Lue keskustelun säännöt.
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?
Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus? Kuinka monta vuotta haluaisit olla kotona? Mahdollisuudella tarkoitan taloudellisesti turvattua tulevaisuutta ja taloudellista mahdollisuutta. Jos jäisit, millä alalalla työskentelet ja mikä on koulutuksesi?
Kommentit (650)
Työskentelen henkilökohtaisena avustajana ja todellakin jäisin tekemään tätä samaa hommaa mieluummin vaan kotiin jos talous olisi turvattu. Tosin teen sen kaiken kotona muutenkin vielä työni päälle, eli hoidan 38 vuotiasta miesvauvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Tällä hetkellä olen kyllä kotona lapsien kanssa. Kunhan nuorin täyttää 1,5 vuotta lähden takaisin töihin. Tykkään työstäni kouluttajana ja vaikka voittaisin lotossa, niin silti tekisin jotain töitä.
Aika yllättävää, että niin moni on sitä mieltä ettei jäisi kotiin. Itse nautin lapsen kanssa kotona olemisesta. Me tehdään paljon, mutta sellaisia asioita, joista me tykätään. Ulkoillaan, leivotaan yhdessä, valokuvataan, käydään kirjastossa, kaupungilla, kahviloissa, museossa ym. Päivät on täynnä ohjelmaa ja oman lapsen kanssa yhdessä vietettyä aikaa ei minulle korvaa mikään muu. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äi-T kirjoitti:
Jotenkin monissa näissä ”en missään nimessä jäisi”-tyylisissä kommenteissa tuntuu olevan kyse siitä, ettei lapsista saa tarpeeksi ”älyllistä” tai vertaista seuraa, tylsistyy, ura on mennyttä jne.
Minusta aika kotona lapsen kanssa on ollut todella opettavaista ja avartavaa. Olen joutunut katsomaan peiliin päivittäin kohdaten omat puutteeni ja traumani, tapani toimia ja reagoida jne. Lapseni on ollut suurin opettajani.
Minun haasteeni äitinä on katsoa häntä syvälle hänen persoonaansa ja löytää itseni uudessa työssä ja roolissa tämän ihmistaimen peruskivenä, johon hän peilaa paitsi omia tunteitaan, myös persoonaansa. En ymmärrä miten näin suuren ja hienon urakan edessä tylsistyy, saatika kokee ettei saa ”vertaistaan” seuraa.
Miksi te olette lapset hankkineet jos ette viihdy heidän seurassaan? Sori provosoiva kysymys mut GOD DAMN!
No joo. Elämäntehtäväsi lapset? Mitä teet kun lapset kasvavat eivätkä enää niin haluakaan olla sinun projektejasi? Hieno ja suuri urakka, ilman muuta sitä lapset ovat olleet, mutta heillä oma elämänsä ja minulla oma vastuu omasta elämästäni. On aika vaarallista laittaa noin paljon paineita ja odotuksia lasten niskaan: sinä toimit peruskivenä, hienona peilinä, lasten parempi ymmärtää katsoa oikein tuohon peiliin ja arvostaa sinun panostasi? Vaiko niin, että lapset tulevat elämään, ovat äärettömän rakkaita mutta muu elämä ei pysähdy heidän takiaan vaan muokkautuu ottamaan heidät mukaan. Vanhemmat - molemmat - rakastavat, huolehtivat ja kannustavat, mutta toteuttavat myös itseään, huolehtivat omista kunnianhimoistaan ihan itse eivätkä siirrä niitä lasten kannettavaksi. Antavat lapsille mahdollisuuden heti nuoresta tutustua myös muihin ihmisiin, oppivat luottamaan muiden aikuisten hoitoon, oppivat toimimaan ryhmässä.
Ja miksi en itse jäänyt kotiin kuin äitiys- ja osan vanhempaislomasta. Olen korkeasti koulutettu, FT, yhteiskunnan varoilla koulutettu. Minulla osaamista joka tuntuu olevan haluttua, olen edennyt urallani ja kyennyt omalla työlläni vaikuttamaan ilmeisesti hyvinkin positiivisesti työyhteisöissäni. Mieheni on myös korkeasti koulutettu ja uran tehnyt, mutta hänen kykyään olla yhtä aikaa isä ja työssäkäyvä uraihminen ei taida kukaan täällä kyseenalaistaa, enemmän ihmetellään miksi hän jäi kotiin kun jaoimme vanhempaislomia. Kykenimme kuitenkin antamaan lapsillemme hyvin turvallisen lapsuuden, ja hyvän varhaiskasvatuksen pienessä yksityisessä päiväkodissa. Uramme on mahdollistanut lapsille tutustumista vieraisiin kulttuureihin, kielitaitoa (asuimme ulkomailla) jne. Ovat edenneet opinnoissaan hyvin, ovat sosiaalisia ja ovat aina kyenneet tulemaan puhumaan kanssamme, jopa hankalien murrosikävuosien aikana.
