Lue keskustelun säännöt.
Ihmetteletkö koululiikunnasta traumatisoituneita?
25.01.2020 |
Itse ihmetten kun meillä oli ainakin ihan kivaa vaikka oli vanhan koulukunnan mummo opettajana.
Kommentit (225)
En ihmettele. Ihan hirveäähän se oli ja tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele yhtään. Pienellä paikkakunnalla koululiikunta tarkoitti 80-luvulla kesäisin pesäpalloa ja talvisin hiihtoa. Joukkueisiin tietysti huutojako ja joka vuosi kaikille pakolliset hiihtokilpailut, joissa määräytyi sosiaalinen nokkimisjärjestys. Jossain vaiheessa kisat kuitenkin lopetettiin vanhempien pyynnöstä, koska huonosti pärjänneitä kiusattiin.
Tilalle tuli sitten "kaikille kiva" liikuntapäivä: Ne, joilla oli varaa laskettelulippuun ja -välineisiin pääsivät bussilla retkelle läheiseen hiihtokeskukseen. Köyhempien lapset jäi koululle hiihtämään koko päiväksi.
Hiihtokisojen aikaan olin ihan hylkiö, mutta liikuntapäivien myötä statukseni nousi kun kaikki näki, että meidän perheellä on rahaa.
Sijoittuuko tämä jonnekin Lahden lähelle? :D Kuulostaa kovin tutulta...
Pohjois-Karjalaan. Mutta lohdullista tietää, että muuallakin ollut sama meno ;)
Joo, todellakin. Osa muistoista on niin samankaltaisia omieni kanssa, että olen vain tyytynyt tykkäilemään - mitä sitä turhia selittää sama asia moneen kertaan... :P
Vierailija kirjoitti:
Minut traumatisoi eniten huutojako. Mietippä ap jos 10 vuoden ajan joka viikko työpaikallasi olisi huutojako kahden työntekijäryhmän välillä ja olisit aina viimeinen valittu, koska kukaan ei pidä sinusta.
Kyllä. Vieläkö tämä tapa on käytössä?
jotkut traumatisoituu kaikesta ja heille jokainen sana on kiusaamista jos ei mene heidän pillin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
En tosiaan, elämässä on tullut vastaan oikeitakin vastoinkäymisiä.
Miksi rypeä menneessä?
Ai joo, sä oot näitä niin sanotusti parempia joilla on tullut vastaan "ihan oikeita ongelmia" ja täten oikeus vähätellä muiden ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumoista en tiedä omalla kohdallani, mutta pitkälle aikuisuuteen asti luulin olevani huono liikunnassa. Sain koulussa aina vain 7 tai 8 arvosanaksi. Perusteltua sinänsä, että en ollut hyvä missään lajissa. Kaaduin hiihtäessä alamäessä, en lyönyt kunnareita, Cooperissa jäin viimeisten joukkoon. Mutta olin ajoissa, osallistuin, yritin parhaani.
Aikuisena aloin harrastaa tanssimista ja uimista. Olen niissä hyvä! Uinti koulun kanssa oli kamalaa suorittamista. Kaikki muukin oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihmettelen miten siitä voi traumatisoitua. Toki mielenkiinto voi vähentyä joistain lajeista kun pakotetaan vaikka kunto liian huono tai ei yksinkertaisesti osaa, mutta traumatisoitua? Taitaa johtua enemmän siitä että siellä joku kiusaa, ei itse liikunnasta.
Itse opin vihaamaan juoksua kun kunto oli niin huono mutta pakotettiin juokulenkille. Mutta en mitenkään traumatisoitunut ja aikuisena aloin jopa lenkkeilemään uudelleen.
Trauma voi syntyä esim näin:
- telinevoimistelutunnilla opettaja näyttää liikkeen (kuperkeikka hevosen päällä tms) yhden kerran. Liikettä ei harjoitella, vaan kaikki asettuvat jonoon ja tekevät sen omalla vuorollaan. Kaikki katsovat ja opettaja merkitsee arvosanan vihkoon. Epäonnistuneille tirskutaan.
- pallopelitunti alkaa kunujaolla ja joukkueet tappelevat siitä kuka joutuu ottamaan sinut. Pelin sääntöjä tai tekniikkaa ei opetella, vaan joukkueet aloittavat heti pelin. Osa oppilaista harrastaa peliä vapaa-ajallaan ja ovat piirisarjan mestareita. Koitat itse pysyä vaihtopenkillä mutta opettaja pakottaa pelaamaan. Muiden peli on vauhdikasta ja kovatasoista. Et osaa, sinulle huudetaan ja saat kovasta pallosta kipeän iskun päähäsi.
