Mitä tuli luokkasi rumasta/kiusatusta oppilaasta

Vierailija kirjoitti:

Ensin päihdeingelmainen ja vihainen, mutta siitä kun nousi niin opiskeli putkeen kaksi tutkintoa, meni naimisiin, sai lapsen, töitä on piisannut ja luottamustoimessa.

Se joku siis oon minä.

Mulla ei tule yhtään mitään sympatiaa huumeiden käyttäjiä kohtaan. Olivat kiusattuja tai ei.

Ei yhtään. Narkkari on aina narkkari.

Lapset pois tuollaisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin päihdeingelmainen ja vihainen, mutta siitä kun nousi niin opiskeli putkeen kaksi tutkintoa, meni naimisiin, sai lapsen, töitä on piisannut ja luottamustoimessa.

Se joku siis oon minä.

Mulla ei tule yhtään mitään sympatiaa huumeiden käyttäjiä kohtaan. Olivat kiusattuja tai ei.

Ei yhtään. Narkkari on aina narkkari.

Lapset pois tuollaisilta.

Jokainen on kuitenkin yksilö. Huumeita on käytetty kauan Rock muusikot, Rollarit, Beatle

Hendrix, Dylan. Tin Pan Alley muusikot saattoi olla puhtaita. Kuka heitä kuuntelee. Normi tyypin kannattaa ehdottomasti pidättäytyä aineista. Jopa yhd.valt Presidentti jäi pahaan koukkuun opioideihin, John F Kennedy. Samoin King Elvis Presley.

Mun täytyy sanoa että osa porukasta on kovin naiivia.

Minusta tuli on-off työläinen. Väsyn todella nopeasti töissä ja joudun joka kerta jäämään työttömäksi, koska itsetuhoisuuteni nostaa joka kerta päätään, kun menen töihin/yritän päästä opiskelemaan. Tuntuu, että jos haluan pysytellä turvassa itseltäni, minun täytyy vetäytyä hengähtämään. En ole ollut tyytyväinen omaan elämääni oikein missään viaheessa elämääni, vaan tyytyväisyyteni on lähinnä ja parhaimmillaan neutraalia, mutta huonoimmillaan ihan silmitöntä oman elämän vihaa. En tiedä johtuuko kiusaamisesta vai mistä. Olen suhteellisen tyytyväinen itseeni, mutten elämääni, minulla on ystäviä, perhe pitää yhteyttä ja minä saan töitäkin ihan suhteellisen helposti ja minulla on tälläkin hetkellä yksi työpaikka jonne voin mennä halutessani. Viimeksi vain suunnittelin oman pään menoksi niin kamalia asioita, että päätin vetäytyä työelämästä. Taas vaihteeksi. Itksisin jos kykenisin, mutta se ei tunnu edes mahdolliselta. En ole yksin, en tahtomattani työtön, minulla on rahaa säästössä ja rakastavia ihmisiä ympärilläni. Olen siis vain tyhjä. Elän vain, koska en ole vielä kuollut. Tuntuu kuin sieluni olisi hävinnyt sisältäni. Onko se sitten pitkän kiusaamisen tulos vai mistä liejohtuu, mutta terapiassa olen käynyt ja se auttoi vain siihen, että suostuin jatkamaan "elämää". Toisin sanoen se oli käännytyshoitoa, etten t**paisi itseäni. Tässä sitä nyt ollaan.

Nykyään vain mietin, että mitä järkeä tässä kaikessa on. Eniten mietin, että miten saisin sen saman elämänkipinän, mikä tuntuu kaikilla muilla olevan. Haluaisin kokea sen.

Kiusattu olin, minulla tosin ongelmia paljo myös kotona. Sain käytyä lukion ihan hyvillä papereilla ja yhden amis koulutuksenkin. Nyt sitten kuntoutuksessa ja etsiskelemässä psykoterapeuttia kun ei jaksa enää porskuttaa.... minulle sanottiinkin kun sain diagnoosini masennuksen määrästä että näin kauan ollut hoitamattomana ja olet vaan kouluja käynyt.

Olen sosiaalisesti ahdistunut ja paskaduunissa, josta en pidä, lukion jälkeen en ole kouluja käynyt, enkä ihmisiin tutustunut. Asun edelleen lapsuuden kotikaupungissa, kiusaajat porskuttavat ympäri maailmaa, opiskelevat ja nauttivat elämästään. 

Muistan teininä voimafantasioineeni, että nuo idiootit ovat liian barbaarisia aikuisten maailmaan, joten he syrjäytyvät ja minusta, herkästä haaveilijasta, tulee maailmankuulu ja rikas. Sitten voin luokkakokouksessa paukutella henkseleitäni ja kiusaajat ovat nöyrää poikaa. 

