Akateemisen arkea Suomessa: Verojen ja vuokran ja työmatkojen jälkeen minulle jää 549 € kuussa elämiseen. Enkä edes adu pk-seudulla!
Olen 33-vuotias nainen ja minulla on luonnontieteistä FM. Olen ollut työelämässä kokopäiväisesti 8 vuotta. Palkkani on keskipalkka alallamme ja työtehtäviinsä nähden, eli 2800 € kuussa. Vuokra on kohtuullinen kolmen huoneen ja avokeittiön rivarista maakuntakeskuksen ympäristökunnassa. Työmatkoihini (19 km yhteen suuntaan) tarvitsen autoa, koska julkista liikennettä työpaikalle ei ole)
Verojen, vuokran ja autosta johtuvien kulujen (osamaksuerät, vakuutukset, polttoaine, huollot) jälkeen minulle jää tuo otsikon summa elämiseen.
Jos polttoaineet vielä kallistuu, minun on jäätävä pois työstä. Lähempää työpaikkaani nuuttaminen ei auta, koska auto tarvitaan kuitenkin ja vuokrat olisivat vielä korkeammat.
Miten minun elämästäni on tehty tällainen umpikuja? Itse olen aina hoitanut asiani hyvin ja onnistunut kaikessa ihan hienosti. Nyt minulla ei enää ole varaa elää Suomessa!
Kommentit (266)
Sinä elätät heitä, joita työnteko ei nappaa, jotka otetaan tänne avokätisesti elämään ikiaikaisesti sosiaalituilla ja he ei itsensä elättävät, jotka haluavat asua keskellä Helsinkiä, jotta kahviloihin ja hengailuun on lyhyt matka. Suomi houkuttelee sossun hoivissa eläviä, ei korkeasti koulutettuja, sillä täällä on korkeasti koulutetuilla huonot liksat verrattuna muihin maihin. Tämä on laiskimusten onnela. Sairaat ovat asia erikseen. Heitä en soimaa.
Vierailija kirjoitti:
Parin kolmen vuoden leikki pelleily koulutuksella ja sivistyneen leikkimisellä jossain hömppäalalla pitäisi tienata hirvittävät rahat, koska järki ei riitä ostamaan omistusasuntoa, vaan on pakko asua järkyttävän leveästi egonsa kanssa VUOKRALLA!
Voisitko sinä kirjoittaa viestisi niin, että muutkin ymmärtäisivät sen, mitä haluat sanoa? Vai onko sulla jotain luetun ymmärtämistä koskevia rajoitteita? Monilla peruskoulusta suoraan amikseen menneillä nimittäin on. Olen todistanut jopa sitä, ettei edes amiksesta valmistunut tyttö kyennyt lukemaan lehteä sen paremmin kuin 6-vuotias veljentyttäreni. Katsoin kuin yli 20-vuotias tyttö tavasi, takelteli, viivytteli ja haki sanoja kuin ei olisi koulua koskaan käynyt.
Ap ilmoitti olevansa luonnontieteiden FM - eli hän on opiskellut joko biologiaa, maantietoa, matematiikkaa, kemia/biokemiaa, fysiikkaa tai tietotekniikkaa. Pari vuotta ei tosin ihan FM:n tason omaksumiseen näissä tieteissä riitä, vaikka se riittäisi enemmän kuin hyvin viemärin avaajaksi opiskeluun tai trukin ajon opetteluun. Panostukseen nähden trukkikuski saa hyvää palkkaa, mutta matemaatikko ihan pskaa. Matemaatikko oppii kyllä tarvittaessa ajamaan sitä trukkia, mutta trukkikuski ei todennäköisesti ikinä kykene matemaatikon työhön. Silti näille maksetaan suurin piirtein saman verran.