Mitä ovat menettäneet kun olivat päivähoidossa enkä ollut kotona? Tutkimustulosten valossa eivät juurikaan mitään. http://www.labour.fi/tiedotteet/kotihoito-jattaa-jaljet-aidin-uraan-ja-… Mikäli lapseni samanlaisia kuin suomalaislapset keskimäärin ovat jo varhaiskasvatuksen alkuvaiheessa 1-2 v oppineet enemmän taitoja kuin samanikäiset kotihoidetut lapset. On myös suomalaisia tutkimuksia (Erola et al.), joissa selkeä korrelaatio: aikaisemmin hoitoon laitetut lapset hakeutuvat myöhemmin korkeampiin koulutusasteisiin. Mikään tutkimus ei ole osoittanut, että aiemmin hoitoon laitetuilla lapsilla olisi enemmän ongelmia perusturvallisuuden tms. puuttumisen vuoksi, pikemminkin toisin päin. Eli valintani ei todennäköisesti ole ollut vahingollinen lapsilleni. ja siksi haastankin miettimään: kun on selkeästi näytetty ettei kotiäitiydestä ole hyötyä lasten kehitykselle, kannattaisiko ajatella, että se on ennemminkin tärkeämpää joillekin äideille kuin lapsille: lapsi mahdollistaa äidille kotonaolemisen ja mahdollisuuden kokea itsensä tärkeäksi? Sitä hyvää vanhemmutta ja lapsen kehitystä tukevaa rakkautta kun voi totauttaa myös työn ohella.
En jäisi kovin pitkäksi aikaa silläolen onnellisempi kun minulla on sekä työ että perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin viisi vuotta niin että en hakenut aktiivisesti töitä, mutta kävin iltaisin opiskelemassa. Se nyt on niin, että jos on viisi vuotta kotona ilman että tekee mitään, vaikka kuinka olisi virka olemassa, niin osaaminen vanhentuu. Mulla tosin meni työ äitiysloman aikana alta. Mutta en hakenut kuin kiinnostavia paikkoja, niitä toki sitten piti hakea kun oli harvakseltaan tarjolla. En juurikaan päässyt haastatteluihin, varmaan pienten lasten takia. Nyt kun ei ole enää pieniä lapsia vastaus on selkeä: En vapaaehtoisesti. Tai sitten tekisin jotain töitä kotona, se olisikin ihannetilanne.
Vierailija kirjoitti:
En jäisi koska kyllästyisin ja kokisin että korkeakoulutukseni olisi mennyt hukkaan. Teen osa-aikatyötä, se sopii minulle parhaiten.
Hassu kommentti. Jos ihminen on työelämässä 37 vuotta 40 vuoden sijaan, onko se nyt hirveää hukkaan heittämistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jäisi koska kyllästyisin ja kokisin että korkeakoulutukseni olisi mennyt hukkaan. Teen osa-aikatyötä, se sopii minulle parhaiten.
Hassu kommentti. Jos ihminen on työelämässä 37 vuotta 40 vuoden sijaan, onko se nyt hirveää hukkaan heittämistä?
Monet haluavat useamman kuin yhden laspen. Laske siitä 3 x n ja mieti eikö tuo vaikuta osaamiseen, urakehitykseen jne. Jos tuo aika jakautuisi tasaisemmin miesten ja naisten välillä ei nuorten naisten urakehitys pysähtyisi eivätkä työnantajat suhtautuisi nuoriin naisiin niin epäluuloisesti. Kun nyt toivottavasti tulevaisuudessa ei ole enää matalapalkkaisia naisten aloja ja korkeapalkkaisia miesten vaan työmarkkinat sekoittuvat olisi erittäin tärkeää etteivät naiset jäisi miesten jalkoihin urallaan. Ei liikuta sinua joka olet jo alasi valinnut, mutta mietipä millaisen mallin ja millaisen tulevaisuuden kuvan luot omalle tyttärellesi? Naisen paikka on kotona? Se nyrkki ja hella?
