Lue keskustelun säännöt.
Miten kestää liitossa, jossa ei koe henkistä yhteyttä puolisoonsa
28.01.2020 |
Vai kannattaako yrittää kestää?
Meillä on ihan suht ok arki, monet asiat toimivat hyvin. Puolisoni on luotettava, vähän itsekäs, tekee oman osuutensa kotona kunhan on sovittu, mikä se on. Hän ei juo eikä petä, on lasten kanssa silloin kun sovitaan että hän on. Ei käytä rahaa kuin niihin asioihin, mitä sovitaan. Tykkää lapsistaan ja minusta. Keskustellaan paljon, useimmiten yhteiskunnallisista asioista.
Ongelma on se, että en kuitenkaan koe yhteyttä puolisoon. En oikeastaan pidä seksistä hänen kanssaan, johtuen siitä, että se ei tunnu oikeastaan vapaaehtoiselta vaan se on pakollinen rutiini. Meillä ei ole minkäänlaista leikillisyyttä suhteessa, korkeintaan melko julmaa huumoria. Kumpikaan ei päästä toista niin lähelle, että antaisi toisen oikeasti haavoittaa. Me emme pysty suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta, koska meidän toiveemme eroavat niin merkittävästi toisistaan. Itse haluaisin mm. muuttaa ja siten järjestää arjen sellaiseksi, että en olisi niin kiinni lapsissa ja autossa - puolisoni mielestä ensin täytyy muuttaa arki ja vasta sen jälkeen voimme pohtia muuttamista.
Puolisoni haluaa tehdä kotona kaiken yhdessä, mutta hänelle on ok, vaikka en puhuisi yhtään mitään. Itse en oikein ymmärrä, miksi minun pitäisi istua hänen seurassaan hiljaa vain siksi, että olisin paikalla. Hän ahdistuu, jos vaihdan huonetta tai istun vieressä ja teen jotain muuta kuin hän. Kun teemme asiat yhdessä, se tarkoittaa sitä, että hän tekee ja käskyttää, minä olen hiljaa. Tämä pätee moneen asiaan arjessamme, olen hiljaa ja teen kuten puoliso haluaa. Hän ei edes huomaa, että asiat menevät niin. Satunnaisesti hän saattaa pyytää mielipidettä, mutta sen pitäisi sitten tulla kuin tykin suusta. Sitä ei välttämättä kuitenkaan noteerata.
Tunnen olevani kotona kuin totteleva kuori tai robotti. Teen ne asiat mitä kuuluukin tehdä ja olen valmis seksiin silloin kun pitää olla. Fyysistä läheisyyttä saan yllin kyllin (myös ei-seksuaalista) ja sitä kautta turvallisuudentunnetta. En vaan tahdo jaksaa muuten tätä arkea enää pidemmän päälle ja tunnen itseni käytetyksi kun harrastan seksiä ilman halua.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe suhdetta niin turvalliseksi, että pystyisin sanomaan, mitä ajattelen. Viime aikoina olemme yrittäneet puhua, mutta onnistun aina sanomaan jonkun sanan, johon puoliso takertuu ja sitten sitä veivataan pitkään. Mitä enemmän yritän selittää omaa kantaani tai kokemustani, sitä enemmän solmuun asiat menevät.
Kun sanon, että asiat ovat pielessä, puoliso hätääntyy ja siihen hätätilan tasoittamiseen menee kaikki energia. Sitten joillakin irrallisilla tempuilla pitäisi paikata asioita.
Kyllä - olemme olleet melko kauan yhdessä. Olen aina tuntenut, että jään ilman henkistä tukea, mutta vasta viime aikoina olen alkanut saada siitä tarpeekseni. Minulla ei ole ollut muita pitkiä suhteita aiemmin, joten ei ole vertailupohjaa. Omat vanhemmat jättivät yksin pärjäämään isojenkin asioiden kanssa, joten tavallaan olen myös tottunut siihen.