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen tuota asunnon kokoa. Me asuimme yksiössä miehen kanssa kolme vuotta ja se tosiaan oli ihan p**seestä, mutta sitten saatiin kaksio, 57m2, ja nyt olen tässä ihmetellyt, kun olohuonekin on niin iso etten keksi mitä kalusteita tänne pitäisi hommata lisää kun on niin avaraa. Tuntuu ihan luksukselta asua näin "isossa" asunnossa ja parvekekin vielä. Se on ensimmäinen asia jota ap:n kannattaisi miettiä. Mutta jos haluaa noin isosti asua, ei sitten pidä ihmetellä jos rahat ei riitä.
Itsekin asun kaupungin kämpässä yksin 60m2 kaksiota ja vasta vuosien jäljeen olen alkanut nauttia tilasta, oloutunut. Kokemus on myös 18 neliön yksiössä asumisesta nuorempana,. Nyt tilaa ja rauhaa arvostaa kun olen 47, mutta voisin muuttaa helposti myös pienempään (ja luultavasti vielä muutankin) koska olen matalapalkkainen duunari. Mutta autot ja tälläiset saa suosiolla unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi tarttet noin ison kämpän?
Milloin 89m2 olohuone, avokeittiö, makuuhuone ja työhuone/ pukuhuone, sekä pikkuruinen sauna on alkanut olla “iso”? Ap
Me asutaan 4 henkisenä perheenä 45m kaksiossa Helsingin laidalla... Ei kyllä tuu olemaan useaan vuoteen rahaa isompaan, kun pitäisi oma rahoitus oman asunnon lainaa varten säästää🙄 Mutta siis itse asiaan, mulla tulevana varhaiskasvatuksen opettajana tulee olemaan n. 2600e palkka, onhan se aivan naurettavan pieni summa, kun asumiseen mahdollisimman halvallakin tulee menemään reilusti yli tuhat euroa vuokralla, oma-asunto ehkä saataisiin kustannettua hitusen halvemmalla. Onneksi ees julkiset pelaa täällä, että ei tarvi kun yksi auto kustantaa tähän perheeseen, mies tarvii työhönsä. Masentaa ajatella, että kun uhraat ison osan elämästä työn tekoon ja saa juuri ja juuri välttämättömän kustannettua... Huoh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parin kolmen vuoden leikki pelleily koulutuksella ja sivistyneen leikkimisellä jossain hömppäalalla pitäisi tienata hirvittävät rahat, koska järki ei riitä ostamaan omistusasuntoa, vaan on pakko asua järkyttävän leveästi egonsa kanssa VUOKRALLA!
Voisitko sinä kirjoittaa viestisi niin, että muutkin ymmärtäisivät sen, mitä haluat sanoa? Vai onko sulla jotain luetun ymmärtämistä koskevia rajoitteita? Monilla peruskoulusta suoraan amikseen menneillä nimittäin on. Olen todistanut jopa sitä, ettei edes amiksesta valmistunut tyttö kyennyt lukemaan lehteä sen paremmin kuin 6-vuotias veljentyttäreni. Katsoin kuin yli 20-vuotias tyttö tavasi, takelteli, viivytteli ja haki sanoja kuin ei olisi koulua koskaan käynyt.
Ap ilmoitti olevansa luonnontieteiden FM - eli hän on opiskellut joko biologiaa, maantietoa, matematiikkaa, kemia/biokemiaa, fysiikkaa tai tietotekniikkaa. Pari vuotta ei tosin ihan FM:n tason omaksumiseen näissä tieteissä riitä, vaikka se riittäisi enemmän kuin hyvin viemärin avaajaksi opiskeluun tai trukin ajon opetteluun. Panostukseen nähden trukkikuski saa hyvää palkkaa, mutta matemaatikko ihan pskaa. Matemaatikko oppii kyllä tarvittaessa ajamaan sitä trukkia, mutta trukkikuski ei todennäköisesti ikinä kykene matemaatikon työhön. Silti näille maksetaan suurin piirtein saman verran.
Sinä et ymmärtänyt lukemaasi ja sitten syytät minua, etten minä ymmärrä lukemaani.