Jäin jo, enkä mene enää töihin. Sairaanhoitajaksi en enää ainakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin. 😊
T. Äiti ja 4v lapsi, joka päiväkerhossa
Vierailija kirjoitti:
Olen kotoäiti, emme asu Suomessa, vaan eräässä Balkanin maassa, joten tämä ei ole ehkä vertailukelpoinen. MIehelläni on erittäin hyvä työ, kuuluu firman ylimpään johtoon ja reissaa tämän takia ympärimaailmaa. Hän on noin 100-150 yötä poissa kotoa. Lapsia on 5, mutta meillä on myös kodinhoitaja ja lastenhoitaja, joita käytän. Niiden ansiosta on paljon omaa aikaa. Voi tehdä, mitä huvittaa. Myös vanhuuden varalle on turvaa, sillä minun mieheltäni saamista rahoista (noin 3000 euroa kuussa), joku 30 %:a jää säästöön. Tämän lisäksi meillä on sopimus, että 5 kertaa vuodessa (ystävänpäivä, naisten päivä, syntymäpäivä, hääpäivä, joulu) saan lahjaksi jotain tarvittaessa helposti rahaksi muutettavaa, kuten jalokiviä, kultaa, yms. Esimerkiksi meidän vene on virallisesti minun nimissäni. Näitä myymällä saan sitten vanhuuden turvaa tai turvaa erossa tai mieheni sairauden kohdalla. Rakastan tätä ratkaisua ja elän unelmaani.
Jäätävää, että tämä kommentti on saanut enemmän negatiivisia kuin positiivisia kommentteja. Onko kyse perisuomalaisesta kateudesta sen suhteen, että toisilla on varaa kodin- ja lastenhoitajiin ja veneeseen vai siitä, että ei itse pysty vastaavaan elintasoon? Minusta ja varmaan aika monesta muusta tuo olisi unelmatilanne. Viettää aikaa lämpimässä, tehdä mitä huvittaa, kun muut hoitaa työt, tilille ilmestyy rahaa ja on vielä omia säästöjä ja myös kiinteää omaisuutta tuomassa turvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äi-T kirjoitti:
Jotenkin monissa näissä ”en missään nimessä jäisi”-tyylisissä kommenteissa tuntuu olevan kyse siitä, ettei lapsista saa tarpeeksi ”älyllistä” tai vertaista seuraa, tylsistyy, ura on mennyttä jne.
Minusta aika kotona lapsen kanssa on ollut todella opettavaista ja avartavaa. Olen joutunut katsomaan peiliin päivittäin kohdaten omat puutteeni ja traumani, tapani toimia ja reagoida jne. Lapseni on ollut suurin opettajani.
Minun haasteeni äitinä on katsoa häntä syvälle hänen persoonaansa ja löytää itseni uudessa työssä ja roolissa tämän ihmistaimen peruskivenä, johon hän peilaa paitsi omia tunteitaan, myös persoonaansa. En ymmärrä miten näin suuren ja hienon urakan edessä tylsistyy, saatika kokee ettei saa ”vertaistaan” seuraa.
Miksi te olette lapset hankkineet jos ette viihdy heidän seurassaan? Sori provosoiva kysymys mut GOD DAMN!
Useimmilla ei ole mahdollisuutta valintaan, koska toinen puoliso ei ansaitse riittävästi (oletan nyt, että puhutaan kotiin jäämisestä sen jälkeen kun kotihoidontuki tms päättyy). Jos itse olisin aikanani halunnut jäädä kotiin, niin en tiedä kuinka pitkää päivää yrittäjäpuolisoni olisi pitänyt painaa. Pitkää päivää hän teki ennestäänkin, mutta vielä sillä ei olisi yksin perhettä elätetty.
Minulle riitti 1,5 vuotta kotona. Olin päättänyt jo aikoja sitten, että haluan vain yhden lapsen ja hänen lapsuudestaan nautin täysillä. Niinpä olin kotona 1.5 vuotta ja sen jälkeen osa-aikatöissä seuraavat 1.5 vuotta. Osa-aikatyöni ajoittuivat iltoihin ja viikonloppuihin ja arkisin lapsi oli 2-3 tuntia perhepäivähoitajalla ennen kuin isänsä haki hänet ja vietti illan hänen kanssaan. Meille täydellinen ratkaisu, vaikka oma palkkani ei kummoinen ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kotoäiti, emme asu Suomessa, vaan eräässä Balkanin maassa, joten tämä ei ole ehkä vertailukelpoinen. MIehelläni on erittäin hyvä työ, kuuluu firman ylimpään johtoon ja reissaa tämän takia ympärimaailmaa. Hän on noin 100-150 yötä poissa kotoa. Lapsia on 5, mutta meillä on myös kodinhoitaja ja lastenhoitaja, joita käytän. Niiden ansiosta on paljon omaa aikaa. Voi tehdä, mitä huvittaa. Myös vanhuuden varalle on turvaa, sillä minun mieheltäni saamista rahoista (noin 3000 euroa kuussa), joku 30 %:a jää säästöön. Tämän lisäksi meillä on sopimus, että 5 kertaa vuodessa (ystävänpäivä, naisten päivä, syntymäpäivä, hääpäivä, joulu) saan lahjaksi jotain tarvittaessa helposti rahaksi muutettavaa, kuten jalokiviä, kultaa, yms. Esimerkiksi meidän vene on virallisesti minun nimissäni. Näitä myymällä saan sitten vanhuuden turvaa tai turvaa erossa tai mieheni sairauden kohdalla. Rakastan tätä ratkaisua ja elän unelmaani.
