Lue keskustelun säännöt.
Anopin ”pakkomielle” meidän lapseen
27.01.2020 |
Juttu on siis seuraavanlainen.
Anopin käytös on alkanut ärsyttämään, niin paljon että koitan loppuun asti vältellä hänen tapaamista.
Pidin hänestä ennen todella paljon ja oli mulle kun toinen äiti. Tilanne tosin muuttui sinä päivänä kun lähdin synnyttämään.
Halusi tulla synnytykseen mukaan, jotta näkisi vauvan ensimmäisenä. Kieltäydyin.
Ravasi sairaalassa molempina päivinä ja kärräsi vauvan kanssa käytävillä. Oli pyytänyt mieheltäni avaimet ja odotti meitä kotona synnytyksen jälkeen, passitti minut nukkumaan ja otti vauvan kysymättä.
Soittaa videopuheluita joka päivä. Kyselee jatkuvasti, milloin nähdään (yleinsä noin 2krt/viikko). Kun nähdään, nappaa lapsen heti ovella ja pitää sylissään koko loppuajan. Jos kuitenkin lapsi välillä erehtyy olemaan minun kanssa, tulee kädet ojossa ja vie lapsen huoneeseensa/meidän huoneeseen ja sulkee oven. Välillä myös tarjoaa minulle lisää ja lisää ruokaa, jotta en vaan menisi häiritsemään häntä ja lasta.
Juhlissa jossa on muitakin tuttuja, ei anna lapsen olla muiden seurassa vaan menee heti hakemaan itsellensä ja pitää sylissä (jopa väkisin).
Silloin kun vielä imetin, hengitti niskaani ja odotti milloin saa taas vauvan syliinsä.
Hän pitää lapsen kasvokuvaa whatsapp yms profiilikuvana ja vaihtelee sitä aina kun saa uuden kuvan mieheltä. On myös sanonut kuinka iltaisin aina käy puhelimesta kaikki lapsen kuvat ja videot läpi ja ”pusuttelee häntä”.
Minusta tämä on ahdistavaa ja epänormaalia.
Alan olemaan niin kuitti tähän ja mies ei tietenkään näe äitinsä käytöksessä mitään vikaa. Vinkkejä, vertaistukea, kommenttteja! Help..
Kommentit (359)
Vierailija kirjoitti:
Tämmöinen keskustelu on kyllä erittäin hyvä, koska ainakaan itse en aiemmin halunnut avautua tämmöisestä tilanteesta kenellekään. Tilanne muuttui siinä vaiheessa kun kotiimme palkattu siivooja otti puheeksi sen kuinka "vanha rouva" käy hänelle avautumassa siitä kuinka huono äiti olen. En tiedä miten anoppi tiesi milloin meillä kävi ulkopuolinen ihminen, mutta en usko, että siivooja huvikseen olisi juttua keksinyt. Ja toki olen mm. kaupassa, luottamustehtäväni kokouksessa ja sitten ihan sukulaisilta saanut kuulla vastaavia tarinoita.
Meillä kanssa on kerrottu jopa mun vanhemmille, kuinka huono äiti ja ihminen olen. Sekä kaikille muille. Haukutaan ihan päin naamaakin. Esim yksi vuosi oltiin pääsiäiskokolla, rapaista oli. Siinä lapset touhasivat kuravaatteissa ja kumppareissa. Anoppi suureen ääneen siinä ihmetteli "koko seurakunnan" läsnäollessa, että miten olinkaan ymmärtänyt laittaa lapsille kuravaatteet, kun muuten ovat aina puettuna niin huonosti. (Hyvin puettu = jussipaita tai anopin löytö)
Anoppi on näitä, joilla ei ole ikinä mitään hyvää sanottavaa kenestäkään (kun totuudenhan saa aina sanoa....) Poikkeuksena hänen oma mahtavuutensa, ja mielellään kertookin kuinka aikaansaapa ja loistava hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ei mene läpi nämä "vauva viedään väkisin sylistä ja sulkeudutaan vauvan kanssa toiseen huoneeseeen ovi kiinni. " Sitten asialle ei tehdä muuta kuin kirjoitetaan palstalle. Jokainen NORMAALI äiti kykenee pitämään vauvaansa sylissä kenenkään sitä viemättä. Jos vauva väkivalloin viedään, se on poliisiasia. Vauvakin tuntee kipua jos se väkisin revitään. Selän voi kääntää, jos joku yrittää kädet ojossa napata. Kasvakaa aikuisiksi ja pitäkää huolta lapsistanne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla ei muita olekaan kuin hulluja omivia mummoja ja sitten niitä, jotka eivät koskaan auta.
