Omituisimmat kokemukset kauppareissuilla
Kävin tänään Prismassa ja huomasin, että yksi hyllystä ottamani maitopurkki vuosi. Löysin myyjän, jolle kerroin, että tämä maitopurkki vuotaa, kun en tietenkään halunnut viedä sitä takaisin hyllyyn, josta joku muu olisi sen ottanut.
Tuollainen tilannehan yleensä jatkuu niin, että myyjä ottaa tuotteen ja kiittää vaivannäöstä/pahoittelee tapahtunuttu ja vie tuotteen pois, mutta ei tänään. Myyjä tuijotti koko ajan järkyttyneenä maitopurkkia, eikä sanonut mitään. Ajattelin, että ymmärtääkö hän edes mitä sanoin, ja näytin, että tästä sinetistä tämä vuotaa, tämä on rikki. Myyjä tuijotti vieläkin järkyttynyt ilme kasvoillaan purkkia ja sitten tooooodella hitaasti ojensi kätensä kohti purkkia, aivan kuin ne laiskiaiset siinä lasten Zootropolis-elokuvassa. Hän otti purkin, katse koko ajan tiukasti siinä purkissa ja mutisi, että "no mä voin ottaa sen" ja jäi seisomaan siihen se purkki kädessä ja tuijotti edelleen järkyttyneenä sitä purkkia.
Tuo oli todella hämmentävää, koskaan ei ole vielä käynyt noin. Luultavasti hän kärsi sosiaaliste tilanteiden pelosta, ainakin käytös viittasi siihen, mutta onkohan silloin kaupan ala hyvä idea työpaikaksi? Meni ainakin loppu kauppareissu naureskellen, koska tuo oli oikeasti aika koomista ja se myyjän ilme, en saa sitä pois päästäni.
Mikä on oudointa, mitä teille on sattunut kauppareissuilla?
Kommentit (1611)
Vierailija kirjoitti:
Virkapukuinen poliisi ja vartija olivat edessäni kassajonossa. Hihnalla oli menossa 12 pakettia Kulta Katriinaa ja 2 isoa ketsuppipulloa.
Ehkei tämä teistä ole huvittavaa, mutta mietiskelin vain, mihin he olivat matkalla ostoksineen.
No voin kertoa, poliisiasemalle olivat menossa. Kahvit ostetaan kimpassa, samoin ketsupit, ei tarvitse jokaisen niitä eväitään varten tuoda.
Kaljan kärrääjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hain lavan kaljaa kaupasta useampaa ihmistä varten nuorena opiskelijatyttönä ja olin kiinnittämässä sitä pyörän tarakalle, kun kassajonossa takanani tullut vanhempi mies tuli kysymään: "Aiotko juoda nuo kaikki itse?" Vastasin, että niin ajattelin. Siihen mies tyytyväinen virne kasvoillaan: "No sitten olet varmaan aika humalassa illalla."
Joo, no tapahtui kaupan pihalla, mutta siitä sitten kiireesti pyörällä karkuun...
Lava kaljaa pyörän tarakalla? Tuskinpa vain...
Kuinka niin "tuskinpa vain"? Kyllä sen siihen saa sillä tarakan läpyskällä ja niillä venyvillä nauhasysteemeillä vielä oikein näppärästi kiinni. Olen isompiakin paketteja kärräillyt pyörän tarakalla, kun en muutakaan menopeliä omista. Ihmeen paljon tämä tarinani täällä herätti negatiivista huomioita, mutta ehkä meillä on vain erilainen käsitys omituisuudesta.
Juu, tarakkahan on nimenomaan kuljetusta varten. Minä toin 1979 pyöräntarakalla kotiin äitiysavustuslaatikon kun en malttanut odottaa, että mieheni tulisi töistä. Hyvin sain tuotua, pääsin ihailemaan pikkuvaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seinäjoen Minimanissa olen useampaan kertaan nähnyt aasialasia nuoria miehiä ostamassa kärryn täydeltä keräkaalia. Mihin ihmeeseen niin paljon kaalta tarvitaan?
Varmaankin tekivät kimchiä myyntiin.
Joo tuli selväksi, tämä on kerrottu jo joka ainoalla sivulla vähintään kerran siitä lähtien kun tuo kaalikommentti tuli ketjuun.
