Lue keskustelun säännöt.
Aivan loppu erityislapsen ja muutenkin elämän kanssa
14.02.2020 |
Minulla on luultavasti 4v erityislapsi, hänellä epäillään kehitysviivästymää, autismia, aspergeria, ADHD:ta, ADD:ta ym. Hän ei myöskään puhu ja olemme käyneet pysokogeilla, foniatreilla, neurologeilla, puheterapeuteilla, toimintaterapeuteilla ja vaikka missä jo reilun vuoden.
Lapsen kanssa oli suht helppoa silti viime vuoden loppuun asti, koska hänellä on aina ollut rajat ja käyttäytyy kyllä yleensä hyvin. Kuitenkin viime vuoden lopulla hän aloitti päiväkodissa eri tahojen suosituksista, vaikka olenkin kotona ja silloin "ongelmat" alkoivat hiljalleen. Aloin huomata, että saatoin olla hyvinkin katkera, kun huomasin miten muilla vanhemmilla asiat tapahtuvat "normaalien" lapsien kanssa.
Juuri eilen kun hain lasta hoidosta, huomasin tien toisella puolella isän suurin piirtein saman ikäisen lapsensa kanssa ja hän antoi lapsensa kulkea n.10m edellään, vaikka vieressä kulki autotie, minä en voi tehdä niin todellakaan, lapseni juoksisi samantien autotielle, koska hän ei käsitä ettei sinne voi juosta. Huomasin olevani katkera näinkin pienestä asiasta. Huomasin koko ajan lisää ja lisää asioita, joita minun on pakko tehdä, joita muiden lasten vanhempien ei tarvitse tehdä ja ne asiat sujuvat heillä paljon paremmin ja ihan itsestään. Todella pienistä asioista välillä huomaan olevani katkera, kuten juuri tuo, ettei tarvitse jatkuvasti pitää todella tarkasti silmällä lasta.
Lapsella on mennyt ihan hyvin hoidossa tähän viikkoon asti. Tällä viikolla on alkanut olemaan kovin levoton 3h jälkeen, on siis tällä hetkellä hoidossa kolmena päivänä viikossa (nostettiin juuri kahdesta päivästä) 5h. Minulla menee kuitenkin matkoihin tuosta ajasta 1h, joten saan aikaa itselleni vain hiukan vajaa 4h, jonka senkin usein käytän joihinkin hommiin, jotka on paljon helpompi tehdä kun lapsi ei ole kotona tai hereillä.
Juuri tällä viikolla yksi hoitaja sanoi päiväkodissa minulle, että ihan hyvä kun on tässä hoidossa niin saan hetken hengähtää, että jaksan hänen kanssaan taas illan ja tajusin, että hän oli oikeassa. Inhottaa oma heikkous myöntää tämä, mutta lapsen kanssa on oikeasti todella raskasta, vaikka todella rakas onkin.
Iltaisin nukahtaa hyvin ja nukkuu yöt, joten saan omaa aikaa iltaisin, mutta olen niin loppu, että minun on pakko mennä nukkumaan jo 1h lapsen jälkeen.
Kuitenkin, tänään kun hain lapsen hoidosta, sanottiin että on alkanut olla todella levoton 2-3h jälkeen, että voisinko jatkossa hakea aikaisemmin, niin että on vain 2-3h hoidossa. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että nyt tämä pieni hengähdystaukoni pienenee ja minulla on aikaa itselleni vain 1-2h. Tottakai silti näin teen, koska se on varmaan parempi omalle lapselleni ja muille lapsille. Silti tuntuu pahalta, kun nytkin on todella lyhyt aika, jonka saan itselleni näinä muutamana päivänä. Kaikkina muina päivinä tuntuu olevan aina jotakin, yleensä saa juosta lapsen tutkimuksissa tai hoitaa jotakin asioita. Ja aina minulla on jotakin mietittävää, koska minä pitkälti pyöritän arkeamme kun olen kotona.
Jatkuu...
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Siis jos joka ilta juot sixpäkin niin en yhtään ihmettele miehesi reagointia! Olisko vielä alkoholiongelmakin sulla?
Missä minä niin olen sanonut? Pahoittelen, jos olen kirjoittanut epäselvästi, mutta en todellakaan juo joka ilta, enkä viikko, enkä välttämättä kuukausikaan. Tämän viikon nyt olen sinnitellyt sillä ajatuksella, että tänään juon sen 6-packin ja rentoudun.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis jos joka ilta juot sixpäkin niin en yhtään ihmettele miehesi reagointia! Olisko vielä alkoholiongelmakin sulla?
