Risto järkyttyi, joutuu maksamaan yli 47 000 euron elatusmaksut lapsesta, jonka biologinen isä hän ei ole – ”Ei jumalauta, ei ole todellista”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006388889.html
Siis miten tää on ees mahdollista Suomessa vuonna #2020?
Miehillä on 2 vuotta tehdä isyystesti. Sen jälkeen asialle ei mitään voi vaikka lapsi ei olisi hänen oma? Where's #tasa-arvo? Ja lapsi myös elää siinä tilanteessa, missä hänellä ei ole tietoa omasta biologisesta isästään.
What's in it for me!
Kommentit (749)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
En kyllä ymmärrä miten tästä saa väännettyä, että Risto ihan varmasti lakkasi välittämästä lapsesta, kuin seinään. Vai voisikohan olla niin, että on katsonut parhaimmaksi kaikille osapuolille laittaa stopin tuossa vaiheessa, kun lapsi on vielä niin pieni ettei tule "isäänsä" edes muistamaan? Hyvinkin on voinut ajatella siinä itsensä JA lapsen parasta. Koska jos tietää, että tuollainen trauma tulisi vaikuttamaan väkisinkin suhteeseen mikä muka olisi parempi vaihtoehto? Erohan tuossa tuohon naiseen ihan väkisin tulee joten miksi pitäisi esittää lapsellekaan enää isää tuossa vaiheessa, kun ei sitä todellisuudessakaan ole?
No siis täysi oikeushan hänellä olisi olla lapselle isä ja tavata lasta, kun kerran isän velvollisuudetkin on. Samanlaiset oikeudet kuin muillakin lastensa äidistä eronneilla isillä. Jos siis halua olisi.
Edelleenkin: minusta on väärin tuputtaa isän velvollisuuksia sellaiselle jota on tuolla tavalla petetty, mutta turha asiaa on niin päin yrittää vääntää, että hän haluaa jutulle stopin lapsen parhaaksi. Jotain rajaa nyt sentään. Lapsi ei ole hänen biologisesti, joten hän ei koe enää olevansa lapsen isä, eikä halua olla lapselle isä. Tämä se asian ydin on. Eikä sitä voi oikein muuten selittää kuin niin, että joko isän tuon parin vuoden ajan kokema kiintymys lapseen katosi heti kun selvisi ettei lapsi olekaan hänen, tai sitten sitä ei oikeasti koskaan ollutkaan. Joka tapauksessa se ei kuitenkaan voinut olla kovin vahvaa.
Enhän minä oikeasti tiedä, kauanko isillä kestää alkaa rakastaa lapsiaan. Oma (biologinen) isäni jätti äitini minun ollessani pieni, eikä halunnut edes nähdä minua moneen vuoteen. Myöhemmin hän kyllä alkoi oikeasti välittää minusta ja rakastaa minua ja osoittaa sen monin tavoin, mutta vaikea minun on uskoa, että noina vuosina hän välitti minusta, vaikka oli siis ollut isänä läsnä elämässäni pari ensimmäistä vuotta. Ehkä pienten lasten isille se kiintymys on enemmänkin sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä".
No sä taidat nyt hieman heijastaa omia kokemuksiasi tähän juttuun.
Missään ei ole ollut sanaakaan siitä, että Riston rakkaus lasta kohtaan olisi ylipäätään loppunut. Ei, on ollut vaan siitä kuinka läheinen oli lapsen kanssa, kuinka hirvittävä järkytys asian selviäminen oli ja meni pitkäksi aikaa tolaltaan ja myös sen olen jutusta lukenut, kuinka vaikeaa lapsesta irrottautuminen oli.
Varmasti tuo Ristokin olisi asiassa jotain toisin voinut tehdä mutta sitä en kyllä tippaakaan epäile, ettei tuo lapsi olisi Ristolle ollut rakas ja eroaminen hänestä vaikeaa. Tuo on vaan sen luokan kriisi ihmisen elämässä että siinä on esim. voinut vaikka mielenterveys nyrjähtää ja masentua. Koko elämä on pyyhitty hetkessä pois, ero on tullut ja lapsi jäänyt äidilleen. Kyllä tuollaisessa tilanteessa erotaan niin riitaisissa merkeissä että varmasti ei ole lapsen ja Riston tapaaminen edes onnistunut alkuaikoina vaikka Risto olisikin halunnut. Miten siinä pitäisi suhdetta yllä lapseen? Risto olisi toki voinut jatkaa pelkästään lapsen sosiaalisena ja juridisena isänä, mutta ei sosiaalisiin suhteisiin perustuva isyys rakennus hetkessä, se vaatii aikaa ja läheisyyttä lapsen kanssa, osallisuutta lapsen elämään. Ei kukaan kykene tuosta noin vaan luomaan uutta suhdetta lapseen kun se aiemmin äärettömän tärkeä palikka; biologia otetaan täysin yllättäen välistä pois ja koko maailma sortuu muutenkin miehen ympärillä äidin petoksesta johtuen.
