Tänään oli kaupassa ”vuoden äiti”. Kiukutteli taaperonsa kanssa kilpaa niin että koko kauppa raikui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Näissä vanhemissa nimenomaan on kyse siitä, että he eivät näe virheitään, eivätkä korjaa niitä. Olen nähnyt näitä tilanteita itse asiakaspalvelussa töissä olevana (ja siis meillä ei vietetä paikalla aina kymmentäkään minuuttia ja lasten leikkipaikka on). Usein näitä tilanteita, joissa lapsille puhutaan ilkeästi ei edellytä minkäänlainen uhmakohtaus lapsen puolelta. Lapsi vain saattaa esim. koskea jonnekin tai liikkua vanhemmasta useampia metrejä sivuun, niin se häijy suhtautuminen alkaa.

On erittäin vaikea mitenkään kuvitella, että lapselle sama vanhempi jossain vaiheessa myöhemmin selostaisi, kuinka paha itse on.

Jatkan vielä, että moni vanhempi näyttäisi luovan itse koko ajan riitaa tai jonkinlaista vihaa lapsen suuntaan, eli eivät tunnu ymmärtävän, että jos he eivät osaa itse paimentaa lastaan olematta koskematta mihinkään ja lapsi koskee, se on äidin oma syy ja lapselle jos siitä alkaa puhua ilkeästi tekee vain hallaa kaikille. Eli itse opettelemaan sitä, miten lapsi ei koske mihinkään, mars. Joskus vaikuttaa jopa siltä, että koska tämäon vanhemmalle niin iso nimero tai tärkeää, ettei lapsi koske mihinkään, mutta minkäänlaisia oikeita rajoja ei lapselle ole kyetty saamaan, lapsista se on jonkinlinen leikki tai huomion saaminen, ettäon ok koskea ja sitten vanhempi ”sanoo” siitä. Vaikuttaa jotenkin täysin toivottomalta lapsen kannalta, koska sillälailla lapsi saa aivan koko ajan negatiivista palautetta. Usein tuntuu että vanhempi nauttii siitä. Pomolle ei uskalla kiukutella, mutta lapselle uskaltaa. Siis en tajua, miksi eivät muuten havahdu, miten hirveitä ovat lasta kohtaan? Itse pitäisin lapsen sitten sylissä tai kärryissä, jos tuo olisi tärkeää, venkuilkoot siinä sitten.

Tosin omieni kanssa suuntaisin heidät varmaan leikkipaikalle ja siis jos he koskisiva tavaroihin se ei olisi mikään numero. (Kyseessä ei ole mitään särkyvää).

Vierailija kirjoitti:

Nainen on naiselle susi! AINA!

Kyllä nainen voi tuomita toisen naisen huonon käytöksen. Se on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseisestä äidistä en kommentoi, mutta kyllä näitä kaupassa/julkisessa paikassa lapsilleen mylviviä vanhempia näkee. Ja lopputuloksena on yleensä vain entistä kiukkuisempi ja itkuisempi lapsi. Osa vanhemmista ei vain muista, että omalla käytöksellään ovat esimerkkejä lapsilleen. Jos käyttäytyy aina kuin moukka, suurella todennäköisyydellä myös jälkikasvusta tulee moukkia.

Kyllä sillä on vaikutusta, että ollaan julkisella paikalla. Jokainen äiti ja isä tietää tämän. Toiset skarppaavat muiden nähden, mutta osalle käy niin että se oman lapsen käytöksen aiheuttava häpeä vie normaalin järjen.

Itse kuulun jälkimmäisiin. Kotona olen empaattinen ja sopivan jämäkkä, lohdutan ja puhutaan tunteista, puhun omistakin tunteista ja olen reilu. Sitten kun lähdetään ulos ja lapsi ei suostu liikkumaan autoon (uhmaikäinen) niin alkaa jo hermoja kiristää. Naapuri katsoo ja mietin miten hoidan tilanteen. Ensin yritän komentaa, ei toimi, sitten innostan lapsen juoksemaan autolle. Jes, onnistuin.

