Lue keskustelun säännöt.
Yhteishuoltajuudessa oleva 12-vuotias ei enää halua tulla luokseni koska toisen vanhemman luona on löysempää. Voinko tehdä mitään?
Toisen vanhemman luona saa valvoa, olla puhelimella tai tabletilla rajattomasti, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa, mennä vaikka keskellä yötä suihkuun, yökyläillä kavereilla vaikka joka viikonloppu, pyöriä kaupungin keskustassa ja käyttörahaa riittää. Koulutyö on jo kärsinyt ja ennen muuta homma on menossa luonteeltaan jo ennestään haastavan lapsen kanssa sivuraiteille. Ja nyt huutaa tosiaan minulle että miksi oot noin kauhea ja sulle ei ikinä käy mikään ja ei halua enää tulla minulle kuin pakon edessä. Rahaa vain vaatii ja haukkuu köyhäksi.
Toisen vanhemman mielestä hän on kypsä elämään kuten haluaa ja hän kyllä kuulemma luottaa lapseen.
Onko mitään mitä voin tehdä? Mitä sinä tekisit?
Kannattiko erota -moralisoinnit voi jättää kirjoittamatta. Vakuutan että kannatti.
Kommentit (273)
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne. Miehen lapsen äiti asuu vuokrakerrostaloslummissa ja vähän samaan tapaan rajoittaa ja hokee, että pitää olla myös tylsää perusarkea.
Me puolestamme asumme mieheni (lapsen isä) tilavasti omakotitalossa ja olemme suhteellisen varakkaita. Syömme ravintoloissa viikoittain, meillä käy siivooja, kylpylät/teatterit/konsertit on jokaviikkoista huvia ja matkailemme paljon. Lisäksi meillä saa vapaasti käydä kavereita ja yökyläilyä. Yllättäen lapsi haluaa valtaosan ajasta viettää meidän kanssamme, onhan meidän elämämme hänestä varmaan hohdokkaampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kuten täällä on käynyt ilmi, niin lastenvalvojalle menemisestä ei ole hyötyä ristiriitatilanteessa, koska lastenvalvoja vain vahvistaa vanhempien välisen sopimuksen ja tekee laskelman elatusmaksuista.
Itsekään en olisi 12-vuotiaana jaksanut käydä isän luona, jonka luona siis olin joka toinen viikonloppu. Ei kyse ollut siitä, etten olisi pitänyt isästä. En vain olisi aina jaksanut vaihtaa kotia, kun ei olisi aina huvittanut. Kuitenkin isän luona oli vähemmän omia tavaroitani ja vähemmän tekemistä. Vaikka teimmekin yhdessä paljon kaikkea oikeasti kivaakin. Isä usein osti myös sellaista joka äidin mielestä olisi ollut liian kallista. Ja kaupassa sain valita mitä halusin syödä. Eli ei kyse ollut siitä, että isän luona olisi ollut liian ankeaa tai liian kova kuri. Äiti kuitenkin aina pakotti menemään isän luokse. Ja hyvä niin. Eikö toinen vanhempi mitenkään voisi edesauttaa tuota siirtoa? Vaikka toki lain mukaan on lapsella oikeus päättää. Mutta onko todella kyse siitä ettei lapsi halua olla luonasi, vai onko se vain raskasta siirtyä kahden kodin välillä. Kuinka pitkä matka on kotienne välillä? Uskoisin tuon vaikuttavan aika paljon, kun lapsi haluaisi olla kavereiden kanssa, mutta luonasi ei heidän luokse pääse samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne. Miehen lapsen äiti asuu vuokrakerrostaloslummissa ja vähän samaan tapaan rajoittaa ja hokee, että pitää olla myös tylsää perusarkea.
