Narsistien "huvittavimmat" tempaukset

Olin 16 v maalaistyttö, kun tapasin rikkaan uskovaisen perheen pojan, 6 v minua vanhemman.

Olihan ne aikamoiset kolme vuotta. Muutimme pian yhdessä uuteen kaupunkiin.

Paljon sattui ja tapahtui ennenkuin tajusin ns karata pois.

Nyt jo naurattaa se, etten saanut vastata puhelimeen omalla nimelläni vaan miehen sukunimellä.

Samoin asunnon ulko-oveen laitettiin vain miehen nimi.

Kolme vuotta hakkasi minua niin, että kerrostalossa naapuritkin kuulivat ja joskus näkivät minun esim juoksevan sukkasillaan pihalle karkuun.

Onnistuu puhumaan naapuritkin minua vastaan. Hakkasi minua, koska olin hullu.

En edelleenkään kohta viiskymppisenä osaa sanoa, että mikä voima tai viisaus sai minut karkaamaan sieltä.

Myöhemmin uhkaili toki ja käänsi vanhempanikin minua vastaan.

Elämäni on ollut silti myöhemmin hyvää ja olen saanut jonkinlaista viisautta noista vuosista.

Sen olen oppinut, että jos ikinä näen tai kuulen tai tajuan jonkun kohtaavan väkivaltaa tai alistamista tmv niin todellakin puutun asiaan enkä ummista silmiäni.

Itsellekin tuli montaa kertaa mieleen, että juttelen pikkulapselle kolmikymppisen miehen kehossa. Herkkä, ylidramaattinen ja täysin epäjohdonmukainen. Hän oli täysin riippuvainen minusta "äitihahmona", jonka tehtävänä oli kertoa hänelle kuinka hieno ja taitava hän on, tyynnyttää hänen raivokohtauksensa ja kantaa lopullinen vastuu kaikista käytännön asioista - hän saattoi kiukutella minulle mm. siitä, että oli itse unohtanut puvuntakkinsa pihalle.

Kyllähän hän yritti vääristellä, sabotoida ja gashlightata, mutta minulla oli lehmän hermot ja norsun muisti - ja vahva otsaluu. Ihmettelin miestä aikani, kunnes erosin. Mies on juristi Itä-Suomesta. Ihana ja valovoimainen hyvänpäiväntuttu, mutta läheisilleen lapsekas ja ilkeä riippakivi.

Vierailija kirjoitti:

Eksäni tuli käymään opiskelupaikassani. Se oli aikuisten sisäoppilaitos, ja vierailijat olivat tietyin piirtein sallittuja, ja eksäni tuli sinne into piukeana - vain tajutakseni, että hän tuli sinne iskemään kavereitani. Häespin mieheni pukeutumista, en tajunnut ollenkaan mistä hän oli kiskonut keltaisen kauluspaidan seuraksi vaaleansinisen farkunsuikaleista tehdyn liian pienen liivin, se ei missään tapauksessa näyttänyt hyvältä kenenkään päällä.

Ex pyysi, että kävisin ostamassa jotain kalliita juustoja, mutta kieltäydyin kunniasta, koska opiskelijatuloilla ei kauheasti hankita mitään ylihintaisia homejuustosettejä ja keksejä. Ihmettelin kaupassa miten hänellä oli niin paljon rahaa, koska hän oli oikein avokätisellä tuulella. Vasta kuukauden kuluttua kun eksänsä jätti puhelinvastaajaansa viestin "koska maksat sen satasen takaisin", tajusin hänen lainanneen rahaa. Mies toi viikonlopuksi punaviiniä, vaikka tiesi etten juonut sitä päänsäryn takia ja katselin kun hän kittasi sitä suurieleisesti. 

Illalla opiskelukaverini halusivat lähteä baariin, niin mies kieltäytyi kutsusta ja löytyi takkahuoneesta parhaan kaverini kanssa, joka ei nähnyt tilanteessa mitään ongelmallista. Itselleni ei tulisi mieleen mennä mukaan kaverin miehen iskemisyrityksiin. Jossain vaiheessa yöllä heräsin siihen, että mies oli kadonnut vierestäni, eli hän oli mennyt jatkamaan iltaa kaverini kanssa. 

