Yrittäjämieheni EI voi olla perhevapailla kuukausitolkulla
Siis mikä tämä perhevapaauudistus oikein on, eipä ainakaan mietitä esimerkiksi yrittäjäperheitä. Lapsi syntyy kesäkuussa ja kuulin että tämä uudistus astuisi voimaan 2021. Koskeeko siis meitä vai vasta -21 syntyviä?
Kommentit (805)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Mistä tiedät, että kotihoidontuki säilyy? Sitähän on väläytelty työllisyyden lisäämisen keinona kun (yleensä) äidit palaavat työhön (jota kaikilla ei ole) ja lapset menevät päiväkotiin työllistämään hoitajia ja opettajia (jos mahtuvat johonkin jo täyteen ängetyis päiväkodeista).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että ”rahakkaat vapaat ” pitenevät, mutta siitä ei pääse hyötymään esimerkiksi jos mies on yrittäjä eikä voi vapaalle jäädä. Rahallisesti palkitaan siis siitä, että isä jää kotiin.
Tottakai siitä kannattaa palkita, koska sillä tavalla tuo ikuinen kierre että vain äidit on kotona, saadaan katki. Kaikki tämä tasa-arvoisuuden lisääntyminen auttaa siihen että Suomeen ylipäätään halutaan tehdä lapsia. Ei naiset halua enää hoitaa kaikkea yksin.
Mikä estää isiä nyt olemasta lasten kanssa? Eli oikeastiko oletat, että perhevapaiden jakaminen johtaa muuhun kuin 7 kk ikäisten lasten hoitoonlähtöön ja tarkkaan rekrytointiin, koska pienen vauvan äiti on aika paljon sairaan lapsen kanssa kotona.
Miksi äiti olisi sairaan lapsen kanssa enemmän kuin isä? Kuka ihme tuollaisia perhekuvioita vielä haluaa säilyttää?
Mä haluaisin että mies pystyisi hoitamaan meidän sairaita lapsia mutta ei se vain ole niin luonnollista hänelle. Mä olen kaikki lasten päivystyskäynnit hoitanut. Jos joku vaiva lapsilla on niin kannetaan äidin syliin. Flunssat eri asia. Niissä pärjää kyllä. Me ollaan kaikki niin erilaisia. Hänellä on muita vahvuuksia joita minulla ei ole.
No minäpä neuvon, jos teille vaikka syntyy vielä lisää lapsia:
isä mukaan neuvolaan raskausaikana
isä mukaan synnytykseen
isä pitää isyysvapaan
isä vaihtaa vaippoja
isä tekee kotona kotitöitä ja huolehtii lapsesta, yhtä paljon kuin äitikin
isä jää kotiin perhevapaalle pidemmäksi aikaa, esim vuodeksi
isä menee lapsen kanssa neuvolaan ja hammastarkastukseen, ilman äitiä
isä vie lasta päiväkotiin ja hakee sieltä
isä tekee lapsen kanssa läksyjä, lukee lapselle ja on kotona iltaisin
isä tekee perheelleen arkiruuan
isä käy kaupassa tai hoitaa ruuan nettitilauksen
...kas! ollaan tilanteessa jossa lapset turvaavat kipeinä (ja muutenkin) myös isään:
isä jää sairaan lapsen kanssa kotiin
Jos se isä on matkatöissä ja tai yrittäjä niin ei hän pääse koska on Kiinassa tai tärkeän asiakkaan luona.
Sama myös äidillä.
Siksi ei voi näärätä ulkopuolelta tällaisia.
Meillä oli aika lailla itsestäänswlvää että minä esim hoidan neuvolan kun se on työpaikkani vieressä. Ja saatpin tehdä kotona loppupäivän.
Isältä olisi tuhraantunut edestakaiseen ajeluun johon olisi mennyt koko työpäivä.
Ok, näin teillä. Jotenkin tässä todistit ilmeisesti myös sen, että neuvola ei voi kellään perheellä olla isän työpaikan lähellä? Koska isät on nyt vaan on sellaisia ihmisiä, jotka ovat töissä Kiinassa eivätkä neuvoloiden lähellä.
