Lue keskustelun säännöt.
Opettajat! Onko ihan pakko nöyryyttää oppilaita ystävänpäivänä?!
Taas oli lapsen luokassa järjestetty tempaus, jossa oppilaat saivat lähettää toisilleen ystävänpäiväkortteja. Ja jaettiin luokan edessä. Kotiin tulee surullinen tyttö, joka oli saanut tasan yhden kortin. Toiselta tytöltä, joka oli tehnyt kortin kaikille. Kertoi, että muut saivat paljon, hän sen yhden kortin.
Niin minkä takia tämä pitää järjestää luokassa? Miksi oppilaat eivät voi antaa korttejaan ihan itsenäisesti? ”No mutta kun ne haluaa” ei riitä syyksi. Miettikää vähän miltä ei-suosituista tuntuu!
Itse olin koulussa kiusattu ja meillä oli vuosia luokassa tällainen postilaatikko, johon sai laittaa viestejä muille oppilaille. Perjantaisin aina jaettiin viestit. Oli kyllä niin kiva aina aloittaa viikonloppu kun sai nimettömiä haukkumisviestejä. (Onneksi myös välillä viestejä parilta ystävältäkin)
Mutta voisitteko millään lopettaa tämän ystävänpäiväviestiperinteen? Varmasti joka luokalla on se oppilas, joka ei saa viestejä/kortteja ja katsoo sivusta kun muut iloitsevat omistaan. Voin kuulkaa kertoa, että tästä oppilaasta tuntuu todella pahalta.
Kommentit (399)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tietää asian, josta voi nöyryyttyä? Isänpäivä, äitienpäivä, ystävänpäivä? Onko muita päiviä tms?
Jos ei ole sosiaalisia taitoja niin että ymmärtäisi mitkä tilanteet yleensä nöyryyttää ihmisiä niin ei kannata järjestää mitään erityisiä tempauksia.
Siellä porukassa on monia käsittämättömistä asioista loukkaantuvia.
Kaikki kun ovat nykyään ainutlaatuisia prinsessoja. Rtenkin aikuiset, jotka kerovat erilaisista luokkaantumis aiheista lapsilleen.
Vrt. saamelaiset, yms. kulttuuriset omimiset, joiden takia ei saa edes intiaanipäähinettä käyttää. Joulukirkot, suvivirret. Onhan näitä.
Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä tämän ketjun kanssa. Lapsi ja aikuinenkin ovat surullisia, jos ei ole yhtään ystävää, ja jos vielä luokassa kilpaillaan siitä kellä on eniten, tämä aiheuttaa lisää mielipahaa ja julkista nöyryytystä. Jos et osaa tähän asiaan yhtään eläytyä, ei tartte kommentoidakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on aika kummallista kyllä, jos aikuinen ihminen ei osaa ajatella tekosiensa seurauksia. Siis ihmettelen aidosti, mitä on ajateltu, kun ollaan järjestetty tuollaisia tapahtumia. Ehkä se on juurikin tuo kokemuksen puute, niin kuin aiemmin mainittiin. Kun on oltu aina pidetty, niin ei osata katsoa sen syrjityn ja halveksitun näkökulmasta. Esimerkiksi juuri nuo joukkuepelit, joissa oppilaat huutavat itselleen pelaajia on aivan käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä kaupungissa kävit koulusi? Tuo postilaatikkojuttu kuulostaa niin tutulta.
Ei ollut kaupunki vaan pieni kunta. En viitsi sanoa paikkaa jos sattuu samasta kunnasta tulevia tähän ketjuun.
Ap
Pitäis olla vastapainoksi yksinäisten päivä?
Olisiko hyviä neuvoja kuinka voisi tänään vanhempana tukea lasta asiassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ala-asteella kerran piti kirjoittaa lapuille jokin mieleenjäävä asia kustakin oppilaasta. Jokainen sitten luki nämä lappuunsa kirjoitetut asiat ääneen luokalle. En viitsi edes kertoa, mitä hirveyksiä minun lappuuni oli laitettu. Menin niin lukkoon, etten pystynyt lukemaan niitä. Eräs poika sitten luki minun lappuni muun luokan naureskellessa vieressä. Opettaja ei sanonut mitään.