Seuraavana aamuna hän selitti, miten oli ihastunut kaveriini. Hän otti sormuksen pois multa ja laittoi sen omaan keskisormeensa, alkoi riehua kaupungilla "niin söpön poikamaisesti", rusautti sormensa eikä saanut sormusta pois enää. Karma. Illalla nukkumaanmennessä ex meni pokkana kämppäkaverini sänkyyn nukkumaan ja selitti, että meni 

Poislähtiessä mies ei ollut huomaavinaankaan minua, alkoi kiukutella ettei ala kantamaan kaikkea pikkutavaraa pois luotani (koulun päätökseen oli n. 3 viikkoa, ja aloin pakata poislähtöä) ja hänen kiukutellessaan kaikesta koitin niellä kiukunkyyneleitä. Se viikonloppu oli todellinen kaastrofi 

Kaverini oli tuon viikonlopun jälkeen aivan ymmyrkäisenä miksi halusin jättää miehen.  

Jäi läppärin akun loppumisen takia viesti kesken, mutta tuo katastrofaalinen viikonloppu antoi ensimmäisen sysäyksen eroaikeilleni. 

Mies sai siis ihmeellisiä sekoilukohtauksia, joissa hän alkoi vain sähläämään ihan hirveästi vetäen jotain ihan outoa showta. Hän ei huomioinut yhtään, kun ympärillä olevat ihmiset olivat täysin vaivautuneita tai hiljaa yrittivät viestiä, että hän lopettaisi sen pelleilemisen ajoissa, mutta aina ehti tapahtua jotain (jotain hajosi, joku loukkaantui, hän itse loukkaantui) ennen kuin hän tajusi lopettaa. Sellaisen kohtauksen taas saatuaan hän murskasi sitten sormensa, ja se sormi turposi ihan omituisen näköiseksi eikä sormusta saanut enää pois. 

Sormi turvoksissa mies sitten meni kiukustuneena kämppäkaverini sänkyyn makaamaan, ja alkoi selittää minulle miten halusi antaa minulle tilaa sängyssäni, ja sen vuoksi meni sinne. Ensinnäkään toisten sänkyihin ei mennä ja toisekseen toi selitys ei mennyt läpi, vaan mies luuli etten tajua miten toi oli osa hänen kaveriniskemiskampanjaansa, jossa piti esittää sinkkua.

Ystävällisiä, mukavia, hauskoja. Kiinnostuneet kaikesta mitä sanot ja argumentoivat älykkäästi, jos ovat eri mieltä. Oikeestihan eivät arvosta tai kuuntele mitään, mitä sanot, eli valetta tuokin. Kertovat usein hauskoja pikku tarinoita omista mokistaan, joista saavat sympatiat ja naurut päälle. Tää on ihan esitystä, jolla saa ihmiset pitämään itsestään. Keksivät usein samanlaisia tarinoita, joilla esittävät olevansa haavoittuneita, mutta valhetta sekin. Näin saavat sympatiaa ja ystäviä ja kun joskus tarvitsee, ja aina tarvitsevat, apua. Hirveen hyviä valehtelemaan. Kun ootte kaksin ja huomautat valheesta, räjähtävät tai täysin kieltävät, että ikinä sano noin. Inttävät vaikka mustan valkoiseksi ja alat itse epäillä, että oot se hullu. Yleensä puhuvat paljon ja ovat juhlien vetonaula, kaikkien kaveri. Tää johtuu siitä, että ihmissuhteet ei oikeasti kestä pitkään, näillä on paljon hankalia ihmisiä ympärillä...

No tässä nyt ei sinänsä ole mitään huvittavaa, mutta kerrotaan nyt kun tuli mieleen. Työkaverini on hyvin narsistinen persoona ja hän väitti kivenkovaan minulle, että hän on pettänyt kanssani vaimoaan kerran työpaikan illanistujaisissa. Mitään sellaista ei ole tapahtunut ja tiedän sen, tietenkin. Hän vaan väitti että olin niin humalassa etten voi muistaa sitä, mutta tottakai minä tuollaisen muistaisin, enkä edes ollut kovassa humalassa sinä iltana. Myöhemmin googletin sanan gaslighting, ja tajusin että siitä tuossa oli kysymys.

