Lue keskustelun säännöt.
Miten kestää liitossa, jossa ei koe henkistä yhteyttä puolisoonsa
28.01.2020 |
Vai kannattaako yrittää kestää?
Meillä on ihan suht ok arki, monet asiat toimivat hyvin. Puolisoni on luotettava, vähän itsekäs, tekee oman osuutensa kotona kunhan on sovittu, mikä se on. Hän ei juo eikä petä, on lasten kanssa silloin kun sovitaan että hän on. Ei käytä rahaa kuin niihin asioihin, mitä sovitaan. Tykkää lapsistaan ja minusta. Keskustellaan paljon, useimmiten yhteiskunnallisista asioista.
Ongelma on se, että en kuitenkaan koe yhteyttä puolisoon. En oikeastaan pidä seksistä hänen kanssaan, johtuen siitä, että se ei tunnu oikeastaan vapaaehtoiselta vaan se on pakollinen rutiini. Meillä ei ole minkäänlaista leikillisyyttä suhteessa, korkeintaan melko julmaa huumoria. Kumpikaan ei päästä toista niin lähelle, että antaisi toisen oikeasti haavoittaa. Me emme pysty suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta, koska meidän toiveemme eroavat niin merkittävästi toisistaan. Itse haluaisin mm. muuttaa ja siten järjestää arjen sellaiseksi, että en olisi niin kiinni lapsissa ja autossa - puolisoni mielestä ensin täytyy muuttaa arki ja vasta sen jälkeen voimme pohtia muuttamista.
Puolisoni haluaa tehdä kotona kaiken yhdessä, mutta hänelle on ok, vaikka en puhuisi yhtään mitään. Itse en oikein ymmärrä, miksi minun pitäisi istua hänen seurassaan hiljaa vain siksi, että olisin paikalla. Hän ahdistuu, jos vaihdan huonetta tai istun vieressä ja teen jotain muuta kuin hän. Kun teemme asiat yhdessä, se tarkoittaa sitä, että hän tekee ja käskyttää, minä olen hiljaa. Tämä pätee moneen asiaan arjessamme, olen hiljaa ja teen kuten puoliso haluaa. Hän ei edes huomaa, että asiat menevät niin. Satunnaisesti hän saattaa pyytää mielipidettä, mutta sen pitäisi sitten tulla kuin tykin suusta. Sitä ei välttämättä kuitenkaan noteerata.
Tunnen olevani kotona kuin totteleva kuori tai robotti. Teen ne asiat mitä kuuluukin tehdä ja olen valmis seksiin silloin kun pitää olla. Fyysistä läheisyyttä saan yllin kyllin (myös ei-seksuaalista) ja sitä kautta turvallisuudentunnetta. En vaan tahdo jaksaa muuten tätä arkea enää pidemmän päälle ja tunnen itseni käytetyksi kun harrastan seksiä ilman halua.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Sukulaisille kertominen on tässä tilanteessa ongelmista pienin, tai ainakin pitäisi olla. En ymmärrä, että rinnastat sen lasten kodin hajottamiseen. Pinnallinen ajatustapa.
Ai? No on mulle sillä merkitystä tosi paljon, miten omat vanhemmat ja sisarukset reagoivat. Paskaa niskaan vaikeassa tilanteessa.
Minusta puolisoni ei ole koskaan tahallaan ilkeä, törppö hän voi olla. Se tekee entistä vaikeammaksi asiat. Tiedän ettei hän tahallaan, mutta missä on minun "aikuinen tukeni"? Ei ainakaan meillä kotona.
Millaisiin asioihin ja tilanteisiin sä olet aiemmin tarvinnut "aikuista tukea", jos kerran aina olet tehnyt asiat kuten muut haluavat?
Vaikka mihinhän sitä tarvitsisi ja toinen asia on, saako sitä. En oikein osaa olla sellainen itsenäinen ja päättäväinen, joka vain tekee ja antaa muiden haukkua.
