Olenko ainoa kenen mies ei ikinä muista/järjestä/lahjo mitenkään tälläisinä päivinä kuten ystävänpäivä, naistenpäivä jne?

Minä muistin, tosin en omaa vaimoa joka lihonut sen 30kg ja nykyään makaa sohvalla illat napostellen.

Vierailija kirjoitti:

Onko ihan oikeesti ihmisillä sellainen käsitys, että naistenpäivä on sitä varten, että ukot ostaa silloin naisille ruusun ja lahjoja? Ei apua! Se on vähän sama, kuin jonain rasisminvastaisena päivänä tummaihoisille annettaisiin rihkamahelyjä, että pysyvät tyytyväisinä, vaikka niiltä on viety maat ja luonnonvarat. Okei, vähän kärjistin, mutta mihin on kadonnut yleissivistys?

Tätä en itsekään käsitä. Enkä sitä, että tasa-arvosta pidetään isoa meteliä, mutta käytännössä iso osa naisista edellyttää, että mies maksaa kulut, mies maksaa treffeillä ravntolassa ja miehen pitää ostella lahjoja (mieluiten kalliita) jokaikisenä kissanristiäispäivänä. Olen nainen.

Kaupallisia päiviähän nää meillä länsimaissa on. Naisten asemaa yhteiskunnassa voi toki miettiä, ja Suomessa se on varsin hyvällä mallilla varsinkin verrattuna moniin, moniin muihin maihin. Katsokaa nyt vaikka nykyistä hallitusta.

Kaupat tykkää, kun ruusuja, suklaata ja pehmoleluja ostetaan. Kauppojen puolesta ystävänpäivä tai naistenpäivä saisi olla joka viikko.

Jos haluan kukkia, ostan niitä itse itselleni.

Olen aina ajatellut, että naistenpäivä on tällainen yhteiskunnallisen keskustelun herättäjä ja naisten oikeuksien puolesta järjestettävä päivä. Ei mikään prinsessojen huomiointipäivä.

Toki jos joku toivottaa hyvää naistenpäivää, vastaan kiitos. En vietä sitä mitenkään ja salaa toivon, ettei kukaan mies ikinä muista minua kukilla tai suklaalla naistenpäivänä, vaan että tapailemani miehet ajattelisivat (ymmärtäisivät) naistenpäivän samalla tavalla kuin minä.

Tuokoon kukkia ja suklaata jonain toisena päivänä, paljon romanttisempaa ja merkityksellisempää, kuin tuollaisena ulkoapäin tulleena paineena, "täytyy jotenkin juuri tänään huomioida".

Kyllä se naistenpäivä vähän sellainen jälkijättöinen neuvostoliittolainen perinne taitaa olla.

Eihän sitä Suomessa esim. 1960-luvulla (kylmän sodan ja yya-sopimuksen aikaan) ollut täällä edes kalentereissa.

En edes odota mitään lahjoja tms. Kun on muuten ihana mies. Kannattaisko kiinnittää huomiota siihen mitä on eikä marista.

Ollaan miehen kanssa samanlaisia, ei vietetä mitään päiviä, koska kalenteri niin sanoo. Lasten synttäritkin pidettiin, kun tuli sopiva hetki - esikoisen synttärit osui mun vuotuisen ison sempan aikoihin ja kuopus syntyi jouluksi. Sen sijaan saan usein ruusuja ym. ilman mitään erityistä merkkipäivää. Itse teen pieniä kivoja juttuja myös päivittäin.

On sanonut, että rakastaa joka päivä, eikä silloin kun joku yleinen mielipide käskee. Toki synttärinä ja tapaamisemme vuosipäivänä muistaa aina.

Ystävänpäivää on viettetty valtavan paneutuneesti päiväkodissa 1990-luvun alussa, kun olin lapsi. Nyt se tuntuu hämmentävältä. Päivä on ollut Suomessa silloin vielä uusi ja epävirallinen juhla. Päiväkodissa kuitenkin tehtiin kortteja kavereille koko viikko, ja ne jaettiin ystävänpäivänä laulaen "minä olen pikkupoika/-tyttö posteljoon'..." En ole sen kummemmin ystävänpäivää viettänyt nuorena tai varsinkaan aikuisena. 

Naistenpäivän viettäminen riippuu ihan maailmankolkasta. Olen ollut kerran naistenpäivänä Vietnamissa, ja siellä kahvilassa kaikille naisoletetuille asiakkaille tuotiin pöytään kakkupala maksutta naistenpäivän kunniaksi. Yksi romanialaissyntyinen työkaverini ihmetteli minulle viime torstaina, mikä suomalaisia vaivaa, kun naistenpäivästä ei yhtään nautita. Itä-Euroopan maissa / Balkanilla kuulemma naiset lähtevät keskenään naistenpäivän viikonloppulomalle, pukeutuvat korkokenkiin ja lakkaavat kynsiä jne. 