Ai olet tavannut jonkun joka ei osannut lukea? Oooh! Jännittävää? Ja nyt ilmeisesti väität että minä olen joku hänen kaltainen?
Tuo viesti johon kommentoit typerästi äksyillen oli normaaleille ihmisille ihan luettava. Häpäisit itsesi kun aloit projisoimaan omia puutteitasi minuun ja johonkin pilkkaamaasi 20 vuotiaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha luulla, että toimeentulotukea saadakseen, joutuisi myymään asuntonsa tai autonsa. Elinkustannuksesi maksetaan kaikki. Lääkärikäynnit, lääkkeet, silmälasit 3 v. välein, sähkö, vuokra (kohtuullinen), kotivakuutus. Lisäksi käyttöön yksinäiselle se 540 euroa ruokaan, puhelimeen, lehtiin jne. Ja kyllä, rikkoutuneen kodinkoneen tilalle uusi. Jos sössit, maksetaan jokunen kerta vuokrarästisi.
Minkä kodinkoneen muka saa tt-tuella? Lapsiperhe saa pesukoneen, jos talossa ei ole pesutupaa. Muuta ei saa.[/quote
No, eipä edellytetä, että yksinasuva pesee lakanansa lavuaarissa. Jos ei taloyhtiössä ole pesutupaa, niin kyllä vaan saa.
Ei pitäisi saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parin kolmen vuoden leikki pelleily koulutuksella ja sivistyneen leikkimisellä jossain hömppäalalla pitäisi tienata hirvittävät rahat, koska järki ei riitä ostamaan omistusasuntoa, vaan on pakko asua järkyttävän leveästi egonsa kanssa VUOKRALLA!
Voisitko sinä kirjoittaa viestisi niin, että muutkin ymmärtäisivät sen, mitä haluat sanoa? Vai onko sulla jotain luetun ymmärtämistä koskevia rajoitteita? Monilla peruskoulusta suoraan amikseen menneillä nimittäin on. Olen todistanut jopa sitä, ettei edes amiksesta valmistunut tyttö kyennyt lukemaan lehteä sen paremmin kuin 6-vuotias veljentyttäreni. Katsoin kuin yli 20-vuotias tyttö tavasi, takelteli, viivytteli ja haki sanoja kuin ei olisi koulua koskaan käynyt.
Ap ilmoitti olevansa luonnontieteiden FM - eli hän on opiskellut joko biologiaa, maantietoa, matematiikkaa, kemia/biokemiaa, fysiikkaa tai tietotekniikkaa. Pari vuotta ei tosin ihan FM:n tason omaksumiseen näissä tieteissä riitä, vaikka se riittäisi enemmän kuin hyvin viemärin avaajaksi opiskeluun tai trukin ajon opetteluun. Panostukseen nähden trukkikuski saa hyvää palkkaa, mutta matemaatikko ihan pskaa. Matemaatikko oppii kyllä tarvittaessa ajamaan sitä trukkia, mutta trukkikuski ei todennäköisesti ikinä kykene matemaatikon työhön. Silti näille maksetaan suurin piirtein saman verran.
KUN sinulla on todistetusti (itse todistit juuri) vaikeuksia ymmärtää lukemaasi tekstiä, niin voin vähän auttaa sinua.
Tuossa viestissä jota et ymmärtänyt ON IHAN CAPSLOCKILLA KIRJOITETTU SE MIKÄ PITI YMMÄRTÄÄ!!!!
Lue viesti uudestaan ja etsi se sana joka on ISOLLA kirjoitettu.
Se riittää kun ymmärrät sen. Älä takerru siihen leikkipellekouluun, kun se sotkee sinun ymmärrystäsi.
Ymmärrän että on sinulle liian pitkiä nämä tekstit, niin ajatus ei aina pysy mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi tarttet noin ison kämpän?