Saavumme kaupan pihalle ja otan lapsen turvavöistä, kävellään käsi kädessä ja lapsi riuhtaisee itsensä irti, juoksen perään ja lapsi on melkein juossut parkkipaikalle ja nauraa. Ympärillä olevat ihmiset katsovat tuomitsevasti ja sanon lapselle jo tosi tiukasti eikä enää positiivisista keinoista ole tietoakaan. Sitten mennään kauppaan ja tulee itkupotkuraivarit/karkuun juokseminen/mankuminen, ympärillä olevat ihmiset katsovat, tunnen oloni täysin epäonnistuneeksi, päässä tykyttää ja suu alkaa käymään niin etten edes tunnista itseäni...

Yksi ystäväni puolestaan sanoo että hermostuu lapsille tosi helposti kotona, mutta ihmisten ilmoilla on todella mallivanhempi ja jotenkin "skarppaa". Mutta pointti onkin, että muiden ihmisten katseilla on iso vaikutus vanhemman käytökseen, eikä todellakaan aina suotuisasti. Ehkä se riippuu siitäkin, onko taipuvainen kokemaan häpeää oman lapsensa käytöksestä vai omasta käytöksestään.

Tämä ei kuulosta ollenkaan pahalta. Sinä vaikutat ”ainoastaan” reagoivan lapsesi käytökseen, et syyttävän häntä siitä, miltä sinusta tuntuu.

Minäkin olen kuullut ankarien vanhempien lasten komennusta. Se ei tunnu läheskään niin pahalta, kuin lapsesa kanssa samalla tasolla kiukutteleva ja tavallaan uhriksi asettuva vanhempi. Tässä ketjussa on kyse heistä.

He osoittavat olevansa lapsen uhreja, kun LAPSEN TAKIA joku paheksuu.

Erona se, jos joku ehkä vielä kokeekin olevansa tavallaan vanhemmuuden uhri, kun lapsi ei käyttäydy, mutta EI YRITÄKÄÄN syyttää lasta siitä. Vastuuttaa lasta siitä. Mutta kun nimenomaan sitä näkee, että ei osata olla aikuisia ei nii yhtään.

Minusta jos on 4h Ikeassa ja lapsi alkaa huutaa, niin vanhempi, joka suuttuu lapselle on paljon käsittämättömämpi, kuin vanhempi, jota ei hetkauta, mitä muut ajattelevat. Miksi näin? Vanhempi ON ITSE VALINNUT OLLA IKEASSA. VANHEMPI ON ASIASTA VASTUUSSA. Se, mitä muut tuntevat ei ainakaan saisi olla siinä valinnassa tärkeämpää, kuin se, mitä oma lapsi tuntee ja kokee.

No mä kyllä jo väittäisin että kuulostaa kyllä vähän pahalle. Jos vanhempi tunnistaa että se on se oma häpeä, joka saa sen suun käymään rumasti lapselle, niin kyllä se oma häpeä pitäisi käsitellä eikä vaan levitellä käsiä että voivoi, ei tälle voi nyt mitään kun tulee purettua se oma häpeä huutamalla tai rumasti puhumalla siihen lapseen joka käyttäytyy "huonosti" = on lapsi!

Samoin kuin se vanhempi joka raahaa lapsen ikeaan neljän tunnin shoppailureissulle ja sitten kiukustuu lapselle kun on itsekin väsynyt. Mietitäänpä tätä tilannetta lapsen näkökulmasta. Häntä väsyttää, kiukuttaa, on tylsää, kuumakin on. Ei jaksa, ei pysty, harmi kasvaa liian isoksi, suututtaa. Vanhempi kieltää että ei, pitää olla kunnolla ja käyttäytyä. Mutta kun vanhemmalla itsellään menee kuppi nurin kun vanhemman kiukku kasvaa liian suureksi lapsen toiminnan vuoksi, yhtäkkiä onkin ihan ok että tarpeeksi väsynyt ihminen saa kiukutella ja äristä ja sähistä sille lapselle. Melko ristiriitaista.

