Mitä tuli luokkasi rumasta/kiusatusta oppilaasta

Menstyvä malli ulkomailla, 2000 alkupuolella.

Kävin siis ulkomailla kouluni.

Luokan hintelän pitkä noin 180cm , hörökorvainen, kömpelö ja hevosnaamainen tyttö pääsi mallitoimistoon ja sieltä Milanoon, Lontooseen, Pariisiin ja Nykiin.

Puhkesi kukkaan vasta tuolloin kun pääsi malliksi.

Mahtoi häntä kouluaikoina haukkuneet pojat inhota itseään kun näkivät kuviaan lehdissä ja mainoksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella koulukiusattu, mutta en mielestäni ruma. Mutta halusin olla näkymätön, huomaamaton, ja käperryin kuoreeni suojatakseni itseäni kiusaamiselta. Hain lohtua kirjoista ja opiskelusta, eikä tämä "hiken" rooli suinkaan vähentänyt kiusaamista.

No. Vaihdoin koulua yläasteella. Mä aidosti koen että mun elämä alkoi silloin. Sain saman tien kavereita, aloitin pari uutta harrastusta, ja poikakavereitakin tuli.. Lukio meni hyvin ja pääsin yliopistoon haluamalleni alalle. Nyt olen naimisissa, meillä on lapsi ja laaja ystäväpiiri. Tienaan hyvin, kuten miehenikin, ja omistamme muutaman sijoitusasunnon. Nautimme elämästä syöden ulkona, käymme kulttuuririennoissa ja vaikka tämä kuulostaa ylimieliseltä, elämämme on mahtavaa.

Tekisi mieli ottaa ala-asteen minäni syliin, joka itki yksinäisyyttään välitunnilla, ja kertoa että kaikki tulee menemään paremmin kun voisin ikinä uskoa.

Tunnen sairasta mielihyvää siitä, että minua kiusanneet tytöt eivät ole oikeastaan edenneet elämässään. Eivät kouluttautuneet (okei, yksi taisi suorittaa amiskan loppuun,

muut eivät), on päihdeongelmia ja kaikenlaisia elämänhallinnan haasteita. En varsinaisesti toivo kenellekään pahaa, mutta jotenkin tuntuu että karma iski.

-Nainen 29 wee

Mutta empaattista ja laaja-alaiseen ajatteluun kykenevää ihmistä sinusta ei tullut.

Ns. sydämen sivistys puuttuu.

Hmm - minäpä uskon että minusta tuli hyvinkin empaattinen, varsinkin muita sorrettuja ja kiusattuja kohtaan. Mitä sillä on väliä jos salaa mielessäni ajattelen että nämä väkivaltaiset ja julmat kiusaajat ovat ansainneet osan ongelmistaan. Kiusaamista en tule hyväksymään ikinä.

No jaa. Olin sekä ruma, kiusattu että jonkinlainen priimus. Vietin pari välivuotta hieman epämääräisissä merkeissä ympäri Suomea matkustellen ja nettikavereita tavaten, minkä jälkeen opiskelin humanistista alaa yliopistossa. Kiusaaminen taisi aiheuttaa sen, että minulla kesti muutama vuosi normaalia pitempään keksiä mitä haluan elämältäni ja kehittää oikeanlainen strategia haaveideni saavuttamiseksi. Lopulta työllistin itse itseni, ja olen myös aloittanut uudet opinnot avoimessa yliopistossa kauppatieteen alalla.

Sain laihdutettua ylimääräiset kilotkin osittain varmaan senkin vuoksi, kun löytyi oikea lääke erääseen piilevään sairauteen, joka oli pitkään aiheuttanut kaikenlaisia muitakin pieniä terveysongelmia.

Vierelläni on fiksu ja ihana puoliso, ja asumme velattomassa omistusasunnossa hyvällä asuinalueella. Pakko sanoa, että näytinpä kelpaavan muutamalle muullekin miehelle ennen nykyistäni, vaikka olin kuulemma niin ruma ja ällöttävä etten tulisi koskaan pariutumaan. :) Appi, anoppi ja miehen sisarukset ovat myös aivan mahtavia aitoja ihmisiä, joita arvostan suuresti.

Yksityisyydestäni olen tullut hyvin tarkaksi, enkä mielelläni pidä sosiaalisessa mediassakaan kouluaikaisia tuttuja kavereina. Poistin jossain vaiheessa paljon tällaisia kontakteja, vaikka en tahtonut mitenkään ilkeillä heille, halusin vain rajata elämääni ja kuulumisiani huomattavasti pienemmälle piirille, koska se tuntui luontevammalta. Puhelinnumero- ja osoitetiedot on salattu, nimi vaihtunut jne.