Milloin 89m2 olohuone, avokeittiö, makuuhuone ja työhuone/ pukuhuone, sekä pikkuruinen sauna on alkanut olla “iso”? Ap
Jos siinä asuu yksin ja rahan puute ovat ongelma niin silloin se on iso tuloJes suhteessa. Eikö aloituksessa koskenut sitä, että rahaa jää liian vähän pakollisten menojen, esimerkiksi vuokra, maksamisen jälkeen? Tai rahaa tulisi jäädä enemmän.
Ihminen voi ja saa asua vaikka kuinka isossa asunnossa jos on siihen varaa. Mutta jos ei ole siihen varaa niin asumista pitää miettiä riittäisikö pienempikin.
Muuten, aika monelle nykyään jää tuo noin 500 euroa laskujen jälkeen, oli sitten työssä tai ei.
Sillähän pitäisi elää herroiksi ja jäädä säästöönkin, ainakin mitä näitä ketjuja lukee, ainakin köyhille toimeentulotukiasiakkaille näin sanotaan. Toimeentulotuki on ruhtinaallisesti noin 500 euroa ja sitten moni kadehtii.Kyllähän se pakkaa osalla ihmisistä unohtumaan näissä keskusteluissa, että osa elää tuilla varsin hyvin. Aloittaja nyt on keskipalkkainen mutta ymmärtän hyvin että pienipalkkaista kokopäivätyössä käyvää ketuttaa kun toinen saa lähes saman tekemättä mitään.
Se vaan, että pienipalkkaisuus on hyvin liukuva käsite Suomessa, Toisille se on 1900 handuun, toisille 1200. Kokopäivästä. Ja asumistukea saa vain tiettyyn vuokraan saakka, eli aika kämäiset oltavat on näillä toisilla pienipalkkaisilla, jotka ei kuitenkaan yhtä äänekkäästi huutele mielipidepalstoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parin kolmen vuoden leikki pelleily koulutuksella ja sivistyneen leikkimisellä jossain hömppäalalla pitäisi tienata hirvittävät rahat, koska järki ei riitä ostamaan omistusasuntoa, vaan on pakko asua järkyttävän leveästi egonsa kanssa VUOKRALLA!
Voisitko sinä kirjoittaa viestisi niin, että muutkin ymmärtäisivät sen, mitä haluat sanoa? Vai onko sulla jotain luetun ymmärtämistä koskevia rajoitteita? Monilla peruskoulusta suoraan amikseen menneillä nimittäin on. Olen todistanut jopa sitä, ettei edes amiksesta valmistunut tyttö kyennyt lukemaan lehteä sen paremmin kuin 6-vuotias veljentyttäreni. Katsoin kuin yli 20-vuotias tyttö tavasi, takelteli, viivytteli ja haki sanoja kuin ei olisi koulua koskaan käynyt.
Ap ilmoitti olevansa luonnontieteiden FM - eli hän on opiskellut joko biologiaa, maantietoa, matematiikkaa, kemia/biokemiaa, fysiikkaa tai tietotekniikkaa. Pari vuotta ei tosin ihan FM:n tason omaksumiseen näissä tieteissä riitä, vaikka se riittäisi enemmän kuin hyvin viemärin avaajaksi opiskeluun tai trukin ajon opetteluun. Panostukseen nähden trukkikuski saa hyvää palkkaa, mutta matemaatikko ihan pskaa. Matemaatikko oppii kyllä tarvittaessa ajamaan sitä trukkia, mutta trukkikuski ei todennäköisesti ikinä kykene matemaatikon työhön. Silti näille maksetaan suurin piirtein saman verran.
Sinä et ymmärtänyt lukemaasi ja sitten syytät minua, etten minä ymmärrä lukemaani.
Ai olet tavannut jonkun joka ei osannut lukea? Oooh! Jännittävää? Ja nyt ilmeisesti väität että minä olen joku hänen kaltainen?
Tuo viesti johon kommentoit typerästi äksyillen oli normaaleille ihmisille ihan luettava. Häpäisit itsesi kun aloit projisoimaan omia puutteitasi minuun ja johonkin pilkkaamaasi 20 vuotiaaseen.