Tai sitten se oli esimerkki siitä että perheitä ja tilanteita on erillaisia ja sitä tämä pakkomalli ei osaa ottaa huomioon. Aivan kuten apkin koitti sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Mistä tiedät, että kotihoidontuki säilyy? Sitähän on väläytelty työllisyyden lisäämisen keinona kun (yleensä) äidit palaavat työhön (jota kaikilla ei ole) ja lapset menevät päiväkotiin työllistämään hoitajia ja opettajia (jos mahtuvat johonkin jo täyteen ängetyis päiväkodeista).
Tässä uudistuksessa kotihoidon tuki säilyy. Keskustapuolue ei suostu ikinä kotihoidon tuen pienentämiseen, kokoomuksessa jotkut ovat sitä väläytelleet. Viime hallituskaudella kokoomus yritti ajaa perhevapaauudistusta, joka olisi lyhentänyt äidin vapaata, mutta keskustalle se ei kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi valtaosa ihmisistä ei tykkää tästä uudistuksesta on:
-Kiintiöt
Suomessa ihmiset ei ole koskaan kannattanut kiintiöitä koska suomessa on totuttu elämään siten ettei sukupuolella pitäisi olla merkitystä missään asiassa, nyt kun kiintiöitä laitetaan sukupuolen perusteella niin se aiheuttaa närää.
Tietenkin tämä uudistus aiheuttaa ongelmia monissa perheissä etenkin niissä perheissä missä toinen on hyvätuloinen ja toinen pienituloinen. Myös jos toinen on yrittäjä niin tämä aiheuttaa ongelmia. Myös ne perheet jossa toisella ei ole työpaikkaa niin heille tämä tuo ongelmia.
Ne perheet missä vanhemmat tienaa suunnilleen yhtä paljon niin he pystyvät käyttämään kaikki perhevapaat tarvittaessa.
Kyllä minäkin pitäisi selkeimpänä ja reiluimpana vaihtoehtona jos näitä vapaita ei kiintiöitäisi koska silloin kaikilla perheillä olisi parhain mahdollisuus käyttää ne kaikki vapaat.
Jos tämä uudistus toteutuu niin varmasti lapsenteko aikeet vähenee monella ihmisellä koska pidemmät vapaat aiheuttaa eläkkeen menetyksiä sekä työura kärsii vanhempainvapaista.
Nimenomaan tuo tukee niitä pienituloisia, joiden puoliso tienaa paljon. Aiemmin perheen etu on mennyt pienituloisen edun edelle ja tämä tyhmälle selvinnyt vasta kun ero tullut ja kituuttaa pienellä eläkkeellä.
SINÄ olet niin oikeassa. Tätä olen seurannut oman äitini kohdalla. On jo aika saada naisille ja miehille palkkatasa-arvo lähemmäksi, naiset nimittäin elävät sitten vielä pidempään sillä minimieläkkeellä puuroa syöden.
Huh onneksi meillä on päättäjät jotka osaavat ajatella naisten puolesta mikä heille ja perheille joissa ovat osana on parasta. Muuten naisparat söisi eläkkeellä puuroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Äidin ansiosidonnainen lyhenee, jos oikein ymmärsin, mutta totta tuo, että kotihoidontuki säilyy. Se on hyvä asia. Kaipa minua lähinnä tökkii tämä ihmeellinen pakottaminen. Aivan kuin naiset ja miehet olisivat Suomessa niin hölmöjä, etteivät nyt jo osaa täysin vapaasti valita kuten tietävät perheelleen parhaaksi. Vassarimeininkiä ja holhousta sillä huonolla tavalla - vaikka itsekin vasemmistoa äänestän.
Nimenomaan nykytilanne osoittaa että eivät osaa valita oikein.
Johtaa joko naisen heikompaan taloudellisesti asemaan tai siihen että nainen valitsee lapsettomuuden.
Mitä jos ei olisi naisen tai miehen talous vaan perheen jonne lapsi tehdään? Ei tämän uudistuksen mukaan koska ei perhe enää saa harkita oman tilanteen mukaan vaan aletaan kikkailla. Lapsettomuuden valitseminen on ihan ok, ketään ei saada tällä tekemään lapsia jos niitä ei ennenkään halunnut.