Jokainen mokaa joskus vanhempana ja on ihan normaalia että hermo menee esim. silloin kun lapsi ei tottele. Mutta siinä vaiheessa auttaa se, että ihan sekunniksi pysähtyy miettimään tilannetta että vaatiiko nyt lapselta jotain sellaista johon ei itse edes aikuisena pysty.

Tuo jonkun aiemmin kirjoittama esimerkki kaupasta, 9-vuotiaasta ja jäätelöstä on hyvä esimerkki siitä, mitä on vanhemman asiaton käytös. Ja ikävä kyllä, olen itsekin nähnyt vastaavaa paljon. Totta, voihan siellä taustalla olla vaikka se äidin syöpädiagnoosi, avioero, riita kaverin kanssa tai mummon kuolema mutta se ei siltikään oikeuta kaatamaan sitä omaa pahaa mieltä sen lapsen niskaan! Tästä saa ja pitääkin puhua että lasta ei voi kohdella näin ja jos se tuntuu kolahtavan omaan itseen, ehkä kannattaa kuitenkin ensin miettiä että pahoittaako tässä nyt mieltään turhasta, enhän minä todellisuudessa kaada pahaa oloani lasten niskaan vaan välillä suutun ja se sitten jälkeenpäin sovitaan, vai onko oikeasti omassa toiminnassa parantamisen varaa. Se ei auta että kirjoittaa tulikivenkatkuisen viestin vauvapalstalle kuinka vanhempia taas nyt jostain kritisoidaan, mitään ei saa tehdä kun aina kytätään ja valitetaan, jokainen on ihan riittävän hyvä äiti lapsilleen!!1! (Ja tämän jälkeen karjuu aiheen aiheuttaman pahan olon vuoksi vähän höyryjä ulos lapsilleen kun v**tu taas on legot lattialla)

Vierailija kirjoitti:

Terkkuja vaan kaikille jotka eilen sattu ikeaan meidän kanssa. Ostokset oli pakko hoitaa, mutsi viimisillään ja lapsi kiukutteli kun riivattu. Siinä kiillottu monen sädekehä kun 4h reissun jälkeen sähisin lapselle sitä kuinka hän käyttäytyy huonosti ja en toivo nyt mitään muuta kun että istuu alas kun en häntä voi kantaa. Joskus tosiaan se pinna palaa jeesuksellakin ja ne hetket mitä näkee toisen perheestä ei kerro yhtään mitään normaalista.

Mitä siellä ostoksissa niin pakottavan tärkeää oli että tuossa tilassa on pakko raahata lapsi neljäksi tunniksi kaupoille? Eikö mitään muuta ratkaisua ollut? Kellä tahansa jo alkaa hermo menee tuollaisesta että raahataan tuntitolkulla mukana jossain missä ei halua olla. Asettukaa joskus siihen lapsenkin asemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Täydellinen ei tarvitse olla ja virheitä tekee jokainen, mutta kyllä mulla ainakin se inhimillisyys kohdistuu siihen lapseen ensisijaisesti eikä omaan itseen. Jos näen kuinka lasta väsyttää ja kiukututtaa (ja itseä myös), niin kykenen ajattelemalla tekemään valinnan alanko marttyroimaan, vai tajuanko että minä sentään aikuisena olen vastuussa siitä, että olemme molemmat kiukkuisia ja minä sentään voin sille jotain, toisin kuin lapsi.

Minkälainen vanhempi selittää lapselle, että nyt meidän pitää lähteä kaupasta INUN KÄYTÖKSESI TAKIA? As if se ois lapselle MIKÄÄN JUTTU. Olisin myös huolissani lapsesta, joka olisi oikeasti henkisesti mielestään vastuussa siitä, että äiti ei voinut olla kaupassa, koska minä olin oma itseni. Ja jotenkin ahdistuisi siitä, ettääiti ei hänen takiaan pystynyt olemaan kaupassa ja alkaisi säädellä käytöstään äidin häpeäntunteiden takia. Se on äysin väärä syy lapselle tehdä YHTÄÄN MITÄÄN. Tuollainen vanhempi on henkisesti väkivaltainen lastaan kohtaan, eikä mikään olin väsynyt selitys ja vttu kaakao kotona IKINÄ pura traumoja, joita tuollaisella lapsille aiheutetaan.