Sittemmin tajusin, että aikuisten maailma on ihan yhtä barbaarinen, eikä täälläkään (varsinkaan täällä) ole meille eriskummallisille tyypeille sijaa

Mua kiusattiin rankasti koska olin ja olen vieläkin ujo , herkkä , hiljainen sekä kiusaajien mielestä ruma. Lukion jälkeen lähdin muualle enkä aio palata. Kiusaamisesta jäi syvät jäljet enkä koskaan tule täysin ehjäksi. Kesti pitkään ennenkuin löysin oman itseni sen kaiken pskan alta jonka kiusaajat oli minuun kaataneet.

Olen ollut huonoissa suhteissa sillä mun on vaikea tunnistaa omia rajoja tai pitää puoliani. Elämä on silti ollut hyvää ja paranee vuosi vuodelta. Työelämässä en ole pärjännyt mutta oma perhe mulla on ja kavereita jopa ystäviä nykyään. Elämä tuntuu merkitykselliseltä ja suurimman osan aikaa jopa pidän itsestäni.

On ollut pitkä tie että tähän on tultu.

Saattaa olla että kiusaajalla on koulussa valtaa ja ihailijoita mutta mä en näin aikuisena haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä joka on ilkeä/ kiero/alistaa heikompia vaan koska pystyy. Päinvastoin olen saanut todeta että moni jopa pitää munlaisista ihmisistä ja ne on usein niitä joista itsekin pidän. Ja jos joku ei tykkää tai on ilkeä niin mun ei enää tarvitse jäädä siihen tilanteeseen tai sen ihmisen kanssa kuten koulussa.

Esimies majoitusalalla ja menestyvä elämässä .Minä

Yläasteella kiusatun hiljaisen ja homoksi haukutun pojan näin nyt aikuisena Pride-kulkueessa nauravana, sateenkaariasussa ja käsi kädessä jonkun toisen miehen kanssa. Siitä tuli tosi hyvä mieli. En olisi häntä muuten tunnistanut, mutta somessa tuli kuva vastaan nimen kanssa.

Toinen kiusattu ns. nörttipoika on aktiivinen kunnallispolitiikassa ja kirjoittelee tosi fiksuja mielipidekirjoituksia lehteen. Yksityiselämästään en tiedä, mutta ainakaan kiusaamisesta ei onneksi näytä jääneen kauheaa sosiaalista ahdistusta kun pystyy olemaan esillä tuolla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella ja lukiossa olin epäsuosittu ja tavallaan aika rumakin. Nyt kovapalkkaisessa työssä metsäteollisuudessa, 2 lasta, aviomies, kaunis koti puiston laidalla. Sen sijaan ne suositut lapset ja kiusaajat: voi voi, niistä ei tullut mitään... Eli näin 40-vuotiaana voin sanoa tsemppiä kaikille kiusatuille: Älkää kuvitelko, että on hienoa olla elämänsä huipulla 13-18-vuotiaana. Se aika on ihmisen elämässä hyttysen pieru. Elämässä vain sillä on väliä, mikä sinusta tulee aikuisena.

Monet suositut lapset ja kiusaajat menestyvät vielä myöhemmässäkin elämässä ja ovat pidettyjä ja suosittuja. Kiusatut taas ovat monesti ns. duunarihommissa, ehkä omia lapsia ei ole, osa on syrjäytynyt, terveys mennyt ym. (kun huono kohtelu on jatkunut vanhemmallakin iällä vielä, saattaa eräs tahokin olla yksi näistä kiusaajista). Yritä siinä sitten tulla toimeen, vaikka mitä yrittäisi. Yrityksillä ei juurikaan mitään merkitystä ole, kun toiset ovat niitä, jotka viime kädessä asioista päättää. Itse kun ei saa olla oman elämänsä herra.

Kiusaaja, suosittu tyttö ilmoittautuu.

Minusta tuli pienipalkkainen yh, ulosoton asiakas, 123 kiloinen ja punanaamainen täti.

Kiusattu (yksi niistä) opiskeli arkkitehtuuria, asuu nyt ulkomailla ja on normaalipainossa, kolmen lapsen äiti ja naimisissa.

Olin luokkani rumin, ja minusta tuli pitkäaikaistyötön. 

Siis ainakin lukioluokkani rumin olin; ala-asteella oli joku vielä rumempi. En tiedä mitä hänestä tuli.

Minä olin kiusattu monta vuotta. On työpaikka, opiskelen työn ohessa. Hyvä avioliitto, kaksi ihanaa lasta, omakotitalo, harrastuksia. Asiat paremmin kuin hyvin. Toivottavasti kiusaajillani ei mene yhtä hyvin, en ole antanut anteeksi vieläkään. 

Jo ala-asteella oli reilusti lihava, nykyään melkein kuin hengenvaarallisesti lihava ohjelmassa olevat. Pystyy kuitenkin vielä käymään töissä sairaanhoitajana. Ikisinkku, roikkuu 33 vuotiaana vielä deittipalstoilla.

En tiedä eikä voisi vähempää kiinnostaa.