Me puolestamme asumme mieheni (lapsen isä) tilavasti omakotitalossa ja olemme suhteellisen varakkaita. Syömme ravintoloissa viikoittain, meillä käy siivooja, kylpylät/teatterit/konsertit on jokaviikkoista huvia ja matkailemme paljon. Lisäksi meillä saa vapaasti käydä kavereita ja yökyläilyä. Yllättäen lapsi haluaa valtaosan ajasta viettää meidän kanssamme, onhan meidän elämämme hänestä varmaan hohdokkaampaa.
Hienoa, että kuvittelette itsestänne suuria.
Lapsi saa olla mielensä mukaan, mikä ei ole hyvä asia jatkossa.
Toivoakseni ette kuvittele olevanne parempia kuin lapsen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa samalta kuin meillä. Mies yritti pitää rajoja, mutta miehen ex kumosi ja jyräsi koko ajan ja antoi kaiken periksi. Nyt tuloksena on, että poika on huostaanotettuna ollut kohta 4 vuotta ja asuu laitoksessa. On sielläkin perseillyt, varastanu alkoa, käyttäny adhd-lääkkeitään ja alkoa sekaisin. Ei siedä rajoja ja sääntöjä. Odottaa vaan milloin pääsee takaisin lepsun äitinsä paapottavaksi. Täyttää tänä 16v eikä napanuoraa äitiin ole katkaistu. Kuvittelee työttömän äitinsä taikovan rahaa jostain taikaseinästä ja ostavan hänelle kaiken ikuisesti. Realismi puuttuu häneltä täysin, ei tajua olevansa rikosoikeudellisessa vastuussa mistään vieläkään eikä tajua millaiset vastuut alkaa kun 18v täyttää. Ei tajua vaikka ratakiskoista vääntäisi. Itsenäistymisrahan aikoo käyttää peleihin sun muuhun lapsellisuuksiin.
Ei tässä meidän auta muu kuin katsoa sivusta mitä tuosta pojasta tulee vai tuleeko mitään. Todennäköisesti elämäntapatyötön peräkammarin poika tuolla menolla ja käytöksellä.
Tässä esimerkki pahasta äitipuolesta. Et ole koskaan ajatellut miehesi lapsen parasta. Tuskin sanoisit hänestä noin ilkeästi mikäli oikeasti olisit koskaan pitänyt hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne. Miehen lapsen äiti asuu vuokrakerrostaloslummissa ja vähän samaan tapaan rajoittaa ja hokee, että pitää olla myös tylsää perusarkea.
Me puolestamme asumme mieheni (lapsen isä) tilavasti omakotitalossa ja olemme suhteellisen varakkaita. Syömme ravintoloissa viikoittain, meillä käy siivooja, kylpylät/teatterit/konsertit on jokaviikkoista huvia ja matkailemme paljon. Lisäksi meillä saa vapaasti käydä kavereita ja yökyläilyä. Yllättäen lapsi haluaa valtaosan ajasta viettää meidän kanssamme, onhan meidän elämämme hänestä varmaan hohdokkaampaa.Hienoa, että kuvittelette itsestänne suuria.
Lapsi saa olla mielensä mukaan, mikä ei ole hyvä asia jatkossa.
Toivoakseni ette kuvittele olevanne parempia kuin lapsen äiti.
Lapsi toki viettää äitinsä kanssa aikaa ja tietenkin esim. meidän kahden keskeisten matkojen ajan on siellä pidempäänkin. Vanhempana toki molemmat on lapselle tärkeitä, mutta kyllähän lapsi meistä mallia ottaa, koska olemme kunnolla koulutettuja ja uralla edenneitä; meillä myös keskustellaan enemmän esim. yhteiskunnasta ja taloudesta, sijoituksista, ja näitä keskusteluja lapsi kuulemme eniten kaipaa. Tuskin voi parempaa ihmistä määritellä, mutta toki monessa määrin parempia. Lapsi siis 15.v. eli teini jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasun tekisin minäkin. Vaarantaa lapsen kasvun ja kehityksen.
Vierailija kirjoitti:
Joo kuten täällä on käynyt ilmi, niin lastenvalvojalle menemisestä ei ole hyötyä ristiriitatilanteessa, koska lastenvalvoja vain vahvistaa vanhempien välisen sopimuksen ja tekee laskelman elatusmaksuista.
