Jäisitkö kotiäidiksi, jos olisi mahdollisuus?

Ulkosuomalainen. kirjoitti:

Jäisin (ja on tarkoitus vuodeksi jäädäkin) ehkä vuodeksi-kahdeksi siten, että tekisin osa-aikatyötä noin päivän verran viikossa. Näin pitäisin yhteyden työpaikkaan ja antoisaan työhöni ja saisin aikaa lapseni kanssa. Meidän tapauksessa isä jää sitten minun jälkeeni puoleksi vuodeksi samalla kuviolla. On tärkeää, että hänkin saa syvän suhteen lapseemme. Pidemmäksi aikaa voisin jäädä jos se oikeasti olisi mahdollista, siis että saisin saman palkan verran kuin nyt esimerkiksi henkilökohtaisina pääomatuloina. Miehen siivellä en jäisi. Periaatteessa meidän kumman tahansa olisi mahdollista jäädä kotiin ja elää vain yhdellä tulolla, mutta tarkoituksemme on jäädä aikaisin eläkkeelle, johon tarvitsemme molempien tulot.

Hieno järjestely!

Aloituksessa selkeästi mainittu, että tulevaisuus taloudellisesti turvattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jäisi. Aukoton cv, ehjä eläkekertymä ja ennen kaikkea itse tienattu raha ovat minulle hyvin tärkeitä. Mikään mieheltä saatu "elatus" ei niitä riittäisi korvaamaan, ja tuntuu todella alentavalta pelkkä ajatuskin olla puolison elatuksesta riippuvainen.

Mahtuuko se lapsi kuvioon mitenkään? Tai sen tarpeet?

Totta kai. Kun molemmat vanhemmat ovat vuorollaan kotona puoli vuotta, lapsi on 1v aloittaessaan päivähoidon. Ja molemmat vanhemmat ovat läsnä arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä kotiäidit yhtään huoleta jos ero tulee? Olette todella tyhjän päällä sen jälkeen!

Ei huoleta. Olen naimisissa ja tarkoitushan on yhdessä taapertaa.

Yhdessä on näin sovittu. Lapset saavat äidin hoidon.

Näin mennään.

Uskomatonta että vieläkin on näin sanomattoman tyhmiä naisia. Olen kokolailla sanaton.

En, koska en halua lapsia. Muuten kyllä. Teen mahdollisuuksien mukaan nytkin niin vähän töitä kuin mahdollista.

Työelämä on paskaa, vielä paskempaa naisille, ja siellä ei melkein kukaan järjissään oleva itseään kunnioittava ihminen ole vapaaehtoisesti lukuunottamatta niitä sadisteja ja narsisteja, jotka tekevät siitä toisille jatkuvaa nöyryytystä. Siellä täällä on vielä jokunen ihmisarvoinen duuni, mutta suurelle valtaosalle ihmisistä jotka väittävät työnsä olevan ok se on puhdasta itsepetosta jota he ylläpitävät suurin ponnistuksin ja lähinnä siksi, että se auttaa heitä säilyttämään kohtuullisen kelvollisen asemansa.

Ymmärrän kyllä että jos on ns. kunnon kansalainen, muuksi ryhtyminen tuntuu todella pelottavalta ajatukselta. Samoin miehestä riippuvaiseksi suostuminen ja hänen armoilleen heittäytyminen on yksi varmimpia keinoja pilata elämänsä. Ei oikein ole kuin huonoja vaihtoehtoja tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teitä kotiäidit yhtään huoleta jos ero tulee? Olette todella tyhjän päällä sen jälkeen!

Ei huoleta. Olen naimisissa ja tarkoitushan on yhdessä taapertaa.

Yhdessä on näin sovittu. Lapset saavat äidin hoidon.

Näin mennään.

Uskomatonta että vieläkin on näin sanomattoman tyhmiä naisia. Olen kokolailla sanaton.

Mahdollisen eronko takia lapset viedään toisten hoidettavaksi?

Halusimme lapset kasvattaa itse kouluikään ja erittäin hyvältä näyttää.

Se riittää.

Yleensäkin ajatelkaa lapsia ja lasten tulevaisuutta mikä paras vaihtoehto.

Ei sitä, mitä itsellä on rahaa esim. 10 vuoden kuluttua.

Aivan varmasti jäisin.

Jäisin! Totuin elättämään itseni lisäksi exäni niin olisi kiva jos menisi välillä toisinpäin hetken aikaa.

Nyt teen etänä työt eli voisin vähän töitä jatkaa vaikka lapset kotona olisivatkin.

Kyllä jäisin. Lapset tosin jo ovat teinejä, mutta jäisin silti. 

Olen koko ikäni paiskinut kokopäivätyötä ja välillä ollut aika väsynyt, mutta silti huolehtinut työni, lapset ja kodin. 

Jäisin kotiin, harrastaisin, kehittäisin itseäni, lepäisin kunnolla. Ehkä parissa vuodessa saisi levättyä nelikymppiseksi asti kertyneet väsymykset pois. Ja jos ei olisi rahasta kiinni, niin parin vuoden "kotiäitiyden" jälkeen voisin alkaa opiskella jotain kivaa ja mielekästä. 

