Tuntuuko teistä, että vanhemmat ovat nykyään paljon useammin aseettomia tottelemattomien lastensa suhteen kuin entisaikaan?

Vierailija kirjoitti:

Kehitys menee eteenpäin. Tänä päivänä ymmärretään paljon paremmin lasten kehitystä. Kasvatus ei enää ole raakaa valtataistelua vaan molemminpuolinen prosessi, jossa erityisesti tunteiden käsittelyllä on tärkeä rooli. Perinteisillä keinoilla saatiin de facto aikaan lähinnä lasten luottamussuhteen ja itsetunnon heikkenemistä sekä pahimmillaan elinikäisiä traumoja. Tänä päivänä osataan myös havaita ja diagnosoida erityislapset. Erityislasten kohdalla perinteiset keinot ovat liki tehottomia ja sitä paitsi erityisen haitallisia lapsen kehitykselle.

Kuka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Näitä vapaankasvatuksen tuloksia saamme lukea lehdistä lähes päivittäin. Tuskimpa remmiä saaneet vanhemmat sukupolvetkaan ovat mitään"traumoja"saaneet. 

"erityislapset"tarvitsevat vain enemmän remmiä kuin vähemmällä oppivat. Tottakai jokaisen mamman mielestä se oma häirikkökakara on"eritysilapsi" 

Vanha kansa osasi kasvattaa kunnollisia vanhempia kunnioittavia kansalaisia kun pitivät lapsensa kurissa ja nuhteessa. Nämä nykyajan koskaan selkään saamattomat pikku pumpuliperseet ovat niitä lorvailevia pilvenpolttelijoita ja mummojen ryöstelijöitä, jotka häiriköivät kaupungilla.

Hyvä motto on, että jos lapsi saa tänään selkäänsä ilman syytä niin kyllä se huomenna jonkun syyn tekee, poikalapsiin toimii varmasti.

Kyllä. Olen seurannut läheltä erästä perhettä jossa lasten ollessa pieniä jo ajattelin että suuria ongelmia tulee. Lapsille annettiin periksi lähes kaikessa ja äiti lähes uhrasi itsensä lasten vain vaatiessa.

Nyt lapset 16 ja 13 ja ongelmat on erittäin suuria. Äiti tuntuu luovuttaneen ja varsinkin vanhimman kanssa suorastaan huomaa miten toivoo hänen vain poistuvan kuvioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitys menee eteenpäin. Tänä päivänä ymmärretään paljon paremmin lasten kehitystä. Kasvatus ei enää ole raakaa valtataistelua vaan molemminpuolinen prosessi, jossa erityisesti tunteiden käsittelyllä on tärkeä rooli. Perinteisillä keinoilla saatiin de facto aikaan lähinnä lasten luottamussuhteen ja itsetunnon heikkenemistä sekä pahimmillaan elinikäisiä traumoja. Tänä päivänä osataan myös havaita ja diagnosoida erityislapset. Erityislasten kohdalla perinteiset keinot ovat liki tehottomia ja sitä paitsi erityisen haitallisia lapsen kehitykselle.

Kuka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Näitä vapaankasvatuksen tuloksia saamme lukea lehdistä lähes päivittäin. Tuskimpa remmiä saaneet vanhemmat sukupolvetkaan ovat mitään"traumoja"saaneet. 

"erityislapset"tarvitsevat vain enemmän remmiä kuin vähemmällä oppivat. Tottakai jokaisen mamman mielestä se oma häirikkökakara on"eritysilapsi" 

Vanha kansa osasi kasvattaa kunnollisia vanhempia kunnioittavia kansalaisia kun pitivät lapsensa kurissa ja nuhteessa. Nämä nykyajan koskaan selkään saamattomat pikku pumpuliperseet ovat niitä lorvailevia pilvenpolttelijoita ja mummojen ryöstelijöitä, jotka häiriköivät kaupungilla.

Hyvä motto on, että jos lapsi saa tänään selkäänsä ilman syytä niin kyllä se huomenna jonkun syyn tekee, poikalapsiin toimii varmasti.

Henki- ja väkivaltarikokset (mukaan lukien itsemurhat) ovat Suomessa vähentyneet selvästi vuosikymmen toisensa jälkeen. Joten kyllä näyttäisi siltä, että tämä nykyajan hömpötys toimii erityisesti poikiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olen seurannut läheltä erästä perhettä jossa lasten ollessa pieniä jo ajattelin että suuria ongelmia tulee. Lapsille annettiin periksi lähes kaikessa ja äiti lähes uhrasi itsensä lasten vain vaatiessa.