Sama henkilö on kertonut tunteistaan työpaikalla minua kohtaan avoimesti. On soitellut ja lähetellyt viestejä. Moneen otteeseen olen joutunut sanomaan ettei kiinnosta ja olen suoraan pyytänyt häntä jättämään minut rauhaan. Viimeisimmällä kerralla hän valehteli sairastavansa syöpää, joka sattumalta yhtäkkiä todettiin juuri silloin kun olin jälleen sanonut hänelle suorat sanat. Hän ei tajunnut että tietenkin asian oikea laita selviää minulle, kun kysyin muilta työkavereilta eikä heistä kukaan ollut kuullut mitään tuollaista. Myöhemmin hän väitti minun itse keksineen koko jutun. Vastaavia tapahtumia on monia, tässä nyt pahimmat jotka tuli mieleen. Narsistisen henkilön kanssa työskentely on kamalaa, mutta en voi edes kuvitella miltä tuollaisen henkilön puolisosta tai lapsista tuntuu, kun joutuu ihan joka päivä kestämään sellaista käytöstä.

Narsisti pyrkii eristämään esim. puolisonsa muista ympyröistä, jotta totuus ei selviä ja hän voi luoda hovi-illuusion kotiinsa haluamallaan tavalla. Että Hän on jotain aivan mahtavaa ja uskomatonta. Hän on kodin ja perheen Johtaja. Puoliso on alamainen ja hänen armoillaan. Vähän kuin mujslimjeilla. Välillä puolisolle toki annetaan armolahjoja henkisesti ja ihan konkreettisesti, jotta näytetään, miten uskomattoman mahtava puoliso narsisti on. Suuria rakkaudenosoituksia, miten suhde narsistin kanssa on jotain ihan käsittämättömän erityistä. Ylitsevuotavia lahjoja. Mutta oikeasti päävire suhteessa on se, että toisen mielipiteillä tai tekemisillä ei ole mitään arvoa. Vain narsistin teot ovat suuria ja hienoja ja puolison pitää omistaa elämänsä tämän ylistämiseen välittämättä omista intohimoistaan ja mielipiteistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka ihmettelette, miksi joku roikkuu niin pitkään suhteessa narsistin kanssa, miettikää nyt vähän. Se muutos hurmurista sekopääksi tapahtuu niin vähitellen, ettei sitä tajua siinä tilanteessa. On ihan eri asia elää päivä kerrallaan kuin kelata jopa vuosia muutamassa lauseessa. Syytökset ja syyllistämiset ovat alkuun niin hienovaraisia, että uhri uskoo hyvin helposti olevansa itse syyllinen, kun juttua pyöritetään riittävästi ees taas. Ei narsisti ensimmäisessä riidassa heitä pesukonetta pihalle, se tulee vasta monen vähäpätöisemmän tilanteen jälkeen. Narsisti ikään kuin ottaa kierroksia, totuttaa uhrin tietynlaiseen käytökseen ennen kuin siirtyy seuraavalle tasolle.

Tämä on ihan totta. Toisaalta on ihan tutkittu fakta, ettei ne narsistin uhrit ole usein itsekään sieltä tasapainoisimmasta päästä, joten kysymys ei ole täysin aiheeton. Kuitenkaan tällainen herkkyys tai alttius joutua ja jäädä alistavaan suhteeseen ei ole ihmisen omaa syytä eikä oikeuta häneen kohdistettua henkistä väkivaltaa. Ja, ennen kaikkea, toisin kuin nämä ihmettelijät tuntuvat luulevan, tämän alttiuden puuttuminen ei ole millään tavoin ihmisen omaa ansiota.

Jep, moni narsistin uhri on esimerkiksi lapsuudessaan elänyt narsistisen ihmisen vaikutuspiirissä. Hakee tietämättään samoja piirteitä puolisoltaan. Eivät sisi kaikki, mutta suuri osa. Itse vasta narsisti-eksästä päästyäni, asiasta paljon lukeneena ymmärsin, että myös isälläni ja isosiskollani on paljon narsistisia piirteitä. Lapsuudessani olin usein heidän alistamansa. 