Itsekään en olisi 12-vuotiaana jaksanut käydä isän luona, jonka luona siis olin joka toinen viikonloppu. Ei kyse ollut siitä, etten olisi pitänyt isästä. En vain olisi aina jaksanut vaihtaa kotia, kun ei olisi aina huvittanut. Kuitenkin isän luona oli vähemmän omia tavaroitani ja vähemmän tekemistä. Vaikka teimmekin yhdessä paljon kaikkea oikeasti kivaakin. Isä usein osti myös sellaista joka äidin mielestä olisi ollut liian kallista. Ja kaupassa sain valita mitä halusin syödä. Eli ei kyse ollut siitä, että isän luona olisi ollut liian ankeaa tai liian kova kuri. Äiti kuitenkin aina pakotti menemään isän luokse. Ja hyvä niin. Eikö toinen vanhempi mitenkään voisi edesauttaa tuota siirtoa? Vaikka toki lain mukaan on lapsella oikeus päättää. Mutta onko todella kyse siitä ettei lapsi halua olla luonasi, vai onko se vain raskasta siirtyä kahden kodin välillä. Kuinka pitkä matka on kotienne välillä? Uskoisin tuon vaikuttavan aika paljon, kun lapsi haluaisi olla kavereiden kanssa, mutta luonasi ei heidän luokse pääse samalla tavalla.
Kiitos paljon kirjoituksestasi, joka alleviivaa sen, että viikkoviikko-systeemi sucks.
Viikkoviikko on ihan kamala lapselle!
Onneksi ei oman kanssa ole tarvinnut tuollaista sekoilua käydä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne. Miehen lapsen äiti asuu vuokrakerrostaloslummissa ja vähän samaan tapaan rajoittaa ja hokee, että pitää olla myös tylsää perusarkea.
Me puolestamme asumme mieheni (lapsen isä) tilavasti omakotitalossa ja olemme suhteellisen varakkaita. Syömme ravintoloissa viikoittain, meillä käy siivooja, kylpylät/teatterit/konsertit on jokaviikkoista huvia ja matkailemme paljon. Lisäksi meillä saa vapaasti käydä kavereita ja yökyläilyä. Yllättäen lapsi haluaa valtaosan ajasta viettää meidän kanssamme, onhan meidän elämämme hänestä varmaan hohdokkaampaa.Hienoa, että kuvittelette itsestänne suuria.
Lapsi saa olla mielensä mukaan, mikä ei ole hyvä asia jatkossa.
Toivoakseni ette kuvittele olevanne parempia kuin lapsen äiti.
Lapsi toki viettää äitinsä kanssa aikaa ja tietenkin esim. meidän kahden keskeisten matkojen ajan on siellä pidempäänkin. Vanhempana toki molemmat on lapselle tärkeitä, mutta kyllähän lapsi meistä mallia ottaa, koska olemme kunnolla koulutettuja ja uralla edenneitä; meillä myös keskustellaan enemmän esim. yhteiskunnasta ja taloudesta, sijoituksista, ja näitä keskusteluja lapsi kuulemme eniten kaipaa. Tuskin voi parempaa ihmistä määritellä, mutta toki monessa määrin parempia. Lapsi siis 15.v. eli teini jo.
Miten hienoa!
Vierailija kirjoitti:
Tekisi mieli kirjoittaa vain, että joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee, mutta kirjoitan muutakin.
Ensinnäkin ymmärrän sua, AP, oikein hyvin, koska olen ollut joskus äitipuoli kahdelle lapselle.
He ovat jo aikuisia enkä minäkään enää mikään virallinen äitipuoli, vaikka äitienpäivänä saankin puhelinsoiton tai onnittelutekstarin.
Lapset olivat isällään eli meillä joka toinen viikonloppu, joskus muutenkin.
