Tänään oli kaupassa ”vuoden äiti”. Kiukutteli taaperonsa kanssa kilpaa niin että koko kauppa raikui.

"Et mitään sanonut", näin syyllisti miehen lapsi aikuisena.

Hyvin varhain he ymmärtävät oikean ja väärän.

Kun ärsyttää tahallaan, silti vanhempi syypää: "mitä sinä tappelet?"

On sanottava jämäkästi, kuka teki väärin, ei suinkaan vanhempi.

Muna oli kanaa viisaampi ainakin  meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ,antakaa nyt kanssaihmiselle vähän armoa! Inhoan itsekin sitä, että kiukuttelevan lapsen vanhempi saattaa mölytä aivan yhtä kovaa niitä uhkauksiaan, mutta tosiaan, äiti ei ole mikään madonna tai pyhä lehmä vaan ihan tavallinen ihminen kaikkine vikoineen. Se, että tulee vanhemmaksi, ei tarkoita, että yllättäen olisi täydellinen ihminen ja hyvä niin. Täydellisten ihmisten lapsista ei tule terveitä eikä pärjääviä aikuisia.

Tämä äiti oli väsynyt ja kiukkuinen ja stressaantunut. Silloin ihminen harvoin näyttää itsestään parasta puoltaan. Toisaalta lapsikin näki, mitä hänen kiukuttelunsa sai aikaan, ja ehkä ensi kerralla äiti jaksaa paremmin lapsen kiukuttelua. Mitä tahansa voi vielä tapahtua. Kukaan ei ole tuhoon tuomittu, ketään ei tässä rangaista. Olipa vain kahdella ihmisellä huono hetki.

Mistäs sinä tiedät etteikö tuo olisi jokapäiväistä? Naapurin euk.ko kiroilee ja jäkättää ipanoilleen joka päivä. Jotkut ihmiset vaan ovat v.tun ärsyttäviä ja k.usipäitä. Myös äidit. Jos tämä säksättäjä olisi ollut isä, niin ymmärrys ja empatia täällä olisi tasan NOLLA. Mutta kun kyseessä on arvon äiti niin hänen käytöksessäänhän ei mitään vikaa ole.

Huokaus. Ei tiedetäkään, mutta et tiedä sinäkään. Aggressiivinen kyllä olet ja tuomitseva, se on ainakin hyvin selvää. Älä sinä ainakaan hanki ikinä lapsia.

Ohis

Jotkut äidit oikeasti pitävät normaalina sitä että lapselle huudetaan. Siis joka päivä. Itse korotan ääntä ehkä pari kertaa vuodessa ja silloin lapselle tulee itku ja tottelee välittömästi. Ei ole tottunut että huudan. Hirveää kuunnella kun kahdessa naapurissa äidit huutavat lapsille joka päivä. Kesällä toisen naapurin lapset leikkivät ihan nätisti kahluualtaassa mutta äiti huusi heille jatkuvasti tosi rumasti. En tajunnut miksi!? Asumme rivitalossa niin hyvin kuuluu/näkyy.

Toinen myös huutaa ja karjuu päivittäin. Lapseni on sanonut että onneksi hänellä on kiltti äiti eikä tuollainen huutajainen.

Isät on näissä molemmissa naapureissa (meillä ei) mutta eivät he huuda. Minulla on myös pari kaveria jotka huutavat lapsilleen. Ymmärrän että joskus kun suuttuu, voi raivostuneena huutaa. Itelle käy niin sen muutaman kerran vuodessa (ei liity lapseen edes kaikki kerrat) mutta että joka päivä suututaan niin pahasti että huudetaan? Johan ne lapset varmaaan tulevat "immuuniksi" sille eivätkä tottele ollenkaan!?

Mun mielestä huutaminen on rasittavan kuuloista ja on kummallista että jotkut viitsivät jatkuvasti huutaa. Miten raahtivat vielä omille rakkailleen?

Kyse ei ole siitä etteikö meillä olisi kuria tai lapseni ei koskaan tekisi mitään kiellettyä. En vaan pidä kuria huutamalla tai alistamalla, väkivallasta puhumattakaan. Lapseni kunnioittavat minua ja minä heitä. En muutenkaan huuda ihmisille, niin miksi lapsille pitäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Näissä vanhemissa nimenomaan on kyse siitä, että he eivät näe virheitään, eivätkä korjaa niitä. Olen nähnyt näitä tilanteita itse asiakaspalvelussa töissä olevana (ja siis meillä ei vietetä paikalla aina kymmentäkään minuuttia ja lasten leikkipaikka on). Usein näitä tilanteita, joissa lapsille puhutaan ilkeästi ei edellytä minkäänlainen uhmakohtaus lapsen puolelta. Lapsi vain saattaa esim. koskea jonnekin tai liikkua vanhemmasta useampia metrejä sivuun, niin se häijy suhtautuminen alkaa.