Sulla joka tapauksessa oli useita kirjoitusvirheitä per lause. Yhdyssanat tuottivat selvästi sulle vaikeuksia ja kongruenssista et ole luultavasti koskaan kuullutkaan, koska nukuit peruskoulun äidinkielen tunneilla. Et todenäköisesti kykene ikinä tekemään mitään sellaista työtä, jossa vaaditaan edes auttavaa suomen kielen hallintaa. Haluatko, että lihavoin kielivirheesi tänne kaikkien nähtäville?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi tarttet noin ison kämpän?
Milloin 89m2 olohuone, avokeittiö, makuuhuone ja työhuone/ pukuhuone, sekä pikkuruinen sauna on alkanut olla “iso”? Ap
Iso on, koska Suomessa on totuttu koirankopista hiukan suurempaan asuntoon. Muuhun kun ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miksi tarttet noin ison kämpän?
Milloin 89m2 olohuone, avokeittiö, makuuhuone ja työhuone/ pukuhuone, sekä pikkuruinen sauna on alkanut olla “iso”? Ap
Tää alanuolten määrä hämmentää! Pitääkö asua yksiössä jos elää yksin? Millaiset standardit teillä Suomessa on?
Terv SaksaPitää asua ahtaammin, jos rahat eivät meinaa riittää. Eikö siellä Saksassa opetella matikkaa jo koulussa?
Luetun ymmärtäminen olisi plussaa. Kysymys on siitä, että Suomessa kaikki ns. nomraaliin elämiseen kuuluvat asiat maksaa liikaa ja ihmiset ei edes ymmärrä sitä ongelmana esim. tuon asumisen suhteen. Meillä täällä on tosiaan vallalla ihan kummallinen ajatus, että jos asut yksin, pitää asua yksiössä tai hyvin pienessä kaksiossa. Esim. joskus katselin Tampereelta jotain LUMOn tms. kämppiä ja niissä oli ihan hakuehdoissa rajattu yksin muuttavalta pois tietyn kokoiset asunnot vaikka olisi varaa maksaakin.
Mä olen 46 ja ikäni asunut vuokralla yksin. Joskus parikymppisenä 30 m2 Helsingin Töölössä oli jees, mutta ei kaiken vapaa-aikansa kotona viettävän aikuisen ihmisen kuulu asua samankokoisessa asunnossa kuin kotonaan vaatteita vaihtamassa ja nukkumassa käyvän nuoren. Muualla maailmassa EI OLE luksusta asua jossain muussa kuin yksiössä vaikka asuisikin yksin.
Höpö höpö, huomaa ettei sulla ole oikeasti mitään käsitystä, mitä ”muualla maailmassa” tapahtuu. Olen asunut eurooppalaisista suurkaupungeista Pariisissa, Lontoossa ja Tukholmassa, eikä missään niistä alle keskituloinen (kuten ap) yksinasuva asu yleensä yksiötä suuremmassa kämpässä keskikaupungilla. Lontoossa on jo luksusta asua ilman kämppiksiä, Pariisissa pariskunnatkin asuvat koirankopeissa. Kyse ei ole siitä, mitä ”kuuluu” tehdä. Jos 46-vuotiaalla ei riitä raha maksaa tietynlaista asuntoa, sitten se ei riitä, oli ikä ja koulutustaso mikä hyvänsä. Ei siihen tule mitään jumalallista oikeutusta ylhäältä. Isoissa kaupungeissa kysynnän ja tarjonnan laki nostaa asumisen hintaa iha kaikkialla maailmassa.
Toisaalta jos lähdetään kehäkolmoselta ulommas, yksinasuva voi helposti Suomessakin ostaa vaikka omakotitalon.