Olen nykyään yllättävän itsevarma ja tyytyväinen itseeni, mikä tuntuu tietysti todella hyvältä. Tajusin vain jossain vaiheessa, että kasvonpiirteissäni ei ollut mitään vikaa, vaan ongelma oli ylipainossa, huonossa itsetunnossa ja kiusaajien sairaassa valehtelussa. Näytän jopa nätimmältä kuin nämä kiusaajat, jotka olivat itse lähinnä hajuttomia ja mauttomia pökkelöitä, tai kuin se yksi vinonaamainen rääväsuinen pojanrääpäle. Minulla on kauniit silmät, paksut hiukset, korkeat poskipäät, hyvä iho, aistikas suu ja terveet valkoiset hampaat.

En mennyt luokkakokoukseen silloin kun se pidettiin, enkä siten tiedä mitä entisille "kiusaajille" tai muillekaan luokkalaisille kuuluu. Ei vain kiinnosta yläasteaikaiset jutut, en halua elää menneessä vaan ihan tässä hetkessä, kiitos. Toivon heille kaikille kuitenkin hyvää, sillä en viitsi hautoa vanhoja kaunoja ketään kohtaan. Menneet ovat menneitä, ja elämässä on aikuistuttava ja mentävä eteenpäin. Näin ainakin ajattelen itse. :)

Eipä siitä paljon hyötyä ollut. Toimi ainakin huonona esimerkkinä, jos ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Olen musiikinopettaja ja opetan kaikkia koulumme oppilaita. Välillä mulle tapahtuu ihania asioita. Tänään yksi poika halusi tulla harjoittelemaan pianoa välkällä ja pyysin häntä sitten laulamaan jotain. Pojalla on rasvainen iho ja huono ryhti ja hän on koulussamme ei ehkä kiusattu mutta hyvin yksinäinen ja syrjäänvetäytyvä. Hän ei aluksi halunnut laulaa mutta avasi sitten suunsa ja lauloi aivan uskomattoman kauniilla ja KIMAKALLA naisen äänellä kappaleen, virheettömästi. STunnilla ei koskaan laula koska ääni on niin HASSU. Katsoin häntä lähempää ja tunsin että jotain suurta on syntymässä. Hänellä on mieletön karisma piilossa finnien ja otsatukan alla.. komea miehen alku ja uskomaton ääni. Haistakaa P(((((a kaikki surkeat jäkiksen pelaajat lippisniskatukka jäbät, tästä vielä kuullaan.  

Liioittelet ja miten ope noin brutaaleja sanoja käyttää. Se yks ope Vantaalla anto rakkautta pojille ja on lusimassa. Muistatteko?

Täällähän on paljon kiusattuja. Taitaa olla niin että niitä kiusattuja on paljon enemmän kuin kiusaajia

Vierailija kirjoitti:

Taidan uskoa väittämään, jonka mukaan ihmisillä on tietty määrä hyviä ja huonoja syklejä.

Voi olla loppupeleissä parempi hoitaa huonot syklit ensin alta pois.

Ei pidä paikkaansa. Elämä ei ole tasapuolista, kuolema on tasapuolista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella koulukiusattu, mutta en mielestäni ruma. Mutta halusin olla näkymätön, huomaamaton, ja käperryin kuoreeni suojatakseni itseäni kiusaamiselta. Hain lohtua kirjoista ja opiskelusta, eikä tämä "hiken" rooli suinkaan vähentänyt kiusaamista.

No. Vaihdoin koulua yläasteella. Mä aidosti koen että mun elämä alkoi silloin. Sain saman tien kavereita, aloitin pari uutta harrastusta, ja poikakavereitakin tuli.. Lukio meni hyvin ja pääsin yliopistoon haluamalleni alalle. Nyt olen naimisissa, meillä on lapsi ja laaja ystäväpiiri. Tienaan hyvin, kuten miehenikin, ja omistamme muutaman sijoitusasunnon. Nautimme elämästä syöden ulkona, käymme kulttuuririennoissa ja vaikka tämä kuulostaa ylimieliseltä, elämämme on mahtavaa.

Tekisi mieli ottaa ala-asteen minäni syliin, joka itki yksinäisyyttään välitunnilla, ja kertoa että kaikki tulee menemään paremmin kun voisin ikinä uskoa.

Tunnen sairasta mielihyvää siitä, että minua kiusanneet tytöt eivät ole oikeastaan edenneet elämässään. Eivät kouluttautuneet (okei, yksi taisi suorittaa amiskan loppuun,

muut eivät), on päihdeongelmia ja kaikenlaisia elämänhallinnan haasteita. En varsinaisesti toivo kenellekään pahaa, mutta jotenkin tuntuu että karma iski.

