WHO pelkää nyt, että korona-epidemia riistäytyy hallitsemattomaksi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006415930.html Suomen terveysviranomaiset ja poliitikot kuitenkin lapsenomaisessa uskossaan ilmeisesti ovat edelleen sitä mieltä, että suomalaisilla ei ole hätää. Ehkä he luulevat, että suomalaisessa geeniperimässä on jotain, joka suojelee meitä virukselta. Alkuviikosta kuusi Kiinassa työskennellyttä suomalaista saapui Helsinkiin, josta he saivat edelleen jatkaa kotipaikkakunnilleen. Yksi ryhmän henkilöistä ihmetteli itsekin tätä kovasti. Kiinasta lennätettiin ihmisiä myös Air Francen koneella Pariisiin ja tuollakin lennolla oli mukana suomalaisia. Ranskan viranomaisten mukaan lennolla olleet ihmiset luovutettiin koneen laskeuduttua oman maansa viranomaisille. Näistäkään suomalaisista ei ole katsottu tarpeelliseksi tiedottaa mitään. Alkaa pikkuhiljaa sekä ärsyttämään että huolestuttamaan Suomen lepsu linja asiassa.
Kommentit (325)
Otetaanhan taas ihan Vauva.fi:n persut ja mammat ihan rauhassa tämän öyhötyksen kanssa. Tilanne huolestuttava? Kyllä, mutta kuolleisuus Coronaan on vielä suhteellisen pientä verrattuna muihin flunssiin vuosittain. Ja toisekseen te ketkä täällä toivotte että tämä tauti tappaa ihmisiä mahdollisimman paljon " auttaakseen liikakansoitukseen" niin toivottavasti te menette siinä samassa.
Nyt käy niin, että koko maailmaan tulee suuria taloudellisia vaikutuksia, kun virus leviää ja ihmiset eivät uskalla matkustaa saati, että joudutaan laittamaan karanteeneja sinne tänne. Pörssikurssit romahtavat ja konkurssit alkavat.
Olkaa rauhassa. Me olemme varustautuneet hyvin. Ei ole mitään hätää. Ei ole syytä paniikkiin. Finnairia ja Ryanairia on informoitu, että käyttävät käsidesiä, lentoemännille on jaettu suusuojia. T. Thl
Vierailija kirjoitti:
Nuo kaikki Italiassa menehtyneet ovat olleet iäkkäitä, tuorein uhri 84- vuotias.
En millään jaksa alkaa panikoimaan tästä. Influenssaankin kuolee hyrymykket porukkaa joka vuosi.
eli jos tautiin menehtyy iäkkäämpi ihminen, niin sillä ei ole niin kauheasti väliä? 'Mitä välii'-asenne on melko vaarallinen tässä kohtaa. Ettekö ymmärrä, että mitä laajemmalle virus leviää ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pidemmän etumatkan virus saa. Viruksilla on tunnetusti tehokas muuntautumiskyky eli vaikka kävisikin niin onnekkaasti että jokin hoito/rokote keksittäisiin, niin virus on muuntautunut niin paljon, ettei lääke enää tehoa uuteen mutaatioon. Ja muuttuessaan tehokkaammaksi myös kuolleisuusluvut nousevat.
Vierailija kirjoitti:
Olkaa rauhassa. Me olemme varustautuneet hyvin. Ei ole mitään hätää. Ei ole syytä paniikkiin. Finnairia ja Ryanairia on informoitu, että käyttävät käsidesiä, lentoemännille on jaettu suusuojia. T. Thl
eikä lennoilla tarjota enää pekingin ankkaa tai kevätkääryleitä.
Vierailija kirjoitti:
”Paljonko mahdollisille koronapotilaille on hoitopaikkoja ja eristyspaikkoja?
Tulokas: Tarkoista määristä en voi puhua. Meillä on eritasoisia eristystiloja. Niitä pystytään perustamaan tarvittaessa lisää.”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006417977.html
Tarkoittaako tuo, että sairastuneita ei edes yritetä meillä hoitaa vaan ainoastaan eristetään?🤔
ainakin se tarkoittaa sitä, että ne potilaat, joiden tila vaatisi teho-osastotasoista hoitoa, ovat heikoimmassa asemassa, koska Pohjoismaista vähiten teho-oastopaikkoja on Suomessa. Muut Pohjoismaat ovat varustautuneet paremmin.
