Lue keskustelun säännöt.
Olen NIIN KYLLÄSTYNYT työtä vieroksuviin ystäviini!
väsynyt ap
22.01.2020 |
Minulla on laaja kaveripiiri ja porukkaan mahtuu aika paljon 20-30 -vuotiaita naisia, jotka eivät ole ikänään tehneet palkkatyötä. Suurimmalta osalta puuttuu myös kunnollinen peruskoulun jälkeinen koulutus ja yhteistä heillä tuntuisi olevan myös ajokortittomuus, sekä puutteellinen osaaminen matematiikassa ja monilla myös englannissa. Myös mt-ongelmat ovat kaveripiirissäni hyvin yleisiä.
En minä vaadi ystäviltäni täydellisyyttä, en ole itsekään. Se, mikä tuntuu kuitenkin erottavan minut lähes kaikista ystävistäni on halu elättää itseni käymällä töissä tekemällä suurin piirtein mitä tahansa hanttihommia puhelinmyynnistä siivoukseen, kaupankassaan, varastohommiin, feissaukseen ja mitä kaikkea tässä nyt on kolmekymppiseksi mennessä ehtinyt tekemään ilman koulutusta. Tätä nykyä minulla on ihan asiallinen vakituinen työpaikka, oma auto ja perhe.
Näin tuossa eilen ikäistäni kaveria, jolla on ollut omat ongelmat elämässä ja ymmärrän, ettei hän ole niitä itselleen valinnut. Kaverini rupesi pohtimaan, josko yrittäisi mennä töihin. Ei kuulemma ole koskaan ollut kuin yhdessä työkokeilussa. Ehdottelin siinä sitten mm. kaupan kassaa ja muita tällaisia perushommia, mutta hän tuumasi, ettei pysty käymään töissä, jotka eivät hänen mielestään ole kivoja ja mistä hän ei nauti. No ei ihme, että ehtinyt kolmekymppiseksi saakka käymättä töissä. Koulujakaan ei ole saanut käytyä loppuun mitään, minkä on aloittanut.
Minulle on ihan ok, että joku on työkyvytön fyysisten tai psyykkisten ongelmiensa takia. Voin ihan mielelläni olla tällaisen ihmisen ystävä. Sen sijaan on alkanut oikeasti veetuttaa tuollaisella diipadaapa-asenteella elävät ihmiset, jotka katsovat oikeudekseen loisia toisten (esim. minun) tienaamilla verorahoilla vain siksi, ettei heille ole tarjolla jotain KIVAA työtä..!! Eli tuo asenne alkoi ärsyttää ihan sikana, että loisitaan vaikka loppuelämä, jossei päästä suoraan jonnekin unelmaduuniin. Alkoi myös ärsyttää yhteiskunta, mikä mahdollistaisi tällaisen. Mietin tapaamisen jälkeen koko illan, että tuollaisella asenteella oleville ihmisille olisi tervehdyttävää asua muutama vuosi valtiossa, jossa joko käyt töissä tai et saa rahaa.
No.. Jutun pointti oli kuitenkin se, että olen alkanut kunnolla harkitsemaan, että dumppaan tällaiset tyypit suosiolla pois kaveriporukastani. En siis heitä, joilla on asenne kohdillaan, mutta ovat terveytensä vuoksi sairaseläkkeellä, vaan ne, jotka eivtä ...tu VIITSI tehdä mitään perusduunia! Muutenkin todella uuvuttavaa yrittää olla tukena ystävälle, joka vuodesta toiseen feilaa kaiken, eikä mene elämässä eteenpäin ja on asenteella, että toisten pitäisi niinsanotusti heidän pyllynsä pyyhkiä.
Tajusin, että tunnen mm. monta 20-30 -vuotiasta ihmistä, joiden on ylivoimaisen vaikeaa liikkua julkisilla kulkuneuvoilla ilman jonkun kaverin tai vanhemman apua. Ymmärrän vielä pahat paniikki- tai hahmotushäiriöt, mutta monella kaverilla tuo on ihan silkkaa opittua avuttomuutta ja heillä yleensä asenne, ettei heidän tarvitsekaan sitä oppia.