Niinhän se on yhteinen silloin kun tuo valinta tehdään. Tyhmän valinnan tehnyt nainen kantaa seuraukset sitten eronneena takuueläkeläisenä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä heitetään kyllä rahaa kankkulan kaivoon. Tehdään näennäisuudistus, joka päin vastoin rankaisee ja jopa stigmatisoi perheitä ja heidän valintojaan. Todella epämiellyttävää. Kaipaisin todella aidosti oikeudenmukaisia ja kättä ojentavia ratkaisuja ja uudistuksia perheille, ei näennäisshaibaa. Suomi lähtee synnytystalkoisiin, ei näennäisratkaisuilla (kuinka moni on tässäkin ketjussa jaksanut hokea, että ei mikään muutu, mitäs valitat, kenenkään ei heikkene, no niiiiimpä) vaan innovatiivisilla, joustavilla ja ennen kaikkea kannustavilla ratkaisuilla. Varhaiskasvatus. Siinä se. Siihen kun panostetaan, niin vot. Viimeksi siitä heikennettiin, kun ajateltiin, että eihän nyt työttömät tarvitse kokoaikaista päiväkotia!! Eiku miten se meni... Hmm.. Elinikäinen oppiminen? Uudelleen koulutus? Harjoittelu? Kevytyrittäjyys? Eipä tarvitse vissiin ei.
Onko päättäjiltä mennyt kokonaan ohi, et kuinka monta työtöntä isää on Suomessa? Entä opiskelevaa? Entä sairauslomalla/ eläkkeellä olevaa? Sossupummitkin lasketaan. Minäpä kerron salaisuuden päättäjille ja kaikille pää p-seessä eläville: he ovat jo kotona lastensa kanssa! Ynnätkää yhteen kaikki kela-etuuksia nostavat isiukkelit, niin siinä aito luku perhevapaita viettäviä isejä.
Mikä hinku/ pakko/ pakkomielle on ne tienaavat/taloutta (kansantaloutta ja omaansa) kannattelevat tyypit saada himaan? Ei jessus..
No nythän subjektiivinen päivähoito-oikeuskin palautuu entiselleen 1.8. alkaen niissäkin kunnissa, joissa sitä päätettiin rajoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten mies vain jättää ne kuukaudet pitämättä ja siirtää sinulle sen osan, jonka voi siirtää. Mikä tässä on ongelma? Eikö muiden miehet saisi pitää vapaata koska sinun mies ei pidä?
Miksi siihen pitää ne kiintiöt saada? Eikö olisi parasta että perheet itse päättää kuinka he vapaat käyttää?
Nykyäänkin miehet voi pitää niitä vapaita ihan yhtälailla kuin naisetkin, joten miksi tämä vapaus poistuu perheiltä?
Ei se toimi. Perheet päättää aina että isompi palkkainen on töissä -> naisten palkat on huonompia -> naisilla enemmän katkoja työelämässä -> naisten palkka pysyy huonompana maailman tappiin.
Keitä lapsia suunnittelevia kiinnostaa mitä tapahtuu joillekin muille tulevaisuudessa enemmän kuin oman perheen tilanne?
KIITOS! Tämä tiivistää hyvin, miksi lapsiperheisiin suhtaudutaan niin nihkeästi nykyään. Hälläväliä muut, tärkeintä on vain minä ja pershedelmäni!
Pakko tähän todeta että totta kai se minun pershedelmä on tärkeämpi kuin joku kaukainen "muu". Aika kauhea tilanne lapselle olisi syntyä sellaiselle joka tuntee toisin. Vai oletko eri mieltä todella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Mistä tiedät, että kotihoidontuki säilyy? Sitähän on väläytelty työllisyyden lisäämisen keinona kun (yleensä) äidit palaavat työhön (jota kaikilla ei ole) ja lapset menevät päiväkotiin työllistämään hoitajia ja opettajia (jos mahtuvat johonkin jo täyteen ängetyis päiväkodeista).