Ajoin takaa sitä, että oletko sitten saanut läheisiltäsi aiemmin tukea tarvitsemiisi asioihin ja millaisia nämä asiat ovat olleet? Jotain lastenhoitoapua? Voisitko saada "aikuista tukea" joltain muulta kuin vanhemmiltasi, sisaruksiltasi tai mieheltäsi? Joissain asioissa vaikka ammattiauttajalta? Sun ongelmasihan on, että sun pitää olla muille mieliksi, jotta nämä muut olisivat sulle sitten tarvitessasi "aikuisena tukena". Ja jos et olekaan mieliksi, tuo tuki loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos alat täysin keskittymään itseesi ja omiin tarpeisiisi? Jos päätät, että et vaivaa itseäsi sillä, mitä mies tuntee. Et tietenkään unohda kaikkea, mitä mies haluaa, mutta päätät, että puolet ajasta luet kirjaa, ja puolet ajasta teet mitä mies haluaa.
Juu, mies valittaa, mutta antaa valittaa. Mitä tapahtuu?
Oletko ap paikalla?
Vastaisitko ylläolevaan.
Hän alkaa vuoroin tuijottaa kuin spanieli, vuoroin osoittaa mieltä ja huokailla tosi kovaan ääneen, miten paha olla hänellä on. Vetäytyy johonkin nurkkaan mulkoilemaan. Halaa sillä lailla että vain sormenpäät koskevat. Kaikki on kuulemma hyvin.
Hän ei lisäksi ole koskaan kertonut omia tunteitaan suhteesta, koska sanoo, ettei halua loukata. Minun pitäisi sanoa, mutta vain sellaisia asioita, etten loukkaa. Tämä "rouhea" huumori ja möläytykset taas ovat jotain muuta.
Hanki spanieli. Sitten voivat molemmat tuijotella ja huokailla, sinä taas voit rapsuttaa kumpaakin päälaelta ja ojentaa molemmille puruluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos alat täysin keskittymään itseesi ja omiin tarpeisiisi? Jos päätät, että et vaivaa itseäsi sillä, mitä mies tuntee. Et tietenkään unohda kaikkea, mitä mies haluaa, mutta päätät, että puolet ajasta luet kirjaa, ja puolet ajasta teet mitä mies haluaa.
Juu, mies valittaa, mutta antaa valittaa. Mitä tapahtuu?
Oletko ap paikalla?
Vastaisitko ylläolevaan.
Hän alkaa vuoroin tuijottaa kuin spanieli, vuoroin osoittaa mieltä ja huokailla tosi kovaan ääneen, miten paha olla hänellä on. Vetäytyy johonkin nurkkaan mulkoilemaan. Halaa sillä lailla että vain sormenpäät koskevat. Kaikki on kuulemma hyvin.
Hän ei lisäksi ole koskaan kertonut omia tunteitaan suhteesta, koska sanoo, ettei halua loukata. Minun pitäisi sanoa, mutta vain sellaisia asioita, etten loukkaa. Tämä "rouhea" huumori ja möläytykset taas ovat jotain muuta.
No anna tuijotella spanielina ja huokailla. Ei se nyt niin pahalta kuulosta. Kyllä sä sen kestät, aikuinen ihminen.
Mä en voi lasten antaa olla siinä ilmapiirissä.
MInusta tuntuu että olette molemmat tavallannen suhtessa hyvin turvattomia. Mies pelkää kaikkea kritiikkiä ja negatiivista puhetta koska pelkää että menettää sinut. Hän saa olonsa turvalliseksi olemalla se suhteen "pomo" koska kokee silloin hallitsevansa tilannetta.
Sinä taas alistut ja peität omat ajatuksesi ja tarpeesi jotta ei tapahtuisi konfliktia jonka sinäkin tunnet hankalaksi ja hallitsemattomaksi tilanteeksi.
Minusta ainoa joka voisi suhteenne pelastaa olisi se että saisitte ensin siitä jotenkin rakennettua paikan jossa kumpikin tuntisi turvalliseksi ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan. Siis ilman että niistä seuraa mitään pahaa.
Voisitteko esim. sopia että ette eroa seuraavan vuoden aikana, tapahtui sitten mitä vaan? Eli voisitte "tuulettaa" tuntaitanne ilman pelkoa että toinen on lähdössä. Ehkäpä miehesikin uskaltautuisi kuuntelemaan paremmin sinun kritiikiäsi jos hänelle ei heti tulisi pelko siitä että sinä olet ottamassa eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Sukulaisille kertominen on tässä tilanteessa ongelmista pienin, tai ainakin pitäisi olla. En ymmärrä, että rinnastat sen lasten kodin hajottamiseen. Pinnallinen ajatustapa.