On erittäin vaikea mitenkään kuvitella, että lapselle sama vanhempi jossain vaiheessa myöhemmin selostaisi, kuinka paha itse on.

Sinähän et yhdestäkään kohtamaastasi vanhemmasta tiedä, miten he tuon tilanteen jälkeen harrastavat itsereflektiota tai pyytävätkö lapseltaan vaikkapa anteeksi.

Näet sen kymmenen minuutin hetken ihmisten elämästä joita et tunne. Et näe heidän koko elämänsä kaarta ja koko heidän vanhemmuutensa kirjoa. Ei kukaan meistä näe.

Mielestäni olette jotenkin yksinkertaisia te ihmiset, jotka kuvittelette että yksi hetki määrittää ihmisen kokonaisuudessaan. Toivottavasti joskus joudutte kokemaan sellaisen tuomitsemisen itse muiden taholta, niin ehkäpä alatte käyttämään sitä aivojenne uinuvaa puolta.

Onneksi olette vain asiakaspalvelijoita, ettekä esimerkiksi psykologeja, opettajia tai sosiaalityöntekijöitä.

Vähän vaikeaa kuvitella, että lapselle puhuttaisiin rakastavasti muissakaan tilanteissa, jos se jo aikaansaa vihaista puhetta, että lapsi on utelias. Ja olen korkeakoulutetussa ammatissa, vaikka teenkin asiakaspalvelutyötä.

Vierailija kirjoitti:

Eikä yhdelläkään muulla asiakkaalla ollut kansalaisrohkeutta sanoa jämäkästi näille kiukkupusseille: "Nyt riittää tämä muiden häirintä. Suut tukkoon juuri tällä hetkellä." Tehokkaampi olisi tietenkin kuulutus: "Kiukkuavat akat ja kakarat ulos kaupasta just tällä hetkellä." No joo, hienohipiäiset olisiva tulleet jo tänne avautumaan, kun ihmisiä loukataan. Heko, heko!

Usein on tullut mieleen, että pitäisikö veloille ollan ihan omat kaupat? Tuntuu tämä arkipäivän kaupassakäynti olevan täynnä järkytyksiä ja ties mitä en-halua-prismaperheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Näissä vanhemissa nimenomaan on kyse siitä, että he eivät näe virheitään, eivätkä korjaa niitä. Olen nähnyt näitä tilanteita itse asiakaspalvelussa töissä olevana (ja siis meillä ei vietetä paikalla aina kymmentäkään minuuttia ja lasten leikkipaikka on). Usein näitä tilanteita, joissa lapsille puhutaan ilkeästi ei edellytä minkäänlainen uhmakohtaus lapsen puolelta. Lapsi vain saattaa esim. koskea jonnekin tai liikkua vanhemmasta useampia metrejä sivuun, niin se häijy suhtautuminen alkaa.

On erittäin vaikea mitenkään kuvitella, että lapselle sama vanhempi jossain vaiheessa myöhemmin selostaisi, kuinka paha itse on.

Sinähän et yhdestäkään kohtamaastasi vanhemmasta tiedä, miten he tuon tilanteen jälkeen harrastavat itsereflektiota tai pyytävätkö lapseltaan vaikkapa anteeksi.

Näet sen kymmenen minuutin hetken ihmisten elämästä joita et tunne. Et näe heidän koko elämänsä kaarta ja koko heidän vanhemmuutensa kirjoa. Ei kukaan meistä näe.

Mielestäni olette jotenkin yksinkertaisia te ihmiset, jotka kuvittelette että yksi hetki määrittää ihmisen kokonaisuudessaan. Toivottavasti joskus joudutte kokemaan sellaisen tuomitsemisen itse muiden taholta, niin ehkäpä alatte käyttämään sitä aivojenne uinuvaa puolta.

Onneksi olette vain asiakaspalvelijoita, ettekä esimerkiksi psykologeja, opettajia tai sosiaalityöntekijöitä.

Vähän vaikeaa kuvitella, että lapselle puhuttaisiin rakastavasti muissakaan tilanteissa, jos se jo aikaansaa vihaista puhetta, että lapsi on utelias. Ja olen korkeakoulutetussa ammatissa, vaikka teenkin asiakaspalvelutyötä.