Joo tietty, jos olisi lapsia niin ehdottomasti.

En jäisi. Olin 7 vuotta kotiäiti ja nyt se näkyy työeläkkeessä. Harmittaa,

Naiset, jos jäätte kotiin, muistakaa turvata taloutenne avioeron tai vanhuuden toimeentulon varalle.

Jäisin. Olisipa ihanaa :)

Olen jäämässä pakon (työnhaku ei tuota tulosta) vuoksi, mutta vallankin ajatukseen sopeutuen ja pientä iloakin ja uusia mahdollisuuksia ajatuksesta löytäen. Tilanne siis se, että ennestään 2 kouluikäistä lasta, nyt 10 vuoden tauon jälkeen uudelleen raskaana. Mies yrittäjänä. Itse olen tehnyt muun kuin oman alan osa.aikatyötä. Työttömyyden vuoksi äitiysrahat niukasti. Toisaalta raha ei täällä maaseudulla niin merkitse, ja elämänarvoni muutoinkin ovat kääntyneet yksi jos toinenkin päälaelleen. Lapset tuo rikkauden, tähän uskon :). Ai niin, nyt oikeasti tarjoutuu mahdollisuus myös omien (ura)unelmien pohdintoihin ja itsen toteuttamiseen aidoin motiivein.

TtM, ikä 35

Yllättävää, että vielä tänäänkin on näin paljon naisia, jotka haluavat heittäytyä miehen ja yhteiskunnan elätiksi. Sekä myös se, että on miehiä, jokta haluavat naisensa kotona makoilun kustantaa itse raatamalla töissä.

Mikäs tämä taloudellisesti turvattu sitten on tulevaisuudessa?

Tulossa on uudenlaiset ajat kun automaatio ja luonnonmullistukset lisääntyvät, resurssit loppuvat... Työpaikoista ei kukaan voi olla varma eikä hyvinvointiyhteiskunnan tuista tai sijoitetuista varoista. Ainoastaan ehkä pysyvistä rahavaroista/kultavaroista. Joita sitten kyllä havittelee suuri osa ihmisistä, että yhtä turvatonta on olla se jolla on eniten arvokasta omaisuutta kuin se jolla ei paljon mitään ole.

Paras sijoitus jos lastensa turvaa ajattelee on panostaa heidän terveyteen, vastustuskykyyn, fyysisiin ja käytännön taitoihin. Luovuuden, sitkeyden ja sopeutumiskyvyn kehittämiseen. Nämä ei niinkään kultalusikka suussa kehity.

Noh, ehkei mitään hirveän mullistavaa tapahdu ihan vielä lähivuosikymmeninä. Mutta siihen suuntaan menossa ollaan.

Ehkä muutamaksi vuodeksi voisin jäädä ja jatkossa tekisin osa-aikatöitä. Olen psykologi ja psykoterapeutti, ja voisin ottaa viikossa vastaan asiakkaita vaikka 6-8 kpl eli 1.5-2 päivää viikossa. Ei ole siis lapsia, joten täyttä spekulointia tämä.

Vierailija kirjoitti:

Äi-T kirjoitti:

Jotenkin monissa näissä ”en missään nimessä jäisi”-tyylisissä kommenteissa tuntuu olevan kyse siitä, ettei lapsista saa tarpeeksi ”älyllistä” tai vertaista seuraa, tylsistyy, ura on mennyttä jne.

Minusta aika kotona lapsen kanssa on ollut todella opettavaista ja avartavaa. Olen joutunut katsomaan peiliin päivittäin kohdaten omat puutteeni ja traumani, tapani toimia ja reagoida jne. Lapseni on ollut suurin opettajani.

Minun haasteeni äitinä on katsoa häntä syvälle hänen persoonaansa ja löytää itseni uudessa työssä ja roolissa tämän ihmistaimen peruskivenä, johon hän peilaa paitsi omia tunteitaan, myös persoonaansa. En ymmärrä miten näin suuren ja hienon urakan edessä tylsistyy, saatika kokee ettei saa ”vertaistaan” seuraa.

Miksi te olette lapset hankkineet jos ette viihdy heidän seurassaan? Sori provosoiva kysymys mut GOD DAMN!

No joo. Elämäntehtäväsi lapset? Mitä teet kun lapset kasvavat eivätkä enää niin haluakaan olla sinun projektejasi? Hieno ja suuri urakka, ilman muuta sitä  lapset ovat olleet, mutta heillä oma elämänsä ja minulla oma vastuu omasta elämästäni. On aika vaarallista laittaa noin paljon paineita ja odotuksia lasten niskaan: sinä toimit peruskivenä, hienona peilinä, lasten parempi ymmärtää katsoa oikein tuohon peiliin ja arvostaa sinun panostasi? Vaiko niin, että lapset tulevat elämään, ovat äärettömän rakkaita mutta muu elämä ei pysähdy heidän takiaan vaan muokkautuu ottamaan heidät mukaan. Vanhemmat - molemmat - rakastavat, huolehtivat ja kannustavat, mutta toteuttavat myös itseään, huolehtivat omista kunnianhimoistaan ihan itse eivätkä siirrä niitä lasten kannettavaksi. Antavat lapsille mahdollisuuden heti nuoresta tutustua myös muihin ihmisiin, oppivat luottamaan muiden aikuisten hoitoon, oppivat toimimaan ryhmässä.