Muutama vuosi sitten näin sittarissa vanhan herrasmiehen, jolla oli kädessään ihan tuliterä Ruokavaraston muovikassi. Näytti ihan kuin olis just tullut Ruokavarastosta. Missä lie säilyttänyt, kun oli ihan pakasta vedetyn näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten näin sittarissa vanhan herrasmiehen, jolla oli kädessään ihan tuliterä Ruokavaraston muovikassi. Näytti ihan kuin olis just tullut Ruokavarastosta. Missä lie säilyttänyt, kun oli ihan pakasta vedetyn näköinen.
Tuli ikävä Ruokavaraston muovikasseja. Ainoa marketin kassi, joka kesti lähes mitä tahansa!
Sain vieraalta mieheltä kukkia.En ottanut niitä,koska epäilin väärinkäsitystä,erehdystä henkilöstä.
Vierailija kirjoitti:
Olin Alkossa. Edessäni oli n. 50v nainen kahden viinipullon kanssa. Maksaessaan ostoksia nainen huudahti myyjälle "Mä olen sitten lääkäri! Että jos ihmettelen ostoksia niin..", myyjätär ja minä katsoimme naista hämmentyneinä.
Yleensä nimenomaan alkoholisteilla on selittelyntarve ostoksilleen ja kaksi viinipulloa ei ole edes mitenkään outo ostos.
Voi apua! Tästä muistui mieleen tuttavani joka oli ollut opiskeluaikoinaan kesätöissä Alkon myyjänä. Hänellä oli hauskoja tarinoita asiakkaista joilla oli kova tarve selittää ostoksiaan. Milloin ketäkin oli tulossa kylään tai mitä ruokaa on tarjolla jne. Ns. fiinimmät rouvat harrastivat tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko myyjä vai hyllyttäjä? Hyllyttäjät on siellä yleensä vuokrafirman kautta (kumminkin kaupan puvussa), joten ehkä sattui sellainen, jolla oli ensimmäinen päivä menossa eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Mutta muuten hieman huvittava tilanne.
Mistä tämän eron mahtaa huomata? En kyllä tiedä, saattoi kyllä olla vaan hyllyttäjäkin, jotenkin olen ajatellut, että kaupan puvuissa olevat ovat kaupassa töissä, ei ole tullut mieleen että voi olla jostain muualta silti. Ihan mahdollista että oli ensimmäinen päivä ja hämmentyi, mutta oli se kyllä aika koominen tilanne. Toivottavasti hänelle ei jälkikäteen tullut mitään valtavaa häpeää tmv.
Ap
meitä on moneen junaan. kaupoissa on myös työllistettyjä, ei niin teräviä ihmisiä töissä. toivottavasti opit jotain.
Oli pakko googlettaa toi kimchi 😂
Ostin muiden ostosteni yhteydessä pari tölkkiä Koffia - takanani ollut mummo katsoi minua halvasti ja tuhahti "ostaisit sinäkin ennemmin tätä" - ja osoitti -30 % punaista maitoa, jota hänellä oli ostoksissaan. Naurahdin vaan, mutta olis pitäny sanoa, että sinunkin pitäis vaihtaa nuo halppispunaisesi tähän kunnon punaiseen tavaraan :D
Vierailija kirjoitti:
Oli pakko googlettaa toi kimchi 😂
Kaikkien ei tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joihinkin vaatteisiin on tullut niitä hällärilappuja, jotka pitää leikata pois, kun ostaa sen. Jos unohtuu leikata, hälyyttää kassalla.
Itselle sattui erikoinen tilanne, kun kassan portti hälyytti. Olin jo kävellyt kauemmaksi portista. Myyjä pyysi takaisin ja kun kuljin portista, ei hälyytystä tullutkaan. Myyjä sanoi vaan, että se oli joku häiriö. Ulkona kaivoin kännykkäni laukusta ja kuinka ollakaan, juuri sillä hetkellä, kun olin kävellyt portista, oli kännykkääni tullut viesti eli ilmeisesti tuo viestin tulo aiheutti hälyytyksen.
Se on "hälytys" eikä "hälyytys". Onko tuo jotain murretta?