Koska vanhempi missaa täysin aiheutettujen traumojen pointin.

Yllä oleva kommentti ei mennyt ensin läpi kun siinä oli mainittu sana p e r se :D

Mutta en hämmästy yhtään, että tältä viemäriulostepalstalta löytyy äitejä, joiden mielestä lapsen on aivan ok kantaa vastuu siitä, pystyikö äiti olemaan kaupassa koska on saanut lapsen, vaiko ei. Lapsen vastuullahan se tietysti on, ettei mikään ikinä vain vahingossakaan ole sen lapsellisen ja epäkypsän akan vastuulla.

” Nyt rahat on isällä ja isä jäi nyt tuonne kauppaan kun meidän purää lähteä pois tuon sun käytöksen takia!”

Eli tämä. Lapsi oli siis tämän äidin mielestä vastuussa. Tätä juuri tarkoitetaan sillä, että vanhempi käyttäytyy samantasoisesti kuin lapsi, jonka lapsellisuutta ei itse kestä. Hävetköön. Tuollainen on hirveän traumaattista lapselle.

Vierailija kirjoitti:

” Nyt rahat on isällä ja isä jäi nyt tuonne kauppaan kun meidän purää lähteä pois tuon sun käytöksen takia!”

Eli tämä. Lapsi oli siis tämän äidin mielestä vastuussa. Tätä juuri tarkoitetaan sillä, että vanhempi käyttäytyy samantasoisesti kuin lapsi, jonka lapsellisuutta ei itse kestä. Hävetköön. Tuollainen on hirveän traumaattista lapselle.

Nimittäin newsflash vaan sulle s**tanan p e r s e i n e n akka: lapselle on AIVAN sama ollaanko siellä kaupassa. Lapsihan ei menisi ikinä kauppaan, jos et sä veisi lasta sinne idiootti.

Mutta pikkupimperoidiootti luulee, että lapsi syyllistyy siitä, ettei saatu olla kaupassa. Lapsi kyllä kokee kamalia tunteita siinä, mutta ainoastaan siitä, että äiti vihaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Näissä vanhemissa nimenomaan on kyse siitä, että he eivät näe virheitään, eivätkä korjaa niitä. Olen nähnyt näitä tilanteita itse asiakaspalvelussa töissä olevana (ja siis meillä ei vietetä paikalla aina kymmentäkään minuuttia ja lasten leikkipaikka on). Usein näitä tilanteita, joissa lapsille puhutaan ilkeästi ei edellytä minkäänlainen uhmakohtaus lapsen puolelta. Lapsi vain saattaa esim. koskea jonnekin tai liikkua vanhemmasta useampia metrejä sivuun, niin se häijy suhtautuminen alkaa.

On erittäin vaikea mitenkään kuvitella, että lapselle sama vanhempi jossain vaiheessa myöhemmin selostaisi, kuinka paha itse on.

Näet vanhemman hetken töissä ollessai ja tiedät heidän koko päivänsä tapahtumat 24/7/365... olet pelottava 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ,antakaa nyt kanssaihmiselle vähän armoa! Inhoan itsekin sitä, että kiukuttelevan lapsen vanhempi saattaa mölytä aivan yhtä kovaa niitä uhkauksiaan, mutta tosiaan, äiti ei ole mikään madonna tai pyhä lehmä vaan ihan tavallinen ihminen kaikkine vikoineen. Se, että tulee vanhemmaksi, ei tarkoita, että yllättäen olisi täydellinen ihminen ja hyvä niin. Täydellisten ihmisten lapsista ei tule terveitä eikä pärjääviä aikuisia.

Tämä äiti oli väsynyt ja kiukkuinen ja stressaantunut. Silloin ihminen harvoin näyttää itsestään parasta puoltaan. Toisaalta lapsikin näki, mitä hänen kiukuttelunsa sai aikaan, ja ehkä ensi kerralla äiti jaksaa paremmin lapsen kiukuttelua. Mitä tahansa voi vielä tapahtua. Kukaan ei ole tuhoon tuomittu, ketään ei tässä rangaista. Olipa vain kahdella ihmisellä huono hetki.

