Lue keskustelun säännöt.
Yhteishuoltajuudessa oleva 12-vuotias ei enää halua tulla luokseni koska toisen vanhemman luona on löysempää. Voinko tehdä mitään?
Toisen vanhemman luona saa valvoa, olla puhelimella tai tabletilla rajattomasti, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa, mennä vaikka keskellä yötä suihkuun, yökyläillä kavereilla vaikka joka viikonloppu, pyöriä kaupungin keskustassa ja käyttörahaa riittää. Koulutyö on jo kärsinyt ja ennen muuta homma on menossa luonteeltaan jo ennestään haastavan lapsen kanssa sivuraiteille. Ja nyt huutaa tosiaan minulle että miksi oot noin kauhea ja sulle ei ikinä käy mikään ja ei halua enää tulla minulle kuin pakon edessä. Rahaa vain vaatii ja haukkuu köyhäksi.
Toisen vanhemman mielestä hän on kypsä elämään kuten haluaa ja hän kyllä kuulemma luottaa lapseen.
Onko mitään mitä voin tehdä? Mitä sinä tekisit?
Kannattiko erota -moralisoinnit voi jättää kirjoittamatta. Vakuutan että kannatti.
Kommentit (273)
Aloita nyt vaikka siitä, että annat lapsen syödä ja peseytyä silloin kun itse kokee hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi tehdä asialle yhtään mitään. 12-vuotias saa itse päättää missä asuu. Tietysti haluaa asua siellä missä rajoja ei ole. Minulle kävi juuri näin. Vuosia seurasin vierestä miten huonoille teille lapseni ajautui. Sosiaalitoimisto ja lastensuojelu on tuossa kohtaa yksi iso vitsi.
Mutta onko nuo aloituksessa kuvaamani asiat sitten minulta poikkeuksellista ankaruutta ja sopivaa touhua tuon ikäiselle? Tai se että kritisoi ilkeästi jopa sitä että asun vuokralla ja että auto on jo vanha. Yhtäkkiä kaikki mikä minuun liittyy on ihan hirveää ja lapsi on täynnä vihaa, vaikka aiemmin suhteemme oli hyvä ja läheinen. Ap
Millaiset ovat omat rajasi esim. ruoka-aikojen ja suihkun käytön suhteen? Entä kavereiden kanssa olemiseen ja yökyläilyyn? Miten olet nämä lapsesi kanssa käsitellyt? Saako hän vaikuttaa asioihin vai saneletko sinä? Jos hän ei saa olla esim kaupungilla kavereiden kanssa, mitä hän sillä aikaa sinun kanssasi saisi tehdä? Tulee nimittäin mielikuva, että hän ei saa mennä kavereille, kaupungille tai yökylään, ei saa pelata eikä valvoa, mutta et kerro mitä se sinun luonasi oleminen sitten olisi.
Asun vuokralla ja koen että lapsenkin tulee noudattaa järjestyssääntöjä. Puolilta öin ei siis mennä suihkuun, jossa hän mieluusti laskisi vettä täysillä vaikka puoli tuntia. Ei myöskään mennä ulos esim. klo 23 vaikka olisikin kaveri yötä. Samoin olen sanonut että omassa huoneessa saa viikonloppuna valvoa, mutta laitteilla ei olla aamuun asti ja muiden on annettava nukkua. Syödä saa tietysti kun on nälkä, mutta ruoka-ajat minulla on ja lämmin ruoka pöydässä. Pitää syödä muutakin kuin muroja, leipää, nuudeleita, pakastepizzaa, pelkkiä ranskalaisia ja jugurttia. Enkä halua että hän pyörii monta kertaa viikossa kaupungin keskustassa. Tämä on pikku kaupunki mutta silti. Minusta ihan perusjuttuja, mutta en sitten tiedä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta onko nuo aloituksessa kuvaamani asiat sitten minulta poikkeuksellista ankaruutta ja sopivaa touhua tuon ikäiselle? Tai se että kritisoi ilkeästi jopa sitä että asun vuokralla ja että auto on jo vanha. Yhtäkkiä kaikki mikä minuun liittyy on ihan hirveää ja lapsi on täynnä vihaa, vaikka aiemmin suhteemme oli hyvä ja läheinen. Ap
Varmaan kannattaisi hakea apua sinun ja lapsen väleihin sen sijaan että pyrit korjaamaan jotain siellä isän luona. Jos lapsi on täynnä vihaa sinua kohtaan, ongelma on tosiaankin sinun eikä exäsi.