Unohdetaan nyt välillä köyhtyvän Eurooppa. Katsotaan välillä miten akateemiset sinkut elävät vaikka:Vancouverissa, Montrealissa, Torontossa, Chicagossa, Fort Eorthin-Dallasin alueella, Teksas on Yhdysvaltojen toiseksi väkirikkain osavaltio. Asumisen hinta on pysynyt kasvusta huolimatta kuitenkin kohtuullisena. Johtuen väljistä kaavoitus ja rakennusmääräyksistä. Tyhjää tilaa on pilvin pimein ja rakennuskustannuksia ei ole nostettu ideologisiin päätöksin. Suomalaisten kannattaisi välillä katsoa muutakin kuin punavihreää Eurooppaa.
Me (pariskunta) asutaan Torontossa. Asunnossa on kaksi pienehköä makuuhuonetta ja yhdistetty keittiö-ruokailu-olkkaritila, johon ei esimerkiksi mahdu muita ns. olkkarikalusteita kuin pienehkö sohva, sohvapöytä ja pari jakkaraa. Pieni parveke on. Eteiskomerossa on pesukone ja kuivuri.
Vuokra on euroissa noin 2700. Sellainen on hintataso.Entäpä palkkataso?
On keskimäärin korkeampi kuin Suomessa, mutta niin on verotuskin. Ja juuri mikään ei täällä ole halvempaa. Asuminen ja eläminen on todella kallista.
Kanadassa verotus ei todellakaan ole kovempaa kuin Suomessa. 10000 CADin kuukausituloilla veroaste on noin 32% ennen veroista tehtäviä vähennyksiä (mm sairausvakuutus, jos työnantaja ei maksa sitä kokonaan vain vaan osan, kuten täällä on yleistä). Olen asunut Kanadassa 2008-2016 ja perheeni asuu siellä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tyypit kadehtii jotain Saksaa. Siellä saat maksaa veroja ja sairasvakuutusmaksuja ym. yhteensä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Asuntojen lämmityskulut on ihan älyttömiä, joka saa rukoilemaan todella lämmintä talvea. Lämmin vesi maksaa aivan saatanasti, joten turha suihkutella liikaa. Että juu lopulta käteen jää jopa vähemmän kuin Suomessa.
No nyt unohdat että Saksassa on perheverotus joka laskee monen perheen kohdalla veroastetta lähes puolella. Ja ruoka ja hyödykkeet on halpoja. Tilastollisesti elintaso ja ostovoima on Saksassa korkeakoutetuilla paljon parempi kuin täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parin kolmen vuoden leikki pelleily koulutuksella ja sivistyneen leikkimisellä jossain hömppäalalla pitäisi tienata hirvittävät rahat, koska järki ei riitä ostamaan omistusasuntoa, vaan on pakko asua järkyttävän leveästi egonsa kanssa VUOKRALLA!
Voisitko sinä kirjoittaa viestisi niin, että muutkin ymmärtäisivät sen, mitä haluat sanoa? Vai onko sulla jotain luetun ymmärtämistä koskevia rajoitteita? Monilla peruskoulusta suoraan amikseen menneillä nimittäin on. Olen todistanut jopa sitä, ettei edes amiksesta valmistunut tyttö kyennyt lukemaan lehteä sen paremmin kuin 6-vuotias veljentyttäreni. Katsoin kuin yli 20-vuotias tyttö tavasi, takelteli, viivytteli ja haki sanoja kuin ei olisi koulua koskaan käynyt.
Ap ilmoitti olevansa luonnontieteiden FM - eli hän on opiskellut joko biologiaa, maantietoa, matematiikkaa, kemia/biokemiaa, fysiikkaa tai tietotekniikkaa. Pari vuotta ei tosin ihan FM:n tason omaksumiseen näissä tieteissä riitä, vaikka se riittäisi enemmän kuin hyvin viemärin avaajaksi opiskeluun tai trukin ajon opetteluun. Panostukseen nähden trukkikuski saa hyvää palkkaa, mutta matemaatikko ihan pskaa. Matemaatikko oppii kyllä tarvittaessa ajamaan sitä trukkia, mutta trukkikuski ei todennäköisesti ikinä kykene matemaatikon työhön. Silti näille maksetaan suurin piirtein saman verran.