Nyt lapset 16 ja 13 ja ongelmat on erittäin suuria. Äiti tuntuu luovuttaneen ja varsinkin vanhimman kanssa suorastaan huomaa miten toivoo hänen vain poistuvan kuvioista.

Näinhän se on, ettei kumpikaan ääripää ole hyvä. Itsekin olen jännityksellä seurannut ystäväni kasvatusta, kun ihan kaikki neuvotellaan lapsen kanssa ja aina koitetaan saada lapsi suostuteltua tekemään asiat. Eli perustellaan ja neuvotellaan, perustellaan ja neuvotellaan kunnes päädytään kompromissiin. Vuosien varrella näyttää siltä, että lapsi ajattelee olevansa aikuisen asemassa perheessä ja tuo neuvotteleva/suostutteleva vuorovaikutus näkyy myös niin, että lapsi manipuloi vanhempiaan ja kavereitaankin.

Kuitenkin haluan uskoa, että vielä heillä on hyvää edessä ja olen kyllä sanonut suoraankin hyvässä hengessä, että mielestäni lapselle tulee vääristynyt kuva ihmisten kanssakäymisestä, jos oppii että aivan kaikki mitä haluaa on vain "neuvoteltavissa". Kun aina ei löydy kompromissia ja joskus on vaan siedettävä että kaverilla on tuo lelu ja itsellä tämä lelu. Ja töissä, koulussa ja kaikkualla pitää joskus totella ilman mahdollisuutta neuvotella. Tämä on osa ihmisyyttä mielestäni, että hyväksytään ettei joka hetki olla sellaisessa asemassa että voi neuvotella asiasta. Kerran äitinsä aika ylpeänä sanoi minulle näistä "neuvottelutaidoista", kun lapsensa olisi halunnut tehdä asian x ja se ei sopinut, niin lapsi oli sanonut, että äidille tulee parempi mieli jos tehdään asia x koska hänelle tulee parempi mieli niin äidillekin tulee hyvä mieli. Tekivät sitten asian x ja äiti ylpeänä kertoi kuinka lapsi oli oppinut neuvottelemaan, miettimään tunteita ja perustelemaan noin hienosti.

Kun eihän se lapsi perustellut tai neuvotellut, vaan manipuloi. Väitti äidin tarpeeksi sen mikä on omansa. Jo nyt näen esimerkiksi synttäreillä tuon lapsen taipumuksen manipuloida muita keksimällä heille tarpeita mitä he eivät tienneet itsellään olemassakaan. Mielestäni tässä on sellaisen neuvottelevat kasvatuksen kääntöpuoli: missä vaiheessa neuvottelu onkin oikeastaan manipulointia ja lapsi oppiikin lähinnä manipuloimaan oikean neuvottelun (sun ja mun tarve) sijaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Olen seurannut läheltä erästä perhettä jossa lasten ollessa pieniä jo ajattelin että suuria ongelmia tulee. Lapsille annettiin periksi lähes kaikessa ja äiti lähes uhrasi itsensä lasten vain vaatiessa.

Nyt lapset 16 ja 13 ja ongelmat on erittäin suuria. Äiti tuntuu luovuttaneen ja varsinkin vanhimman kanssa suorastaan huomaa miten toivoo hänen vain poistuvan kuvioista.

Näinhän se on, ettei kumpikaan ääripää ole hyvä. Itsekin olen jännityksellä seurannut ystäväni kasvatusta, kun ihan kaikki neuvotellaan lapsen kanssa ja aina koitetaan saada lapsi suostuteltua tekemään asiat. Eli perustellaan ja neuvotellaan, perustellaan ja neuvotellaan kunnes päädytään kompromissiin. Vuosien varrella näyttää siltä, että lapsi ajattelee olevansa aikuisen asemassa perheessä ja tuo neuvotteleva/suostutteleva vuorovaikutus näkyy myös niin, että lapsi manipuloi vanhempiaan ja kavereitaankin.