Halusin jakaa tämän tänne, ettei näiden tällä asenteella olevien tarvitse ihmetellä, miksi ystävät kaikkoaa ympäriltä. Itse kaipaan aikuisia ystäviä, jotka osaavat huolehtia itsestään ja haluavat kantaa kortensa kekoon yhteiskunnasa, sekä mennä elämässä eteenpäin. Omissa lapsissa minulla on ihan tarpeeksi holhottavaa, noihin 20-30 -vuotiaisiin aikuisvauvoihin ei enää oma jaksamiseni riitä. Sori.
Kommentit (392)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka iikasta ei ole puhelinmyyjäksi tai feissariksi. Ei sinne päinkään.
Ja miten niin ei ole, puhelinmyyjän ja feissarin työt opettavat sosiaalisia taitoja mitä tarvitsee elämässä toden teolla kaikkialla. Niissä pärjää ihan perus sosiaalinen tyyppi aika hyvin. Ja vähän ujommat oppivat sosiaalisia taitoja noita töitä tehdessään (joutuvat toki kärsimään monet potkut ensin mutta kuuluu vaan asiaan, kyseessä on ihan oma viitsiminen siitä se on kiinni)
Jep, ja vaikeasti mielenterveysongelmaisehan juurikin on niitä ihan perus sosiaalisia tyyppejä :D. Ujous ei ole sama kuin vakavat mielenterveyden ongelmat. Ongelmana näissä keskusteluissa on se ettei terve mieli pysty kuvittelemaan sairasta mieltä ja toisinpäin.
MT-ongelmaisetkin voivat ihan hyvin opetella sen verran sosiaalisiksi, että pärjäävät työssä. Olen itsekkin tehnyt mt-ongelmaisena töitä ihan täyttä päivää enkä koskaan ole ollut saikulla/poissa työelämästä sen takia. Ja täysin hyvin pärjäsin, vaikka kotona masistelinkin useasti työpäivien jälkeen. Mutta niin vaan vähitellen sekin masennus kaikkosi minusta kokonaan.
Feissarin työ vaatii vähän eri tason sosiaalisuutta kuin vaikkapa kaupan kassalla oleminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te nuoret ette ymmärrä, että tämän maan kassa tyhjenee kovaa vauhtia ja tulevaisuudessa sossussa ei ole enää rahaa, kun ei ole töissäkäyviä veronmaksajia enää, kaikki tuki loppuu...siinä ei enää auta mikään diagnoosi, jonka turvin kotona olla.
Vierailija kirjoitti:
Tiesittekö palstailijat, että töitä voi tehdä kotonakin? Te kun roikutti koneella muutenkin niin voisitte olla vaikka chat emäntiä...
Tuskin siltikään kelpaisi ap:lle ystäväksi. Olihan siitä jo niin pitkä lista kaikkea mikä on pielessä että se onko töissä vai ei on pientä sen kaiken rinnalla. Senhän nyt pitäisi muutenkin olla kaiken järjen mukaan ihan sama itse työssä käyvälle ihmiselle ihan sama mitä hänen ystävänsä päivisin tekee kun vapaa-ajallahan niitä kavereita nähdään.
Ap, ymmärrän mistä puhut.
Minulla on laaja ystäväpiiri, ja todella moni nainen ei kykene (tai ”kykene”) normaaliin 40-tuntiseen työviikkoon, koska raskasta. Moni tekee osa-aikaduunia. Yksi kokeili lastentarhassa avustajana oloa kahden kuukauden ajan monen vuoden kotona lorvimisen jälkeen, mutta palasi omasta halustaan takaisin työttömyyteen, koska ei kuulemma vaan jaksanut henkisesti eikä jaksanut raskaan työpäivän jälkeen enää hoitaa omia lapsiaan.
Olemme tätä samaa asiaa päivitelleet niiden harvojen täyttä työviikkoa ahkerasti painavien ystävieni kanssa monesti. Ei voi käsittää.
Vierailija kirjoitti:
väsynyt ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kuin otsikon, mutta luultavasti ap olet jonkin sortin ymmärtämätön tapaus.
Mulla on add ja en aio enää koskaan mennä töihin ja lyhyesti sanottuna vain siksi kun ei kiinnosta.
Ärsyttääkö tuo äskeinen lause sinua? Jos, niin johtuu siitä, ettet tiedä add:stä niin paljon, että ymmärtäisit.