Niillä joilla on normaalit isovanhemmat ei ole mitään syytä kirjoitella heistä. Ne joilla on ongelmalliset isovanhemmat kaipaa vertaistukea - jota on vaikea saada muualta, koska aihe on tabu.
Esim kun kerroin hankalasta anopistani omille vanhemmille, niin he suhtautuivat asiaan hyvin nuivasti. Syy oli tietysti minun, ja kyllä mun pitää vanhaa ihmistä ymmärtää ja pitää vaan purra hammasta ja sietää kaikki paska, kun kyseessä on kuitenkin "Petrin" äiti. Kun oma käpy paloi ja pistin anopille rajat jonka seurauksena anoppi lakkasi käymästä meillä, niin tämäkin oli väärin, ja mun pitäisi pyytää käytöstäni anteeksi. Juu, en ole pyytänyt, enkä tule pyytämään. Miksi pyytäisin anteeksi ihmiseltä, joka kohtelee mua huonosti, enkä enää aio ikinä mahdollistaa tuota käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei mene läpi nämä "vauva viedään väkisin sylistä ja sulkeudutaan vauvan kanssa toiseen huoneeseeen ovi kiinni. " Sitten asialle ei tehdä muuta kuin kirjoitetaan palstalle. Jokainen NORMAALI äiti kykenee pitämään vauvaansa sylissä kenenkään sitä viemättä. Jos vauva väkivalloin viedään, se on poliisiasia. Vauvakin tuntee kipua jos se väkisin revitään. Selän voi kääntää, jos joku yrittää kädet ojossa napata. Kasvakaa aikuisiksi ja pitäkää huolta lapsistanne!
Ketään ei kiinnosta mikä sinulla menee läpi.
Vierailija kirjoitti:
Mun äidistä tuli yhtä hullu kun sain esikoiseni!
Vähintään 2krt viikossa änkesi taloomme ja väkisin halusi lapsen minulta pois
” että saisin levätä”, vaikka oikeasti halusin vain koko ajan olla oman pienokaisen kanssa ja nauttia siitä vauva-ajasta.Muutenkin minua pelotti antaa keskosena syntynyt lapseni yhtään kenellekään muulle syliin vaan halusin häntä itse pitää.
Siitä kun lapsi kasvoi, niin mummikin rauhoittui, huh heijakkaa!
Sama kokemus. Anoppi yritti tunkea kotiimme kahdesti viikossa koko päiväksi, vaikka myös oma äitini haluaa kyläillä joka viikko. En halunnut äitiyslomalle täyteen ahdettua kalenteria, joten sain lopulta suuni auki, vaikka vaikeaa se oli, kun olen liian kiltti. Sovittiin sitten kerta viikkoon. Ja juuri tuo, että erityisesti keskosen kanssa halusin olla rauhassa pitkähkön sairaala-ajan jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi epäuskoni, mutta mun on hyvin vaikea usko näihin lapsia "varasteleviin" anoppeihin. Ja jos heitä nyt kuitenkin on niin miksi te annatte heidän kärrätä niitä lapsianne suljettujen ovien taakse, repiä ? sylistänne , lähettätte sitä videota jne. Karjukaa niin paljon kuin ääntä lähtee :mihin h*lvettiin sä sitä lasta viet nyt tuot sen mulle, se on nyt mun sylissä, et mene herättää, meillä on muutakin tekemistä kun pitää sulle videopäiväkirja jne.
Uskoisin , että myös seonnutkin anoppi tokenee kun tarpeeksi toistoja.
Seonneitahan nämä ovat. Lapsenlapsen syntymä on iso ja odotuttekin tapahtuma monelle, mutta jos alkaa kuvitella olevansa lapsen äiti niin ollaan kaukana normaalista.Ja sitten kun suutut ja huudat lopulta, kun mikään kauniisti sanottu ei mene perille, mummo saa syyn tehdä lasun koska on huolissaan "äidin jaksamisesta".