Kuitenkin haluan uskoa, että vielä heillä on hyvää edessä ja olen kyllä sanonut suoraankin hyvässä hengessä, että mielestäni lapselle tulee vääristynyt kuva ihmisten kanssakäymisestä, jos oppii että aivan kaikki mitä haluaa on vain "neuvoteltavissa". Kun aina ei löydy kompromissia ja joskus on vaan siedettävä että kaverilla on tuo lelu ja itsellä tämä lelu. Ja töissä, koulussa ja kaikkualla pitää joskus totella ilman mahdollisuutta neuvotella. Tämä on osa ihmisyyttä mielestäni, että hyväksytään ettei joka hetki olla sellaisessa asemassa että voi neuvotella asiasta. Kerran äitinsä aika ylpeänä sanoi minulle näistä "neuvottelutaidoista", kun lapsensa olisi halunnut tehdä asian x ja se ei sopinut, niin lapsi oli sanonut, että äidille tulee parempi mieli jos tehdään asia x koska hänelle tulee parempi mieli niin äidillekin tulee hyvä mieli. Tekivät sitten asian x ja äiti ylpeänä kertoi kuinka lapsi oli oppinut neuvottelemaan, miettimään tunteita ja perustelemaan noin hienosti.

Kun eihän se lapsi perustellut tai neuvotellut, vaan manipuloi. Väitti äidin tarpeeksi sen mikä on omansa. Jo nyt näen esimerkiksi synttäreillä tuon lapsen taipumuksen manipuloida muita keksimällä heille tarpeita mitä he eivät tienneet itsellään olemassakaan. Mielestäni tässä on sellaisen neuvottelevat kasvatuksen kääntöpuoli: missä vaiheessa neuvottelu onkin oikeastaan manipulointia ja lapsi oppiikin lähinnä manipuloimaan oikean neuvottelun (sun ja mun tarve) sijaan?

Ymmärän kyllä, että manipulatiivinen lapsi on ärsyttävä. Mutta jos ajatellaan, että neuvotteleva kasvatus tuottaa manipulatiivisia lapsia, niin autoritäärinen kasvatus varmaankin sitten tuottaa ihan suoraan komentelevia lapsia.

Aina pitäisi muistaa, ettemme kasvata lapsia. Kasvatamme tulevia aikuisia. Joka asiassa tottelevainen lapsi on aikuisena yhtä suurissa ongelmissa kuin joka asiassa tottelematon. Emme voi estää toisia kasvattamassa manipulaattoreita, mutta voimme yrittää antaa omille lapsillemme sellaiset eväät, ettei heitä manipuloida.

kyllä nykyäänkin se nahka-vyö pitäisi ottaa esiin ettei lapsista tule tottelemattomia koska muuten lapsesta tulee väkivaltainen.itse käytin nahka-vyötä lapsiin ja he saivat kehitysvamman.

Vierailija kirjoitti:

kyllä nykyäänkin se nahka-vyö pitäisi ottaa esiin ettei lapsista tule tottelemattomia koska muuten lapsesta tulee väkivaltainen.itse käytin nahka-vyötä lapsiin ja he saivat kehitysvamman.

Minä epäilen, että vamma oli perinnöllistä laatua.

Kasvatusmetodit ovat erilaiset joka sukupolvella. Itse tiedostan oman kasvatustapani olevan hyvinkin erilainen kuin omien vanhempien. Oma äitini oli kotiäiti, minä toimistotyötä tekevä äiti. Sain lapset suht vanhana. Oma äitini nuorena. Haluan tehdä lapsista huolimatta omia juttujani eli harrastaa, tehdä töitä, matkustaa. Oma äitini harrasti vain kotitöitä. Imen lapsenkasvatusideoita lähipiiristä mallintamalla eli ihmisiltä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa. En usko äidilläni olleen sen isompaa kasvatusmetodia kunhan lapset osasimme sanoa kiitos ja olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan lapsen nettiyhteys irti kunnes asiallinen keskusteluyhteys löytyy. Ei mene pitkään. Vastaa hyvin vanhan liiton kotiarestia.

Onko sinulla kokemusta tämän toimivuudesta? Tai muilla samaa mieltä olevilla?

Lapsen voi kasvattaa normaaliksi ja hyvätapaiseksi ilman väkivaltaa. Ikävä kyllä montaa suomalaista ei kiinnosta kasvattaa lapsiaan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitys menee eteenpäin. Tänä päivänä ymmärretään paljon paremmin lasten kehitystä. Kasvatus ei enää ole raakaa valtataistelua vaan molemminpuolinen prosessi, jossa erityisesti tunteiden käsittelyllä on tärkeä rooli. Perinteisillä keinoilla saatiin de facto aikaan lähinnä lasten luottamussuhteen ja itsetunnon heikkenemistä sekä pahimmillaan elinikäisiä traumoja. Tänä päivänä osataan myös havaita ja diagnosoida erityislapset. Erityislasten kohdalla perinteiset keinot ovat liki tehottomia ja sitä paitsi erityisen haitallisia lapsen kehitykselle.