Jospa kuitenkin lukisit sen avauksen? :)
Tuon siinä mm. ilmi, ettei minua haittaa jos ihminen on terveytensä vuoksi työkyvytön ja voin ihan hyvin sellaisen ihmisen kaveri olla. Asenne on se, mikä ratkaisee ja tuollaisilta "ei kiinnosta" -tapauksilta joutaisi minun mielestäni ottaa kaikki sossutuet jne. veks niin alkaisi ehkä kiinnostamaan, kun toinen vaihtoehto olisi asua kadulla ja dyykata roskiksia.
Ystäväpiiriini kuuluu myös hyviä tyyppejä, jotka fyysisistä tai psyykkisistä syistä ovat eläkkeellä, mutta heillä juurikin asenne kohdillaan, halu tehdä asioita ja oppia pärjäämään. Eivät ole heti roikkumassa minussa, jos vaikka lähdetään jonnekin, vaan pyrkivät itsenäisesti esim. selvittämään julkisen liikenteen reitit ja aikataulut. Toki sitten autan tarpeen mukaan, jos ihminen on esim. liikuntarajoitteinen tai ahdistuu ihmisvilinästä niin ihan mielelläni olen tällaisen ihmisen tukena, kunhan YRITTÄÄ edes, eikä heittäydy täysin uusavuttomaksi myös asioissa, missä kroppa ja pääkoppa pelaa ihan normaalisti.
Eli tuo "ei viitsi" -asenne on se, mikä itselläni on alkanut vaikuttaa haluuni olla tekemisissä näiden ihmisten kanssa. Valitettavasti joudun maksamillani veroilla sellaisiakin heppuleita elättämään. Niin, että ei ainakaan kannata ihmetellä, jos on tuolla asenteella ja ihmiset kaikkoaa ympäriltä.
Ei kannattaisi päteä add-tyypille, jos ei ole ymmärrystä add:stä, jonka VUOKSI minua ei kiinnosta kuin harvat ja valitut asiat, eikä työmarkkinoilta löydy sellaista asiaa. Saan monenlaisia oireita ja oireiden oireita, jos joudun puuhastelemaan epäkiinnostavien asioiden parissa.
Toin siksi itseni esiin, että työnvieroksujia vieroksuvat heräisivät ajattelemaan, että muunkinlaisia ihmisiä kuin he itse.
Kiitos ideasta, eli add olisi se diagnoosi, jota pitäisi lääkäriltä alkaa kinuamaan, kun työt ei kiinnosta.
Eivät ne siis kiinnosta minuakaan, mutta olen toistaiseksi ollut niin typerä, että en ole tajunnut että tälle on oikein diagnoosi olemassa. Se on siis add.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä töitä ole kaikille muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Te nuoret ette ymmärrä, että tämän maan kassa tyhjenee kovaa vauhtia ja tulevaisuudessa sossussa ei ole enää rahaa, kun ei ole töissäkäyviä veronmaksajia enää, kaikki tuki loppuu...siinä ei enää auta mikään diagnoosi, jonka turvin kotona olla.
Itsehän odotan vain että eutanasia tulee mahdolliseksi kun ei muuhun kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sillä joka kirjoittaa, että aina on parempi olla puhelinmyyjänä kuin työttömänä ja että asenne ratkaisee, ei ole hajuakaan siitä miten syvällä pershäiriöisten ongelmat on ja miten tuskallisia ne on ja miten vähän niissä on asenteella merkitystä. Otetaan vaikka palstan "terapeuttihullu" (jos hän on todellinen eikä trolli) , tapaus toimii analogiana työelämänkin ihmiöihin. Hän on ollut vuosia täysin vakuuttunut siitä että jos hän vain muuttaisi itsensä toiseksi ihmiseksi, hänen vuosia vanhempi hetero "terapeuttinsa" eroaisi miehestään ja lähtisi hänen kanssaan lebosuhteeseen. Tätä täysin päätöntä tavoitettaan kohti hän ponnistelee väsymättä, eikä mikään määrä hyvää asennetta, tsemppiä tai itsensä muokkaamista tule auttamaan koska koko premissi on täysin järjetön. Prosessissa hän kokee valtavia epätoivon tunteita ja epävakaita mielialan vaihteluja ihastustaan miettiessään ja ihastuksensa ajatuksia kuvitellessaan, ja ne kaikki ovat ah niin turhia, koska hänellä ei koskaan oikeasti ollut mitään mahdollisuutta päästä tavoitteeseensa eikä hän voi tietää ihastuksensa todellisia ajatuksia juuri minkään suhteen. Hänen tavoitteensa pitäisi olla ihan jotain muuta, mutta hänellä itsellään ei ole siitä mitään hajua. Tervetuloa personnallisuushäiriöisen elämään, jossa kehotus muuttaa asennettaan on hyvin usein paitsi turha myös julma, koska nämä yrittävät jo kaikkensa. Vain väärän ongeman parissa.