Ai? No on mulle sillä merkitystä tosi paljon, miten omat vanhemmat ja sisarukset reagoivat. Paskaa niskaan vaikeassa tilanteessa.
Minusta puolisoni ei ole koskaan tahallaan ilkeä, törppö hän voi olla. Se tekee entistä vaikeammaksi asiat. Tiedän ettei hän tahallaan, mutta missä on minun "aikuinen tukeni"? Ei ainakaan meillä kotona.
Millaisiin asioihin ja tilanteisiin sä olet aiemmin tarvinnut "aikuista tukea", jos kerran aina olet tehnyt asiat kuten muut haluavat?
Vaikka mihinhän sitä tarvitsisi ja toinen asia on, saako sitä. En oikein osaa olla sellainen itsenäinen ja päättäväinen, joka vain tekee ja antaa muiden haukkua.
Ajoin takaa sitä, että oletko sitten saanut läheisiltäsi aiemmin tukea tarvitsemiisi asioihin ja millaisia nämä asiat ovat olleet? Jotain lastenhoitoapua? Voisitko saada "aikuista tukea" joltain muulta kuin vanhemmiltasi, sisaruksiltasi tai mieheltäsi? Joissain asioissa vaikka ammattiauttajalta? Sun ongelmasihan on, että sun pitää olla muille mieliksi, jotta nämä muut olisivat sulle sitten tarvitessasi "aikuisena tukena". Ja jos et olekaan mieliksi, tuo tuki loppuu.
Olen saanut konkreettista apua, mutta en henkistä tukea. Paitsi joo silloin sain henkistä tukea, kun exäni käyttäytyi uhkaavasti. Tai siis se tuki tarkoitti sitä, että minua ei syyllistetty. Hmm.
Joo ei, meidän perheessä ei saa henkistä tukea, mutta aktiivista syyllistämistä en kaipaisi mitenkään, koska omat vanhempani osaavat olla tosi ilkeitä, jos en ns. käyttäydy hyvin. Sitä meiltä on aina vaadittu, vaikka olisi pää irti, pitää KÄYTTÄYTYÄ. Se tarkoittaa sitä, että pitää niellä kaikki ja tehdä kuten on kunniallista.
Jotenkin tuntuisi nyt liki 5-kymppisenä melkein radikaalilta sanoa, että f##k it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos alat täysin keskittymään itseesi ja omiin tarpeisiisi? Jos päätät, että et vaivaa itseäsi sillä, mitä mies tuntee. Et tietenkään unohda kaikkea, mitä mies haluaa, mutta päätät, että puolet ajasta luet kirjaa, ja puolet ajasta teet mitä mies haluaa.
Juu, mies valittaa, mutta antaa valittaa. Mitä tapahtuu?
Oletko ap paikalla?
Vastaisitko ylläolevaan.
Hän alkaa vuoroin tuijottaa kuin spanieli, vuoroin osoittaa mieltä ja huokailla tosi kovaan ääneen, miten paha olla hänellä on. Vetäytyy johonkin nurkkaan mulkoilemaan. Halaa sillä lailla että vain sormenpäät koskevat. Kaikki on kuulemma hyvin.
Hän ei lisäksi ole koskaan kertonut omia tunteitaan suhteesta, koska sanoo, ettei halua loukata. Minun pitäisi sanoa, mutta vain sellaisia asioita, etten loukkaa. Tämä "rouhea" huumori ja möläytykset taas ovat jotain muuta.
No anna tuijotella spanielina ja huokailla. Ei se nyt niin pahalta kuulosta. Kyllä sä sen kestät, aikuinen ihminen.
Mä en voi lasten antaa olla siinä ilmapiirissä.
On lastenkin kannalta hankalaa, jos lakaiset kaikki ikävät tunteesi maton alle. Anna puolison murjottaa, näytä lapsille, että kestät sen kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos alat täysin keskittymään itseesi ja omiin tarpeisiisi? Jos päätät, että et vaivaa itseäsi sillä, mitä mies tuntee. Et tietenkään unohda kaikkea, mitä mies haluaa, mutta päätät, että puolet ajasta luet kirjaa, ja puolet ajasta teet mitä mies haluaa.