Kuka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Näitä vapaankasvatuksen tuloksia saamme lukea lehdistä lähes päivittäin. Tuskimpa remmiä saaneet vanhemmat sukupolvetkaan ovat mitään"traumoja"saaneet. 

"erityislapset"tarvitsevat vain enemmän remmiä kuin vähemmällä oppivat. Tottakai jokaisen mamman mielestä se oma häirikkökakara on"eritysilapsi" 

Vanha kansa osasi kasvattaa kunnollisia vanhempia kunnioittavia kansalaisia kun pitivät lapsensa kurissa ja nuhteessa. Nämä nykyajan koskaan selkään saamattomat pikku pumpuliperseet ovat niitä lorvailevia pilvenpolttelijoita ja mummojen ryöstelijöitä, jotka häiriköivät kaupungilla.

Hyvä motto on, että jos lapsi saa tänään selkäänsä ilman syytä niin kyllä se huomenna jonkun syyn tekee, poikalapsiin toimii varmasti.

Todellisuudessa lasten kasvatus on ollut todella vapaata sotien jälkeen 60- j a 70-luvulle asti. Lapset on saaneet touhuta todella rauhassa maaseudulla. Toki siihen on kuulunut myös työntekoa maataloissa ja varmaan muissakin talouksissa. 

Joku vitsa-juttu on ollut käytössä vain joihinkin todella suuriin väärintekoihin. Tuon ajan lapsista suurin osa on välttynyt koko vitsalta. Kasvatus on ollut vapaata. Varmaan liiankin vapaata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitys menee eteenpäin. Tänä päivänä ymmärretään paljon paremmin lasten kehitystä. Kasvatus ei enää ole raakaa valtataistelua vaan molemminpuolinen prosessi, jossa erityisesti tunteiden käsittelyllä on tärkeä rooli. Perinteisillä keinoilla saatiin de facto aikaan lähinnä lasten luottamussuhteen ja itsetunnon heikkenemistä sekä pahimmillaan elinikäisiä traumoja. Tänä päivänä osataan myös havaita ja diagnosoida erityislapset. Erityislasten kohdalla perinteiset keinot ovat liki tehottomia ja sitä paitsi erityisen haitallisia lapsen kehitykselle.

Kuka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Näitä vapaankasvatuksen tuloksia saamme lukea lehdistä lähes päivittäin. Tuskimpa remmiä saaneet vanhemmat sukupolvetkaan ovat mitään"traumoja"saaneet. 

"erityislapset"tarvitsevat vain enemmän remmiä kuin vähemmällä oppivat. Tottakai jokaisen mamman mielestä se oma häirikkökakara on"eritysilapsi" 

Vanha kansa osasi kasvattaa kunnollisia vanhempia kunnioittavia kansalaisia kun pitivät lapsensa kurissa ja nuhteessa. Nämä nykyajan koskaan selkään saamattomat pikku pumpuliperseet ovat niitä lorvailevia pilvenpolttelijoita ja mummojen ryöstelijöitä, jotka häiriköivät kaupungilla.

Hyvä motto on, että jos lapsi saa tänään selkäänsä ilman syytä niin kyllä se huomenna jonkun syyn tekee, poikalapsiin toimii varmasti.

Olet ilmeisesti itse ihan sekaisin. Vanhempani ovat 40-luvulla syntyneitä ja heiltäkin onnistui lasten kasvattaminen ilman väkivaltaa. Meille onnistuttiin opettamaan käytöstavat ja rajat ilman remmiä.

Nykypäivän ongelmalapset jäävät ilman huomiota, vanhemmilla menee aika jonkun addiktionsa kanssa... viina, naiset/miehet, töissä 16 h... jne.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen voi kasvattaa normaaliksi ja hyvätapaiseksi ilman väkivaltaa. Ikävä kyllä montaa suomalaista ei kiinnosta kasvattaa lapsiaan hyvin.

On yhteiskunnankin vika. Vanhemmat ei muutospaineessa ja rahapulassa kykene keskittymään kasvatustehtävään.

Rahaa on suomalaisilla enemmän kuin koskaan ennen. Jokainen saa ruokaa ja vaatteet, jos ei ole elämänhallinnassa pahoja puutteita.