Mistäs sinä tiedät etteikö tuo olisi jokapäiväistä? Naapurin euk.ko kiroilee ja jäkättää ipanoilleen joka päivä. Jotkut ihmiset vaan ovat v.tun ärsyttäviä ja k.usipäitä. Myös äidit. Jos tämä säksättäjä olisi ollut isä, niin ymmärrys ja empatia täällä olisi tasan NOLLA. Mutta kun kyseessä on arvon äiti niin hänen käytöksessäänhän ei mitään vikaa ole.

Mistä sinä päättelet, että olisi jokapäiväistä?

Vierailija kirjoitti:

Olipa väkivaltainen äiti... Mielestäni pitäisi kehittää jokin laki, jolla tuollainen äärimmäinen emotionaalinen kaltoinkohtelu voitaisiin kieltää - silloin ulkopuolisetkin voisivat puuttua siihen, että pahoinpitely - jota se on - ei saa jatkua.

Väärin sekin kun joka asiaan puututaan.  Antaisin vain huutaa, kyllä aikanaan oppii tavat.  Ennemmin korosta hyviä puolia.

Kovaääninen muksu voi olla kiltti toisella tavoin.

Millä lihaksilla AP on liikkeellä? Oletko itse äiti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän inhimillisyyttä ihmiset. Kaikki varmasti myöntävät, että aikuisen pitäisi aina tajuta, mikä on lapsen parhaaksi, eikä ikinä taantua kiukuttelevan lapsen tasolle. 

Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole aina täydellisiä. Aikuisuuteen kuuluu se, että pystyy näkemään virheet omassa toiminnassa, pyytämään niitä anteeksi ja oppimaan niistä. Lapsillekin on monesti hyväksi nähdä, että ihmiset tekevät virheitä, mutta niistä selvitään.

Näissä vanhemissa nimenomaan on kyse siitä, että he eivät näe virheitään, eivätkä korjaa niitä. Olen nähnyt näitä tilanteita itse asiakaspalvelussa töissä olevana (ja siis meillä ei vietetä paikalla aina kymmentäkään minuuttia ja lasten leikkipaikka on). Usein näitä tilanteita, joissa lapsille puhutaan ilkeästi ei edellytä minkäänlainen uhmakohtaus lapsen puolelta. Lapsi vain saattaa esim. koskea jonnekin tai liikkua vanhemmasta useampia metrejä sivuun, niin se häijy suhtautuminen alkaa.

On erittäin vaikea mitenkään kuvitella, että lapselle sama vanhempi jossain vaiheessa myöhemmin selostaisi, kuinka paha itse on.

Sinähän et yhdestäkään kohtamaastasi vanhemmasta tiedä, miten he tuon tilanteen jälkeen harrastavat itsereflektiota tai pyytävätkö lapseltaan vaikkapa anteeksi.

Näet sen kymmenen minuutin hetken ihmisten elämästä joita et tunne. Et näe heidän koko elämänsä kaarta ja koko heidän vanhemmuutensa kirjoa. Ei kukaan meistä näe.

Mielestäni olette jotenkin yksinkertaisia te ihmiset, jotka kuvittelette että yksi hetki määrittää ihmisen kokonaisuudessaan. Toivottavasti joskus joudutte kokemaan sellaisen tuomitsemisen itse muiden taholta, niin ehkäpä alatte käyttämään sitä aivojenne uinuvaa puolta.

Onneksi olette vain asiakaspalvelijoita, ettekä esimerkiksi psykologeja, opettajia tai sosiaalityöntekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseisestä äidistä en kommentoi, mutta kyllä näitä kaupassa/julkisessa paikassa lapsilleen mylviviä vanhempia näkee. Ja lopputuloksena on yleensä vain entistä kiukkuisempi ja itkuisempi lapsi. Osa vanhemmista ei vain muista, että omalla käytöksellään ovat esimerkkejä lapsilleen. Jos käyttäytyy aina kuin moukka, suurella todennäköisyydellä myös jälkikasvusta tulee moukkia.