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi. Mieheni lapsi, nyt jo aikuinen, aikoinaan päätti ettei tapaa enää isäänsä. Asui sitä ennen meillä.
Äidin luona ei ollut kaikkea ikävää kuten kotiintuloaikoja, tavallista kotiruokaa, koulunkäynnin vahtimista jne.
No, me yritimme lastensuojelun kautta, lakimiehen avulla... Kun lapsi alkoi saada hylättyjä arvosanoja, poltti, joi alkoa, liikkui vähintäänkin kyseenalaisissa porukoissa... Mutta koska lapsi sanoi haluavansa olla äidillä, se oli ainoa mikä ratkaisi.
Jonkinlaisia yhteyksiä yritti mies pitää ja nyt aikuisena tyttöä aidosti harmittaa, että koulut tuli sössittyä ja tosiaan vaikka tupakointi jäi tavaksi. Nyt hän sai 23-vuotiaana mieluisan opiskelupaikan amiksessa, täytyy toivoa, että jaksaa sen nyt suorittaa loppuun. Muuten elämä on onneksi jokseenkin mallillaan, löytyy työpaikka ja on löytänyt mukavan miehen. Ehkä se siitä.
Jos teini haluaa sössiä koulunsa ja vanhempana amiksensa, niin kyllä sinä vähän kädetön on. Ei se yhden vanhemman niskaan voi kaatua. ”Yritti pitää jonkunlaisia yhteyksiä”, joo. Helppo se on sivusta huudella ja syyttää toista sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi. Mieheni lapsi, nyt jo aikuinen, aikoinaan päätti ettei tapaa enää isäänsä. Asui sitä ennen meillä.
Äidin luona ei ollut kaikkea ikävää kuten kotiintuloaikoja, tavallista kotiruokaa, koulunkäynnin vahtimista jne.
No, me yritimme lastensuojelun kautta, lakimiehen avulla... Kun lapsi alkoi saada hylättyjä arvosanoja, poltti, joi alkoa, liikkui vähintäänkin kyseenalaisissa porukoissa... Mutta koska lapsi sanoi haluavansa olla äidillä, se oli ainoa mikä ratkaisi.
Jonkinlaisia yhteyksiä yritti mies pitää ja nyt aikuisena tyttöä aidosti harmittaa, että koulut tuli sössittyä ja tosiaan vaikka tupakointi jäi tavaksi. Nyt hän sai 23-vuotiaana mieluisan opiskelupaikan amiksessa, täytyy toivoa, että jaksaa sen nyt suorittaa loppuun. Muuten elämä on onneksi jokseenkin mallillaan, löytyy työpaikka ja on löytänyt mukavan miehen. Ehkä se siitä.
Jos teini haluaa sössiä koulunsa ja vanhempana amiksensa, niin kyllä sinä vähän kädetön on. Ei se yhden vanhemman niskaan voi kaatua. ”Yritti pitää jonkunlaisia yhteyksiä”, joo. Helppo se on sivusta huudella ja syyttää toista sitten.
No ihan miten vaan. Jos äiti ei kommunikoi mitenkään, ja nuori ei vastaa puhelimeen, viesteihin, avaa ovea... niin kyllä siinä aika voimaton on. Koulusta vaan voivotellaan, lastensuojelu on huolissaan, mutta keinoton. Oikeudesta määrätty perheolosuhteiden selvittäjäkin suositteli meillä asumista, mutta koska tyttö vastusti, päätös tehtiin suosituksen vastaisesti.
Jossain kohdassa vaan loppui sitten isällä voimat taistella tätä kaikkea vastaan. Ja ymmärrän sen hyvin, kun kaikesta näkyy, että lapsen elämä menee päin h**vettiä eikä mitään voi tehdä eikä kukaan auta.
Näin hieno on systeemi Suomessa.
Mitä ap tekee lapsensa kanssa silloin kun lapsi on ap:lla? Monesti 12v. ei enää leiki leluilla ja kaverit ovat tärkeitä. Monella 12-vuotiaalla alkaa esiteiniys jo voimakkaana eikä hän ole enää lapsi, jonka puolesta aikuiset vain päättävät ja määräilevät.
Onko lapsella ap:n luona tekemistä, tekeekö ap jotain lapsen kanssa? Jos hän toisessa kodissaan on tottunut olemaan laitteilla, niin mikä on ap:n vastatarjous tähän?