Nimimerkillä kokemusta on
Ei ihme , että sossulla töitä riittää , jos jokaisesta sukuriidasta ja äänen korotuksesta aletaan lasuja tehtailemaan. Tämä lasu kuvio on mulle ihan uus ilmiö. Muut anopit ovat näköjään "valistuneempia" kuin minä kun ovat ko.vallankäytön välineen löytäneet ja että niitä voi tehtailla ihan tylsän elämänsä viihdykkeeksi.
Ja ei , ei tulisi mieleenkään.
Onko nää kaikki sairaat , vallanhimoiset anopit leskiä ?
Vai jyränneet miehensäkin vuosien saatossa ?
Mun anoppi on haudannut kaksi miestään, eli lienee tuplaleski. Kohdellut miehiään kynnysmattoina. Kuten myös poikiaan, tytär on ainoa "hyvä" lapsi. Loput maailmasta ovat sitten hänen palvelijoitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi odotti yllätykseksenme juurikin kotonamme, kun pääsimme kotiin sairaalasta (hänellä vara-avain). Yritti jäädä yöksi, mutta en antanut. Oli sitä mieltä, että minun on päästävä nukkumaan, vaikka en todellakaan halunnut vaan totta kai halusin hoitaa vauvani ensimmäisen kotiyön yhdessä lapsen isän kanssa. Muutenkin ahdisti, kun olisimme halunneet kotiutua rauhassa oman perheen kesken.
Myöhemmin ehdotteli että tulisi joka viikko meille yöksi, niin saisin levätä. En suostunut.
Viikon päästä kotiutumisesta tuli kylään flunssaisena(!) ja suuttui(!!), kun sanoimme, ettei voi tulla uudestaan ennen kuin on parantunut.
Ennen lapsen syntymää välit olivat aina hyvät enkä olisi ikinä odottanut häneltä tällaista tahdittomuutta. Jotenkin sekosi ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja valitettavasti itselläni meni hermot jatkuviin tempauksiin ja nykyään välit viileämmät.
Vierailija kirjoitti:
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Sä sanoit sen jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Mä ainakin häkellyin tuollaisesta totaalisesta röyhkeydestä ja ylikävelystä, mitä sain anopin kohdalta osakseni. Lisäksi minut on opetettu lapsuudessa olemaan hiljaa ja nielemään kiukkuni, ettei vaan tule huonoja välejä. Mitä sitä nyt omia puoliaan pitämään... Varasinkin kun vastassa on rakkaan mieheni äiti, joka on jo vähän vanhempi ihminen. Ja vielä se, että mieheni ja omien vanhempien mielestä minun piti vaan ymmärtää, että toinen on vaan vähän höpsähtänyt vauvasta. Mies ymmärsi, että kyseessä ei ole enää pienestä mielipahasta, kun ilmoitin hyppääväni sillalta, jos tämä ei lopu.
Kyllähän tuossa aikansa kesti, mutta selvisin. Enää en ole anoppini kanssa tekemisissä kuin lasten synttäreillä ja jouluna, tuokin on mielestäni liikaa. Anopin kanssa välirikko on johtanut muun muassa paljon parempaan parisuhteeseen, kun suhteessa on aidosti enää kaksi ihmistä, enkä ole enää jatkuvasti ahdistunut, kuten aiemmin, kun vielä olin tekemisissä anoppini kanssa. Itsetuntokin on parempi syvistä arvista huolimatta.
Miestäni en ole kieltänyt olemassa yhteydessä äitiinsä, enkä ole kieltänyt viemästä lapsia anoppilaan. Ainoastaan sen, että anopin kanssa ei lapsia jätetä yksin. Mies käy ehkä kolmesti vuodessa, joista ehkä kerran ottaa lapset mukaan. Ei jaksa miehenikään kuunnella sitä jatkuvaa valitusta, mitä saa siellä osakseen.
Toivotan anopilleni oikein pitkää, kivun täyttämää ja yksinäistä loppuelämää. Sen hän on ansainnut.
Vierailija kirjoitti:
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Narsistin/läheisriippuvaisen oma perhe pitää häntä "normaalina" tai korkeintaan vähän hupsuna, hankalana tms.