Hänen vanhempansahan ovat alkoholisteja. Etkö lukenut?
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Tarkkaile lapsesi väsymystä/mielialaa. Voi olla, että lapsesi hoitopäivät ovat hänelle liian pitkiä. Sanoit että sinulla on yliherkkyyttä äänille, myös lapsellasi voi olla yliherkkyyttä äänille, valoille tai muulle päiväkodin hälinälle. En voi kuvitella paikkaa, joka on kuormittavampi eri aisteille ja ärsykkeille kuin päiväkoti.
Hyvähän olisi jos lapsesi voisi kuitenkin olla hoidossa että saisit itse levättyä edes hetken. Älä ystävä hyvä tunne huonoa omaa tuntoa siitä, että tunnet tarvitsevasi lepoa/irtiottoa, varmasti kaikki tuntisivat sijassasi samalla tavalla.
Ota yhteyttä esim. ADHD -yhdistykseen , heillä on neuvontaa ja etenkin että saisit vertaistukea ja näkisit että et ole tilanteessa yksin .
Ne ovat kai kaikki nyt autismiliiton alla,autismin kirjo on se yleisnimitys https://www.autismiliitto.fi/toimintaa_ja_tukea/kampanjat/100_autismia
Unohdin sieltä vinkkisivuista tän papunetin. Siellä on selkeät kuvatyökalut,joista lapsi hyötyy.
Tee sellanen pikku nippu jonka laitat avainnauhaan,siihen toiminta jonka haluat,esim housut,ja näytät kuvaa ja sanot housut,älä sitä sanatulvaa" otappa nyt ne housut ja laita jalkaan päläpälä" vain se housut.
Samoiten ruuan kuvia jne. Pyydä päiväkodin erityisopettajaa neuvomaan sua kuvien käytössä ja että ottaisivat myös ryhmässä ne käyttöön.
Erityislapset hyötyvät näistä paljon. Johdonmukainen toiminta ja sitten se "vähän puhetta,paljon kuvia" toimii.
Kotiin voit tehdä kanssa kuvakkeet ja anna hänelle,ai niin,laminoituna niin on kätevämpi.
Tutki tuota sivua,hyödyt on hyvät. Ja ohjeet.
Miksi isä ei hoida lasta että saisit omaa aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapselle ajatella jotain sijoituskotia, kun äiti ei jaksa.
Ja kun lapsi kasvaa, tilanne yleensä vain pahenee.Ei kai ole muuta apua kuin ottaa yhteyttä lastensuojeluun, sanoa itse olevan loppuunuupunut ja masentunut. Eiköhön jotain ohjeita, neuvoja tai käytännöntekoja ala tapahtumaan?
Olen todella huono luottamaan lastani vieraiden käsiin, koska huomaan jo lyhyellä kyläreissulla, että he menevät "paniikkiin" kun lapsi käyttäytyy normaalisti, eli saa vaikka raivarin asiasta, josta "normaali" lapsi ei saisi.
Miksi sanoisin olevani loppuunpalanut ja masentunut, kun en sitä ole?
Ap
Mitä tuossa otsikossa lukee?
Eri
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni lasta ei tarvitse mihinkään hoitokotiin laittaa, häntä vain pitää vahtia ja ohjata jatkuvasti. Nyt tosin viime viikolla oli pari asiaa, jotka ovat alkaneet sujua helpommin, ettei niin paljon tarvitse ohjata häntä, joten valoa tunnelin päässä näkyy kyllä.
Lapsella epäiltiin yliherkkyyksiä, koska minullakin niitä on ja pieniä viitteitä oli pienempänä niihin, mutta on todettu, ettei hänellä kyllä ole yliherkkyyksiä. Tuolla neurologilla on siis todettu tämä. Tähän viikkoon asti lapsi on viihtynyt tosi hyvin tuon 5h hoidossa ja on mennyt hyvin loppuun asti, vasta tällä viikolla alkoi olla levoton muutaman tunnin jälkeen.