Onko hänellä kavereita siellä missä ap asuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi. Mieheni lapsi, nyt jo aikuinen, aikoinaan päätti ettei tapaa enää isäänsä. Asui sitä ennen meillä.
Äidin luona ei ollut kaikkea ikävää kuten kotiintuloaikoja, tavallista kotiruokaa, koulunkäynnin vahtimista jne.
No, me yritimme lastensuojelun kautta, lakimiehen avulla... Kun lapsi alkoi saada hylättyjä arvosanoja, poltti, joi alkoa, liikkui vähintäänkin kyseenalaisissa porukoissa... Mutta koska lapsi sanoi haluavansa olla äidillä, se oli ainoa mikä ratkaisi.
Jonkinlaisia yhteyksiä yritti mies pitää ja nyt aikuisena tyttöä aidosti harmittaa, että koulut tuli sössittyä ja tosiaan vaikka tupakointi jäi tavaksi. Nyt hän sai 23-vuotiaana mieluisan opiskelupaikan amiksessa, täytyy toivoa, että jaksaa sen nyt suorittaa loppuun. Muuten elämä on onneksi jokseenkin mallillaan, löytyy työpaikka ja on löytänyt mukavan miehen. Ehkä se siitä.
Jos teini haluaa sössiä koulunsa ja vanhempana amiksensa, niin kyllä sinä vähän kädetön on. Ei se yhden vanhemman niskaan voi kaatua. ”Yritti pitää jonkunlaisia yhteyksiä”, joo. Helppo se on sivusta huudella ja syyttää toista sitten.
No ihan miten vaan. Jos äiti ei kommunikoi mitenkään, ja nuori ei vastaa puhelimeen, viesteihin, avaa ovea... niin kyllä siinä aika voimaton on. Koulusta vaan voivotellaan, lastensuojelu on huolissaan, mutta keinoton. Oikeudesta määrätty perheolosuhteiden selvittäjäkin suositteli meillä asumista, mutta koska tyttö vastusti, päätös tehtiin suosituksen vastaisesti.
Jossain kohdassa vaan loppui sitten isällä voimat taistella tätä kaikkea vastaan. Ja ymmärrän sen hyvin, kun kaikesta näkyy, että lapsen elämä menee päin h**vettiä eikä mitään voi tehdä eikä kukaan auta.
Näin hieno on systeemi Suomessa.
Miten ”systeemin” olisi mielestäsi pitänyt toimia jos se nyt toimi väärin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi. Mieheni lapsi, nyt jo aikuinen, aikoinaan päätti ettei tapaa enää isäänsä. Asui sitä ennen meillä.
Äidin luona ei ollut kaikkea ikävää kuten kotiintuloaikoja, tavallista kotiruokaa, koulunkäynnin vahtimista jne.
No, me yritimme lastensuojelun kautta, lakimiehen avulla... Kun lapsi alkoi saada hylättyjä arvosanoja, poltti, joi alkoa, liikkui vähintäänkin kyseenalaisissa porukoissa... Mutta koska lapsi sanoi haluavansa olla äidillä, se oli ainoa mikä ratkaisi.
Jonkinlaisia yhteyksiä yritti mies pitää ja nyt aikuisena tyttöä aidosti harmittaa, että koulut tuli sössittyä ja tosiaan vaikka tupakointi jäi tavaksi. Nyt hän sai 23-vuotiaana mieluisan opiskelupaikan amiksessa, täytyy toivoa, että jaksaa sen nyt suorittaa loppuun. Muuten elämä on onneksi jokseenkin mallillaan, löytyy työpaikka ja on löytänyt mukavan miehen. Ehkä se siitä.
Jos teini haluaa sössiä koulunsa ja vanhempana amiksensa, niin kyllä sinä vähän kädetön on. Ei se yhden vanhemman niskaan voi kaatua. ”Yritti pitää jonkunlaisia yhteyksiä”, joo. Helppo se on sivusta huudella ja syyttää toista sitten.
No ihan miten vaan. Jos äiti ei kommunikoi mitenkään, ja nuori ei vastaa puhelimeen, viesteihin, avaa ovea... niin kyllä siinä aika voimaton on. Koulusta vaan voivotellaan, lastensuojelu on huolissaan, mutta keinoton. Oikeudesta määrätty perheolosuhteiden selvittäjäkin suositteli meillä asumista, mutta koska tyttö vastusti, päätös tehtiin suosituksen vastaisesti.
