Kuinka monta "kemiaa" ja oikeaa kolahdusta ootte kokeneet elämänne aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai oikein kassahenkilön kanssa "kolahti". Tämä kertookin jo, kuinka vakavasti ap:n jutut kannattaa ottaa.

Mitä vikaa kassahenkilöissä on? Itsellä myös kolahtanut monta kertaa kaupan kassalla. Myyjä on hymyillyt ja katsonut silmiin..joskus vielä toivotellut hyvää viikonloppuakin. Itseäkin on alkanut sitten kiinnostamaan ja olenkin myöhemmin laitellut FB:ssä viestiä.  Eivät taida tosin käyttää tilejään.

m29

Sehän on heidän työtä olla ystävällinen kaikille asiakkaille 😅

2 mullakin. Toisen kanssa oli yhdenillanjuttu, jossa oli sähköä ja kemiaa niin että laittoi pasmat sekaisin vuosiksi. Ikävä kyllä tuo yhdenillan juttu oli miehen viimeinen ilta täällä. Muutti seuraavana päivänä 700km päähän. Ollaan yhä fb kavereita, mutta siinä kaikki.

Toinen kohtaaminen johti yhteiseen loppuelämään. Kun tapasin mieheni meillä synkkasi välittömästi. Olimme kuitenkin molemmat tahoillamme naimisissa emmekä uskoneet että siitä mitään suhdetta koskaan tulisi. Ystävystyimme ja vuoden verran pyristeltyämme tunteita vastaan, oli lopulta myönnettävä että tässä se nyt on!

Vierailija kirjoitti:

Kaksi todella sähköistä kohtaamista joista eri elämäntilanteessa olisi voinut tulla elämää suurempi rakkaustarina.

Mulle on luultavasti käynyt näin! Olen 24-vuotias nainen ja tä mun kolahdus sattui vappuna 2018 pitkän komean opiskelijapojan kanssa Aurajoen rannassa. Olin silloin parisuhteessa viidettä vuotta (ja olen edelleen saman miehen kanssa), joten tietystikään tämä kolahdus ei johtanut mihinkään. Luulen myös, että kolahtelin ihan vain itsekseni, eikä tämä mies tuntenut mitään, sillä en ole mikään kedon kaunein kukkanen. :D Mutta oli se kyllä tosi outo tunne! Todella voimakas, ja yksi katseen kohtaaminen ihmisvilinässä sai hengityksen salpautumaan ja kummallisia perhosia vatsaan. Ja tämä mies on säilynyt mielessäni kaiken tämän ajan, en voi sanoa olleeni ihastunut, mutta se oli niin vahvaa, että jäi todellakin mieleen. Olisi ihana kokea tuo vielä joskus uusiksi.

Kaksi.

Ne, jotka eivät usko kolahduksiin ovat niitä, jotka eivät moista ole koskaan kokeneet. 

Itse en ole koskaan uskonut sielunkumppaneihin, siihen oikeaan, rakkauteen ensi silmäyksellä. Siksi onkin hyvin outoa, että kolahdus on sattunut kohdalle, koska periaatteessa en usko semmoiseen. Vaan uskottava on kun sen kokee. Se on minusta suhteellisen harvinainen ilmiö, eikä kaikki välttämättä kohtaa sellaista koskaan. Ne, jotka väittää, että on kolahdellut 10+ kertaa eivät tiedä, mistä puhuvat tai oikeammin puhuvat eri asiasta, lähinnä tavallisesta ihastumisesta. Ei ole väliä, minkä ikäinen tai näköinen ihminen on, statuksella ei väliä, ei millään ulkoisella. Kun kolahtaa, kolahtaa, heti JA molemminpuolisesti, kyse ei ole yksipuolisesta ihastumisesta/rakastumisesta. 

Elämäni neljäs kolahdus päällä juuri.

Asiointipuhelussa aloin miettiä että mitä tää on, sulaako mun aivot vai mitä täällä tapahtuu.

Hän tuli hoitamaan sovittua asiaa, ja sähköä oli vaikka tehtaan tarpeisiin. Molemminpuolista se oli, tai sitten olen tullut täysin pöljäksi.

En tiedä mitä tehdä. En tiedä kuulenko hänestä enää.

Taidan vaan kärvistellä etten mokaa ja traumatisoi itseäni. Kai tää tunne joskus laimenee, potkin vaikka varpaita kynnykseen.