Olen tavallaan hyväksynyt jo kauan aikaa sitten, että lapsi ei ole normaali. Ehkä en ole ihan lopullisesti vielä hyväksynyt sitä, koska en sanoa sitä koskaan ääneen. Tunnen myös valtavaa syyllisyyttä siitä ja mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Johtuuko tämä siitä tai tästä mitä tein tai jätin tekemättä raskauden aikana jne. Lapsen kanssa minulla on monta hauskaa ja hyvää hetkeä päivässä ja otan häntä paljon syliin, halailen jne. En ole koskaan "vierastanut" lasta, on hän minulle rakas vaikka joskus onkin raskasta. Näen paljon hyvää lapsessa tottakai, mutta joskus tuntuu siltä, että haluaisin vetää henkeä. Kuten vaikka tuo muutama tunti kun on päiväkodissa tai juoda muutaman siiderin viikonloppuna.
Lapsella on tällä hetkellä oikeus vain 20h/viikko päiväkotiin, koska olen kotona. Ensi viikolla kuitenkin neurologi tulee kirjoittamaan todistuksen, että saa kuntouttavana toimintana sitä ainakin 4 päivää viikossa, mutta samalla pitäisi saada myös henkilökohtainen avustaja, joten se varmaan auttaa tuohon, toki en tiedä kauanko kestää avustaja saada.
Ap
Voi olla myös niin, että jos lapsesi on autistinen, tavallinen päiväkoti ei kuntouta häntä, vaan ainoastaan stressaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteesi kuulostaa tosi rankalta! Älä missään nimessä suostu hakemaan lastasi vain parin tunnin jälkeen, vaan pidä se aika kuin alunperin on sovittukin. Jos lapsi ei syö kuin paria ruokaa, niin ei haittaa vaikka tarjoaisit lapselle ihan joka päivä sitä ihan samaa ruokaa. Moni autisti itse asiassa vain tykkää, jos saa syödä aina samaa. Älä murehdi mitään rikosilmoitusasioita, koska sillä pösilöllä ei ole mitään perusteita sellaiseen. Kirpparikaupassa ei ole mitään palautusoikeutta, ja jos hän on saanut omalla päätöksellään ostamansa tuotteen, niin mitään rikosta ei ole tapahtunut.
Miksei lapsen isä osallistu enemmän?
Ja todellakin olet 6-päkkisi ansainnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, tiedän tuon papunetin, se on ollut käytössä meillä viime vuoden kesästä, kun puheterapia alkoi. Lapsella on myös kansio, jossa on kuvia hänelle ja päiväkodissa olikin jo valmiiksi käytössä kuvat, sekä osaavat niitä käyttää. Lapsi ei yhtään tykkää käyttää tuota kansiota, vaikka se on jatkuvasti käytössä.
Lapsen isä on vuorotyössä ja yleensä lähtee ennenkuin lapsi herää ja tulee takaisin vasta, kun on nukkumassa, tai sitten nukkuu kun lapsi on hereillä. Silloin harvoin kun on kotona, ottaa kyllä lasta.
Juu otsikossa lukee että olen lopussa, mutta mielestäni se on eri asia kuin loppuunpalanut. Mielestäni loppuunpalanut ihminen ei kykene muuta kuin itkemään ja makaamaan sängyn pohjalla, eikä pysty hoitamaan mitään asioita. Enkä tosiaan koe itseäni masentuneeksi.
Voi olla että on autistinen, mutta sitä voi tutkia kuulemma vasta 6-vuotiaana parin vuoden päästä. Ennen sitä ei ole muuta paikkaa kuin tavallinen päiväkoti, ilmeisesti ilman diagnoosia ei voi saada paikkaa mistään erikoispäiväkodista.
Mietin tuota aiemmin hakemista, kun jos eivät oikeasti pärjää lapsen kanssa siellä tai käy muihin lapsiin käsiksi, eihän se ole kiva kellekään. Ja varsinkin, jos sitten käykin pahasti jokin kerta.
Lapsen pari ruokaa joita syö, ovat suht isotöisiä ja huomasin kerran, että kun niitä oli monta päivää putkeen, sitten ei enää nekään kelvanneet.
En osaa olla murehtimatta, koska olen helposti murehtiva persoona. Tiedän ettei minulla ole mitään hätää enkä voi saada mitään rekisteriä tästä, eikä minusta ole aiempia ilmoituksia, eikä juttu edes etenisi mihinkään tutkinnasta, mutta silti en osaa rauhoittua senkään suhteen.