Kärpix kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Risto jäi lapsen viralliseksi isäksi, koska hän toimitti kanteen isyyden kumoamisesta käräjäoikeuteen parisen kuukautta liian myöhässä. Lain mukaan kanne isyyden kumoamisesta olisi pitänyt nostaa kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä"..
Ihan omaa tyhmyyttä tuo on. ei muuta.
No mutta jos rakas vaimo on uhriutunut ja syyllistänyt miestä luottamuksen ja rakkauden menetyksessä, kun mies edes kehtaakaan ehdottaa isyystestiä? Eli perussettiä mitä täällä on jauhettu. Ps. täällä oli joku englantinen tutkimus, jonka mukaan jopa joka 10. parisuhteessa syntynyt lapsi on jonkun toisen alkuun laittama. Voisiko joku linkittää sen tutkimuksen tänne. Asiaa on kuitenkin aika vähän tutkittu (ei olla uskallettu, koska yhteiskunnat romahtaisivat, kun sukulaisuus ja perimyssuhteet menisivät niin isossa mittakaavassa sekaisin).
Jep, täällähän on kokoajan ketjuja jossa kysytään mielipidettä siihen, että mies haluaa isyystestin. "testin saa mutta ero tulee kaupan päälle ja lasta ei tule näkemään!!!!!" "minä en katsele miestä joka minuun ei luota, ero tulee!!"
Että siitäpä miehet valitsette sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi lapsi on oikeutettu perillisen lakiosaan testamentista. Riston kannattaa tehdä valintoja sen mukaan, että ei joudu paljon jättämään.
KYLLÄ! Tuota JÄRKYTTÄVÄÄ lasta pitää ehdottomasti RANGAISTA siitä, että meni syntymään väärälle miehelle! RANGAISTA!
Kyllä lapsella pitäisi olla oikeus elantoon ja perintöön BIOLOGISELTA isältään.
Miksi ihmeessä tämä lapsen oikea, biologinen isä ei tunnusta isyyttään ja vapaaehtoisesti OMALLE lapselleen maksa elatusmaksuja?? Mikä nössö mieheksi, kun jättää maksut maksettavaksi toiselle, ei Mies lainkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
En kyllä ymmärrä miten tästä saa väännettyä, että Risto ihan varmasti lakkasi välittämästä lapsesta, kuin seinään. Vai voisikohan olla niin, että on katsonut parhaimmaksi kaikille osapuolille laittaa stopin tuossa vaiheessa, kun lapsi on vielä niin pieni ettei tule "isäänsä" edes muistamaan? Hyvinkin on voinut ajatella siinä itsensä JA lapsen parasta. Koska jos tietää, että tuollainen trauma tulisi vaikuttamaan väkisinkin suhteeseen mikä muka olisi parempi vaihtoehto? Erohan tuossa tuohon naiseen ihan väkisin tulee joten miksi pitäisi esittää lapsellekaan enää isää tuossa vaiheessa, kun ei sitä todellisuudessakaan ole?
No siis täysi oikeushan hänellä olisi olla lapselle isä ja tavata lasta, kun kerran isän velvollisuudetkin on. Samanlaiset oikeudet kuin muillakin lastensa äidistä eronneilla isillä. Jos siis halua olisi.
Edelleenkin: minusta on väärin tuputtaa isän velvollisuuksia sellaiselle jota on tuolla tavalla petetty, mutta turha asiaa on niin päin yrittää vääntää, että hän haluaa jutulle stopin lapsen parhaaksi. Jotain rajaa nyt sentään. Lapsi ei ole hänen biologisesti, joten hän ei koe enää olevansa lapsen isä, eikä halua olla lapselle isä. Tämä se asian ydin on. Eikä sitä voi oikein muuten selittää kuin niin, että joko isän tuon parin vuoden ajan kokema kiintymys lapseen katosi heti kun selvisi ettei lapsi olekaan hänen, tai sitten sitä ei oikeasti koskaan ollutkaan. Joka tapauksessa se ei kuitenkaan voinut olla kovin vahvaa.
Enhän minä oikeasti tiedä, kauanko isillä kestää alkaa rakastaa lapsiaan. Oma (biologinen) isäni jätti äitini minun ollessani pieni, eikä halunnut edes nähdä minua moneen vuoteen. Myöhemmin hän kyllä alkoi oikeasti välittää minusta ja rakastaa minua ja osoittaa sen monin tavoin, mutta vaikea minun on uskoa, että noina vuosina hän välitti minusta, vaikka oli siis ollut isänä läsnä elämässäni pari ensimmäistä vuotta. Ehkä pienten lasten isille se kiintymys on enemmänkin sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä".