Puolison tuntema hätätila ei ole sinun ongelmasi. Hänen täytyy siitä itse selviytyä. Vesität kaiken muutoksen tuolla tasoittelemisellasi. Se että ollaan eri mieltä tai toisella on paha mieli täytyy vaan kestää.
Mutta kun minä en sitten kestä sitä, että hän pitää minua hereillä pitkin öitä ja kotona on jäätävä tunnelma. Se vaan on liikaa minun hermoilleni.
Selkärangaton lapanen. Kasvata selkäranka ja ota mitä haluat ja tarvitset ja jätä muu. Sinua kohdellaan niinkuin sallit kohdeltavan. Nyt viestit, ettei sinua tarvitse huomioida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ottaisin toisenlaisen työn vastaan (mikä tavallaan kiinnostaa), se tarkoittaisi sitä, että lapset joutuisivat lopettamaan harrastukset (tai suuren osan niistä). Muutto helpottaisi minun arkeani ja keventäisi lasten arkea huomattavan paljon. Puolisolle tämä ei merkitse mitään, hän on tyytyväinen näin. Välillä hän myöntyy muuttoon, mutta sen jälkeen kun on sanonut "kyllä", hän peruu sanansa ja asettaa ehtoja. Esimerkiksi uusi koti pitää hakea sellaisesta paikasta, mikä tekee minun arjestani vain hankalampaa kuin mitä se nyt on.
Haluavatko lapset muuttaa? Asia on varmaan paljon kiinni myös heistä? Jos puolisosi ajattelee asioita lasten kannalta ja siksi epäröi muuttamista. Kerroit alussa puolisosi olevan vähän itsekäs ihminen. Jos koko perhe muuttaa työsi perässä, mitä se silloin on?
Lasten arki helpottuisi, he pääsisivät lähemmäs kavereita ja pystyisivät liikkumaan itse. Nyt he ovat kuskauksen varassa koko ajan.
Sen lisäksi he voisivat pitää harrastuksensa, vaikka ottaisin toisen työn.
Vierailija kirjoitti:
Seksistä ja suhteesta tulee muutenkin parempaa, jos mies tai sinä tai molemmat lopettavat pornon katsomisen.
Sinänsä ihan validi kommentti.
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Musta on kyllä aina ollut hankalaa pistää hanttiin ja tehdä oman tahdon mukaan. Lisäksi olen altis syyllistämiselle ja pyrin miellyttämään ja ohittamaan oman halun. Anoppini on aivan täysi lapanen, samoin oma äitini ja siskoni. Ovat varottavia esimerkkejä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä on henkinen yhteys?
Määrittele se ja tavoittele sitä.
Muuttuisiko elämäsi positiiviseen suuntaan eron myötä? Ilman autoa tuskin tulet toimeen lasten kanssa vaikka asuisit keskustassa.
Listaa asiat, joita haluat ja ala toteuttaa niitä. Tätä voit tehdä myös parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Minä luen tuota tekstiäsi niin, että sinulle on tullut ns kasvukriisi ja näet parisuhteesi nyt erilaisessa valossa kuin ennen. Ja teet koko hommasta liian suuren asian. Ongelma on sinun omassa päässäsi eikö helpotu vaikka rikkoisit kaiken mitä teillä on.
Kasvukriisejä tulee elämässä kaikille, mutta on erittäin typerää sellaisen sattuessa erota, kun teillä kaikki kuitenkin on kunnossa. Parisuhteessa on aina kausia, jolloin ei löydä sitä yhteyttä puolisoon. Silloin lähdetään etsimään sitä yhteyttä uudelleen samalla ymmärtäen että se ongelma on omassa päässä. Sopikaa treffejä kahdenkesken, keskustelkaa ihmisyyden ongelmista. Älä odota että puolisosi avaa keskustelua vaan keskustele itse.
Komppaan tätä. Ei kannata kirjoittamasi perusteella ainakaa erota. Luuletko parempaa löytyvän kulman takaa... no ei.