Kyllä sillä on vaikutusta, että ollaan julkisella paikalla. Jokainen äiti ja isä tietää tämän. Toiset skarppaavat muiden nähden, mutta osalle käy niin että se oman lapsen käytöksen aiheuttava häpeä vie normaalin järjen.

Itse kuulun jälkimmäisiin. Kotona olen empaattinen ja sopivan jämäkkä, lohdutan ja puhutaan tunteista, puhun omistakin tunteista ja olen reilu. Sitten kun lähdetään ulos ja lapsi ei suostu liikkumaan autoon (uhmaikäinen) niin alkaa jo hermoja kiristää. Naapuri katsoo ja mietin miten hoidan tilanteen. Ensin yritän komentaa, ei toimi, sitten innostan lapsen juoksemaan autolle. Jes, onnistuin.

Saavumme kaupan pihalle ja otan lapsen turvavöistä, kävellään käsi kädessä ja lapsi riuhtaisee itsensä irti, juoksen perään ja lapsi on melkein juossut parkkipaikalle ja nauraa. Ympärillä olevat ihmiset katsovat tuomitsevasti ja sanon lapselle jo tosi tiukasti eikä enää positiivisista keinoista ole tietoakaan. Sitten mennään kauppaan ja tulee itkupotkuraivarit/karkuun juokseminen/mankuminen, ympärillä olevat ihmiset katsovat, tunnen oloni täysin epäonnistuneeksi, päässä tykyttää ja suu alkaa käymään niin etten edes tunnista itseäni...

Yksi ystäväni puolestaan sanoo että hermostuu lapsille tosi helposti kotona, mutta ihmisten ilmoilla on todella mallivanhempi ja jotenkin "skarppaa". Mutta pointti onkin, että muiden ihmisten katseilla on iso vaikutus vanhemman käytökseen, eikä todellakaan aina suotuisasti. Ehkä se riippuu siitäkin, onko taipuvainen kokemaan häpeää oman lapsensa käytöksestä vai omasta käytöksestään.

Tämä ei kuulosta ollenkaan pahalta. Sinä vaikutat ”ainoastaan” reagoivan lapsesi käytökseen, et syyttävän häntä siitä, miltä sinusta tuntuu.

Minäkin olen kuullut ankarien vanhempien lasten komennusta. Se ei tunnu läheskään niin pahalta, kuin lapsesa kanssa samalla tasolla kiukutteleva ja tavallaan uhriksi asettuva vanhempi. Tässä ketjussa on kyse heistä.

He osoittavat olevansa lapsen uhreja, kun LAPSEN TAKIA joku paheksuu.

Erona se, jos joku ehkä vielä kokeekin olevansa tavallaan vanhemmuuden uhri, kun lapsi ei käyttäydy, mutta EI YRITÄKÄÄN syyttää lasta siitä. Vastuuttaa lasta siitä. Mutta kun nimenomaan sitä näkee, että ei osata olla aikuisia ei nii yhtään.

Minusta jos on 4h Ikeassa ja lapsi alkaa huutaa, niin vanhempi, joka suuttuu lapselle on paljon käsittämättömämpi, kuin vanhempi, jota ei hetkauta, mitä muut ajattelevat. Miksi näin? Vanhempi ON ITSE VALINNUT OLLA IKEASSA. VANHEMPI ON ASIASTA VASTUUSSA. Se, mitä muut tuntevat ei ainakaan saisi olla siinä valinnassa tärkeämpää, kuin se, mitä oma lapsi tuntee ja kokee.

No mä kyllä jo väittäisin että kuulostaa kyllä vähän pahalle. Jos vanhempi tunnistaa että se on se oma häpeä, joka saa sen suun käymään rumasti lapselle, niin kyllä se oma häpeä pitäisi käsitellä eikä vaan levitellä käsiä että voivoi, ei tälle voi nyt mitään kun tulee purettua se oma häpeä huutamalla tai rumasti puhumalla siihen lapseen joka käyttäytyy "huonosti" = on lapsi!