No sä taidat nyt hieman heijastaa omia kokemuksiasi tähän juttuun.
Missään ei ole ollut sanaakaan siitä, että Riston rakkaus lasta kohtaan olisi ylipäätään loppunut. Ei, on ollut vaan siitä kuinka läheinen oli lapsen kanssa, kuinka hirvittävä järkytys asian selviäminen oli ja meni pitkäksi aikaa tolaltaan ja myös sen olen jutusta lukenut, kuinka vaikeaa lapsesta irrottautuminen oli.
Varmasti tuo Ristokin olisi asiassa jotain toisin voinut tehdä mutta sitä en kyllä tippaakaan epäile, ettei tuo lapsi olisi Ristolle ollut rakas ja eroaminen hänestä vaikeaa. Tuo on vaan sen luokan kriisi ihmisen elämässä että siinä on esim. voinut vaikka mielenterveys nyrjähtää ja masentua. Koko elämä on pyyhitty hetkessä pois, ero on tullut ja lapsi jäänyt äidilleen. Kyllä tuollaisessa tilanteessa erotaan niin riitaisissa merkeissä että varmasti ei ole lapsen ja Riston tapaaminen edes onnistunut alkuaikoina vaikka Risto olisikin halunnut. Miten siinä pitäisi suhdetta yllä lapseen? Risto olisi toki voinut jatkaa pelkästään lapsen sosiaalisena ja juridisena isänä, mutta ei sosiaalisiin suhteisiin perustuva isyys rakennus hetkessä, se vaatii aikaa ja läheisyyttä lapsen kanssa, osallisuutta lapsen elämään. Ei kukaan kykene tuosta noin vaan luomaan uutta suhdetta lapseen kun se aiemmin äärettömän tärkeä palikka; biologia otetaan täysin yllättäen välistä pois ja koko maailma sortuu muutenkin miehen ympärillä äidin petoksesta johtuen.
Varmasti tuollainen tilanne on vaikea kriisi kenelle tahansa, en yhtään epäile. Mutta ymmärsin, että Risto meni perumaan isyyttään heti kun asian laita hänelle selvisi, eli ilmeisesti kuitenkin halu olla enää isä lapselle katosi sen siliän tien, asiaa sen kummemmin pohtimatta ja tuskailematta.
Oiskohan niin ettei nainenkaan voi peruttaa oikeudenpäätöstä isyydestä vaikka haluaisi ,sama kai se on jos elatuksen hoitaisi
Biologinen isä . Tietysti jos ei tiedä kuka isä on tai saisi vähemmän rahaa siltä.
Tämä ei tietenkään onnistu kuin naiselta.
Vierailija kirjoitti:
Kärpix kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Risto jäi lapsen viralliseksi isäksi, koska hän toimitti kanteen isyyden kumoamisesta käräjäoikeuteen parisen kuukautta liian myöhässä. Lain mukaan kanne isyyden kumoamisesta olisi pitänyt nostaa kahden vuoden sisällä lapsen syntymästä"..
Ihan omaa tyhmyyttä tuo on. ei muuta.
No mutta jos rakas vaimo on uhriutunut ja syyllistänyt miestä luottamuksen ja rakkauden menetyksessä, kun mies edes kehtaakaan ehdottaa isyystestiä? Eli perussettiä mitä täällä on jauhettu. Ps. täällä oli joku englantinen tutkimus, jonka mukaan jopa joka 10. parisuhteessa syntynyt lapsi on jonkun toisen alkuun laittama. Voisiko joku linkittää sen tutkimuksen tänne. Asiaa on kuitenkin aika vähän tutkittu (ei olla uskallettu, koska yhteiskunnat romahtaisivat, kun sukulaisuus ja perimyssuhteet menisivät niin isossa mittakaavassa sekaisin).
Jep, täällähän on kokoajan ketjuja jossa kysytään mielipidettä siihen, että mies haluaa isyystestin. "testin saa mutta ero tulee kaupan päälle ja lasta ei tule näkemään!!!!!" "minä en katsele miestä joka minuun ei luota, ero tulee!!"
Että siitäpä miehet valitsette sitten.
No ehkäpä siksi, että normaali ei-pettävä nainen pitää tällaisen petturinaisen käytöstä sen verran kamalana, että ei osaa kuvitella itseään sellaiseen verrattavan? Ja tulee shokkina, että sellaista mahdollisuutta edes epäillään?
