Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?
Mä sanoisin, että niitä on ollu ehkä viis, maksimissaan kymmenen ja olen jo 50. Kaikista mun tapaamista ihmisistä vaan noin vähän. Osasta on tullut rakkaustarinoita ja osasta ei. Yksi oli vaan tuntematon kassahenkilö, mutta kolahdus oli kovin vahva, molemminpuolinen ja niin ilmiselvä, että jopa mukana ollut aviomieheni huomasi sen.
Tässä muutama fakta näihin liittyen: ovat kaikki olleet miehiä, ei mitään hajua ammatista tai rahoista, iällä ei ole ollut väliä ja ovat olleet ihan erinäköisiä.
Erikoista hommaa.
Kommentit (798)
Kolme. Jokaisesta tuli suhde, viimeisestä koko elämän ajaksi. Pelkkää kiihkeää fyysistä kaiken nielevää halua paljon syvempää intohimoa, rakkautta, sielujen sympatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on sikäli vaikea aihe, et ihmiset kokee nää jotenkin tosi erilailla.
Karkeesti jaotellen löytän ainakin nämä ryhmät:
1. Ne, joille ei kolahtele ikinä
2. Ne, joille kolahdus vaatii tietoa onko kohde itselle sopiva
3. Ne, joilla on kyse seksuaalisesta kemiasta
4. Ne, joille kolahdus on merkannut parisuhdetta tai ainakin toivetta siitä
5. Ne, joille on kolahtanut ventovieraan kanssa ja siitä ei ole seurannut enempää
Olis mielenkiintoista tutkia, johtuuko nämä erot vaan tulkinnoista/tempperamentista tai jostain tällaisesta vai mikä meitä kolahduttelee näin erilailla?
Toinen mielenkiinnon kohde on, että mikä saa kolahduksen aikaan, mut miten hitossa sitä tutkisi?
Jos unohtaa ne teini-ihastukset niin sanoisin että 2 kertaa on oikeasti kolahtanut näin aikuisena. Ihmeen nopeasti kaikki kiinnostus siihen ekaan hävisi kun tapasi tuon toisen, ei enää ollut minkäänlaisia tunteita ekaa kohtaan vaikka pidin tätä ennen "elämäni rakkautena".
Näiden jälkeen ollut kolmaskin nainen joka hänen aloitteestaan lähestyi minua (pari ekaa oli minun aloitteesta). Tämä kolmas oli vähän epävarma tapaus, erittäin näyttävä ja seksikäs blondi, luonteeltaan myös mukava ja samalla aallonpituudella. Mutta en kokenut ihan samaa kolahdusta, epäilen että syy on se että liian lyhyt aika siitä toisesta, en ollut vielä päässyt yli.
En yhtään. Olen aika verkkaista tyyppiä tunne-elämältäni. Silti parisuhteessa 15 vuotta ja lapsikin on.
Miehiä kolme. Kahden kanssa tuli suhde. Naispuolisia ystäviä varmasti kymmenittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ikinä, olen 50v nainen.
Nykyisessä parisuhteessa 23v, olemme yhdessä ilmeisesti vain siksi kun se tapa.
Mies haluaisi erota,nutta ajatus erosta saa minut melkein sekaisin.
Hän on elämäni keskipiste ja tärkeä minulle.
Hän on paras ystäväni ja tunnen häntä kohtaan kiintymystä, kunnioitusta ja ihalua.
En ole kuitenkaan rakastanut häntä? Koska mitään jalat alta tms en ole tuntenut.