Tässä uudistuksessa kotihoidon tuki säilyy. Keskustapuolue ei suostu ikinä kotihoidon tuen pienentämiseen, kokoomuksessa jotkut ovat sitä väläytelleet. Viime hallituskaudella kokoomus yritti ajaa perhevapaauudistusta, joka olisi lyhentänyt äidin vapaata, mutta keskustalle se ei kelvannut.
Ongelma on se, että tutkimusten mukaan kotihoidontuella pitkään olevat on vailla koulutusta joten maksaako muutama satanen kotihoidontukea vai sittenkin noin 600 e työttömyysetuutta, kumpi on taloudelle parempi vaihtoehto? Suurin osa on kotihoidontuella muutaman kuukauden tyyliin siihen asti, että maaliskuussa syntynyt lapsi menee elokuussa päivähoitoon 1v 5 kk iässä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt A-studiossa sitä ajatusta, että tuo malli mahdollistaa pätkätöiden vastaanottamisen jne. joustavasti. Oikeastiko voin tänään ilmoittaa työnantajalle, että olen maanantaista alkaen perhevapaalla, kun puoliso sai 2 vko kivan duunin ja järjestelmä hyväksyy joustavan vapaiden käytön. Vai tuleeko systeemi, jossa vapaasta tulee ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta työnantaja voi hankkia sijaisen. Tuleeko meille tällä tavalla lisää pätkätyöläisiä, jotka paikkaavat joustavasti perhevapailevia vai sittenkin niin, että joustot määritellään tiukemmin.
Kertyykö muuten nykyisin perhevapailla vuosilomaa? Aikanaan ei kertynyt.
Ei tule yhtään mitään. Työnantajat palkkaa kuten edelleen, ne jotka käyttää muutenkin paljon sijaisuuksia jatkaa sitä ja toiset ei palkaa ketään pikku pätkään. Naisvaltaisilla aloilla on paljon sijausuuspätkiä joilla monet menee vuosia ja niitä työnatajia varmaan ilahduttaa tämä mahdollisuus tehdä yhä vain lyhyempi pätkiä joilla roikottaa.
Onneksi yh saa pitää yksin kaikki nuo vapaat.
Onneksi yh saa pitää yksin kaikki nuo vapaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Äidin ansiosidonnainen lyhenee, jos oikein ymmärsin, mutta totta tuo, että kotihoidontuki säilyy. Se on hyvä asia. Kaipa minua lähinnä tökkii tämä ihmeellinen pakottaminen. Aivan kuin naiset ja miehet olisivat Suomessa niin hölmöjä, etteivät nyt jo osaa täysin vapaasti valita kuten tietävät perheelleen parhaaksi. Vassarimeininkiä ja holhousta sillä huonolla tavalla - vaikka itsekin vasemmistoa äänestän.
Nimenomaan nykytilanne osoittaa että eivät osaa valita oikein.
Johtaa joko naisen heikompaan taloudellisesti asemaan tai siihen että nainen valitsee lapsettomuuden.
Onneksi tehtiin uudistus joka ajattelee naisten puolesta kun nämä ei osaa ajatella omaa parastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi valtaosa ihmisistä ei tykkää tästä uudistuksesta on:
-Kiintiöt
Suomessa ihmiset ei ole koskaan kannattanut kiintiöitä koska suomessa on totuttu elämään siten ettei sukupuolella pitäisi olla merkitystä missään asiassa, nyt kun kiintiöitä laitetaan sukupuolen perusteella niin se aiheuttaa närää.
Tietenkin tämä uudistus aiheuttaa ongelmia monissa perheissä etenkin niissä perheissä missä toinen on hyvätuloinen ja toinen pienituloinen. Myös jos toinen on yrittäjä niin tämä aiheuttaa ongelmia. Myös ne perheet jossa toisella ei ole työpaikkaa niin heille tämä tuo ongelmia.
Ne perheet missä vanhemmat tienaa suunnilleen yhtä paljon niin he pystyvät käyttämään kaikki perhevapaat tarvittaessa.
Kyllä minäkin pitäisi selkeimpänä ja reiluimpana vaihtoehtona jos näitä vapaita ei kiintiöitäisi koska silloin kaikilla perheillä olisi parhain mahdollisuus käyttää ne kaikki vapaat.