Olet ilmeisen vieraantunut lapsiperheen arkipäivän elämästä ja kuvittelet lopun sen töissä näkemäsi perusteella... ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Näissä vanhemissa nimenomaan on kyse siitä, että he eivät näe virheitään, eivätkä korjaa niitä. Olen nähnyt näitä tilanteita itse asiakaspalvelussa töissä olevana (ja siis meillä ei vietetä paikalla aina kymmentäkään minuuttia ja lasten leikkipaikka on). Usein näitä tilanteita, joissa lapsille puhutaan ilkeästi ei edellytä minkäänlainen uhmakohtaus lapsen puolelta. Lapsi vain saattaa esim. koskea jonnekin tai liikkua vanhemmasta useampia metrejä sivuun, niin se häijy suhtautuminen alkaa.

On erittäin vaikea mitenkään kuvitella, että lapselle sama vanhempi jossain vaiheessa myöhemmin selostaisi, kuinka paha itse on.

Sinähän et yhdestäkään kohtamaastasi vanhemmasta tiedä, miten he tuon tilanteen jälkeen harrastavat itsereflektiota tai pyytävätkö lapseltaan vaikkapa anteeksi.

Näet sen kymmenen minuutin hetken ihmisten elämästä joita et tunne. Et näe heidän koko elämänsä kaarta ja koko heidän vanhemmuutensa kirjoa. Ei kukaan meistä näe.

Mielestäni olette jotenkin yksinkertaisia te ihmiset, jotka kuvittelette että yksi hetki määrittää ihmisen kokonaisuudessaan. Toivottavasti joskus joudutte kokemaan sellaisen tuomitsemisen itse muiden taholta, niin ehkäpä alatte käyttämään sitä aivojenne uinuvaa puolta.

Onneksi olette vain asiakaspalvelijoita, ettekä esimerkiksi psykologeja, opettajia tai sosiaalityöntekijöitä.

Vähän vaikeaa kuvitella, että lapselle puhuttaisiin rakastavasti muissakaan tilanteissa, jos se jo aikaansaa vihaista puhetta, että lapsi on utelias. Ja olen korkeakoulutetussa ammatissa, vaikka teenkin asiakaspalvelutyötä.

Juu no minä olen korkeakoulun käynyt lto ja ei kuulosta yhtään erikoiselta.

Eromme taitaa ollakin se, että minä olen joka päivä vastuussa eri ikäisistä lapsista (sekä muiden että omien) ja ymmärrän minkälaisia tunteita lapset herättävät vanhemmissa ja niissä, jotka heistä huolehtivat päivittäin. Kykenen myös ymmärtämään, että kaikki ei ole sitä miltä se juuri silloin näyttää.

Sinulle joku tilanne voi näyttää uteliaisuudelta ja äidille se on tilanne, jossa lapsi saattaa rikkoa toisen omaisuutta tai lähteä karkuun kauppakeskukseen. Et kerta kaikkiaan voi tietää jos et tunne lasta.

Ainakaan sinun paheksuvat katseesi tai nettikirjoittelu eivät auta sitä lasta eikä äitiä, siihen luulisi olevan ymmärrystä lapsettomallakin. Jospa seuraavalla kerralla huikkaisit "Onhan se yhdenlaista touhua seurata perässä vilkkaita lapsia, kun haluavat tutkia kaiken". Saatat jopa saada äidin hymyilemään ja hiukan löysäämään vannetta. Näin minulle sanoi yksi mummo kerran kun lapseni juoksi kaupassa karkuun minua ja menetin hermoni totaalisesti. Nappasin lapsen kainaloon ja sanoin pitääkö sinun aina pilata kauppareissu. Tuon mummon sanat laukaisivat tilanteen sekä minulla että lapsella, ja kiitin häntä.

Helppoa se on huudella, kun ei ole itse kokenut kuinka lapsi eksyy väkijoukkoon tai juoksee selän käännyttyä autotielle. Sellainen vaikuttaa vielä pitkään vanhempaan niin että on liian tiukka sellaisissa paikoissa missä tilanne voi toistua. Toiset kykenevät ymmärtämään että koko sen lapsen ja vanhemman yhteinen historia vaikuttaa siihen yhteen hetkeen - toiset eivät.

Mulle vois käydä näin. Oon niin loppu. Kaikki myötätunto kyseiselle perheelle.