Ap
Lapsuusiän autismidiagnoosin voi saada jo pienenä. Diagnoosi voi muuttua ja usein näin tekeekin mutta on alkuun ”työnimenä”, että saatte asianmukaiset vammaispalvelun tuet. Muista hakea vammaistukea ja omaishoidontukea.
Tsemppiä! Olen saman läpikäynyt autistisen lapseni työssäkäyvä omaishoitaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ensimmäinen vinkki toisen erityislapsen äidiltä: Älä syyllisty. Minulle ensimmäinen tärkein asia oli oppia olemaan syyllistymättä jokaisesta syyllistävästä kommentista tai päiväkodin kommentista. Sinulla on oikeus saada tukea ja apua. Lapsesi on erityislapsi. Tällaiset lapset kuormittavat arkea tavalla, jota normaalien lasten vanhemmat eivät ymmärrä.
Teille on tulossa palveluarviointi ja kuntoutusjuttuja. Ota ihmeessä esiin ensimmäisenä päiväkodin sopimattomuus. Onko teillä paikkakunnalla integroitua päiväkotiryhmää? Erityispäiväkotia? Lapsi tarvitsee oman avustajan. Joillakin paikkakunnilla menee eri nimityksellä, mutta samasta asiasta puhutaan. Tämän asian ilmaiset lääkärille, hän kirjoittaa asian lausuntoon ja sen perusteella lähdetään hakemaan lapselle tukea ja apua.
Meillä kävi tuuri sinänsä, että lapsen ollessa 2-vuotias paikallinen lääkäri otti asian topakasti esiin ja pyörät lähti pyörimään. Olen käsittänyt, että kaikilla paikkakunnilla näin ei ole. Sinun tehtäväsi on siis myöntää itsellesi väsymyksesi ja hyväksyä inhimillisyytesi. Kun hylkäät turhan syyllistymisen, sinua on helpompi auttaa ja otat helpommin apua vastaan. Sinulla on oikeus tukitoimiin, omaan aikaan ja riittävään lepoon. Puhu asioista suoraan ja rehellisesti, viranomaisten tehtävä on auttaa ja keksiä ratkaisuja kanssasi.
Päiväkodin tehtävä ei ole valittaa sinulle lapsen raskashoitoisuudesta. Heidän tehtävä on hoitaa lasta, ja mikäli lapsi on erityislapsi, lapselle haetaan oma avustaja tai hänet siirretään sopivampaan ryhmään. Suositeltavaa on erityislastentarhanopettajan tuki ja läsnäolo. Nämä voit vaatia kun saat lääkäriltä siitä paperin. Lopullista diagnoosia ei tarvita, riittää että on jokin diagnoosi tai syy kuten viivästynyt kehitys tai puhehäiriö, tms.
Ota puheeksi kaikki tukitoimet mitä teille voidaan tarjota. Pyydä viranomaisilta tietoa, on heidän tehtävä selvittää sinulle nämä asiat. Ota vaikka yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Ei kannata pelätä myöskään lastensuojelua, huonosta maineesta huolimatta he osaavat ja pystyvät auttamaan. Voit hakea tukiperhettä.
Viestini sinulle ap, tukea ja apua sekä omaa aikaa on mahdollista saada. Yritä olla mieli avoimena ja keskity lapsesi hyvinvointiin. Lapsesi hyvinvointi tarkoittaa hyvinvoivaa äitiä. Väsynyt ja katkera äiti, joka kaipaisi omaa aikaa, ei voi olla vanhemmuudessa tilannetta parempi. Lapsi aistii väsyneen äidin. Tsemppiä sinulle. Meitä on muitakin. Ja suosittelen muita kanavia kuin tällaiset anonyymit vauva-palstat, jotka ovat henkisen väkivallan ja kiusaamisen ghettoja. Kannattaa etsiä parempia väyliä joissa voit keskustella asiallisesti muiden kanssa, saamalla asiallisia vastauksia. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3
Täällä erityislapsen äiti myös. Meillä lapsella oli puheen viivästymä. Kolmevuotiaana tuli pari sanaa. Neljävuotiaana tuli lauseita muttei puheenymmärtämistä. Nyt viisivuotiaana puhuu lauseita ja ymmärtää keskusteluja, kehitys tullut loikkauksena. Hienomotoriset taidot joissa viivettä on myös kohentuneet.