Jos tämä uudistus toteutuu niin varmasti lapsenteko aikeet vähenee monella ihmisellä koska pidemmät vapaat aiheuttaa eläkkeen menetyksiä sekä työura kärsii vanhempainvapaista.
Kiintiöt ovat siksi yleensä huonoja, koska ne ovat joltakulta pois. Tässä ne eivät ole keneltäkään pois, vaan ne tulivat lisäksi. Jos esimerkiksi kaupungissa on asuntoja vähävaraisille perheille, onko se heiltä pois, jos rakennetaan lisää asuntoja opiskelijoille.
Parempi vertaus olisi että rakennetaan osalle opiskelijoista paremmat asunnot riippuen siitä miten heidän vanhemmat ovat työllistyneet.
Tiesitkö, että kautta aikojen osa opiskelijoista on asunut leveämmin kuin osa, yleensä johtuen heidän vanhempiensa varallisuudesta? Jotkut asuvat vuokralla opiskelija-asunnoissa/-asuntoloissa, osa asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa, kaikista varakkaammat omistavat itse asuntonsa.
Sinä ilmeisesti ajat takaa sitä ajatusta, että tasa-arvoa olisi vain, jos kaikilla perheillä olisi käytettävissä tasan yhtä paljon rahaa riippumatta siitä, ovatko vanhemmat työttömiä vai hyväpalkkaisissa töissä? Sitähän ei tasa-arvolla tarkoiteta, vaan sitä, että Suomessa kaikilla on lähtökohtaisesti oikeus samantasoiseen koulutukseen. Köyhänkin perheen lapsella on mahdollisuus opiskella itsellensä hyväpalkkaiseen ammattiin johtava tutkinto, koska oppilaitokset ovat julkisia, eikä niissä peritä lukukausimaksuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä heitetään kyllä rahaa kankkulan kaivoon. Tehdään näennäisuudistus, joka päin vastoin rankaisee ja jopa stigmatisoi perheitä ja heidän valintojaan. Todella epämiellyttävää. Kaipaisin todella aidosti oikeudenmukaisia ja kättä ojentavia ratkaisuja ja uudistuksia perheille, ei näennäisshaibaa. Suomi lähtee synnytystalkoisiin, ei näennäisratkaisuilla (kuinka moni on tässäkin ketjussa jaksanut hokea, että ei mikään muutu, mitäs valitat, kenenkään ei heikkene, no niiiiimpä) vaan innovatiivisilla, joustavilla ja ennen kaikkea kannustavilla ratkaisuilla. Varhaiskasvatus. Siinä se. Siihen kun panostetaan, niin vot. Viimeksi siitä heikennettiin, kun ajateltiin, että eihän nyt työttömät tarvitse kokoaikaista päiväkotia!! Eiku miten se meni... Hmm.. Elinikäinen oppiminen? Uudelleen koulutus? Harjoittelu? Kevytyrittäjyys? Eipä tarvitse vissiin ei.
Onko päättäjiltä mennyt kokonaan ohi, et kuinka monta työtöntä isää on Suomessa? Entä opiskelevaa? Entä sairauslomalla/ eläkkeellä olevaa? Sossupummitkin lasketaan. Minäpä kerron salaisuuden päättäjille ja kaikille pää p-seessä eläville: he ovat jo kotona lastensa kanssa! Ynnätkää yhteen kaikki kela-etuuksia nostavat isiukkelit, niin siinä aito luku perhevapaita viettäviä isejä.
Mikä hinku/ pakko/ pakkomielle on ne tienaavat/taloutta (kansantaloutta ja omaansa) kannattelevat tyypit saada himaan? Ei jessus..
No nythän subjektiivinen päivähoito-oikeuskin palautuu entiselleen 1.8. alkaen niissäkin kunnissa, joissa sitä päätettiin rajoittaa.