Sitten kun siihen tömähtää ns tavallinen ihminen joka ei ole tottunut moiseen käytökseen, hän jää aika yksin havaintonsa kanssa. Pitkään joutuu kuuntelemaan sitä että on itse jotenkin hankala, kun "ei istu" sinne sairaaseen perhemalliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi odotti yllätykseksenme juurikin kotonamme, kun pääsimme kotiin sairaalasta (hänellä vara-avain). Yritti jäädä yöksi, mutta en antanut. Oli sitä mieltä, että minun on päästävä nukkumaan, vaikka en todellakaan halunnut vaan totta kai halusin hoitaa vauvani ensimmäisen kotiyön yhdessä lapsen isän kanssa. Muutenkin ahdisti, kun olisimme halunneet kotiutua rauhassa oman perheen kesken.
Myöhemmin ehdotteli että tulisi joka viikko meille yöksi, niin saisin levätä. En suostunut.
Viikon päästä kotiutumisesta tuli kylään flunssaisena(!) ja suuttui(!!), kun sanoimme, ettei voi tulla uudestaan ennen kuin on parantunut.
Ennen lapsen syntymää välit olivat aina hyvät enkä olisi ikinä odottanut häneltä tällaista tahdittomuutta. Jotenkin sekosi ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja valitettavasti itselläni meni hermot jatkuviin tempauksiin ja nykyään välit viileämmät.
Tämä ei varmaankaan päde sinun anoppiisi, mutta osa näistä äidin nukkumista tukevista anopeista voi ihan aidostikin haluta auttaa ja luulla auttavansa. Paljonhan puhutaan esimerkiksi äitien väsymisestä. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että kun lapsi on vastasyntynyt, vanhempien pitää ensin saada muodostaa se oma suhde siihen vauvaan ja opetella hoitorutiinit. Vasta sen jälkeen tuollainen apu on mahdollisesti tervetullutta ja osalle todellinen pelastus. Tuollainen parin päivän ikäisen vauvan hoitopiiriin tunkeminen enmmänkin romuttaa vanhempien ja vauvan suhteen muodostumista kuin tukee sitä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi odotti yllätykseksenme juurikin kotonamme, kun pääsimme kotiin sairaalasta (hänellä vara-avain). Yritti jäädä yöksi, mutta en antanut. Oli sitä mieltä, että minun on päästävä nukkumaan, vaikka en todellakaan halunnut vaan totta kai halusin hoitaa vauvani ensimmäisen kotiyön yhdessä lapsen isän kanssa. Muutenkin ahdisti, kun olisimme halunneet kotiutua rauhassa oman perheen kesken.
Myöhemmin ehdotteli että tulisi joka viikko meille yöksi, niin saisin levätä. En suostunut.
Viikon päästä kotiutumisesta tuli kylään flunssaisena(!) ja suuttui(!!), kun sanoimme, ettei voi tulla uudestaan ennen kuin on parantunut.
Ennen lapsen syntymää välit olivat aina hyvät enkä olisi ikinä odottanut häneltä tällaista tahdittomuutta. Jotenkin sekosi ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja valitettavasti itselläni meni hermot jatkuviin tempauksiin ja nykyään välit viileämmät.
Mä kun luulin, että mun anoppi oli mennyt liian pitkälle, kun oli laittanut meidän keittiötä uuteen uskoon mun ollessa sairaalassa esikoisen saatuani. esim kaikki kaapit oli järjestelty uudestaan, kummallisia koriste-esineitä oli ilmestynyt jne. En arvostanut. Meille anoppi ei tunkenut yökylään, vaan hänen olisi pitänyt se pieni vauva pitänyt saada kotiinsa. Oli järkyttynyt, kun ei suostuttu, kun "virtasenmartta" oli saanut lapsenlapsensa heti yökylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Narsistin/läheisriippuvaisen oma perhe pitää häntä "normaalina" tai korkeintaan vähän hupsuna, hankalana tms.
Sitten kun siihen tömähtää ns tavallinen ihminen joka ei ole tottunut moiseen käytökseen, hän jää aika yksin havaintonsa kanssa. Pitkään joutuu kuuntelemaan sitä että on itse jotenkin hankala, kun "ei istu" sinne sairaaseen perhemalliin.
Tämä. Minun äitini on tällainen "taiteellinen" persoona josta aina sanotaan että "se nyt on semmonen".