Kukas tämä eukko oikein on? Kyllähän joku nämä ihmiset tuntee? Uskomaton tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
En kyllä ymmärrä miten tästä saa väännettyä, että Risto ihan varmasti lakkasi välittämästä lapsesta, kuin seinään. Vai voisikohan olla niin, että on katsonut parhaimmaksi kaikille osapuolille laittaa stopin tuossa vaiheessa, kun lapsi on vielä niin pieni ettei tule "isäänsä" edes muistamaan? Hyvinkin on voinut ajatella siinä itsensä JA lapsen parasta. Koska jos tietää, että tuollainen trauma tulisi vaikuttamaan väkisinkin suhteeseen mikä muka olisi parempi vaihtoehto? Erohan tuossa tuohon naiseen ihan väkisin tulee joten miksi pitäisi esittää lapsellekaan enää isää tuossa vaiheessa, kun ei sitä todellisuudessakaan ole?
No siis täysi oikeushan hänellä olisi olla lapselle isä ja tavata lasta, kun kerran isän velvollisuudetkin on. Samanlaiset oikeudet kuin muillakin lastensa äidistä eronneilla isillä. Jos siis halua olisi.
Edelleenkin: minusta on väärin tuputtaa isän velvollisuuksia sellaiselle jota on tuolla tavalla petetty, mutta turha asiaa on niin päin yrittää vääntää, että hän haluaa jutulle stopin lapsen parhaaksi. Jotain rajaa nyt sentään. Lapsi ei ole hänen biologisesti, joten hän ei koe enää olevansa lapsen isä, eikä halua olla lapselle isä. Tämä se asian ydin on. Eikä sitä voi oikein muuten selittää kuin niin, että joko isän tuon parin vuoden ajan kokema kiintymys lapseen katosi heti kun selvisi ettei lapsi olekaan hänen, tai sitten sitä ei oikeasti koskaan ollutkaan. Joka tapauksessa se ei kuitenkaan voinut olla kovin vahvaa.
Enhän minä oikeasti tiedä, kauanko isillä kestää alkaa rakastaa lapsiaan. Oma (biologinen) isäni jätti äitini minun ollessani pieni, eikä halunnut edes nähdä minua moneen vuoteen. Myöhemmin hän kyllä alkoi oikeasti välittää minusta ja rakastaa minua ja osoittaa sen monin tavoin, mutta vaikea minun on uskoa, että noina vuosina hän välitti minusta, vaikka oli siis ollut isänä läsnä elämässäni pari ensimmäistä vuotta. Ehkä pienten lasten isille se kiintymys on enemmänkin sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä".
No sä taidat nyt hieman heijastaa omia kokemuksiasi tähän juttuun.
Missään ei ole ollut sanaakaan siitä, että Riston rakkaus lasta kohtaan olisi ylipäätään loppunut. Ei, on ollut vaan siitä kuinka läheinen oli lapsen kanssa, kuinka hirvittävä järkytys asian selviäminen oli ja meni pitkäksi aikaa tolaltaan ja myös sen olen jutusta lukenut, kuinka vaikeaa lapsesta irrottautuminen oli.
Varmasti tuo Ristokin olisi asiassa jotain toisin voinut tehdä mutta sitä en kyllä tippaakaan epäile, ettei tuo lapsi olisi Ristolle ollut rakas ja eroaminen hänestä vaikeaa. Tuo on vaan sen luokan kriisi ihmisen elämässä että siinä on esim. voinut vaikka mielenterveys nyrjähtää ja masentua. Koko elämä on pyyhitty hetkessä pois, ero on tullut ja lapsi jäänyt äidilleen. Kyllä tuollaisessa tilanteessa erotaan niin riitaisissa merkeissä että varmasti ei ole lapsen ja Riston tapaaminen edes onnistunut alkuaikoina vaikka Risto olisikin halunnut. Miten siinä pitäisi suhdetta yllä lapseen? Risto olisi toki voinut jatkaa pelkästään lapsen sosiaalisena ja juridisena isänä, mutta ei sosiaalisiin suhteisiin perustuva isyys rakennus hetkessä, se vaatii aikaa ja läheisyyttä lapsen kanssa, osallisuutta lapsen elämään. Ei kukaan kykene tuosta noin vaan luomaan uutta suhdetta lapseen kun se aiemmin äärettömän tärkeä palikka; biologia otetaan täysin yllättäen välistä pois ja koko maailma sortuu muutenkin miehen ympärillä äidin petoksesta johtuen.
