Otanko unelmien työn vastaan silläkin uhalla että vauva pitää laittaa hoitoon?
Sain tietää että nyt minulla olisi mahdollisuus päästä juuri sellaiseen työpaikkaan mistä olen aina haaveillut. Epäsäännöllinen vuorotyö muuttuisi säännölliseen päivätyöhön ja työmatka lyhenisi roimasti kun työ olisi omalla paikkakunnalla.
Nyt vaan surettaa jo valmiiksi kun se tarkoittaisi sitä että lapsi pitäisi laittaa heti 9kk iässä tai jopa vähän alle päiväkotiin. Perhepäivähoitoa itse pienelle haluaisin mutta isommat lapset ovat päiväkodissa niin fiksuin olisi laittaa pieninkin samaan paikkaan. Miehen ei ole mahdollista jäädä kotiin tässä vaiheessa. Alunperin oli tarkoitus että olisin tehnyt keikkaa ja ollut ainakin vuoden ikään lapsen kanssa kotona mutta se nyt ei olisi mahdollista uudessa työssä. Säälittää jo valmiiksi. Kuinka tuon ikäinen pärjää päiväkodissa ja olenko ihan huono äiti jos laitan lapsen sinne?
Kommentit (202)
Miksei se mies opiskele samalla kun hoitaa lasta???
Jos kerran isoäiti voi olla lapsen kanssa kaksi päivää viikossa, niin isä on sitten loput kolme opiskelee viikonloppuisin enemmän silloin kun lapsi on isoäidillä. Harvemmin nykypäivänä on kouluissa läsnäolopakkoa.
Ei päiväkotiin 9kk vielä :/. Mutta jokatapauksessa sinun kannattaa ottaa se työ.
Sun täytyy vaan itse päättää. Ota huomioon, että myös osittaisen hoitovapaan mahdollisuus eli 80% työaika on mahdollinen. Sillä voi olla lapsen tokaluokan loppuun saakka. Kelalta saa pienen korvauksen vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on koulussa, mutta sitäkin ennen tätä mahdollisuutta voi käyttää. Työnantajan se on annettava, vaikka tuntuisi pomosta miten hankalalle.
Voiko tehdä kompromissin?Otat työn 80% työajalla ja mummo ja mies jakaa loput päivät?Ja tätä npin 4kk ja sitten lapsi tarhaan.Joutuisit ilmeisesti muuten palaamaan vuotyöhön?Eli päivätyö olisi kokoperheen etu jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä haluat meidän sanovan? Että et ole huono äiti? Ja että aina äitejä syyllistetään turhaan? Ja että äidin onni on lapsen onni? Tiedät itsekin, että on aivan liian pieni. Tulee psyykkisesti kärsimään paljonkin.
Turha alapeukuttaa tieteellisesti todettua faktaa :D Lapsi todella tulee kärsimään erosta paljon. Sitä ei mikään muuta.
On se kumma kun muualla maailmassa kasvaa ihan stabiileja ihmisiä kun laitetaan hoitoon muutaman kuukauden iässä, mutta suomalaislapset ovat jotain erikoislaatuisia hellanduudeleita.
Riippuu lapsesta, mutt uskon että lapsi pärjäisi päiväkodissa. Tottakai aluksi lapsi ikävöi ja itkee, sehän on normaalia oli sitten 9kk tai 3- vuotias lapsi. Mutta ei se lapsi siihen itkuun ja ikävään kuole, vaikka varmasti itsestä tuntuu pahalta jättää lapsi. Olen itse päiväkodissa hoitajana ja minun ryhmässä on kolme alle 1- vuotiasta ja tosi reippaita ovat. Tottakai tuon ikäinen lapsi tarvitsee enemmän sylittelyä ja hoivaa päiväkodissa, mikä helpottaa ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Sun täytyy vaan itse päättää. Ota huomioon, että myös osittaisen hoitovapaan mahdollisuus eli 80% työaika on mahdollinen. Sillä voi olla lapsen tokaluokan loppuun saakka. Kelalta saa pienen korvauksen vasta siinä vaiheessa, kun lapsi on koulussa, mutta sitäkin ennen tätä mahdollisuutta voi käyttää. Työnantajan se on annettava, vaikka tuntuisi pomosta miten hankalalle.
Osittaiseen hoitovapaaseen on oikeus vasta kun on ollut 6kk saman työnantajan palveluksessa. Toki paremmat ehdot voi aina yrittää neuvotella! Alle 3-vuotiaasta ja 1.-2. luokkalaisesta saa jotain roposia kompensoimaan ansionmenetystä.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lapsesta, mutt uskon että lapsi pärjäisi päiväkodissa. Tottakai aluksi lapsi ikävöi ja itkee, sehän on normaalia oli sitten 9kk tai 3- vuotias lapsi. Mutta ei se lapsi siihen itkuun ja ikävään kuole, vaikka varmasti itsestä tuntuu pahalta jättää lapsi. Olen itse päiväkodissa hoitajana ja minun ryhmässä on kolme alle 1- vuotiasta ja tosi reippaita ovat. Tottakai tuon ikäinen lapsi tarvitsee enemmän sylittelyä ja hoivaa päiväkodissa, mikä helpottaa ikävää.
Kylläpä nousee karvat pystyyn kun joku puhuu vauvoista että ovat "reippaita". Ovatko myös "kilttejä"?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu lapsesta, mutt uskon että lapsi pärjäisi päiväkodissa. Tottakai aluksi lapsi ikävöi ja itkee, sehän on normaalia oli sitten 9kk tai 3- vuotias lapsi. Mutta ei se lapsi siihen itkuun ja ikävään kuole, vaikka varmasti itsestä tuntuu pahalta jättää lapsi. Olen itse päiväkodissa hoitajana ja minun ryhmässä on kolme alle 1- vuotiasta ja tosi reippaita ovat. Tottakai tuon ikäinen lapsi tarvitsee enemmän sylittelyä ja hoivaa päiväkodissa, mikä helpottaa ikävää.