Samoin kuin se vanhempi joka raahaa lapsen ikeaan neljän tunnin shoppailureissulle ja sitten kiukustuu lapselle kun on itsekin väsynyt. Mietitäänpä tätä tilannetta lapsen näkökulmasta. Häntä väsyttää, kiukuttaa, on tylsää, kuumakin on. Ei jaksa, ei pysty, harmi kasvaa liian isoksi, suututtaa. Vanhempi kieltää että ei, pitää olla kunnolla ja käyttäytyä. Mutta kun vanhemmalla itsellään menee kuppi nurin kun vanhemman kiukku kasvaa liian suureksi lapsen toiminnan vuoksi, yhtäkkiä onkin ihan ok että tarpeeksi väsynyt ihminen saa kiukutella ja äristä ja sähistä sille lapselle. Melko ristiriitaista.

Jokainen mokaa joskus vanhempana ja on ihan normaalia että hermo menee esim. silloin kun lapsi ei tottele. Mutta siinä vaiheessa auttaa se, että ihan sekunniksi pysähtyy miettimään tilannetta että vaatiiko nyt lapselta jotain sellaista johon ei itse edes aikuisena pysty.

Tuo jonkun aiemmin kirjoittama esimerkki kaupasta, 9-vuotiaasta ja jäätelöstä on hyvä esimerkki siitä, mitä on vanhemman asiaton käytös. Ja ikävä kyllä, olen itsekin nähnyt vastaavaa paljon. Totta, voihan siellä taustalla olla vaikka se äidin syöpädiagnoosi, avioero, riita kaverin kanssa tai mummon kuolema mutta se ei siltikään oikeuta kaatamaan sitä omaa pahaa mieltä sen lapsen niskaan! Tästä saa ja pitääkin puhua että lasta ei voi kohdella näin ja jos se tuntuu kolahtavan omaan itseen, ehkä kannattaa kuitenkin ensin miettiä että pahoittaako tässä nyt mieltään turhasta, enhän minä todellisuudessa kaada pahaa oloani lasten niskaan vaan välillä suutun ja se sitten jälkeenpäin sovitaan, vai onko oikeasti omassa toiminnassa parantamisen varaa. Se ei auta että kirjoittaa tulikivenkatkuisen viestin vauvapalstalle kuinka vanhempia taas nyt jostain kritisoidaan, mitään ei saa tehdä kun aina kytätään ja valitetaan, jokainen on ihan riittävän hyvä äiti lapsilleen!!1! (Ja tämän jälkeen karjuu aiheen aiheuttaman pahan olon vuoksi vähän höyryjä ulos lapsilleen kun v**tu taas on legot lattialla)

Kai ymmärrät, että ihminen joka tässä myöntää että käytöksensä välillä johtuu häpeästä, on myös sitä häpeää käsitellyt ja kokoajan käsittelee. Ei hän muuten tuota oivallustaan pystyisi kirjoittamaan tänne.

Jotenkin minun mielestäni on todella ironista, että suu vaahdossa komennat aikuisia olemaan aikuisia, ymmärtämään lasta ja käsittelemään häpeänsä. Ja heti seuraavassa virkeessä pyrit häpäisemään vanhemmat ja pahentamaan heidän oloaan.

Vanhempi ei siis saisi kokea häpeää lapsensa käytöksensä, mutta sinä silti haluat että se vanhempi kieriskelee ja masentuu häpeän tunteissa kuitenkin kotonaan nyt. Sitähän sinä teet juuri nyt. Häpäiset ja syyllistät ja vielä kehtaat kuvitella, että joku lapsi nyt hyötyy kotonaan kun sinä haukut hänen vanhempaansa netissä anonyymina. Että se tuottaisi jotain hyvää kenellekään, kun puhut noin ilkeästi ja häpäisevästi muille ihmisille tietämättä yhtään keitä he ovat ja millaisia vanhempia he ovat.