Jossain kohdassa vaan loppui sitten isällä voimat taistella tätä kaikkea vastaan. Ja ymmärrän sen hyvin, kun kaikesta näkyy, että lapsen elämä menee päin h**vettiä eikä mitään voi tehdä eikä kukaan auta.
Näin hieno on systeemi Suomessa.
Miten ”systeemin” olisi mielestäsi pitänyt toimia jos se nyt toimi väärin?
No miten olisi vaikkapa palauttaa nuori asumaan isälleen, vaikka vasten tahtoaan? Antaa isälle keinoja puuttua ongelmakäytökseen. Todettakoon vielä, että tuolta äidiltä oli nuorempi lapsi, toisen miehen kanssa tehty siis, huostaanotettu aiemmin.
Keinoja olisi ollut kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi. Mieheni lapsi, nyt jo aikuinen, aikoinaan päätti ettei tapaa enää isäänsä. Asui sitä ennen meillä.
Äidin luona ei ollut kaikkea ikävää kuten kotiintuloaikoja, tavallista kotiruokaa, koulunkäynnin vahtimista jne.
No, me yritimme lastensuojelun kautta, lakimiehen avulla... Kun lapsi alkoi saada hylättyjä arvosanoja, poltti, joi alkoa, liikkui vähintäänkin kyseenalaisissa porukoissa... Mutta koska lapsi sanoi haluavansa olla äidillä, se oli ainoa mikä ratkaisi.
Jonkinlaisia yhteyksiä yritti mies pitää ja nyt aikuisena tyttöä aidosti harmittaa, että koulut tuli sössittyä ja tosiaan vaikka tupakointi jäi tavaksi. Nyt hän sai 23-vuotiaana mieluisan opiskelupaikan amiksessa, täytyy toivoa, että jaksaa sen nyt suorittaa loppuun. Muuten elämä on onneksi jokseenkin mallillaan, löytyy työpaikka ja on löytänyt mukavan miehen. Ehkä se siitä.
Jos teini haluaa sössiä koulunsa ja vanhempana amiksensa, niin kyllä sinä vähän kädetön on. Ei se yhden vanhemman niskaan voi kaatua. ”Yritti pitää jonkunlaisia yhteyksiä”, joo. Helppo se on sivusta huudella ja syyttää toista sitten.
No ihan miten vaan. Jos äiti ei kommunikoi mitenkään, ja nuori ei vastaa puhelimeen, viesteihin, avaa ovea... niin kyllä siinä aika voimaton on. Koulusta vaan voivotellaan, lastensuojelu on huolissaan, mutta keinoton. Oikeudesta määrätty perheolosuhteiden selvittäjäkin suositteli meillä asumista, mutta koska tyttö vastusti, päätös tehtiin suosituksen vastaisesti.
Jossain kohdassa vaan loppui sitten isällä voimat taistella tätä kaikkea vastaan. Ja ymmärrän sen hyvin, kun kaikesta näkyy, että lapsen elämä menee päin h**vettiä eikä mitään voi tehdä eikä kukaan auta.
Näin hieno on systeemi Suomessa.
Jos lapsi ei edes vastaa toiselle vanhemmalle, niin pahaksi ovat välit menneet. Ehkä sinä et tiedä kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi. Mieheni lapsi, nyt jo aikuinen, aikoinaan päätti ettei tapaa enää isäänsä. Asui sitä ennen meillä.
Äidin luona ei ollut kaikkea ikävää kuten kotiintuloaikoja, tavallista kotiruokaa, koulunkäynnin vahtimista jne.
No, me yritimme lastensuojelun kautta, lakimiehen avulla... Kun lapsi alkoi saada hylättyjä arvosanoja, poltti, joi alkoa, liikkui vähintäänkin kyseenalaisissa porukoissa... Mutta koska lapsi sanoi haluavansa olla äidillä, se oli ainoa mikä ratkaisi.
Jonkinlaisia yhteyksiä yritti mies pitää ja nyt aikuisena tyttöä aidosti harmittaa, että koulut tuli sössittyä ja tosiaan vaikka tupakointi jäi tavaksi. Nyt hän sai 23-vuotiaana mieluisan opiskelupaikan amiksessa, täytyy toivoa, että jaksaa sen nyt suorittaa loppuun. Muuten elämä on onneksi jokseenkin mallillaan, löytyy työpaikka ja on löytänyt mukavan miehen. Ehkä se siitä.