Yhtäaikaa ihanaa ja täysin hirveetä.

N.42

3 kolahdusta. Ekan kolahduksen sain nuorena, olin 19- 20 v, juttu jäi siihen, mutta nähtiin vuotta myöhemmin ja sitten olimme kimpassa pari v. Tarina loppui, kuin seinään, kun tapasin nro 2. 2 oli kaiken puolin ihana, mutta elämän suunnitelmat olivat niin kaukaiset, erosimme ja surin tätä vuosia.

Sitten tuli kolaus nro 3 ja olemme olleet nyt 20 v yhdessä.

Pari v tuli lähes kolaus, mutta kumpikin sanottiin ei. Ollaan samassa paikassa töissä ja moni on kysynyt onko meillä jotain. Avioliitto voittaa.

Ei koskaan. Ei romanttisesti eikä platonisesti. Totta kai olen tutustunut mukaviin ihmisiin ja tullut monen kanssa hyvin toimeen alusta asti, mutta mitään selkeää kemiaa en ole koskaan tuntenut, sellaista, että toinen todella olisi kanssani samalla aaltopituudella. Ehkä sen takia minulla ei ole (oikeastaan koskaan ollut) lainkaan hyviä ystäviä, mikä on sääli. Olen kai liian outo.

Eka oli 22-vuotiaana. Sitten 25, 27 ja nyt 34 vuotiaana. Jokainen näistä on ihminen jota rakastan, arvostan ja ajattelen lämmöllä siitä huolimatta miten eri teille elämä vei.

Lisää

Olen vartaloltani isopovinen hoikka blondi. Yllättäen ikävuosina 20-35 tuntui kolahtavan melkein kaikilla miehillä.

Itselläni kolahti vain kerran, siitä ei tullut mitään, toinen oli varattu enkä virittele suhdetta ukkomiehiin. Oli kyllä kuumottava olo kuukausia ja hirveä suru kun en enää voinut tavata ollenkaan. (Oltiin yhden projektin ajan tekemisissä.)

Kerran ja kunnolla. Johti siihen että erosimme avopuolisoistamme ja menimme naimisiin. N39

Kaksi. Olen 45v N. Pisin seurustelu 1,5v (ja avoin suhde 3v) ja nämä ne olikin mun kaksi todellista rakkautta. Lisäksi ollut sellaista yksipuolista voimakasta kiinnostusta, mutta ei kai niitä lasketa. Sen lisäks eka seurustelukumppani (sekin oli muuten 1,5v) oli aluksi ihan oikeaa rakkautta, mutta lopahti mun puolelta ehkä nuoruuden ja elämänmyllerryksen takia. En tiiä laskettaisko hänetkin näiden kahden muun joukkoon, ehkä.

