Ihmetteletkö koululiikunnasta traumatisoituneita?

Miksi liikunnan pitää olla niin kauheaa että se ahdistaa eniten koulussa? Eikö voitaisiin harrastaa jotain yksilöliikuntaa ja joukkuepelit ja kilpailu olisi vapaaehtoista halukkaille? En osannut yhtään pallopelejä ja olin hyvin vetäytyvä. Kerran yritin pakottaa itseni osallistumaan. Sekin oli kauheaa ja yksi oppilas haukkui jälkeenpäin kuinka tulin ja otin pallon pois. Silloinkaan minuun ei oltu tyytyväisiä. Koko yläasteen tein kaikkeni lintsatakseni liikunnasta. Jos en muuta keksinyt, saatoin sanoa tulleeni sairaaksi. Kaikki kolme vuotta olin ahdistunut liikunnasta ja vuodessa ei montaa sellaista kertaa ollut, että olisin voinut osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole yhtään hyvää muistoa ala-asteen liikunnantunneilta. Pahimmat top 3

- Hiihto talvella. Kävimme hiihtämässä jäällä. TUULI niin paljon, että tuntui, kuin selkäydin jäätyisi. Yhdellä luokkakaverilla jäätyi kerran korvalehti niin (asianmukaiset varusteet pipoa myöten oli), että lähti käymään päivystyksessä hiihtotunnin jälkeen.

-Telinevoimistelu. Piti päästä sen pukin tai minkälie yli. 

-Pesäpallo. "Nyt jaetaan joukkueet". Se nöyryytys ja myötähäpeä, kenet valitaan viimeiseksi.

Ala-asteen opettaja oli fiksoitunut näihin kolmeen lajiin. Ja näitä sitten hinkattiin. Lisäksi vielä pakollinen yleisurheilu. "Nyt hypätään korkeutta".

Yläasteella ja lukiossa kokeiltiin eri lajeja ja liikunta oli mukavaa ja kivaa.

Lisään tähän vielä, että tulen urheilullisesta perheestä ja olen harrastanut 8-vuotiaasta palloilulajeja. Edelleenkin harrastan säännöllisesti liikuntaa ja olen hyvässä kunnossa. 

N35

oi kamalaa kuinka hirvittäviä kokemuksia, halit sulle .

Nyt ei tartte ihemtellä traumojen ja mielensäpahoittajien määrää tässä maailmassa.

ihan siis telinevoimistelussa pukin yli meno, hirvittävää!

Telinevoimistelu on itseasiassa loistava esimerkki siitä miksi koululiikunta on täysin epäonnistunut konsepti. 10 sekunnin suoritus ja 10 minuutin odottelu ilman minkäänlaista perusteellista harjoittelua. Jos et ole luonnonlahjakkuus, et saa tällaisesta liikuntatunnista yhtään mitään irti.

Olen ollut pikkupojasta lähtien urheilullinen ja aikuisena miehenä harrastin vuosikausia kestävyysjuoksua, mutta telinevoimistelu oli vihonviimeinen laji koululiikunnassa, jossa piti väkisin vääntää jotain kieppiä. Jostain syystä telinevoimistelussa tuntui olevan kumman iso merkitys sen liikuntanumeron kannalta, isompi kuin vaikkapa 12 minuutin Cooperin testillä.

Pesäpallossa ja lentopallossakin on vähän turhaa seisoskelua eikä samanlaista jatkuvuutta kuten monessa muussa pallopelissä eikä vastustajan kanssa synny minkäälaisia kontakti- ja kaksinkamppailutilanteita. Sähkyä lukuunottamatta olen aina pitänyt enemmän ulkoliikunnasta, johon ei ole tarvinnut hankkia mitään erityisen kalliita varusteita. En ole ollut suuremmin kiinnostunut myöskään punttisaleista ja uin mieluiten kesällä luonnonvesissä eli järvessä ja joessa.

Jalkapallon pelaamiseen riitti yleensä nappulakengät, hyvä nahkainen jalkapallo, jonkinlainen urheiluasu, hiekka- tai ruohokenttä sekä muutama kaveri, jota saatiin joukkueet kasaan. Pelasin aikoinani myös jääkiekkoa ulkokaukalossa minimivarusteina eli hokkarit, maila ja kiekko, eikä kukaan minun kaveripiiristä ollut kiinnostunut mistään virallisesta seuratoiminnasta. Se oli vapaa-ajan viettoa kavereitten kanssa ja vähemmän tärkeää kuin koulunkäynti.

Minullekin eräs tyttö sanoi lukion liikuntatunnilla lentopalloa pelatessa ilkeään sävyyn,että koita nyt osua siihen palloon. Vahingoniloni oli suuri, kun kirjoitusten tulosten tultua tämä tyttö oli reputtanut englannin ja ei päässyt ylioppilaaksi.

Muistan kun oppilaat sai valita tunnilla joukkueet vuodesta toiseen. Lopuksi jäljellä oli me samat huonot, jotka opettaja jakoi vuoronperään kumpaankin joukkueeseen.

Onneksi yläaste loppui aikanaan, ja nyt aikuisena mun ei tarvitse mihinkään osallistua.

up