Olin ruma ja kiusattu, mitä vielä lisäsi se, että olin priimus. Jaksoin sillä kuvitelmalla, että vastapainoksi minusta tulee lahjakkuuksineni vielä jotain hienoa. No ei tullut, mutta ihan kohtuullisen hyvän elämän olen silti saanut. Olen korkeasti koulutettu ja kohtuullisen hyvin palkatussa ja kiinnostavassa työssä, perheellinen. Sosiaalisissa tilanteissa ahdistaa joskus vieläkin. Eikä se ulkonäkö sen kummemmaksi ole muuttunut, samalla naamalla mennään.

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalisesti ahdistunut ja paskaduunissa, josta en pidä, lukion jälkeen en ole kouluja käynyt, enkä ihmisiin tutustunut. Asun edelleen lapsuuden kotikaupungissa, kiusaajat porskuttavat ympäri maailmaa, opiskelevat ja nauttivat elämästään. 

Muistan teininä voimafantasioineeni, että nuo idiootit ovat liian barbaarisia aikuisten maailmaan, joten he syrjäytyvät ja minusta, herkästä haaveilijasta, tulee maailmankuulu ja rikas. Sitten voin luokkakokouksessa paukutella henkseleitäni ja kiusaajat ovat nöyrää poikaa. 

Sittemmin tajusin, että aikuisten maailma on ihan yhtä barbaarinen, eikä täälläkään (varsinkaan täällä) ole meille eriskummallisille tyypeille sijaa

Yleensä paikkakunnan vaihtaminen ei muuta asioita ainakaan huonompaan suuntaan!

Jos pinnistän niin ehkä muistan yhtään mitään muiden jatkosuunnitelmista. Yhdestä rumasta ja pulleasta, huonosti koulussa pärjänneestä (ei tosiaan vaan osannut) tuli kondiittori ja todella lihava, todella lyhyt ja todella leveä. Häntä ei tosin koskaan kiusattu koulussa vaan osallistui kiusaamiseen.

Yksi ujo, koulukiusattu tyttö opiskeli ravitsemustieteitä. En tiedä mitä kuuluu, mutta luulisin että hyvää, urheilee ja opiskelee, luulen että saanut ystäviä yliopistolta.

Yksi rankasti koulukiusattu tyttö, jota pari tyttöä kiusasi fyysisesti ja joka tavalla rankasti, oli todella epävarma itsestään. Toinen kiusaaja kun kuoli, alkoi saada ystäviä. Lähti opiskelemaan jotain teknistä alaa ja luulen että pärjää hyvin.

Yhtä poikaa kiusattiin junttilassa, oli muuttanut hyvännäköinen, hyvin koulussa pärjäävä kilttipoika. Oli aika ulkopuolinen aika epäluuloinen murjottaja vielä lukiossa, mutta luki sitten lääkäriksi ja töissä pienellä paikkakunnalla.

Kaikki siis alle 30 niin harvalla lapsia vielä on taustoista riippumatta. Paitsi mulla.

Itse olen ihastunut aina vain kiusattuihin ja tyttöjen suosimiin poikiin. Yksi niistä pääsi ainakin Sibelius akatemiaan, muuta en tiedä. Toinen on käynyt amiksen ja paljon ystäviä, yksi lapsi naisen kanssa jota tuskin tunsi. Yhden kanssa pääsin sitten naimisiin ja tällä miehellä on hyvä työ yrittäjänä, ihanat lapset ja huikea vaimo. 😁

Vierailija kirjoitti:

Ruma ja kisattu on harvemmin paikkaansa pitävä yhtälö, kyllähän sillä kiusatulla on juuri niitä ominaisuuksia joko taidoissa tai ulkonäössä mitä muut kadehtivat, tietysti pelko ja opittu käytös, vanhempien asenteet vaikuttaa esim. rasistisuus...

Ei ole niin, että kiusaaminen johtuisi useimmiten kateudesta. Joskus johtuu, mutta lapset ja nuoret, kuten aikuisetkin, osaavat olla hyvin julmia ja ottaa hampaisiinsa jonkun, jolta puuttuu tiettyjä ominaisuuksia joita kyseisessä ryhmässä pidetään arvostettavina tai jonka kimppuun on muuten helppo käydä. Kiusaaminen on ilmiö, joka valitettavasti todistaa, että aika moni on valmis painamaan alas toista ihmistä jos saa siihen otollisen tilaisuuden.

Ei minullekaan todellakaan oltu kateellisia kun minua kiusattiin, olin se omituinen, en millään jännittävällä taiteellisella tavalla omituinen, vaan ihan vain omituinen, kömpelö tyttö. Olin helppo kohde matalan ärsytyskynnyksen omaaville lapsille ja teineille.

Yläkoulun kiusatusta pojasta tuli puolijuoppo kuormurikuski. Ainakin kerran menettänyt korttinsa.

Lukiossa ei sinänsä kiusattu ketään, mutta pullonpohjalasinen lihava, säkkiin pukeutunut tyttö oli, jota vähän katsottiin vinoon. Hän on nykyisin ammattikoulun opettaja. Sattumalta näin nimen ja kuvan lehdessä.