Meillä vähän sama tilanne meneillään, paitsi seksin antaminen ”velvollisuudesta” ei minusta nyt ole mikään ihan järkyn kamala asia, ettenkö kestäisi. Oottelen parempaa aikaa koska tiedän että se tulee, kuten aina on tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Niin tavallaan se tuntuukin siltä. Me ollaan hyvä työpari ja arki on uomissaan. Minusta muuten ihan tavallinen arki jopa on kivaa, en kaipaa mitään eksotiikkaa tai isompia muutoksia. Olen ollut samassa työssä kohta 13v joten on jopa normaalia vaihtaa työnkuvaa.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on henkinen yhteys?
Määrittele se ja tavoittele sitä.
Muuttuisiko elämäsi positiiviseen suuntaan eron myötä? Ilman autoa tuskin tulet toimeen lasten kanssa vaikka asuisit keskustassa.
Listaa asiat, joita haluat ja ala toteuttaa niitä. Tätä voit tehdä myös parisuhteessa.
Henkinen yhteys tarkoittaa vaikkapa sitä, että kun puhutaan jostain tärkeästä, yritetään ymmärtää toista. Pystytään näkemään myös toinen ihminen ihmisenä, jolla on omat toiveet ja tunteet. Myötäelämistä.
Jos tuota olisi edes JOSKUS, että voisin tuntea, hei me ollaan samassa veneessä. Mutta sitä ei ole oikeastaan ollut koskaan ja olen vain ajatellut, että se ei haittaa. Mutta kyllä se vaan haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luen tuota tekstiäsi niin, että sinulle on tullut ns kasvukriisi ja näet parisuhteesi nyt erilaisessa valossa kuin ennen. Ja teet koko hommasta liian suuren asian. Ongelma on sinun omassa päässäsi eikö helpotu vaikka rikkoisit kaiken mitä teillä on.
Kasvukriisejä tulee elämässä kaikille, mutta on erittäin typerää sellaisen sattuessa erota, kun teillä kaikki kuitenkin on kunnossa. Parisuhteessa on aina kausia, jolloin ei löydä sitä yhteyttä puolisoon. Silloin lähdetään etsimään sitä yhteyttä uudelleen samalla ymmärtäen että se ongelma on omassa päässä. Sopikaa treffejä kahdenkesken, keskustelkaa ihmisyyden ongelmista. Älä odota että puolisosi avaa keskustelua vaan keskustele itse.
Komppaan tätä. Ei kannata kirjoittamasi perusteella ainakaa erota. Luuletko parempaa löytyvän kulman takaa... no ei.
Meillä vähän sama tilanne meneillään, paitsi seksin antaminen ”velvollisuudesta” ei minusta nyt ole mikään ihan järkyn kamala asia, ettenkö kestäisi. Oottelen parempaa aikaa koska tiedän että se tulee, kuten aina on tullut.
Olen täysin erimieltä. Tämä suhde toimii vain kuin toinen alistuu ja hyvittelee. Tämä on epätervettä. Ap ota elämäsi omiinkäsiisi ja eroa. Helposti löydät paremman tasaverousen suhteen ja onnellisrmman elämän. Srksiä ei pidä harrastaa pelkän perhesovun takia. Ainakin se kannattaa lopettaa heti. Sanot vaan kylmän rauhallisesti, että ei. Myös se kannattaa sanoa, ettet ole koskaan nauttinut rumkkupatjana olosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Sukulaisille kertominen on tässä tilanteessa ongelmista pienin, tai ainakin pitäisi olla. En ymmärrä, että rinnastat sen lasten kodin hajottamiseen. Pinnallinen ajatustapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luen tuota tekstiäsi niin, että sinulle on tullut ns kasvukriisi ja näet parisuhteesi nyt erilaisessa valossa kuin ennen. Ja teet koko hommasta liian suuren asian. Ongelma on sinun omassa päässäsi eikö helpotu vaikka rikkoisit kaiken mitä teillä on.