Ja miksi en itse jäänyt kotiin kuin äitiys- ja osan vanhempaislomasta. Olen korkeasti koulutettu, FT, yhteiskunnan varoilla koulutettu. Minulla osaamista joka tuntuu olevan haluttua, olen edennyt urallani ja kyennyt omalla työlläni vaikuttamaan ilmeisesti hyvinkin positiivisesti työyhteisöissäni. Mieheni on myös korkeasti koulutettu ja uran tehnyt, mutta hänen kykyään olla yhtä aikaa isä ja työssäkäyvä uraihminen ei taida kukaan täällä kyseenalaistaa, enemmän ihmetellään miksi hän jäi kotiin kun jaoimme vanhempaislomia. Kykenimme kuitenkin antamaan lapsillemme hyvin turvallisen lapsuuden, ja hyvän varhaiskasvatuksen pienessä yksityisessä päiväkodissa. Uramme on mahdollistanut lapsille tutustumista vieraisiin kulttuureihin, kielitaitoa (asuimme ulkomailla) jne. Ovat edenneet opinnoissaan hyvin, ovat sosiaalisia ja ovat aina kyenneet tulemaan puhumaan kanssamme, jopa hankalien murrosikävuosien aikana.

Mitä ovat menettäneet kun olivat päivähoidossa enkä ollut kotona? Tutkimustulosten valossa eivät juurikaan mitään. http://www.labour.fi/tiedotteet/kotihoito-jattaa-jaljet-aidin-uraan-ja-… Mikäli lapseni samanlaisia kuin suomalaislapset keskimäärin ovat jo varhaiskasvatuksen alkuvaiheessa 1-2 v oppineet enemmän taitoja kuin samanikäiset kotihoidetut lapset. On myös suomalaisia tutkimuksia (Erola et al.), joissa selkeä korrelaatio: aikaisemmin hoitoon laitetut lapset hakeutuvat myöhemmin korkeampiin koulutusasteisiin. Mikään tutkimus ei ole osoittanut, että aiemmin hoitoon laitetuilla lapsilla olisi enemmän ongelmia perusturvallisuuden tms. puuttumisen vuoksi, pikemminkin toisin päin. Eli valintani ei todennäköisesti ole ollut vahingollinen lapsilleni. ja siksi haastankin miettimään: kun on selkeästi näytetty ettei kotiäitiydestä ole hyötyä lasten kehitykselle, kannattaisiko ajatella, että se on ennemminkin tärkeämpää joillekin äideille kuin lapsille: lapsi mahdollistaa äidille kotonaolemisen ja mahdollisuuden kokea itsensä tärkeäksi? Sitä hyvää vanhemmutta ja lapsen kehitystä tukevaa rakkautta kun voi totauttaa myös työn ohella.

Tuon tutkimuksen tulokset johtuvat pitkälti siitä, että korkeasti koulutetut vievät lapsiaan useammin päiväkotiin heti, kuin mahdollista ja matalammin koulutetut jäävät helpommin kotiin lasten kanssa. Lasten koulutustaso korreloi siis ennemminkin vanhempien koulutustason kanssa, eikä päiväkodin käymisen tai ei.

Kannattaa käydä katsomassa päiväkodin meininkiä ja miettiä sen jälkeen, mitähän kummaa se lapsi saa päiväkodista enemmän, kuin kotoa? No, viruksia ja bakteereita ainakin, ja täitä ja matoja... Muuten lapset oppivat paljon enemmän kotona, jossa kunnioitetaan heidän yksilöllisiä tarpeitaan ja saavat enemmän virikkeitä, jos äiti/isä vaan on halukas viettämään aikaa lapsen kanssa.

Koti on pienelle lapselle yleensä se paras paikka. Päiväkotiin viedään säilöön, jos vanhempi menee mieluummin töihin. Näin se vaan on.

VTM/YTM, lasten kanssa kotona ensimmäiset vuodet, sen jälkeen oman alan töissä taas

Onhan se mahdollista. Arvo- ja valintakysymys. Yhtä hyvin isäkin voi jäädä kotiin. Näin meillä tehtiinkin ja olimme jopa yhtä aikaa kotona, koska se oli tärkeintä ja arvokkainta lasten ollessa pieniä.

Nyt aikuistuvien lasten kanssa on tietysti jo toisin ja olemme molemmat työelämässö.

En tiedä kokisinko olevani identiteetiltäni kotiäiti, jos jäisin kotiin yhden koululaisen takia. Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, voisin jäädä. Veikkaan, että tulisi kuitenkin opiskeltua ja ajauduttua tekemään edes vähän jotain työtä / vapaaehtoistoimintaa. Olisihan se toki mahtavaa jos mitään taloudellista pakkoa ei olisi mihinkään.

AMK, terveysala