Jäätävää, että tämä kommentti on saanut enemmän negatiivisia kuin positiivisia kommentteja. Onko kyse perisuomalaisesta kateudesta sen suhteen, että toisilla on varaa kodin- ja lastenhoitajiin ja veneeseen vai siitä, että ei itse pysty vastaavaan elintasoon? Minusta ja varmaan aika monesta muusta tuo olisi unelmatilanne. Viettää aikaa lämpimässä, tehdä mitä huvittaa, kun muut hoitaa työt, tilille ilmestyy rahaa ja on vielä omia säästöjä ja myös kiinteää omaisuutta tuomassa turvaa.
Hyvin jenkkityylinen ratkaisu. Nainen ylläpidetään, lahjat tosiaan kalliita ja helposti rahastettavia. Miksi? Siksi, että suuri osa liitoista päätyy eroon. Ja vaikka tuolla nainen voi saada elatusrahaa eron jälkeen on ero silti naiselle taloudellinen katastrofi jota naiset pelkäävät. Siksi ihan älykkäät, koulutetut kotiäidit menevät botox-käsittelyihin ja rasvaimuihin salaa mieheltään. Vanhenemista pelätään, se kun vaikuttaa omaan viehättävyyteen miehen silmissä. Tämän kuvasi Laura Saarikoski hyvin USAn aikansa jäähyväiskolumnissaan Suomalainen nainen tajuaa Yhdysvalloissa olevansa mies https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950566.html
Suomessa arvostamme kumppanuutta, tasa-arvoisuutta ja rehellisyyttä enemmän kuin tuollainen kultainen häkki naiselle mahdollistaisi. Haluatko oikeasti olla tuollainen hyvin ylläpidetty hyödyke jonka voi helposti vaihtaa toiseen?
Jäisin kotiin. En missään nimessä haluaisi olla stressaamassa työelämässä kaikenlaisten ihmisten ja toimimattoman teknologian kanssa vaan kotona läsnä seuraamassa lasteni kehitystä. Haluaisin paapoa miestäni ja lapsikatrastani. Tietenkin sillä edellytyksellä etten erotilanteessa jäisi tyhjän päälle vaan saisin riittävän elannon itselleni ja lapsilleni.
Minulla on suurperhe ja olen ollut kotiäitinä kymmeniä vuosia.
Lapsilta olen saanut kiitosta siitä
heidän aikuistuttuaan.
Koko perhe on vuosien saatossa liimautunut yhteen.
Yhdessä muistelevat lapsuusleikkejään, on hienoa katsoa ja todeta että, kyllä kannatti.
Nyt sitten mieheni kanssa hoitelemme välillä lapsenlapsia.
Lapsilla oli kotona seuraa toisistaan. Yhden lapsen kanssa tilanne on varmasti toisin.
En jäisi mutta max puolikasta päivää tekisin. Ja niin teenkin. Onneksi mahdollista täällä missä asun. Enkä aio myöhemminkään tehdä enempää, näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suurperhe ja olen ollut kotiäitinä kymmeniä vuosia.
Lapsilta olen saanut kiitosta siitä
heidän aikuistuttuaan.
Koko perhe on vuosien saatossa liimautunut yhteen.
Yhdessä muistelevat lapsuusleikkejään, on hienoa katsoa ja todeta että, kyllä kannatti.
Nyt sitten mieheni kanssa hoitelemme välillä lapsenlapsia.
Lapsilla oli kotona seuraa toisistaan. Yhden lapsen kanssa tilanne on varmasti toisin.
Koulutuksesi ja ammattisi, vai onko se vain kotirouva? Oletko vieläkin kotona vaikka lapset aikuisia ja omillaan? Entä jos olisi tullut ero, olisitko voinut palata töihin kymmenien vuosien kotonaolon jälkeen vai olisiko se ollut mahdotonta ammattitaidon puutteen ja tiedon vanhentumisen vuoksi?
Minä en ymmärrä sinua, joka haluaisit olla pelkkä elätti.