Tämä kuulostaa aivan hirveältä. Tai siis riippuu tietenkin, mitä siinä lapussa luki. Opettajissa on kyllä paljon koulukiusaajia.
Omaan yläasteaikaan kaikki roikotti sydänlappua kaulassa. Kun sai halin halaaja laittoi nimen sydämeen. Ihan kamala päivä kiusatuille ja yksinäisille kun muut lapset nauroi "hyi ei tuohon kukaan halua koskea".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sain hirveät fobiat 80-luvulla yläasteella kun liikuntatunnilla joutui ottamaan paidan pois, kun joukkueita jaettiin paidallisiin ja paidattomiin. Mulla oli silloin ihan kamala akne. Selkä ja rintakehä täynnä finnejä, kuin olisi ollut täynnä haulin jälkiä. Kaikki vaan katteli mua kuin jotain spitaalista. Kotona sitten itkin. Kiusaaminen alkoi tuosta tapahtumasta.
Olin koko lapsuuden yksinäinen, minulla oli tosin pari ystävää mutta he eivät olleet samalla luokalla ja näin heitä vain koulun ulkopuolella. Yksi kaveri sanoikin minulle, että ei halua näyttäytyä kanssani kun olen muitten mielestä tyhmä. Joskus toiset lapset eivät suostuneet istumaan viereeni tai olemaan parina, koska minusta ei pidetty.
Kaikki ystävänpäivät olivat juuri tämän takia kurjia. Ja kaikki muutkin tilanteet, missä valittin pelaajia joukkueeseen ja olin aina viimeisenä, jne. (Tosin olin myös todella huono pelaamaan mitään.)
Lapset kokevat tämmöiset asiat vahvasti ja se vaikuttaa myös ihmissuhteisiin aikuisena. Opettajat ja monet vanhemmatkin odottavat, että lapset vain muodostavat itse ystävyyssuhteita ja sitten juhlitaan sitä ystävyyttä. Mutta se ei ole itsestäänselvää, että kaikki lapset saavat ystäviä. Jotkut ovat jo pienestä asti sosiaalisempia ja karismaattisiakin, kaikki tykkäävät heistä. Sitten on niitä ujompia, joilla voi olla lisäksi ulkonäössä tai käytöksessä jotain erilaista, joka karkottaa toiset lapset. Tämä jako tapahtuu jo ennen kouluikää ja on selvästi nähtävissä päiväkodissa.
Aikuisten pitäisi opettaa lapsille, että myös erilaisten kanssa pitää leikkiä ja ottaa mukaan porukkaan. Tuntuu vain, että suosittujen lasten vanhemmat eivät oikeasti halua pakottaa lastaan olemaan "ruman", köyhän tai muuten "vääränlaisen" lapsen kanssa. He ovat tyytyväisiä, kun heidän lastensa kaverit ovat kauniita, rikkaita ja herttaisia, koska itsekin ovat ystäviä vain sellaisten ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ehdotus. Kirjoita tästä iltapäivälehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain hirveät fobiat 80-luvulla yläasteella kun liikuntatunnilla joutui ottamaan paidan pois, kun joukkueita jaettiin paidallisiin ja paidattomiin. Mulla oli silloin ihan kamala akne. Selkä ja rintakehä täynnä finnejä, kuin olisi ollut täynnä haulin jälkiä. Kaikki vaan katteli mua kuin jotain spitaalista. Kotona sitten itkin. Kiusaaminen alkoi tuosta tapahtumasta.
Mitä ihmettä, paidallisiin ja paidattomiin? Tuo oli varmasti kauheaa myös pyöreämmille lapsille, tai niille joilla on jotain arpia tms.