Niinpä, tuossa tilanteessa petetyltä mieheltä vaaditaan yksinkertaisesti liikaa. Tuollainen kriisi voi näkyä monella lailla ihmisen elämässä, eikä silloin välttämättä ole parasta mitä lapselle voi tarjota, ei se välttämättä ole mistään halusta kiinni. Kaikki tiet ei ole aina ole niitä helppoja, mutta voivat silti olla paras ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
Samaa mieltä. Tuntuu että naisilla tuo rakkaus lapseen on syvempää, kun moni on valmis kasvattamaan ei-omankin omanaan. Itselle se olisi kuitenkin se oma lapsi vaikka biologisesti ei olisi. Kuitenkin niin hartaasti toivottu ja kaksi vuotta kasvatettu että miten se isäsuhde ha rakkaus loppuu kuin seinään. Ja miksi haluaisi lapsen tuollaisen naisen kasvattamiseksi.
A.) Miten ihmeessä tällaisessa tilanteessa voi verrata naisen ja miehen reaktioita keskenään? Äkkiseltään en kyllä keksi yhtäkään vaihtoehtoa jossa olisi mahdollista että nainen huomaa omanaan pitämän 2-vuotiaansa olevankin miehensä ja tämän naikkosen jälkeläinen. Ja kun asia selviää, lapsi jäisi eron tullen melko automaattisesti isänsä hoiviin. Naiselle ei vaan voi tulla tällaista tilannetta eteen, ei siis voi pohtia mitä eroja naisen ja miehen reagoinnissa voisi olla.
B.) Lapseton äitipuoli, jonka perheessä miehen lapsi kasvaa äitipuolen "omana" on huomattavasti harvinaisempaa kuin se, että miehestä muodostuu täysipainoinen isä kumppaninsa jo olemassaoleville lapsille.
C.) Näytäpä se kohta, jossa käsitellään tätä Riston "seinään loppunutta rakkautta"
Ei löydy. Siitä löytyy kyllä, kuinka läheinen Riston oli lapsen kanssa, kuinka suuri järkytys asia oli ja kuinka vaikeaa oli päästää lapsesta irti.
D.) Mitä Risto muka voisi tehdä, vaikka olisikin päättänyt "ettei halua lasta tuollaisen naisen kasvattamaksi"?
Ei yhtään mitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla lakisääteinen geenitesti synnytyksen jälkeen lasten isyyden varmentamiseksi ja automaattinen elatusvelvollisuus vain niille, jotka on testillä varmistettu isäksi. Geenitestit ovat halpoja ja helppoja tehdä, eikä olisi tällaisia sotkuja.
Kyllä geenitestin saa tehdä ihan omallakin kustannuksella, ei sen tarvitse olla pakollista.
Fiksu tekeekin, tai sitten ei ole naimisissa kun lapsi syntyy, niin saa ne yhteiskunnan piikkiin.
Saa tehtyä. Mutta moni on liian sinisilmäinen ja toisaalta moniko mies haluaa ilmoittaa vaimolleen, että "testataampa nyt varmuuden vuoksi kuka on isä", vaikka haluaisikin täyden varmuuden. Jos olisi lakisääteinen, niin ei tarvitse vaimonkaan pahoittaa mieltään. Onhan tämä nyt saakeli niin tärkeä tieto, että pitäisi olla jo nykypäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
En kyllä ymmärrä miten tästä saa väännettyä, että Risto ihan varmasti lakkasi välittämästä lapsesta, kuin seinään. Vai voisikohan olla niin, että on katsonut parhaimmaksi kaikille osapuolille laittaa stopin tuossa vaiheessa, kun lapsi on vielä niin pieni ettei tule "isäänsä" edes muistamaan? Hyvinkin on voinut ajatella siinä itsensä JA lapsen parasta. Koska jos tietää, että tuollainen trauma tulisi vaikuttamaan väkisinkin suhteeseen mikä muka olisi parempi vaihtoehto? Erohan tuossa tuohon naiseen ihan väkisin tulee joten miksi pitäisi esittää lapsellekaan enää isää tuossa vaiheessa, kun ei sitä todellisuudessakaan ole?
No siis täysi oikeushan hänellä olisi olla lapselle isä ja tavata lasta, kun kerran isän velvollisuudetkin on. Samanlaiset oikeudet kuin muillakin lastensa äidistä eronneilla isillä. Jos siis halua olisi.
Edelleenkin: minusta on väärin tuputtaa isän velvollisuuksia sellaiselle jota on tuolla tavalla petetty, mutta turha asiaa on niin päin yrittää vääntää, että hän haluaa jutulle stopin lapsen parhaaksi. Jotain rajaa nyt sentään. Lapsi ei ole hänen biologisesti, joten hän ei koe enää olevansa lapsen isä, eikä halua olla lapselle isä. Tämä se asian ydin on. Eikä sitä voi oikein muuten selittää kuin niin, että joko isän tuon parin vuoden ajan kokema kiintymys lapseen katosi heti kun selvisi ettei lapsi olekaan hänen, tai sitten sitä ei oikeasti koskaan ollutkaan. Joka tapauksessa se ei kuitenkaan voinut olla kovin vahvaa.