Isä olisi antanut heidän valvoa vaikka ympärivuorokautisesti ulkona käymättä, pelata pleikalla, syödä pelkkää makaronia ja ketsuppia tai nakkeja ja ranskalaisia.
Vaikkeivät minun lapsiani olekaan, minä en antanut.
Minä vein puolipakolla ja vähän huijaamallakin heidät ulos, tein vähillä rahoilla mahdollisimman terveellistä ruokaa, otin usein pienen tappelun myötä pleikan pois, pistin tv:n kiinni ja puoliväkisin lapset ostamiemme/lainaamiemme kirjojen kanssa sänkyyn lukemaan.
Voi kuulostaa hurskastelulta, mutta nämä lapset ovat kiittäneet minua moneen kertaan jääräpäisestä tiukkuudestani, vaikka esiteininä määräykseni tuntuivatkin lievästi sanottuna v-maiselta.
Kuten täällä on moneen kertaan todettu lapsi tosiaankin tarvitsee rajansa ja totta kai useimmat ihmiset testaavat, kuinka pitkälle on mahdollista mennä.
Rajaton koti on turvaton koti. Hyvin teit. Lapsi ei omaa parastaan tiedä, aikuisen se pitää tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo kuten täällä on käynyt ilmi, niin lastenvalvojalle menemisestä ei ole hyötyä ristiriitatilanteessa, koska lastenvalvoja vain vahvistaa vanhempien välisen sopimuksen ja tekee laskelman elatusmaksuista.
Itsekään en olisi 12-vuotiaana jaksanut käydä isän luona, jonka luona siis olin joka toinen viikonloppu. Ei kyse ollut siitä, etten olisi pitänyt isästä. En vain olisi aina jaksanut vaihtaa kotia, kun ei olisi aina huvittanut. Kuitenkin isän luona oli vähemmän omia tavaroitani ja vähemmän tekemistä. Vaikka teimmekin yhdessä paljon kaikkea oikeasti kivaakin. Isä usein osti myös sellaista joka äidin mielestä olisi ollut liian kallista. Ja kaupassa sain valita mitä halusin syödä. Eli ei kyse ollut siitä, että isän luona olisi ollut liian ankeaa tai liian kova kuri. Äiti kuitenkin aina pakotti menemään isän luokse. Ja hyvä niin. Eikö toinen vanhempi mitenkään voisi edesauttaa tuota siirtoa? Vaikka toki lain mukaan on lapsella oikeus päättää. Mutta onko todella kyse siitä ettei lapsi halua olla luonasi, vai onko se vain raskasta siirtyä kahden kodin välillä. Kuinka pitkä matka on kotienne välillä? Uskoisin tuon vaikuttavan aika paljon, kun lapsi haluaisi olla kavereiden kanssa, mutta luonasi ei heidän luokse pääse samalla tavalla.
Kiitos paljon kirjoituksestasi, joka alleviivaa sen, että viikkoviikko-systeemi sucks.
Viikkoviikko on ihan kamala lapselle!
Onneksi ei oman kanssa ole tarvinnut tuollaista sekoilua käydä läpi.
Ei minun tapauksessani ollut kyse vuoroasumisesta, vaan siitä että olin joka toinen viikonloppu isän luona. Olen miettinyt jälkikäteen, olisiko vuoroasuminen ollut parempi. Että olisiko isän luona tuntunut enemmän kodilta, jos siellä olisi viettänyt aikaa enemmän. Mutta toki jokainen perhe tekee niin kuin parhaaksi näkee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne. Miehen lapsen äiti asuu vuokrakerrostaloslummissa ja vähän samaan tapaan rajoittaa ja hokee, että pitää olla myös tylsää perusarkea.
Me puolestamme asumme mieheni (lapsen isä) tilavasti omakotitalossa ja olemme suhteellisen varakkaita. Syömme ravintoloissa viikoittain, meillä käy siivooja, kylpylät/teatterit/konsertit on jokaviikkoista huvia ja matkailemme paljon. Lisäksi meillä saa vapaasti käydä kavereita ja yökyläilyä. Yllättäen lapsi haluaa valtaosan ajasta viettää meidän kanssamme, onhan meidän elämämme hänestä varmaan hohdokkaampaa.