Oleo tuo edellinen (45v N). Huomasin, että täällä on tulkittu kolahduksiksi myös sellaiset mitä itse en kuitenkaan laskisi. Siis voimakas ihastuminen ilman, että on oikeasti päässyt seurustelemaan tyypin kanssa. No niitä mulla on ollut tosi paljon. Oikeastaan jo ala-asteella alkoi (ja sitä ennen oli jo päiväkodissa poikakaveri josta tykkäsin tosi paljon kun oli niin reilu ja puhelias, mutta ei tietenkään vielä ollut tunteita samalla tavalla). Joskus 4.lk saakka olin sellainen, että aina joku iso pitkäkestoinen ihastus päällä. Ja ne kesti mulla vuosia! Loppuivat varmaan aina niin, että tyyppi muutti pois meidän koulusta. Sitten 14v oli kai sen verran hormooneja, että sen hetkinen tällainen pitkäkestoihastus sattui tosi paljon, kun hän lähti koulusta pois (abi) ja me muutettiin. Tiesin, ettei koskaan nähdä ja muistan kuinka syvästi asiaa itkin. Ysillä oli sitten uudessa koulussa uusi entistä mullistavampi ihastuminen joka loppui siihen kun mentiin eri lukioihin. Ja huom nämä on kaikki olleet kaukoihastuksia eikä pojat ole edes tienneet, että olin heihin ihastuneita. Tuskin olisivat tykänneet ajatuksesta, koska en ollut mikään suosittu. No sitten lukioaikoina oli se eka oikea rakastuminen joka löytyi baarista. Sen jälkeen aikuisiällä on ollut nuo kaksi muuta rakastumista ja muutamia vahvoja ihastumisia missä ollaan vaikka oltu petikumppaneita mutta mies ei ole ollut kiinnostunut. Ainakin neljä tulee heti mieleen. Sitten joitain kaukoihastuksia tulee heti yks mieleen. Sitten on tosi paljon sellaisia, että mies on ollut kiinnostunut musta ja mä en hänestä - sekä kauko että seurustelusuhteita. Mutta suurimman osan ajasta olen ollut sinkku enkä ole koskaan asunut miehen kanssa. Nyt olen jo 10 vuotta ollut vailla mitään kontaktia miehiin ja oikein tyytyväinen näin. Mulla on niin hirveen vahvat ne tunteet sitten (tai ei ollenkaan ja toisella on...), että tuntuu paremmalta olla näin. Niin joo, oli mulla pari vuotta sitten mini-ihastus töissä ja se oli varmaan puolin ja toisin. Kaikki ainekset, että ois voinut edetä pidemmäksi. Joskus häntä mietin, mutta en aio edetä, koska rivien välistä sain käsityksen, että hänellä on samanlaisia huonoja tapoja mihin jotkut edelliset suhteet ovat kariutuneet. Oikein hyvä näin. Olen kiitollinen kaikille tapaamilleni ihmisille ja toivon etten ole ketään pahasti loukannut.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kolahtamisjuttu ei vaan avaudu mulle yhtään. Ymmärrän kyllä ihastumisen, seksuaalisen vetovoiman ja yhteenkuuluvuuden tunteen, mutta en kolahtamista ja kemiaa.

Miellän kolahtamisen sellaiseksi, että kokee henkilöön aivan järjetöntä seksuaalista vetovoimaa heti ensinäkemältä alkaen ja ettei se mene pois, vaan tutustuessa tulee esiin muitakin hyviä piirteitä. Että tuntuu, että tämä se on.

Mä olen tuo 45v N ja aloin taas miettiä uudelta kantilta, että mitä tässä haetaan. Mulla siis kyllä on just kolahtamissa noissa suhteissa missä olen oikeasti ollut rakastunut. Mutta vois varmaan sanoa, että joissain niissäkin on ollut mitkä eivät ole suhteiksi edenneet yleensä siksi että mies ei ole halunnut enempää tai en ole ilmaissut omaa kiinnostusta (kauko). Sellasia tulee vaikka 10 helposti mieleen.

Kaksi. Toinen oli lapsuudenystävä, toisen kanssa menin naimisiin. Lapsuudenystävän kanssa tunne oli valtavan voimakas ja syvä, suurinpiirtein päässä soi kellot, kun katseemme kohtasivat - ihan hurja kemia. MItään ei tapahtunut koskaan, mutta olen miettinyt, miten olisi käynyt, jos olisimme alkaneet seurustella. Ehkä oli parempi, että sain hänestä elämänikäisen ihanan muiston todellisen yhteisen arkielämän sijaan.

Yksi todella vakava kolahdus, joka oli molemminpuolinen ja johti lyhyeen, mutta myrskyävään pikaromanssiin. Kumpikin oli varattu ja perheellinen, joten siitä ei sen enempää tullut, jäi vaan sekava mieli.

Pari sellaista molemminpuolista kolahdusta, jotka ovat johtaneet johonkin epämääräiseen säätämiseen merkittävillä kemioilla kaikin puolin; henkisesti ja fyysisesti, mutta rajoittuneet jollain tapaa jomman kumman ollessa varattu tai muiden syiden vuoksi.

Yksi. Nyt yhdessä jo 22 vuotta.

Tuota "kolahdusta" ennen luulin kyllä olleeni kovastikin ihastunut tai jopa rakastunut moniin ihmisiin mutta tämän jälkeen tajusin miksi niistä aikaisemmista jutuista ei lopulta tullutkaan mitään.

6, joista 5 ensimmäistä enemmän yksipuoleisia. Toinen oli varattu tms. tai joku myös kiinnostunut minusta mutta ei yhtä vahvasti. Viimeisimmän kanssa kolahdus oli molemminpuoleinen ja olemme olleet jo 9 vuotta yhdessä. Tunne ei ole muuttunut.