- Hiihtotunti alkaa suksien raahaamisella ladulle. Sinulla on vanhat hikilaudat joita ei ole voideltu. Kaikkien on hiihdettävä sama 10 km lenkki. Jäät muista jälkeen ja kun lopulta viimeisillä voimillasi raahustat takaisin koululle, opettaja on vihainen kun joutui odottelemaan niin pitkään. Lopuksi hiihdät vielä 3 km kotiin reppu selässä, vaikka olet jo puolikuollut (ei ollut julkista liikennettä).Kun tämä toistuu joka viikko 12 vuoden ajan niin kyllä siitä traumoja syntyy.
1. Kiusaamista
2. Riippuen kuka huutaa, kiusaamista tai ääliö opettaja. Pallo päähän on osa urheilua, et kai sairaalaan joutunut?
3. Ääliö opettaja
En edelleenkään sanoisi että itse liikunta aiheuttaa traumoja. Vaan muiden kiusaaminen tai opettaja ääliömäinen suhtautuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihmettelen miten siitä voi traumatisoitua. Toki mielenkiinto voi vähentyä joistain lajeista kun pakotetaan vaikka kunto liian huono tai ei yksinkertaisesti osaa, mutta traumatisoitua? Taitaa johtua enemmän siitä että siellä joku kiusaa, ei itse liikunnasta.
Itse opin vihaamaan juoksua kun kunto oli niin huono mutta pakotettiin juokulenkille. Mutta en mitenkään traumatisoitunut ja aikuisena aloin jopa lenkkeilemään uudelleen.
Trauma voi syntyä esim näin:
- telinevoimistelutunnilla opettaja näyttää liikkeen (kuperkeikka hevosen päällä tms) yhden kerran. Liikettä ei harjoitella, vaan kaikki asettuvat jonoon ja tekevät sen omalla vuorollaan. Kaikki katsovat ja opettaja merkitsee arvosanan vihkoon. Epäonnistuneille tirskutaan.
- pallopelitunti alkaa kunujaolla ja joukkueet tappelevat siitä kuka joutuu ottamaan sinut. Pelin sääntöjä tai tekniikkaa ei opetella, vaan joukkueet aloittavat heti pelin. Osa oppilaista harrastaa peliä vapaa-ajallaan ja ovat piirisarjan mestareita. Koitat itse pysyä vaihtopenkillä mutta opettaja pakottaa pelaamaan. Muiden peli on vauhdikasta ja kovatasoista. Et osaa, sinulle huudetaan ja saat kovasta pallosta kipeän iskun päähäsi.
- Hiihtotunti alkaa suksien raahaamisella ladulle. Sinulla on vanhat hikilaudat joita ei ole voideltu. Kaikkien on hiihdettävä sama 10 km lenkki. Jäät muista jälkeen ja kun lopulta viimeisillä voimillasi raahustat takaisin koululle, opettaja on vihainen kun joutui odottelemaan niin pitkään. Lopuksi hiihdät vielä 3 km kotiin reppu selässä, vaikka olet jo puolikuollut (ei ollut julkista liikennettä).Kun tämä toistuu joka viikko 12 vuoden ajan niin kyllä siitä traumoja syntyy.
1. Kiusaamista
2. Riippuen kuka huutaa, kiusaamista tai ääliö opettaja. Pallo päähän on osa urheilua, et kai sairaalaan joutunut?
3. Ääliö opettaja
En edelleenkään sanoisi että itse liikunta aiheuttaa traumoja. Vaan muiden kiusaaminen tai opettaja ääliömäinen suhtautuminen.
Ketjussa on kyse koululiikunnasta, johon kuuluu keskeisesti opettaja ja luokkakaverit. Minäkin harrastan kyllä muuta liikuntaa, harrastin jo lapsena. Traumoja tuli kuitenkin nimenomaisesti koulun liikuntatunnista. Sama luokanope osasi opettaa muut aineet ilman oppilaiden nöyryyttämistä, joten ongelma ei ollut opettaja, vaan silloinen koululiikunta. Minulla oli koulussa paljon kavereita eikä minua kiusattu, vaan nöyryyttämisen ja kiusaamisen elementit liittyivät ainoastaan koululiikuntaan ja siihen miten sitä oli tuolloin tapana toteuttaa.