Meillä rutiinit tuo turvaa lapselle. Asioiden sanoittaminen ja mahdollisimman selkeät ohjeet. Yhäkin saa ajoittain toistaa asian uusiksi koska lapsella keskittymisvaikeuksia. On muuten tunnollinen ja iloinen isoveli. Eniten harmittaa että päiväkodissa joutunut kiusatuksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensiksi halusin sanoa, että nuo vuodet joita nyt elätte ovat usein niitä kaikkein vaikeimpia, ja se tulee tuosta helpottumaan. Itselläni on puhumaton kehitysvammainen autistilapsi, joka ei puhu.
Päiväkotitaival oli tuskaa aluksi, kun lapsi oli tavallisessa ryhmässä ns. kahden paikalla. Sain joka päivä kuulla mikä meni huonosti ja miten hän on niin kamala. Lastenneurologian kautta hän pääsi integroituun erityisryhmään, jossa hänen kanssaan pärjättiin paremmin eikä koko ajan tullut vaan vettä niskaan kun hakiessa kysyi kuulumisia. Lapsi oppi pois vaipoista ja arki helpottui pikku hiljaa. Isoin apu oli kuitenkin kehitysvammadiagnoosi. Ei enää tarvinnut kuunnella miten monta vuotta on jäljessä muista ja miettiä kiriikö lapsi sen vai ei. Sai tavallaan antaa periksi. Kehitysvammadiagnoosin myötä kotiin tuli kunnan vammaispalveluista kuntoutusohjaaja, josta oli paljon apua lapsen kanssa. Saimme käyttöön kuvat, joita lapsi oppi käyttämään, ja elämä helpottui paljon kun oli muitakin konsteja kommunikoida kuin pureminen ja huutaminen.
Koulunsa lapsi on käynyt kehitysvammaisten koulussa. Se on ollut minusta tosi hyvä juttu. Hän on oppinut kirjoittamaan siellä yksinkertaisia lauseita ja sekin auttaa kommunikointia. Koulu järjestää hoitoa iltapäivisin iästä riippumatta ja myös loma-aikoina, joten olen pystynyt käymään töissä. Vaihdoin alaa ja menin kunnalle töihin, se oli jälkikäteen ajateltuna hyvä juttu koska KVTES antaa sairaan lapsen hoitovapaata kehitysvammaisen lapsen kohdalla 18-vuoteen saakka. Lapsen isälle vammaisuus oli liian kova pala eikä meillä ole lähipiiriä joka auttaisi, joten minun on pitänyt valita työni sen mukaan että saan joustoa jos lapsi on esim. kuumeessa. Olen ollut omaishoitajana nyt yli kymmenen vuotta. Aluksi talous oli tosi tiukalla, mutta säästämällä olen saanut maksettua asuntolainan pois ja se helpotti paljon, kun en ole varma miten töissäkäyntini jatkossa onnistuu lapsen valmistuessa peruskoulusta. Kehitysvammaisten päivätoiminnat eivät kestä koko työpäivän mittaa.
Huutaminen vähenee iän kanssa. Samoin ruokavalio laajentuu. Meillä oli yksi vuosi, kun lapsi ei suostunut syömään kuin tiettyjä ranskalaisia. Huomasin myös että hän oli kellosta tarkka; jos päiväkodissa oli pahaa ruokaa ja kotona ei ruoka ollut heti valmiina, nälkä meni tavallaan yli eikä hän pystynyt syömään, huusi vain. Siinä kohtaa piti syöttää ja kun ruokaa sai vähän naamariin, niin olokin helpotti. Kellonajoista ja samanlaisina toistuvista päivistä kiinnipitäminen auttoi ja lapsi kehitti sillä vuosien saatossa ajantajua. Nykyään hän osaa ennakoida viikonpäivät yms joka auttaa arkea paljon. Vanhemmalla se ottaa koville, koska tiukasti eläminen on uuvuttavaa. Itseltäni meni hermot siinä kohtaa, kun lapsi halusi että keittiössä kaikilla on omat nimetyt tuolit eikä muilla paikoilla saa istua. Kannattaa miettiä minkä kanssa pystyy ja jaksaa elää, ja jättää sitten loput vaan tekemättä jos ei pysty.
Sureminen menee aalloissa. Välillä olen hyvinkin sinut asian kanssa, välillä kun kuuntelen työkavereiden juttuja siitä miten heidän samanikäinen poikansa menee ulkomaille rippikouluun, tuntuu siltä kuin olisin jossain marsilaisten planeetalla. Meillä ei osata kengännauhoja. Yritän sopia seurakunnan kanssa siitä, josko jollain lailla rippikoulu onnistuisi koska se olisi minulle tärkeä juttu.