Kolme. Kaikki nämä ihmiset ovat edelleen elämässäni ja yhteytemme on hyvin vahva. Yksi heistä oli aviomieheni, kaksi muuta ovat minulle edelleen rakkaita ystäviä. Ja ei, en muhinoi heidän kanssaan mieheni selän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tuntunut kolme kertaa eläisssäni että aika pysähtyy ja henki salpautuu. Olen päälle viisikymppinen mies. Eka kerta johti lyhyeen kiihkään suhteeseen jossa naimme aivomme pihalle. Toinen oli erään suuren monikansallisen yrityksen päällikkö jonka työhuoneeseen menin tekemään remonttia. Olimme molemmat varattuja niin se ei johtanut kuin muutamaan tapailuun kaikilla mausteilla. Mutta vuosia meni ennen kuin pystyimme istumaan samassa huoneessa ettei pumppu ottanut kierroksia ja hänestä näki sen myös. Uskon että meistä liikkui jotain juttujakin Kolmannesta tuli vaimoni.
Tässä ei taideta puhua mitään siitä surullisesta tosiasiasta, että kemia ja kolahdus voivat olla myös täysin yksipuolisia.
Siinä samaa mieltä, että tavattuani miehen tiedän muutamassa sekunnissa, kiinnostaisiko hän minua seksuaalisesti vai ei. Nimenomaan konditionaalissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 30-vuotias, ja kovia kolahduksia on tapahtunut kymmenen. Ne ovat sellaisia, että ne pystyy helposti minuutissa palauttamaan mieleensä. Suurin osa on ollut ihmisiä, jotka ovat olleet lähipiirissä pidemmän aikaa. On ollut ajoittain tosi vaikeaa. Joukossa on myös yksi, jonka nimeä en edes koskaan kuullut, vaikka tapasimme työn merkeissä useamman kerran. Vaikka ainoastaan kerran juttu on edennyt edes askelen pidemmälle (olen parisuhteessa), näistä kestää aina kauan toipua. Lohdullista kuitenkin huomata, että toipumista lopulta tapahtuu.
Ajattelen, että tämä kuuluu elämään. Se on osa persoonaani. On mahdollista, että minulle sopisi paremmin elää vapaassa suhteessa tai elää yksin. Koen, että ihastukset valavat bensaa liekkeihin ja pitävät mielen virkeänä. Työssäni käsittelen ihmissuhteita, ja eräänlainen kokemusasiantuntijuus pitää empaattisena ja auttaa ymmärtämään subjektiivisia kokemuksia.
Alussa sitä todella harkitsee, että jättäisi kaiken ja ottaisi riskin. Aika pitkälle tällainen juttu voi emotionaalisella tasolla kehittyä, jos jatkuvasti kohdataan, vaikka mitään sinänsä rikollista tai parisuhteen sovitut rajat ylittävää ei tapahtuisikaan. Jossain vaiheessa on pakko ottaa jäähy, ja luopuminen on joka kerta yhtä suloisen kipeä ajanjakso.
Vuoden parin jälkeen yleensä toipuu. Kemiat eivät katoa minnekään, mutta roihahtaneet tunteet ovat jäähtyneet ja pystyy olemaan objektiivisempi ja analysoimaan aikaisempia tapahtumia. Yleensä aina parisuhteesta löytyy joku kiistakapula, ja ehkä onnen etsiminen muualta on ollut jonkinlainen eskapistinen defenssi. Ainoastaan yhtä henkilöä kohtaan minulla oli vuosia tunteita. Lokeroin hänet muusakseni ja palasin niihin tunteisiin aina luomisvimmassa. Oli kyllä satuttavaa miettiä, olisiko hän ollut minulle oikeampi puoliso.
Käytännössä kuitenkin uskon, että jos hyvinvoiva ihminen saa itse valita puolisonsa, kenen tahansa yhteen sopivaksi koetun kanssa voi rakentaa pitkän parisuhteen. Pitkä parisuhde vaatii työtä eikä sen onnistumisen mittari ole samaan hautaan päätyminen.. Kaikista näistä kolahduksista olen palannut parisuhteeseeni. Ruusunpunaisten lasien pudottua silmiltä olen huomannut, etteivät ne henkilöt joiden kanssa on ollut kovaa kemiää ja vaarallisia jännitteitä olisi sitten kuitenkaan sopineet suunnitelmiini. Minulla on esimerkiksi taipumusta viehättyä henkilöistä, joilla on elämänhallinnallisia ongelmia, ongelmia päihteidenkäytön kanssa eikä juurikaan kunnianhimoa. Pahoja poikia ja tyttöjä, johtunee omasta lasisesta lapsuudestani. Joka tapauksessa en vaihtaisi osaani mihinkään.