Mä en halua että maailma pysähtyy koronan takia. Jos nyt ajatellaan että se leviää laajalle niin Suomessa kuin koko maailmassa. Mielummin kuolen koronaan kuin vaikka nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai viranomaisilla on joku ohjeistus on että missä vaiheessa aletaan pistämään matkustusrajotteita enemmän. Tietty riskisuhde tai sairastuneiden tai kuolleiden määrä.
Myöskään pelon levittäminen ei ole järkevää, koska stressi ja pelko vähentää ihmisten vastustuskykyä ja riski kaaoksen syntymiseen nousee (kaaoksessa sitten tautikin voi levitä pahemmin). Ja keinot taudin ehkäisyyn on samat kuin yleensä flunssassa eli ei mitään ihmeempää ohjeistusta voi edes antaa.
Eli jos pelkää, käyttää parempaa hygieniaa tai suojaimia. Jokainen voi suojautua enemmän jos kokee siihen tarvetta. Mutta ei kaikkia elämän riskejä voi viranomaiset vaatia estämään ja elämää rajoittamaan, paitsi jos tilanne on siis paha tarpeeksi suuren joukon kannalta.
Mutta kun sitten on myöhäistä. Kaikki uutiset ovat olleet ikäviä tähän asti. Tauti on tappavampi kuin haaveiltiin, tartunta-aika on pitempi, tartuttavuus suuri ja immuniteetti kertaalleen parantuneilla joko huono tai jopa käänteinen (immuunipuolustus ylireagoi ja tappaa potilaan, ja samasta syystä rokote on toistaiseksi teoriaa), eli toinen kierros voi olla paljon ensimmäistä pahempi. Ainoa järkevä matkustusrajoitteiden aika on juuri nyt, sittemmin on myöhäistä kun tautia löytyy joka paikasta.
Pelon leviämistä ei voi sitäkään loputtomiin ehkäistä hyssyttelemällä. Jos luottamus voikin viranomaisiin kärsiä jos toiminta mielletään ylimitoitetuksi, on paljon pahempi tilanne kun uskottavuus menetetään alireagoinnin vuoksi. Silloin ihmisillä ei ole aikaa toimia ja hankkia tietoa hillitäkseen pelkoa, vaan naureskelusta siirrytään täyteen paniikkiin, täydellisen valmistautumattomina. Pieni jännitys vain tehostaa toimintaa, valmistautumattomuus johtaa täyteen kaaokseen.
THL:n uskottavuus meni jo muka-vaarattoman ’narkolepsiarokotteen’ myötä. Mitähän niillekin lapsille nykyään kuuluu?
Mitähän sille rokote-eukolle kuuluu?? Sille thln naiselle, joka aiheutti tragedian mineen perheeseen🥵
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Paljonko mahdollisille koronapotilaille on hoitopaikkoja ja eristyspaikkoja?
Tulokas: Tarkoista määristä en voi puhua. Meillä on eritasoisia eristystiloja. Niitä pystytään perustamaan tarvittaessa lisää.”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006417977.html
Tarkoittaako tuo, että sairastuneita ei edes yritetä meillä hoitaa vaan ainoastaan eristetään?🤔
ainakin se tarkoittaa sitä, että ne potilaat, joiden tila vaatisi teho-osastotasoista hoitoa, ovat heikoimmassa asemassa, koska Pohjoismaista vähiten teho-oastopaikkoja on Suomessa. Muut Pohjoismaat ovat varustautuneet paremmin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/70d06221-111e-42ee-9351-5a2f072fdf95 aika karua
Vierailija kirjoitti:
Otetaanhan taas ihan Vauva.fi:n persut ja mammat ihan rauhassa tämän öyhötyksen kanssa. Tilanne huolestuttava? Kyllä, mutta kuolleisuus Coronaan on vielä suhteellisen pientä verrattuna muihin flunssiin vuosittain. Ja toisekseen te ketkä täällä toivotte että tämä tauti tappaa ihmisiä mahdollisimman paljon " auttaakseen liikakansoitukseen" niin toivottavasti te menette siinä samassa.
En ole pitkäaikaissairas, tarpeeksi vanha eikä mulla ole mitään perussairautta, joten siinä mielessä edellytykset toiveesi toteutumiselle ovat vähän heikot. Mutta kaikki on aina mahdollista.
Miksi muuten käytät jatkuvasti sanaa ’öyhöttää’? Keksiikö itse vai mistä opit? Mitä se tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kaikki Italiassa menehtyneet ovat olleet iäkkäitä, tuorein uhri 84- vuotias.