Tämä on sikäli vähän huono vertaus, että mainitsemasi yksilö on ihan oikeasti "hullu". Ei siis pelkästään laiska ja avuton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka iikasta ei ole puhelinmyyjäksi tai feissariksi. Ei sinne päinkään.
Ja miten niin ei ole, puhelinmyyjän ja feissarin työt opettavat sosiaalisia taitoja mitä tarvitsee elämässä toden teolla kaikkialla. Niissä pärjää ihan perus sosiaalinen tyyppi aika hyvin. Ja vähän ujommat oppivat sosiaalisia taitoja noita töitä tehdessään (joutuvat toki kärsimään monet potkut ensin mutta kuuluu vaan asiaan, kyseessä on ihan oma viitsiminen siitä se on kiinni)
Ei ujo, estynyt, lievästi asosiaalinen mutta mutta terve ja työkykyinen ihminen OPI sosiaalisuutta edellyttäviin ammatteihin, vaan AHDISTUU ja sairastuu pakolla yrittämisestä.
Esim. minulle moni ammatti oli täysin poissuljettu vahvan introversioni vuoksi. En kertakaikkiaan olisi jaksanut ja hermot kestäneet jatkuvaa päivittäistä ihmisten kanssa seurustelua. Jossain vaiheessa olisin vain jäänyt kotiin. Yksin.
Minut on todettu VAHVASTI asosiaaliseksi. Silti teen töitä, toki joudun koko ajan syömään lääkkeitä. Mutta en halua olla avuton loiseläjä. Enkä jäädä yksin kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi persoonallisuushäiriön perusongelma on se ettei persoonallisuushäiriöinen opi. Kun se menee töihin sen elämä on pahimmillaan kuin Päiväni murmelina -leffa. Se herää joka ikinen päivä niin kuin olisi sen ensimmäinen työpäivä. Miten kauan itse jaksaisitte sellaista?
Mitä muuta tämä perus-toimistotyöläisen homma on kuin tuota Päiväni murmelina -leffaa?
Ja silti on vaan pakko jaksaa kun ei ole mitään kivaa diagnoosia, jonka vuoksi voisi maata kotona ja saada rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä joka kirjoittaa, että aina on parempi olla puhelinmyyjänä kuin työttömänä ja että asenne ratkaisee, ei ole hajuakaan siitä miten syvällä pershäiriöisten ongelmat on ja miten tuskallisia ne on ja miten vähän niissä on asenteella merkitystä. Otetaan vaikka palstan "terapeuttihullu" (jos hän on todellinen eikä trolli) , tapaus toimii analogiana työelämänkin ihmiöihin. Hän on ollut vuosia täysin vakuuttunut siitä että jos hän vain muuttaisi itsensä toiseksi ihmiseksi, hänen vuosia vanhempi hetero "terapeuttinsa" eroaisi miehestään ja lähtisi hänen kanssaan lebosuhteeseen. Tätä täysin päätöntä tavoitettaan kohti hän ponnistelee väsymättä, eikä mikään määrä hyvää asennetta, tsemppiä tai itsensä muokkaamista tule auttamaan koska koko premissi on täysin järjetön. Prosessissa hän kokee valtavia epätoivon tunteita ja epävakaita mielialan vaihteluja ihastustaan miettiessään ja ihastuksensa ajatuksia kuvitellessaan, ja ne kaikki ovat ah niin turhia, koska hänellä ei koskaan oikeasti ollut mitään mahdollisuutta päästä tavoitteeseensa eikä hän voi tietää ihastuksensa todellisia ajatuksia juuri minkään suhteen. Hänen tavoitteensa pitäisi olla ihan jotain muuta, mutta hänellä itsellään ei ole siitä mitään hajua. Tervetuloa personnallisuushäiriöisen elämään, jossa kehotus muuttaa asennettaan on hyvin usein paitsi turha myös julma, koska nämä yrittävät jo kaikkensa. Vain väärän ongeman parissa.