Itse en tosiaan traumatisoitunut, mutta se oli erikoista, että peli aloitettiin heti, eikä tekniikkaa tai sääntöjä opeteltu koskaan. Sama kun matikassa olisi aloitettu heti laskemaan tai lukea olisi pitänyt osata heti ja me, jotka osasimme, olisimme nauraneet niille, jotka eivät osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme että niin monille tulee traumoja, koska ei hyvien liikuntatuntien tekemistä mitään rakettitiedettä ole. Näkökulma pitäisi vain vaihtaa niin olisi mukavampaa
Koulun liikuntatunnit ovat yksi iso osatekijä siihen, miksi tunnen olevani rumempi, lihavampi ja kömpelömpi kuin kaikki muut ja pääseminen samaan kategoriaan muiden kanssa on mahdotonta.
Järjellä ajateltuna tiedän tuon olevan roskaa, mutta tunne on vahva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niistä muista opettajien aiheuttamista traumoista saa valittaa? Ihan yhtä väärin oli se, että luokanopettaja ala-asteella piti avoimesti kahta poikaa tyhminä ja kolmannelle oli sanonut jossain kahdenkeskisessä keskustelussa, ettei hänestä koskaan tule mitään. Sadistista, julmaa ja väärin. Lapselle ei saa iskostaa tuollaisia asioita päähän vaan nostaa ja tukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ihmettelen miten siitä voi traumatisoitua. Toki mielenkiinto voi vähentyä joistain lajeista kun pakotetaan vaikka kunto liian huono tai ei yksinkertaisesti osaa, mutta traumatisoitua? Taitaa johtua enemmän siitä että siellä joku kiusaa, ei itse liikunnasta.
Itse opin vihaamaan juoksua kun kunto oli niin huono mutta pakotettiin juokulenkille. Mutta en mitenkään traumatisoitunut ja aikuisena aloin jopa lenkkeilemään uudelleen.
Trauma voi syntyä esim näin:
- telinevoimistelutunnilla opettaja näyttää liikkeen (kuperkeikka hevosen päällä tms) yhden kerran. Liikettä ei harjoitella, vaan kaikki asettuvat jonoon ja tekevät sen omalla vuorollaan. Kaikki katsovat ja opettaja merkitsee arvosanan vihkoon. Epäonnistuneille tirskutaan.
- pallopelitunti alkaa kunujaolla ja joukkueet tappelevat siitä kuka joutuu ottamaan sinut. Pelin sääntöjä tai tekniikkaa ei opetella, vaan joukkueet aloittavat heti pelin. Osa oppilaista harrastaa peliä vapaa-ajallaan ja ovat piirisarjan mestareita. Koitat itse pysyä vaihtopenkillä mutta opettaja pakottaa pelaamaan. Muiden peli on vauhdikasta ja kovatasoista. Et osaa, sinulle huudetaan ja saat kovasta pallosta kipeän iskun päähäsi.
- Hiihtotunti alkaa suksien raahaamisella ladulle. Sinulla on vanhat hikilaudat joita ei ole voideltu. Kaikkien on hiihdettävä sama 10 km lenkki. Jäät muista jälkeen ja kun lopulta viimeisillä voimillasi raahustat takaisin koululle, opettaja on vihainen kun joutui odottelemaan niin pitkään. Lopuksi hiihdät vielä 3 km kotiin reppu selässä, vaikka olet jo puolikuollut (ei ollut julkista liikennettä).Kun tämä toistuu joka viikko 12 vuoden ajan niin kyllä siitä traumoja syntyy.
1. Kiusaamista
2. Riippuen kuka huutaa, kiusaamista tai ääliö opettaja. Pallo päähän on osa urheilua, et kai sairaalaan joutunut?
3. Ääliö opettaja
En edelleenkään sanoisi että itse liikunta aiheuttaa traumoja. Vaan muiden kiusaaminen tai opettaja ääliömäinen suhtautuminen.
1. Traumatisoivaa on paitsi muiden tirskunta, myös koko tilanne. Telinevoimistelu on aloittelijalle pelottavaa ja siihen liittyy iso loukkaantumisriski. Temput piti tehdä kylmiltään ja ne arvosteltiin. Joka vuosi joku myös satutti itsensä, yhden kerran rinnakkaisluokan tyttö joutui sairaalaan pudottuaan eritasonojapuilta niskoilleen.