Hän yritti omia lapsemme täysin (ainoat lapsenlapsensa) ja söi nimenomaan miestäni ulos lasten elämästä. Kuvitteli ilmeisesti että minun ylitseni on helppo kävellä.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi epäuskoni, mutta mun on hyvin vaikea usko näihin lapsia "varasteleviin" anoppeihin. Ja jos heitä nyt kuitenkin on niin miksi te annatte heidän kärrätä niitä lapsianne suljettujen ovien taakse, repiä ? sylistänne , lähettätte sitä videota jne. Karjukaa niin paljon kuin ääntä lähtee :mihin h*lvettiin sä sitä lasta viet nyt tuot sen mulle, se on nyt mun sylissä, et mene herättää, meillä on muutakin tekemistä kun pitää sulle videopäiväkirja jne.
Uskoisin , että myös seonnutkin anoppi tokenee kun tarpeeksi toistoja.
Seonneitahan nämä ovat. Lapsenlapsen syntymä on iso ja odotuttekin tapahtuma monelle, mutta jos alkaa kuvitella olevansa lapsen äiti niin ollaan kaukana normaalista.
Onko se vauvalekkaan hyväksi, että äiti huutaa " VIT"U ANNA VAUVANI TÄNNE!" ja että tuntee itseään kiskottavan pois sylistä, kun anoppi ei luovuta äidille/äiti ei luovuta anopille. Miten tuollainen huuto vaikuttaa pikkuiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Narsistin/läheisriippuvaisen oma perhe pitää häntä "normaalina" tai korkeintaan vähän hupsuna, hankalana tms.
Sitten kun siihen tömähtää ns tavallinen ihminen joka ei ole tottunut moiseen käytökseen, hän jää aika yksin havaintonsa kanssa. Pitkään joutuu kuuntelemaan sitä että on itse jotenkin hankala, kun "ei istu" sinne sairaaseen perhemalliin.
"Ei se mitään pahaa tarkoita, aina se on ollut hankala."
Suora lainaus mieheltäni, kun kerroin että hänen äitinsä jatkuva puuttuminen elämäämme ahdistaa. Kysymykseen mitä hyvää ja kenelle tuosta äitinsä käytöksestä seuraa, siihen en ole saanut vuosienkaan jälkeen vastausta. Omia sairaita tarpeitaan anoppi siinä vaan tyydytti, ja mä sain haukut esim. siitä, kun en ollut laittanut lapselle anopin ostamaan vaatetta, joka oli jo saadessa 2 numeroa liian pieni. Ja mä olin sit hankala, kun en halunnut joka viikko paria pussillista "hienoja" vaatteita/leluja lapselle + kovasti inhoamaani ruskeaa taidelasia. Ja sit kun vielä tehtiin tarkistusreissuja, että varmasti tuli kaikki anopin tavarat käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain poikkeavaa näissä anoppien uhreissakin on. Ainakaan parisuhdetta ei ole osattu laittaa kuntoon. Omaa lasta ei osata suojella. En näe, että normaalilta vauvan äidiltä voi vauvan napata toiseen huoneeseen. Puhun siis normaalista äidistä. Kyllä omaa lasta on pystyttävä suojelemaan, muuten ei ole äidiksi.
Narsistin/läheisriippuvaisen oma perhe pitää häntä "normaalina" tai korkeintaan vähän hupsuna, hankalana tms.
Sitten kun siihen tömähtää ns tavallinen ihminen joka ei ole tottunut moiseen käytökseen, hän jää aika yksin havaintonsa kanssa. Pitkään joutuu kuuntelemaan sitä että on itse jotenkin hankala, kun "ei istu" sinne sairaaseen perhemalliin.
"Ei se mitään pahaa tarkoita, aina se on ollut hankala."
Suora lainaus mieheltäni, kun kerroin että hänen äitinsä jatkuva puuttuminen elämäämme ahdistaa. Kysymykseen mitä hyvää ja kenelle tuosta äitinsä käytöksestä seuraa, siihen en ole saanut vuosienkaan jälkeen vastausta. Omia sairaita tarpeitaan anoppi siinä vaan tyydytti, ja mä sain haukut esim. siitä, kun en ollut laittanut lapselle anopin ostamaan vaatetta, joka oli jo saadessa 2 numeroa liian pieni. Ja mä olin sit hankala, kun en halunnut joka viikko paria pussillista "hienoja" vaatteita/leluja lapselle + kovasti inhoamaani ruskeaa taidelasia. Ja sit kun vielä tehtiin tarkistusreissuja, että varmasti tuli kaikki anopin tavarat käyttöön.