Aikuinen etsii huomaamattaan vanhempansa kaltaista puolisoa. Jos ja kun narsistivanhempi hallitsee vallankäytölllä lastaan ei tämä ymmärrä muusta kun ei ole muunlaisesta kokemusta. Kaikki muut jotka eivät ole narsistivanhemman kaltaisia ovat halveksittavan tylsiä, rumia, kouluttamattomia tms., kuten n.vanhempi on opettanut. Jos puolisoehdokas ei mielistele tulevaa n.anoppia tai n.appea, ehdokas ei kelpaa sukuun. Empatiataitoja ei ole opetettu narsistin uhrin kotona eikä hyvää ihmissuhdetta kantavia arvoja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut epäonni olla oikean 100% narsistin sukulainen. Mieleen ei ole jäänyt mitään yksittäistä huvittavaa tapausta. Enemmänkin on ollut tragikoomista seurata miten jonkun koko elämä voi olla yhtä kulissia, valetta ja oman edun tavoittelemista ilman mitään moraalia tai väliö siitä, miten omat toimintatavat vaikuttavat muihin ihmisiin. Kaikki kyseisen henkilön ihmissuhteet ovat menneet sen mukaan, mistä milloinkin saa eniten hyötyä. Joku täällä mainitsi jo että kunnon narsisti on kuin väriä vaihteleva kamelontti. Juuri näillä sanoilla ollaan kuvailtu tätä henkilöä.

Te joilla on varaa valita, pysykää erossa tällaisista ihmisistä hinnalla millä hyvänsä. Tiedän että on vaikeaa, koska ovat mestareita manipuloimaan ja antamaan hyvän esivaikutelman. Kaikki on kuitenkin vain pinnallista. Pinnan alla on lähes aina tyhmä, huomiohakuinen ja kateellinen parka.

Narsismistahan on tullut vähän trendisana jolla haukkua muita, vaikkei edes aina tiedetä mitä

se oikea narsismi on. Mutta totta on, että narsisti on usein älyllisesti aika tyhmä. Oikea narsisti on kuin robotti jota on koodattu toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla. Kun ymmärrät tämän kuvion, miten joku narsisti ajattelee tai toimii, pystyt asettamaan tälle ansoja ja suorastaan itse manipuloimaan häntä.

Ja parasta on, että koska narsistihan on tyhmä ja kuvittelee olevansa ovelampi kuin mitä oikeasti on, hän ei edes tajua sitä.

Olin narsistityökaverin kanssa työreissussa. Tämä mies leperteli autossa tarkoituksellisen huomiohakuisesti minun kuullen vaimolleen puhelimessa ja tunnusti tälle rakkauttaan imelään jenkkityyliin. Samalla vilkuillen minua, että huomaanko, miten mahtava aviomies hän on!!! :D Oli pokassa pitelemistä moisen pellen kanssa kun tiedän totuuden hänestä ja millainen ihminen hän oikeasti on (alistava kylmä hirviö). Ei onneksi tarvitse olla enää tekemisissä, mutta vaimoa käy sääliksi.

Seurustelin ensimmäistä kertaa, alle parikymppisenä, kauan sitten, miehen kanssa, joka ilkkui ja alensi minua jatkuvasti. Itse hän asui vielä kaksivitosena äitinsä helmoissa, ja kun minä pyrin elämässä eteenpäin (mm. hain eri kaupunkiin opiskelemaan ja pääsinkin) tämä arjen sankari ivasi, että kuinka muka kuvittelen pärjääväni.