Raskastahan tämä nykyaika on, jos pitää olla oman elämänsä somejulkkis. Mutta lastenkin kanssa voi vain olla ja nauttia hetkestä. Pitäisikin.

Vierailija kirjoitti:

Henki- ja väkivaltarikokset (mukaan lukien itsemurhat) ovat Suomessa vähentyneet selvästi vuosikymmen toisensa jälkeen. Joten kyllä näyttäisi siltä, että tämä nykyajan hömpötys toimii erityisesti poikiin.

Toimii ja toimii... Ainakin päiväkodeissa kaaos vaan kasvaa, kun lapsilla on aina vaan vähemmän kunnioitusta aikuisia kohtaan. Vielä 90-luvun alussa muistan, miten riitti yksi komennus vaan saamaan lapset järjestymään penkille. Nykyään ehkä puolet menee istumaan kun komentaa, osa juoksee karkuun ja osa ei lotkauta korvaansakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henki- ja väkivaltarikokset (mukaan lukien itsemurhat) ovat Suomessa vähentyneet selvästi vuosikymmen toisensa jälkeen. Joten kyllä näyttäisi siltä, että tämä nykyajan hömpötys toimii erityisesti poikiin.

Toimii ja toimii... Ainakin päiväkodeissa kaaos vaan kasvaa, kun lapsilla on aina vaan vähemmän kunnioitusta aikuisia kohtaan. Vielä 90-luvun alussa muistan, miten riitti yksi komennus vaan saamaan lapset järjestymään penkille. Nykyään ehkä puolet menee istumaan kun komentaa, osa juoksee karkuun ja osa ei lotkauta korvaansakaan.

Kaaos on myös kasvanut ihan puhtaasti siitä syystä, että ryhmäkoot ovat kasvaneet huomattavan paljon. Subjektiivisen päivähoidon poisto (puolipäiväisten lisääntyminen joita ei kirjata oikein) sekä ryhmäkoon kasvu 8 lasta/aikuinen ovat olleet järkyttävän iso muutos päiväkodeissa viime vuosina.

Kaikki ongelmat eivät johdu vanhemmista, vaan kyllä ihan näissä rakenteissakin on ongelmia, joita lapset sitten oireilevat.

-lto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Meillä on edelleen vanhempia, jotka kasvattavat sen sijaan että huutaisivat, karjuisivat, uhkailisivat ja tekisivät kaikkensa, että lapsi ymmärtää paikkansa.

Kasvatus on ihan jotain muuta kuin kuria ja käskyjä. Kun vanhempi tämän oivaltaa, ei hän ole koskaan kädetön lapsensa kanssa. Tosin tuollainen lapsi ei kilju kaupassa eikä visko ruokaa seinille. Hänellä on luottamus vanhempiinsa ja näiden sanaan.

Tämä on ehkä juuri se ristiriitaisuuden ja syyllistämisen yhdistelmä mistä puhun. En tarkoita loukata kirjoittajaa, joka on selvästi ns. jämäkkyyden ja lapsen puolella, mutta kirjoituksessa tapahtuu kaksi asiaa:

1) sanotaan, että kuria ja käskyjä ei tarvita

2) ilman näitä kasvatettu lapsi ei koskaan (siis koskaan, ei yleensä varsin "ei koskaan") kilju kaupassa tai heitä ruokaa seinälle.

Kun kuka tahansa esimerkiksi 2-vuotiaan kasvattanut vanhempi vaan nyt tietää ettei tuo ole totta. Kirjoitus on ristiriitainen ja syyllistyvät, eikä anna oikeastaan mitään positiivista tarttumapintaa vanhemmalle joka painii näiden ongelmien kanssa vaan sen sijaan kasvatus mystifioidaan niin että hyvä kasvatus on ikään kuin vain vanhemman oivaltamisesta kiinni, ja pyyhitään pois ne kaikki oikeasti vaikeat hetket joiden kanssa iso osa vanhemmista kamppailee runsaasti.

Kirjoittajan tarkoitus on kuitenkin hyvä ja hän selvästi hakee lempeää ja jämäkkää kasvatusta, ei vain huomaa, etteivät ne hetket mitä tulee vastaan ole niin yksiselitteisesti hoidettavissa, eikä se lapsen kauppakiljunta vielä määritä sitä lasta ja vanhempaa täydellisesti. Siksi kirjoitus onkin saanut paljon peukkuja, sillä se peruspointti kuitenkin on sellainen mistä monet ovat samaa mieltä. Näitä kirjoittaessa olisi kuitenkin tärkeää huomata, että näitä lukee myös niiden kiljuvien 2-vuotiaiden ja kiljuvien autistien vanhempia, jotka ovat ihan hyviä vanhempia ja syyllistyvät helposti kun joku vain onnistuu syyllistämään.