Mikähän siinä onkin, kun joillekin sukulaisille on niin vaikeaa ostaa pyydettyä kokoa. Enkä tarkoita vain anoppeja! Oma mummoni on tällainen. Kysyy kokoa, sanon toivomani koon, ja sitten on ostanut eri kokoa kun "näytti pieneltä/isolta". Ihan niin kuin vähällä yritetään olla paremmin perillä lapsesta kuin hänen oma vanhempi. No omatpa rahat siinä hukkaan menevät.
Jestas. Uskon kyllä täysin nuo kertomukset, ja olen kiitollinen, että omalla anopilla on vielä suunnilleen järki päässä. Pystyn kuitenkin osittain samaistumaan, koska näitä piirteitä on hänessäkin ja varmasti, jos olisi antanut pikkusormen, niin mukana olisi mennyt koko käsi.
Tavallaan aivan ihana ja avulias anoppi kyseessä, mutta jotenkin "parempi". Päsmäröi eikä noudata annettuja ohjeita, vaan tekee kaiken "yli", kaiketi jotain paremmuuttaan osoittaakseen. Tunkee kysymättä meille ruokaa, minkä vuoksi osa jää syömättä. Olisi myös kiva päättää itse, mitä syödään... Yrittää siivota meillä, mitä vihaan. Olen hyvin reviiritietoinen omasta kodistani ja tarkka yksityisyydestäni. En halua uteliasta anoppia tunkemaan nenäänsä joka paikkaan.
Jotenkin hänen tunnemaailmastaan en ole selvillä, semmoinen sankarillinen suorittajatyyppi. Auttaminen on vähän pakkomielteistä, ei niinkään rakkaudellista. Jossain määrin hän kuitenkin tajuaa normaalin rajat. Ei esim. kulje meillä luvatta, vaikka hänellä on avain. Toisaalta mieskin on vetänyt rajoja jossain kohtaa, samoin minä. Mutta nykyään mies myöntyy enemmän vähän kaikkeen, ettei äipälle tulisi paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi odotti yllätykseksenme juurikin kotonamme, kun pääsimme kotiin sairaalasta (hänellä vara-avain). Yritti jäädä yöksi, mutta en antanut. Oli sitä mieltä, että minun on päästävä nukkumaan, vaikka en todellakaan halunnut vaan totta kai halusin hoitaa vauvani ensimmäisen kotiyön yhdessä lapsen isän kanssa. Muutenkin ahdisti, kun olisimme halunneet kotiutua rauhassa oman perheen kesken.
Myöhemmin ehdotteli että tulisi joka viikko meille yöksi, niin saisin levätä. En suostunut.
Viikon päästä kotiutumisesta tuli kylään flunssaisena(!) ja suuttui(!!), kun sanoimme, ettei voi tulla uudestaan ennen kuin on parantunut.
Ennen lapsen syntymää välit olivat aina hyvät enkä olisi ikinä odottanut häneltä tällaista tahdittomuutta. Jotenkin sekosi ensimmäisestä lapsenlapsestaan ja valitettavasti itselläni meni hermot jatkuviin tempauksiin ja nykyään välit viileämmät.
Mä kun luulin, että mun anoppi oli mennyt liian pitkälle, kun oli laittanut meidän keittiötä uuteen uskoon mun ollessa sairaalassa esikoisen saatuani. esim kaikki kaapit oli järjestelty uudestaan, kummallisia koriste-esineitä oli ilmestynyt jne. En arvostanut. Meille anoppi ei tunkenut yökylään, vaan hänen olisi pitänyt se pieni vauva pitänyt saada kotiinsa. Oli järkyttynyt, kun ei suostuttu, kun "virtasenmartta" oli saanut lapsenlapsensa heti yökylään.
Ai kamala. Meillä ei ollut sentään kaappeihin koskenut.
Mutta joo, itse uskon, että anopilla oli vilpittömästi halua auttaa, mutta ei yökyläily puolin tai toisin hyödytä, jos äiti imettää tai vaikka ei imettäisikään, on mielestäni pikkuvauvan nähtävä öisin oma vanhempi, kun herää. Koko yö erossa ja anopin hoidettava on ehdottomasti liikaa.
Anoppi sohvalle istumaan ja vauvan nostatte syliin. Jos joku lihasremppa niin autatte pitämään vauvasta kiinni. Tai sängylle pötkölleen vauvan kanssa, saavat siinä mukavasti pötkötellä, eikä tartte olla autamassa.