Hän ei koskaan ostanut omia tupakoita koska "ei polttanut", toisin sanoen poltti minulta jatkuvasti. Kerrankin kun minulla oli tupakat loppu, alkoi huutamaan minulle, minkälainen polttaja muka olen kun ei ole tupakkaa??!! Kavereilleni esitti maailman parasta miestä, mutta kaksin hänen kanssaan minulla oli yhtä helvettiä. Olin vasta saanut ajokortin, ja muistan kerrankin, kun ajoin hänen autollaan (hän itse istui humalassa etupenkillä), niin itkin tämän kyydityksen jälkeen kun tämä oli haukkunut minut niin pataluhaksi. Terveisiä vaan L:lle, ikävä ei jäänyt mutta traumat parisuhteesta sitäkin pahemmat (luulin jotenkin että tällaista kai se sitten on kaikkien kanssa). Olin onnekas kun pääsin eroon.

Vierailija kirjoitti:

Olin 16 v maalaistyttö, kun tapasin rikkaan uskovaisen perheen pojan, 6 v minua vanhemman.

Olihan ne aikamoiset kolme vuotta. Muutimme pian yhdessä uuteen kaupunkiin.

Paljon sattui ja tapahtui ennenkuin tajusin ns karata pois.

Nyt jo naurattaa se, etten saanut vastata puhelimeen omalla nimelläni vaan miehen sukunimellä.

Samoin asunnon ulko-oveen laitettiin vain miehen nimi.

Kolme vuotta hakkasi minua niin, että kerrostalossa naapuritkin kuulivat ja joskus näkivät minun esim juoksevan sukkasillaan pihalle karkuun.

Onnistuu puhumaan naapuritkin minua vastaan. Hakkasi minua, koska olin hullu.

En edelleenkään kohta viiskymppisenä osaa sanoa, että mikä voima tai viisaus sai minut karkaamaan sieltä.

Myöhemmin uhkaili toki ja käänsi vanhempanikin minua vastaan.

Elämäni on ollut silti myöhemmin hyvää ja olen saanut jonkinlaista viisautta noista vuosista.

Sen olen oppinut, että jos ikinä näen tai kuulen tai tajuan jonkun kohtaavan väkivaltaa tai alistamista tmv niin todellakin puutun asiaan enkä ummista silmiäni.

Järkyttävää! Siis naapurit näkivät, että ukko jahtasi sinut pihalle asti, mutta eivät puuttuneet asiaan koska olit HULLU? (Tai siis, "hullu.") Ihan kamalaa. Tästä onkin jo näköjään aikaa jos olet kohta viisikymppinen, mutta aika raadollista ajatella, että oli ihan täysin OK ihmisten mielestä pistellä turpaan mieleltään järkkynyttä ihmistä. Kukaan ei siis puuttunut? Puistattaa.

Minulla oli narsistikämppis. Loukkaantui verisesti mm siitä että sanoin yhdestä asiasta kiitos toiselle kämppikselle. Totta kai tämäkin oli häneen kohdistuvaa vttuilua. Alkoi itkeä kun menin yhteen tapahtumaan toisen kämppiksen kanssa. Koska olisihan meidän pitänyt rukoilla pikkuprinsessaa tulemaan mukaamme vaikka olimme jo alun alkaen sopineet lähtevämme kahdestaan. Ei ollut niin pientä ja mitätöntä asiaa mistä tuo korppikotka ei olisi saanut jotain draamaa tai riitaa aikaiseksi. Huvittavaa että itse näki joka puolella narsisteja, esimerkiksi kaikki hänen eksänsä olivat narsisteja. Jep jep. Myös tuon kämppiksen koko lapsuudenperhe palvoi häntä ja piti täysin ainutlaatuisena kaikin tavoin. Oli uskomattoman lapsellinen ja taantui täysin pikkulapseksi kun vanhempansa tulivat kylään. Siis aivan kuin olisi ollut joku 8-vuotias joka keskustelee vanhempiensa kanssa. 

Googlettakaa Vihdin sheriffi.... semmone kaveri että oksat pois, hetken kokeilin treffailla tätä kaveria, mutta sitten tajusin mikä on miehiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mistä ap päättelee että eksä on narsisti? on voinut olla ihan tavallinen idiootti, kun alkanut tuollaista tekemään.

Nykyään huonot käytöstavat tarkoittaa samaa kuin narsismi. Ennen sanottiin kusipäiksi.