Samanlaista teidän elämästänne ei tule kuin muilla perheillä. Mutta hyviä ja lohdullisia asioita siihen mahtuu. Minulla yksi sellainen hetki oli, kun lapsi sai kehitysvammaisten koulussa stipendin. Silloin itkin ja olin ylpeä.
Miten olet vielä kotona jos lapsi on jo neljä? Auttaisiko omaan jaksamiseen että palaisit töihin, ainakin osittain? Kai lapsen isä voi hoitaa lasta vaikka koko illan että pääset hengähtämään itse, tai jäädä vuorostaan kotiin hoitamaan lasta.
Mulla on autisminkirjon lapsi. Olen elänyt tälle suuritarpeiselle lapselle vuosia, ja kyllä, rakastan häntä hulluna. Lopputulos: väsymysoireyhtymän kaltainen uupumus, josta nyt pikkuhiljaa olen pääsemässä kuiville.
Palvelut ja diagnoosit tulee kyllä valitettavasti lapsen tarpeisiin nähden usein viiveellä. Itse saatin lapselle alustava diagnoosi kuitenkin alle 5v. Tällä hetkellä suosittelen sua hakemaan esim lapsiperheiden kotipalvelua tms. neuvolan kautta. Sä tarviit harrastuksen, esim. liikuntaa. Perheneuvolasta saat tod näk. keskusteluapua. Itseäni auttoi. Jatkossa diagnoosin myötä pääsette vammaispalveluiden piiriin ja sieltä saatte lain mukaisen palvelusuunnitelman ja oikeaa apua, esim. hlökoht avustajan ja perhehoitoa yhtenä vknloppuna kuussa.
Ota ap yhteyttä perhesosiaalityöhön, sieltä arvioivat tilanteen ja yleensä jotain apua saa, jos on uupunut yksin jaksamaan lapsen kanssa. Monissa kunnissa on myös lapsiperheiden kotipalvelu, josta saa apua kotitöihin ja lastenhoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on autisminkirjon lapsi. Olen elänyt tälle suuritarpeiselle lapselle vuosia, ja kyllä, rakastan häntä hulluna. Lopputulos: väsymysoireyhtymän kaltainen uupumus, josta nyt pikkuhiljaa olen pääsemässä kuiville.
Palvelut ja diagnoosit tulee kyllä valitettavasti lapsen tarpeisiin nähden usein viiveellä. Itse saatin lapselle alustava diagnoosi kuitenkin alle 5v. Tällä hetkellä suosittelen sua hakemaan esim lapsiperheiden kotipalvelua tms. neuvolan kautta. Sä tarviit harrastuksen, esim. liikuntaa. Perheneuvolasta saat tod näk. keskusteluapua. Itseäni auttoi. Jatkossa diagnoosin myötä pääsette vammaispalveluiden piiriin ja sieltä saatte lain mukaisen palvelusuunnitelman ja oikeaa apua, esim. hlökoht avustajan ja perhehoitoa yhtenä vknloppuna kuussa.
Henkilökohtainen avustaja myönnetään yleensä vasta vähän vanhemmalle lapselle. Perhehoito liittyy enemmänkin omaishoidontuen vapaisiin ja/tai kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelmaan. Mutta joo, apua löytyy, oli se sitten minkäkin lain perusteella.
Toriostajan rikosilmoitusuhkailusta sun ei tarvi välittää. Jos tekee ilmoituksen, se ei johda mihinkään. Jos siis tilanne on ollut se että myymäsi tavara on vastannut sitä mitä olet ilmoituksessa sanonut. Yksityishenkilöiden välisessä kaupassa myyjällä on vastuu antaa tavarasta kaikki ostopäätöksen kannalta oleelliset tiedot ja jos tavarassa ei ole mitään virhettä, esim. et ole myynyt pakastinta jonka ovi onkin lommoilla, ostajalla ei ole mitään juridista perustetta vaatia kaupan purkamista. Katumapäälle tuleminen ei ole peruste kaupan purkamiselle ja rahojen takaisin vaatimiselle.
Juu tiedän, mutta ei auta meillä, ei kelpaa erikseen eikä yhdessä tällä hetkellä. Vain muutamat ruoat kelpaavat satavarmasti tällä hetkellä.
Ap