Ongelma onkin juuri siinä, että nämä uudistuksiksi puetut heikennykset ovat niin uskomattoman lyhytnäköisiä ja laittavat peruspalvelut (ja sitä kautta ihmisten elämät) pelinappuloiksi. Siinä se taitaapi olla syynä, miksei lapsia tehdä. Et voi suunnitella elämääsi enää. Oli sitten työpaikka, tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Äidin ansiosidonnainen lyhenee, jos oikein ymmärsin, mutta totta tuo, että kotihoidontuki säilyy. Se on hyvä asia. Kaipa minua lähinnä tökkii tämä ihmeellinen pakottaminen. Aivan kuin naiset ja miehet olisivat Suomessa niin hölmöjä, etteivät nyt jo osaa täysin vapaasti valita kuten tietävät perheelleen parhaaksi. Vassarimeininkiä ja holhousta sillä huonolla tavalla - vaikka itsekin vasemmistoa äänestän.
Nimenomaan nykytilanne osoittaa että eivät osaa valita oikein.
Johtaa joko naisen heikompaan taloudellisesti asemaan tai siihen että nainen valitsee lapsettomuuden.
Mitä jos ei olisi naisen tai miehen talous vaan perheen jonne lapsi tehdään? Ei tämän uudistuksen mukaan koska ei perhe enää saa harkita oman tilanteen mukaan vaan aletaan kikkailla. Lapsettomuuden valitseminen on ihan ok, ketään ei saada tällä tekemään lapsia jos niitä ei ennenkään halunnut.
Niinhän se on yhteinen silloin kun tuo valinta tehdään. Tyhmän valinnan tehnyt nainen kantaa seuraukset sitten eronneena takuueläkeläisenä.
Suomalaiset naiset siis ei osaa itse ajatella parastaan ja siksi tämä koko uutuuden kiiltävä uutuus kehitettiin. Helppo se on ajatella vain naisten puolesta sen sijaan että oikeasti alettaisiin puuttua ongelmakohtiin. Ja tämä on naisille syötetty hienona asiana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on lapset jo tehty. Olen kovapalkkaisempi kuin mieheni, mutta sydän olisi hajonnut, jos olisin joutunut pienestä taaperosta eroon. Mieheni puolestaan ei pikkulapsia niin ymmärrä, hän on ihana, mutta lievästi autistinen, eikä ole siis paljoa hoitanut lapsia, jotka eivät pysty kommunikoimaan kunnolla.
Mutta eniten naurattaa ainainen Ruotsiin vertaaminen. Monet ei taida tietää, että Ruotsissa myös hoitovapaalla olijat tilastoidaan tietyltä osin työllisiksi. Simsalabim, Ruotsissa on suuri työllisyysaste pikkulasten äideillä.
Miten tämä uudistus olisi johtanut siihen, että olisit joutunut pienestä taaperosta eroon? Oikeasti? Jos perehdyt uudistukseen: äidille voi siirtää ansiosidonnaisia vapaita, kotihoidontuki säilyy. Miksi teillä olisi mennyt toisin?
Mistä tiedät, että kotihoidontuki säilyy? Sitähän on väläytelty työllisyyden lisäämisen keinona kun (yleensä) äidit palaavat työhön (jota kaikilla ei ole) ja lapset menevät päiväkotiin työllistämään hoitajia ja opettajia (jos mahtuvat johonkin jo täyteen ängetyis päiväkodeista).
Tässä uudistuksessa kotihoidon tuki säilyy. Keskustapuolue ei suostu ikinä kotihoidon tuen pienentämiseen, kokoomuksessa jotkut ovat sitä väläytelleet. Viime hallituskaudella kokoomus yritti ajaa perhevapaauudistusta, joka olisi lyhentänyt äidin vapaata, mutta keskustalle se ei kelvannut.
Ongelma on se, että tutkimusten mukaan kotihoidontuella pitkään olevat on vailla koulutusta joten maksaako muutama satanen kotihoidontukea vai sittenkin noin 600 e työttömyysetuutta, kumpi on taloudelle parempi vaihtoehto? Suurin osa on kotihoidontuella muutaman kuukauden tyyliin siihen asti, että maaliskuussa syntynyt lapsi menee elokuussa päivähoitoon 1v 5 kk iässä.
