä tuli minä. Oli yksi poikakin minun lisäkseni, hänen kanssaan juttelin viimeksi vuosia sitten Facebookissa enkä ole kuullut sittemmin mitään, on poistanut kaikki sometilit. Toivottavasti on hengissä ja kunnossa.

Minä taas olen juristi ja naimisissa mukavan miehen kanssa, meillä on kiva oma talo, jossa on tilaa harrastuksille, ja muutama lemmikki. Meillä on oma yritys, jolla pyyhkii hyvin, vaikka se pieni onkin. Lapsia ei ole haluttu. Harrastan edelleen samoja asioita, joista minua nälvittiin, mutta aikuiset, jotka minut tuntevat, eivät kommentoi negatiivisesti, ja olen tehnyt vähän rahaakin harrastuksillani. Olen ihan tyytyväinen elämään, olen terve ja mieskin on, molemmilla on töitä ja meillä on sen verran tuloa yrityksestä sekä osakesäästöjä, että voisimme jo alkaa vähentää työntekoa ansiotöissä. Ystäviä minulla ei juuri ole, mutta se on ollut oma valinta, tulen toimeen esimerkiksi työkaverien ja harrastustuttujen kanssa, mutta minua ei haluta viettää vapaa-aikaa heidän kanssaan. Mieheni on sielunkumppanini, ja toivon, että ennen kuolemaa meidän ei tarvitse erota.

Jos jotakin, niin nuoruuden ulkopuolisuus teki minusta hyvin harkitsevan ihmisen, joka tekee kovasti töitä haluamansa eteen, koska en pitkään aikaan saanut mitään ns. suhteilla. Mieheni tavattuani taas olemme molemmat saaneet toisistamme paljonkin, olemme molemmat tainneet pari kertaa järjestää toisillemme uudet paremmat työpaikatkin.

Pitkäaikaissairas(somaattinen),masentunut, ahdistunut(ei virallisia mt-diagnooseja, koska en jaksa/uskalla/"halua" hakea apua ajatuksella menisi sekin vain hukkaan/en halua lääkkeitä syödä), yksin kotona pyörivä pitkäaikaistyötön, en luota yhteenkään ihmiseen enää ikinä. Aikalailla turhaksi koen elämäni, en jaksa ehkä itse päättää tätä ainakaan ihan heti, mutta ei todellakaan haittaisikaan, jos kuolisin, piankin. Mut mulla myös moniongelmainen kiusaaja-perhe joten en voi kaikkea pistää koulukiusaamisen piikkiin.

Minä olen ihan onnellinen nykyään, on ammatti, virka, ihana avioliitto, 2 lasta. Tosin eka avioliitto oli myös kiusatun ja rikki olevan ihmisen kanssa, ja eihän me kaksi rikkinäistä ehjäksi yhdessä muututtu. Avioliitto oli aika kuluttava, no, minä selvisin erosta eteenpäin, lasten isä ei oikein kunnolla. 

Edelleen olen se mistä silloin jo kiusattiin, eli ylipainoinen. Mutta minusta tulikin sitten humanisti. Olen empaattinen, avarakatseinen, ihmisoikeuksien puolella aina ja kaikkialla. Olen antanut anteeksi jo kauan sitten kiusaamisen, vaikka sitä ei ole pyytänyt kuin yksi ihminen, sekin kännissä ylioppilasjuhlien jatkoilla. Mutta en mä sitäkään pahalla muistele. "Anteeeekssshhh Shanna kun oon ollu kusssshipää shua kohtaan" ja halaus. No, sai anteeksi ja sen jälkeen ei olla nähty. Ei kiinnostakaan.

Sekakäyttäjä joka ampui itsensä.

Mä muistutan jos on lapsena ruma, vika on vanhemmissa.

Jos olet aikuisena ruma, saat syyttää itseäsi:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Myönnän ihan avoimesti, että ainakin minä saan nautintoa siitä, että osat ovat vaihtuneet. Olen itse johtaja ja menestyn elämässä. Sen sijaan kiusaajani on asiakaspalvelussa töissä tarjoilijana.  Käyn usein hänen vuorollaan syömässä ja esim. viimeksi kun pidimme töissä juhlia, huolehdin, että hän pääsi tarjoilemaan meille. Teen kaiken, mitä voin, että nuo tarjoilukeikat olisivat hänelle mahdollisimman ikävä kokemus. Vaadin häntä esimerkiksi herrottelemaan ja teitittelemään minua ja muita seurueeni jäseniä, samoin yritän aina löytää jotain virheitä hänen suorituksistaan ja saada syyn pyytää esimies paikalle. :)

Onnea sulle. Kuulostaa vaan kovin lapselliselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi uskoa, että vieläkin haukutte lapsia rumaksi. Mitä teillä on aivojen tilalla? Mikä saa kiusaamaan? Tähän asti ajattelin, että kyse on vielä lapsen kehittymättömyydestä. Miten joku voi sanoa lapsesta, että tämä on rum

Jopa mun oma äitini on aina haukkunut mua rumaksi. Aloitti kun olin ihan pieni, ei siinä mitään itsetuntoa voinut rakentaa.

Olen pahoillani äitisi henkisestä sairaudesta. Ei yksikään normaali vanhempi sano lapseaan rumaksi.

Eikä yksikään ihminen mielestäni ole ruma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokouksessa olin just se leffojen entinen kiusattu, joka onkin porukan parhaiten säilynyt. Tuntu silloin ihan helvetin hyvältä, kun tiesi, että minä oon nyt se, jota katsotaan.

Eli tuliko susta jotakin?

Ap

Tämän ketjun asetelmat ovat vinksahtaneet. Ymmärrän sen, että entiset kiusatut saavat tyydytystä siitä että heillä menee hyvin ja kiusaajista "ei tullut mitään".

Mutta. Perhe, hieno työ ja talo puiston laidalla? Ja että näillä pitää kehuskella?Toisille saavutukset elämässä ovat jotain ihan muuta.. Kertovatko ne jotain ihmisen sisäisestä maailmasta? Siitä miten ihminen oikeasti voi, onko onnellinen, tekeekö muille hyvää jne? Ap, miten sinä olet jalostunut ihmisenä?

Myönnän ihan avoimesti, että ainakin minä saan nautintoa siitä, että osat ovat vaihtuneet. Olen itse johtaja ja menestyn elämässä. Sen sijaan kiusaajani on asiakaspalvelussa töissä tarjoilijana.  Käyn usein hänen vuorollaan syömässä ja esim. viimeksi kun pidimme töissä juhlia, huolehdin, että hän pääsi tarjoilemaan meille. Teen kaiken, mitä voin, että nuo tarjoilukeikat olisivat hänelle mahdollisimman ikävä kokemus. Vaadin häntä esimerkiksi herrottelemaan ja teitittelemään minua ja muita seurueeni jäseniä, samoin yritän aina löytää jotain virheitä hänen suorituksistaan ja saada syyn pyytää esimies paikalle. :)

Onnea sulle. Kuulostaa vaan kovin lapselliselta. 

Kiusatusta tuli paatunut kiusaaja. Noloa, sairasta ja surullista.

ohis