Oikea narsistinen persoonallisuushäiriö on erittäin harvinainen ja n. prosentilla kansasta. Eli 99% todennäköisyydellä se eksä, anoppi, pomo, naapuri, inhokkipoliitikko, jne. Ei ole narsisti.

Sulla on vähän vikaa tuossa matemaattisessa ajattelussa.

Jos narsisteja on prosentti, se tarkoittaa, että ihminen ehtii elämänsä aikana tavata narsistin noin sadan prosentin todennäköisyydellä. Se ei tarkoita sitä, että narsistiksi epäilty on sellainen vain prosentin todennäköisyydellä.

Esimerkiksi kun itse olen opettaja, olen tilastollisen todennäköisyyden mukaan opettanut noin kymmentä psykopaattia ja kymmentä narsistia, olettaen että kumpaakin on noin prosentti. Lisäksi on tietysti persoonallisuushäiriöiset huoltajat.

Omalla alalla näitä narskujen "hauskoja" tempauksia on mm. turhat valitukset, toimittajilla ja lakimiehillä uhkailu, mustamaalaus jne. Samaan aikaan saatan tulla oppilaan kanssa hyvin toimeen. Mutta huoltaja on saanut päähänsä, että olen pirusta seuraava.

Ehkäpä koomisin oli eräs hankala äiti, joka lähetti lapsensa koululle ansioluettelonsa kehuakseen itseään.

Sitä paitsi erilaisia persoonallisuushäiriöitä potee jopa 15 prosenttia. Monissa niissä on narsistisia piirteitä. Kyllä näihin törmää.

Samaa mieltä tuosta matemaattisesta ajattelusta. On kyllä aina yhtä hämmentävää lukea joka ikisestä narsismiketjusta tuo sama "kukaan ei voi narsistia tuntea, kun ovat niin huippu harvinaisia tapauksia".

Minulle silmään töksähti tuo lause joka alkaa mutta sanalla. En itsekään osaa kirjoittaa äidinkieltäni, mutta kun sanoit olevasi ihan opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mistä ap päättelee että eksä on narsisti? on voinut olla ihan tavallinen idiootti, kun alkanut tuollaista tekemään.

Nykyään huonot käytöstavat tarkoittaa samaa kuin narsismi. Ennen sanottiin kusipäiksi.

Oikea narsistinen persoonallisuushäiriö on erittäin harvinainen ja n. prosentilla kansasta. Eli 99% todennäköisyydellä se eksä, anoppi, pomo, naapuri, inhokkipoliitikko, jne. Ei ole narsisti.

Sulla on vähän vikaa tuossa matemaattisessa ajattelussa.

Jos narsisteja on prosentti, se tarkoittaa, että ihminen ehtii elämänsä aikana tavata narsistin noin sadan prosentin todennäköisyydellä. Se ei tarkoita sitä, että narsistiksi epäilty on sellainen vain prosentin todennäköisyydellä.

Esimerkiksi kun itse olen opettaja, olen tilastollisen todennäköisyyden mukaan opettanut noin kymmentä psykopaattia ja kymmentä narsistia, olettaen että kumpaakin on noin prosentti. Lisäksi on tietysti persoonallisuushäiriöiset huoltajat.

Omalla alalla näitä narskujen "hauskoja" tempauksia on mm. turhat valitukset, toimittajilla ja lakimiehillä uhkailu, mustamaalaus jne. Samaan aikaan saatan tulla oppilaan kanssa hyvin toimeen. Mutta huoltaja on saanut päähänsä, että olen pirusta seuraava.

Ehkäpä koomisin oli eräs hankala äiti, joka lähetti lapsensa koululle ansioluettelonsa kehuakseen itseään.

Sitä paitsi erilaisia persoonallisuushäiriöitä potee jopa 15 prosenttia. Monissa niissä on narsistisia piirteitä. Kyllä näihin törmää.

Samaa mieltä tuosta matemaattisesta ajattelusta. On kyllä aina yhtä hämmentävää lukea joka ikisestä narsismiketjusta tuo sama "kukaan ei voi narsistia tuntea, kun ovat niin huippu harvinaisia tapauksia".