-Nainen 29 wee

Luultavasti (teen tämän oletuksen siis siitä, etteivät kyseiset tytöt ole edenneet elämässä mihinkään) niillä tytöillä oli surkeat perheolot, joita oireilivat kiusaamalla muita.

Olitko sinä vieläpä ns. hyvästä perheestä, että aiheutit vielä enemmän epäreiluuden kokemusta heissä?

No mutta sittenhän se kiusaaminen ja traumojen jättäminen oli ihan ok, jos kiusattu tuli hyvästä perheestä, ja kiusaajilla ei ollut. Tottakai sitä pitää puntit tasata hankkimalla oma entourage jonka kanssa yhdessä kiusataan oikein kunnolla niitä joilla ei ole omasta takaa opittuja sadistin piirteitä.

Ja ennen kuin kukaan kysyy, niin olin koulukiusattu koko yläasteen ajan, ja minulla oli muuten onnellinen lapsuus ja nuoruus, ja rakastava perhe. Mitä kiusaaminen nyt jätti melkoisia arpia, niin kaikki on nyt hyvin, ja olen rakastava vanhempi suloiselle pikkutytölle.

Ei kiinnosta kyllä yhtään mitä niistä tuli. Minä olin kiusaaja ja nyt olen tehnyt itsestäni yrittäjänä miljonäärin. Kuka jotain rumia luokkalaisia aikuisena miettii?

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnosta kyllä yhtään mitä niistä tuli. Minä olin kiusaaja ja nyt olen tehnyt itsestäni yrittäjänä miljonäärin. Kuka jotain rumia luokkalaisia aikuisena miettii?

Sä olet edelleen henkisesti ruma.

Ihan hyvä ettet pyöri missään työpaikkakiusaajana. Toivottavasti yrität yksin

Okei. 

Minusta tuli ensin nuoriso-ohjaaja. Myöhemmin mielenterveys- ja päihdeohjaaja.

Hyväksi ja luotettavaksi ihmiseksi aina aikuisuudessa kehuttu., jolla on hyvä, järkevä ystäväpiiri.

Toivottavasti joku tällä hetkellä kiusattu nuori tai muu ihminen lukee näitä meidän kertomuksia ja ymmärtää olevansa oikeassa: minä olen hyvä ja rakastettava.

Juu, minä se olin. Olen kouluilla työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja, eli kohtaan sekä kiusaajia että kiusattuja päivittäin ja autan minkä voin yhdessä verkostojen kanssa. Naimisissa, kolme lasta, punainen tupa ja onnellinen elämä. Ylipainoinen olen edelleen, mutta nykyään en enää jaksa päivittäin hävetä ja pienentää itseäni.

Minusta tuli työkyvyttömyyseläkeläinen 2-suuntaisen mielialahäiriön ja psykoottistasoisen masennuksen takia,30-vuotiaana.

Lisäksi sairastan ADD:tä ja olen alkoholisti.Olen ollut raittiina 2vuotta.Mutta kerran alkoholisti,aina alkoholisti.

Olen aloittanut useasti opintoja,mutta koulut ovat jääneet kesken.

Työkokemusta minulla ei oikeastaan ole.

Nuoruudessani vietin vuosia(5 vuotta)kotona,poistuen vain kauppaan ym.asiolle.

Olen ollut pitkissä parisuhteissa 9 ja 5 vuotta

Minulla on teini-ikäinen lapsi,joka asuu vuoroviikoin kanssani.

Esikoiseni menehtyi keskosena vuonna 2000.

Elämäni on ollut melko hirveää.

Vasta 2 viimeisen vuoden aikana on kurssi kääntynyt parempaan,psykoterapian ja oman pienen yrityksen kautta.Vaikeina aikoina minua on kannatellut ja estänyt tekemästä itsemurhaa usko Jumalaan.

Olin paksu tyttö ja läskimoosekseksi haukuttu. Pyöreä olen ollut aina, mutta naimisiin pääsin kaksi kertaa ja lapsia kaksi, lapselapsia kolme. Ura oli hyvä, yritysjohdossa. Nyt olen viiden tonnin eläkkeellä. Olin teininä rakastunut koulun komistukseen, mutta eihän hän edes vilkaissut minua. Kymmeniä vuosia myöhemmin näin hänet pultsarina ja viinaan kuolikin.

Elämä on ollut ihan hyvää, enkä saanut traumoja kouluajasta. Olen hyväksynyt, etten ole missimitoissa, ja saanut arvostusta muilla avuilla.

Yläasteella jengi otti mut silmätikuksi ja sain turpaan todella usein. Lukiossa tiet luonnollisesti meni eri suuntiin ja sain olla rauhassa. Lukiosta yliopistolle, sieltä hyväpalkkaisiiin töihin. Nykyään myös kolmen lapsen isä.