Enhän minä oikeasti tiedä, kauanko isillä kestää alkaa rakastaa lapsiaan. Oma (biologinen) isäni jätti äitini minun ollessani pieni, eikä halunnut edes nähdä minua moneen vuoteen. Myöhemmin hän kyllä alkoi oikeasti välittää minusta ja rakastaa minua ja osoittaa sen monin tavoin, mutta vaikea minun on uskoa, että noina vuosina hän välitti minusta, vaikka oli siis ollut isänä läsnä elämässäni pari ensimmäistä vuotta. Ehkä pienten lasten isille se kiintymys on enemmänkin sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä".
Minusta tuo asia ei kyllä ole todellakaan noin yksinkertainen, että joko on tai ei ole. Vaikka sinä et ajattelekaan, että tuo on lapsen paras, voi Risto ajatella niin. Tuossa tilanteessa on sen verran sekaisin, että varmasti ajattelee tuollaisen olevan lapselle taakka. Lisäksi tuon lapsen äidin kanssa olisi pakko olla yhteydessä, jos aikoisi jatkaa isänä mikä ei varmasti ole helppoa tuossa vaiheessa. Etäisyyttä on tosiaan helpompi ottaa tuossa vaiheessa, kun lapsi on pieni, eikä läsnä arjessa. Noinhan tosiaan monille etäisille käy ihan biologistenkin lasten kohdalla, enkä epäile etteikö naisillekin voisi samassa tilanteessa käydä.
Totta kai noin käy monesti avioeroissa biologisillekin etäisille, ja varmasti etä-äideillekin. Ei ilmiön yleisyys kuitenkaan muuta sitä, että asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Jos biologinen etävanhempi katkaisee välit lapseensa syystä tai toisesta, niin ei se kyllä kerro rakkaudesta lapseen sen enempää kuin tämäkään tapaus.
MGTOW on miehille ainoa oikea ratkaisu. Antaa naisten lisääntyä keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, laki on ihan sama naisille. Kävimme lapsettomuushoidoissa ja jos nyt ilmenisi, että klinikka petti ja käytti jonkun toisen munasoluja, niin olisin silti elatusvelvollinen lapsiini.
...Eikä mikään muu tulisi kyllä mieleenkään. En käsitä, miten R. saattoi hylätä lapsensa. Minulle ei olisi mitään väliä, vaikka nuo lapset eivät oikeasti olisi minun, silti vaikka kuolisin heidän puolestaan. (Toki ymmärrän sen, että eksäänsä R. inhoaa.)
Ymmärrät varmasti eron ulkopuolisen tahon (klinikan) tahattomassa virheessä ja puolison petoksessa. Eivät ole mitenkään verrannollisia.
Kuka puhui edes tahattomasta virheestä? Mielenvikainen lääkäri olisi voinut käyttää vaikka omia munasolujaan.
Että jos esimerkiksi miehesi olisi ollut se lääkäri joka sinua hoiti ja hän olisi tietoisesti käyttänyt rakastajattarensa munasoluja, niin yhtään ei häiritsisi? Ei vaikka tulisi ero ja miehesi saisi yksinhuoltajuuden ja sinulle jäisi vain elatusmaksut?
No ei minua ainakaan häiritsisi kuin motiivi, miksi ihmeessä joku tekisi noin. Jos olen omanani kantanut ja synnyttänyt ja kasvattanut, kyllä se lapsi on minun. Ja nimenomaan taistelisin huoltajuudesta.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
Samaa mieltä. Tuntuu että naisilla tuo rakkaus lapseen on syvempää, kun moni on valmis kasvattamaan ei-omankin omanaan. Itselle se olisi kuitenkin se oma lapsi vaikka biologisesti ei olisi. Kuitenkin niin hartaasti toivottu ja kaksi vuotta kasvatettu että miten se isäsuhde ha rakkaus loppuu kuin seinään. Ja miksi haluaisi lapsen tuollaisen naisen kasvattamiseksi.
A.) Miten ihmeessä tällaisessa tilanteessa voi verrata naisen ja miehen reaktioita keskenään? Äkkiseltään en kyllä keksi yhtäkään vaihtoehtoa jossa olisi mahdollista että nainen huomaa omanaan pitämän 2-vuotiaansa olevankin miehensä ja tämän naikkosen jälkeläinen. Ja kun asia selviää, lapsi jäisi eron tullen melko automaattisesti isänsä hoiviin. Naiselle ei vaan voi tulla tällaista tilannetta eteen, ei siis voi pohtia mitä eroja naisen ja miehen reagoinnissa voisi olla.