Lapsen on ihan hyvä saada kokea kaikki tunteet, myös ikävää, surua ja pettymystä. Ei pidä kaikkea hyssytellä tai paapoa tai lohduttaa pois.
Oikeastiko sinä, aikuinen ihminen, lisääntymäänkin mennyt, tarvitset muiden ihmisten validointia omien asioidesi päättämiseen? Voi jessus tuota yksinkertaisuutta. Kastemadotkin lisäåntyy.
Noin pieni vauva tarvitsee terveen kiintymyssuhdemallin muodostaakseen paljon yhteyttä äitiin. Liian pienenä päiväkotiin jätetty saattaa oireilla pahasti myöhemmin vuorovaikutuksessa ja tunne-elämässään. Aiheesta löytyy paljon tutkimustietoa: esim. hakusanoilla kiintymyssuhdeteoria ja lapsen varhainen vuorovaikutus. Mies ja isoäiti voivat hoitaa lasta silloin kun et itse pysty. Työ kannattaa kuitenkin ottaa vastaan.
Itse miettisin sitä, että liian pienenä hoitoon laittamisella voisi olla haitallisia vaikutuksia lapseen ja vaikutukset voisivat olla koko elämän mittaisia. Ymmärrän, että valinta on vaikea. Kuitenkin kyseessä on lapsen tärkeä kehitysvaihe, jota ei saa takaisin. Työpaikkoja aina lopulta löytyy, ne eivät ole korvaamattomia, kuten lapsen kehitys, hyvinvointi ja elämä.
Älä ota töitä, ketää yhteiskunnalta kaikki mahdolliset tuet.
Tietenkin otat työn. Mies hoitaa lapsen ja opiskelee samalla valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ottais lapsen edun kustannuksella. Selvittäisin kaikki mahdollisuudet et miten ei tarvis laittaa (ainakaan kokoaikaiseen hoitoon). On aivan liian pieni. Älä tee sitä.
Tätä just mietin. Mummon toki olisi mahdollista hoitaa ehkä kahtena päivänä viikossa, mutta ei viittä päivää.
Ap
Ota ihmeessä työ vastaan.
Neuvottele ja tee alkuun 4 pv /vko ja samoin isä. Näin kahtena päivänä vauva saa olla vielä kotona. Mummu hakee 3 pv viikossa hoidosta ajoissa kotiin ja ei käy kenellekään liian raskaaksi. Mummu hätävarana sairauspäiviin.
Vierailija kirjoitti:
Itse miettisin sitä, että liian pienenä hoitoon laittamisella voisi olla haitallisia vaikutuksia lapseen ja vaikutukset voisivat olla koko elämän mittaisia. Ymmärrän, että valinta on vaikea. Kuitenkin kyseessä on lapsen tärkeä kehitysvaihe, jota ei saa takaisin. Työpaikkoja aina lopulta löytyy, ne eivät ole korvaamattomia, kuten lapsen kehitys, hyvinvointi ja elämä.
Jatkan vielä. Toisaalta, jos se, että ei ottaisi tätä työtä vastaan aiheuttaisi kovasti stressiä elämäänne, niin sekään ei toki ole hyvä ja miettisin parasta kompromissia eli työ vastaan ja hoitajana mummo, isä ja vähän myös päiväkoti.
Vierailija kirjoitti:
Noin pieni vauva tarvitsee terveen kiintymyssuhdemallin muodostaakseen paljon yhteyttä äitiin. Liian pienenä päiväkotiin jätetty saattaa oireilla pahasti myöhemmin vuorovaikutuksessa ja tunne-elämässään. Aiheesta löytyy paljon tutkimustietoa: esim. hakusanoilla kiintymyssuhdeteoria ja lapsen varhainen vuorovaikutus. Mies ja isoäiti voivat hoitaa lasta silloin kun et itse pysty. Työ kannattaa kuitenkin ottaa vastaan.
Varmasti löytyy aiheesta paljon kaikenlaista. Mutta edelleen odotellaan sitä tutkimusta, joka mukaan päivähoidosta on haittaa vuorovaikutussuhteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehen ei ole mahdollista olla esim. 6kk kotona vuorostaan? Aika monesti se on vaan miehille "mahdotonta" vaikka naisille sen on järjestyttävä. Onko miehesi tehnyt vesilasitestin? En siis todellakaan väitä, että sinun pitäisi jättää mahdollisuutesi nyt käyttämättä vaan kyseenalaistan sitä miesten muutaman kuukauden kotiinjäämisen "mahdottomuutta".
Mies opiskelee. Valmistuu tämän vuoden lopussa joten opinnot kärsisivät pahasti jos jäisi pitkäksi aikaa pois.
Ap
No mitäs se nyt haittaa? Opinnoistahan on helppo jäädä kotiin. Opiskella voi myös etänä ja iltaisin. Itse käyn töissä JA opiskelen. Eli mies kotiin vauvan kanssa ja tietysti otat unelmien päivätyön vastaan! Lyhyt työmatka on tulevien vuosien etu tästä.
Uutta samanlaista mahdollisuutta ei tule välttämättä, joten ota työ vastaan. Niin pitää ajatella.
En jaksa lukea koko ketjua. Kysytkö ap tosissasi? Ota työ, mies siirtää valmistumistaan, mikäli se on tarpeen. Jos isoäiti voi auttaa, ei ehkä edes tarvitse.