Jengiläiseistä puolet haudassa, loput joko vankilassa tai sossotapauksia. Täydellisiä luusereita ja saivat sen minkä ansaitsivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ala-asteella koulukiusattu, mutta en mielestäni ruma. Mutta halusin olla näkymätön, huomaamaton, ja käperryin kuoreeni suojatakseni itseäni kiusaamiselta. Hain lohtua kirjoista ja opiskelusta, eikä tämä "hiken" rooli suinkaan vähentänyt kiusaamista.

No. Vaihdoin koulua yläasteella. Mä aidosti koen että mun elämä alkoi silloin. Sain saman tien kavereita, aloitin pari uutta harrastusta, ja poikakavereitakin tuli.. Lukio meni hyvin ja pääsin yliopistoon haluamalleni alalle. Nyt olen naimisissa, meillä on lapsi ja laaja ystäväpiiri. Tienaan hyvin, kuten miehenikin, ja omistamme muutaman sijoitusasunnon. Nautimme elämästä syöden ulkona, käymme kulttuuririennoissa ja vaikka tämä kuulostaa ylimieliseltä, elämämme on mahtavaa.

Tekisi mieli ottaa ala-asteen minäni syliin, joka itki yksinäisyyttään välitunnilla, ja kertoa että kaikki tulee menemään paremmin kun voisin ikinä uskoa.

Tunnen sairasta mielihyvää siitä, että minua kiusanneet tytöt eivät ole oikeastaan edenneet elämässään. Eivät kouluttautuneet (okei, yksi taisi suorittaa amiskan loppuun,

muut eivät), on päihdeongelmia ja kaikenlaisia elämänhallinnan haasteita. En varsinaisesti toivo kenellekään pahaa, mutta jotenkin tuntuu että karma iski.

-Nainen 29 wee

Mutta empaattista ja laaja-alaiseen ajatteluun kykenevää ihmistä sinusta ei tullut.

Ns. sydämen sivistys puuttuu.

Kuulostaa, että tässä puhuu kiusaaja jonka elämä ei sitten mennytkään niin hyvin, Minusta olisi aika ihmisluonnolle ristiriitaista, että toivoisi rääkkääjilleen hyvää, ellei sitten ole itse vapahtaja

En ollut kiusaaja, vaan päinvastoin niitä harvoja lapsia jotka menivät väliin ja puolustivat kiusattuja eivätkä vaan katsoneet vierestä kun toiset kärsii.

Minusta vain aikuisen ihmisen pitäisi osata jo suhteuttaa asioita ja ymmärtää, että vaikka ala-asteella olikin karmeaa, niin murrosikä meni hyvin ja elämä on muutenkin kohdellut sitä lyhyttä ala-asteaikaa lukuunottamatta tosi hyvin, eikä niiden kiusaajien surkea elämä nyt aikuisena ole mitään karmaa siitä mitä he tekivät ollessaan 7-12-vuotiaita _lapsia_.

Ei hänen tarvitse heille hyvää toivoa, mutta on tuo nykyinen asenne karmoineen aika kylmäävä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiinnosta kyllä yhtään mitä niistä tuli. Minä olin kiusaaja ja nyt olen tehnyt itsestäni yrittäjänä miljonäärin. Kuka jotain rumia luokkalaisia aikuisena miettii?

Ehkä sinä itse, kun tulit tänne asiasi sanomaan.

Yhdestä ikävästä luokkakaverista tiedän tulleen varatuomarin, mutta koska emme ole olleet 40 vuoteen tekemisissä niin en yhtään tiedä, miten hänellä muuten menee.

Vierailija kirjoitti:

Ruma ja kisattu on harvemmin paikkaansa pitävä yhtälö, kyllähän sillä kiusatulla on juuri niitä ominaisuuksia joko taidoissa tai ulkonäössä mitä muut kadehtivat, tietysti pelko ja opittu käytös, vanhempien asenteet vaikuttaa esim. rasistisuus...

Höpö höpö. Ei välttämättä ruma tarvitse olla mutta erilaisia kiusataan. Olit sitten autistinen, lihava, et meikkaa, et pukeudu muotivaatteisiin, et osaa mennä trendien mukana, olet köyhä...

Kaupunginosaamme muutti ennen kolmannen luokan alkua kaveri, jota kiusattiin koko ala- ja yläaste todella pahasti.

Sain hiljattain kuulla, että hänestä oli istuu nyt taposta.

Muistakaa vastuunne. Älkää kiusatko koskaan. Tehkää kaikkenne, ettei ketään kiusattaisi. Älkää olko hiljaa. Menkää vertaistukiryhmiin auttajaksi. Alkakaa järjestöihin tukihenkilöiksi ja kavereiksi. Yksikin pelastettu kiusattu lapsi tai nuori on niin arvokas.