Vanha kielinatsi iski jälleen.
Vierailija kirjoitti:
Olin marketissa ostoksilla. Käytävällä, vähän kauempana seisoi toinen mies vastapäätä. En huomioinut häntä kun katsoin jotain tuotepakkausta, mutta vahingossa nostimme päätä yhtä aikaa ylöspäin ja katsoimme toisiamme suoraan silmiin. Sen jälkeen se mies käveli minun ohi ja sanoi jotakin tosi vihaisesti. En saanut selvää mitä. Oli jotenkin ahdistava hetki. Aivan kuin olisin syyllinen johonkin.
Niin olitkin. Sait kiltti_miehen kiinni riisumisestasi katseellaan.
Hain lounasta. Useampi kuin yksi asiakas kyseli minulta, missä on sitä ja tätä ja onko tämä tarjouksessa.
Vastasin jokaiselle etten tiedä kun en ole täällä töissä. Mulla oli ihan eri puljun formu päällä. Kokonaan eri toimialan.
Kaksi noin 25 v naista kikatti kurkku laatikon.vieressä ja mittailivat niiden paksuutta.
Mitä mahtoi olla mielessä
Tämä sattui kauppamatkalla, mutta rangaistuksen uhallakin kerron:
Kävelin ostoskassien kanssa kohti kotia, kun random nainen 30 metriä edelläni pysähtyi, kääntyi ja alkoi huutaa: "Mitä *ittua sä mua seuraat?"
Hän oli menossa kävelytien vasenta haaraa alikulkutunneliin, minä sen oikeaa haaraa tielle. Piti oikein vilkaista, tuleeko perässäni joku seuraaja.
Vierailija kirjoitti:
Lidlissä edessäni oli nuori, siististi pukeutunut pari, ei siis mitenkään alko-ongelmaisen näköisiä. Heillä oli runsaasti alkoholijuomia , pitsa ja hamppareita. Äkkiä poika alkoi laskea kolikoita ja tyttö hokea "ei mul oo kortil ku kakstoista" ja sitten alkoikin kiivas pohdinta, että miten maksetaan juomat! Lopulta jättivät muun ruuan pois paitsi yhden eineshampparin ja päättivät syödä sen puoliksi :D
Aika perusopiskelijaelämää :D
No, tämä oli todellakin OUTOA, kyse oli kännykkäkaupasta: ostin Torin kautta kännyn yhdeltä mieheltä. Joo, toimitusjohtaja, tekniikan tohtori ja nykyään näköjään luennoi yliopistolla - erittäin varakas ja menestynyt. Menin hakemaan puhelimen sovitusti hänen kotoaan; hän oli jotenkin hermostunut ja koko tilanne hänen antiikkitavaroin verhoillussa ok-talossaan oli jokseenkin vaivaannuttava. Siinä sit juteltiin kaikkea, olin just etsimässä asuntoa kaupungista, että olisi lyhyt matka yliopistolle (teen väitöskirjaa) ja minulla on ollut työsuhteita tuntiopettajana ko. yliopistossa. Kerroin, että olen menossa bussiin kohti keskustaa, hän tarjosi minulle kyytiä ja sanoin, et joo, kun samaan suuntaan kerran ollaan menossa. No siinä sit juteltiin niitä näitä ja hän jätti miut kauppakeskukselle, minne olinkin menossa. No, jatkoin siitä matkaa poikakaverin luo ja kohta mies soittaa miulle, että otinko puhelimen käyttöön ja onko kaikki sen suhteen OK. Olin et joo, kaikki toimii kuten pitikin. No, vähän ajan päästä mieheltä alkoi tulla viestejä "voisit muuttaa minun luokseni ja tässä olisi sinulle tohtoirismies, joka voisi auttaa sinua opinnoissasi, olisi lyhyt matka yliopistolle, saat kyllä parempaankiin kuin nykyinen poikaystäväsi ja sitten alkoi jo tulla viestejä sormuskaupoista ja kihlautumisesta! Kaikki tuo vain yhden vaivaisen tapaamisen johdosta, tosin en tiedä, oliko hän stalkannut minua jo pidempäänkiin, koska en tod. ollut mitenkään "hohdokas" silloin tapaamisessa, kun olin sairaana ja ilman meikkiä ja pipo syvällä