Minulle silmään töksähti tuo lause joka alkaa mutta sanalla. En itsekään osaa kirjoittaa äidinkieltäni, mutta kun sanoit olevasi ihan opettaja.

Konjunktio virkkeen alussa on aivan normaali "rennon asiatyylin" tyylikeino.

Jonka hän opettajana varmasti tiesikin.

;)

Ajoin ajokortin. Narsisti pyysi, että lähdetään ajelemaan hänen autollaan. Istuuduin kuljettajan paikalle, hän repsikan paikalle. Pyysin avaimia. Hän alkoi huutaa "kaiken luulet tietäväs mutta autolla olet lähdössä ilman avainta, luulet autokoulun jälkeen tietäväs kaiken mutta avainta et ottanut mukaan". Avain siis oli hänellä koko ajan. Se ei ollut unohtunut taloon, vaan se oli hänen kädessään.

Olin narsistin kanssa hampurilaisravintolassa. Siellä oli ruuhkaa, mutta spottasimme kahden hengen pöydän, jossa oli yksi tuoli. Istuuduin siihen, ja narsisti lähti hakemaan toista tuolia. Kuulin, kun nuoren naisen ääni sanoi "EI SE OLE VAPAA" ja narsistin ääni sanoi "pää kiinni, lehmä". Narsisti oli siis ottanut varatun tuolin. Tuolin viemistä ja lehmäksi nimittelyä tulivat pian selvittelemään muutkin asiakkaat, jotka olivat nähneet tämän tapahtuman. Narsisti seisoi asennossa kuin armeijassa ja nyökkäili hiljaa ihmisten kommenteille. Antoi tuolin takaisin, ja poistuimme syömättä hampurilaisiamme. Kadulla kulman taakse päästyämme narsisti hyökkäsi kimppuuni huutaen, että olin käyttäytynyt väärin ja häpäissyt hänet.

Asuimme narsistin kanssa erään taloyhtiön A-rapussa, ja yhtiön isännöitsijä sattui asumaan C:ssä. Mainitsen tässä kohtaa, että tämä isännöitsijä oli heteronainen kuten minäkin. Yksi meidän A-rapun asunnoista oli bilekämppä. Isännöitsijä oli pyytänyt, että kuka vain meistä A-rapun asukkaista herää biletykseen, tulee hakemaan hänet C:stä, jotta hän pääsee heti poliisien mukaan selvittämään tilannetta ja näkemään, mikä se biletysseurue on. Kerran sitten heräsimme aamuyöllä äänekkäisiin jatkoihin. Narsisti ei jaksanut nousta sängystä, joten minä sitten puin päälleni ja lähdin hakemaan isännöitsijää. Ajoin hissillä alas ja kävin C-rapussa hakemassa isännöitsijän, palasin kotiin, kesti varmaan viisi minuuttia. Narsisti oli eteisessä vastassa ja raivosi, että olen käynyt jonkun toisen miehen luona.

En tiedä oliko eksäni narsisti vai ei mutta kaipa tämä tänne kuuluu. Aloimme seurustella kun olin 17 ja poikaystäväni 20. Hän alkoi pikkuhiljaa vihjailemaan että olen lihava (en ollut) ja alkoi puhua eksästään kaikkea että "kun se Inka on niin laiha ja käy salilla, kävisit sinäkin!". Minulla oli muutenkin jo huono itsetunto ja lopulta sairastuin anoreksiaan. Tästä poikaystävä selvästi nautti, kuinka olin riippuvainen hänestä. Hän pystyi helposti kontrolloimaan minua mm

käskemällä lenkille tai kieltämällä syömisen.