Lapselle molemmat vanhemmat ovat silti rakkaita.
Lapsi tahtoisi ja toivoisi, että saisi viettää molempien vanhempiensa kanssa iloista aikaa tehden yhdessä asioita, asioita mitkä usein maksavat rahaa.
Lapselle suuri ilo ja toiveen täyttymys olisi se, että sen sijaan, että hän pääsisi isän kanssa kymmenen kerran huvipuistoon, konserttiin, teatteriin ja matkalle, isä jolla on varaa maksaisikin lapsen äidille huvipuistolipun ja konsertin hinnan, jolloin lapsi pääsisi yhden kerran äitinsä kanssa tekemään jotain kivaa yhdessä. Toimivin tapa olisi sellainen, ettei lapselle kerrota, että isä maksaa teidän menon, jolloin meno olisikin tunnetasolla lahja isältä, kun sen pitäisi olla tällä kertaa äidin kanssa yhteinen asia.
Se olisi lapselle suurempi ilo kuin päästä isän kanssa monta kertaa, että pääsisi vuorotellen molempien kanssa.
Eikä lapsen tarvitsisi ajatella, että hänen rakas ikioma äitinsä on niin köyhä, ettei voi lähteä yhdessä hänen kanssaan huvipuistoon ja konserttiin. Lapsella voi kaiken ilon alla olla suuri suru ja huoli siitä, että hänen toinen vanhempansa on vähävarainen. Silloin tällöin taloudellisesti onnistuva iloinen hetki vähävaraisen vanhemman kanssa auttaa kehittämään lapsen suhdetta vanhempaansa, tukee koko elämälle tärkeän empatian oppimisessa ja edistää ennakkoluulotonta ajattelua, ennen kaikkea se hälventää surua ja huolta, - kyllä minun äitini pärjää ja vie minut joskus konserttiin vaikka onkin köyhä.
Aikuisten itsekkyydestä johtuen tällainen lapsen toive ei varmaan useinkaan täyty.
Aikuiset haluavat ilon itselleen ja aikuiset siis ostavat arvostusta itselleen.
Tottakai se toimii lapsiin!
Aikuiset joilla on varaa voisivat ostaa myös rakkaudellisia kokemuksia ja tunne-elämän vakautta lapselleen, yllä esitetyllä tavalla.
(Ps. Isäkin voi olla köyhä ja äiti varakas.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi kontrolloida kaikkea noin. Katso nyt mihin se on johtanut. Hengähdä vähän. Kukaan ei jaksa jos äiti on kuin viulun kieli. Tuon ikäisellä alkaa unirytmi muuttumaan. Ja herkut ei tapa, rakkautta nelin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän saman tyyppinen tilanne. Miehen lapsen äiti asuu vuokrakerrostaloslummissa ja vähän samaan tapaan rajoittaa ja hokee, että pitää olla myös tylsää perusarkea.
Me puolestamme asumme mieheni (lapsen isä) tilavasti omakotitalossa ja olemme suhteellisen varakkaita. Syömme ravintoloissa viikoittain, meillä käy siivooja, kylpylät/teatterit/konsertit on jokaviikkoista huvia ja matkailemme paljon. Lisäksi meillä saa vapaasti käydä kavereita ja yökyläilyä. Yllättäen lapsi haluaa valtaosan ajasta viettää meidän kanssamme, onhan meidän elämämme hänestä varmaan hohdokkaampaa.Lapselle molemmat vanhemmat ovat silti rakkaita.
Lapsi tahtoisi ja toivoisi, että saisi viettää molempien vanhempiensa kanssa iloista aikaa tehden yhdessä asioita, asioita mitkä usein maksavat rahaa.