Kasvukriisejä tulee elämässä kaikille, mutta on erittäin typerää sellaisen sattuessa erota, kun teillä kaikki kuitenkin on kunnossa. Parisuhteessa on aina kausia, jolloin ei löydä sitä yhteyttä puolisoon. Silloin lähdetään etsimään sitä yhteyttä uudelleen samalla ymmärtäen että se ongelma on omassa päässä. Sopikaa treffejä kahdenkesken, keskustelkaa ihmisyyden ongelmista. Älä odota että puolisosi avaa keskustelua vaan keskustele itse.
Komppaan tätä. Ei kannata kirjoittamasi perusteella ainakaa erota. Luuletko parempaa löytyvän kulman takaa... no ei.
Meillä vähän sama tilanne meneillään, paitsi seksin antaminen ”velvollisuudesta” ei minusta nyt ole mikään ihan järkyn kamala asia, ettenkö kestäisi. Oottelen parempaa aikaa koska tiedän että se tulee, kuten aina on tullut.
Mäkin olen aina ajatellut, ettei se nyt niin haittaa, vaikka antaa velvollisuudesta. Mutta en tiedä miten voin ohittaa sen olon, että olen käytetty, siis sellainen pumpattava. Jos sanon tästä miehelle, hän tulee vetämään hirveät kilarit, koska olisi pitänyt sanoa aiemmin kuulemma. Hän sanoo aina, että "ei ole pakko, sano vaan jos ei haluta". Mutta ei hän jaksa odottaa montaa tuntia, sitten alkaa tulla kommenttia, että mitäs tässä talossa pitää tehdä saadakseen suihinoton?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Niin tavallaan se tuntuukin siltä. Me ollaan hyvä työpari ja arki on uomissaan. Minusta muuten ihan tavallinen arki jopa on kivaa, en kaipaa mitään eksotiikkaa tai isompia muutoksia. Olen ollut samassa työssä kohta 13v joten on jopa normaalia vaihtaa työnkuvaa.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Kuka tässä lusii ainoaa elämäänsä, sinä vai vanhempasi ja sisaruksesi? Nyt tunnistin sinut sanakäänteistäsi ja lopetan keskustelun osaltani. Sinä olet avun ulottumattomissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Sukulaisille kertominen on tässä tilanteessa ongelmista pienin, tai ainakin pitäisi olla. En ymmärrä, että rinnastat sen lasten kodin hajottamiseen. Pinnallinen ajatustapa.
Ai? No on mulle sillä merkitystä tosi paljon, miten omat vanhemmat ja sisarukset reagoivat. Paskaa niskaan vaikeassa tilanteessa.
Minusta puolisoni ei ole koskaan tahallaan ilkeä, törppö hän voi olla. Se tekee entistä vaikeammaksi asiat. Tiedän ettei hän tahallaan, mutta missä on minun "aikuinen tukeni"? Ei ainakaan meillä kotona.
En ymmärrä, miten henkinen yhteys voi kadota, jos ylipäänsä keskusteluyhteys on auki. Henkinen yhteys tulee toiveiden, unelmien ja pelkojen läpikäymisestä. Ja te teette sitä. Sitä paitsi suurin osa ihmisistä ei kerro peloistaan - eivätkä silti kärsi siitä.
Eli alkuun kun luin aloitusta ihmettelin, mistä ihmeestä on kyse. Ja sitten tarina muuttui: mies olikin käskyttävä. Siinä vaiheessa havahduin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Niin tavallaan se tuntuukin siltä. Me ollaan hyvä työpari ja arki on uomissaan. Minusta muuten ihan tavallinen arki jopa on kivaa, en kaipaa mitään eksotiikkaa tai isompia muutoksia. Olen ollut samassa työssä kohta 13v joten on jopa normaalia vaihtaa työnkuvaa.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Kuka tässä lusii ainoaa elämäänsä, sinä vai vanhempasi ja sisaruksesi? Nyt tunnistin sinut sanakäänteistäsi ja lopetan keskustelun osaltani. Sinä olet avun ulottumattomissa.