Suomalaiset naiset pitävät jotenkin "romanttisena", kun mies tuo kotiin kukkia ja suklaata. Todellisuudessa niissä maissa, joissa miehet kantavat naisille kukkia ja avaavat ovia, tähän "romanttisuuteen" sisältyy syvälle juurtunut, naisen paikkaa osoittava yhteiskunnallinen viesti. Nainen laittaa ruokaa, siivoaa kodin, hoitaa lapset, lakkaa kyntensä, kihartaa hiuksensa eikä useinkaan ole ansiotyössä. Todella monissa Itä- ja Etelä-Euroopan maissa työssä käyvät naiset tekevät osa-aikatyötä. Osassa näistä maista naiset myös käyvät kouluja miehiä vähemmän. Yliopistoissa on naisia, joiden ei odotetakaan etenevän uralla. Sen sijaan heiltä odotetaan kuuliaisuutta miehiä ja opettajia kohtaan. Ei tarvitse avata suutaan, ei tarvitse olla hankala. Ja muistakin näyttää kauniilta. Kun mies tulee kotiin ruusupuskan kanssa, siihen sisältyy vaatimus: "Enkö ollutkin ihana, kun ihan kukkia toin. Ja nyt paistat mulle sen munakkaan".    

En ollenkaan paheksu korkokenkiä ja laittautumista. En paheksu kohteliaita käytöstapoja ja vaikka pieniä lahjoja. Mutta täytyy muistaa, että ne eivät välttämättä ole romanttisia eleitä. Niillä voidaan myös vahvistaa valta-asemia ja sukupuolittuneita rooleja. 

Tänään on naistenpäivä, ja minun mieheni on ulkomailla. Minä haluaisin toivottaa hyvää naistenpäivää myös hänelle, ja muistuttaa siitä, että naistenpäivää voi viettää vaikkapa näin, ruusuista viis: 

1. Kehu tuntemaasi naista julkisesti, esim. kotona, työpaikalla, somessa...

2. Tue naisten tai sukupuolivähemmistöjen bisnestä tai kulttuuria. Lue naisen kirjoittama kirja, osta naisyrittäjän tuote. Jos esimerkiksi haluat ostaa rakkaalleesi tai itsellesi kukkia, osta ne naisyrittäjän kivijalkakukkakaupasta. Älä käy Prismassa.  

3. Perehdy tasa-arvoon vuonna 2020. Lue artikkeli joku tasa-arvoaiheesta ja levitä tietoa. Suomessa on helppoa unohtaa, että tasa-arvon eteneminen ei ole itsestäänselvää vaan vaatii joka päivä tekoja kaikkialla maailmassa, eikä se ole helppoa. Esimerkiksi Suomessa naiset ovat miehiä korkeammin koulutettuja, mutta ovat silti miehiä useammin työelämän ulkopuolella, tekevät osa-aikatyötä ja ansaitsevat vähemmän. Naiset ja naisten työnantajat kantavat aivan suhteettoman vastuun perhevapaista ja pienten lasten hoidosta. Eläkeläisköyhyys on naisten keskuudessa huomattavasti miehiä korkeampaa.

Hyvää naistenpäivää!

Ei minunkaan mies muista minua koskaan ja yhdessä on oltu 23 vuotta ja meillä on kolme lasta. Syntymäpäivän aamuna sanoo 'onneksi olkoon' ja siinä se. Kun lapset syntyivät olin ainoa äiti synnärillä huoneessani, joka ei saanut kukkia ja lahjoja. Kyllähän se kirpaisee. Huomenlahjankin ostin itse, samoin vihkisormuksen kävin ostamassa itse.

Yhden ainoan kerran olen häneltä saanut lahjan ja kukkakimpun. Se oli silloin kun kertoi pettäneensä ja pyysi että en hakisi avioeroa. Sain tosiaan kukkakauppiaan sitoman suuren kukkakimpun ja lisäksi mies osti autokaupasta mulle uuden auton (hinta oli noin  120 000 euroa). Rahalla saa ja mopolla pääsee.

Nyt kun tämän kirjoitti niin itsekin miettii että miksi olemme vieläkin yhdessä.

Ollaan jo vuosia sitten sovittu, ettei osteta mitään lahjoja toisillemme sen enempää jouluna kuin muinakaan "juhlapäivinä".  Naistenpäivä on ihan yhtä turhaa hömpötystä kuin ystävänpäivä.

Olen kieltänyt miestäni "lahjomasta" minua yhtenäkään näinä pelkästään kaupallisiksi pilattuina, velvollisuudeksi kehittyneinä"yleisinä juhlapäivinä",  kuten naisten päivä, ystävänpäivä tai äitienpäivä.