päässä, että hyvä kun naama näkyi. Vois sanoo, et taisin tehdä lähtemättömän vaikutuksen! No, vastailin jtn silleen huumorilla, et kiitos vaa tarjouksesta, mutta olen täysin tyytyväinen elämääni ihan tällaiseenaan enkä etsi uutta suhdetta. No, viestittely lakkasi ja sen jälkeen en ole hänestä kuullut - näköjään edellään opettaa yo:lla, joten vois olla aika "hauskaa" osallistua hänen luennoilleen ihan vaikka kuunteluoppilaana... Kaiken lisäksi asun nykyään noin kilometrin päässä hänestä, mutta en oo törmännyt edes lähikaupassa sen jälkeen. Ja suhde tuohon 4 v. takaiseen poikaystävään on katkolla. Uhka vai mahdollisuus? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auwjuw kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skjsjs kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran lähikaupassa ihan siisitin näköinen nuorehko nainen (ehkä n. 25 - 32-v.) tuli hedelmäosastolla sanomaan minulle että jumalalla on minulle erikoistehtävä. Olen itse siis 40-vuotias nainen. Hämmästyneenä sain vain sanottua että jaahas, kiitos ilmoituksesta. Varmaan oli hänellä jotain mt-ongelmaa, mutta tämä on oudointa mitä mulle on kaupassa tapahtunut.
Voi tulispa joku uskova mullekin sanomaan noin, haluan löytää jeesuksen/Jumalan
Kysymys ei ole mt ongelmasta, ihmiset jotka ei usko Jumalaan on itsellään mt ongelmia, olet typerä yhtä typerä kuin muutkin jotka ei tajua ett raamatun ennustukset toteutuu niinkuin raamattu sanoo sen näkee jo maailmasta joka on tuhoutumassa ihmisten syntien tähden
Sulla ei ole varaa puhua typeryydestä.
Pitäiskö muka olla yhtä törkeä kuin muutkin ihmiset, ryypätä viikonloppuisin ja tapella
Itse uskon Jumalaan ja se ei oo typeryyttä, jos joku mulle niin sanoo niin tervemenoa helvettiin vain siellä ne tuskat ja kivut on minä tahdon ainakin pelastua ja päästä taivaaseen
Juu oikein ihanalta, suvaitsevalta ja tyyppilliseltä jumalan rakkauden ja hyväksynnän sanan levittäjältä vaikutatkin..
Itse uskon jumalaan ja minua ei kuvota mikään niin paljon kuin tekopyhät, minä olen parempi ja pelastun kun te kaikki muut kärsitte helvetin tulessa tyypit.. Menehän nyt lukemaan se raamattusi uudestaan ja mieti mitä siellä kerrotaan esim. sen ensimmäisen kiven heittäjästä.. Taitaa olla sinulle varattu ihan oma paikka siellä kuumemmalla puolella jos et käytöstäsi muuta.. Pthyi mikä tyyppiItse asiassa uskovaiset tuntee sen pyhän kirjansa tosi huonosti. Tuli aikanaan rippipapin opastuksella tutustuttua siihen kunnolla. Aikamoinen kirja, jokseenkin kaikki muu kielletty jollain tavalla paitsi hengittäminen. Ja sekin joskus ;) Jos sitä siis oikein tarkasti tulkitsee. 😏
Itseasiassa uudestisyntynyt uskova tuntee sen raamatun paremmin kuin kukaan lihallinen uudestisyntymätön henkilö. Kannattaa lukea ajatusten kanssa sitä. Kannattaa oikeasti miettiä mitä kirjoittaa, tuo on vihapuhetta, kun moni tulkitsee miten sattuu Raamattua
Kuinka niin "tuskinpa vain"? Kyllä sen siihen saa sillä tarakan läpyskällä ja niillä venyvillä nauhasysteemeillä vielä oikein näppärästi kiinni. Olen isompiakin paketteja kärräillyt pyörän tarakalla, kun en muutakaan menopeliä omista. Ihmeen paljon tämä tarinani täällä herätti negatiivista huomioita, mutta ehkä meillä on vain erilainen käsitys omituisuudesta.