KUN sinulla on todistetusti (itse todistit juuri) vaikeuksia ymmärtää lukemaasi tekstiä, niin voin vähän auttaa sinua.
Tuossa viestissä jota et ymmärtänyt ON IHAN CAPSLOCKILLA KIRJOITETTU SE MIKÄ PITI YMMÄRTÄÄ!!!!
Lue viesti uudestaan ja etsi se sana joka on ISOLLA kirjoitettu.
Se riittää kun ymmärrät sen. Älä takerru siihen leikkipellekouluun, kun se sotkee sinun ymmärrystäsi.
Ymmärrän että on sinulle liian pitkiä nämä tekstit, niin ajatus ei aina pysy mukana.
Ei juma mikä superamis. Kehtaa vielä läksyttää muita. Hävyn puute on näiden vakavin ongelma. Siksi lähes kaikki naiset ottavat mieluummin vaikka persaukisen, ulosotossa olevan akateemisen miehen kuin ulosanniltaan ja käytökseltään apukoululaisen tasolla olevan imbesillin, jolla riittää vain röyhkeyttä kaikkien muidenkin edestä.
Kanadassa veroprosentit on keskimäärin n. 7 prosenttiyksikköä matalampia kuin Suomessa. Myös mm. Ruotsissa ja Norjassa ansiotuloverotus on matalampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tyypit kadehtii jotain Saksaa. Siellä saat maksaa veroja ja sairasvakuutusmaksuja ym. yhteensä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Asuntojen lämmityskulut on ihan älyttömiä, joka saa rukoilemaan todella lämmintä talvea. Lämmin vesi maksaa aivan saatanasti, joten turha suihkutella liikaa. Että juu lopulta käteen jää jopa vähemmän kuin Suomessa.
No nyt unohdat että Saksassa on perheverotus joka laskee monen perheen kohdalla veroastetta lähes puolella. Ja ruoka ja hyödykkeet on halpoja. Tilastollisesti elintaso ja ostovoima on Saksassa korkeakoutetuilla paljon parempi kuin täällä.
Saksassa myös saa tehdä verovähennyksiä todella paljon niin että ne voi oikeasti laskea usealla prossalla kokonaisveroastetta. Veroprosenttien vertailu on vähän vaikeaa juuri tän takia koska joka maassa on erilainen systeemi. Mutta kyllä Suomi ehdottomasti on yksi maailman kireimmän ansiotuloverotuksen maista. Suomessa myös veroprogressio iskee jyrkästi tosi aikaisin, jo siinä 2700-3000 e kuukausitulojen kieppeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tyypit kadehtii jotain Saksaa. Siellä saat maksaa veroja ja sairasvakuutusmaksuja ym. yhteensä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Asuntojen lämmityskulut on ihan älyttömiä, joka saa rukoilemaan todella lämmintä talvea. Lämmin vesi maksaa aivan saatanasti, joten turha suihkutella liikaa. Että juu lopulta käteen jää jopa vähemmän kuin Suomessa.
No nyt unohdat että Saksassa on perheverotus joka laskee monen perheen kohdalla veroastetta lähes puolella. Ja ruoka ja hyödykkeet on halpoja. Tilastollisesti elintaso ja ostovoima on Saksassa korkeakoutetuilla paljon parempi kuin täällä.
Hintatason huomioiden Saksan sossutukikin on parempi ja ennen kaikkea kannustavampi kuin Suomen. Saksassa työtön saa käteensä about 350€ ja vuokra, sähkö etc. maksetaan, MUTTA työtön saa ansaita sen päälle 500€ menettämättä tukiaan. Suomeen aina tuodaan ne kaikkein huonoimmat puolet muiden maiden malleista, joten sosiaalituiden kokonaisuutta on hieman hankala arvioida.