Toiveeni on toteutettu. Mies haluaa kuitenkin osoittaa rakkauttaan moni tavoin;  saan muistamisia yllättäen, ilman kaupallisia päiviä.

Toisinaan hän tuo kotiin tullessaan minulle kukkia, toisinaan vie minut yllättäen syömään lempiravintolaani, toisinaan saattaa tuoda jonkin lahjankin. Ihan muuten vaan, mutta ei koskaan näinä "yleisinä juhlapäivinä".

Ihana mies.

Vierailija kirjoitti:

Minun mieheni ei muista minua minään juhlapäivänä edes syntymäpäivilläni taikka Jouluna. Olen hyväksynyt asian. Olemme nuoria ja ei siis kyse mistään kyllästymisestä tms.

Hänen tyyliinsä ei kuulu lahjojen ostelu. Itse järkkäilen hänelle kyllä jokaisena juhlana jotain. Tänäänkin leivoin ja järjestin hänelle herkkupöydän koristeineen.

Miksi helmetissä?

Miehessäsi ei ole tyyliä ollenkaan ja sinä olet hänelle kodinkone.

Ei minunkaan mies mitään anna tai edes sano. Mutta en kyllä odotakaan, minusta naistenpäivän kaupallistaminen ja sokerikuorrutettu höpöhöpö vie ajatukset ihan väärään suuntaan oikeasti tärkeästä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se naistenpäivä vähän sellainen jälkijättöinen neuvostoliittolainen perinne taitaa olla.

Eihän sitä Suomessa esim. 1960-luvulla (kylmän sodan ja yya-sopimuksen aikaan) ollut täällä edes kalentereissa.

Jos ensimmäinen kappale olisi totta, naistenpäivä todellakin olisi ollut meillä kalentereissa suomettumisen huippukaudella 1960- ja 1970-luvuilla. Suomi oli Kekkosen johdolla täysin rähmällään NL:n, bilateraalinen kauppa jne.

51% suomalaisista on naistenvihaajia.

Ei muista täälläkään, ikinä, koskaan, mitään. Taidan lopettaa itsekin muistamiset.

Mieheni,muistaa kivalla paketilla jouluna,kaikki muu on tarpeetonta.En kaipaa mitää lahjoja,mutta ystävät,soittavat ja kutsuvat ittensä kakku kahville.Toki sen toteutan.Nyt naistenpäivänä,mieheni oli tilannut risteilyn hytteineen ,ruokailulla,siinä sitä on ihan kivasti.Päästään valmiiseen pöytään herkuttelemaan ja laivalla viihtymään.

Olemme sopineet mieheni kanssa, että emme osta toisillemme mitään lahjoja. En kaipaa sellaisia ja meillä on muuten hyvä ja onnellinen parisuhde. Mies osoittaa monin tavoin arvostavansa minua, vaikkakaan ei lahjoilla. Olemme olleet yhdessä lähes 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naistenpäivän noteeraamiselle en keksi mitään syytä. Mutta ystävänpäivä, hääpäivä ja päivä, jona tapasimme ensi kerran, ovat ovat paljon tärkeämpiä ja merkityksellisempiä kuin vaikkapa vappu tai juhannus.

Ymmärrän hääpäivän ja tapaamispäivän merkityksen, mutta miksi ystävänpäivä - sehän ei ole samalla lailla henkilökohtainen ja "oma juttu".

Itse kyllä pidän noista mainitsemistasi juhlapäivistä juhannusta kaikkein tärkeimpänä - onhan se vanha perinteinen juhla, johon liittyy paljon lapsuusmuistoja, kansanperinteessä taikaa, jne. Tosin, sehän on vaan suomalaisten, ruotsalaisten ja virolaisten juttu, ilmeisesti ei niin hieno siis kuin Amerikasta rantautunut ystävänpäivä...

Naistenpäivällä taas on yhteiskunnallinen merkitys. Kyllä minusta naisten äänioikeus ja naisten oikeudet yleensä (niin historiassa kuin nykypäivänä, meillä ja muualla) ovat tärkeämpiä asioita kuin joku ystävänpäivä.

Se ei ole henkilökohtainen, mutta romanttisen rakkauden päivä on minusta paljon mukavampi kuin keskikesän juhla, missä stereotypisesti laulu raikaa ja viina virtaa. Itse assosioit ystävänpäivän kaupallisuuteen, vaikka sen oikeat juuret ulottuvat 1300-luvulle.

Naistenpäivä voi olla yhteiskunnallisesti merkityksellinen, mutta ei se tarkoita, että kumppania pitäisi huomioida sen enempää kuin muunakaan tavallisena kalenterijuhlana. Jos jotakin pitäisi muistella, niin historialliset merkkihenkilöt, jotka ovat ajaneet naisten oikeuksia.