Onneksi tuollaista ei tapahdu enää, eihän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä kaupungissa kävit koulusi? Tuo postilaatikkojuttu kuulostaa niin tutulta.
En ole ap, mutta Joutsenossa, nykyisin Lappeenrantaa oli tällaisia postilaatikkojuttuja. Siellä esiintyi paljon koulukiusaamista muutenkin.
Meillä kutosluokalla laitettiin paperiset sydämet selkään kiinni ja oppilaiden piti kirjoittaa jokaisesta jokin positiivinen kommentti. En sitten tiedä minkälaisia positiivisia kommentteja luokan kiusatuin poika sai. Muistaakseni niitä vielä luettiin luokassa ääneen. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurjaa. Mutta toisaalta taas myös hyvä, että opettaja näkee, että joku luokassa on yksin ja pystyy ehkä tukemaan kaverisuhteiden syntymistä.
Juu kuten:"Sinä itse et halua olla toisten ystävä. Hymyilisit joskus!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sain hirveät fobiat 80-luvulla yläasteella kun liikuntatunnilla joutui ottamaan paidan pois, kun joukkueita jaettiin paidallisiin ja paidattomiin. Mulla oli silloin ihan kamala akne. Selkä ja rintakehä täynnä finnejä, kuin olisi ollut täynnä haulin jälkiä. Kaikki vaan katteli mua kuin jotain spitaalista. Kotona sitten itkin. Kiusaaminen alkoi tuosta tapahtumasta.
Mitä ihmettä, paidallisiin ja paidattomiin? Tuo oli varmasti kauheaa myös pyöreämmille lapsille, tai niille joilla on jotain arpia tms.
Onneksi tuollaista ei tapahdu enää, eihän?
Joo silloin oli kyllä tapana tuo. Ja kyllä niitä lihavia silloinkin kiusattiin oli paitaa tai ei. En tiedä tapahtuuko tuollaista enää, tuskin.
Vierailija kirjoitti:
Mä sain hirveät fobiat 80-luvulla yläasteella kun liikuntatunnilla joutui ottamaan paidan pois, kun joukkueita jaettiin paidallisiin ja paidattomiin. Mulla oli silloin ihan kamala akne. Selkä ja rintakehä täynnä finnejä, kuin olisi ollut täynnä haulin jälkiä. Kaikki vaan katteli mua kuin jotain spitaalista. Kotona sitten itkin. Kiusaaminen alkoi tuosta tapahtumasta.
Whaaat?? Miten tuollainen on ollut mahdollista edes kasarilla.
Päiväkodissa kaikki lapset tekivät tällä viikolla yhden kortin. Ne piilotettiin, lapset etsivät ja kaikki saivat yhden kotiin vietäväksi. Oli myös kortteja varalla jos ei löytänyt yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurjaa. Mutta toisaalta taas myös hyvä, että opettaja näkee, että joku luokassa on yksin ja pystyy ehkä tukemaan kaverisuhteiden syntymistä.
Juu kuten:"Sinä itse et halua olla toisten ystävä. Hymyilisit joskus!"
Kuten kirjoitinkin itselläni on hyvä kokemus aikaansaavasta opettajasta, joka osasi olla lapseni tukena kaveriongelmissa.
Tää on ikuinen ongelma. Itse kun olin seiskaluokalla vuosikymmeniä sitten, piti askarrella paskarrella kukka, jonka terälehtiin muut kirjoittivat jotain positiivista. Mulla oli jotain kivaakin mutta myös "läski" ja "löysä perse" jne. Onneksi niitä ei sentään tarvinnut lukea ääneen.
Tämä on hyvin tehty. Ja juuri noin, että kortit tehdään ensin ja sitten arvotaan saajat / jaetaan sokkona. Jos arvotaan ensin saajat ja sitten vasta tehdään kortit, niin eipä sitä tiedä millaisen kortin kiusaaja tekee uhrilleen jos sattuvat pareiksi.
Ap