Meillä kaikilla on vastuu siitä mitä kirjoitamme ja miten sen asian kirjoitamme. Jokaisella on vastuu miettiä, tuottaako oma kirjoitus enemmän hyvää kuin pahaa.

18

Tästä piti tulla itsekkin sanomaan. Totta kai lapsella on oltava rajat ja on pidettävä kuria ja joskus on vain niitä käskyjä ladeltava. Mitä se kasvatus sitten on?

Meillä 2v poika on ainakin todella jääräpäinen ja villi. Hänellä on tietyt rajat ja säännöt ja ohjaamme asioissa oikeaan suuntaan. Opastamme ihan normaaleissa arkipäiväisissä asioissa ja olemme johdonmukaisia. Lapselle EI ole annettu periksi hänen kiukuteltuaan. Hän saa päivässä satoja raivokohtauksia ihan uskomattomimmistakin asioista eikä tässä ole kyse kasvatuksesta tai sen puutteesta. Puhdasta uhmaa ja omaa tahtoa. Vaikka kuinka hyvin lasta kasvattaisikin niin voisin väittää, että lähes jokainen lapsi raivoaa elämänsä aikana kaupassa, jos ei saa haluamaansa, jos joutuu lähtemään leikkipuistosta vaikkei haluaisi, jos ei nyt voikkaan katsoa televisiosta lastenohjelmaa jne. Kuuluu ihan lapsen kehitykseen omien ja vanhempien rajojen koettelu. Eri asia tietysti, jos lapsi on "helppo" ja tottelee kerrasta kun sanoo. Helppohan sellaista lasta on kasvattaa.

En ymmärrä, mun mielestä nykypäivän kasvatus on paljon tehokkaampaa kuin ns. vanhanaikainen tyyli. Tottakai kurittomia lapsia ja välinpitämättömiä vanhempia aina ollut ja on edelleenkin. Eipä sekään ole mihinkään muuttunut. Uskon vahvasti että omat lapseni olisivat paljon hankalampia tapauksia ilman tätä lempeää ja keskustelevaa kasvatustyyliäni.

Huomaan eron helposti isovanhempien kanssa, jotka eivät saa autoritäärisellä komentelullaan lapsiani tottelemaan lainkaan. Esimerkiksi jos lapsi ei halua syödä, isovanhempi kiristää että sitten jää ilman jälkiruokaa. Lapsi sanoo että ei haittaa, hän ei silti syö. Isovanhempi uhkaa seuraavaksi lähettää lapsen huoneeseensa kokonaan ilman ruokaa. Lapsi nousee pöydästä ja menee huoneeseensa. Mitä tällä saatiin aikaan? Nälkäinen ja pahantuulinen lapsi, joka ei varmastikaan tule syömään seuraavallakaan kerralla yhtään sen paremmin, sen sijaan protestoi entistä kovemmin vastaan.

Sen sijaan minun sukupolveni ja sitä nuoremmat vanhemmat hoitaisivat tilanteen niin, että lapsen kanssa jutellaan ja selvitetään syömättömyyden syy sekä keksitään fiksu ratkaisu siihen. Ratkaisu voi olla vaikka, että lapsi syö viisi haukkua ja päälle voileivän, jos selviää että lapsi inhosi currymausteen makua niin sovitaan, että laitetaan jatkossa curry erikseen vain aikuisten annokseen, koska kaikkiahan ei voi pakottaa tykkäämään samasta ruuasta. Kiva kuitenkin kun lapsi maistoi ruokaa ja söi sentään riisin ja kasvikset. Samalla voidaan pohtia että mitähän ruokaa tehtäisiin huomenna, lapsi saa ideoida ja tulee paremmalle tuulelle, inhokkiruokakin uppoaa huomaamatta kun juttelee samalla mukavammasta aiheesta. Lopputuloksena ravittu lapsi, kaikilla parempi mieli, lapsella luottavainen olo vanhempiinsa ja positiivinen kokemus ruokailusta (ja uuden kokeilemisesta!) jatkossa.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, mun mielestä nykypäivän kasvatus on paljon tehokkaampaa kuin ns. vanhanaikainen tyyli. Tottakai kurittomia lapsia ja välinpitämättömiä vanhempia aina ollut ja on edelleenkin. Eipä sekään ole mihinkään muuttunut. Uskon vahvasti että omat lapseni olisivat paljon hankalampia tapauksia ilman tätä lempeää ja keskustelevaa kasvatustyyliäni.