2. Palloilulajissa traumatisoivaa oli joutua kylmiltään aloittelijana mukaan kiivaaseen peliin jossa muut olivat selvästi parempia. Sain pallosta lukuisia kertoja koska en osannut liikkua kuten olisi kuulunut ja peli oli minulle aivan liian kovatasoista. Eikö sinua pelottaisi mennä SM-tasoiseen jääkiekkopeliin ja tulla taklatuksi, vaikka taklaus sinänsä kuuluukin pelin luonteeseen?
3. Hiihdossa traumatisoivaa oli jäädä jälkeen ja hiihtää omille voimille täysin ylimitoitettu lenkki aivan yksin ja tämän jälkeen vielä täysin nääntyneenä jatkaa kotiin.
Kaikki em. traumat tuli liikunnasta ja tavasta jolla se oli koulussa järjestetty. Tietenkin myös koululiikunnan voi järjestää hyvin ja kaikki oppilaat huomioiden. 80-luvulla sellainen ei ollut tapana. Omien lasteni koulussa tilanne on onneksi jo parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ihmettele. Itse en päässyt kuperkeikkaa ohuella patjalla nii opettaja puoliksi työnsi puoliksi heitti mut ympäri. Loukkasin niskani todella pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niistä muista opettajien aiheuttamista traumoista saa valittaa? Ihan yhtä väärin oli se, että luokanopettaja ala-asteella piti avoimesti kahta poikaa tyhminä ja kolmannelle oli sanonut jossain kahdenkeskisessä keskustelussa, ettei hänestä koskaan tule mitään. Sadistista, julmaa ja väärin. Lapselle ei saa iskostaa tuollaisia asioita päähän vaan nostaa ja tukea.
Saa muistakin traumoista puhua, ja väärin nuo kaikki asiat olivat joista kerroit. Ei kai kukaan ole varmasti sitä mieltä, että eivät olisi.
Järkyttävää muuten kun ajattelee, että opettajat ovat kasvatusalan ammattilaisia (Tai ainakin heidän pitäisi olla.) ja he saattavat silti jopa hyvin vapaasti harjoittaa lapsia kohtaan väkivaltaa tai eivät puutu muiden lasten väkivaltaiseen käytökseen. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus käydä koulua turvallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi liikunnasta pitäisi saada erinomainen pelkästään yrittämisellä? Eihän muissakaan aineissa voi saada kymppiä, jos ei osaa, vaikka kuinka yrittäisi.
Arviointihan on _osaamisen arviointia_. Toki myönteinen asenne tuo osaamisen paremmin esiin, mutta ei se itsessään oikeuta kymppiin missään aineessa..
Kymppiä ei pidäkään antaa. Mutta on ihan kohtuutonta antaa myöskään huonoa numeroa pelkkien testitulosten perusteella, koska meillä ei ainakaan opetettu tekniikkaa yhdessäkään lajissa. Olisi ensin pitänyt opettaa, sitten oltaisiin treenattu ja lopuksi testattu. Ja otettu vaikka myös lähtötesti ja katsottu kehitys. Lisäksi opettaja olisi voinut käyttäytyä asiallisesti. Se olisi ollut unelmani koululiikunan suhteen.
No joo, huonot numerot erikseen, mutta äsken joku valitti että sai ”vaan kasin”, vaikka oli aina hyvällä asenteella. Kasihan on sanallisessa arvioinnissa ”hyvä”.
No minusta kyllä ansaitsisi ysin, jos tekee täysillä, ei pinnaa läsnäolosta eikä osallistumisista, ei soita suutaan, on varusteet mukana, tekee mitä sanotaan jne. Kymppiä ei voi tietenkään antaa. Kasi on surkea numero.
Mä tässä vaan jäin miettimään, että miten ihmeessä muka kymppiä ei voisi antaa oppilaalle joka on aina paikalla innokkaana, tekee kaiken mitä ohjeistetaan, kyselee lisää, yrittää sitkeästi (vaikka varusteetkin saattaisi olla vähän huonot, vanhemmathan niistä on vastuussa, nykyinen puhe siitä että ei saa luoda lapsia eriarvoistavia tilanteita etc.), tarvittavat varusteet, liikkavaatteet ym aina mukana.
Mitä ihmettä muuta siihen kymppiin muka pitäisi tarvita?