N50+ kirjoitti:
Tässä ei taideta puhua mitään siitä surullisesta tosiasiasta, että kemia ja kolahdus voivat olla myös täysin yksipuolisia.
Siinä samaa mieltä, että tavattuani miehen tiedän muutamassa sekunnissa, kiinnostaisiko hän minua seksuaalisesti vai ei. Nimenomaan konditionaalissa.
Ei puhuta eikä se minusta ole sama asia. Ihastumisia sattuu ja yleensä yksipuolisena. Todelliseksi kolahdukseksi tai kemianksi lasken sen, kun tunteet ovat molemminpuolisia ja ruokkivat toinen toisiaan. Silloin ei ihastu vain omiin kuvitelmiin toisesta vaan kaksi ihmistä kohtaavat aidosti toisensa. Jokainen tietty lataa sanoihin omanlaisensa sisällön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi. Molempien kanssa n. 7 vuoden avoliitto. Nyt olen yksin ja koen, että olen ikään kuin käyttänyt rakkauteni loppuun. Kuulostaa vähän hassulta ja ehkä surulliselta, mutta loppujen lopuksi olen aika onnellinen ihan yksinkin (sehän ei tarkoita samaa kuin yksinäisyyden kokeminen).
Kaksi.. Toinen johti vuosien suhteeseen, toinen säätö.
Pelottaa, koska molemmat tapaukset olleet kun olin alle parikymppinen. Nyt nelikymppisenä ja 10 v sinkkuna olleena, luulen että toivo on mennyt. Tuota säätöä mietin usein vieläkin. Se kesti kuitenkin vuosia, mutta olosuhteista johtuen ei johtanut suhteeseen. Säälittävää, tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmesti. Yhden kanssa oli vain jotain säätöä nuorena. Toinen tapahtui silloin, kun olin jo perheellinen nainen eli hillitsin itseni ja pysyttelin kaukana siitä ihmisestä. Joskus mietin, mitä siitä olisi tullut, jos olisin ollut vapaa. Kolmas on puolisoni ja lastesi isä. Ihmisinä ollaan tosi erilaisia, mutta jokin vetovoima on pitänyt meidät yhdessä.
Kaksi suurta kolahdusta. Molempien kanssa päädyin yhteen. Ensimmäisestä meidät erotti välimatka 6000km. Toinen on vaimoni.
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Mulla on kolahtanut kerran. Kuvailen kolahdusta niin, että tavatessani hänet koin valtavan rakkauden ympäröivän itseni ja meidän kuuluvan yhteen, lisäksi katseidemme kohdatessa iski valtava sähköisku, joka sai hengen salpautumaan. Silti en kokenut häntä seksuaalisesti kiinnostavaksi, mutta tunne oli silti huumaava. Olemme täydellisen erilaisissa elämäntilanteissa, eikä meitä yhdistä "paperilla" mikään. Ajattelen häntä päivittäin,vaikka kohtaamisesta on melkein vuosi. Haluan edelleen hänen kuuluvan elämääni ikuisesti, vaikka en olosuhteiden vuoksi voi pitää häneen tiiviisti yhteyttä.
Itse olen naimisissa ihanan miehen kanssa, joka on minulle täydellinen kumppani. Silti vastaava universaali yhteenkuuluvuuden tunne puuttuu.
Alue: Aihe vapaa
Nolla, silti minulla on lapsi ja parisuhde. Olen 30 v.