B.) Lapseton äitipuoli, jonka perheessä miehen lapsi kasvaa äitipuolen "omana" on huomattavasti harvinaisempaa kuin se, että miehestä muodostuu täysipainoinen isä kumppaninsa jo olemassaoleville lapsille.
C.) Näytäpä se kohta, jossa käsitellään tätä Riston "seinään loppunutta rakkautta"
Ei löydy. Siitä löytyy kyllä, kuinka läheinen Riston oli lapsen kanssa, kuinka suuri järkytys asia oli ja kuinka vaikeaa oli päästää lapsesta irti.D.) Mitä Risto muka voisi tehdä, vaikka olisikin päättänyt "ettei halua lasta tuollaisen naisen kasvattamaksi"?
Ei yhtään mitään!
No helpostihan voi kuvitella tilanteen, jossa nainen on suunnilleen vastaavassa tilanteessa. Sanotaan nyt vaikka, että nainen tutustuu leskimieheen, jolla on vauvaikäinen lapsi. He menevät naimisiin, nainen kiintyy lapseen ja adoptoi tämän. Sanotaan vaikka, että nainen on rikas. Sitten naiselle selviää, että mies on koko tämän ajan pettänyt häntä ja käyttänyt häntä vain rahallisesti hyväkseen, ja naureskellut tästä sähköposteissa rakastajattarilleen. Koko perheidylli on siis ollut pelkkää valhetta, ja nainen kokee olevansa hyväksikäytetty hölmö.
Kylmentääkö siis naisen nyt tuntema katkeruus miestä kohtaan myös hänen kiintymyksensä lasta kohtaan? Kenties. Onko se rakkaus siinä tapauksessa ollut todellista äidinrakkautta? Ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla lakisääteinen geenitesti synnytyksen jälkeen lasten isyyden varmentamiseksi ja automaattinen elatusvelvollisuus vain niille, jotka on testillä varmistettu isäksi. Geenitestit ovat halpoja ja helppoja tehdä, eikä olisi tällaisia sotkuja.
Kyllä geenitestin saa tehdä ihan omallakin kustannuksella, ei sen tarvitse olla pakollista.
Fiksu tekeekin, tai sitten ei ole naimisissa kun lapsi syntyy, niin saa ne yhteiskunnan piikkiin.
Naiset ei tykkää jos tekee, antaa muka vaikutelman ettei luota puolisoon.
Totuushan on että 10-15% miehistä kasvattaa käenpoikasia ja tämän vuoksi isyden selvittäminen pitää saada automaatioksi. Otetaanhan äideiltäkin vaikka mitä testejä, ml. sp-taudit.
Tässä vähän erilainen isä, joka elämänsä loppuun asti väitti tyttärelleen olevansa tämän biologinen isä, vaikka oli päivänselvää, että tämä ei ollut totta.
https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2017/mar/18/my-mum-always-told…
En väitä, että kaikkien pitäisi reagoida näin - tapaus on hyvin erikoislaatuinen - mutta ihan vain esimerkkinä siitä, että ihmisiä on kovin erilaisia.
Lapsi parka, munaton mies, sanoi mun mies. Jättäisi tuossa tilanteessa vaimon, mutta lasta ei hylkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuollainen on petos, ja väärin. Mutta silti en voi olla ajattelematta asiaa lapsen kannalta ja sen, mitä tuo kertoisi esim. siteestä adoptiolapseen. Jos kaksi vuotta on lasta pitänyt omanaan, katkeaako se side tosiaan heti kun selviää, ettei lapsi olekaan biologinen? Totta kai ero adoptiolapseen on se, että adoptiolapsen tietääkin olevan ei-biologinen. Mutta tässä ketjussa puhutaan suureen ääneen, että mitä jos Risto saa vielä OMIA lapsia, kaikki tähän lapseen menevä raha ja energia on pois Riston OMILTA lapsilta, ja niin edelleen. Kuinkakohan monen adoptiolapsen asema mahtaa oikeasti perheessä olla vähän tuollaisena varalapsena, että ei ihan aikuisten oikeasti nähdäkään OMANA lapsena, vaan ne biologiset ovat enemmän omia, jos niitä vielä syntyy? Jos sitä tunnesidettä ei kahdessa vuodessa ole kehittynyt lapseen, jota jopa luuli OMAKSEEN, niin milloin se oikein kehittyy?
En siis ole sitä mieltä, että mies pitäisi pakottaa elättämään lasta joka ei ole hänen - mutta ihmettelen vain, loppuiko se rakkaus lapseen tosiaan kuin seinään. Jotenkin kylmäävää.