Jos teini haluaa sössiä koulunsa ja vanhempana amiksensa, niin kyllä sinä vähän kädetön on. Ei se yhden vanhemman niskaan voi kaatua. ”Yritti pitää jonkunlaisia yhteyksiä”, joo. Helppo se on sivusta huudella ja syyttää toista sitten.
No ihan miten vaan. Jos äiti ei kommunikoi mitenkään, ja nuori ei vastaa puhelimeen, viesteihin, avaa ovea... niin kyllä siinä aika voimaton on. Koulusta vaan voivotellaan, lastensuojelu on huolissaan, mutta keinoton. Oikeudesta määrätty perheolosuhteiden selvittäjäkin suositteli meillä asumista, mutta koska tyttö vastusti, päätös tehtiin suosituksen vastaisesti.
Jossain kohdassa vaan loppui sitten isällä voimat taistella tätä kaikkea vastaan. Ja ymmärrän sen hyvin, kun kaikesta näkyy, että lapsen elämä menee päin h**vettiä eikä mitään voi tehdä eikä kukaan auta.
Näin hieno on systeemi Suomessa.
Jos lapsi ei edes vastaa toiselle vanhemmalle, niin pahaksi ovat välit menneet. Ehkä sinä et tiedä kaikkea.
No, tyttö on siis 23 ja paljon olemme asiasta jutelleet sen jälkeen, kun muutti pois äidiltään nykyisen miehensä kanssa. Ja kyllä siellä nimenomaan on ollut sitä, että äiti on kieltänyt yhteydenpidon ja tyttö saa sillä ehdolla pitää "etunsa".
Eli toki, normaalia teinin uhmaa rajoja pitävää vanhempaa kohtaan myös, mutta enimmiltä osin ihan äidin painostusta. Ja tyttö ei nykyään ole äitinsä kanssa missään tekemisissä, kun on niin vihainen, miten äiti manipuloi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lähillä on ongelmia, niin usein se johtuu lähin mielestä liian lepsusta etävanhemmasta. Tai toisinpäin. Mutta omasta kokemuksesta johtuu usein ylipäätään kahdesta kodista, jotka tarjoavat tilaisuuden lapselle vähän ”valikoida” juttujaan.
Esim. voidaan syödä viikko kotiruokaa ja yhden kerran sitten einestä/roskaruokaa. Lapsesta se oli tietysti kivaa, mistä helpoiten kertoo äidilleen, muttei ”muista” mitä muuta syötiin. Äiti olettaa, että se muu on ollut samaa tasoa.
Lapsi ei nukahda kuten äidin luona, vaikka rauhoitutaan ja mennään levolle- eikä kukaan voi pakottaa toista nukkumaan väkisin. Äidilleen lapsi kertoo että isä antoi valvoa niin ja niin myöhään pelaamassa (joo aikaan X asti, jos käytös ollut koko päivän hyvää). Isälleen lapsi selittää silmät loistaen miten äiti pakottaa nukkumaan pimeään ahdistavaan huoneeseen, jossa hän valvoo myöhään, eikä saa käydä vessassa yöllä. (Eli ei saa muiden nukkuessa vessan varjolla ravata sataa kertaa rämpyttämässä valoja kerrosten välillä rappusissa)
Lapsi kärttää etälle ja kiukuttelee kun ei saa tahtoaan. Koko maailma musertuu, kyyneleet valuu kun isä, isä, isä, lapsen tunteet kortti käytetään. Isälleen kertoo heti autoon istuttuaan miten olisi itseasiassa kiva olla äidillä, kun kaveri x voisi tulla kylään.
Lapsen juttuihin on niin helppo lähteä mukaan ja lapset huomaa pian kuka uskoo mitäkin. Molemmilta kodeilta voidaan vaatia vähän suodatusta ja luottamusta ettei lapsi pääse kummankin vanhemman johtajaksi.
Ap ei juurikaan vaikuttaa siihen mitä toisen vanhemman luona tapahtuu.