En millään jaksa alkaa panikoimaan tästä. Influenssaankin kuolee hyrymykket porukkaa joka vuosi.eli jos tautiin menehtyy iäkkäämpi ihminen, niin sillä ei ole niin kauheasti väliä? 'Mitä välii'-asenne on melko vaarallinen tässä kohtaa. Ettekö ymmärrä, että mitä laajemmalle virus leviää ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pidemmän etumatkan virus saa. Viruksilla on tunnetusti tehokas muuntautumiskyky eli vaikka kävisikin niin onnekkaasti että jokin hoito/rokote keksittäisiin, niin virus on muuntautunut niin paljon, ettei lääke enää tehoa uuteen mutaatioon. Ja muuttuessaan tehokkaammaksi myös kuolleisuusluvut nousevat.
No tietenkin on aina sitä surullisempaa, mitä pitempi aika potentiaalista elämää ihmiseltä jää elämättä. Nykyinen 80-vuotias on jo reippaasti ylittänyt eliniänidotteensa eli elämä takana jo. Onhan tuo nyt sanomattakin selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai viranomaisilla on joku ohjeistus on että missä vaiheessa aletaan pistämään matkustusrajotteita enemmän. Tietty riskisuhde tai sairastuneiden tai kuolleiden määrä.
Myöskään pelon levittäminen ei ole järkevää, koska stressi ja pelko vähentää ihmisten vastustuskykyä ja riski kaaoksen syntymiseen nousee (kaaoksessa sitten tautikin voi levitä pahemmin). Ja keinot taudin ehkäisyyn on samat kuin yleensä flunssassa eli ei mitään ihmeempää ohjeistusta voi edes antaa.
Eli jos pelkää, käyttää parempaa hygieniaa tai suojaimia. Jokainen voi suojautua enemmän jos kokee siihen tarvetta. Mutta ei kaikkia elämän riskejä voi viranomaiset vaatia estämään ja elämää rajoittamaan, paitsi jos tilanne on siis paha tarpeeksi suuren joukon kannalta.
Mutta kun sitten on myöhäistä. Kaikki uutiset ovat olleet ikäviä tähän asti. Tauti on tappavampi kuin haaveiltiin, tartunta-aika on pitempi, tartuttavuus suuri ja immuniteetti kertaalleen parantuneilla joko huono tai jopa käänteinen (immuunipuolustus ylireagoi ja tappaa potilaan, ja samasta syystä rokote on toistaiseksi teoriaa), eli toinen kierros voi olla paljon ensimmäistä pahempi. Ainoa järkevä matkustusrajoitteiden aika on juuri nyt, sittemmin on myöhäistä kun tautia löytyy joka paikasta.
Pelon leviämistä ei voi sitäkään loputtomiin ehkäistä hyssyttelemällä. Jos luottamus voikin viranomaisiin kärsiä jos toiminta mielletään ylimitoitetuksi, on paljon pahempi tilanne kun uskottavuus menetetään alireagoinnin vuoksi. Silloin ihmisillä ei ole aikaa toimia ja hankkia tietoa hillitäkseen pelkoa, vaan naureskelusta siirrytään täyteen paniikkiin, täydellisen valmistautumattomina. Pieni jännitys vain tehostaa toimintaa, valmistautumattomuus johtaa täyteen kaaokseen.
THL:n uskottavuus meni jo muka-vaarattoman ’narkolepsiarokotteen’ myötä. Mitähän niillekin lapsille nykyään kuuluu?
Mitähän sille rokote-eukolle kuuluu?? Sille thln naiselle, joka aiheutti tragedian mineen perheeseen🥵
Niin,tietääkö joku? Jäikö sairaseläkkeelle vai jatkaako kovapalkkaisena ”rokotemuijana”?
Onko kukaan ajatellut, että tällainen epidemia vaaditaan, että ihmiset vähentävät lentämistä...? itseäni kaduttaa jo nyt, että kymmenen vuoden haaveilun jälkeen uskaltauduin kevääksi varaamaan lennot Bangkokiin ja sieltä sisäisiä lentoja Thaimaassa pari kappaletta. Ajattelin, että koska matkustan harvoin, tämä yksi kaukomatka kerran kymmenessä vuodessa ei ole paha.
Lennot maksettu viime vuonna jo kauan ennen koronan leviämistä. Jos olisi mahdollisuus saada rahat takaisin, ottaisin. Ei taida matkavakuutuksesta saada. Toivotaan, että kuukauden päästä on rauhoittunut edes vähän... epäilen kuitenkin.
Tavallista flunssaako??