Mä olen miettinyt päiväkotien kaaoksen ratkaisuksi sitä, että kotihoidontukea maksettaisiin enemmän. Taitaa jäädä pienipalkkaisten kuukaudessa maksamat verot ja päivähoitomaksut alle niiden kulujen, mitä se lapsen pitäminen päiväkodissa maksaa.

Että pidettäisiin naiset pidempään kotona, siinäkö sinun toiveesi? Ja mitä tapahtuisi naisten työuralle ja eläkkeelle?

Kyllä sen hoitovapaan voi mieskin pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy miksi valtaosa ihmisistä ei tykkää tästä uudistuksesta on:
-Kiintiöt
Suomessa ihmiset ei ole koskaan kannattanut kiintiöitä koska suomessa on totuttu elämään siten ettei sukupuolella pitäisi olla merkitystä missään asiassa, nyt kun kiintiöitä laitetaan sukupuolen perusteella niin se aiheuttaa närää.
Tietenkin tämä uudistus aiheuttaa ongelmia monissa perheissä etenkin niissä perheissä missä toinen on hyvätuloinen ja toinen pienituloinen. Myös jos toinen on yrittäjä niin tämä aiheuttaa ongelmia. Myös ne perheet jossa toisella ei ole työpaikkaa niin heille tämä tuo ongelmia.
Ne perheet missä vanhemmat tienaa suunnilleen yhtä paljon niin he pystyvät käyttämään kaikki perhevapaat tarvittaessa.
Kyllä minäkin pitäisi selkeimpänä ja reiluimpana vaihtoehtona jos näitä vapaita ei kiintiöitäisi koska silloin kaikilla perheillä olisi parhain mahdollisuus käyttää ne kaikki vapaat.
Jos tämä uudistus toteutuu niin varmasti lapsenteko aikeet vähenee monella ihmisellä koska pidemmät vapaat aiheuttaa eläkkeen menetyksiä sekä työura kärsii vanhempainvapaista.
Kiintiöt ovat siksi yleensä huonoja, koska ne ovat joltakulta pois. Tässä ne eivät ole keneltäkään pois, vaan ne tulivat lisäksi. Jos esimerkiksi kaupungissa on asuntoja vähävaraisille perheille, onko se heiltä pois, jos rakennetaan lisää asuntoja opiskelijoille.
Parempi vertaus olisi että rakennetaan osalle opiskelijoista paremmat asunnot riippuen siitä miten heidän vanhemmat ovat työllistyneet.
Tiesitkö, että kautta aikojen osa opiskelijoista on asunut leveämmin kuin osa, yleensä johtuen heidän vanhempiensa varallisuudesta? Jotkut asuvat vuokralla opiskelija-asunnoissa/-asuntoloissa, osa asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa, kaikista varakkaammat omistavat itse asuntonsa.
Sinä ilmeisesti ajat takaa sitä ajatusta, että tasa-arvoa olisi vain, jos kaikilla perheillä olisi käytettävissä tasan yhtä paljon rahaa riippumatta siitä, ovatko vanhemmat työttömiä vai hyväpalkkaisissa töissä? Sitähän ei tasa-arvolla tarkoiteta, vaan sitä, että Suomessa kaikilla on lähtökohtaisesti oikeus samantasoiseen koulutukseen. Köyhänkin perheen lapsella on mahdollisuus opiskella itsellensä hyväpalkkaiseen ammattiin johtava tutkinto, koska oppilaitokset ovat julkisia, eikä niissä peritä lukukausimaksuja.
Siis väitätkö kaiken tämän keskustelun jälkeen yhä että Suomessa kaikilla lapsilla on samat mahdollisuudet? Anteeksi mutta pakko kysyä oletko ihan edes lähi vuosina lukenut kotimaan uutisista mitään päivähoidosta tai ala-asteen perusopetuksesta ja niiden vaikutuksista? Tämä uudistus vain sopii jonon jatkoksi jossa Suomen lapset joutuvat elämään villissä lännessä jossa vanhempien mahdollisuudet vaikuttaa jo pienestä pitäen ratkaisevat mikä on lapsen tulevaisuus.
Vielä kun saadaan sen hulluus läpi että oppivelvollisuus alkaa 5-vuotiaana niin en usko että Suomi voi enää alemmassa vajota lasten osalta.