Huomaan eron helposti isovanhempien kanssa, jotka eivät saa autoritäärisellä komentelullaan lapsiani tottelemaan lainkaan. Esimerkiksi jos lapsi ei halua syödä, isovanhempi kiristää että sitten jää ilman jälkiruokaa. Lapsi sanoo että ei haittaa, hän ei silti syö. Isovanhempi uhkaa seuraavaksi lähettää lapsen huoneeseensa kokonaan ilman ruokaa. Lapsi nousee pöydästä ja menee huoneeseensa. Mitä tällä saatiin aikaan? Nälkäinen ja pahantuulinen lapsi, joka ei varmastikaan tule syömään seuraavallakaan kerralla yhtään sen paremmin, sen sijaan protestoi entistä kovemmin vastaan.

Sen sijaan minun sukupolveni ja sitä nuoremmat vanhemmat hoitaisivat tilanteen niin, että lapsen kanssa jutellaan ja selvitetään syömättömyyden syy sekä keksitään fiksu ratkaisu siihen. Ratkaisu voi olla vaikka, että lapsi syö viisi haukkua ja päälle voileivän, jos selviää että lapsi inhosi currymausteen makua niin sovitaan, että laitetaan jatkossa curry erikseen vain aikuisten annokseen, koska kaikkiahan ei voi pakottaa tykkäämään samasta ruuasta. Kiva kuitenkin kun lapsi maistoi ruokaa ja söi sentään riisin ja kasvikset. Samalla voidaan pohtia että mitähän ruokaa tehtäisiin huomenna, lapsi saa ideoida ja tulee paremmalle tuulelle, inhokkiruokakin uppoaa huomaamatta kun juttelee samalla mukavammasta aiheesta. Lopputuloksena ravittu lapsi, kaikilla parempi mieli, lapsella luottavainen olo vanhempiinsa ja positiivinen kokemus ruokailusta (ja uuden kokeilemisesta!) jatkossa.

Onhan se hienoa, jos tilanteen saa ratkottua "kivakivalla". Mutta ei se niin yksinkertaista ole aina, että homma ratkeaa vaan sillä mukavalla juttelulla plus tekemällä lapselle joku vähämerkityksellinen myönnytys. Lapsi ei usein ole sellaiseen vastaanottavainen tai sitten se ei käytännössä onnistu, kun ei ole aikaa tai muuten mahdollisuuksia. Mitään selkeää syytäkään ei usein lapsen käytökseen löydy vaikka kuinka etsittäisiin, tai sitten syy on se, että lapsi ei vaan sulata vanhemman näkemystä aiheesta esimerkiksi koska lapsen oma etu on ristiriidassa vanhemman näkemyksen kanssa.

Mitä uhkailuun tulee, niin tietenkin pitää uhata jollain sellaisella joka toimii. Esimerkiksi omaan huoneeseen lähettäminen harvoin toimii rangaistuksena, koska siellähän on vaan lelut ja muut viihdykkeet odottamassa. Vaikkapa nurkkaan seisomaan laitto toimii huomattavasti paremmin, koska sitä nurkkaa on todella puuduttava tuijotella mitään tekemättä, eli aika nopeasti tulee mieleen, että olisiko sittenkin parempi totella. Ensi kerralla ei myöskään tee mieli protestoida, kun muistaa miten ikävää siellä nurkassa oli seistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, mun mielestä nykypäivän kasvatus on paljon tehokkaampaa kuin ns. vanhanaikainen tyyli. Tottakai kurittomia lapsia ja välinpitämättömiä vanhempia aina ollut ja on edelleenkin. Eipä sekään ole mihinkään muuttunut. Uskon vahvasti että omat lapseni olisivat paljon hankalampia tapauksia ilman tätä lempeää ja keskustelevaa kasvatustyyliäni.