Tämä on sikäli vähän huono vertaus, että mainitsemasi yksilö on ihan oikeasti "hullu". Ei siis pelkästään laiska ja avuton.
Luultavasti menisi sinullekin täydestä normaalista jos tuolla kaduilla ja toreilla tapaisitte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te nuoret ette ymmärrä, että tämän maan kassa tyhjenee kovaa vauhtia ja tulevaisuudessa sossussa ei ole enää rahaa, kun ei ole töissäkäyviä veronmaksajia enää, kaikki tuki loppuu...siinä ei enää auta mikään diagnoosi, jonka turvin kotona olla.
Itsehän odotan vain että eutanasia tulee mahdolliseksi kun ei muuhun kelpaa.
Tämä. Mutta kun tätäkään ratkaisua ei hyväksytä. Itse olisin täysin sinut asian kanssa ilman katkeruutta mutta ihmisille ei käy. Minkä ymmärrän koska kyllähän minustakin olisi kauheaa että joku tuttuni tai läheiseni tekisi tämän ratkaisun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, ap, kun kerroit totuuden.
.
Kaikki kasvatus ja mielikuvat lähtevät kotoa.
Jos vanhemmat tai vanhempi vain makaa rahallisten tai muunlaisten tukien varassa sohvalla, hyvä, jos saa einesmaksalaatikon lämmitettyä, mitä lapsi tekee? Aika oletettavasti saman.
Hän näkee pienestä pitäen kuinka paistettu kana lentää pureskeltuna suuhun, kun vain makaa.
Ei lapsi ymmärrä, jos ei häntä opasteta muuhun.
.
ADD/ADHD eivät ole välttämättömia eläkesyitä.
Minulla oli adhd-työkaveri, joka teki ihan täysillä töitä siinä missä minäkin ilman adhd:ta.
Add-tyyppi tässä taas. En minäkään eläkkeellä ole, enkä ajatellut hakeutuakaan. Olen ihan normaalisti työttömänä työnhakijana ja minulla on pari-kolme kertaa vuodessa tapaamisia TE-toimistossa.
Minua ei kuitenkaan ole enää vuosiin yritetty pakottaa aktivoitumaan, sillä olen tehnyt selväksi, että silloin menen tutun päälääkärin hoiviin ja hommaan itselleni masennus-saikkua.
Masennus on minulla tosin pelkkä oire tai oireen oire, miten sen nyt ajatteleekaan ja saan tuon oireen tai oireen oireen pois tekemällä itselleni kiinnostavia asioita. Olenkin tehnyt TE-toimistossa selväksi, että minun "ajaminen" saikkua hakemaan on typerää yhteiskunnan resurssien haaskausta. Lisäksi joku muu jäisi ilman lääkäriaikaa tuon vuoksi.
Välillä "joudun" hakemaan työpaikkoja sääntöjen vuoksi, mutta tykkään väsäillä niitä ei-niin houkuttelevia hupihakemuksia ja TE-toimistossa tiedetään, että teen niistä tietoisesti sellaisia.
Moni ei voisi koskaan elää näin, ikään kuin omien sääntöjen mukaan - yhteiskuntaa kyykyttäen.
Tämä ärsyttää monia, tiedän.
Mikä on syysi olla hakeutumatta eläkkeelle?
ADD:n perusteella ei pääse, ei ole koskaan päässyt. Eikä masennuksenkaan perusteella pääse enää, ellei takana ole vuosien itsemurhayritys-suljettu osasto -kierrettä.
T: masentunut assi, joka kyllä yrittää päästä takaisin työelämään. Vituttaa tuon ADD:n kaltaiset hyypiöt jotka luultavasti pilaa meidän kaikkien nepsyjen maineen. Ei tuo ADD:stä johdu vaan laiskuudesta. Tunnen moniakin ADDeja jotka aivan hyvin käyvät töissä.