Lapselle suuri ilo ja toiveen täyttymys olisi se, että sen sijaan, että hän pääsisi isän kanssa kymmenen kerran huvipuistoon, konserttiin, teatteriin ja matkalle, isä jolla on varaa maksaisikin lapsen äidille huvipuistolipun ja konsertin hinnan, jolloin lapsi pääsisi yhden kerran äitinsä kanssa tekemään jotain kivaa yhdessä. Toimivin tapa olisi sellainen, ettei lapselle kerrota, että isä maksaa teidän menon, jolloin meno olisikin tunnetasolla lahja isältä, kun sen pitäisi olla tällä kertaa äidin kanssa yhteinen asia.
Se olisi lapselle suurempi ilo kuin päästä isän kanssa monta kertaa, että pääsisi vuorotellen molempien kanssa.
Eikä lapsen tarvitsisi ajatella, että hänen rakas ikioma äitinsä on niin köyhä, ettei voi lähteä yhdessä hänen kanssaan huvipuistoon ja konserttiin. Lapsella voi kaiken ilon alla olla suuri suru ja huoli siitä, että hänen toinen vanhempansa on vähävarainen. Silloin tällöin taloudellisesti onnistuva iloinen hetki vähävaraisen vanhemman kanssa auttaa kehittämään lapsen suhdetta vanhempaansa, tukee koko elämälle tärkeän empatian oppimisessa ja edistää ennakkoluulotonta ajattelua, ennen kaikkea se hälventää surua ja huolta, - kyllä minun äitini pärjää ja vie minut joskus konserttiin vaikka onkin köyhä.Aikuisten itsekkyydestä johtuen tällainen lapsen toive ei varmaan useinkaan täyty.
Aikuiset haluavat ilon itselleen ja aikuiset siis ostavat arvostusta itselleen.
Tottakai se toimii lapsiin!
Aikuiset joilla on varaa voisivat ostaa myös rakkaudellisia kokemuksia ja tunne-elämän vakautta lapselleen, yllä esitetyllä tavalla.
(Ps. Isäkin voi olla köyhä ja äiti varakas.)
Siis kyllä kai lapsen äiti ihan toimeen tulee, on ihan työssä oleva ihminen, lähihoitaja tms. ja puolisonsa bussikuski. Käy kyllä kesäisin huvipuistossa ja kerran vuodessa kanssa etelässä. Enemmän kai kiinni on asenteesta ja arvoista ja ylipäätään kiinnostuksesta. Joskus on kysytty mukaan yhteen kulttuurijuttuun (lapsen läheinen oli esiintymässä), niin ei ole halunnut, kun "on sellaista porvaritouhua".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti kaikki menee ihan hyvin. Murrosiän jälkeen välit saattavat parantua. Liika kontrollointi voi aiheuttaa vain lisää ongelmia, eiköhän toinen vanhempi kuitenkin katso perään. Jos toinen vanhempi on ylikontrolloiva, niin irtiotto tulisi jossain vaiheessa joka tapauksessa teini-iän tullessa.
Kyllä 12v kuullaan huoltajuus ja asumisjärjestelyissä, kunhan se perustuu lapsen etuun ja oikeuteen.
Mutta ap. tapauksessa näin ei taida olla, jos
"saa valvoa, olla puhelimella tai tabletilla rajattomasti, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa, mennä vaikka keskellä yötä suihkuun, yökyläillä kavereilla vaikka joka viikonloppu, pyöriä kaupungin keskustassa ja käyttörahaa riittää. Koulutyö on jo kärsinyt ja ennen muuta homma on menossa luonteeltaan jo ennestään haastavan lapsen kanssa sivurait".
Ja jo tällä perusteella vastuullinen vanhempi, jos keskusteluyhteyttä toiseen vanhempaa ei ole, tekee lapsestaan lasun, jolloin viranomaiset vanhempien avulla katsovat mikä on lapsen etu ja mikä ei.
Tuo on jo peruste lapsen huostaanotolle, jos vanhemmat eivät pysty valvomaan lasta ja luomaan turvallista ympäristöä.