Huomaan eron helposti isovanhempien kanssa, jotka eivät saa autoritäärisellä komentelullaan lapsiani tottelemaan lainkaan. Esimerkiksi jos lapsi ei halua syödä, isovanhempi kiristää että sitten jää ilman jälkiruokaa. Lapsi sanoo että ei haittaa, hän ei silti syö. Isovanhempi uhkaa seuraavaksi lähettää lapsen huoneeseensa kokonaan ilman ruokaa. Lapsi nousee pöydästä ja menee huoneeseensa. Mitä tällä saatiin aikaan? Nälkäinen ja pahantuulinen lapsi, joka ei varmastikaan tule syömään seuraavallakaan kerralla yhtään sen paremmin, sen sijaan protestoi entistä kovemmin vastaan.

Sen sijaan minun sukupolveni ja sitä nuoremmat vanhemmat hoitaisivat tilanteen niin, että lapsen kanssa jutellaan ja selvitetään syömättömyyden syy sekä keksitään fiksu ratkaisu siihen. Ratkaisu voi olla vaikka, että lapsi syö viisi haukkua ja päälle voileivän, jos selviää että lapsi inhosi currymausteen makua niin sovitaan, että laitetaan jatkossa curry erikseen vain aikuisten annokseen, koska kaikkiahan ei voi pakottaa tykkäämään samasta ruuasta. Kiva kuitenkin kun lapsi maistoi ruokaa ja söi sentään riisin ja kasvikset. Samalla voidaan pohtia että mitähän ruokaa tehtäisiin huomenna, lapsi saa ideoida ja tulee paremmalle tuulelle, inhokkiruokakin uppoaa huomaamatta kun juttelee samalla mukavammasta aiheesta. Lopputuloksena ravittu lapsi, kaikilla parempi mieli, lapsella luottavainen olo vanhempiinsa ja positiivinen kokemus ruokailusta (ja uuden kokeilemisesta!) jatkossa.

Onhan se hienoa, jos tilanteen saa ratkottua "kivakivalla". Mutta ei se niin yksinkertaista ole aina, että homma ratkeaa vaan sillä mukavalla juttelulla plus tekemällä lapselle joku vähämerkityksellinen myönnytys. Lapsi ei usein ole sellaiseen vastaanottavainen tai sitten se ei käytännössä onnistu, kun ei ole aikaa tai muuten mahdollisuuksia. Mitään selkeää syytäkään ei usein lapsen käytökseen löydy vaikka kuinka etsittäisiin, tai sitten syy on se, että lapsi ei vaan sulata vanhemman näkemystä aiheesta esimerkiksi koska lapsen oma etu on ristiriidassa vanhemman näkemyksen kanssa.

Mitä uhkailuun tulee, niin tietenkin pitää uhata jollain sellaisella joka toimii. Esimerkiksi omaan huoneeseen lähettäminen harvoin toimii rangaistuksena, koska siellähän on vaan lelut ja muut viihdykkeet odottamassa. Vaikkapa nurkkaan seisomaan laitto toimii huomattavasti paremmin, koska sitä nurkkaa on todella puuduttava tuijotella mitään tekemättä, eli aika nopeasti tulee mieleen, että olisiko sittenkin parempi totella. Ensi kerralla ei myöskään tee mieli protestoida, kun muistaa miten ikävää siellä nurkassa oli seistä.

Olen samaa mieltä, että kaikkea ei voi hoitaa kivakivalla. Joskus ne lapaset vaan puetaan lapselle, joskus se lapsi vaan kannetaan autoon, joskus se lapsi jopa kannetaan kaupasta/kirjastosta tms. pois jos reissusta ei tule mitään lapsen kanssa.

Mistään muusta sitten en olekaan samaa mieltä kanssasi. Lapsia ei uhkailla eikä lapsia laiteta nurkkaan seisomaan. Lapsille kerrotaan seuraus hänen toiminnastaan "Jos et tule ruokapöytään nyt, niin otan lautasesi pois, ja seuraava ruoka on tarjolla kello xx".

Sen sijaan perussääntö on, että aikuinen päättää milloin ruokapöytään tullaan ja mitä siellä on tarjolla. Lapsi päättää mitä sieltä lautaselta menee suuhun ja kuinka paljon. Sitten jos on jotain selvää ongelmaa lapsella siedättyä monenlaisiin ruokiin voidaan päättää, että ruokapöydästä pääsee leikkimään kun on maistanut kahta juttua mistä ei pidä niin paljon. Mutta todellakaan lasta ei laiteta nurkkaan seisomaan koska ei syö kanakastikettaan. Sellainen nyt vain on ihan idioottimaista ja vajaaälyistä aikuiselta. Aivan turhaa valtataistelua, joka vain tekee kuilua vanhemman ja lapsen välillä, ja estää lasta luottamasta aikuisiin.