Juu, mies valittaa, mutta antaa valittaa. Mitä tapahtuu?
Oletko ap paikalla?
Vastaisitko ylläolevaan.
Hän alkaa vuoroin tuijottaa kuin spanieli, vuoroin osoittaa mieltä ja huokailla tosi kovaan ääneen, miten paha olla hänellä on. Vetäytyy johonkin nurkkaan mulkoilemaan. Halaa sillä lailla että vain sormenpäät koskevat. Kaikki on kuulemma hyvin.
Hän ei lisäksi ole koskaan kertonut omia tunteitaan suhteesta, koska sanoo, ettei halua loukata. Minun pitäisi sanoa, mutta vain sellaisia asioita, etten loukkaa. Tämä "rouhea" huumori ja möläytykset taas ovat jotain muuta.
No anna tuijotella spanielina ja huokailla. Ei se nyt niin pahalta kuulosta. Kyllä sä sen kestät, aikuinen ihminen.
Mä en voi lasten antaa olla siinä ilmapiirissä.
Sinä muodostat puolet ilmapiiristä.
Oletko läheisriippuvainen? Minä olen ollut nuorena. Siksi tiedän, että läheisriippuvainen imee toisen ihmisen tunnetilat itseensä eikä näe rajaa itsen ja toisen välillä. Minä siis miellytin miestä ja toimin niin, että ilmapiiri on hyvä.
Nykyään ymmärrän, että toisen tunteet ovat toisen tunteita, ei minun. Jos toinen on pahalla päällä, ei se vaikuta minuun, ellen _minä_ anna sen vaikuttaa.
Lapsillekin on ihan hyvä oppia, että toinen voi olla huonolla tuulella, mutta antaa olla. Se ei vaikuta meihin. Näin heistä ei kasva läheisriippuvaisia miellyttäjiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä sellainen, että en oikein osaa laittaa rajoja. Ympärilläni on myös aina ollut ihmisiä, jotka ovat oikaisseet käytöstäni ja tuoneet esille, miten kamalaa se on ja kuinka sitä pitää muuttaa. Olen yrittänyt ponnistella koko elämäni päästäkseni eroon syytöksistä ja tunteakseni, että kelpaisin tällaisen uurastuksen jälkeen jollekin.
Lapsille osaan laittaa rajat. He tuntuvat kivoilta, turvallisilta ja mukavilta. Reiluilta tyypeiltä, joskin vähän liian kilteiltä (ts. eivät osaa laittaa kavereille rajoja...).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Sukulaisille kertominen on tässä tilanteessa ongelmista pienin, tai ainakin pitäisi olla. En ymmärrä, että rinnastat sen lasten kodin hajottamiseen. Pinnallinen ajatustapa.
Ai? No on mulle sillä merkitystä tosi paljon, miten omat vanhemmat ja sisarukset reagoivat. Paskaa niskaan vaikeassa tilanteessa.
Minusta puolisoni ei ole koskaan tahallaan ilkeä, törppö hän voi olla. Se tekee entistä vaikeammaksi asiat. Tiedän ettei hän tahallaan, mutta missä on minun "aikuinen tukeni"? Ei ainakaan meillä kotona.
Millaisiin asioihin ja tilanteisiin sä olet aiemmin tarvinnut "aikuista tukea", jos kerran aina olet tehnyt asiat kuten muut haluavat?
Vaikka mihinhän sitä tarvitsisi ja toinen asia on, saako sitä. En oikein osaa olla sellainen itsenäinen ja päättäväinen, joka vain tekee ja antaa muiden haukkua.
Ajoin takaa sitä, että oletko sitten saanut läheisiltäsi aiemmin tukea tarvitsemiisi asioihin ja millaisia nämä asiat ovat olleet? Jotain lastenhoitoapua? Voisitko saada "aikuista tukea" joltain muulta kuin vanhemmiltasi, sisaruksiltasi tai mieheltäsi? Joissain asioissa vaikka ammattiauttajalta? Sun ongelmasihan on, että sun pitää olla muille mieliksi, jotta nämä muut olisivat sulle sitten tarvitessasi "aikuisena tukena". Ja jos et olekaan mieliksi, tuo tuki loppuu.