Lopulta jouduin suljetulle osastolle ja poikaystäväni ilmoitti minulle Facebookissa että hänellä on uusi tyttöystävä. Syy eroon oli yksin minun, mitäs hankkiuduin sairaalaan. Sairaala oli siis toisessa kaupungissa eikä poikaystävä jaksanut tulla sinne minua katsomaan. Puhelinta sai käyttää tunnin päivässä, joten hän ei saanut minuun tarpeeksi usein yhteyttä. Tunsin erosta syyllisyyttä ja inhosin itseäni. Onneksi asiasta puhuttiin hoitajien kanssa niin paljon, että viimein ymmärsin ettei vika ollut missään vaiheessa minussa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oliko eksäni narsisti vai ei mutta kaipa tämä tänne kuuluu. Aloimme seurustella kun olin 17 ja poikaystäväni 20. Hän alkoi pikkuhiljaa vihjailemaan että olen lihava (en ollut) ja alkoi puhua eksästään kaikkea että "kun se Inka on niin laiha ja käy salilla, kävisit sinäkin!". Minulla oli muutenkin jo huono itsetunto ja lopulta sairastuin anoreksiaan. Tästä poikaystävä selvästi nautti, kuinka olin riippuvainen hänestä. Hän pystyi helposti kontrolloimaan minua mm

käskemällä lenkille tai kieltämällä syömisen.

Lopulta jouduin suljetulle osastolle ja poikaystäväni ilmoitti minulle Facebookissa että hänellä on uusi tyttöystävä. Syy eroon oli yksin minun, mitäs hankkiuduin sairaalaan. Sairaala oli siis toisessa kaupungissa eikä poikaystävä jaksanut tulla sinne minua katsomaan. Puhelinta sai käyttää tunnin päivässä, joten hän ei saanut minuun tarpeeksi usein yhteyttä. Tunsin erosta syyllisyyttä ja inhosin itseäni. Onneksi asiasta puhuttiin hoitajien kanssa niin paljon, että viimein ymmärsin ettei vika ollut missään vaiheessa minussa.

Niin ja se mikä tässä minua huvittaa näin monen vuoden jälkeen: hän oli selvästi saavuttanut tavoitteensa saadessaan minut sairastumaan, mutta sitten käänsikin sen omaksi syykseni. En kai ollut enää hänelle hyödyksi kun pääsin pois hänen vaikutuksen alaisuudesta. Hullua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellekin tuli montaa kertaa mieleen, että juttelen pikkulapselle kolmikymppisen miehen kehossa. Herkkä, ylidramaattinen ja täysin epäjohdonmukainen. Hän oli täysin riippuvainen minusta "äitihahmona", jonka tehtävänä oli kertoa hänelle kuinka hieno ja taitava hän on, tyynnyttää hänen raivokohtauksensa ja kantaa lopullinen vastuu kaikista käytännön asioista - hän saattoi kiukutella minulle mm. siitä, että oli itse unohtanut puvuntakkinsa pihalle.

Kyllähän hän yritti vääristellä, sabotoida ja gashlightata, mutta minulla oli lehmän hermot ja norsun muisti - ja vahva otsaluu. Ihmettelin miestä aikani, kunnes erosin. Mies on juristi Itä-Suomesta. Ihana ja valovoimainen hyvänpäiväntuttu, mutta läheisilleen lapsekas ja ilkeä riippakivi.

Kuvailit tässä sukulaiseni, joka mielellään esittäytyy UEF:sta valmistuneeksi juristiksi mutta on oikeasti tokaa vuotta UEF:n avoimessa yliopistossa. Täytti juuri 41.

Itse asiassa tämä mies on jopa oikeustieteiden kandi :D Ehkä tämä ihmistyyppi pesiytyy oikikseen, hän ei ollut ensimmäinen erikoislaatuinen luonne kyseisessä tiedekunnassa.

Minä olen naimisissa ihan diagnosoidun pershärö narsistin kanssa, liittoa takana pian 20 vuotta (kyllä, nämäkin voivat olla pitkässä parisuhteessa!) mutta en yhtään tunnista suurinta osaa tällaisista tarinoista, kun tässä ketjussa. Minun mieheni mm. nousee lähes joka aamu tekemään minulle aamiaista, että saisin nukkua vähän pidempään. Toki on myönnettävä, että kaikenlaisia vaiheita tähän liittoon mahtuu eikä helppoa ole aina ollut.

Tuttua sen sijaan on tuo auktoriteettien kunnioittamattomuus, mikä hänet ajaa toistuvasti ongelmiin ihmisten kanssa sekä tuo pikkulapsitason jankuttaminen. Toki hänen on myös aina oltava oikeassa ja ihailun tarve on loputon.