WOW, mikä salapoliisi. Olen tosi harvoin tällä palstalla... en silti kiistä etteikö tutun tunnistaminen olisi mahdollista.
Jotkut ihmiset elävät, jotta muilla olisi mukavaa. Ja jotkut taas elävät, jotta heillä itsellään olisi mukavaa. Taidat kuulua ensimmäisiin? Ja miehesi hätääntyy tai ärsyyntyy, jos yritätkään alkaa kuulua jälkimmäisiin. Olet suhteenne alusta lähtien ottanut tehtäväksesi miehesi miellyttämisen. Ja ilmeisesti syntymästä lähtien vanhempiesi ja sukulaistesi miellyttämisen. Siitä roolista on vaikea päästä eroon. Varsinkin, jos toinen on koko ajan kuvitellut, että teet asioita ihan vapaasta tahdostasi (kuten seksi miehesi kanssa). Tunteehan toinen itsensä siinä tilanteessa huijatuksi, jos totuus tulee esille. Niin minäkin tuntisin, jos selviäisi, että mieheni harrastaisi kanssani seksiä vain velvollisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten henkinen yhteys voi kadota, jos ylipäänsä keskusteluyhteys on auki. Henkinen yhteys tulee toiveiden, unelmien ja pelkojen läpikäymisestä. Ja te teette sitä. Sitä paitsi suurin osa ihmisistä ei kerro peloistaan - eivätkä silti kärsi siitä.
Eli alkuun kun luin aloitusta ihmettelin, mistä ihmeestä on kyse. Ja sitten tarina muuttui: mies olikin käskyttävä. Siinä vaiheessa havahduin.
Puolisoni yleensä ohittaa sujuvasti minun toiveeni, koska ne eivät ole hänelle tärkeitä. Vuosikausia yritin selittää asioita ja keskustelut olivat tosi hyviä, mutta lopputulos oli ihan se ja sama. Minun toiveeni eivät merkinneet, ellei puoliso jostain syystä kokenut, että jokin yksittäinen täysin irrallinen toive olisi ollut kiinnostava toteuttaa.
Mietin jo meidän suhteen alussa sitä, että on tosi outoa, että aina tulee sellainen olo, että pitää niellä omat tarpeet. Mutta kun muuten oli turvallista ja luotettavaa, ajattelin että kukaan ei ole täydellinen.
Uutta kumppania en kyllä ole kaipaamassa...
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset elävät, jotta muilla olisi mukavaa. Ja jotkut taas elävät, jotta heillä itsellään olisi mukavaa. Taidat kuulua ensimmäisiin? Ja miehesi hätääntyy tai ärsyyntyy, jos yritätkään alkaa kuulua jälkimmäisiin. Olet suhteenne alusta lähtien ottanut tehtäväksesi miehesi miellyttämisen. Ja ilmeisesti syntymästä lähtien vanhempiesi ja sukulaistesi miellyttämisen. Siitä roolista on vaikea päästä eroon. Varsinkin, jos toinen on koko ajan kuvitellut, että teet asioita ihan vapaasta tahdostasi (kuten seksi miehesi kanssa). Tunteehan toinen itsensä siinä tilanteessa huijatuksi, jos totuus tulee esille. Niin minäkin tuntisin, jos selviäisi, että mieheni harrastaisi kanssani seksiä vain velvollisuudesta.
Niin varmasti, mutta muistaisitko edes missään vaiheessa painostaneesi seksiin? Murjottaneesi ja ilkeilleesi asiasta? Vetäytyneesi sängyn toiseen päähän siksi, että toinen ei vain sillä hetkellä jaksa. Tai menkat ovatkin kestäneet viikon (eivätkä 5 päivää) ja se vaan on liikaa kestää?
Seksistä ja suhteesta tulee muutenkin parempaa, jos mies tai sinä tai molemmat lopettavat pornon katsomisen.