Olen saanut konkreettista apua, mutta en henkistä tukea. Paitsi joo silloin sain henkistä tukea, kun exäni käyttäytyi uhkaavasti. Tai siis se tuki tarkoitti sitä, että minua ei syyllistetty. Hmm.
Joo ei, meidän perheessä ei saa henkistä tukea, mutta aktiivista syyllistämistä en kaipaisi mitenkään, koska omat vanhempani osaavat olla tosi ilkeitä, jos en ns. käyttäydy hyvin. Sitä meiltä on aina vaadittu, vaikka olisi pää irti, pitää KÄYTTÄYTYÄ. Se tarkoittaa sitä, että pitää niellä kaikki ja tehdä kuten on kunniallista.
Jotenkin tuntuisi nyt liki 5-kymppisenä melkein radikaalilta sanoa, että f##k it.
Tuota epäilinkin. Vanhempasi ja sisaruksesi eivät ole koskaan aidosti rakastaneet sinua ja välittäneet sinusta. Olet kelvannut heille, kunhan olet tehnyt kuten he haluavat. Tässä voi olla yksi syy, miksi olet valinnut mieheksesikin samanlaisen. Kaikki on heidän mielestään hyvin, kunhan tottelet. Jos siis teet toisin kuin he haluavat, et menetä "aikuista tukeasi", koska sinulla ei ole sellaista koskaan ollutkaan.
Jostain syystä nämä ihmiset ovat saaneet sinut uskomaan, että tarvitset heitä. Et ole oppinut tekemään itsenäisiä päätöksiä vaan olet tukeutunut ihmisiin, joista ei ole sulle ikinä mitään oikeaa tukea ollutkaan. Ymmärräthän, että olet elänyt koko elämäsi eräänlaisessa sisäisessä valheessa, missä suurin valehtelija itsellesi olet ollut sinä itse?
On ihan ymmärrettävää, ettei halua paskaa niskaansa. Ei kukaan meistä halua, mutta silti sitä aika ajoin elämässä eri tahoilta tulee. Se pitää vain kestää ja pysytellä mahdollisimman erossa sellaisista ihmisistä, joilta sata apaskaa niskaan. Ja ennenkuin sanot, että et halua katkaista lastesi suhdetta vanhempiisi ja sisaruksiisi, mietipä vähän. Entä, jos omat lapsesi haluaisivat joskus elämässään tehdä jotain sellaista, mikä ei olisi isovanhempien, tätien ja setien mielestä kunniallista? Pitääkö vielä heidänkin elää samanlaista elämää kuin sinä olet joutunut elämään? Vai voisitko osottaa omalla toiminnallasi lapsillesi, ettei sellaista tarvitse sietää? Ja että mitä ikinä heidän elämässään tapahtuukin, äidin eli sinun luoksesi voi aina tulla,, koska sinä et ole asettanut ehtoja lapsistasi välittämiselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen välillä miettinyt sitäkin, että jos eroaisin, lapset näkisivät minussa vanhemman, joka osaa toimia. Pärjään kyllä yksinkin, enkä mitenkään välttämättä tarvitse toista aikuista taloon.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä sellainen, että en oikein osaa laittaa rajoja. Ympärilläni on myös aina ollut ihmisiä, jotka ovat oikaisseet käytöstäni ja tuoneet esille, miten kamalaa se on ja kuinka sitä pitää muuttaa. Olen yrittänyt ponnistella koko elämäni päästäkseni eroon syytöksistä ja tunteakseni, että kelpaisin tällaisen uurastuksen jälkeen jollekin.
Lapsille osaan laittaa rajat. He tuntuvat kivoilta, turvallisilta ja mukavilta. Reiluilta tyypeiltä, joskin vähän liian kilteiltä (ts. eivät osaa laittaa kavereille rajoja...).
Eivät lapset osaa, koska heillä ei ole mallia.
Minä niin ymmärrän sinua, ap. Kun kerroit jo aloituksessa avioliitostasi, niin siinä oli jotain tuttua minun ekaan liittoni. Eksä myös halusi, että teemme kaiken yhdessä, en saanut edes lukea ja sanoi ”jos emme ole samaa mieltä asioista, ei tässä ole mitään järkeä”.