Narsisteja kasvatetaan kahdella tavalla:
1. Täydellisellä laiminlyönnillä, väkivallalla ja kaltoinkohtelulla.
2. Rajattomuudella eli "mitään ei vaadita, kaiken saa".
Kummassakaan tapauksessa lapsi ei opi rajojaan eikä tunne oloaan turvalliseksi.
Voit yrittää koulun, lastensuojelun ja lastenvalvojan avulla saada ne rajat kohdalleen. Ellei se onnistu, peset omatunto puhtaana kätesi ja jatkat elämääsi.
En lukenut ketjua.
Mutta vastaus: 12 vuotias on lapsi. Lasta on hyvä kuunnella. Mutta lapsi ei päätä yhtään mitään. Aikuiset päättävät, ja näin sen voi kertoa lapselle. On ihan sama onko toisen vanhemman luona kivempaa. Hän ei kuitenkaan päätä yhteishuoltajuustilanteessa missä asuu vaan vanhemmat päättävät. Sen mukaan mennään ja eletään arkea.
Eipä tuon ikäistä voi pakottaa olemaan sillä vanhemmalla, jolla ei halua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 12v kuullaan huoltajuus ja asumisjärjestelyissä, kunhan se perustuu lapsen etuun ja oikeuteen.
Mutta ap. tapauksessa näin ei taida olla, jos
"saa valvoa, olla puhelimella tai tabletilla rajattomasti, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa, mennä vaikka keskellä yötä suihkuun, yökyläillä kavereilla vaikka joka viikonloppu, pyöriä kaupungin keskustassa ja käyttörahaa riittää. Koulutyö on jo kärsinyt ja ennen muuta homma on menossa luonteeltaan jo ennestään haastavan lapsen kanssa sivurait".
Ja jo tällä perusteella vastuullinen vanhempi, jos keskusteluyhteyttä toiseen vanhempaa ei ole, tekee lapsestaan lasun, jolloin viranomaiset vanhempien avulla katsovat mikä on lapsen etu ja mikä ei.
Tuo on jo peruste lapsen huostaanotolle, jos vanhemmat eivät pysty valvomaan lasta ja luomaan turvallista ympäristöä.
Valitettavasti ei ole peruste huostaanotolle.
Yleensä nämä rajattakasvattajat haluavat olla voittajia (että lapsi tykkää niistä enemmän) ja päästä helpolla (ei riitelyä tai riitelyn minimointi lapsen kanssa). He usein osaavat myös muunnella totuutta ja manipuloida.
Lastensuojelussa lähdetään siitä, että lasta ei saa pakottaa. Seiska on hyvä numero. Myöhään saa mennä nukkumaan. Lapsentahtista, vaikka olisi tieteellisesti haitallisiseksi todettua. Ravinnosta tai liikunnasta ei saa puhua, ettei vain laukaise syömishäiriötä. Nukkua saa ja pitää kun nukuttaa.Koulut tekevät väärin kun aloittavat liian varhain jne
Ap varmaan jo turhautuneena jätti ketjun. Tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu. Meillä ei herätty koulussakaan jyrkkään alamäkeen, koska heillä oli tuntuma siihen mikä lapsi oli asuessaan kanssani. Lopulta kävi hyvin, mutta vain siksi, että lapsi tajusi asioita itse. Hän voi rajattomuudessa äärimmäisen huonosti, mutta uhon ja vihan jälkeen oli vaikea myöntää edes itselleen käyttäytyneensä väärin ja tehneensä vääriä valintoja
Mitä ongelmaa noista yökyläilyistä on vaikka jokaviikkoisena tai jostain maksullisista jutuista yms? Tuskin sinäkään mikään hyvä malli aikuisesta olet, jos vuokralla joudut asumaan. On kai luonnollista, että uskoo mielummin parempaan taloudelliseen asemaan päässyttä vanhempaa. Miksi ihmeessä pitäisi elää "tylsää arkea", jos on mahdollista toimia toisin?