Ap:n pitäisi keskittyä nyt siihen mitä hänen ja lapsensa välillä tapahtuu, miksi vuorovaikutus ja kommunikointi ei toimi. Onko ap liian nipo, perusjutut pitää tietenkin olla, että syödään säännöllisesti, nukutaan riittävästi ja hoidetaan kouluhommat. Voiko jossain muussa varaa joustaa/neuvotella/tehdä diilejä? Lapsi on 12v. Ei mikään pikkulapsi, ensi vuonna jo teini-ikäinen. Kuulostaa, että ap:lla on tarve kontrolloida kaikkea ja pitää ohjat tiukasti omissa käsissä. Se ei kohta enää onnistu, esiteinien kanssa pitää alkaa jo miettimään mitkä taistelut valitsee ja antaa löysää muissa jutuissa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lähillä on ongelmia, niin usein se johtuu lähin mielestä liian lepsusta etävanhemmasta. Tai toisinpäin. Mutta omasta kokemuksesta johtuu usein ylipäätään kahdesta kodista, jotka tarjoavat tilaisuuden lapselle vähän ”valikoida” juttujaan.
Esim. voidaan syödä viikko kotiruokaa ja yhden kerran sitten einestä/roskaruokaa. Lapsesta se oli tietysti kivaa, mistä helpoiten kertoo äidilleen, muttei ”muista” mitä muuta syötiin. Äiti olettaa, että se muu on ollut samaa tasoa.
Lapsi ei nukahda kuten äidin luona, vaikka rauhoitutaan ja mennään levolle- eikä kukaan voi pakottaa toista nukkumaan väkisin. Äidilleen lapsi kertoo että isä antoi valvoa niin ja niin myöhään pelaamassa (joo aikaan X asti, jos käytös ollut koko päivän hyvää). Isälleen lapsi selittää silmät loistaen miten äiti pakottaa nukkumaan pimeään ahdistavaan huoneeseen, jossa hän valvoo myöhään, eikä saa käydä vessassa yöllä. (Eli ei saa muiden nukkuessa vessan varjolla ravata sataa kertaa rämpyttämässä valoja kerrosten välillä rappusissa)
Lapsi kärttää etälle ja kiukuttelee kun ei saa tahtoaan. Koko maailma musertuu, kyyneleet valuu kun isä, isä, isä, lapsen tunteet kortti käytetään. Isälleen kertoo heti autoon istuttuaan miten olisi itseasiassa kiva olla äidillä, kun kaveri x voisi tulla kylään.
Lapsen juttuihin on niin helppo lähteä mukaan ja lapset huomaa pian kuka uskoo mitäkin. Molemmilta kodeilta voidaan vaatia vähän suodatusta ja luottamusta ettei lapsi pääse kummankin vanhemman johtajaksi.
Niin ja lisään vielä: jos tehdään jotain kivaa ilman bonuslasta, niin se on väärin lasta kohtaan. Kun ei pääse mummilaan/matkalle/hoploppiin mihin vaan kissankinkeriin. Mutta jos tehdään jotain kivaa lapsen kanssa, niin se on vanhemmuudella kilpailua ja etävanhemman liiallinen kivuus aiheuttaa ongelmia lähillä. Tätä ristiriitaa ihmettelen eniten omassa elämässä ja näissä keskusteluissa.
Varmasti on myös todelliset syyt miksi lapsi ei halua luoksesi, esittämiesi tarujen lisäksi. On luonnollista keksiä puppua siinä vaiheessa kun huomaa olevansa inhottu.
"Kiva", että murrosikäinen voi kiristää toista vanhempaansa.
Toinen teistä yrittää kasvattaa hänestä normaalia ihmistä ja toinen käy todennäköisesti ostamassa lapselle alkoholia kaupasta.
Erittäin ikävä tilanne.
Palstalla kirjoitetaan lasuista koko ajan. Jos eläisin tuollaisessa tilanteessa, niin tekisin ilmoituksen toisesta vanhemmasta. Hän kasvattaa lapsesta epämiellyttävää ihmistä, mahdollisesti kiusaajaa.
Minusta kuulostaa siltä, että sinä asetat tosiaan liian tiukkoja rajoja ja lapsi niistä ahdistuu. Ei lapsi pelkkien rajojen takia jätä tulematta äidille, kyllä jossain on muussakin on vikaa. Lähtökohtaisesti et voi muuttaa isän kodin sääntöjä, mutta omiasi voit. Entäpä jos tarkastelisi sääntöjä ja rajoja yhdessä lapsen kanssa? Kuuntelisit oikeasti lapsen mielipidettä siitä, mikä hänestä on epäreilua ja kohtuutonta. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että lapsi päättäisi ne lopulliset rajat, mutta hän saisi edes äänensä kuuluviin. Monet noista luettelemistasi asioista eivät mielestäni ole mitään heitteillejättöä, vaan aika normaalia elämää.