Mutta Saksassa tosiaan siitä koulutuksesta maksetaan, sitä pidetään ylipäätään kannattavana investointina, eikä siellä kuten Suomessa odoteta, että koulutettu olisi jotenkin velkaa amisalojen duunareille, vaikkei Saksassakaan koulutus maksa maltaita. Siellä on säilytetty järkevä ja vaivannäöstä palkitseva vanha, eurooppalainen malli, vaikka tohtorit ilmoittivat siellä jopa postiluukussa tittelinsä. Vain Suomessa kannattaa ihan oikeasti olla duunari. Muuallahan se on epäonnistumisen merkki.
ennen jäi käteen yli 2000€ kuussa oli pieni 50m2 omistusasunto ja auto, kunnes menetin työkyvyn työtapaturmassa
työnantaja irtisanoa alentuneen työkyvyn takia
Nyt käyn kuntouttavassa työtoiminnassa auto oli pakko myydä mutta omistusasunnosta olen pitänyt kiinni elämää joudun rahoittamaan ottamalla velkaa
Vierailija kirjoitti:
Me asutaan 4 henkisenä perheenä 45m kaksiossa Helsingin laidalla... Ei kyllä tuu olemaan useaan vuoteen rahaa isompaan, kun pitäisi oma rahoitus oman asunnon lainaa varten säästää🙄 Mutta siis itse asiaan, mulla tulevana varhaiskasvatuksen opettajana tulee olemaan n. 2600e palkka, onhan se aivan naurettavan pieni summa, kun asumiseen mahdollisimman halvallakin tulee menemään reilusti yli tuhat euroa vuokralla, oma-asunto ehkä saataisiin kustannettua hitusen halvemmalla. Onneksi ees julkiset pelaa täällä, että ei tarvi kun yksi auto kustantaa tähän perheeseen, mies tarvii työhönsä. Masentaa ajatella, että kun uhraat ison osan elämästä työn tekoon ja saa juuri ja juuri välttämättömän kustannettua... Huoh
Turha valittaa jos noin pienillä tuloilla on tehnyt kaksi lasta. Lapsilukumäärä on vähän niin kuin asuminen, pitäisi katsoa mihin se oma tulotaso riittää. Ja sinulla niitä tuloja ei vielä ole, ne on vasta suunnitteilla. Tietenkin on tiukkaa jos ilman tuloja lähtee tekemään lapsia monikossa.
Toki joskus elämä kolhii, ehkäisy pettää ja tulee kerralla kaksoset. Mutta ei silloin kyse ole siitä, etteikö pienillä tuloilla olisi varaa omistusasuntoon, vaan siitä, että lapsia on liikaa tuloihin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Eli sulle jää saman verran kun kelan asiakkaalle kun maksat itse tuosta lääkkeet ja hammaslääkärit sun muut, kuten hajonneet kodinkoneet. Hirveen kannustavaa!
Enemmän sinulle jää kuin mitä velkajärjestelyssä oleville välttämättömiin elinkustannuksiin. Heillä siihen sisältyy myös autokulut, ja vain työmatkoista voi vähentään saman mitä verotuksessa.
Sinä elät liian kalliisti. Asuntosi on iso, voisitko vaihtaa pienempään ja halvempaan? Myös autosi on liian kallis, jos maksat siitä isoja osamaksuja ja vapaaehtoisia vakuutuksia. Toki auto pitää olla luotettava, mutta toisaalta halvan auton kulut ovat pienet ja kun korjauskustannukset ylittävän auton arvon, se laitetaan romuksi ja ostetaan seuraava yhtä halpa.
Millä perusteella eräät tätä provoksi väittävät? Voisin itse mainita monta sellaista, jotka ovat nyt tai ovat jossakin elämänvaiheessa olleet tuollaisessa tilanteessa, itseni mukaan lukien.
Kääntäjä, hinnoittele työsi oikein, se on koko alan etu.
T. Normaalipalkkainen kääntäjä (palkka omasta yrityksestä)