Hän hallitsi minua syyllistämällä. Minä en halua kuulla olevani huono ihminen ja tein kaikkeni, etten sellainen olisi. Eli laitoin muiden tarpeet omieni edelle. Olin tässähyvä, koska isäni jo lapsuudessani syyllisti. Tiesin, millainen hyvä ihminen on: isän tarpeet ensin.
Avioliitto kesti 20 vuotta ja päättyi miehen salasuhteeseen. Silloinkin kuulin olevani pienisydäminen, kun en hyväksy toista naista. Mutta se oli vasta tilanne, jolloin minun kamelinselkäni katkesi. Muistan, kuinka mies sanoi ”minä en ole vielä päättänyt mitään” (kumman naisen valitsee). Minä sanoin siihen, että ei tarvitse päättää, minä päätän. Mies suuttui siitä.
Vasta eron jälkeen tajusin, kuinka kieroutunut dynamiikkamme oli. Olihan meillä paljon hyvää ja normaalia, mutta tämä kontrolloija-läheisriippuvaisuus-suhde ei ole normaalia.
69
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä oikeastaan pelkään myös sitä, että MINÄ löydän sen salasuhteen. Puolisoni sitä tuskin, se sotii niin hänen arvojaan vastaan. Käytännössä tiedän, että se minun salasuhteeni loppuisi lyhyeen, koska tulisi liian kova morkkis. Mutta joo, sitten siinä olisi vielä yksi naula arkkuun - liiton valheellinen hyvistelijä, joka vielä pettää.
Vierailija kirjoitti:
Välillä oikeastaan pelkään myös sitä, että MINÄ löydän sen salasuhteen. Puolisoni sitä tuskin, se sotii niin hänen arvojaan vastaan. Käytännössä tiedän, että se minun salasuhteeni loppuisi lyhyeen, koska tulisi liian kova morkkis. Mutta joo, sitten siinä olisi vielä yksi naula arkkuun - liiton valheellinen hyvistelijä, joka vielä pettää.
Tiedät varmaan itsekin, että kuulostaa pahalta. Nyt sinun on viimeistään noustava omille jaloillesi, ennen kuin saat suurta tuhoa aikaan sekä itsellesi että muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä oikeastaan pelkään myös sitä, että MINÄ löydän sen salasuhteen. Puolisoni sitä tuskin, se sotii niin hänen arvojaan vastaan. Käytännössä tiedän, että se minun salasuhteeni loppuisi lyhyeen, koska tulisi liian kova morkkis. Mutta joo, sitten siinä olisi vielä yksi naula arkkuun - liiton valheellinen hyvistelijä, joka vielä pettää.
Tiedät varmaan itsekin, että kuulostaa pahalta. Nyt sinun on viimeistään noustava omille jaloillesi, ennen kuin saat suurta tuhoa aikaan sekä itsellesi että muille.
Komppaan tätä ja korostan, että se on sinä, jonka pitää muuttua. Pois huomio miehestä, toista et voi muuttaa. Sinun pitää muuttaa itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli mitään varsinaista ongelmaa ei ole mutta totta kai se pitää väkisin kehittää.
Se mitä en todellakaan kaipaa on lasten kodin hajottaminen tai sukulaisille kertominen. Varsinkaan minun lähipiiriltäni ei tule mitään ymmärrystä, tarkoitan nyt omia vanhempia ja sisaruksia.
Sukulaisille kertominen on tässä tilanteessa ongelmista pienin, tai ainakin pitäisi olla. En ymmärrä, että rinnastat sen lasten kodin hajottamiseen. Pinnallinen ajatustapa.
Ai? No on mulle sillä merkitystä tosi paljon, miten omat vanhemmat ja sisarukset reagoivat. Paskaa niskaan vaikeassa tilanteessa.
Minusta puolisoni ei ole koskaan tahallaan ilkeä, törppö hän voi olla. Se tekee entistä vaikeammaksi asiat. Tiedän ettei hän tahallaan, mutta missä on minun "aikuinen tukeni"? Ei ainakaan meillä kotona.
Millaisiin asioihin ja tilanteisiin sä olet aiemmin tarvinnut "aikuista tukea", jos kerran aina olet tehnyt asiat kuten muut haluavat?