Tuo kundi ennen provoili "iloisena työttömänä", jolla oli satoja ilmaisia harrastuksia. Meno on näköjään nyt vähemmän iloista....tietenkin, kun elää täysin systeemin orjan asemassa, kerjäten toimeentulonsa eri luukuilta ja selitellen tekemisiään viranomaisille. Kenestäpä se olisi mukavaa. Todella vapaahan on vain toinen ääripää, taloudellisesti riippumaton. Mun tyttärellä on muuten ADD, ja siinä on yksi määrätietoisimpia ihmisiä joita tiedän. Tuntee itsensä ja allitsee hyvin oireensa. Tuo on vaan laiska.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sillä joka kirjoittaa, että aina on parempi olla puhelinmyyjänä kuin työttömänä ja että asenne ratkaisee, ei ole hajuakaan siitä miten syvällä pershäiriöisten ongelmat on ja miten tuskallisia ne on ja miten vähän niissä on asenteella merkitystä. Otetaan vaikka palstan "terapeuttihullu" (jos hän on todellinen eikä trolli) , tapaus toimii analogiana työelämänkin ihmiöihin. Hän on ollut vuosia täysin vakuuttunut siitä että jos hän vain muuttaisi itsensä toiseksi ihmiseksi, hänen vuosia vanhempi hetero "terapeuttinsa" eroaisi miehestään ja lähtisi hänen kanssaan lebosuhteeseen. Tätä täysin päätöntä tavoitettaan kohti hän ponnistelee väsymättä, eikä mikään määrä hyvää asennetta, tsemppiä tai itsensä muokkaamista tule auttamaan koska koko premissi on täysin järjetön. Prosessissa hän kokee valtavia epätoivon tunteita ja epävakaita mielialan vaihteluja ihastustaan miettiessään ja ihastuksensa ajatuksia kuvitellessaan, ja ne kaikki ovat ah niin turhia, koska hänellä ei koskaan oikeasti ollut mitään mahdollisuutta päästä tavoitteeseensa eikä hän voi tietää ihastuksensa todellisia ajatuksia juuri minkään suhteen. Hänen tavoitteensa pitäisi olla ihan jotain muuta, mutta hänellä itsellään ei ole siitä mitään hajua. Tervetuloa personnallisuushäiriöisen elämään, jossa kehotus muuttaa asennettaan on hyvin usein paitsi turha myös julma, koska nämä yrittävät jo kaikkensa. Vain väärän ongeman parissa.
Persoonallisuushäiriöisetkin ovat ihan täysin työkykyisiä, jos heillä ei ole mitään oikeaa työkyvyn estävää juttua lisäksi. Koskaan ei tule yrittäneeksi liikaa, jos haluaa korjata elämänsä pershäiriöisenä. Töihin vaan!
Jep, näitähän on. Hyvä esimerkki eräs tuttuni joka ei muka reuman takia ole työkykyinen. Kuulemma kädet ei toimi ja kipuja. Tuohon en usko. Lääkkeet hänellä on ja muutenkin on olemassa hoitoja jotka lieventäisi oireita. Tekosyy vaan.
On se ihanaa kun joku luulee tietävänsä onko toisen kivut oikeita vaiko "tekosyitä". Joo on niitä jotka on asenne työttömiä eivätkä koskaan haluakaan muuta kuin nostella tukia, en sitä kiellä MUTTA joukossa on oikeasti niitä joilla on kipuja tai muita vaivoja jotka vaikuttaa siihen millaista työtä voi ottaa vastaan.