Ja sama pitäisi olla niin kuviksessa kuin musiikissakin. Jos oppilas tekee kaiken innoissaan, noudattaa ohjeita, on aktiivisesti mukana niin kyllä se kymppi pitäisi sillä tippua vaikka sävelkorva ei olekaan absoluuttinen, maalaamistaidot ei ole Rembrandtin luokkaa tai oppilas on niin kömpelö että tuiskahtaa jatkuvasti turvalleen kun kompastuu omiin jalkoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Eli kyse on kiusaamisesta eikä sinällään liikuntatunneista? Muistaakseni tunnit meillä meni mukavasti karjuvalle mummolle hihitellen.
Ap
No olihan teilläkin kiusaamista! Kiusasitte opettajaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kyse on kiusaamisesta eikä sinällään liikuntatunneista? Muistaakseni tunnit meillä meni mukavasti karjuvalle mummolle hihitellen.
Ap
No olihan teilläkin kiusaamista! Kiusasitte opettajaa!
Riippuu siitä, mitä sillä karjumisella tarkoitetaan. Jos mummo huusi oppilaille vihaisena, hän myös itse kiusasi oppilaita.
Täällä kans yks. Aina piti palella hiihtoladulla, hiki selässä laittaa kymmeniä luistimia, kuunnella vuosikymmeniä jumppasalissa kaikuvia kiljaisuja ja haistella sitä valtavaa hiki- ja dödösekoitusta. Uimahallissa ei saanut ääntä kuuluviin ja tarkkana piti vahtia niitä epilepsialapsia. Pölyisillä kentillä yrittää opettaa niskoitteleville sääntöjä. Ottaa iltaisin vastaan puheluita, kun niin oli paha mieli jollakin ja miksi koskaan ei ole muodostelmaluistelua tai cartingia? Mitään en niin inhonnut kuin liikunnan opettamista.
Täällä myös yksi traumatisoitunut. Ennen kouluun menoa olin innokas jalkapallon pelaaja ja hiihtäjä, mutta koulun liikuntatunneilla piti aina olla paras ja nopein, ja jos et ollut niin olit ihan p*ska. Se hirveä suorittamisen paine vei kaiken ilon liikkumisesta, ja vielä kun olin rankasti koulukiusattu niin se muiden naureskelu epäonnistumiselle oli ihan hirveää. Aina valittiin peleihin viimeisenä, kukaan ei halunnut olla pari tms. Ja tosiaan vasta vanhempana ymmärsin että eihän siellä tunneilla opetettu mitään, sinne vaan lentopalloa pelaamaan ilman mitään käsitystä säännöistä tai siitä miten sitä palloa oikeasti kuuluu lyödä, tai jotain telinevoimistelua ilman ohjeistusta. Kammottavimmat muistot liittyy hiihtämiseen, vaikka sitä tosiaan innokkaasti vapaa-ajalla harrastin olin siinä hidas, enkä koskaan ehtinyt yhdessä tunnissa kierätämään sitä lenkkiä mikä piti. Hävetti mennä aina myöhässä seuraavalle tunnille ja joutua sen vuoksi pilkan kohteeksi. Hirvein oli eräs kerta kun erästä mäkeä laskiessa laskin ladulta metsään ja nyrjäytin oikean olkapääni. Opettaja kävi siinä ladulla huutamassa vihaisesti että nyt vauhtia touhuun, sain sanottua takaisin että sattuu, en pysty liikkumaan, mutta opettaja vain toisti vihaisen käskynsä kiirehtiä. En muista enää kauanko minulla kesti räpiköidä sieltä puskasta takaisin ladulle ja sitten yhdellä kädellä yrittää hiihtää takaisin koululle, mutta siinä vaiheessa kun pääsin perille kaikki olivat jo lähteneet kotiin opettajaa myöten. Liikuntahallissa oli onneksi menossa joku aikuisten jumppa että sain haettua tavarani sieltä ja sitten laahustaa vielä useampi kilometri kotiin kivusta itkien. Kun sitten vein opettajalle lääkärintodistusta että en voi osallistua tunneille olkapääni takia niin avoimesti ilmaisi epäilyksensä vammani todellisuudesta. Sen jälkeen sitten häpeilemättä lintsasin kaikki hiihtotunnit.
Nykyään harrastan innokkaasti liikuntaa monessa muodossa, mutta vuosia se vei että uskalsi aloittaa kun koko ajan odotti että lenkkipolulla joku tulee sanomaan olen juoksemisessa ihan surkea, ei kannata edes yrittää.