Vaikka mihinhän sitä tarvitsisi ja toinen asia on, saako sitä. En oikein osaa olla sellainen itsenäinen ja päättäväinen, joka vain tekee ja antaa muiden haukkua.
Ajoin takaa sitä, että oletko sitten saanut läheisiltäsi aiemmin tukea tarvitsemiisi asioihin ja millaisia nämä asiat ovat olleet? Jotain lastenhoitoapua? Voisitko saada "aikuista tukea" joltain muulta kuin vanhemmiltasi, sisaruksiltasi tai mieheltäsi? Joissain asioissa vaikka ammattiauttajalta? Sun ongelmasihan on, että sun pitää olla muille mieliksi, jotta nämä muut olisivat sulle sitten tarvitessasi "aikuisena tukena". Ja jos et olekaan mieliksi, tuo tuki loppuu.
Olen saanut konkreettista apua, mutta en henkistä tukea. Paitsi joo silloin sain henkistä tukea, kun exäni käyttäytyi uhkaavasti. Tai siis se tuki tarkoitti sitä, että minua ei syyllistetty. Hmm.
Joo ei, meidän perheessä ei saa henkistä tukea, mutta aktiivista syyllistämistä en kaipaisi mitenkään, koska omat vanhempani osaavat olla tosi ilkeitä, jos en ns. käyttäydy hyvin. Sitä meiltä on aina vaadittu, vaikka olisi pää irti, pitää KÄYTTÄYTYÄ. Se tarkoittaa sitä, että pitää niellä kaikki ja tehdä kuten on kunniallista.
Jotenkin tuntuisi nyt liki 5-kymppisenä melkein radikaalilta sanoa, että f##k it.Tuota epäilinkin. Vanhempasi ja sisaruksesi eivät ole koskaan aidosti rakastaneet sinua ja välittäneet sinusta. Olet kelvannut heille, kunhan olet tehnyt kuten he haluavat. Tässä voi olla yksi syy, miksi olet valinnut mieheksesikin samanlaisen. Kaikki on heidän mielestään hyvin, kunhan tottelet. Jos siis teet toisin kuin he haluavat, et menetä "aikuista tukeasi", koska sinulla ei ole sellaista koskaan ollutkaan.
Jostain syystä nämä ihmiset ovat saaneet sinut uskomaan, että tarvitset heitä. Et ole oppinut tekemään itsenäisiä päätöksiä vaan olet tukeutunut ihmisiin, joista ei ole sulle ikinä mitään oikeaa tukea ollutkaan. Ymmärräthän, että olet elänyt koko elämäsi eräänlaisessa sisäisessä valheessa, missä suurin valehtelija itsellesi olet ollut sinä itse?
On ihan ymmärrettävää, ettei halua paskaa niskaansa. Ei kukaan meistä halua, mutta silti sitä aika ajoin elämässä eri tahoilta tulee. Se pitää vain kestää ja pysytellä mahdollisimman erossa sellaisista ihmisistä, joilta sata apaskaa niskaan. Ja ennenkuin sanot, että et halua katkaista lastesi suhdetta vanhempiisi ja sisaruksiisi, mietipä vähän. Entä, jos omat lapsesi haluaisivat joskus elämässään tehdä jotain sellaista, mikä ei olisi isovanhempien, tätien ja setien mielestä kunniallista? Pitääkö vielä heidänkin elää samanlaista elämää kuin sinä olet joutunut elämään? Vai voisitko osottaa omalla toiminnallasi lapsillesi, ettei sellaista tarvitse sietää? Ja että mitä ikinä heidän elämässään tapahtuukin, äidin eli sinun luoksesi voi aina tulla,, koska sinä et ole asettanut ehtoja lapsistasi välittämiselle?
Sukulaiset tuskin enää siinä vaiheessa vaikuttaisivat. Omat vanhemmat ovat sen verran vanhoja nyt, että voi reilusti sanoa "dementian partaalla". No eivät vielä, mutta 10v päästä on ikää taas kymmenen vuotta lähempänä sataa... Sisarukset ovat myös mua melko lailla vanhempia. Olen se perheen vauva, jolle kenellekään ei ollut enää aikaa. Vanhemmat tekivät uraa, kiersin useampia perhepäivähoitajia ja kerhoja kunnes menin kouluun. Äiti sanoi että laittoi minut aina nukkumaan nopeasti klo 19 jälkeen kesät ja talvet, jotta sai omaa aikaa. Töistä hän pääsi klo 17 ja haki sen jälkeen. Aamulla lähdettiin ennen kahdeksaa.