APn kaltainen ihminen kuulostaa kylmältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä joka kirjoittaa, että aina on parempi olla puhelinmyyjänä kuin työttömänä ja että asenne ratkaisee, ei ole hajuakaan siitä miten syvällä pershäiriöisten ongelmat on ja miten tuskallisia ne on ja miten vähän niissä on asenteella merkitystä. Otetaan vaikka palstan "terapeuttihullu" (jos hän on todellinen eikä trolli) , tapaus toimii analogiana työelämänkin ihmiöihin. Hän on ollut vuosia täysin vakuuttunut siitä että jos hän vain muuttaisi itsensä toiseksi ihmiseksi, hänen vuosia vanhempi hetero "terapeuttinsa" eroaisi miehestään ja lähtisi hänen kanssaan lebosuhteeseen. Tätä täysin päätöntä tavoitettaan kohti hän ponnistelee väsymättä, eikä mikään määrä hyvää asennetta, tsemppiä tai itsensä muokkaamista tule auttamaan koska koko premissi on täysin järjetön. Prosessissa hän kokee valtavia epätoivon tunteita ja epävakaita mielialan vaihteluja ihastustaan miettiessään ja ihastuksensa ajatuksia kuvitellessaan, ja ne kaikki ovat ah niin turhia, koska hänellä ei koskaan oikeasti ollut mitään mahdollisuutta päästä tavoitteeseensa eikä hän voi tietää ihastuksensa todellisia ajatuksia juuri minkään suhteen. Hänen tavoitteensa pitäisi olla ihan jotain muuta, mutta hänellä itsellään ei ole siitä mitään hajua. Tervetuloa personnallisuushäiriöisen elämään, jossa kehotus muuttaa asennettaan on hyvin usein paitsi turha myös julma, koska nämä yrittävät jo kaikkensa. Vain väärän ongeman parissa.
Persoonallisuushäiriöisetkin ovat ihan täysin työkykyisiä, jos heillä ei ole mitään oikeaa työkyvyn estävää juttua lisäksi. Koskaan ei tule yrittäneeksi liikaa, jos haluaa korjata elämänsä pershäiriöisenä. Töihin vaan!
Olen ollut töissä neljä kertaa, viimeksi meinasi lähteä henki. En enää uskalla yrittää uudestaan koska pelkään että seuraavalla kertaa henki lähtee oikeasti, enkä pelkää sitä itseni takia vaan läheisteni takia. Nimimerkillä terapiassa käyty.
Tjaa. Voi olla, että osa ihmisistä on tällaisia työnvieroksujia, mutta osa todennäköisesti on työkyvyttömiä/vajaakykyisiä mielenterveysongelmien takia. Tai ehkä oma kaveripiirini vaikuttaa: mäkin olen haalinut nettikavereita pelimaailmasta, ja useampikin varmaan sanoisi "ei" APn mainitsemille lähtötason duuneille. En tiedä, minkä tekosyyn he siihen antaisivat, mutta voin kertoa, et lukuisat koulut ei oo jäänyt kesken "koska ei huvita", vaan koska masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko vei aina voiton. Mutta sitä he tuntuvat häpeävän myöntää, joten kommentit on tasoa "Kukaan ei halunnut olla mun kaveri, joten siellä oli liian ahdistavaa käydä", jolloin normaalille ihmiselle tulee sellainen fiilis että ei minullakaan ole koulussa aina ollut mitään sydänystäviä ja en lopettanut. Mut jos sieltä kaivaa syvemmältä niin kyllä alkaa löytymään kertomusta siitä, kuinka joka koulupäivä oli tuskaa koska he eivät uskaltaneet puhua kenellekään luokkatovereilleen. Ehkä he kokevat että olisivat jaksaneet siinä helvetissä paremmin, jos heillä olisi ollut edes se yksi kaveri jolle puhua, joten siinä mielessä toki totuudenmukaisesti kertovat syyn lopettamiseen.
Faith kirjoitti:
Voi myös olla, että ap:n "työtä vieroksuvista kavereista" osalla on jokin sairaus tai mt-häiriö, joka aiheuttaa työkyvyttömyyden tai vaikeasti työllistymisen, mutta he vain eivät ole kertoneet siitä ap:lle. Siitä, että vastailee sen takia epämääräisesti ja kierrellen työllistymiseen liittyviin kysymyksiin tai ei halua puhua asiasta, voi tulla vaikutelma, ettei vain välitä toimeentulosta tuon taivaallista.
On varmaan myös sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti ovat vapaasti valinneet, etteivät edes yritä mennä töihin, mutta luulisin sellaisen olevan suht harvinaista.
Psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi mulle että oikeasti mielenterveysongelmaisen tunnistaa siitä ettei se mitään muuta niin halua kuin että pystyisi tekemään töitä. (Turvallisen ihmisen kanssa puhuessaan tietty. Se mitä kerrotaan sukulaisille ja kylänmiehille on eri asia eikä siitä voi tehdä päätelmiä suuntaan eikä toiseen.)
Tiesittekö palstailijat, että töitä voi tehdä kotonakin? Te kun roikutti koneella muutenkin niin voisitte olla vaikka chat emäntiä...