En kyllä ymmärrä miten tästä saa väännettyä, että Risto ihan varmasti lakkasi välittämästä lapsesta, kuin seinään. Vai voisikohan olla niin, että on katsonut parhaimmaksi kaikille osapuolille laittaa stopin tuossa vaiheessa, kun lapsi on vielä niin pieni ettei tule "isäänsä" edes muistamaan? Hyvinkin on voinut ajatella siinä itsensä JA lapsen parasta. Koska jos tietää, että tuollainen trauma tulisi vaikuttamaan väkisinkin suhteeseen mikä muka olisi parempi vaihtoehto? Erohan tuossa tuohon naiseen ihan väkisin tulee joten miksi pitäisi esittää lapsellekaan enää isää tuossa vaiheessa, kun ei sitä todellisuudessakaan ole?
No siis täysi oikeushan hänellä olisi olla lapselle isä ja tavata lasta, kun kerran isän velvollisuudetkin on. Samanlaiset oikeudet kuin muillakin lastensa äidistä eronneilla isillä. Jos siis halua olisi.
Edelleenkin: minusta on väärin tuputtaa isän velvollisuuksia sellaiselle jota on tuolla tavalla petetty, mutta turha asiaa on niin päin yrittää vääntää, että hän haluaa jutulle stopin lapsen parhaaksi. Jotain rajaa nyt sentään. Lapsi ei ole hänen biologisesti, joten hän ei koe enää olevansa lapsen isä, eikä halua olla lapselle isä. Tämä se asian ydin on. Eikä sitä voi oikein muuten selittää kuin niin, että joko isän tuon parin vuoden ajan kokema kiintymys lapseen katosi heti kun selvisi ettei lapsi olekaan hänen, tai sitten sitä ei oikeasti koskaan ollutkaan. Joka tapauksessa se ei kuitenkaan voinut olla kovin vahvaa.
Enhän minä oikeasti tiedä, kauanko isillä kestää alkaa rakastaa lapsiaan. Oma (biologinen) isäni jätti äitini minun ollessani pieni, eikä halunnut edes nähdä minua moneen vuoteen. Myöhemmin hän kyllä alkoi oikeasti välittää minusta ja rakastaa minua ja osoittaa sen monin tavoin, mutta vaikea minun on uskoa, että noina vuosina hän välitti minusta, vaikka oli siis ollut isänä läsnä elämässäni pari ensimmäistä vuotta. Ehkä pienten lasten isille se kiintymys on enemmänkin sellaista "poissa silmistä, poissa mielestä".
Minusta tuo asia ei kyllä ole todellakaan noin yksinkertainen, että joko on tai ei ole. Vaikka sinä et ajattelekaan, että tuo on lapsen paras, voi Risto ajatella niin. Tuossa tilanteessa on sen verran sekaisin, että varmasti ajattelee tuollaisen olevan lapselle taakka. Lisäksi tuon lapsen äidin kanssa olisi pakko olla yhteydessä, jos aikoisi jatkaa isänä mikä ei varmasti ole helppoa tuossa vaiheessa. Etäisyyttä on tosiaan helpompi ottaa tuossa vaiheessa, kun lapsi on pieni, eikä läsnä arjessa. Noinhan tosiaan monille etäisille käy ihan biologistenkin lasten kohdalla, enkä epäile etteikö naisillekin voisi samassa tilanteessa käydä.
Totta kai noin käy monesti avioeroissa biologisillekin etäisille, ja varmasti etä-äideillekin. Ei ilmiön yleisyys kuitenkaan muuta sitä, että asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Jos biologinen etävanhempi katkaisee välit lapseensa syystä tai toisesta, niin ei se kyllä kerro rakkaudesta lapseen sen enempää kuin tämäkään tapaus.
Totta kai sillä syyllä on väliä. Aina kaikkein paras lapselle ei välttämättä ole olla yhteydessä toiseen vanhempaansa, vaikka se ei olekaan optimaalinen tilanne.
No mutta jos rakas vaimo on uhriutunut ja syyllistänyt miestä luottamuksen ja rakkauden menetyksessä, kun mies edes kehtaakaan ehdottaa isyystestiä? Eli perussettiä mitä täällä on jauhettu. Ps. täällä oli joku englantinen tutkimus, jonka mukaan jopa joka 10. parisuhteessa syntynyt lapsi on jonkun toisen alkuun laittama. Voisiko joku linkittää sen tutkimuksen tänne. Asiaa on kuitenkin aika vähän tutkittu (ei olla uskallettu, koska yhteiskunnat romahtaisivat, kun sukulaisuus ja perimyssuhteet menisivät niin isossa mittakaavassa sekaisin).
jeppistä jee