Sinulla ei varmaankaan ole lapsia. Älä hankikaan. Aikamoista mörköjä päästäisit nimittäin vallalleen, kun et edes nyt ilman lapsia näe omaa käytöstäsi ja sen vaikutustasi muiden elämään. Vai kuvitteletko ettei sillä ole väliä mitä netissä kirjoitat tuntemattomille ihmisille? Kyllä sillä nimittäin on väliä. Sinä yrität levittää muihin ihmisiin pahaa oloa, ja tekopyhästi väität olevasi lapsen puolella.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hyvä nähdä, mistä ne syrjäytyneet tulee. Jokainen tuollainen lapsi lisää omien lasten todennäköisyyttä onnistua elämään hyvä elämä.

Ja hah. Itsellänikin oli ihan tavallinen perhe ja olen silti syrjäytynyt nuori. Moni kun syrjäytyy muiden seikkojen vuoksi kuin vaan perheensä takia. Ja toisaalta ei perhe määritä sitä, että kuka tulee olemaan syrjäytynyt. Uskon, että se voi johtua monestakin syystä. Toivon silti, että lapsesi tulevat elämään hyvän elämän, mutta en olisi liian itsevarma. Matkalla, kun voi sattua mitä vaan ja ikinä ei tiedä miten käy. Ethän hylkää lastasi jos hänkin aikuisena syrjiytynyt jonka asian takia. Muuten aika ihmeellinen ajattelutapa sinulla Syrjäytyneet nyt harvoin muutenkaan ovat vahvoilla.

Hyvin harvat osaavat keskustella lapsensa kanssa sillä tavalla, että ongelma selviää. Hämmästyin joku aika sitten bussissa matkustaessani, kun kyytiin nousi kitisevä pikkupoika äitinsä kanssa. Äiti jutteli vähän tympääntyneellä mutta rauhallisella sävyllä pojan kanssa, ja pienen hiljaisuuden jälkeen poika alkoi puhumaan siitä, miten oli pettynyt jossakin lastentapahtumassa, kun maskotti ei ollutkaan halannut häntä, vaan lähtenyt tauolle. Voi pientä pettynyttä poikaa. Siitä se kiukuttelu ja kitinä olikin sitten johtunut. En voinut kuin ihailla sen äidin taitoa saada poika käsittelemään omia tunteitaan ja pettymystään. En tiedä oliko se yksittäinen onnistuminen vai oliko naisella todellakin taito hyppysissä, mutta se oli vaikuttavaa. Mutta sellaista se on lasten kanssa. Jollakin kerralla voi tilanteeseen auttaa rauhallinen juttelu, jollakin toisella kerralla ei auta mikään muu kuin kitistä itse mukana ja näyttää turhautumisensa, kun lapsi kiukuttelee. Sivullisen on turha edes kuvitella tietävänsä paremmin, kuinka siinä tilanteessa pitäisi toimia. Samat jutut ei toimi kaikkien lasten kohdalla.

Bussissa matkustanut äiti oli nähnyt paljon vaivaa viedäkseen pojan mukavaan lasten tapahtumaan, mutta ei voinut mitään sille, että maskotti lähtikin kesken kaiken pois. Ja pienen pojan oli vaikea ymmärtää, ettei tilanteelle voinut mitään, ja silti se harmitti vielä pitkään. Juuri se on lasten kanssa turhauttavinta, kun lapsi elää niin hetkessä, eikä ymmärrä tuollaisia asioita.

No onhan se nyt väärin jos on oikeasti HUUTANUT, mutta kyllä minä ainakin saatan sanoa kiukuttelevalle lapselle napakalla äänellä, että tuolla käytöksellä ei tipu ja nyt mennään kotiin. Ja kun lapsi seuraavan hyllyn kohdalla vaatii uutta tavaraa, niin toistan samat sanat. Hiljaako pitäisi olla? Eikös nykyään väitetä mykkäkoulua henkiseksi väkivallaksi. Mutta lasta kohtaan sellaista saa sitten harjoittaa, kun lapsi menee rikki siitä jos kiellon ja perustelun menee toistamaan?