Kun olin ihan pieni, vanhemmat pitivät kesälomia (ja siis vietimme aikaa yhdessä), mutta eivät enää sitten sen jälkeen kun täytin 12. Heistä oli tullut yrittäjiä. Olin vähän sellainen heittopussi koko lapsuuden, mikä nyt ei ole kovin tavatonta. Kuulemma erittäin sopeutuva ja helppo - mikä sotii jotenkin sitä tunnetta vastaan, että koin aina olevani vaivalloinen ja arrogantti, suorastaan hirviö.
ois kiva kuulla miehen versio tarinasta.
Mies pattayalle terapiaan, nainen muuttaa yksiöön sillä aikaa
Varaa aika pariterapiaan, mutta käy siellä ensimmäiset kerrat yksin. Kerro terapeutille kaikki, mitä olet tässä ketjussa kirjoittanut. On tärkeää kertoa myös tuo, mitä vanhempasi ja sisaruksesi ovat aina sinulta vaatineet ja ettei heistä ole koskaan ollut sinulle mitään oikeaa tukea. Vasta sen jälkeen kerro miehellesi, että jos tämä haluaa parisuhteenne vielä jatkuvan, hän lähtee mukaasi pariterapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos alat täysin keskittymään itseesi ja omiin tarpeisiisi? Jos päätät, että et vaivaa itseäsi sillä, mitä mies tuntee. Et tietenkään unohda kaikkea, mitä mies haluaa, mutta päätät, että puolet ajasta luet kirjaa, ja puolet ajasta teet mitä mies haluaa.
Juu, mies valittaa, mutta antaa valittaa. Mitä tapahtuu?
Oletko ap paikalla?
Vastaisitko ylläolevaan.
Hän alkaa vuoroin tuijottaa kuin spanieli, vuoroin osoittaa mieltä ja huokailla tosi kovaan ääneen, miten paha olla hänellä on. Vetäytyy johonkin nurkkaan mulkoilemaan. Halaa sillä lailla että vain sormenpäät koskevat. Kaikki on kuulemma hyvin.
Hän ei lisäksi ole koskaan kertonut omia tunteitaan suhteesta, koska sanoo, ettei halua loukata. Minun pitäisi sanoa, mutta vain sellaisia asioita, etten loukkaa. Tämä "rouhea" huumori ja möläytykset taas ovat jotain muuta.
No anna tuijotella spanielina ja huokailla. Ei se nyt niin pahalta kuulosta. Kyllä sä sen kestät, aikuinen ihminen.
Ihan helposti ihminen pystyy viemään ärsyttävän spanielin viimeiselle piikille. Sillähän siitä pääsee.
Vierailija kirjoitti:
ois kiva kuulla miehen versio tarinasta.
Mies pattayalle terapiaan, nainen muuttaa yksiöön sillä aikaa
Hänellä on varmasti aivan oma tarinansa. Se minkä hän sanoo minulle on se, että hän on aina kuvitellut, että kaikki on hyvin, mutta minä olen vain vähän outo. Kuulemma erityisesti viime aikoina mennyt aivan loistavasti, sitä aiemmin ei ollut mukavaa kun sanoin vastaan, eli meillä tapeltiin. Seksielämäkin on kuulemma parempaa kuin ennen, koska en kieltäydy lainkaan. Lisäksi hänen mielestään olen pelastanut hänen elämänsä ja olen aivan ihana, kuulemma kaveritkin ovat kateellisia.
En ymmärrä yhtään mitään. Olen aivan varma, että hänelläkin on hampaankolossa yhtä ja toista. Lisäksi en todellakaan ole mitenkään ERITYISEN IHMEELLINEN. Se on kukkua.
No anna tuijotella spanielina ja huokailla. Ei se nyt niin pahalta kuulosta. Kyllä sä sen kestät, aikuinen ihminen.