Hongkongilainen asiantuntija: Koronavirus voi tarttua jopa kahteen kolmasosaan maailman väestöstä
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4213170-hongkongilainen-asiantun…
Suomalaisasiantuntija varautuu pahimpaan: Viikko aikaa saada koronavirus kuriin – 60 % maailman väestöstä voi sairastua
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006408482.html
Koronavirus voi tartuttaa jopa 60 prosenttia maailman väestöstä - WHO:n mukaan ”hyvin vakava uhka maailmalle”
Koronavirusepidemia saattaa levitä jopa kahteen kolmasosaan maailman väestöstä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d3843b22-d15e-4ae3-9b29-9473c0550f82
"Leung huomautti, että vaikka kuolleisuus olisi vain yhden prosentin luokkaa, miljardien ihmisten sairastuminen tarkoittaisi suuria kuolleisuuslukuja."
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4213170-hongkongilainen-asiantun…
Tervetuloa viikatemies. Olenkin jo odotellut sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kaikki Italiassa menehtyneet ovat olleet iäkkäitä, tuorein uhri 84- vuotias.
En millään jaksa alkaa panikoimaan tästä. Influenssaankin kuolee hyrymykket porukkaa joka vuosi.eli jos tautiin menehtyy iäkkäämpi ihminen, niin sillä ei ole niin kauheasti väliä? 'Mitä välii'-asenne on melko vaarallinen tässä kohtaa. Ettekö ymmärrä, että mitä laajemmalle virus leviää ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pidemmän etumatkan virus saa. Viruksilla on tunnetusti tehokas muuntautumiskyky eli vaikka kävisikin niin onnekkaasti että jokin hoito/rokote keksittäisiin, niin virus on muuntautunut niin paljon, ettei lääke enää tehoa uuteen mutaatioon. Ja muuttuessaan tehokkaammaksi myös kuolleisuusluvut nousevat.
Niin tai keksitään rokote kuten sikainfluenssaan.
Oikeastiko olet tyytyväinen vasta sitten, kun kaikki on yhtä paniikissa kuin sinä?
Google kääntäjä
Työtni nyt nyt Brighteon.com-sivustolla. (lisää alla) Onko tämä todella viruksellinen vai liittyykö siihen, että F.I.V.E.-G? C.H.I.N.A on vapauttanut 60 GHz kaikkialla maassa WU-HAN: n avulla PILOT-KAUPUNKINA. Uskomatonta vertailua oireisiin, jotka "näkyvät" V-Irus-verrattuna verrattuna siihen, mitä tapahtuu, kun ihminen osuu 60 GHz: n aaltoilla, ja sillä on vaikutusta hapen ottoon hemoglobiinin kautta. Happi absorboi tämän erityisen taajuuden. 60 GHz aiheuttaa elektronien pyörimisen happimolekyylin ympärillä pyörii, estäen siten hemoglobiinin kykyä ottaa nämä happea molekyylit oikein. Mikä olisi lopullinen "ratkaisu" tällaiseen "V.I.Rus" -ongelmaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kaikki Italiassa menehtyneet ovat olleet iäkkäitä, tuorein uhri 84- vuotias.
En millään jaksa alkaa panikoimaan tästä. Influenssaankin kuolee hyrymykket porukkaa joka vuosi.eli jos tautiin menehtyy iäkkäämpi ihminen, niin sillä ei ole niin kauheasti väliä? 'Mitä välii'-asenne on melko vaarallinen tässä kohtaa. Ettekö ymmärrä, että mitä laajemmalle virus leviää ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pidemmän etumatkan virus saa. Viruksilla on tunnetusti tehokas muuntautumiskyky eli vaikka kävisikin niin onnekkaasti että jokin hoito/rokote keksittäisiin, niin virus on muuntautunut niin paljon, ettei lääke enää tehoa uuteen mutaatioon. Ja muuttuessaan tehokkaammaksi myös kuolleisuusluvut nousevat.
Milläs ne alkeelliset ihmiset aikoinaan nitisteli näitä tauteja, kun ei ollut käytännössä lääketiedettä lainkaan saati tietoa mistään leviämisen estämisestä? Olisiko ollut niin, että taudit vain kävi kulkunsa läpi ja veivät heikot mukanaan.
Eli tämä tarkoittaa käytännössä sitä että A) THL on jo nostanut kädet pystyyn tämän asian kanssa (koska se ei tiedä miten pitäisi toimia) ja B) THL vierittää vastuun muille tahoille (ulkoministeriö) esim. matkustusohjeiden suhteen. "Jokainen tehköön niinkuin parhaaksi katsoo".
Oikein vaikuttavaa ja vakuuttavaa. Not.